Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita naisia jotka ei halua miestä arkeensa?
19.12.2020 |
Oon koko ikäni ajatellut että mies se on oltava. Muutaman kerran oon seurustellut pitempään, ne on aina päättyneet. Viimeisimmästä suhteesta yksi alakouluikäinen lapsi.
Nyt on ikää vähän yli 40v ja oon alkanut miettiä haluanko miestä enää ollenkaan elämääni. Raskain pikkulapsivaihe on takana, ja alkaisi olla aikaa jo omillekin jutuille. Välillä harvoin kaipaan miehen seuraa ja läheisyyttä mutta en niin paljon, että olisin enää valmis siihen, että joku mies pyörisi jatkuvasti kotona. Oon aikanaan pyrkinyt miellyttämään miehiä liikaakin ja nyt se vaaka on jotenkin napsahtanut toiseen asentoon, ei tee mieli miellyttää enää ketään. Kaipaan omaa aikaa.
Onkohan tää joku ikään ja hedelmällisyyden hiipumiseem liittyvä vaihe vai onko muilla samaa? En siis kaipaa miestä enää lapsentekoon, en elättämään enkä oikein arkeakaan jakamaan. Keskityn mielellään itseeni ja lapseeni. Tilanne voi tietysti olla eri kun lapsi lähtee kotoa.
Kommentit (465)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli nelikymppisen naisen onkin helppo julistaa "pärjäävänsä ilman miestä", koska niin vanhaa naista eivät enää edes halua muut kuin korkeintaan vanhuuseläkettä nauttivat miehet.
Ikävä kyllä tämä pitää usein paikkansa. Nainen kiinnostaa miestä vain tiettyyn ikään asti. Tilanne tosin muuttuu sitten, kun mies lähestyy eläkeikää ja alkaa pelätä yksinäistä vanhuutta. Alkaa kelvata se päälle viiskymppinen nainenkin. Tein lapset nuorena ja erosin jo 31-vuotiaana. Sen jälkeen en ole edes seurustellut. Miksi olisinkaan, kun miehiä kiinnostavat vain nuoret naiset? Nyt lapseni ovat jo aikuisia ja omillaan, mulla olisi taas vientiä, mutta eipä kiinnosta istua keinutuolissa jonkun yksinäistä vanhuutta pelkäävän papparaisen kanssa.
Miehetkö ne vaan vanhuuttaan sairastavat ja tarvitsevat hoivaa? Naisetko eivät sitten sairastu lainkaan eivätkä tavitse huolen pitoa vaan ovat kuin tervaskantoja nukkuen rauhallisesti ilman mitään vaivoja 98 vuoden iässä ikuiseen uneen? I don't think so.
En puhunut hoivan tarpeesta vaan yksinäisyydestä. Ja hoivaa voi ostaa rahalla niin miehet kuin naisetkin. Naiset keskittyvät huolehtimaan muista ihmissuhteitaan siten, ettei tarvitse olla eläkkeelläkään yksinäinen. Toki osa miehistäkin tekee niin, mutta on ollut ylllättävää, miten moni mies eläkeiässä onkin alkanut taas kiinnostua.
_En nyt kyllä päässyt ihan ajatuksen juoksuusi sisään. Väität siis että miehet kun eläköityvät he alkavat kärsimään yksinäisyydestä mutta kun naiset eläköityvät heillä ei samaa ilmiötä tapahdu. Voitko perustella miksi ei tapahdu. Vai väitätkö että miesten vanhat lapsuuden aikaiset kaverit eivät enää vanhana olekaan kavereita kun taas naisilla kaverit pysyvät iästä riippumatta vai mihin tämä väitteesi perustuu?
Juuri näin. Olet varmaan aika nuori jos et tätä tiedä. Esim minulla on lapsuudesta, lukioajalta ja opiskeluista edelleen hyviä ystäviä. Sekä exällä että nyxällä on vain minun kautta tulleita tuttuja. Jostain syystä naiset pitävät verkostoja tärkeinä koko elämän ajan, kyläilevät toisillaan ja lenkkeilevät yhdessä, vaikka pitäisi ajaa matkojakin. Miehet jotenkin kulkevat töiden perässä, sitten perheellistyvät, ja asettuvat siihen perheeseen ikään kuin lapsuuden perheeseensä, että se riittää. Eivät ajattele, että joku sitä perhettä ja niitä ystävyyssuhteita kannattelee. Pitää huolen juhlspäivistä, kyläilyistä, kutsuista, kaverisynttäreistä ja sukulaissynttäreistä, mökkeilyistä ja uudenvuodenaatoista. Kaikki se vaatii valtavasti viitsimistä, järjestämistä ja työtä. Jos ystävyydet jättää siihen että joku joskus kutsuu kaljalle, niin viimeistään perheellisillä ne lopahtaa. Vaikka itsellä ei olisi perhettä, muilla on. Tapaamiset ei tapahdu enää baareissa kun on lapsia, ei niitä voi vain lykätä jonnekin. Pitää pystyä seurustelemaan selvin päin.
