Muita naisia jotka ei halua miestä arkeensa?

Mies voi olla hyvää seuraa harrastuksissa. Miehen kanssa on mukava käydä ulkona syömässä. Seksiä voi olla jomman kumman kotona tai hotellissa tms.

Mutta ikinä enää e halua asua miehen kanssa niin, että koti olisi myös hänen kotinsa, tarkoittaen miehen tavaroita ja huonekaluja samassa tilassa omieni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yli nelikymppisen naisen onkin helppo julistaa "pärjäävänsä ilman miestä", koska niin vanhaa naista eivät enää edes halua muut kuin korkeintaan vanhuuseläkettä nauttivat miehet.

Ikävä kyllä tämä pitää usein paikkansa. Nainen kiinnostaa miestä vain tiettyyn ikään asti. Tilanne tosin muuttuu sitten, kun mies lähestyy eläkeikää ja alkaa pelätä yksinäistä vanhuutta. Alkaa kelvata se päälle viiskymppinen nainenkin. Tein lapset nuorena ja erosin jo 31-vuotiaana. Sen jälkeen en ole edes seurustellut. Miksi olisinkaan, kun miehiä kiinnostavat vain nuoret naiset? Nyt lapseni ovat jo aikuisia ja omillaan, mulla olisi taas vientiä, mutta eipä kiinnosta istua keinutuolissa jonkun yksinäistä vanhuutta pelkäävän papparaisen kanssa. 

Miehetkö ne vaan vanhuuttaan sairastavat ja tarvitsevat hoivaa? Naisetko eivät sitten sairastu lainkaan eivätkä tavitse huolen pitoa vaan ovat kuin tervaskantoja nukkuen rauhallisesti ilman mitään vaivoja 98 vuoden iässä ikuiseen uneen? I don't think so.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä näitä naisia näköjään yhdistää on oma kyky saada itsenäistä miestä. Eli saa vaan pussin pohjalle jääneet ja ei se välttämättä ole hyvä valinta. Näillä naisilla ei myöskään näytä olevan miehelle muuta tarjottavaa passaus ja talouden pito.

Työssäkäyvää, omat asiansa hoitaavaa, itsenäistä ja kunnollista miestä on lähes mahdoton löytää. Eikä niitä liiemmin naisen persoona kiinnosta. Kunhan nanen hoitaa kodin, maksaa heidän elämisensä ja katsoo muut naiset sormien välistä niin se riittää miehelle.

Ehkä sinun on vaikea löytää mutta älä yleistä. Jos asenteesi on tuo mitä tänne kirjoitat niin en yhtään ihmettele että kohdallesi on sattunut vain niitä jämä miehiä. Minä olen aina ollut ulospäin suuntautunut ja elänyt hyvää tasa arvoista elämää mieheni kanssa jonka olemme vuosien aikana rakentaneet yhdessä sen kaltaiseksi kuin molemmat haluavat. Välillä toinen uhraa asioita toisen eteen ja välillä taas toinen toisen eteen. Ei tämä elämä ole mikään kilpailu jossa joka asiat lasketaan että kumpi nyt on tehnyt mitäkin kotitöitä tai kumpi on tuonut enemmän rahaa yhteiseen kassaan.

Seksiä (ja hyvää sellaista) harrastetaan kummankin aloitteesta ja rahat ovat yhteisiä. Tällä palstalla on ihan liikaa niitä naisia, jotka katkerana itkevät kun ovat joskus joutuneet osallistumaan perheen laskujen maksuun, kotitöihin ja seksin harrastamiseen.

Elämää voi elää täysipainoisesti ja olla onnellinen kuten minä ja mieheni tai voi myös myös katkeroitua kaikesta ja viettää kurjaa elämää niin kuin suurin osa kirjoittajista, mutta kuka muu siinä asiassa häviää kuin katkeroitunut itse. 

T: Nainen 58 V,  3 lapsen äiti ja neljän ihanan lapsen lapsen isoäiti.

Sinulla on käynyt tuuri että olet löytänyt ihmisen joka rakastaa sinua aidosti ja välittää hyvinvoinnistasi. Se ei kuitenkaan ole mitenkään yleistä parisuhteessa.

