Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, jotka eivät tiedä haluavatko lapsia, vaikka on jo ikää.
Olen 29 nainen ja vieläkään minulle ei ole mitään hajua haluanko lapia vai en. Minulle on aina ollut vähän välinpitämätön tunne lasten hankintaa kohtaan. Nuorempana en ajatellut asiaa, koska uskoin asian selkiintyvän sitten myöhemmin. Ajattelin, että jossain vaiheessa iskee jäätävä vauvakuume tai jokin varma tunne siitä, etten halua lapsia.
Tiedän kuitenkin, etten tule hankkimaan lapsia, jos en ole täysin varma haluavani niitä. Todellakin jokin ns. palava halu on iskettävä. Erosimme myös vuosi sitten miesystävän kanssa, koska hän halusi varmuuden sille, että haluan lapsia, enkä osannut vastata. Onneksi toi asian esille.
Olen usein yrittänyt selvittää, mitä oikein ajattelen tästä asiasta, mutten saa selvyyttä. Toisaalta pidän hirveästi lapsista ja omat lapset olisivat varmasti ihania, toisaalta varmasti pärjäisin ilmankin. Myös ajatus raskaana olemisesta kauhistuttaa älyttömästi, enkä haluaisi myöskään alkaa etsimään miesystävää sillä ajatuksella, että lapsia on saatava. Hieman pohdintojen taustalla on myös sellainen pelko, että entäs jos joskus kaduttaa, etten hankkinut lapsia.
Onko muita, jotka eivät oikeasti vain osaa päättää haluavatko lapsia? Tai onko sellaisia, jotka aikaisemmin tunsivat tällä tavalla, mutta saivat myöhemmin asialle selkyyden?
Kommentit (196)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi tiesin jo viisi vuotiaana:) Ymmärsin, että elämä ilman lapsia olisi helpompaa, mutta minulle ei yhtä merkityksellistä, kuin lasten kanssa.
Minä taas en jaa tätä mielipidettä, vaikka minulla on lapsia. En koskaa sanoisi, että lapsettomien sukulaisteni elämä on merkityksettömämpää kuin minun.
Tarkoitin, että vain itselleen eläminen tai vaikka vain puolisolleenkin ei tunnu yhtä merkitykselliseltä, kuin että on mukana uuden sukupolven kasvattamisessa. Voi lapsetonkin kasvattaa uutta sukupolvea, mutta ei viedä omia geenejään eteenpäin. Itse en tahdo olla suosimassa vain muiden geenejä, mutta omien ohessa välitän sentään myös toisten lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap oletko ollenkaan miettinyt että saatat yllätyä positiivisesti? Minäkin olin vielä sun iässä vela. Sitten tulin raskaaksi hieman yllättäin ja lapsi oli upein asia koskaan. Niin hieno että tein niitä neljä lisää. Rakastan lapsia - myös muita kuin omiani - ja ne ovat ihaninta maailmassa.
Olen 45-vuotias sinkkumies ja tahtoisin lapsia, mutta tästä ei puhuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi raskaana olo kauhistuttaa? Onko kyse hallinnan menetyksen pelosta? Sitä tunnetta voi työstää - ei siksi, että sinun pitäisi haluta lapsia, mutta tuollainen pelko voi haitata elämää muutenkin, johtaa herkemmin esim. loppuunpalamiseen.
Kyse ei ole hallinnan menetyksen pelosta. Kyse on suurimmaksi osaksi kivun pelosta.
Tämä on naurettava ja pinnalline syy, mutta myös kehon muuttuminen pelottaa. Olen ollut lapsena ja nuorena pullea, mutta kovan vuosia kestävän työn tuloksena olen nyt todella hyvässä fyysisessä kunnossa ja vihdoin tyytyväinen itseeni. Tiedän, ettei raskauden jälkeen useinkaan kehoa enää saa takaisin samaan kuntoon, eikä sen pitäisi olla iso juttu, koska on suurimmaksi osaksi kosmeettista. Se kuitenkin vaivaa minua.
Suurimmaksi osaksi kuitenkin koko raskaus -ja synnytysprosessi on vain pelottava kaikkine kipuineen ja vaaroineen.
Pelko ei muulla tavalla haittaa elämääni ja varmaan pääsisin siitä yli, jos varmaksi tietäisin haluavani lapsia.
-Ap
Mä olin 32 kun sain ensimmäisen lapseni. Joten iän puolesta en osaa sanoa ootko jotenkin edes myöhässä, tuskin.
