Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1027)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(
Paljoltihan tässäkin on kyse henkilökemioista. Toisten kanssa ystävystyy, toisten ei. Kunkin oma elämäntilanne toki myös vaikuttaa. Esim. Itse en kaipaa uusia ystäviä ,olipa ne kuinka mukavia tahansa.
Toki päällimmäisenä on varmasti henkilökemioiden yhteensopimattomuus, mutta mielestäni monista kirjoituksista paistaa läpi myös ennakkoluulot, tulkinnat ja helpolla luovuttaminen. Ts. on oletettu ihmisen olevan tietynlainen, joten ei ole jaksettukaan ottaa selvää, että millainen ihminen sieltä paljastuukaan, kun tutustuu. Tyyliin ”tyyppi oli tylsä, ei jatkoon”. Tuntuu, että jos ei ole kemiaa ensisilmäyksellä ja jos ihminen ei sulahda heti niihin kaverille asetettuihin odotuksiin ja raameihin, vaan on jotenkin vähänkin ”vääränlainen”, tulee hylky. Toinen potentiaalinen kohta hylkäykselle on, esim. kun elämäntilanne muuttuu. Ihminen ei mahdu enää uuteen elämään, kun tulee esim. ruuhkavuodet.
Kaveripalstoilla on lukemattomia ilmoituksia, joissa ilmoitetaan kavereita olevan, mutta ovat nyt etääntyneet ja uutta kaveria etsitään näiden ruuhkavuosien, jolloin siis ei voi nähdä, ajaksi. Kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella ihan aidosti mietin ja ihmettelen asiaa. Onko ystävyyden arvostus laskenut ja siihen ei enää panosteta? Onko ghostaaminen ja muu pinnallisuus ja epäempaattisuus siirtynyt somesta reaalimaailmaan? Onko lojaalius ja ystävän rinnalla pysyminen elämän aallokoissa mennyttä maailmaa?
Mun mielestä on ihan normaalia, että eri elämäntilanteissa on erilainen määrä aikaa ja voimavaroja ystäville ja kavereille. Jos siis ystäväsi siirtyy ruuhkavuosiin, on ihan normaalia ja hyväksyttävää, että etsit itsellesi uusia kavereita ja ystäviä tekemään kanssasi niitä asioita, joita ruuhkavuosiaan elävä ystäväsi ei enää ehdi tai jaksa tehdä kanssasi. Vai ajatteletko, että sinun pitäisi lojaaliuttasi istua kädet ristissä kotona odottamassa, milloin ystäväsi ruuhkavuodet ovat ohi? Tai jos ystäväsi, jonka kanssa aiemmin olet reissannut, jää työttömäksi, lopetatko itsekin reissaamisen kokonaan, koska ystävälläsi ei ole enää rahaa reissaamiseen?
En toki ajattele näin jyrkästi, vaan niin, että erilaisissa tilanteissa voi tehdä sitten erilaisia asioita ystävän kanssa. Asioita, jotka sopivat molemmille osapuolille. Ei kai niinkään tarvitse olla, että ruuhkavuosissa ei enää ollenkaan voi nähdä, vaikka edes kahvilla kotona? Tai että työtön vähävarainen ystävä dumpataan sen takia, että ei voi matkustaa? Jos niin on, niin sanoisin ettei ystävyys ole niin tärkeä ehkä sitten ollutkaan. Mietin, että ihmisten määritelmä ystävyydelle voikin kyllä olla hyvin erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(
Paljoltihan tässäkin on kyse henkilökemioista. Toisten kanssa ystävystyy, toisten ei. Kunkin oma elämäntilanne toki myös vaikuttaa. Esim. Itse en kaipaa uusia ystäviä ,olipa ne kuinka mukavia tahansa.
Toki päällimmäisenä on varmasti henkilökemioiden yhteensopimattomuus, mutta mielestäni monista kirjoituksista paistaa läpi myös ennakkoluulot, tulkinnat ja helpolla luovuttaminen. Ts. on oletettu ihmisen olevan tietynlainen, joten ei ole jaksettukaan ottaa selvää, että millainen ihminen sieltä paljastuukaan, kun tutustuu. Tyyliin ”tyyppi oli tylsä, ei jatkoon”. Tuntuu, että jos ei ole kemiaa ensisilmäyksellä ja jos ihminen ei sulahda heti niihin kaverille asetettuihin odotuksiin ja raameihin, vaan on jotenkin vähänkin ”vääränlainen”, tulee hylky. Toinen potentiaalinen kohta hylkäykselle on, esim. kun elämäntilanne muuttuu. Ihminen ei mahdu enää uuteen elämään, kun tulee esim. ruuhkavuodet.
Kaveripalstoilla on lukemattomia ilmoituksia, joissa ilmoitetaan kavereita olevan, mutta ovat nyt etääntyneet ja uutta kaveria etsitään näiden ruuhkavuosien, jolloin siis ei voi nähdä, ajaksi. Kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella ihan aidosti mietin ja ihmettelen asiaa. Onko ystävyyden arvostus laskenut ja siihen ei enää panosteta? Onko ghostaaminen ja muu pinnallisuus ja epäempaattisuus siirtynyt somesta reaalimaailmaan? Onko lojaalius ja ystävän rinnalla pysyminen elämän aallokoissa mennyttä maailmaa?
Mun mielestä on ihan normaalia, että eri elämäntilanteissa on erilainen määrä aikaa ja voimavaroja ystäville ja kavereille. Jos siis ystäväsi siirtyy ruuhkavuosiin, on ihan normaalia ja hyväksyttävää, että etsit itsellesi uusia kavereita ja ystäviä tekemään kanssasi niitä asioita, joita ruuhkavuosiaan elävä ystäväsi ei enää ehdi tai jaksa tehdä kanssasi. Vai ajatteletko, että sinun pitäisi lojaaliuttasi istua kädet ristissä kotona odottamassa, milloin ystäväsi ruuhkavuodet ovat ohi? Tai jos ystäväsi, jonka kanssa aiemmin olet reissannut, jää työttömäksi, lopetatko itsekin reissaamisen kokonaan, koska ystävälläsi ei ole enää rahaa reissaamiseen?
En toki ajattele näin jyrkästi, vaan niin, että erilaisissa tilanteissa voi tehdä sitten erilaisia asioita ystävän kanssa. Asioita, jotka sopivat molemmille osapuolille. Ei kai niinkään tarvitse olla, että ruuhkavuosissa ei enää ollenkaan voi nähdä, vaikka edes kahvilla kotona? Tai että työtön vähävarainen ystävä dumpataan sen takia, että ei voi matkustaa? Jos niin on, niin sanoisin ettei ystävyys ole niin tärkeä ehkä sitten ollutkaan. Mietin, että ihmisten määritelmä ystävyydelle voikin kyllä olla hyvin erilainen.
Okei, tulkitsin aiemman kirjoituksesi niin, että ei saisi etsiä itselleen uusia ystäviä ja kavereita, jos ystävä siirtyy elämään ruuhkavuosiaan. Toki ruuhkavuosia elävän ystävän kanssa voi käydä vaikka kahvilla hänen luonaan, mutta mun mielestä ei voi odottaa ystävältään, että pelkkä kahvittelu (tai siis vain ne asiat, mitä ruuhkavuosia elävä ehtii ja jaksaa tehdä) riittäisi hänelle kenties vuosienkin ajaksi. Ystävän täytyy voida elää omaa elämäänsäkin, vaikka toinen siirtyisikin ruuhkavuosiin tai jäisi työttömäksi. Ja jos sitä omaa elämää elääkseen tarvitaan uusia ystäviä ja kavereita, se on ihan ok. Työttömän ystävän kanssa voi myös kahvitella, käydä kävelyllä jne, mutta jos haluaa edelleen reissata, käydä festareilla tai ravintolassa syömässä jne, silloin tekee niitä jonkun muun kuin työttömän ystävänsä kanssa.
