Miksi ihmisestä tulee alisuorittaja?

Mitä tarkoittaa alisuorittaja? Joidenkien normien mukaan määritetty standardi jota vasten mitataan.

Onko se se, että kaivaa maata lapiolla 1 m3 tunnissa? Tai että hankkii miljoonan omaisuuden 10 vuodessa? Tai että nai optiomiljonäärin ja suorittaa tämän rahoilla tutkintoja?

Vai sitä että haluaa elää sopusoinnussa itsensä ja ympäristönsä kanssa?

ainakin sosiopaatit käyttävät tätä termiä mustamaalaukseen. Esimerkiksi niin, että teetetään vihollisilla 2-3 ihmisen työt, ellei saa vastattua 100 sähköpostiin päivässä ja nuoltua tarpeeksi on alisuorittaja.

Yritysjohtajille tämä termi sopii. Keskimäärin osakkeet tuottavat 8% vuodessa. Siitä syystä pörssiyhtiön johtaja, joka ei kykene tuottamaan omistajille 8% arvoa vähimmillään joutaa pellolle viimeistään 2 vuoden kuluessa.

Meillä äiti aina päättäjäispäivänä otti lasten todistukset ja alkoi monen tunnin puhelinrumba, soitti kaikille tutuilleen ja kyseli heidän lasten numerot tarkkaan.  Sitten illalla olikin meidän ripittäminen, milolin oli jollain parempi matikan numero,kellä parempi bilsan numero...Ja nuista numeroista sitten sai kuulla aina välillä seuraavaan todistuksen saantiin saakka, ja taas sama homma uusiksi.

Sain ihan ok todistuksia,mutta aina oli se joku jolla olikin 10 eikä 9 yms.

Asiat ovat siedettävästi ilman ponnistelujakin, on ylempi korkeakoulututkinto ja työkokemusta mutta mielestä työtä on enää vaikea saada, miksi turhaan rehkiä? Yhtenä syynä oman rauhallisen ajan tarve kautta laiskuus ja se, että jos panostan johonkin haluan myös jonkinlaisen varmuuden että se kannattaa. Ei kiinnosta panostaa enää yhteenkään tutkintoon tai kumuihin ihan vaan varmuuden vuoksi ja siksi että vaikuttaisin aktiiviselta, ja tuntuu älyttömältä asettaa itselleen tavoitteita vaikka parisuhteen saamiseksi. Tyyliin hanki hyvä parisuhde ennen vuodenvaihdetta, mistä? Pitäisi lyödä vetoa kaverin kanssa siitä että tekee jotain deadlineen mennessä, sanktio oltava vastassa. Muuten ei viitsi.

Minä olen alisuorittaja. Erilaisten testien perusteella olen tavallista älykkäämpi. Itse en sitä tosin aina huomaa, minusta monet muut ihmiset ovat huiman älykkäitä. Kyllähän minä koulussa menestyin kiitettävästi ja olen ollut yliopistossa tutkijan ja opettajan työssä. Jälkimmäiset nyt eivät edellytä erityistä nerokkuutta, mutta joitakin kykyjä sentään.

En ole menestynyt työelämässä. Olen tehnyt paskaduuneja, hanttihommia, tutkijan töitä, opettanut, kirjoittanut ja hallinnoinut työkseni. Kaikki on mennyt poskelleen. Olen syrjäytymisen partaalla. Yksi läheinen mitää minua tolpillani.

Psykiatrit ja muut sellaiset ovat tutkineet minua hanakasti. Nyt - viimein - yksi lääkäri on tullut johtopäätökseen, että ongelma voikin olla neurologinen. En olekaan moraaliltani laiska paska, vaan väsymiselleni on kenties jokin tutkittavissa ja ehkä hoidettavissakin oleva syy. Se on tietenkin eri asia, paljonko hoidosta enää tässä tilanteessa on apua.

Olen alisuoriutuja, yliopistolta gradu jäi korpulle, kirjoitin sitä jonkin verran ja sinne unohtui.

Ajauduin aika hyvinpalkattuja, suorittavaan ha yksinkertaiseen työhön.

Uskottelin itselleni, että mä vaan tienaan tässä rahaa ja satsaan matkusteluun. Näin toki olen tehnytkin.

Nyt olen 50+ ja kroppa alkaa olla kovin kulunut raskaasta ja yksipuolisesti kuluttajasta työstä: polvi, olkapäät, selkä. Olen huonossa kunnossa. Työn jälkeen en jaksa oikein muuta kuin levätä.

Lisäksi tuntuu että olen tyhmistynyt!? En ole vuosikausiin lukenut juuri mitään, en erityisemmin seuraa mitään asioita. Työkaverit on perusjamppoja ja -raijija, mä vaan valun siellä mukana.. Surullista.

Joka keväänä kun on to-juhlia ja tuloksia, muistelen omaa todistusten ja miten hyvä olin ja lähdössä yliopistolle ja eteenpäin, vähänpä jaksoin.

