Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, jotka eivät tiedä haluavatko lapsia, vaikka on jo ikää.
Olen 29 nainen ja vieläkään minulle ei ole mitään hajua haluanko lapia vai en. Minulle on aina ollut vähän välinpitämätön tunne lasten hankintaa kohtaan. Nuorempana en ajatellut asiaa, koska uskoin asian selkiintyvän sitten myöhemmin. Ajattelin, että jossain vaiheessa iskee jäätävä vauvakuume tai jokin varma tunne siitä, etten halua lapsia.
Tiedän kuitenkin, etten tule hankkimaan lapsia, jos en ole täysin varma haluavani niitä. Todellakin jokin ns. palava halu on iskettävä. Erosimme myös vuosi sitten miesystävän kanssa, koska hän halusi varmuuden sille, että haluan lapsia, enkä osannut vastata. Onneksi toi asian esille.
Olen usein yrittänyt selvittää, mitä oikein ajattelen tästä asiasta, mutten saa selvyyttä. Toisaalta pidän hirveästi lapsista ja omat lapset olisivat varmasti ihania, toisaalta varmasti pärjäisin ilmankin. Myös ajatus raskaana olemisesta kauhistuttaa älyttömästi, enkä haluaisi myöskään alkaa etsimään miesystävää sillä ajatuksella, että lapsia on saatava. Hieman pohdintojen taustalla on myös sellainen pelko, että entäs jos joskus kaduttaa, etten hankkinut lapsia.
Onko muita, jotka eivät oikeasti vain osaa päättää haluavatko lapsia? Tai onko sellaisia, jotka aikaisemmin tunsivat tällä tavalla, mutta saivat myöhemmin asialle selkyyden?
Kommentit (196)
Minulla oli hieman epäselvyyttä lasten hankinnassa myös. Olin aina ajatellut, etten halua lapsia. Sitten tajusin, että kuvittelin itseni kuitenkin isoäidiksi, kun ajattelin vanhuuttani. Tämä aiheutti vähän hämmennystä, kunnes tajusin, ettei olisi mitään taetta sille, saisivatko mahdolliset lapseni kuitenkaan koskaan itse lapsia. Tulin siihen tulokseen, että voin olla hyvä isotäti mahdollisesti jos sisareni saavat lapsen lapsia tai menen vapaaehtoiseksi johonkin isoäiti-palveluun, jos elän vanhaksi ja tunnen vielä samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä sama tilanne... oon pari vuotta vanhempi. Sun iässä olin varma etten halua lapsia. Nyt olen hieman alkanut haluamaan, mutta en palavasti. Pelkään samaa, että jos en tee lapsia katuisin. Ei ole miestäkään. En tiedä haluaisinko edes miestä.
Minä myös pelkään kamalasti raskaana oloa, mutta haluaisin kyllä muuten lapsia. Voisin pelon takia mieluummin vaikka harkita adoptiota, mutta tiedän sen olevan varsin vaikeaa. Mies ei ymmärrä tätä pelkoa ollenkaan, enkä osaa selittää. :(
Minäkään en tiennyt. Kun ikää oli 34 päätin että ei auta kuin kokeilla kuinka käy, pian olisi myöhäistä. Koskaan en ole katunut tuota päätöstä, lapsi on tuonut niin paljon iloa elämään.
Täällä kohta 36v nainen. Tässä iässä pitäisi kiireen vilkkaa ryhtyä lastentekoon jos lapsia haluaa. Ei ole missään vaiheessa ollut ehdoton ei eikä ehdoton kyllä, mutta enemmän olen kuitenkin kallistunut ei-vastauksen suuntaan. Miehellä ei ole ehdotonta mielipidettä, tietty hänellä ei tule aikaraja vastaan samalla tavalla. Tällä hetkellä tuntuu että lapsentekoon emme ala. Mutta jos ehkäisy pettää niin silloin haluan kyllä pitää lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi raskaana olo kauhistuttaa? Onko kyse hallinnan menetyksen pelosta? Sitä tunnetta voi työstää - ei siksi, että sinun pitäisi haluta lapsia, mutta tuollainen pelko voi haitata elämää muutenkin, johtaa herkemmin esim. loppuunpalamiseen.