Mun mielestä ystävyys ei ole mitään symbioosia, jossa toinen muuttaa omaa elämäänsä toisen elämän mukaiseksi. Ystävyydessäkin molemmat elävät omaa elämäänsä, tekevät haluamiaan asioita sellaisten ihmisten kanssa, jotka haluavat tehdä näitä asioita hänen kanssaan, toteuttavat omia toiveitaan (esim hankkivat monta lasta vuoden välein kysymättä lupaa ystävältä) ja yhdessä sitten tehdään sitä, mikä molemmille sillä hetkellä sopii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(
Paljoltihan tässäkin on kyse henkilökemioista. Toisten kanssa ystävystyy, toisten ei. Kunkin oma elämäntilanne toki myös vaikuttaa. Esim. Itse en kaipaa uusia ystäviä ,olipa ne kuinka mukavia tahansa.
Toki päällimmäisenä on varmasti henkilökemioiden yhteensopimattomuus, mutta mielestäni monista kirjoituksista paistaa läpi myös ennakkoluulot, tulkinnat ja helpolla luovuttaminen. Ts. on oletettu ihmisen olevan tietynlainen, joten ei ole jaksettukaan ottaa selvää, että millainen ihminen sieltä paljastuukaan, kun tutustuu. Tyyliin ”tyyppi oli tylsä, ei jatkoon”. Tuntuu, että jos ei ole kemiaa ensisilmäyksellä ja jos ihminen ei sulahda heti niihin kaverille asetettuihin odotuksiin ja raameihin, vaan on jotenkin vähänkin ”vääränlainen”, tulee hylky. Toinen potentiaalinen kohta hylkäykselle on, esim. kun elämäntilanne muuttuu. Ihminen ei mahdu enää uuteen elämään, kun tulee esim. ruuhkavuodet.
Kaveripalstoilla on lukemattomia ilmoituksia, joissa ilmoitetaan kavereita olevan, mutta ovat nyt etääntyneet ja uutta kaveria etsitään näiden ruuhkavuosien, jolloin siis ei voi nähdä, ajaksi. Kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella ihan aidosti mietin ja ihmettelen asiaa. Onko ystävyyden arvostus laskenut ja siihen ei enää panosteta? Onko ghostaaminen ja muu pinnallisuus ja epäempaattisuus siirtynyt somesta reaalimaailmaan? Onko lojaalius ja ystävän rinnalla pysyminen elämän aallokoissa mennyttä maailmaa?
Mun mielestä on ihan normaalia, että eri elämäntilanteissa on erilainen määrä aikaa ja voimavaroja ystäville ja kavereille. Jos siis ystäväsi siirtyy ruuhkavuosiin, on ihan normaalia ja hyväksyttävää, että etsit itsellesi uusia kavereita ja ystäviä tekemään kanssasi niitä asioita, joita ruuhkavuosiaan elävä ystäväsi ei enää ehdi tai jaksa tehdä kanssasi. Vai ajatteletko, että sinun pitäisi lojaaliuttasi istua kädet ristissä kotona odottamassa, milloin ystäväsi ruuhkavuodet ovat ohi? Tai jos ystäväsi, jonka kanssa aiemmin olet reissannut, jää työttömäksi, lopetatko itsekin reissaamisen kokonaan, koska ystävälläsi ei ole enää rahaa reissaamiseen?
En toki ajattele näin jyrkästi, vaan niin, että erilaisissa tilanteissa voi tehdä sitten erilaisia asioita ystävän kanssa. Asioita, jotka sopivat molemmille osapuolille. Ei kai niinkään tarvitse olla, että ruuhkavuosissa ei enää ollenkaan voi nähdä, vaikka edes kahvilla kotona? Tai että työtön vähävarainen ystävä dumpataan sen takia, että ei voi matkustaa? Jos niin on, niin sanoisin ettei ystävyys ole niin tärkeä ehkä sitten ollutkaan. Mietin, että ihmisten määritelmä ystävyydelle voikin kyllä olla hyvin erilainen.
Tuskin vähävaraista ystävää dumpataan vain siksi, että tämä ei voi enää matkustaa. Mutta jos ystävän kanssa ei voi enää tehdä mitään niistä asioista, joita hänen kanssaan on aiemmin tehty, muuttaahan se ystävyyttä. Tulee joku toinen, jonka kanssa tehdään em asioita.
No, toki jos ihminen vaikuttaa esimerkiksi rikolliselta tai ilkeältä pysyn kaukana. Koko ajanhan jätämme menemättä tiettyihin paikkoihin tai kaihdamme jotakin ihmistä tai porukkaa, koska vaisto sanoo, ettei siitä hyvä heiluisi.
Itse ystävyys- tai kaverisuhteessa saattaa itseäni alkaa hiertää tietty yksipuolisuus. Olen luonteeltani "äidillinen", joten joskus käy niin, että seuraani hakeutuu ihmisiä, jotka sitten tässä suhteessa ovat jotain isosti vailla. Ystävyys on saattanut alkaa siitä, että olen nostanut jonkun hiljaisen mukaan keskusteluun. Tämä hiljainen saattaa sitten kuitenkin alkaa ajatella, että olen nyt hänen "äitinsä", joka on olemassa vain häntä varten. Minähän haluan tästä lähin tietenkin lähteä pikkujouluista kotiin kymmeneltä, kuten hänkin, saattaakseni avuttoman kotiin. Lenkillä käyminen on sitä, että minä tulen monta kilometria sopivasti vastaan juna-asemalle, ettei avuttoman tarvi pimeässä yksin tallustaa, ja reissussa minulla on tietenkin kaikki ohjat käsissäni, kun onneton taas saa seisoa syyttävästi kysellen, mutta omat kädet täysin pystyssä. Ymmärrän, että jokaisella on oikeus olla heikko, ja siksi muiden eteen jaksan laittaakin vähän yritystä, mutta toivoohan sitä samaa mahdollisuutta jokainen itsekin ja totuus on, että moni on elämässään mukavuuttaan tai vanhempien virheiden kautta ottanut opitun avuttomuuden ja riippakiven roolin. Mikäs on reessä maatessa, kun sitä joku vetää? Ja vielä mukavampaa on se, kun toinen joutuu kantamaan kaiken vastuun (esimerkiksi matkalla siitä, onko tämä oikea juna), tätä vastuunkantajaa voi sitten myös syyttää, jos joku menee vikaan.
Kannattaa siis muistaa, että ystävyyssuhteissa ollaan molemminpuolisen ilon ja edun vuoksi. Kukaan ei ole kanssasi vain siksi, koska sinä olet niin erinomainen. Tämän kun ihmiset älyäisivät. Kukaan ei kysele sinulta kuulumisiasi kuullakseen tunnin monologin vailla yhtään vastakysymystä. Kukaan ei halua nähdä sinua niin paljon, että on valmis näkemään vain silloin ja siten, että sinä saat siitä suurimman hyödyn. Tämän kun ymmärtää, omaa ns. sosiaalista pääomaa! Hymyilemme, koska silloin maailma hymyilee takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(
Paljoltihan tässäkin on kyse henkilökemioista. Toisten kanssa ystävystyy, toisten ei. Kunkin oma elämäntilanne toki myös vaikuttaa. Esim. Itse en kaipaa uusia ystäviä ,olipa ne kuinka mukavia tahansa.
