Mitä ajattelette, jos ujo ei sano kahvipöytäkeskustelussa sanaakaan?

Minä en edes oikein tiedä mikä olen lopulliselta luonteeltani. Olen monesti ollut kymmenen hengen seurueissa lähestulkoon koko ajan äänessä, mutta toisaalta olen saattanut samoissa porukoissa viettää toisina kertoina koko illan lähes ap:n tyyliin. Yksi syy tuohon puhumattomuuteeni saattaa olla juurikin joku öykkäri, joka dominoivampana ihmisenä tekee eleillään selväksi sen, että aina kun avaa suunsa, pitäisi olla jotain todella painavaa, merkittävää ja mielellään hauskaa sanottavaa. Sellaisia virtuooseja, joiden kaikki suusta ulos tuleva tavara on kiinnostavaa, on todella vähän ja he ovat yleensä joitain jethrorostedteja tai jaajolinnonmaita, jotka eivät liity tavisten illanviettoihin mitenkään.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 16:42"]"Olet sairas" "haista vittu" "olet grandioosi pönöttäjä" "olet kokkari"

Jep. Mitään ei ole sosiaalisissa taidoissa vikaa. Ihan vaan ujoja ollaan.

[/quote]

Toistan: tapa itsesi, vitun mulkku. T. Ujo, jolla on ihan saatanan huonot sosiaaliset taidot

Minusta ujo saa olla ujo. Onhan se hankalaa jos joutuu yrittämään keskustelua joka ei synny. Itse luovutan. Minusta myös kannattaa miettiä omia motiiveja jos kokee velvollisuudekseen kannatella ja olla aina se joka pitää sosiaalisia tilanteita kasassa.

Itse olen siis perusluonteeltani hyvin puhelias ja olen saanut siitä yhtälailla negatiivista kohtelua osakseni. Yhtälailla kun joku on ujo voi toiselle olla riehakaskin itse ilmaisu luontaista. Sitä ei yritä viedä tilaa muilta, mutta ei voi pantata itseäänkään.

Ja minä olen aidoimmillani tällainen, mutta seurassa jossa puhutaan asioita jotka eivät kiinnosta pysyn hiljaa.

Toinen ongelma keskusteluihin osallistumisessa on, että aina kun minua jännittää ja niin alan änkyttämään.. niin yritäpä sitten siinä kakoa jotain sanottavaa, kun monesti sanat/kirjaimet jää kurkkuun. Jos olen rentoutuneessa olotilassa, niin hyvin harva edes huomaa änkytysongelmani, mutta jännittävässä tilanteessa se korostuu ja kaikki huomaavat. Helppohan sitä on aina arvostella ujoja kun ei voi ymmärtää, mutta entäs jos te olisitteko syntyneet ujoiksi, niin olisi ihan eri ääni kellossa. Tiedän kyllä, etten voi täysin geenejä syyttää ja olen yrittänyt karistaa ujouttani menemällä mukaan eri tilanteisiin, esim. laulaa karaokea selvinpäin. Mutta eipä ole ujous karissut, vaikka kymmeniä kymmeniä kertoja olen laulanut julkisesti, mutta ujous on ja pysyy. Eipä niistä ole paljon apuja ollut, kun ujous on niin vahvana tekijänä geeneissä.

Minä olen juuri sellainen, joka ei puhu mitään isommassa porukassa. Olen ollut sellainen aina. En yksinkertaisesti kestä olla huomion keskipisteenä hetkeäkään.Käteni alkavat tärisemään. Minua ei kuitenkaan onneksi enää kiinnosta mitä joku ajattelee. Niin kauan mietin ja kärsin, ja lopulta luovutin kun tajusin etten kykene olemaan erilainen. Minulle siis ihan sama pidetäänkö minua kenties kusipäänä. Ihan sama.

Näistäkin muutamista mielipiteistä muistan taas miksi en enää vähimmässäkään määrin halua osallistua mihinkään vitun kahvipöytäkeskusteluihin. Pitäkää te puheliaat ihmiset vaan keskenänne kivaa siellä ja uppoutukaa "antoisiin" kahvipöytäkeskusteluihin. Kunhan ette uhraa ajatustakaan ns. ujoihin. Älkää kuvitelko olevanne parempia, koska ette ole.