Onneksi tiesin jo viisi vuotiaana:) Ymmärsin, että elämä ilman lapsia olisi helpompaa, mutta minulle ei yhtä merkityksellistä, kuin lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No vastaan vaikka olen mies. (Miksi tuonkin mahdoin kirjoittaa) Minulla ei ole biologisia lapsia, mutta kauan aikaa sitten tapaamallani naisella oli. Nyt kun olen yli vuosikymmenen kasvattanut heitä, minua kutsutaan isäksi. Isänpäivänä saan isänpäiväkortin ym. En kaipaa omaa biologista lasta, vaikka joskus se tietenkin käy mielessä. Elämä voi olla lapsitikasta muutoinkin, tosin ei varmasti sovi kaikille.
Olen 31v ja enemmän kallellaan siihen suuntaan, että en halua lapsia, mutta mitenkään varma en asiasta ole. Muutaman vuoden sisään pitäisi päätös tehdä, jotta lapsen hankinnalla olisi vielä mahdollisuus onnistua jos siihen päätyy. Olisin halunnut jo tietää, mutta korona on vaikeuttanut tulevaisuuden suunnittelua, etenkin koska puolisoni on riskiryhmää ja olemme olleet koronan kanssa tosi tarkkoja. Tällaiseen elämään en lasta haluaisi - pitää nyt ensin katsoa, millainen paikka on koronan jälkeinen maailma...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yksi ja juuri 29 vuotta täyttänyt nainen! Kuvittelin itsekin nuorempana, että asia selkiintyy itselleni myöhemmin. Juuri tässä kuussa pelkäsin olevani raskaana (menkat oli myöhässä), ja ajattelin vain kauhulla että ura on nyt sitten pilalla. Olen vihdoinkin saanut koulutustani vastaavan työtehtävän ja erittäin mielenkiintoisen projektin vastuulleni (projektin kesto 2022 loppuun, vakituinen työsuhde mutta aiemmin alemmissa linjatehtävissä), ja jos olisin nyt ollut raskaana niin tiedän että se urakehitys tässä yrityksessä olisi sitten siinä, ja äitiysloman jälkeen ei olisi asiaa enää muuhun kuin aiempaan linjatyöhön. Lisäksi olisin taloudellisesti yh, vaikka olenkin parisuhteessa ollut 6 vuotta, sillä mies on ulkomaalainen ja hänen ansaintamahdollisuudet kehnot (urheilija jolla ikää 34v, ei koulutusta, ei työkokemusta). Uskon että mies ei uran jälkeen halua Suomessa olla, paitsi jos niitä lapsia olisi, hän niitä kyllä haluaisi. Mutta raivostuttaa ettei hän ymmärrä miten yksin käytännössä sitten olisin rahallisesti. Eikä niiden lapsien kanssa niin helposti heiluta ympäri maailmaa.
Olen yrittänyt kuulostella itseäni, mutta en vaan saa selkoa siihen, haluaisinko oikeasti lapsen. Teoriassa kyllä, mutta olen huolissani taloudellisesta pärjäämisestä ja siitä mahdollisuudesta, miten yksin olisin ja sen vaikutuksesta työuraan. Apua en saisi juuri mistään, miehen äiti asuu Lontoossa, isä kuollut ja omat vanhempani eivät asu samassa kaupungissa.
Biologinen kello toki tikittää.
Vierailija kirjoitti:
Miksi raskaana olo kauhistuttaa? Onko kyse hallinnan menetyksen pelosta? Sitä tunnetta voi työstää - ei siksi, että sinun pitäisi haluta lapsia, mutta tuollainen pelko voi haitata elämää muutenkin, johtaa herkemmin esim. loppuunpalamiseen.
