Lue keskustelun säännöt.
12v sai aivan järkyttävän kohtauksen kun kerroin että muutamme.
17.05.2014 |
Kerroin 12v tytölleni, että muutamme kesän lopussa Helsinkiin. Matkaa täältä sinne on yli 100 km. Muutamme, koska sain sieltä vihdoinkin todella hyväpalkkaisen työpaikan ja ihana asuntokin löytyi.
Kerroin tässä asiasta tyttärelle, ja tämä sai aivan järkyttävän kohtauksen. Hän alkoi itkeä ja huusi ja jopa kiroili että ei aio muuttaa minnekään jne. Linnoittautui huoneeseensa ja ulvoo siellä.
Minulle tuli aivan idioottimainen olo. En tietenkään olettanut tytön hyppäävän riemusta kattoon, mutta näin rajua reaktiota en osannut odottaa. Tunnen itseni tyhmäksi ja oloni on apea tytön puolesta.
Miten toimia nyt ja kuinka hyvittää asia tytölle? Tulipa tyhjä olo.
Kommentit (116)
Muutettiin saman paikkakunnan sisällä ollessani samanikäinen. Ahdistuin. Vanhemmat selittivät mitä lie omasta huoneesta jne mkettit jo kuinka kiva se (minun) hylly olisi siskojen huoneessa. Saisin ison sängyn (en saanut). Istuin uudessa asunnossa sisällä ja katselin ikkunasta maailman menoa tooodella pitkään.
Kavereita ei ollut paljon mutta muuton jälkeen ei sitäkään vähää.
Muistan miten ahdistavalta muutto silloin tuntui.
Vinkkini on yksinkertainen; keskustelkaa ja keskustelkaa. Joku vertasi muuttoa kiinaan, siltä se silloin tuntui..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parasta jutella tyttären kanssa ja antaa aikaa ja tukea. Anna kavereiden tulla yökylään teille viikonloppuisin ja tue uusien kaverisuhteiden muodostumista myös.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:18"]
Tuossa iässä aletaan olla teinejä ja kaverit ovat tärkeitä. Normaali reaktio.
Voit yrittää piristää tyttöä ostamalla uuteen huoneeseen jotakin uutta tms.
Tsemppiä!
[/quote]
"Älä nyt itke Jenna, vaikka muutetaan Helsinkiin kauas kavereista ja joudut uuteen kouluun jossa voit joutua kiusatuksi. Saat uudet verhot sun huoneeseen, eiks oo kiva, älä nyt oo enää vihainen, ethän?"
ya right
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:23"]
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:11"]
Kerroin 12v tytölleni, että muutamme kesän lopussa Helsinkiin. Matkaa täältä sinne on yli 100 km. Muutamme, koska sain sieltä vihdoinkin todella hyväpalkkaisen työpaikan ja ihana asuntokin löytyi.
Kerroin tässä asiasta tyttärelle, ja tämä sai aivan järkyttävän kohtauksen. Hän alkoi itkeä ja huusi ja jopa kiroili että ei aio muuttaa minnekään jne. Linnoittautui huoneeseensa ja ulvoo siellä.
Minulle tuli aivan idioottimainen olo. En tietenkään olettanut tytön hyppäävän riemusta kattoon, mutta näin rajua reaktiota en osannut odottaa. Tunnen itseni tyhmäksi ja oloni on apea tytön puolesta.
Miten toimia nyt ja kuinka hyvittää asia tytölle? Tulipa tyhjä olo.
[/quote] Miten itse reagoisit jos nyt ilmoittaisin sinulle etta kesan lopussa muutat Kiinaan, halusitpa tai et?
[/quote]
been there, done that, ja seitsemän vuotta siellä vierähti ja esikoinenkin syntyi siellä
nämä muuttojutut ovat vaan joskus aika "hyshhysh" juttuja, aina ei vaan voi kertoa hirveästi etukäteen
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:31"]
On ihanaa muuttaa Helsinkiin ja joutua rankasti kiusatuksi! Lapsellasi on kaksi vaihtoehtoa: joko pyrkiä keinolla millä tahansa pissisporukkaan (varastaa sinulta rahaa, myydä pillua aikuisille miehille, jättää koulu sivurooliin jne.) tai sitten linnoittautua kotiin ja viillellä itseään. Tuo on kamalin mahdollinen ikä muuttaa uusiin kuvioihin joten parhaassa tapauksessa petaat lapsellesi vakavia mielenterveysongelmia.