Jos yhtään luit viestiäni, niin kyse ei ole tuurista. Kyse on vain ja ainoastaan omasta asenteesta. Saat tehtyä elämästäsi omilla valinnoillasi juuri sellaisen kuin itse haluat sen olevan. Jos haluat olla kaupan kassa koko ikäsi, niin sitten olet Mutta jos haluat akateemisen ammatin niin kannattaa olla hereillä koulussa ja jatkaa opiskelua. Sama juttu muussakin elämässä. Vain itse voit vaikuttaa omaan elämääsi ei kukaan muu. Jos lähdet parisuhteessa kilpajuoksuun, niin saat kilpailla koko elämäsi ja katkeroitua. Mutta kun otat asenteen, että yhdessä tässä mennään läpi vaikka harmaan kiven, niin sekin onnistuu. Tietysti joskus pitää tehdä uhrauksia toisen eteen puolin ja toisin, mutta loppupeleissä se on kummankin hyväksi ja eduksi. Nimimerkillä kokemusta on. Keskustelu, positiivinen asenne, yhdessä tekeminen, tasa-arvo ja ennen kaikkea seksi joka on parisuhteen liima. Ei siinä sen ihmeellisempiä taikoja ole.

Miten monta uhrausta olisinkaan joutunut tekemään jäädessäni vanhaan suhteeseen? Mies halusi naimisiin ja sukeltaa ydinperhe kuplaan, mä en halunnut kumpaakaan. Kiukutteli pitkään vielä eronkin jälkeen siitä miksen suostunut.

Et sitten taida olla mikään järjen jättiläinen jos kerran vasten tahtoasi olit edes hetken tuollaisen miehen kanssa. Mikä sinut sai siinä olemaan edes sen hetken? Miksi edes lähdit ensi treffeille? Taidat olla vähän tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yli nelikymppisen naisen onkin helppo julistaa "pärjäävänsä ilman miestä", koska niin vanhaa naista eivät enää edes halua muut kuin korkeintaan vanhuuseläkettä nauttivat miehet.

Ikävä kyllä tämä pitää usein paikkansa. Nainen kiinnostaa miestä vain tiettyyn ikään asti. Tilanne tosin muuttuu sitten, kun mies lähestyy eläkeikää ja alkaa pelätä yksinäistä vanhuutta. Alkaa kelvata se päälle viiskymppinen nainenkin. Tein lapset nuorena ja erosin jo 31-vuotiaana. Sen jälkeen en ole edes seurustellut. Miksi olisinkaan, kun miehiä kiinnostavat vain nuoret naiset? Nyt lapseni ovat jo aikuisia ja omillaan, mulla olisi taas vientiä, mutta eipä kiinnosta istua keinutuolissa jonkun yksinäistä vanhuutta pelkäävän papparaisen kanssa. 

Miehetkö ne vaan vanhuuttaan sairastavat ja tarvitsevat hoivaa? Naisetko eivät sitten sairastu lainkaan eivätkä tavitse huolen pitoa vaan ovat kuin tervaskantoja nukkuen rauhallisesti ilman mitään vaivoja 98 vuoden iässä ikuiseen uneen? I don't think so.

En puhunut hoivan tarpeesta vaan yksinäisyydestä. Ja hoivaa voi ostaa rahalla niin miehet kuin naisetkin. Naiset keskittyvät huolehtimaan muista ihmissuhteitaan siten, ettei tarvitse olla eläkkeelläkään yksinäinen. Toki osa miehistäkin tekee niin, mutta on ollut ylllättävää, miten moni mies eläkeiässä onkin alkanut taas kiinnostua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. Välillä ajattelen, että parisuhde vois olla kiva, mutta sitten lueskelen hetken av:ta ja totean, ettei enää ikinä. Ehkä joku tapailusuhde vois olla kiva, mutta yhdessä asuminen ehdottomasti ei. En halua kiukuttelevaa ja sotkevaa mieslasta kotiini.

Minulla on kokemusta kiukuttelevasta ja sotkevasta naislapsesta (oli yli 30-vuotias). En enää ottaisi tuollaista samaan asuntoon asumaan.