Toki päällimmäisenä on varmasti henkilökemioiden yhteensopimattomuus, mutta mielestäni monista kirjoituksista paistaa läpi myös ennakkoluulot, tulkinnat ja helpolla luovuttaminen. Ts. on oletettu ihmisen olevan tietynlainen, joten ei ole jaksettukaan ottaa selvää, että millainen ihminen sieltä paljastuukaan, kun tutustuu. Tyyliin ”tyyppi oli tylsä, ei jatkoon”. Tuntuu, että jos ei ole kemiaa ensisilmäyksellä ja jos ihminen ei sulahda heti niihin kaverille asetettuihin odotuksiin ja raameihin, vaan on jotenkin vähänkin ”vääränlainen”, tulee hylky. Toinen potentiaalinen kohta hylkäykselle on, esim. kun elämäntilanne muuttuu. Ihminen ei mahdu enää uuteen elämään, kun tulee esim. ruuhkavuodet.
Kaveripalstoilla on lukemattomia ilmoituksia, joissa ilmoitetaan kavereita olevan, mutta ovat nyt etääntyneet ja uutta kaveria etsitään näiden ruuhkavuosien, jolloin siis ei voi nähdä, ajaksi. Kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella ihan aidosti mietin ja ihmettelen asiaa. Onko ystävyyden arvostus laskenut ja siihen ei enää panosteta? Onko ghostaaminen ja muu pinnallisuus ja epäempaattisuus siirtynyt somesta reaalimaailmaan? Onko lojaalius ja ystävän rinnalla pysyminen elämän aallokoissa mennyttä maailmaa?
Mun mielestä on ihan normaalia, että eri elämäntilanteissa on erilainen määrä aikaa ja voimavaroja ystäville ja kavereille. Jos siis ystäväsi siirtyy ruuhkavuosiin, on ihan normaalia ja hyväksyttävää, että etsit itsellesi uusia kavereita ja ystäviä tekemään kanssasi niitä asioita, joita ruuhkavuosiaan elävä ystäväsi ei enää ehdi tai jaksa tehdä kanssasi. Vai ajatteletko, että sinun pitäisi lojaaliuttasi istua kädet ristissä kotona odottamassa, milloin ystäväsi ruuhkavuodet ovat ohi? Tai jos ystäväsi, jonka kanssa aiemmin olet reissannut, jää työttömäksi, lopetatko itsekin reissaamisen kokonaan, koska ystävälläsi ei ole enää rahaa reissaamiseen?
En toki ajattele näin jyrkästi, vaan niin, että erilaisissa tilanteissa voi tehdä sitten erilaisia asioita ystävän kanssa. Asioita, jotka sopivat molemmille osapuolille. Ei kai niinkään tarvitse olla, että ruuhkavuosissa ei enää ollenkaan voi nähdä, vaikka edes kahvilla kotona? Tai että työtön vähävarainen ystävä dumpataan sen takia, että ei voi matkustaa? Jos niin on, niin sanoisin ettei ystävyys ole niin tärkeä ehkä sitten ollutkaan. Mietin, että ihmisten määritelmä ystävyydelle voikin kyllä olla hyvin erilainen.
Tuskin vähävaraista ystävää dumpataan vain siksi, että tämä ei voi enää matkustaa. Mutta jos ystävän kanssa ei voi enää tehdä mitään niistä asioista, joita hänen kanssaan on aiemmin tehty, muuttaahan se ystävyyttä. Tulee joku toinen, jonka kanssa tehdään em asioita.
Ymmärrän, mutta tällöinhän se tekeminen on pääasiassa ja itse asiassa tärkeämpi kuin tuo ihmissuhde? Eikö aito ystävyys lähde kuitenkin siitä ystävyyssuhteesta käsin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ystävysty sellaisten kanssa, joille ystävyys on lupaus jostain, mitä en voi ehkä toteuttaa. En suunnittele elämääni niin valmiiksi, että voisin tietää, mitä haluan elämältäni 5, 10, 20 tai 30 vuoden päästä. Ylipäätään jos toisen odotukset ystävyydestä on ihan erilaiset kuin omani, ystävystymiselle ei ole mahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(
Paljoltihan tässäkin on kyse henkilökemioista. Toisten kanssa ystävystyy, toisten ei. Kunkin oma elämäntilanne toki myös vaikuttaa. Esim. Itse en kaipaa uusia ystäviä ,olipa ne kuinka mukavia tahansa.
Toki päällimmäisenä on varmasti henkilökemioiden yhteensopimattomuus, mutta mielestäni monista kirjoituksista paistaa läpi myös ennakkoluulot, tulkinnat ja helpolla luovuttaminen. Ts. on oletettu ihmisen olevan tietynlainen, joten ei ole jaksettukaan ottaa selvää, että millainen ihminen sieltä paljastuukaan, kun tutustuu. Tyyliin ”tyyppi oli tylsä, ei jatkoon”. Tuntuu, että jos ei ole kemiaa ensisilmäyksellä ja jos ihminen ei sulahda heti niihin kaverille asetettuihin odotuksiin ja raameihin, vaan on jotenkin vähänkin ”vääränlainen”, tulee hylky. Toinen potentiaalinen kohta hylkäykselle on, esim. kun elämäntilanne muuttuu. Ihminen ei mahdu enää uuteen elämään, kun tulee esim. ruuhkavuodet.
Kaveripalstoilla on lukemattomia ilmoituksia, joissa ilmoitetaan kavereita olevan, mutta ovat nyt etääntyneet ja uutta kaveria etsitään näiden ruuhkavuosien, jolloin siis ei voi nähdä, ajaksi. Kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella ihan aidosti mietin ja ihmettelen asiaa. Onko ystävyyden arvostus laskenut ja siihen ei enää panosteta? Onko ghostaaminen ja muu pinnallisuus ja epäempaattisuus siirtynyt somesta reaalimaailmaan? Onko lojaalius ja ystävän rinnalla pysyminen elämän aallokoissa mennyttä maailmaa?
Mun mielestä on ihan normaalia, että eri elämäntilanteissa on erilainen määrä aikaa ja voimavaroja ystäville ja kavereille. Jos siis ystäväsi siirtyy ruuhkavuosiin, on ihan normaalia ja hyväksyttävää, että etsit itsellesi uusia kavereita ja ystäviä tekemään kanssasi niitä asioita, joita ruuhkavuosiaan elävä ystäväsi ei enää ehdi tai jaksa tehdä kanssasi. Vai ajatteletko, että sinun pitäisi lojaaliuttasi istua kädet ristissä kotona odottamassa, milloin ystäväsi ruuhkavuodet ovat ohi? Tai jos ystäväsi, jonka kanssa aiemmin olet reissannut, jää työttömäksi, lopetatko itsekin reissaamisen kokonaan, koska ystävälläsi ei ole enää rahaa reissaamiseen?
En toki ajattele näin jyrkästi, vaan niin, että erilaisissa tilanteissa voi tehdä sitten erilaisia asioita ystävän kanssa. Asioita, jotka sopivat molemmille osapuolille. Ei kai niinkään tarvitse olla, että ruuhkavuosissa ei enää ollenkaan voi nähdä, vaikka edes kahvilla kotona? Tai että työtön vähävarainen ystävä dumpataan sen takia, että ei voi matkustaa? Jos niin on, niin sanoisin ettei ystävyys ole niin tärkeä ehkä sitten ollutkaan. Mietin, että ihmisten määritelmä ystävyydelle voikin kyllä olla hyvin erilainen.
Tuskin vähävaraista ystävää dumpataan vain siksi, että tämä ei voi enää matkustaa. Mutta jos ystävän kanssa ei voi enää tehdä mitään niistä asioista, joita hänen kanssaan on aiemmin tehty, muuttaahan se ystävyyttä. Tulee joku toinen, jonka kanssa tehdään em asioita.