Vanhemmille kuuluu unelmatyöt ja hyvä palkka, lapsen tehtävänä on seurata perässä ja kitua.
[/quote] älä piruja maalaile.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle tehtiin tuo sama, kun olin 13v. En saanut uusia kavereita, entiset jäi menneisyyteen - joku vierailu kerran kuussa ei auttanut mitään, koska minä olin entisille kavereille "kamalan ylpeä hesalainen" ja minulla oli niin ikävä entiseen kotiin, että itkin viikon verran vierailun jälkeen. Koulussa olin kiusattu, koska mikään entisen elämän asia ei toiminut. En osannut "lukea" muita, tavat ja kieli ja koulunkäynti oli erilaista kuin aikaisemmin. Pukeuduin väärin (äiti kantoi vaatteita vääristä kaupoista) ja minua pidettiin maalaisena, vaikka muutin toisen kaupungin keskustasta Haagaan.
Omalle lapselle en ikinä tekisi samaa! Niin yksinäistä lasta kuin minä murrosiässä on mahdoton edes kuvitella.
Lapsi hyvästelee samalla monet pisimmistä ystävyyssuhteistaan. Eskarin tytöt, pihan pojat, luokkakaverit, harrastuskaverit jne. Oikeastaan kaikki muut paitsi suvun. 100 kukaan päähän asti tuossa iässä on hankala ylläpitää tiiviitä ihmissuhteita. Pitää mennä yksin täysin vieraaseen kouluun ja etsiä sopivat kaverit. Moni haluaisi uuden kaverin, mutta kaikkien kanssa kemiat ei aina kohtaa. Muut ovat tunteneet toisensa pienestä saakka. Aika rankka vuosi tulossa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:27"]
Muuttaminen on lasta kohtaan aivan hirveä toimenpide! Kyllä se pitää vanhemman miettiä tarkkaan, onko aivan pakko. Ei lapsi pysty ylläpitämään ihmissuhteita kauas ja kaikki jää. Mieti itse, jos koko tuttavapiiri ja työpaikka menisi kerralla uusiksi jonkun muun päätöksestä!
Joskus on pakko muuttaa, mutta lapset siitä kylllä kärsii. Siksi en ymmärräkään näitä perheitä, jotka muuten vaan muuttavat ja pakottavat lapsensa sopeutumaan. Fiksu vanhempi olisi siirtänyt muuttoa vaikka peruskoulun loppuun asti. Kolme vuotta on aikuiselle lyhyt aika, mutta lapselle se olisi ollut merkittävä.
[/quote]
näistä lapsista kasvaa kuule ihan järkeviä täyspäisiä ihmisiä, ehkä erilaisia, mutta sopeutuviaisia.
Ei sitä tartte hyvitellä tai kysellä että haluatko muuttaa. Lapsi on alaikäinen lapsi ja tekee mitä käsket. Hän kyllä sopeutuu ja löytää ystäviä. Koita jutella ja kerro miksi muutto ja näytä vaikkapa valokuvia uudesta tulevasta tyttären huoneesta ja asunnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
12v ei päätä mistään mitään, häntä viedään muutossa kuin litran mittaa!
Mun isoveljen syrjäytymiskierre alkoi siitä kun muutimme. Itse menin ekaluokalle joten mun oli helppo löytää uusia kavereita mutta veljeni meni kuudennelle luokalle, jossa oli jo tiiviit kaverikuviot ja veljeni jäi syrjityksi ja yksin. Olin siis vasta 7v mutta muistan miten säälin kaikki välitunnit koulun pihalla yksin seisovaa veljeäni. 13-14-vuotiaana veljeni ajautui yläasteen pahisporukkaan, ainoaan ryhmään joka hänet huoli. Siinäkin taisi olla nokkimisjärjestyksen alimmainen, laitettiin näpistämään ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
•Kaverit ovat tuossa iässä todella tärkeitä itsetunnon kannalta. Heidän mielipiteillään on yhä suurempi merkitys: On tärkeää olla hyväksytty. Mulla kesti pari vuotta saada ihan oikeita, hyviä ja syviä ystävyyssuhteita. Sitä ennen oli jos jonkinlaisia kavereita, josta en niin lämmennyt! Kunhan pitivät seuraa ja joiden kanssa puuhata jotain.