N54
Väärin olen M58 ja olen nuoruudessani pelannut jääkiekkoa ja jalkapalloa. En nyt sentään pääsarjatasolla mutta kakkosdivarissa. Meillä on lapsuudesta saakka ollut sellainen 6 hengen kaveriporukka jonka kanssa vietetään edelleen aikaa. Kesäisin pelataan yhdessä golfia monta kertaa viikossa. Uusiavuosia ja kaiken maailman kekkereitä vietämme yhdessä joskus puolisoidemme kanssa ja joskus ihan äijäporukassa käymme raveissa, matseissa, ja joskus teemme äijäporukassa myös kalastusmatkoja ja käymme myös katsomassa Eurojalkapalloa keskieuroopassa . Omakotitalon rakennustalkoissa ja mökin rakennustalkoissa olemme olleet vuosien aikana toinen toistemme luona. Olen 100% varma että niin kauan kuin meissä henki pihisee pidämme yhtä ja touhuamme kaiken maailman juttuja koksa se side meidän kohdalla on syntynyt jo lapuudessa joukkueurheilun merkeissä. Eli älä sinä tule kertomaan tuollaisia muka viisauksia naisten ja miesten kaveriporukoiden eroavaisuuksista kun et näköjään niistä mitään tiedä.
T: M58 vee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole kertaakaan tavannut miestä, joka olisi tasavertainen kumppani. Siis että oma-aloitteisesti pitäisi kodin siistinä, hoitaisi mahdolliset lapset ja lemmikit, olisi tasapuolinen talousasioissa, antaisi sopivassa suhteessa omaa aikaa ja läheisyyttä...
Ikävän suuri osa miehistä on isoja mieslapsia. Ei ymmärretä, miten paljon yhteiseen talouteen menee rahaa tai aikaa.
Minulla on taas sellainen kokemus, (2 pitkää yli 15 v naissuhdetta takana), että (ainakin ne molemmat) olivat varsinaisia naislapsia. Koti ei pysynyt siistinä ellen minä imuroinut ja siivonnut. Ruokaa ne molemmat kyllä mielellään tekivät mutta tiskausten kanssa sitten oli vähän niin ja näin vaikka talossa on tiskikone. Ja mitä tullaan rahankäyttöön niin minä se olin joka taloon autot ostin, huolsin ne ja vaihdoin renkaat. Minun rahani olivat yhteisiä koska tienasin enemmän ja naisten rahat olivat heidän omiaan millä he saivat ostaa vaatteita, kenkiä ja käsilaukkuja. Turha kait mainita että seksi loppuin parin yhdessä asutun vuoden jälkeen kuin seinään. Tällainen kokemus minulla on suomalaisista naisista joten kannattaa hieman valikoida millaista tekstiä naisellisuuden puuskissa niistä näppäimistä suoltaa tänne palstalle.
Vierailija kirjoitti:
En ole kertaakaan tavannut miestä, joka olisi tasavertainen kumppani. Siis että oma-aloitteisesti pitäisi kodin siistinä, hoitaisi mahdolliset lapset ja lemmikit, olisi tasapuolinen talousasioissa, antaisi sopivassa suhteessa omaa aikaa ja läheisyyttä...
Ikävän suuri osa miehistä on isoja mieslapsia. Ei ymmärretä, miten paljon yhteiseen talouteen menee rahaa tai aikaa.
Mulla on sellainen, ollut jo 15 onnellista vuotta. Aikanaan hänen tapansa suhtautua muihin ihmisiin arvostavasti kiinnitti huomioni, eikä näin vaimonakaan ole tarvinnut olla kodinkoneen asemassa. Tiedän olevani onnekas, itsellänikin on kokemusta toisenlaisesta suhteesta - ei tosin kovin pitkään, syystä.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin aina, että olen perhe-ja parisuhdeihminen. Olisikin, mutta kun miehet eivät ilmeisesti ole kasvaneet ajatukseen tasa-arvoisesta ja toistaan arvostavasta ja huomioivasta, kahden hyvän ystävän parisuhteesta.
Onneksi on nyt lapsi, mutta avomiestä tai muuta puolisoa en enää halua enkä tarvitse.
On mukava laittaa koti niin kuin tykkää, hoitaa työnsä, kotinsa ja lapsensa. Kuntoilla, nähdä sukulaisia ja ystäviä, kuluttaa aikaa omien harrastusten parissa.