Ymmärrän, mutta tällöinhän se tekeminen on pääasiassa ja itse asiassa tärkeämpi kuin tuo ihmissuhde? Eikö aito ystävyys lähde kuitenkin siitä ystävyyssuhteesta käsin?
Kysymys on hyvin pitkälti ajasta. Jos on esim ystävä, jonka kanssa on käynyt pari kertaa viikossa kuntosalilla, viikonloppuna vaikka leffassa ja sen jälkeen ravintolassa syömässä, pari kertaa vuodessa reissussa jne, niin ystävän työttömyydestä huolimatta käyt edelleenkin pari kertaa viikossa kuntosalilla, viikonloppuisin leffassa & syömässä, pari kertaa vuodessa reissussa jne. Teet niitä vaan joko yksin tai jonkun toisen kanssa. Ystäväsi työttömyys ei vaikuta sun em tekemisiisi muulla tavoin kuin siten, ettei työtön ystäväsi tee niitä enää kanssasi. Työttömän ystävän kanssa tehdään jotain muuta niiden lisäksi, mitä tekee yksin tai jonkun muun kanssa. Ei kuntosalilla käymistä vaihdeta ystävän luona kahvilla istumiseen, leffassa käyntiä kävelylenkkiin tai reissuja eväsretkeen puistossa. Ystävälle ennen työttömäksi jäämistä on siis löytynyt varsin runsaasti aikaa, koska asioita on tehty yhdessä. Kun ystävällä ei olekaan enää varaa tehdä ko asioita yhdessä, aikaa ystävälle pitää kaivaa jostain muualta.
Kannattaa ottaa huomioon sekin, että työttömäksi jääneen kanssa ei enää mietitä, mitä leffaa mentäisiin katsomaan ja mihin ravintolaan syömään. Hänen kanssaan ei enää puhuta seuraavan reissun suunnitelmista. Oikeastaan näistä ei kannata vahingossakaan edes puhua, koska sillä saattaisi vain pahoittaa ystävän mielen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkästyminen. Useimmat ihmiset ovat uuvuttavan pitkästyttäviä. Viihdyn parhaiten itsekseni, mutta olen iloinen muutamasta läheisestä ystävästä, jotka ovat tarttuneet (osin tarrautuneet) matkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(
Paljoltihan tässäkin on kyse henkilökemioista. Toisten kanssa ystävystyy, toisten ei. Kunkin oma elämäntilanne toki myös vaikuttaa. Esim. Itse en kaipaa uusia ystäviä ,olipa ne kuinka mukavia tahansa.
Toki päällimmäisenä on varmasti henkilökemioiden yhteensopimattomuus, mutta mielestäni monista kirjoituksista paistaa läpi myös ennakkoluulot, tulkinnat ja helpolla luovuttaminen. Ts. on oletettu ihmisen olevan tietynlainen, joten ei ole jaksettukaan ottaa selvää, että millainen ihminen sieltä paljastuukaan, kun tutustuu. Tyyliin ”tyyppi oli tylsä, ei jatkoon”. Tuntuu, että jos ei ole kemiaa ensisilmäyksellä ja jos ihminen ei sulahda heti niihin kaverille asetettuihin odotuksiin ja raameihin, vaan on jotenkin vähänkin ”vääränlainen”, tulee hylky. Toinen potentiaalinen kohta hylkäykselle on, esim. kun elämäntilanne muuttuu. Ihminen ei mahdu enää uuteen elämään, kun tulee esim. ruuhkavuodet.
Kaveripalstoilla on lukemattomia ilmoituksia, joissa ilmoitetaan kavereita olevan, mutta ovat nyt etääntyneet ja uutta kaveria etsitään näiden ruuhkavuosien, jolloin siis ei voi nähdä, ajaksi. Kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella ihan aidosti mietin ja ihmettelen asiaa. Onko ystävyyden arvostus laskenut ja siihen ei enää panosteta? Onko ghostaaminen ja muu pinnallisuus ja epäempaattisuus siirtynyt somesta reaalimaailmaan? Onko lojaalius ja ystävän rinnalla pysyminen elämän aallokoissa mennyttä maailmaa?
Päinvastoin. Ystävyys arvostetaan niin korkealle ettei sitä jaeta miten sattuu. Monet liittävät ystävyyteen oletuksen tietyistä velvoitteista ystävää kohtaa ja tietyn sitoutumisen ja senkään vuoksi ei haluta ystävystyä kaikkien halukkaiden kanssa, koska voimavaroja ja aikaa ei riitä. Jotta ystävyys toimisi sen täytyy olla myös vastavuoroista eikä niin että joutuu aina tukemaan, kuuntelemaan ja auttamaan ja ikinä ei saa itse samaa huomiota toiselta. Toiset ihmiset taas eivät kaipaa ystäviä sillä perhe ja läheiset riittävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan ole kokenut että ollaan ihan samalla aaltopituudella. Näytän ihan tavikselta ja elän tavallista elämää, mutta olen aika alternativehenkinen ja tehnyt kaikkea mielenkiintoista aiemmin. Ei välttämättä ole kauheasti yhteistä vaikka jonkun kristillisen tyypin kanssa. Siis en ole ennakkoluuloinen mutta kun on jutellut jonkun kanssa ja tuntuu ettei ihan ole yhteistä säveltä, en enempää kaveeraa. Kavereita ei ole kuitenkaan paljon, mutta osittain johtuu minusta.
Mitä tarkoitat konkreettisesti tällä alternative-henkisyydellä ja mitä mielenkiintoista olet tehnyt? :)
Aaatteita, avoinmielisyyttä, sitä mitä asioita pitää kiinnostavina ja tärkeinä ylipäätään elämässä, taide- ja kulttuurimaku, jne. Mielenkiintoista omasta mielestä oli esim. reppureissailuvaihe tai psykedeelit. Mutta ei näitä asioita voi päätellä jos juttelee kanssani hetken. Varmaan liittyy tyyliini ja olemukseeni, olen luonnollinen ja aika hiljainen, joten saatetaan pitää hyvin sovinnaisena. Mutta sitten toinen sen tyyppinen voi ihmetellä miksen enempää lämpene. Joskus myös rassaa kun olemuksesta tehdään oletuksia mutta se on sen hinta että on mitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(
Paljoltihan tässäkin on kyse henkilökemioista. Toisten kanssa ystävystyy, toisten ei. Kunkin oma elämäntilanne toki myös vaikuttaa. Esim. Itse en kaipaa uusia ystäviä ,olipa ne kuinka mukavia tahansa.
Toki päällimmäisenä on varmasti henkilökemioiden yhteensopimattomuus, mutta mielestäni monista kirjoituksista paistaa läpi myös ennakkoluulot, tulkinnat ja helpolla luovuttaminen. Ts. on oletettu ihmisen olevan tietynlainen, joten ei ole jaksettukaan ottaa selvää, että millainen ihminen sieltä paljastuukaan, kun tutustuu. Tyyliin ”tyyppi oli tylsä, ei jatkoon”. Tuntuu, että jos ei ole kemiaa ensisilmäyksellä ja jos ihminen ei sulahda heti niihin kaverille asetettuihin odotuksiin ja raameihin, vaan on jotenkin vähänkin ”vääränlainen”, tulee hylky. Toinen potentiaalinen kohta hylkäykselle on, esim. kun elämäntilanne muuttuu. Ihminen ei mahdu enää uuteen elämään, kun tulee esim. ruuhkavuodet.
Kaveripalstoilla on lukemattomia ilmoituksia, joissa ilmoitetaan kavereita olevan, mutta ovat nyt etääntyneet ja uutta kaveria etsitään näiden ruuhkavuosien, jolloin siis ei voi nähdä, ajaksi. Kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella ihan aidosti mietin ja ihmettelen asiaa. Onko ystävyyden arvostus laskenut ja siihen ei enää panosteta? Onko ghostaaminen ja muu pinnallisuus ja epäempaattisuus siirtynyt somesta reaalimaailmaan? Onko lojaalius ja ystävän rinnalla pysyminen elämän aallokoissa mennyttä maailmaa?