Niinhän tämä teksti tulee kuin omasta näppiksestäni. Minullakin oli ex vaimo joka oli kiukutteleva sotkeva prinsessa joka odotti että tuon tilipussin kotiin. Onneksi pääsin tuosta eroon jo yli 15 v sitten ja sittemmin olen löytänyt uuden täydellä järjellä varustetun naisihmisen elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin mielelläni HYVÄSSÄ parisuhteessa, jossa olen sekä antavana että vastaanottavana henkilönä. Näin exän tuossa joulun aikaan, ja kiitin luojaani, ettei tarvitse saman katon alla enää olla. Känninen aggressiivinen jurpo, joka alkoi vielä vittuilla kymmenen vuoden jälkeen siitä, millainen kumppani olen ollut.

Oma elämäni on rauhallista ja mukavaa, ja oikealta tuntuva ihminen on tervetullut osaksi sitä. Mutta ei ikinä enää mitään päihderiippuvaista ilkeilijää.

Munkin päihderiippuvainen exä v*ttuilee vielä näin kahdeksan vuoden jälkeen että millainen olin kumppanina. Ja on hankala ja ilkeä. Eikö hänellä ole muuta elämää, eikö hän ole yhtään kypsynyt, mennyt elämässä eteen päin?

Olen kauhean tyytyväinen että olen eronnut, enkä kyllä enää ikinä ala yhteiseen talouteen tai kokoaikaiseen suhteeseen kenenkään kanssa.

Jep. Eipä ole minunkaan exäni ”vapauttaan” kovin edukseen käyttänyt. On velkaantunut, elänyt väkivaltaisissa suhteissa, menettänyt työnsä jne. On ikuinen uhri, joka kilteyttään (!) ajautuu huonoihin tilanteisiin. Siitä on sitten pikkupäissään hyvä kettuilla minulle, kuinka hankala niuho olen, kun en tykännytkään hänen pettämisestään ja päihdeongelmistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yli nelikymppisen naisen onkin helppo julistaa "pärjäävänsä ilman miestä", koska niin vanhaa naista eivät enää edes halua muut kuin korkeintaan vanhuuseläkettä nauttivat miehet.

Ikävä kyllä tämä pitää usein paikkansa. Nainen kiinnostaa miestä vain tiettyyn ikään asti. Tilanne tosin muuttuu sitten, kun mies lähestyy eläkeikää ja alkaa pelätä yksinäistä vanhuutta. Alkaa kelvata se päälle viiskymppinen nainenkin. Tein lapset nuorena ja erosin jo 31-vuotiaana. Sen jälkeen en ole edes seurustellut. Miksi olisinkaan, kun miehiä kiinnostavat vain nuoret naiset? Nyt lapseni ovat jo aikuisia ja omillaan, mulla olisi taas vientiä, mutta eipä kiinnosta istua keinutuolissa jonkun yksinäistä vanhuutta pelkäävän papparaisen kanssa. 

Miehetkö ne vaan vanhuuttaan sairastavat ja tarvitsevat hoivaa? Naisetko eivät sitten sairastu lainkaan eivätkä tavitse huolen pitoa vaan ovat kuin tervaskantoja nukkuen rauhallisesti ilman mitään vaivoja 98 vuoden iässä ikuiseen uneen? I don't think so.

En puhunut hoivan tarpeesta vaan yksinäisyydestä. Ja hoivaa voi ostaa rahalla niin miehet kuin naisetkin. Naiset keskittyvät huolehtimaan muista ihmissuhteitaan siten, ettei tarvitse olla eläkkeelläkään yksinäinen. Toki osa miehistäkin tekee niin, mutta on ollut ylllättävää, miten moni mies eläkeiässä onkin alkanut taas kiinnostua. 

_En nyt kyllä päässyt ihan ajatuksen juoksuusi sisään. Väität siis että miehet kun eläköityvät he alkavat kärsimään yksinäisyydestä mutta kun naiset eläköityvät heillä ei samaa ilmiötä tapahdu. Voitko perustella miksi ei tapahdu. Vai väitätkö että miesten vanhat lapsuuden aikaiset kaverit eivät enää vanhana olekaan kavereita kun taas naisilla kaverit pysyvät iästä riippumatta vai mihin tämä väitteesi perustuu?