Hiljaisuus on osa suomalaista kulttuuria. Miksi Suomessa ei saa käyttäytyä oman kulttuurinsa mukaisesti? Minä en ymmärrä pakko puhua. Minulle ei ole mikään ongelma olla hiljaa, varsinkin kun useimmiten puheenaihe on muut ihmiset ja useimmiten arvostelevaan sävyyn. Suomalaista kulttuuria sekin, mutta miksi juoruämmät (ja ehkä -ukotkin) pitävät hiljaista epäkohteliaampana, kuin sitä, joka puhuu paskaa muista ihmisistä? 

Aika on myös niin, että paremmin toisensa tuntevat puhuvat aiheesta tai ihmisestä, joka on itselleni täysin tuntematon. Mitä silloin pitää sanoa? On aika epäkohteliasta puuttua keskusteluun, joka ei kuulu minulle. Tätä tapahtuu jo kolmen hengen porukassa. Sorry vaan, mutta minusta on parempi olla jopa hiljaa, jos ei keksi muuta puhuttavaa kuin toisten ihmisten arvostelun. 

Sitä mistä haluaisin puhua, en tähän osaa sanoa, sillä se tulee itsestään seuran mukaan. Anoppi puhuu mielellään  muista ihmisistä, jopa selitttää minulle tuntemattomien ihmisten asioita minulle, mutta hänen kanssaan saan käännettyä puheenaiheen joustavasti käsitöihin. Se on kuitenkin aihe, joka ei kaikkia kiinnosta. Fiksu seuraihminen ei ole se, joka koko ajan höpöttää, vaan se, joka ottaa kaikki huomioon ja koettaa löytää yhteisen puheenaiheen, ehkä kysyy siltä ujolta hiljaa. Minä inhoan ihmisiä, jotka ovat äänessä koko ajan, koska heidän mielestään pitää puhua, mutta kuuntelun taito puuttuu. Hyvä keskustelija on parempi kuuntelija kuin puhuja. 

Itse koitan aina ottaa arempiakin huomioon, ja kyllähän se ärsyttää jos ei osaa edes vastata kysymykseen. Kuten "Mites teillä uuden talon rakennus sujuu" ja vastaus on luokkaa "Hyvin.". Eli JOKAISEN pitää ottaa itseään sen verran niskasta, että saa jonkinlaisen yhteyden aikaiseksi. Ei tarvi olla hölöttäjä tai avautuja, mutta kyllä odotan aikuiselta ihmiseltä edes muutamaa lausetta. Ei se puhuminen muillekaan ole niin helppoa puolituntemattomassa seurassa, mutta yritettävä on. Näin on joka maassa, paitsi täällä Suomessa. Eli ärsyttää!

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 16:27"]

Ujo vaikuttaa helposti vähän ylimieliseltä, tyhmältä, itsekkäältä tai sosiaalisesti kyvyttömältä.

[/quote]

Tässä on sopivasti tuo maaginen sana 'vaikuttaa'. Aikuinen ihminen, joka ei tuomitse toisia suoralta kädeltä tietää, että pelkkä 'vaikuttaa joltain' ei ole koko totuus. Mutta onhan se helpompaa, kun ei tarvitse vaivautua pohtimaan toisen käytöksen syitä tarkemmin kuin "vaikuttaa pöljältä, joten kyllä se pöljä on". 

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 16:38"]

Erilainen tilanne, mutta jos sinulla on töissä esim. harjoittelija (aikuinen, ei teini/lapsi) mukana ja toinen ei sano oma-aloitteisesti sanaakaan.

On aika raskasta, koska olemme kahdestaan koko päivän. Itse nyt töissä hoidan puhumisen ja kyselyt normaalisti. Lopulta annan vain toisen olla, koska normaali keskustelu on kuin kiusaamista. Syödään siinä eväitäkin vierekkäin hipihiljaa...

Aika haastavaa on olla se toinen osapuoli, koska itsekkään en mikään yltiösosiaalinen ole. Puhun sitten itsekseni, siis hänelle...jos nyt edes ammattiasiat jäisi hänelle mieleen. En todellakaan tiedä.

[/quote]

Oletko kysynyt häneltä, onko hänellä ongelmia? Siis tarkoitan sitä, että hän voi olla luonteeltaan äärimmäisen ujo tai sitten hän voi olla vain tällä hetkellä lukossa (esim. ylistressaantunut, suuri suru tai traumaattinen tapahtuma).