Mun mielestä on ihan normaalia, että eri elämäntilanteissa on erilainen määrä aikaa ja voimavaroja ystäville ja kavereille. Jos siis ystäväsi siirtyy ruuhkavuosiin, on ihan normaalia ja hyväksyttävää, että etsit itsellesi uusia kavereita ja ystäviä tekemään kanssasi niitä asioita, joita ruuhkavuosiaan elävä ystäväsi ei enää ehdi tai jaksa tehdä kanssasi. Vai ajatteletko, että sinun pitäisi lojaaliuttasi istua kädet ristissä kotona odottamassa, milloin ystäväsi ruuhkavuodet ovat ohi? Tai jos ystäväsi, jonka kanssa aiemmin olet reissannut, jää työttömäksi, lopetatko itsekin reissaamisen kokonaan, koska ystävälläsi ei ole enää rahaa reissaamiseen?
En toki ajattele näin jyrkästi, vaan niin, että erilaisissa tilanteissa voi tehdä sitten erilaisia asioita ystävän kanssa. Asioita, jotka sopivat molemmille osapuolille. Ei kai niinkään tarvitse olla, että ruuhkavuosissa ei enää ollenkaan voi nähdä, vaikka edes kahvilla kotona? Tai että työtön vähävarainen ystävä dumpataan sen takia, että ei voi matkustaa? Jos niin on, niin sanoisin ettei ystävyys ole niin tärkeä ehkä sitten ollutkaan. Mietin, että ihmisten määritelmä ystävyydelle voikin kyllä olla hyvin erilainen.
Tuskin vähävaraista ystävää dumpataan vain siksi, että tämä ei voi enää matkustaa. Mutta jos ystävän kanssa ei voi enää tehdä mitään niistä asioista, joita hänen kanssaan on aiemmin tehty, muuttaahan se ystävyyttä. Tulee joku toinen, jonka kanssa tehdään em asioita.
Ymmärrän, mutta tällöinhän se tekeminen on pääasiassa ja itse asiassa tärkeämpi kuin tuo ihmissuhde? Eikö aito ystävyys lähde kuitenkin siitä ystävyyssuhteesta käsin?
Kyllähän aikuisella ihmisellä useimmat ystävät liittyy tiettyyn elämäntilanteeseen. Esim. Opiskeluun, töihin, siihen äitiyslomalaisuuteen. Kun elämäntilanne muuttuu osalta näistä ystävyyksistä katoaa se yhteinen kosketuspinta ja ystävyys hiipuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(
Paljoltihan tässäkin on kyse henkilökemioista. Toisten kanssa ystävystyy, toisten ei. Kunkin oma elämäntilanne toki myös vaikuttaa. Esim. Itse en kaipaa uusia ystäviä ,olipa ne kuinka mukavia tahansa.
Toki päällimmäisenä on varmasti henkilökemioiden yhteensopimattomuus, mutta mielestäni monista kirjoituksista paistaa läpi myös ennakkoluulot, tulkinnat ja helpolla luovuttaminen. Ts. on oletettu ihmisen olevan tietynlainen, joten ei ole jaksettukaan ottaa selvää, että millainen ihminen sieltä paljastuukaan, kun tutustuu. Tyyliin ”tyyppi oli tylsä, ei jatkoon”. Tuntuu, että jos ei ole kemiaa ensisilmäyksellä ja jos ihminen ei sulahda heti niihin kaverille asetettuihin odotuksiin ja raameihin, vaan on jotenkin vähänkin ”vääränlainen”, tulee hylky. Toinen potentiaalinen kohta hylkäykselle on, esim. kun elämäntilanne muuttuu. Ihminen ei mahdu enää uuteen elämään, kun tulee esim. ruuhkavuodet.
Kaveripalstoilla on lukemattomia ilmoituksia, joissa ilmoitetaan kavereita olevan, mutta ovat nyt etääntyneet ja uutta kaveria etsitään näiden ruuhkavuosien, jolloin siis ei voi nähdä, ajaksi. Kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella ihan aidosti mietin ja ihmettelen asiaa. Onko ystävyyden arvostus laskenut ja siihen ei enää panosteta? Onko ghostaaminen ja muu pinnallisuus ja epäempaattisuus siirtynyt somesta reaalimaailmaan? Onko lojaalius ja ystävän rinnalla pysyminen elämän aallokoissa mennyttä maailmaa?
Mun mielestä on ihan normaalia, että eri elämäntilanteissa on erilainen määrä aikaa ja voimavaroja ystäville ja kavereille. Jos siis ystäväsi siirtyy ruuhkavuosiin, on ihan normaalia ja hyväksyttävää, että etsit itsellesi uusia kavereita ja ystäviä tekemään kanssasi niitä asioita, joita ruuhkavuosiaan elävä ystäväsi ei enää ehdi tai jaksa tehdä kanssasi. Vai ajatteletko, että sinun pitäisi lojaaliuttasi istua kädet ristissä kotona odottamassa, milloin ystäväsi ruuhkavuodet ovat ohi? Tai jos ystäväsi, jonka kanssa aiemmin olet reissannut, jää työttömäksi, lopetatko itsekin reissaamisen kokonaan, koska ystävälläsi ei ole enää rahaa reissaamiseen?
En toki ajattele näin jyrkästi, vaan niin, että erilaisissa tilanteissa voi tehdä sitten erilaisia asioita ystävän kanssa. Asioita, jotka sopivat molemmille osapuolille. Ei kai niinkään tarvitse olla, että ruuhkavuosissa ei enää ollenkaan voi nähdä, vaikka edes kahvilla kotona? Tai että työtön vähävarainen ystävä dumpataan sen takia, että ei voi matkustaa? Jos niin on, niin sanoisin ettei ystävyys ole niin tärkeä ehkä sitten ollutkaan. Mietin, että ihmisten määritelmä ystävyydelle voikin kyllä olla hyvin erilainen.
Tuskin vähävaraista ystävää dumpataan vain siksi, että tämä ei voi enää matkustaa. Mutta jos ystävän kanssa ei voi enää tehdä mitään niistä asioista, joita hänen kanssaan on aiemmin tehty, muuttaahan se ystävyyttä. Tulee joku toinen, jonka kanssa tehdään em asioita.
Ymmärrän, mutta tällöinhän se tekeminen on pääasiassa ja itse asiassa tärkeämpi kuin tuo ihmissuhde? Eikö aito ystävyys lähde kuitenkin siitä ystävyyssuhteesta käsin?
Kyllähän aikuisella ihmisellä useimmat ystävät liittyy tiettyyn elämäntilanteeseen. Esim. Opiskeluun, töihin, siihen äitiyslomalaisuuteen. Kun elämäntilanne muuttuu osalta näistä ystävyyksistä katoaa se yhteinen kosketuspinta ja ystävyys hiipuu.
Näin se taitaa olla. Oli karua huomata tuo vaan kun nuorempana ei ollut samanlaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(
Paljoltihan tässäkin on kyse henkilökemioista. Toisten kanssa ystävystyy, toisten ei. Kunkin oma elämäntilanne toki myös vaikuttaa. Esim. Itse en kaipaa uusia ystäviä ,olipa ne kuinka mukavia tahansa.