Ajattelin aina, että olen perhe-ja parisuhdeihminen. Olisikin, mutta kun miehet eivät ilmeisesti ole kasvaneet ajatukseen tasa-arvoisesta ja toistaan arvostavasta ja huomioivasta, kahden hyvän ystävän parisuhteesta.

Onneksi on nyt lapsi, mutta avomiestä tai muuta puolisoa en enää halua enkä tarvitse.

On mukava laittaa koti niin kuin tykkää, hoitaa työnsä, kotinsa ja lapsensa. Kuntoilla, nähdä sukulaisia ja ystäviä, kuluttaa aikaa omien harrastusten parissa.

En jaksa enää tehdä kotitöitä neljän edestä, olla univelassa, jännittää juhlapäiviä, nukkumaan menoa, harrastaa seksiä vaikka en jaksaisi, olla mieliksi miehen sukulaisille, jatkuvasti pyytää omaa aikaa ja omaa tilaa, loputtomasti neuvotella että tekisimme minulle tärkeitä asioita.

Been there done that.

Ymmärrän ap:ta niin hyvin. Olen samanikäinen, lapseton omasta tahdosta, olen seurustellut muutamia kertoja ja asunut miehen kanssa joskus aikoinaan. Nyt olen ollut muutaman vuoden itsekseni ja millään en haluaisi luopua itsellisyydestäni. Kun kriteerit on elämänkokemuksen ja kypsyyden myötä niin korkealla, että niitä ei taida täyttää kukaan mies, vaikka enempää en tietenkään pyydä kuin mitä itse olen valmis antamaan. Ehkä en vain kestä toisen ihmisen erilaisuutta tai tarvitsevuutta ja omat tarpeeni pystyn itse itselleni fasilitoimaan, en tietenkään täysin, mutta riittävästi. Ei ole sellaista tyhjää kohtaa, mihin hakisi toista ihmistä, on vaan tarpeeksi ihan näin. Ärsyynnyn todella nopeasti "vajavaisista" miehistä, joilla ei edes osaamista tai näkemystä kehittää itseään. Tämä ei tarkoita ettenkö kestäisi toisen puutteita, mutta eivät saa olla omiin puutteisiini nähden "vääränlaisia" tai että niiden kanssa tämä ihminen itse ei ole balanssissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua riesakseni vanhaa ukkoa ja nykyään olen suhteessa naisen kanssa, enkä vois olla onnellisempi.

Miksi yleensäkään olen missään parisuhtessa jos se on noin vaikeaa? Miksi et vaan ole onnellisesti yksin?

En ole tuo, jolle vastasit, mutta itse ainakin olen biseksuaali, joten ei nainen kumppanina ole mikään korvike tai kompromissi. Itsekin olen naisen kanssa (aiemmin olen ollut miestenkin kanssa.) Itse asiassa suhteessa naiseen on paljon hyviä puolia verrattuna suhteeseen miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yli nelikymppisen naisen onkin helppo julistaa "pärjäävänsä ilman miestä", koska niin vanhaa naista eivät enää edes halua muut kuin korkeintaan vanhuuseläkettä nauttivat miehet.

Ikävä kyllä tämä pitää usein paikkansa. Nainen kiinnostaa miestä vain tiettyyn ikään asti. Tilanne tosin muuttuu sitten, kun mies lähestyy eläkeikää ja alkaa pelätä yksinäistä vanhuutta. Alkaa kelvata se päälle viiskymppinen nainenkin. Tein lapset nuorena ja erosin jo 31-vuotiaana. Sen jälkeen en ole edes seurustellut. Miksi olisinkaan, kun miehiä kiinnostavat vain nuoret naiset? Nyt lapseni ovat jo aikuisia ja omillaan, mulla olisi taas vientiä, mutta eipä kiinnosta istua keinutuolissa jonkun yksinäistä vanhuutta pelkäävän papparaisen kanssa. 

Miehetkö ne vaan vanhuuttaan sairastavat ja tarvitsevat hoivaa? Naisetko eivät sitten sairastu lainkaan eivätkä tavitse huolen pitoa vaan ovat kuin tervaskantoja nukkuen rauhallisesti ilman mitään vaivoja 98 vuoden iässä ikuiseen uneen? I don't think so.