Mutta tuo, että sä pelkäät kipua, vaikka oot käynyt läpi noinkin ison kehonmuutoksen (joka taatusti on vaatinut kipua), kertoo että sä et ehkä ole vielä vaan valmis vanhemmuuteen. Siinä ei ole mitään pahaa, päinvastoin.
Sanoisin, että älä stressaa, mutta älä myöskään pelkää turhaan. Mä menetin toisen lapseni imetyksen myötä 20 kiloa ylimääräistä ja oon nyt 44-vuotiaana paremmassa kunnossa kuin käytännössä ikinä ennen.
Mukavaa joulua!
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli sama tilanne 35v mutta teimme miehen kanssa yhteisen päätöksen yrittää lasta ja 37v onnistui. Se oli elämäni parhaita päätöksiä. Ajattele niin että ei sitä sitten kadu koska rakastaa niin paljon lastaan. Ja minä en ole todellakaan ollut mikään lapsia rakastava ihminen.
Olen iloinen puolestasi, mutten uskaltaisi hankkia lapsia ellen ole aivan 145 prosenttisen varma, että niitä haluan. Pelkään hieman, että kadun lasten hankkimatta jättämistä. Kuitenkin pelkään paljon enemmän, että minusta tulee katkeroitunut äiti, joka ei todella halunnutkaan äidiksi. Sellainen, joka päivät pitkät miettii, mitä kaikkea olisikaan voinut tehdä, jos ei olisi hankkinut lapsia.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on jokainen raskaus ollut diagnosoitu hyperemeesi eli olen oksennellut jatkuvasti koko 9kk raskausajan, viellä synnytyssalissakin oksensin. Se ei ole vaiva eikä mikään lopputulokseen verrattuna. Onhan se hirveää joo olla koko 9kk samassa olossa kuin noroviruksessa, mutta edelleen palkinto on niin suuri että tuon kesti sen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi enraskaana olo kauhistuttaa? Onko kyse hallinnan menetyksen pelosta? Sitä tunnetta voi työstää - ei siksi, että sinun pitäisi haluta lapsia, mutta tuollainen pelko voi haitata elämää muutenkin, johtaa herkemmin esim. loppuunpalamiseen.
Ilmeisesti olet mies tai et ole ollut raskaana. Raskaus on nimensä veroinen tila, fyysisesti erittäin rankka kokemus. Vain valehtelija väittää pitävänsä raskaana olemisesta. Raskaana on koko ajan huono olo, oksettaa, särkee, monenlaisia kipuja, liikunnan harrastaminen voi olla mahdotonta. Ei tuota tilaa valitse kukaan vapaaehtoisesti, jos voisi saada muulla tavoin lapsia.
Ei kaikki koe sitä samoin. Vaikka kokonaisuutena prosessi olikin rankka ja fyysinen palautuminen vei vuoden, oli raskaudessa paljon hyvääkin. Minua ei missään vaiheessa sattunut minnekään tai oksettanut. Iho oli loistavassa kunnossa ja tukka kasvoi upeaksi, olo oli tosi hyvä ja optimistinen vaikka olin pelännyt raskautta todella paljon. Synnytys tietty on oma juttunsa mutta onneksi se ei kestä niin kamalan kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi raskaana olo kauhistuttaa? Onko kyse hallinnan menetyksen pelosta? Sitä tunnetta voi työstää - ei siksi, että sinun pitäisi haluta lapsia, mutta tuollainen pelko voi haitata elämää muutenkin, johtaa herkemmin esim. loppuunpalamiseen.
Kyse ei ole hallinnan menetyksen pelosta. Kyse on suurimmaksi osaksi kivun pelosta.
Tämä on naurettava ja pinnalline syy, mutta myös kehon muuttuminen pelottaa. Olen ollut lapsena ja nuorena pullea, mutta kovan vuosia kestävän työn tuloksena olen nyt todella hyvässä fyysisessä kunnossa ja vihdoin tyytyväinen itseeni. Tiedän, ettei raskauden jälkeen useinkaan kehoa enää saa takaisin samaan kuntoon, eikä sen pitäisi olla iso juttu, koska on suurimmaksi osaksi kosmeettista. Se kuitenkin vaivaa minua.
Suurimmaksi osaksi kuitenkin koko raskaus -ja synnytysprosessi on vain pelottava kaikkine kipuineen ja vaaroineen.