Toki päällimmäisenä on varmasti henkilökemioiden yhteensopimattomuus, mutta mielestäni monista kirjoituksista paistaa läpi myös ennakkoluulot, tulkinnat ja helpolla luovuttaminen. Ts. on oletettu ihmisen olevan tietynlainen, joten ei ole jaksettukaan ottaa selvää, että millainen ihminen sieltä paljastuukaan, kun tutustuu. Tyyliin ”tyyppi oli tylsä, ei jatkoon”. Tuntuu, että jos ei ole kemiaa ensisilmäyksellä ja jos ihminen ei sulahda heti niihin kaverille asetettuihin odotuksiin ja raameihin, vaan on jotenkin vähänkin ”vääränlainen”, tulee hylky. Toinen potentiaalinen kohta hylkäykselle on, esim. kun elämäntilanne muuttuu. Ihminen ei mahdu enää uuteen elämään, kun tulee esim. ruuhkavuodet.
Kaveripalstoilla on lukemattomia ilmoituksia, joissa ilmoitetaan kavereita olevan, mutta ovat nyt etääntyneet ja uutta kaveria etsitään näiden ruuhkavuosien, jolloin siis ei voi nähdä, ajaksi. Kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella ihan aidosti mietin ja ihmettelen asiaa. Onko ystävyyden arvostus laskenut ja siihen ei enää panosteta? Onko ghostaaminen ja muu pinnallisuus ja epäempaattisuus siirtynyt somesta reaalimaailmaan? Onko lojaalius ja ystävän rinnalla pysyminen elämän aallokoissa mennyttä maailmaa?
Mun mielestä on ihan normaalia, että eri elämäntilanteissa on erilainen määrä aikaa ja voimavaroja ystäville ja kavereille. Jos siis ystäväsi siirtyy ruuhkavuosiin, on ihan normaalia ja hyväksyttävää, että etsit itsellesi uusia kavereita ja ystäviä tekemään kanssasi niitä asioita, joita ruuhkavuosiaan elävä ystäväsi ei enää ehdi tai jaksa tehdä kanssasi. Vai ajatteletko, että sinun pitäisi lojaaliuttasi istua kädet ristissä kotona odottamassa, milloin ystäväsi ruuhkavuodet ovat ohi? Tai jos ystäväsi, jonka kanssa aiemmin olet reissannut, jää työttömäksi, lopetatko itsekin reissaamisen kokonaan, koska ystävälläsi ei ole enää rahaa reissaamiseen?
En toki ajattele näin jyrkästi, vaan niin, että erilaisissa tilanteissa voi tehdä sitten erilaisia asioita ystävän kanssa. Asioita, jotka sopivat molemmille osapuolille. Ei kai niinkään tarvitse olla, että ruuhkavuosissa ei enää ollenkaan voi nähdä, vaikka edes kahvilla kotona? Tai että työtön vähävarainen ystävä dumpataan sen takia, että ei voi matkustaa? Jos niin on, niin sanoisin ettei ystävyys ole niin tärkeä ehkä sitten ollutkaan. Mietin, että ihmisten määritelmä ystävyydelle voikin kyllä olla hyvin erilainen.
Tuskin vähävaraista ystävää dumpataan vain siksi, että tämä ei voi enää matkustaa. Mutta jos ystävän kanssa ei voi enää tehdä mitään niistä asioista, joita hänen kanssaan on aiemmin tehty, muuttaahan se ystävyyttä. Tulee joku toinen, jonka kanssa tehdään em asioita.
Ymmärrän, mutta tällöinhän se tekeminen on pääasiassa ja itse asiassa tärkeämpi kuin tuo ihmissuhde? Eikö aito ystävyys lähde kuitenkin siitä ystävyyssuhteesta käsin?
Kyllähän aikuisella ihmisellä useimmat ystävät liittyy tiettyyn elämäntilanteeseen. Esim. Opiskeluun, töihin, siihen äitiyslomalaisuuteen. Kun elämäntilanne muuttuu osalta näistä ystävyyksistä katoaa se yhteinen kosketuspinta ja ystävyys hiipuu.
Näin se taitaa olla. Oli karua huomata tuo vaan kun nuorempana ei ollut samanlaista.
Ihan samanlaista nuorempanakin, jos perhe esimerkiksi muuttaa usein. Ei entisen paikkakunnan ystäviin ja kavereihin tule pidettyä enää samalla tavalla yhteyttä ja uudelta paikkakunnalta löytyy uudet ystävät ja kaverit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin 20 ensimmäistä vastausta, ja voin allekirjoittaa suunnilleen kaiken. Siinä ne tärkeimmät.
Vierailija kirjoitti:
Muutamakin ihminen on vaikuttanut täysin ns. perässävedettävältä. Jos jo tavallisessa keskustelussa minä saan jatkuvasti pitää puhetta yllä ja keksiä keskustelunaiheita, mietin, olisiko meidän tulevassa ystävyydessä sitten kaikki järjestely, yhteydenpito ym. minun harteillani, haluanko ottaa sellaista painolastia ja saanko itse siitä tarpeeksi henkisesti vastineeksi. Ja onhan se nyt kuivaa jutella tiiliseinälle, vaikka sinänsä olis mukava tyyppi.
Ite uskon, että tällaisissa tilanteissa lähes aina se tunne on molemminpuoleinen. Eivät jostain syystä koe mua niin kiinnostavana, että voisivat kuvitella meillä olevan jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita, eivätkä siksi ole ollenkaan aktiivisia. Molemmat voittaa, kun ei tuossa tilanteessa yritä väkisin mitään ystävyyttä solmia. 😄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(
Paljoltihan tässäkin on kyse henkilökemioista. Toisten kanssa ystävystyy, toisten ei. Kunkin oma elämäntilanne toki myös vaikuttaa. Esim. Itse en kaipaa uusia ystäviä ,olipa ne kuinka mukavia tahansa.
Toki päällimmäisenä on varmasti henkilökemioiden yhteensopimattomuus, mutta mielestäni monista kirjoituksista paistaa läpi myös ennakkoluulot, tulkinnat ja helpolla luovuttaminen. Ts. on oletettu ihmisen olevan tietynlainen, joten ei ole jaksettukaan ottaa selvää, että millainen ihminen sieltä paljastuukaan, kun tutustuu. Tyyliin ”tyyppi oli tylsä, ei jatkoon”. Tuntuu, että jos ei ole kemiaa ensisilmäyksellä ja jos ihminen ei sulahda heti niihin kaverille asetettuihin odotuksiin ja raameihin, vaan on jotenkin vähänkin ”vääränlainen”, tulee hylky. Toinen potentiaalinen kohta hylkäykselle on, esim. kun elämäntilanne muuttuu. Ihminen ei mahdu enää uuteen elämään, kun tulee esim. ruuhkavuodet.
Kaveripalstoilla on lukemattomia ilmoituksia, joissa ilmoitetaan kavereita olevan, mutta ovat nyt etääntyneet ja uutta kaveria etsitään näiden ruuhkavuosien, jolloin siis ei voi nähdä, ajaksi. Kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella ihan aidosti mietin ja ihmettelen asiaa. Onko ystävyyden arvostus laskenut ja siihen ei enää panosteta? Onko ghostaaminen ja muu pinnallisuus ja epäempaattisuus siirtynyt somesta reaalimaailmaan? Onko lojaalius ja ystävän rinnalla pysyminen elämän aallokoissa mennyttä maailmaa?
Mun mielestä on ihan normaalia, että eri elämäntilanteissa on erilainen määrä aikaa ja voimavaroja ystäville ja kavereille. Jos siis ystäväsi siirtyy ruuhkavuosiin, on ihan normaalia ja hyväksyttävää, että etsit itsellesi uusia kavereita ja ystäviä tekemään kanssasi niitä asioita, joita ruuhkavuosiaan elävä ystäväsi ei enää ehdi tai jaksa tehdä kanssasi. Vai ajatteletko, että sinun pitäisi lojaaliuttasi istua kädet ristissä kotona odottamassa, milloin ystäväsi ruuhkavuodet ovat ohi? Tai jos ystäväsi, jonka kanssa aiemmin olet reissannut, jää työttömäksi, lopetatko itsekin reissaamisen kokonaan, koska ystävälläsi ei ole enää rahaa reissaamiseen?