Jos te ujot hiljaisuudessa ajattelette tällaisia "Tapa itsesi, mulkku tai haista vittu" -tyyppisiä asioita niin olkaa vaan hiljaa :) Sosiaalisen kanssakäymisen taitajat eivät tukeudu tämäntyyppisiin lapsellisiin huudahduksiin, jotka eivät anna keskustelulle mitään. Jäätte kehityksessä lapsen tasolle jos ette harjoittele ja tulos on sitten tätä "Olet sairas" -osastioa.

Alapeukuttakaa miten paljon haluatte, asia ei siitä miksikään muutu.

T:En yksikäään ketjun aiemmista kirjoittajista

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 16:16"]

Taas jouduin kokemaan tilanteen, jossa oli noin kymmenen ihmistä kahvittelemassa saman pöydän äärellä vajaa pari tuntia ja koko aikana en sanonut sanaakaan, vaikka tunsin edes jotenkuten suurimman osan ihmisistä. En vain osannut mennä keskusteluihin sisälle vain jäin taas kerran ulkopuoliseksi koko tilanteesta ja istuin vain hiljaa ja kuuntelin muiden juttuja osallistumatta itse niihin. Itselleni on todella ahdistavaa puhua ryhmässä, kahden kesken pystyn edes jonkinlaisen keskustelun luomaan, mutta jos useampi ihminen mukana keskustelussa, menen ihan lukkoon ja jään sanattomaksi. Minkälainen mielikuva teille jää ihmisestä joka istuu vain mykkänä kun muut keskustelevat normaalisti? Ahdistaa tämä ujo luonteeni, en vain keksi mitään sanottavaa! Ja jos keksinkin, niin keskustelu vaihtuu jo toiseen ja olen myöhässä jo...

[/quote]

En ajattele mitään erityistä,tai korkeintaan että se ujo tuppisuu voisi yhtä hyvin olla minä.En viihdy varsinkaan vieraampien ihmisten kanssa suuressa porukassa,enkä oikein hallitse small talkia.Toisaalta aika hyvin pärjää,kun antaa puheliaampien hoitaa puhuminen,hymyilee vaan ja hymähtelee jotain oikeissa kohdissa.

Ei kaikki johdu ujoudesta jos joku ei osallistu keskusteluun. Ihmisellä voi olla jotain muitakin rajoitteita, vaikka huonokuuloisuutta mutta ei ole vielä myönnetty kuulolaitteita.

Parhaiten saa selville kun juttelee ja kyselee tältä hiljaa olevalta ihmiseltäkin jotakin. Jos joku on hiljaa, niin kysykää häneltäkin jotakin, ei voi olla niin vaikeaa. Joskus se jää rikkoontuu ja se ihminen alkaakin jutella. Jos se ujo vastailee vaan yhdellä sanalla ja vaikuttaa edelleen passiiviselta, niin sitten antaa olla.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 17:01"]

Ei kaikki johdu ujoudesta jos joku ei osallistu keskusteluun. Ihmisellä voi olla jotain muitakin rajoitteita, vaikka huonokuuloisuutta mutta ei ole vielä myönnetty kuulolaitteita.

Parhaiten saa selville kun juttelee ja kyselee tältä hiljaa olevalta ihmiseltäkin jotakin. Jos joku on hiljaa, niin kysykää häneltäkin jotakin, ei voi olla niin vaikeaa. Joskus se jää rikkoontuu ja se ihminen alkaakin jutella. Jos se ujo vastailee vaan yhdellä sanalla ja vaikuttaa edelleen passiiviselta, niin sitten antaa olla.

[/quote]

Kaikki mun tuntemat huonokuuloiset/kuulovammaiset on puheliaita ja tuovat sen kyllä ilmi jos eivät kuule.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 16:54"]

Minä olen juuri sellainen, joka ei puhu mitään isommassa porukassa. Olen ollut sellainen aina. En yksinkertaisesti kestä olla huomion keskipisteenä hetkeäkään.Käteni alkavat tärisemään. Minua ei kuitenkaan onneksi enää kiinnosta mitä joku ajattelee. Niin kauan mietin ja kärsin, ja lopulta luovutin kun tajusin etten kykene olemaan erilainen. Minulle siis ihan sama pidetäänkö minua kenties kusipäänä. Ihan sama.