En jaksa enää tehdä kotitöitä neljän edestä, olla univelassa, jännittää juhlapäiviä, nukkumaan menoa, harrastaa seksiä vaikka en jaksaisi, olla mieliksi miehen sukulaisille, jatkuvasti pyytää omaa aikaa ja omaa tilaa, loputtomasti neuvotella että tekisimme minulle tärkeitä asioita.
Been there done that.
Aamen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kertaakaan tavannut miestä, joka olisi tasavertainen kumppani. Siis että oma-aloitteisesti pitäisi kodin siistinä, hoitaisi mahdolliset lapset ja lemmikit, olisi tasapuolinen talousasioissa, antaisi sopivassa suhteessa omaa aikaa ja läheisyyttä...
Ikävän suuri osa miehistä on isoja mieslapsia. Ei ymmärretä, miten paljon yhteiseen talouteen menee rahaa tai aikaa.
Minulla on taas sellainen kokemus, (2 pitkää yli 15 v naissuhdetta takana), että (ainakin ne molemmat) olivat varsinaisia naislapsia. Koti ei pysynyt siistinä ellen minä imuroinut ja siivonnut. Ruokaa ne molemmat kyllä mielellään tekivät mutta tiskausten kanssa sitten oli vähän niin ja näin vaikka talossa on tiskikone. Ja mitä tullaan rahankäyttöön niin minä se olin joka taloon autot ostin, huolsin ne ja vaihdoin renkaat. Minun rahani olivat yhteisiä koska tienasin enemmän ja naisten rahat olivat heidän omiaan millä he saivat ostaa vaatteita, kenkiä ja käsilaukkuja. Turha kait mainita että seksi loppuin parin yhdessä asutun vuoden jälkeen kuin seinään. Tällainen kokemus minulla on suomalaisista naisista joten kannattaa hieman valikoida millaista tekstiä naisellisuuden puuskissa niistä näppäimistä suoltaa tänne palstalle.
Eikö silloin ole parempi ettei nämä naiset halua ketään? Nehän muualta tuodut rotunaiset vasta tuppaakin ottamaan omansa pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin aina, että olen perhe-ja parisuhdeihminen. Olisikin, mutta kun miehet eivät ilmeisesti ole kasvaneet ajatukseen tasa-arvoisesta ja toistaan arvostavasta ja huomioivasta, kahden hyvän ystävän parisuhteesta.
Onneksi on nyt lapsi, mutta avomiestä tai muuta puolisoa en enää halua enkä tarvitse.
On mukava laittaa koti niin kuin tykkää, hoitaa työnsä, kotinsa ja lapsensa. Kuntoilla, nähdä sukulaisia ja ystäviä, kuluttaa aikaa omien harrastusten parissa.
En jaksa enää tehdä kotitöitä neljän edestä, olla univelassa, jännittää juhlapäiviä, nukkumaan menoa, harrastaa seksiä vaikka en jaksaisi, olla mieliksi miehen sukulaisille, jatkuvasti pyytää omaa aikaa ja omaa tilaa, loputtomasti neuvotella että tekisimme minulle tärkeitä asioita.
Been there done that.
Minäkin olin vannoutunut parisuhdeihminen nuorena. Sitten vaan väsyin siihen kaikkeen. Hirveästi pitää olla antamassa kaikkea toiselle, mutta toinen huomioi vuosi vuodelta vähemmän. Minä en tietenkään saa tehdä samoin. Siitä alkaisi kauhea ulvonta.
Kaikkeni annoin ja lopulta oli ihana erota kun vihdoinkin sain minäkin keskittyä vain itseeni, sen sijaan että olen mahdollistajana siinä muille.
Parisuhde on mahdollista minulle vielä, mutta tuskin enää ikinä suostun asumaan miehen kanssa. En halua enää siihen miellyttäjän rooliin vaan nyt vaadin itselleni miellyttäjää.
Eronneena mietin todella tarkkaan, millaiseen suhteeseen enää suostun. Olen antanut kaikkeni perheelleni ja enää en yksinkertaisesti jaksa. Lapset ovat teinejä ja vaativat edelleen läsnäoloa, mutta kunhan kasvavat vielä vähän, niin olen vapaa. Aika ihmemies sen täytyy olla, joka pystyy mulle jotain lisäarvoa elämääni tuomaan. En ryhdy enää miellyttäjäksi, kuten joku muukin tuossa totesi, nyt on mun vuoro olla miellytettävänä. Jos sellaista miestä ei löydy, niin olkoon sitten niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se, mitä tällä palstalla keskustellaan, vaikuta palstapoikien mäihään mihinkään suuntaan. Kun ei kiinnosta ihmisenä kehittyminen, jos siitä ei ole hyötyä ja kun selvästi moni saa ilmankin ainakin vähän aikaa.