Pelko ei muulla tavalla haittaa elämääni ja varmaan pääsisin siitä yli, jos varmaksi tietäisin haluavani lapsia.
-Ap
Mutta tuo, että sä pelkäät kipua, vaikka oot käynyt läpi noinkin ison kehonmuutoksen (joka taatusti on vaatinut kipua), kertoo että sä et ehkä ole vielä vaan valmis vanhemmuuteen. Siinä ei ole mitään pahaa, päinvastoin.
Se vaati paljon treenamista, joka toki voi olla kivuliasta, mutta josta minä nautin. Suhtatumiseni raskauden aiheuttamaan kipuun on erilainen. En usko, että raskauden kipuja voi rinnastaa tekemiini juoksulenkkeihin ja salitreeneihin.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi tiesin jo viisi vuotiaana:) Ymmärsin, että elämä ilman lapsia olisi helpompaa, mutta minulle ei yhtä merkityksellistä, kuin lasten kanssa.
Minä taas en jaa tätä mielipidettä, vaikka minulla on lapsia. En koskaa sanoisi, että lapsettomien sukulaisteni elämä on merkityksettömämpää kuin minun.
Tarkoitin, että vain itselleen eläminen tai vaikka vain puolisolleenkin ei tunnu yhtä merkitykselliseltä, kuin että on mukana uuden sukupolven kasvattamisessa. Voi lapsetonkin kasvattaa uutta sukupolvea, mutta ei viedä omia geenejään eteenpäin. Itse en tahdo olla suosimassa vain muiden geenejä, mutta omien ohessa välitän sentään myös toisten lapsista.
Ahaa....Itse en kyllä halunnut lapsia "viedäkseni eteenpäin omia geenejäni".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli sama tilanne 35v mutta teimme miehen kanssa yhteisen päätöksen yrittää lasta ja 37v onnistui. Se oli elämäni parhaita päätöksiä. Ajattele niin että ei sitä sitten kadu koska rakastaa niin paljon lastaan. Ja minä en ole todellakaan ollut mikään lapsia rakastava ihminen.
Olen iloinen puolestasi, mutten uskaltaisi hankkia lapsia ellen ole aivan 145 prosenttisen varma, että niitä haluan. Pelkään hieman, että kadun lasten hankkimatta jättämistä. Kuitenkin pelkään paljon enemmän, että minusta tulee katkeroitunut äiti, joka ei todella halunnutkaan äidiksi. Sellainen, joka päivät pitkät miettii, mitä kaikkea olisikaan voinut tehdä, jos ei olisi hankkinut lapsia.
-Ap
Jos ajattelee mitä olisi voinut tehdä, jos ei olisi päättänyt jossain tilanteessa toisin, silloin elää menneisyydessä. Yhtä hyvin voisit olla jäänyt auton alle. Teet aina päätökset niillä tiedoilla mitä sinulla on. Päätöksiä on hyvä harkita, mutta ei siihen tilaan ole hyvä jäädä kiinni. Tee nyt niitä asioita mitä haluat, niin paljon kuin sielu sietää ja mieti vuoden kahden päästä uudelleen. Muista ettei ne lapset sulje kaikkea pois, ne vain muuttaa tapoja toteuttaa asioita.
M
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi raskaana olo kauhistuttaa? Onko kyse hallinnan menetyksen pelosta? Sitä tunnetta voi työstää - ei siksi, että sinun pitäisi haluta lapsia, mutta tuollainen pelko voi haitata elämää muutenkin, johtaa herkemmin esim. loppuunpalamiseen.
Ilmeisesti olet mies tai et ole ollut raskaana. Raskaus on nimensä veroinen tila, fyysisesti erittäin rankka kokemus. Vain valehtelija väittää pitävänsä raskaana olemisesta. Raskaana on koko ajan huono olo, oksettaa, särkee, monenlaisia kipuja, liikunnan harrastaminen voi olla mahdotonta. Ei tuota tilaa valitse kukaan vapaaehtoisesti, jos voisi saada muulla tavoin lapsia.
Olen synnyttänyt kaksi lasta, tiedän ettei se ole mitään pään silittelyä. Mietin vain, että joku tähänkin ketjuun kirjoittanut taisi sanoa valtavasti pitävänsä lapsista, mutta että juuri raskaus kauhistuttaa. Silloinhan sitä pelottavaa osaa kannattaisi työstää, eikö? Itse en olisi jättänyt kokematta loppuelämän onnea vain sen takia, että yksi vuorokausi on pe.rsee.stä.