Nykyään muutetaan paljon. Jossain pienessä kaupungissa ei ole töitä ja on pakko muuttaa kun saa työtä esim Hgissä ja lapset seuraa mukana. Ellei ole sitten erovanhemmat ja lapset sen ikäisiä että voivat päättää jäävätkö isän kanssa vai menevätkö äidin mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla tuli aikanaan tilanne eteen että olisi pitänyt vaihtaa työskentely paikka yli 300km päähän, sama työnantaja ja osin samat hommat. En lähtenyt, syynä se että koko perhe ei olisi voinut muuttaa ja lapsilta & multa olisi mennyt kaikki tukiverkostot. Mulle asia oli päivänselvä. Olin jonkun aikaa työtön ja sitten pääsin samalle työnantajalle eri tehtäviin. Tyttäreni tuolloin 12v sanoi myöhemmin ettei olisi lähtenyt vaan jäänyt isän kanssa, poika olisi muuttanut mun kanssa.
Tästäei meillä edes vakavissaan keskusteltu, koska oli niin mahdoton yhtälö. Silloin kun töitä hain ja oli lähellä päästä töihin niin, että reilu puoli vuotta olisi pitänyt tehdä töitä kauempana ja sitten olisin päässyt kotipaikkakunnalle jatkamaan, niin koko ajan pidin lapset tilanteen tasalla. Tuolloinin tosin olisin muuttanut yksin ja käynyt viikonloput kotona. Olisin kyllä ehdottomasti sitä mieltä että tyttäresi ikäiset täytyy jo pitää tilanteen tasalla tällaisista asioista.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:42"]
12v ei päätä mistään mitään, häntä viedään muutossa kuin litran mittaa!
[/quote] paljon on työttömiä ja sitten jompikumpi tai toinen saa paikan esim Hgissä niin tottakai kannattaa muuttaa tai sitten muuttaa lähikuntiin ja Hgissä työ.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:41"]
Ei sitä tartte hyvitellä tai kysellä että haluatko muuttaa. Lapsi on alaikäinen lapsi ja tekee mitä käsket. Hän kyllä sopeutuu ja löytää ystäviä. Koita jutella ja kerro miksi muutto ja näytä vaikkapa valokuvia uudesta tulevasta tyttären huoneesta ja asunnosta.
[/quote]
Jotkut sopeutuu, jotkut ei. Jotkut saa kavereita, jotkut ei. Minäkin olen muuttanut kahdesti lapsuuden aikana. Kumpikin muutto oli vaikea, vaikka näennäisesti varmaan sopeuduin. Muutot ovat vaikuttaneet ihan aikuisikään asti. Se, että joutuu lapsena vaihtamaan kaveripiiriä on oikeasti todella vaikeaa.
Aikuisten elämässä kaverit eivät ole yhtä tärkeitä, kun ne ovat lapselle. Aikuisten elämässä kaverit voivat myös olla ympäri Suomea (tai maailmaa) ihan toimivasti, mutta lasten ei. Lapsi tarvitsee kaverin viereensä koulussa ja kotona.
Kiusaamis riski kasvaa joten en yhtään ihmettele jos itkee.
Lapset on sopeutuvaisia, täytyy olla vaan kärsivällinen aikuisten. Ottaa selvää koulusta mihin menevät.
Muutto olisi nuorelle hyvä jos hänellä ei olisi kavereita, mutta jos on niin todella rankka paikka. Sukulaislapsi oli koulussa suosittu ja ystäviä oli, mutta kun muuttivat niin uudessa koulussa oli vain yksi kaveri ja muuttui iloisesta lapsesta sulkeutuneeksi.
Olisit voinut aiemmin kertoa että muutto voi olla edessä. Onko tyttö sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut? Pianhan sellainen saa kavereita koulussa ja kannattaa aloittaa joku harrastus. Mikäli muutatte kerrostaloon niin voi löytyä kavereita samasta talosta. entiset kaverit unohtuu tuossa iässä ja uusia tulee.