Olen naimisissa, reilu 40v ja lapset teinejä. Ja kyllä, on hetkiä että haaveilen sinkku elämästä. En jaksa enää passata ja vetää perässä aikuista miestä. Saa mut hyvin usein todella huonolle tuulelle. Eroa miettinyt usein ja päättänyt että jos ero tulee niin yhtään miestä en riesaksi ota, voisin hyvin ajatella että jossain kohtaa voisin ehkä seurustella mutta siten että kumpikin asuu omillaan. Tiedän useampia pareja jotka tekevät näin ja homma toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te, joilla on poikalapsi, ettekö halua poikanne löytävän itsellensä naista? Pitääkö hänen olla elämässään yksin?
Täällä myös nelikymppinen teinin äiti, joka alkaa kallistua yksinoloon. Olen ollut naimisissa pitkään, eron jälkeen seurustellut kolmesti joista pisin suhde oli yli pari vuotta, mutta etänä. Jos joku ”täydellinen match” tulee vastaan niin en pane vastaan yhteiseloakaan, mutta muuten asustelen mieluummin ilman miestä. Seurustella voin kyllä, mutta yhteenmuuttoon on tosi kova kynnys.
Ja mitä katselen ympärilleni, niin en vaihtaisi kyllä kenenkään tuttavani kanssa paikkaa heidän perhe-elämäänsä. Ennemminkin tulee aina tosi onnellinen olo omasta tilanteesta, kun niitä parisuhteita katsoo. Olen löytänyt kunnolla itseni ja olo on vapautunut, niistä en halua luopua :) Enkä tosiaankaan alkaisi passata ketään, kyllä homman pitää sitten toimia tasavertaisesti. (Tätä ei sentään ole tarvinnut ennenkään tehdä.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te, joilla on poikalapsi, ettekö halua poikanne löytävän itsellensä naista? Pitääkö hänen olla elämässään yksin?
Mikä kysymys tuo on? Minulla on poikia ja he saavat elää miten haluavat. Seurudtelukumppaneita heillä on ollut, osa vuosien ajan, ja nyt tuntuu kummallakin olevan se oikea rinnalla.
Entä jos kertoisin, että voit löytää miehen joka osaa siivota ja laittaa ruokaa? Tutustukaa mieheen kunnolla ennen kuin jutusta tulee jotain vakavaa. Ei tulisi niin paljom näitä ikäviä yllätyksiä. Siivottomasta ihmisestä tuskin tulee siisti tuosta vain ja toisin päin.
Ihmeellistä "kaikki miehet = passattavia miesvauvoja" -ininää keskustelu täynnä.
n
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat teinejä ja vaativat edelleen läsnäoloa, mutta kunhan kasvavat vielä vähän, niin olen vapaa.
Surullista kuulla, että haluat hylätä lapsesi. Normaalisti vanhempien ja lasten suhde kestää eliniän. Olen surullinen lastesi puolesta :(
Vierailija kirjoitti:
Ruokaa ne molemmat kyllä mielellään tekivät mutta tiskausten kanssa sitten oli vähän niin ja näin vaikka talossa on tiskikone.
Silloin kun toinen laittaa ruoat/leipoo, niin toinen tietenkin tiskaa.
Vierailija kirjoitti:
Te, joilla on poikalapsi, ettekö halua poikanne löytävän itsellensä naista? Pitääkö hänen olla elämässään yksin?
Ilmeisesti eivät, koska eivät kasvata heistä tasa-arvoisia ja rakastavia kumppaneita tuleville vaimoilleen. Vanhemmistahan sekin lähtee miten naisia kohdellaan.
Pöljä miehiä alentava keskusteluketju. Moderaattorit poistakaa nyt jo tämä ketju.
Haluaisin kunnon miehen, mutta niitä on niin vähän vapaana, että ainakaan mitään vähemmän tasokasta miestä en halua ja mieluummin olen sinkku.
Alue: Aihe vapaa
Olen kohta viisikymppinen leski. Lapset ovat jo isoja, minulla on kiva koti ja työ ja vaikka koko ajan tyrkytetään ja udellaan parisuhteesta, niin ei ikinä. Seksi ei kiinnosta ollenkaan enää enkä halua uusia sukulaisia elämääni, koska heitä ei voi valita. En halua opetella toisen tavoille enkä jaksa ottaa kumppania huomioon. Miespuolisilta kavereilta saan halutessani miesnäkökulman asioihin. Aviomieheni olisin mielelläni pitänyt, mutta uusiin temppuihin en ala. En edes usko, että voisin enää rakastua, kuten nuorena. Näin on hyvä.