Olet synnyttänyt kaksi lasta, muttet tiennyt että raskaus =/= synnytys? Raskaus ja siihen liittyvät kivut ja muut fyysiset epämukavuudet kestää yleensä pidempään kuin yhden vuorokauden...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sinulla on jo ikää ja jahkailet sitä, kannattaako lapsia hankkia, niin oma neuvoni on, että hanki. Harva katuu loppupelistä lapsen tekemistä ja ne vaikeat alkuvuodet ovat pienempi paha kuin se, että et tee lapsia ollenkaan ja asia jää vaivaamaan loppuelämäksi.
Jätä lapset tekemättä ainoastaan silloin, kun olet täysin varma siitä, että et niitä halua.
Ehkä hieman aiheen ohi, mutta joku mainitsi vähän jotain sen suuntaista, että jos pelkää raskautta, niin ei ole tarpeeksi kypsä hankkimaan lapsia. Tästä olen täysin eri mieltä, sillä itse ainakin pelkäsin kuollakseni raskautta. Tiesin kuitenkin, että olisin hyvä äiti. Lapsen saamisen kaipuu oli niin suuri, että se meni lopulta pelon yli. Teidän kuitenkin,että näin ei ole kaikilla. Joillakin pelko voi olla niin suuri, että sen takia (biologiset) lapset jäävät hankkimatta. Se ei tarkoita, ettei henkilö ole kypsä vanhemmaksi. Ei vanhemmuus ole mikään palkinto, jonka arvoinen on vain, jos kestää synnytyskivut ja raskauden ilman pelkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulla on jo ikää ja jahkailet sitä, kannattaako lapsia hankkia, niin oma neuvoni on, että hanki. Harva katuu loppupelistä lapsen tekemistä ja ne vaikeat alkuvuodet ovat pienempi paha kuin se, että et tee lapsia ollenkaan ja asia jää vaivaamaan loppuelämäksi.
Jätä lapset tekemättä ainoastaan silloin, kun olet täysin varma siitä, että et niitä halua.
Ei. Vaan tee lapset ainoastaan, jos olet täysin varma niitä haluavasi. Jos myöhemmin sinulle selviää, että olisitkin halunnut lapsia, niin "kärsit" asiasta itse. Jos lapsen saatuasi tajuat, ettet halua lapsia, niin asia on paljon mutkikkaampi ja myös lapsi kärsii.
Käyttäjä37185 kirjoitti:
Tulin raskaaksi 32-, 34- ja 35-vuotiaana joka kerta ensimmäisellä yrityskerralla. Vauva- ja taaperoaika ei ollut juhlaa, mutta nyt 10+-vuotiaina lapseni ovat parasta ja hauskinta seuraa koko maailmassa.
Eletäänpä elämää 3-4 vuotta eteenpäin, niin voit olla aivan toista mieltä!
Vierailija kirjoitti:
Onneksi tiesin jo viisi vuotiaana:) Ymmärsin, että elämä ilman lapsia olisi helpompaa, mutta minulle ei yhtä merkityksellistä, kuin lasten kanssa.
Minä tiesin 5-vuotiaana, että minusta tulee koiranhoitaja. Ei tullut, en edes pidä koirista.
Vierailija kirjoitti:
Olen 46 ,ei mitään hajua haluanko lapsia vai en.
Ei kai sen niin ole väliäkään.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä37185 kirjoitti:
Tulin raskaaksi 32-, 34- ja 35-vuotiaana joka kerta ensimmäisellä yrityskerralla. Vauva- ja taaperoaika ei ollut juhlaa, mutta nyt 10+-vuotiaina lapseni ovat parasta ja hauskinta seuraa koko maailmassa.
Eletäänpä elämää 3-4 vuotta eteenpäin, niin voit olla aivan toista mieltä!
Yhtä lukuunottamatta kaikki lapseni ovat teini-ikäisiä, mutta ennustat jotain lähivuosien teinihelvettiä?
Olen synnyttänyt kaksi lasta, tiedän ettei se ole mitään pään silittelyä. Mietin vain, että joku tähänkin ketjuun kirjoittanut taisi sanoa valtavasti pitävänsä lapsista, mutta että juuri raskaus kauhistuttaa. Silloinhan sitä pelottavaa osaa kannattaisi työstää, eikö? Itse en olisi jättänyt kokematta loppuelämän onnea vain sen takia, että yksi vuorokausi on pe.rsee.stä.