En puhunut hoivan tarpeesta vaan yksinäisyydestä. Ja hoivaa voi ostaa rahalla niin miehet kuin naisetkin. Naiset keskittyvät huolehtimaan muista ihmissuhteitaan siten, ettei tarvitse olla eläkkeelläkään yksinäinen. Toki osa miehistäkin tekee niin, mutta on ollut ylllättävää, miten moni mies eläkeiässä onkin alkanut taas kiinnostua. 

_En nyt kyllä päässyt ihan ajatuksen juoksuusi sisään. Väität siis että miehet kun eläköityvät he alkavat kärsimään yksinäisyydestä mutta kun naiset eläköityvät heillä ei samaa ilmiötä tapahdu. Voitko perustella miksi ei tapahdu. Vai väitätkö että miesten vanhat lapsuuden aikaiset kaverit eivät enää vanhana olekaan kavereita kun taas naisilla kaverit pysyvät iästä riippumatta vai mihin tämä väitteesi perustuu?

Juuri näin. Olet varmaan aika nuori jos et tätä tiedä. Esim minulla on lapsuudesta, lukioajalta ja opiskeluista edelleen hyviä ystäviä. Sekä exällä että nyxällä on vain minun kautta tulleita tuttuja. Jostain syystä naiset pitävät verkostoja tärkeinä koko elämän ajan, kyläilevät toisillaan ja lenkkeilevät yhdessä, vaikka pitäisi ajaa matkojakin. Miehet jotenkin kulkevat töiden perässä, sitten perheellistyvät, ja asettuvat siihen perheeseen ikään kuin lapsuuden perheeseensä, että se riittää. Eivät ajattele, että joku sitä perhettä ja niitä ystävyyssuhteita kannattelee. Pitää huolen juhlspäivistä, kyläilyistä, kutsuista, kaverisynttäreistä ja sukulaissynttäreistä, mökkeilyistä ja uudenvuodenaatoista. Kaikki se vaatii valtavasti viitsimistä, järjestämistä ja työtä. Jos ystävyydet jättää siihen että joku joskus kutsuu kaljalle, niin viimeistään perheellisillä ne lopahtaa. Vaikka itsellä ei olisi perhettä, muilla on. Tapaamiset ei tapahdu enää baareissa kun on lapsia, ei niitä voi vain lykätä jonnekin. Pitää pystyä seurustelemaan selvin päin.

N54

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin aina, että olen perhe-ja parisuhdeihminen. Olisikin, mutta kun miehet eivät ilmeisesti ole kasvaneet ajatukseen tasa-arvoisesta ja toistaan arvostavasta ja huomioivasta, kahden hyvän ystävän parisuhteesta.

Onneksi on nyt lapsi, mutta avomiestä tai muuta puolisoa en enää halua enkä tarvitse.

On mukava laittaa koti niin kuin tykkää, hoitaa työnsä, kotinsa ja lapsensa. Kuntoilla, nähdä sukulaisia ja ystäviä, kuluttaa aikaa omien harrastusten parissa.

En jaksa enää tehdä kotitöitä neljän edestä, olla univelassa, jännittää juhlapäiviä, nukkumaan menoa, harrastaa seksiä vaikka en jaksaisi, olla mieliksi miehen sukulaisille, jatkuvasti pyytää omaa aikaa ja omaa tilaa, loputtomasti neuvotella että tekisimme minulle tärkeitä asioita.

Been there done that.

Juuri näin. Moni mies kuorsaa ja olen herkkäuninen. Herään vaikka toinen kuorsaisi viereisessä huoneessa, kokemusta on. Kuorsaajamieheni halusi nukkua vierekkäin ja sanoi että "tönäise vaan jos kuorsaan". Siinä sitten valvoin puoli yötä tönien miestä kuorsauksen takia. Tosi "ihanaa" läheisyyttä "nukkua" kainalossa... Toinen asia on ruokahuolto. Miehet syövät julmetun paljon ja omissa suhteissani jos oon halunnut terveellistä ruokaa, ruuanlaitto on melkein täytynyt hoitaa itse. Kun asutaan kahdestaan lapsen kanssa, ei tartte kantaa selkä vääränä ruokaa kaupasta ja hikoilla keittiössä koko ajan. Ap

Naisten ikää dissaavat kommentit miehiltä tässä ketjussa todistavat juuri sitä miksi en jaksa miehiä. Vientiä olisi, mutta ei voisi vähempää kiinnostaa. N48

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yli nelikymppisen naisen onkin helppo julistaa "pärjäävänsä ilman miestä", koska niin vanhaa naista eivät enää edes halua muut kuin korkeintaan vanhuuseläkettä nauttivat miehet.