En toki ajattele näin jyrkästi, vaan niin, että erilaisissa tilanteissa voi tehdä sitten erilaisia asioita ystävän kanssa. Asioita, jotka sopivat molemmille osapuolille. Ei kai niinkään tarvitse olla, että ruuhkavuosissa ei enää ollenkaan voi nähdä, vaikka edes kahvilla kotona? Tai että työtön vähävarainen ystävä dumpataan sen takia, että ei voi matkustaa? Jos niin on, niin sanoisin ettei ystävyys ole niin tärkeä ehkä sitten ollutkaan. Mietin, että ihmisten määritelmä ystävyydelle voikin kyllä olla hyvin erilainen.
Tuskin vähävaraista ystävää dumpataan vain siksi, että tämä ei voi enää matkustaa. Mutta jos ystävän kanssa ei voi enää tehdä mitään niistä asioista, joita hänen kanssaan on aiemmin tehty, muuttaahan se ystävyyttä. Tulee joku toinen, jonka kanssa tehdään em asioita.
Ymmärrän, mutta tällöinhän se tekeminen on pääasiassa ja itse asiassa tärkeämpi kuin tuo ihmissuhde? Eikö aito ystävyys lähde kuitenkin siitä ystävyyssuhteesta käsin?
Useimmat ihmiset tekevät erilaisia asioita. Sama tilannehan syntyy, jos muuttaa vaikka toiseen maahan. Ei asioita jätä tekemättä sen vuoksi, että ystävä jäi tuhansien kilometrien päähän. Asioita ei tehdä ystävän vuoksi vaan siksi, että halutaan tehdä asioita. On tietysti mukavaa, jos asioita voi tehdä yhdessä ystävänsä kanssa. Samalla tulee antaneeksi ystävälleen aikaansa ja huomiotaan.
Jos mietin todellisia tilanteita elämäni varrelta, joissa olen ajatellut "tuon ihmisen kanssa en haluaisi ruveta kahvittelemaan ja soittelemaan tms.", niin kyseessä ovat olleet todella puheliaat ihmiset, jotka eivät ole kuitenkaan puhuneet mitään minua kiinnostavaa. Nämä ihmiset ovat olleet ihan kivoja ja ystävällisiä. Silti olen vain kokenut tilanteet kuormittaviksi ja olen väsynyt keskusteluhetken jälkeen.
Eivät he ole kyllä yrittäneetkään ystävystyä lähemmin, mutta siis jos olisivat, olisin joutunut torjumaan yritykset.
Ketjussa jo mainitut ilkeys, hyväksikäyttävyys, huumorin kohtaamattomuus, tahdittomuus sekä monet muut olisivat niin ikään syitä torjua ystävystymisyritykset.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(
Paljoltihan tässäkin on kyse henkilökemioista. Toisten kanssa ystävystyy, toisten ei. Kunkin oma elämäntilanne toki myös vaikuttaa. Esim. Itse en kaipaa uusia ystäviä ,olipa ne kuinka mukavia tahansa.
Toki päällimmäisenä on varmasti henkilökemioiden yhteensopimattomuus, mutta mielestäni monista kirjoituksista paistaa läpi myös ennakkoluulot, tulkinnat ja helpolla luovuttaminen. Ts. on oletettu ihmisen olevan tietynlainen, joten ei ole jaksettukaan ottaa selvää, että millainen ihminen sieltä paljastuukaan, kun tutustuu. Tyyliin ”tyyppi oli tylsä, ei jatkoon”. Tuntuu, että jos ei ole kemiaa ensisilmäyksellä ja jos ihminen ei sulahda heti niihin kaverille asetettuihin odotuksiin ja raameihin, vaan on jotenkin vähänkin ”vääränlainen”, tulee hylky. Toinen potentiaalinen kohta hylkäykselle on, esim. kun elämäntilanne muuttuu. Ihminen ei mahdu enää uuteen elämään, kun tulee esim. ruuhkavuodet.
Kaveripalstoilla on lukemattomia ilmoituksia, joissa ilmoitetaan kavereita olevan, mutta ovat nyt etääntyneet ja uutta kaveria etsitään näiden ruuhkavuosien, jolloin siis ei voi nähdä, ajaksi. Kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella ihan aidosti mietin ja ihmettelen asiaa. Onko ystävyyden arvostus laskenut ja siihen ei enää panosteta? Onko ghostaaminen ja muu pinnallisuus ja epäempaattisuus siirtynyt somesta reaalimaailmaan? Onko lojaalius ja ystävän rinnalla pysyminen elämän aallokoissa mennyttä maailmaa?
Mun mielestä on ihan normaalia, että eri elämäntilanteissa on erilainen määrä aikaa ja voimavaroja ystäville ja kavereille. Jos siis ystäväsi siirtyy ruuhkavuosiin, on ihan normaalia ja hyväksyttävää, että etsit itsellesi uusia kavereita ja ystäviä tekemään kanssasi niitä asioita, joita ruuhkavuosiaan elävä ystäväsi ei enää ehdi tai jaksa tehdä kanssasi. Vai ajatteletko, että sinun pitäisi lojaaliuttasi istua kädet ristissä kotona odottamassa, milloin ystäväsi ruuhkavuodet ovat ohi? Tai jos ystäväsi, jonka kanssa aiemmin olet reissannut, jää työttömäksi, lopetatko itsekin reissaamisen kokonaan, koska ystävälläsi ei ole enää rahaa reissaamiseen?
En toki ajattele näin jyrkästi, vaan niin, että erilaisissa tilanteissa voi tehdä sitten erilaisia asioita ystävän kanssa. Asioita, jotka sopivat molemmille osapuolille. Ei kai niinkään tarvitse olla, että ruuhkavuosissa ei enää ollenkaan voi nähdä, vaikka edes kahvilla kotona? Tai että työtön vähävarainen ystävä dumpataan sen takia, että ei voi matkustaa? Jos niin on, niin sanoisin ettei ystävyys ole niin tärkeä ehkä sitten ollutkaan. Mietin, että ihmisten määritelmä ystävyydelle voikin kyllä olla hyvin erilainen.
Tuskin vähävaraista ystävää dumpataan vain siksi, että tämä ei voi enää matkustaa. Mutta jos ystävän kanssa ei voi enää tehdä mitään niistä asioista, joita hänen kanssaan on aiemmin tehty, muuttaahan se ystävyyttä. Tulee joku toinen, jonka kanssa tehdään em asioita.
Ymmärrän, mutta tällöinhän se tekeminen on pääasiassa ja itse asiassa tärkeämpi kuin tuo ihmissuhde? Eikö aito ystävyys lähde kuitenkin siitä ystävyyssuhteesta käsin?