Minäkin olen l-ylioppilas ja siivoan hotellihuoneita, olkapäät, polvet ja selkä romuna nyt yli 50 vee. Ei mitään tulevaisuutta.

Miten se alisuoriutuja määritellään? Voisi olla älynsä puolesta enemmänkin? Pitäisikö jatkuvasti kilvoitella jostain paremmasta, suuremmasta, arvokkaammasta? Liittyykö alisuoriutumiseen pettymys itseen, onko se ainoastaan henkilökohtainen tunne vai onko enemmän jotain ulkopuolelta määriteltyä?

Siksi ettei häneltä ole koskaan hyväksytty epäonnistumista tai itseasiassa edes minkään asian opettelua/harjoittelua vaan kaikessa on pitänyt olla täydellisen hyvä heti alusta asti. 

Loppujen lopuksi sitä ei sitten enää uskalla tehdä mitään koska epäonnistuminen ei ole edes vaihtoehto ja onnistumisesta ei tietenkään ole ennalta takuuta missään asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Miten se alisuoriutuja määritellään? Voisi olla älynsä puolesta enemmänkin? Pitäisikö jatkuvasti kilvoitella jostain paremmasta, suuremmasta, arvokkaammasta? Liittyykö alisuoriutumiseen pettymys itseen, onko se ainoastaan henkilökohtainen tunne vai onko enemmän jotain ulkopuolelta määriteltyä?

Itse määrittelen sen niin, ettei enää edes yritä käyttää omaa kapasiteettiaan missään asiassa vaan tyytyy siihen mitä on ja mitä ei ole, niin sitten on ilman.

Alisuoriutuja ei ole tyhmä missään tapauksessa vaan ainoastaan lannistettu jo yleensä lapsuudesta alkaen eli itsevarmuus on nollilla eikä siksi mikään mitä tekee/osaa kelpaa sille superkriittiselle minälle, joka toistelee vanhempien (ja isovanhempien ym) odotuksia ja vaatimuksia eikä kehu tai kannusta koskaan.

Alisuoritan töissä. Tarvitsisin paljon tsemppausta, jota sain ensin äidiltäni, mutta sitten en keltään. Työni olisi ollut äitini unelma-ala, mutta itse olen kiinnostunut vähän toisenlaisista asioista. Enkä ole uskaltanut lähteä vaihtamaan alaa.

Työ, joka alun alkaenkin tuntui itselle vaikealta, oli jokseenkin mahdollinen silloin, kun ei itsellä vielä ollut perhettä. Mutta haaveilin perheestäkin, ja kun sain sen, niin energia ei riittänyt enää suoriutumaan töissä yhtään niin hyvin kuin olisin halunnut. Koen itseni luuseriksi.

Mutta tällaista elämä on.

Omilla pyrkimyksillä ja asioilla ei ole oikeastaan mitään merkitystä, mikään ei ole varsinaisesti tavoittelemisen arvoista. En halua sosiaalista näkyvyyttä tai huomiota. Riittää, kun rahaa on arjen kuluihin. Status ei nappaa. Elämän kuviot on pienet, enkä halua jakaa niitä, en halua niihin kuvioihin mitään lisää. Tiedän, että jos vaivautuisin heittämään elämässä vaihteen vitoselle tai edes kolmoselle, päätyisin hehkuttelemaan saavutuksilla, mutta miksi niin tekisin? Miksi minun pitäisi tuoda itseni kilpailuasetelmaan kun se ei kiinnosta. Jos tämä nyt sitten on alisuoriutumista, niin olkoon. Sovitaan sitten niin.

Samoilla linjoilla. Voisin olla jotain enemmänkin, sivusta katsottuna olen alisuoriutuja. Ja myös omasta mielestäni, hekumoin kyllä ajoittain sillä että asiat olivat voineet mennä toisinkin, eikä vieläkään ole myöhäistä. En kuitenkaan halua uhrata menestyksen eteen paljoakaan, helpommalla pääsee kun tyytyy elämäänsä. Lisäksi minulta puuttuu vaadittava rohkeus ja luottamus itseen. Voin syyttää siitä kasvatusta yms. mutta eiköhän jokainen aikuinen ole kuitenkin itse vastuussa tekemättä jättämisistään, ei kannata jäädä vellomaan lapsuusasioissa, erityisen traumatisoivat asiat sitten toki erikseen. Rauhallinen ja rutiininomainen elämä on kuitenkin ihan tyydyttävää. Ei tietenkään ulkopuolisen silmissä mitenkään erityisen kadehdittavaa tai arvostettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Siksi ettei häneltä ole koskaan hyväksytty epäonnistumista tai itseasiassa edes minkään asian opettelua/harjoittelua vaan kaikessa on pitänyt olla täydellisen hyvä heti alusta asti. 

Loppujen lopuksi sitä ei sitten enää uskalla tehdä mitään koska epäonnistuminen ei ole edes vaihtoehto ja onnistumisesta ei tietenkään ole ennalta takuuta missään asiassa.