[/quote]

Minä olen taas vatvonut jo monta päivää sitä että mitä minusta ajateltiin, pitivätkö tyhmänä kun en keksinyt sanottavaa vai ylimielisenä ja epäkohteliaana yms. Ja voin sanoa, että häpesin kyllä itseäni.. mutta tiedän etten tehnyt sitä tarkoituksellani. Ei vain ollut sellainen päivä, että olisin ollut tarpeeksi rohkea että olisin voinyt edes vähän osallistua keskusteluun. Pitäisi ottaa se asenne, ettei välittäisi siitä mitä muut ajattelevat.. jos vain pystyis siihen! Mutta kun on herkkä luonne, niin jää aina vatvomaan että miten tällä kertaa selvityi tilanteesta.
Eri asia, jos mukana olisi ollut joku muukin hiljaisempi yksilö, mutta kun muut tuntuivat olevan aika vahvoja ja puheliaita persoonia, joten väkisinkin "jäin jalkoihin". Kiva tunne, kun joku sitten sattui vielä kysymään, että miksi en ole puhunut mitään... vastaapa nyt tuohon jotain....miten noloa!

t:ap

Perustelkaas nyt kiihkottomasti että miksi sitä pidetään jonain ideaalina että pitäisi aina olla jotenkin sosiaalinen? Miksi kuvitellaan että olisi huonoa käytöstä olla hiljaa? Mitä sillä voitetaan että ollaan suuna päänä ja koko ajan kommunikoimassa sanallisesti? Miksi?

Mitä ajattelette niistä jotka puhuvat koko ajan?

- Pitävät itseään ja omia ajatuksiaan vitun tärkeinä, että ne pitää tuoda julki.

Ujojen suurin ongelma on se, että he ajattelevat aivan liikaa sitä, mitä muut heistä ajattelevat.

"En uskalla sanoa mitään, nolaan itseni", "Onko hölmöä sanoa...", "Voi ei, nyt se puheenaihe vaihtui", "Tuo yksi on kauhea höpöttäjä, en kehtaa puhua päälle, minua pidetään epäkohteliaana", "En keksi mitään järkevää tai hauskaa sanottavaa", "Onkohan ääneni tarpeeksi kuuluva", "Tuo yksi kuitenkin taas lyttää minut", "Mitähän ne ajattelevat, jos en sano mitään"...

Kun jokainen ujo todella ajattelisi tätä ja pääsisi yli muiden mielipiteiden liiallisesta miettimisestä, ujoutta ei enää olisi.

Sinun elämäsi on sinua varten. Ole terveesti itsekäs. Älä mieti liikaa muita.

Mulla on jostain syystä aivan samanlainen tilanne kuin ap:n viestissä, jos vietetään iltaa poikaystävän kavereiden kanssa. En vaan saa suutani auki, en keksi mitään puhuttavaa. Lähinnä hymyilen, nyökyttelen ja saatan silloin tällöin sanoa jotain tyyliin "niin, kyllä, jep, aivan, eikä, oikeesti, oho, vau...". Puhun pidempiä lauseita lähinnä silloin, jos minulta jotain satutaan kysymään. En tajua, miksi menen ihan lukkoon tossa porukassa! :( Omien kavereiden tai työkavereiden kanssa ei ole mitään vastaavaa ongelmaa.. En koe itseäni erityisen ujoksikaan :/ olen töissä kontaktissa useiden eri-ikäisten ja erikuntoisten ihmisten kanssa eikä ole vaikeuksia kohdata ihmisiä.. Ehkä olen sitten vain aivan eri aaltopituuksilla poikaystävän kavereitten kanssa... ja nekin olen tuntenut jo useamman vuoden, mutta jutustelut tyssää heti alkuunsa. :/

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 17:05"]

Perustelkaas nyt kiihkottomasti että miksi sitä pidetään jonain ideaalina että pitäisi aina olla jotenkin sosiaalinen? Miksi kuvitellaan että olisi huonoa käytöstä olla hiljaa? Mitä sillä voitetaan että ollaan suuna päänä ja koko ajan kommunikoimassa sanallisesti? Miksi?

[/quote]

Siis kysytkö, että miksi sosiaalisessa tilanteessa pitäisi olla sosiaalinen? Tai miksi vuorovaikutustilanteessa pitäisi vuorovaikuttaa? Eikö näiden tilanteiden pointti juuri ole toisten kanssa oleminen? Jokainen voi kuitenkin itse valita, hakeutuuko sosiaalisiin tilanteisiin vaiko ei. Suomessa saa ihan rauhassa myös syrjäytyä sinne kotiinsa möllöttämään, jos toisten seura ei kiinnosta.