Mä jäin miettimään tätä. Olen toinen identtisistä kaksosista ja mulla on muitakin sisaruksia. Joku varmaan ajattelee, että mun ystävyyssuhteeni ei ole aitoja. Mulle ne on, vaikka ovatkin erilaisia kuin sisarussuhteeni ja hyvin erilaisia kuin suhteeni kaksossiskooni. Kun puhutaan elinikäisistä ystävyyssuhteista ja sydänystävistä, tarkoitetaankohan niillä saman kaltaista ihmissuhdetta kuin mulla on kaksossiskooni? Sellaista, jossa suhde toiseen ihmiseen on tärkeämpi kuin mitä toisen kanssa tekee tai mistä toisen kanssa puhuu? Tunneside ja yhteys toiseen ei katkea, vaikka oltaisiin pitkäänkin tapaamatta? Kaksossiskoni päätti lukion jälkeen pitää välivuoden ja lähti Chileen. Välivuosi venähti kuudeksi vuodeksi. Me ei silloin tavattu edes joka vuosi, mutta suhteemme ei muuttunut millään tavalla. Jonkun ystäväni kohdalla suhde olisi varmasti muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(
Paljoltihan tässäkin on kyse henkilökemioista. Toisten kanssa ystävystyy, toisten ei. Kunkin oma elämäntilanne toki myös vaikuttaa. Esim. Itse en kaipaa uusia ystäviä ,olipa ne kuinka mukavia tahansa.
Toki päällimmäisenä on varmasti henkilökemioiden yhteensopimattomuus, mutta mielestäni monista kirjoituksista paistaa läpi myös ennakkoluulot, tulkinnat ja helpolla luovuttaminen. Ts. on oletettu ihmisen olevan tietynlainen, joten ei ole jaksettukaan ottaa selvää, että millainen ihminen sieltä paljastuukaan, kun tutustuu. Tyyliin ”tyyppi oli tylsä, ei jatkoon”. Tuntuu, että jos ei ole kemiaa ensisilmäyksellä ja jos ihminen ei sulahda heti niihin kaverille asetettuihin odotuksiin ja raameihin, vaan on jotenkin vähänkin ”vääränlainen”, tulee hylky. Toinen potentiaalinen kohta hylkäykselle on, esim. kun elämäntilanne muuttuu. Ihminen ei mahdu enää uuteen elämään, kun tulee esim. ruuhkavuodet.
Kaveripalstoilla on lukemattomia ilmoituksia, joissa ilmoitetaan kavereita olevan, mutta ovat nyt etääntyneet ja uutta kaveria etsitään näiden ruuhkavuosien, jolloin siis ei voi nähdä, ajaksi. Kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella ihan aidosti mietin ja ihmettelen asiaa. Onko ystävyyden arvostus laskenut ja siihen ei enää panosteta? Onko ghostaaminen ja muu pinnallisuus ja epäempaattisuus siirtynyt somesta reaalimaailmaan? Onko lojaalius ja ystävän rinnalla pysyminen elämän aallokoissa mennyttä maailmaa?
Mun mielestä on ihan normaalia, että eri elämäntilanteissa on erilainen määrä aikaa ja voimavaroja ystäville ja kavereille. Jos siis ystäväsi siirtyy ruuhkavuosiin, on ihan normaalia ja hyväksyttävää, että etsit itsellesi uusia kavereita ja ystäviä tekemään kanssasi niitä asioita, joita ruuhkavuosiaan elävä ystäväsi ei enää ehdi tai jaksa tehdä kanssasi. Vai ajatteletko, että sinun pitäisi lojaaliuttasi istua kädet ristissä kotona odottamassa, milloin ystäväsi ruuhkavuodet ovat ohi? Tai jos ystäväsi, jonka kanssa aiemmin olet reissannut, jää työttömäksi, lopetatko itsekin reissaamisen kokonaan, koska ystävälläsi ei ole enää rahaa reissaamiseen?
En toki ajattele näin jyrkästi, vaan niin, että erilaisissa tilanteissa voi tehdä sitten erilaisia asioita ystävän kanssa. Asioita, jotka sopivat molemmille osapuolille. Ei kai niinkään tarvitse olla, että ruuhkavuosissa ei enää ollenkaan voi nähdä, vaikka edes kahvilla kotona? Tai että työtön vähävarainen ystävä dumpataan sen takia, että ei voi matkustaa? Jos niin on, niin sanoisin ettei ystävyys ole niin tärkeä ehkä sitten ollutkaan. Mietin, että ihmisten määritelmä ystävyydelle voikin kyllä olla hyvin erilainen.
Tuskin vähävaraista ystävää dumpataan vain siksi, että tämä ei voi enää matkustaa. Mutta jos ystävän kanssa ei voi enää tehdä mitään niistä asioista, joita hänen kanssaan on aiemmin tehty, muuttaahan se ystävyyttä. Tulee joku toinen, jonka kanssa tehdään em asioita.
Ymmärrän, mutta tällöinhän se tekeminen on pääasiassa ja itse asiassa tärkeämpi kuin tuo ihmissuhde? Eikö aito ystävyys lähde kuitenkin siitä ystävyyssuhteesta käsin?
Mä jäin miettimään tätä. Olen toinen identtisistä kaksosista ja mulla on muitakin sisaruksia. Joku varmaan ajattelee, että mun ystävyyssuhteeni ei ole aitoja. Mulle ne on, vaikka ovatkin erilaisia kuin sisarussuhteeni ja hyvin erilaisia kuin suhteeni kaksossiskooni. Kun puhutaan elinikäisistä ystävyyssuhteista ja sydänystävistä, tarkoitetaankohan niillä saman kaltaista ihmissuhdetta kuin mulla on kaksossiskooni? Sellaista, jossa suhde toiseen ihmiseen on tärkeämpi kuin mitä toisen kanssa tekee tai mistä toisen kanssa puhuu? Tunneside ja yhteys toiseen ei katkea, vaikka oltaisiin pitkäänkin tapaamatta? Kaksossiskoni päätti lukion jälkeen pitää välivuoden ja lähti Chileen. Välivuosi venähti kuudeksi vuodeksi. Me ei silloin tavattu edes joka vuosi, mutta suhteemme ei muuttunut millään tavalla. Jonkun ystäväni kohdalla suhde olisi varmasti muuttunut.
Tätä juurikin haen takaa. Näin näen ystävyyden itse ja tällaista ystävyyttä, heimolaisuutta tai sielun sisaruutta, en ole onnistunut löytämään. Tuntuu, että valtaosa ihmisistä määrittelee ystävyyden eri tavalla, ei niinkään siitä ystävyydestä käsin lähteväksi asiaksi, vaikka kuten sukulaissuhteiden kohdalla. Vaan niin, että eletään elämää, tehdään asioita ja otetaan siihen aina joku sopiva ihminen mukaan, jos löytyy, ja kun tekemiset muuttuu, otetaankin joku toinen jne.
En itse kaipaa viikottaista ja tiivistä näkemistä tai kuulumisten vaihtoa, vaan 1-3 kuukaudenkin välein tapahtuva näkeminen sopii minulle hyvin. Nautin syvällistenkin aiheiden pohdiskelusta ja ihan vaan yksinkertaisista asioista, kuten kahvittelusta, syömisestä, pitkistä kävelyistä, nauruista. Ihaninta on, jos joskus saa kutsun jonkun kotiin kahville. Siitä tulee niin lämmin olo, kun saa hetken olla osa toisen ihmisen yhteisöä. :)
Mun mielestä on ihan normaalia, että eri elämäntilanteissa on erilainen määrä aikaa ja voimavaroja ystäville ja kavereille. Jos siis ystäväsi siirtyy ruuhkavuosiin, on ihan normaalia ja hyväksyttävää, että etsit itsellesi uusia kavereita ja ystäviä tekemään kanssasi niitä asioita, joita ruuhkavuosiaan elävä ystäväsi ei enää ehdi tai jaksa tehdä kanssasi. Vai ajatteletko, että sinun pitäisi lojaaliuttasi istua kädet ristissä kotona odottamassa, milloin ystäväsi ruuhkavuodet ovat ohi? Tai jos ystäväsi, jonka kanssa aiemmin olet reissannut, jää työttömäksi, lopetatko itsekin reissaamisen kokonaan, koska ystävälläsi ei ole enää rahaa reissaamiseen?