Ikävä kyllä tämä pitää usein paikkansa. Nainen kiinnostaa miestä vain tiettyyn ikään asti. Tilanne tosin muuttuu sitten, kun mies lähestyy eläkeikää ja alkaa pelätä yksinäistä vanhuutta. Alkaa kelvata se päälle viiskymppinen nainenkin. Tein lapset nuorena ja erosin jo 31-vuotiaana. Sen jälkeen en ole edes seurustellut. Miksi olisinkaan, kun miehiä kiinnostavat vain nuoret naiset? Nyt lapseni ovat jo aikuisia ja omillaan, mulla olisi taas vientiä, mutta eipä kiinnosta istua keinutuolissa jonkun yksinäistä vanhuutta pelkäävän papparaisen kanssa. 

Miehetkö ne vaan vanhuuttaan sairastavat ja tarvitsevat hoivaa? Naisetko eivät sitten sairastu lainkaan eivätkä tavitse huolen pitoa vaan ovat kuin tervaskantoja nukkuen rauhallisesti ilman mitään vaivoja 98 vuoden iässä ikuiseen uneen? I don't think so.

En puhunut hoivan tarpeesta vaan yksinäisyydestä. Ja hoivaa voi ostaa rahalla niin miehet kuin naisetkin. Naiset keskittyvät huolehtimaan muista ihmissuhteitaan siten, ettei tarvitse olla eläkkeelläkään yksinäinen. Toki osa miehistäkin tekee niin, mutta on ollut ylllättävää, miten moni mies eläkeiässä onkin alkanut taas kiinnostua. 

_En nyt kyllä päässyt ihan ajatuksen juoksuusi sisään. Väität siis että miehet kun eläköityvät he alkavat kärsimään yksinäisyydestä mutta kun naiset eläköityvät heillä ei samaa ilmiötä tapahdu. Voitko perustella miksi ei tapahdu. Vai väitätkö että miesten vanhat lapsuuden aikaiset kaverit eivät enää vanhana olekaan kavereita kun taas naisilla kaverit pysyvät iästä riippumatta vai mihin tämä väitteesi perustuu?

Väitteeni perustuu siihen, että yllättäen miehet alkavat kiinnostua ikäisistään naisista siinä vaiheessa, kun ovat saavuttamassa eläkeiän tai sen yli (ei ole vain oma kokemukseni vaan monen muunkin ikäiseni naisen kokemus). Naisesta halutaankin yks kaks itselleen seuraa. Jonkun, jonka kanssa jutella ja  tehdä eläkepäivinä yhdessä asioita. Hyvin monelle miehelle myös työkaverit ovat olleet merkittävä osa sosiaalista kanssakäymistä ja kun työelämä jää taakse, ei aina olekaan ystävistä ja kavereista seuraa. Kuten aiemmassa jo kirjoitin, toki on miehiäkin, jotka huolehtivat ihmissuhteistaan siten, ettei tarvitse olla eläkkeelläkään yksinäinen. Naisilla ystävät ja kaverit ovat varsin usein ihan muualta kuin työpaikalta. Kun jäädään eäkkeelle, se ei tarkoita yksinäisyyttä vaan aikaa tehdä mitä erilaisimpia asioita ja aikaa pitää entistä enemmän yhteyttä läheisiin sekä ystäviin ja kavereihin. Jo päälle viiskymppisistä huomaa, että esim vapaaehtoistyössä, aikuisopistojen kursseilla yms paikoissa on huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä. 

Vierailija kirjoitti:

Naisten ikää dissaavat kommentit miehiltä tässä ketjussa todistavat juuri sitä miksi en jaksa miehiä. Vientiä olisi, mutta ei voisi vähempää kiinnostaa. N48

Tämä! Ja mikään ei ole niin epämiehekästä kuin naisen iän dissaaminen!