No realisteja varmaan pelottaa se parin kuukauden non-stop-oksennustautifiilis, liitoskivut, selkävaivat, kohonnut veritulpan riski ja synnytys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä haluaisin lapsia, mutta en niitä hanki, koska en aina jaksa pitää edes itsestänikään huolta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi raskaana olo kauhistuttaa? Onko kyse hallinnan menetyksen pelosta? Sitä tunnetta voi työstää - ei siksi, että sinun pitäisi haluta lapsia, mutta tuollainen pelko voi haitata elämää muutenkin, johtaa herkemmin esim. loppuunpalamiseen.
Ilmeisesti olet mies tai et ole ollut raskaana. Raskaus on nimensä veroinen tila, fyysisesti erittäin rankka kokemus. Vain valehtelija väittää pitävänsä raskaana olemisesta. Raskaana on koko ajan huono olo, oksettaa, särkee, monenlaisia kipuja, liikunnan harrastaminen voi olla mahdotonta. Ei tuota tilaa valitse kukaan vapaaehtoisesti, jos voisi saada muulla tavoin lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi raskaana olo kauhistuttaa? Onko kyse hallinnan menetyksen pelosta? Sitä tunnetta voi työstää - ei siksi, että sinun pitäisi haluta lapsia, mutta tuollainen pelko voi haitata elämää muutenkin, johtaa herkemmin esim. loppuunpalamiseen.
Kyse ei ole hallinnan menetyksen pelosta. Kyse on suurimmaksi osaksi kivun pelosta.
Tämä on naurettava ja pinnalline syy, mutta myös kehon muuttuminen pelottaa. Olen ollut lapsena ja nuorena pullea, mutta kovan vuosia kestävän työn tuloksena olen nyt todella hyvässä fyysisessä kunnossa ja vihdoin tyytyväinen itseeni. Tiedän, ettei raskauden jälkeen useinkaan kehoa enää saa takaisin samaan kuntoon, eikä sen pitäisi olla iso juttu, koska on suurimmaksi osaksi kosmeettista. Se kuitenkin vaivaa minua.
Suurimmaksi osaksi kuitenkin koko raskaus -ja synnytysprosessi on vain pelottava kaikkine kipuineen ja vaaroineen.
Pelko ei muulla tavalla haittaa elämääni ja varmaan pääsisin siitä yli, jos varmaksi tietäisin haluavani lapsia.
-Ap
Olen 46 ,ei mitään hajua haluanko lapsia vai en.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi tiesin jo viisi vuotiaana:) Ymmärsin, että elämä ilman lapsia olisi helpompaa, mutta minulle ei yhtä merkityksellistä, kuin lasten kanssa.
Minä taas en jaa tätä mielipidettä, vaikka minulla on lapsia. En koskaa sanoisi, että lapsettomien sukulaisteni elämä on merkityksettömämpää kuin minun.
Vierailija kirjoitti:
Minä haluaisin lapsia, mutta en niitä hanki, koska en aina jaksa pitää edes itsestänikään huolta.
Tämä onkin viisasta. Ei äiteys tai isyys sovi kaikille. Vastuu toisesta ihmisestä on suurempi kuin itsestä, koska omia tarpeita voi hetkittäin laiminlyödä, ilman seuraamuksia muiden elämään. M
Minulla oli sama tilanne 35v mutta teimme miehen kanssa yhteisen päätöksen yrittää lasta ja 37v onnistui. Se oli elämäni parhaita päätöksiä. Ajattele niin että ei sitä sitten kadu koska rakastaa niin paljon lastaan. Ja minä en ole todellakaan ollut mikään lapsia rakastava ihminen.
40+ ja ei kaduta vaikka ei ole lapsia. Elämäntilanteet menevät eri tavalla.
Aika vähän sulla on vielä ikää ja aikaa löytyy päätöksen tekoon. Itselläni ei koskaan tullut vauvakuumetta, mutta mietittyäni asiaa pitkään puolisoni kanssa, päätimme hankkia lapset. Tulin raskaaksi 32-, 34- ja 35-vuotiaana joka kerta ensimmäisellä yrityskerralla. Vauva- ja taaperoaika ei ollut juhlaa, mutta nyt 10+-vuotiaina lapseni ovat parasta ja hauskinta seuraa koko maailmassa.