Minä en esimerkiksi hakenut mitään todistuksiani oppilaitoksista tai juhlinut mitään. Kaikki lähetettiin kotiin ja sillä siisti.

Välillä ihmiset ihmettelevät, että kuinka ihmeessä minä olen ehtinyt opiskella elämäni aikana monia asioita. Minua vaivasi ja vaivaa vieläkin tiedon ja jano ja tiedän, kuinka vähän itse asiassa tiedän

Ei tässä mitään kehuttavaa ole. Olen sen verran perusjuntin näköinen, ettei kukaan tule muuten minulta kysymymään minun opiskeliemieni alojen asioita kun en ole julkkis. En pysty juomaan alkoholia voimatta pahoin ja se sulkee Suomessa monet ovet.

Ihminen joka on nähnyt minut tietyssä vaiheessa elämää voi pitää minua alisuorittajana mutta sellainen joka on nähnyt toisessa voi pitää ylisuorittajana. Ihminen joka tutustuu minuun tänään lokeroi minut luultavasti tavalla joka on väärä mutta tyydyn kyseiseen lokerointiin mieluummin kuin avaan yksityisiä asioitani. Joten niin, mistä tiedät kuka alisuorittaa?

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 09:42"]

...ja kun tilillä on muutama euro eikä mitään enää omista, niin huippusuoritukseksiko kutsuisit?

Ei kaikki ole aina kiinni itsestä. Nyt on vaikea työtilanne, valkokaulusporukkaa on jonossa tuhatmäärin. Työlliset ovat käytännössä aina etuasemassa ja toimialakokemus ratkaisee suurimmaksi osaksi (eli kivat näille alanvaihdoksesta saarnaaville). Ikäsikään ei liene ainakaan etu.

Et sinä varsinaisesti ole alisuoriutuja meriiteistäsi päätellen, vaikka ilmeisesti pärjäät taloudellisesti todennäköisesti huonommin kuin lähes kaikki palstalla esiintyneet, joskin työlliset alisuoriutujat.

Työkkärissä (oletko kirjoilla?) tosin saat varmastikin alisuoriutujan kohtelua ja vikaa työttömyyteesi aletaan todennäköisesti etsimään. Yleensä ainakin toimenpiteet (palkaton työ eri muodoissaan) löytyy, vaikka vikaa ei löytyiskään.

Otan osaa.

Niinpä. Suurin osa ei saa DIn papereita saati keskijohdon työtä edes päiväksi.

#28.

Mitä siitä seuraisi, jos suurin osa saisi DIn paperit ja keskijohdon työn? Kunhan kysyn.

Ujous ja sosiaalisten tilanteiden pelko

Vierailija kirjoitti:

Ihminen joka on nähnyt minut tietyssä vaiheessa elämää voi pitää minua alisuorittajana mutta sellainen joka on nähnyt toisessa voi pitää ylisuorittajana. Ihminen joka tutustuu minuun tänään lokeroi minut luultavasti tavalla joka on väärä mutta tyydyn kyseiseen lokerointiin mieluummin kuin avaan yksityisiä asioitani. Joten niin, mistä tiedät kuka alisuorittaa?

Niinpä, kaikki on kiinni siitä mihin verrataan. Jos mietin lapsuudenkavereitani, olen porukan alisuoriutuja: musta tuli duunari vaikka olin fiksuimmasta päästä. Mutta meillä ei opiskeluun kannustettu tai pakotettu. Jos mietin työpaikkojani, olen kuitenkin aina ollut ylisuoriutuja eli yritän ja teen ihan liikaa. Eihän siinä mitään järkeä oo, se ei johda mihinkään, edes palkankorotukseen. Huomaan kyllä kun työssäni palvelen niitä menestyneitä, että jotkut niistä on kyllä aika lailla sormi suussa. Mutta silti niin omaa erinomaisuuttaan täynnä. No he ovat suorituneet.

Eipä perinteisessä työelämässä edes ole mitään hinkumisen arvoista. Isompi palkka tietenkin, mutta suhteessa ajalliseen ja mielenterveydellisiin panostuksiin palkkaero ei ole kummoinen pl. kansainvälisten yritysten johtoporras. Tieteet ja taiteet sitten erikseen, mutta nekin ovat nykyään politisoituneet eli pilalla.

Korpimökki (päihteillä tai ilman) on siis jokaisen superälykän valinta.

Yksi suuri syy tälle mielestäni on paitsi tuo laiskuuden oppiminen myös se, etten näe elämässä oikein mitään järkeä. Yhteiskunta perustuu mielestäni täysin järjettömille arvoille, joita en missään tapauksessa jaa. En näe oikein missään juuri mitään mieltä. Minusta ihmiset ovat viemässä kaunista maailmaamme tuhoon, ja koko homma on mennyt jo niin pitkälle, ettei sille enää voi mitään. Ennen suurta filosofista arvokeskustelua ja -muutosta minua ei motivoi mikään.-

Niin sama täällä. Just tämä.