Yksinäisenä homomiehenä kyllä minäkin olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten yksinäiset naiset pärjää paremmin kuin (hetero)miehet. Naisilla on ystävänsä ja harrastuksensa jne- kuten todettu. Täällä nyt lähinnä puhuttu heterosuhteista, vaan sanonpa oman sanaseni. Parisuhteet eivät yksinkertaisesti ole vaivan arvoisia. Niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

En ole kertaakaan tavannut miestä, joka olisi tasavertainen kumppani. Siis että oma-aloitteisesti pitäisi kodin siistinä, hoitaisi mahdolliset lapset ja lemmikit, olisi tasapuolinen talousasioissa, antaisi sopivassa suhteessa omaa aikaa ja läheisyyttä...

Ikävän suuri osa miehistä on isoja mieslapsia. Ei ymmärretä, miten paljon yhteiseen talouteen menee rahaa tai aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Naisten ikää dissaavat kommentit miehiltä tässä ketjussa todistavat juuri sitä miksi en jaksa miehiä. Vientiä olisi, mutta ei voisi vähempää kiinnostaa. N48

Niinhän sinä raukka luulet että vientiä riittäisi. Ketä oikeasti kiinnostaa tuollainen 48 vuotias iäkäs neitoihminen? Näkemättä voin sanoa että minua ei ainakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisten ikää dissaavat kommentit miehiltä tässä ketjussa todistavat juuri sitä miksi en jaksa miehiä. Vientiä olisi, mutta ei voisi vähempää kiinnostaa. N48

Niinhän sinä raukka luulet että vientiä riittäisi. Ketä oikeasti kiinnostaa tuollainen 48 vuotias iäkäs neitoihminen? Näkemättä voin sanoa että minua ei ainakaan.

Voi sinua, taidat olla juuri sellainen mies vauva joista tässä ketjussa puhutaan. Vanhenevat ne miehetkin, ja jos alentuisi samalle tasolle kuin sinä, voisin luetella, ketä kiinnostaa harvenevat hiukset ja monenlaiset roikkuvat ruumiinjäsenet sen enempää miehessäkään. Mutta sinut on huonosti kasvatettu ja olet epämiehekäs rumine mielipiteinesi. Älä huoli, en katsoisi sinuun päin vaikka olisit viimeinen "mies" planeetalla.

Mä olen aika lailla tämmöinen. Täällä luen ja tosielämässä kuuntelen ajoittain suu auki joidenkin parisuhdetilityksiä ja mietin mielessäni, että MIKSI ihmeessä te edes olette jonkun kanssa, kun se näyttää selkeästi enemmän ottavan kuin antavan. Mä olen todella tarkka siitä nykyään, kenet päästän elämäni intiimeimpään suhteeseen ja välillä mietin, että haluanko edes ketään. Mua hämmentää, miten moni tuntuu suhtautuvan parisuhteeseen jotenkin niin kevyesti. Kyseessä on kuitenkin ihminen, jonka kanssa jaat arkesi, sänkysi ja no, koko elämäsi. Kun hintana on tuo, en ole todellakaan valmis tyytymään kenenkään ja uhraamaan mulle todella tärkeitä ja voimaa antavia arvojani ja unelmiani toisen takia. Ehkä jonkun mielestä itsekästä, mutta toisaalta mä en ole velkaa kenellekään parisuhdetta. Ja olen tehnyt muiden eteen hyvää esim. vapaaehtoistyön parissa sekä mulla on paljon ystäviä ja läheisiä. Aina, kun mietin unelmiani, yksikään niistä ei liity parisuhteeseen tai perheen perustamiseen. Ja ei, en väitä olevani itse mikään täydellisyys tai saalis. Mutta en siitä valitakaan, koska viihdyn sinkkuna. Mä rakastan omaa tilaa ja vapautta päättää itse asioista. Mulle on täysin yhdentekevää, mikä mun joku markkina-arvo on, mitä jotkut satunnaiset tyypit Tinderissä ajattelee tai olenko liian sitä tai tätä, koska mua ei vaan kiinnosta pariutuminen. Minulle riittää, että kelpaan itselleni.