Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1027)
Vierailija kirjoitti:
Minun on vaikea ystävystyä. Olen ollut ihmisten kuuntelija vuosikymmenet eli ilmeisesti minulle on helppo avautua koska olen luotettava ja ymmärtäväinen enkä tyrmisty mistään ja olen avarakatseinen. Mutta kääntöpuolena on että minusta on puhuttu valtavasti pahaa ja puukotettu selkään läheisissäkin ystävyyssuhteissa. En jaksa sellaista koska vältän pahan puhumista ja juoruamista viimeiseen asti. Olen erakoitunut ja lopettanut "terapiapalveluni". En siis luota ihmisiin. Tutustuin viimeksi kahteen itseäni vanhempaan naishenkilöön erään yhteisen harrastuksen parissa. Kaikki meni hyvin kunnes nämäkin kaksi lyöttäytyivät selkäni taakse jauhamaan pahaa minusta joten se oli viimenen niitti arkkuun enkä aio ystävystyä enää kenenkään kanssa elämässäni.
Minäkin joudun aina terapeutiksi. Kaiken huippu oli, kun eräs henkilö ”varasi” tekstarilla ajan tai soitti kesken päivän vaikka lounastauolla. Jos en pystynyt vastaamaan ja soitin takaisin, ei voinut puhua, koska hän ei halunnut käyttää perheensä yhteistä aikaa minuun yhtään (sanoi sen myös suoraan :D ). Sopi soittaa vaan ja puhua hänen asioistaan, jos hänellä ei ollut mitään muuta tekemistä, esim. odotteli sukulaistaan. Heti kun sukulainen tuli, puhelu loppui kuin seinään. Todella erikoinen kokemus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(
Potentiaalinen ystävä on se, jota miellytät olemalla ihan oma itsesi. Teeskentelemättä ja esittämättä jotain muuta kuin oikeasti olet. Kaikki muut kohtaamasi ihmiset eivät ole potentiaalisia ystäviäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on vaikea ystävystyä. Olen ollut ihmisten kuuntelija vuosikymmenet eli ilmeisesti minulle on helppo avautua koska olen luotettava ja ymmärtäväinen enkä tyrmisty mistään ja olen avarakatseinen. Mutta kääntöpuolena on että minusta on puhuttu valtavasti pahaa ja puukotettu selkään läheisissäkin ystävyyssuhteissa. En jaksa sellaista koska vältän pahan puhumista ja juoruamista viimeiseen asti. Olen erakoitunut ja lopettanut "terapiapalveluni". En siis luota ihmisiin. Tutustuin viimeksi kahteen itseäni vanhempaan naishenkilöön erään yhteisen harrastuksen parissa. Kaikki meni hyvin kunnes nämäkin kaksi lyöttäytyivät selkäni taakse jauhamaan pahaa minusta joten se oli viimenen niitti arkkuun enkä aio ystävystyä enää kenenkään kanssa elämässäni.
Minäkin joudun aina terapeutiksi. Kaiken huippu oli, kun eräs henkilö ”varasi” tekstarilla ajan tai soitti kesken päivän vaikka lounastauolla. Jos en pystynyt vastaamaan ja soitin takaisin, ei voinut puhua, koska hän ei halunnut käyttää perheensä yhteistä aikaa minuun yhtään (sanoi sen myös suoraan :D ). Sopi soittaa vaan ja puhua hänen asioistaan, jos hänellä ei ollut mitään muuta tekemistä, esim. odotteli sukulaistaan. Heti kun sukulainen tuli, puhelu loppui kuin seinään. Todella erikoinen kokemus!
Minulla on ollut myös tällaisia tuttavuuksia. Soitetaan ajettaessa töihin tai juuri silloin kuin itselle sopii. Pääsääntöisesti minun asioilleni ek ollut aikaa (kiinnostusta). Perheaika oli Pyhää - minullakin on perhe, se aika ei ollut. Polttelin aika huolella siltoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(
Potentiaalinen ystävä on se, jota miellytät olemalla ihan oma itsesi. Teeskentelemättä ja esittämättä jotain muuta kuin oikeasti olet. Kaikki muut kohtaamasi ihmiset eivät ole potentiaalisia ystäviäsi.
Ilmeisesti siis kukaan ei ole.. Paitsi silloin, jos toimin maallikkoterapeuttina. Silloin saan paljon hyvää palautetta, kuten että miten kiltti, lämmin, lojaali, ymmärtävä ja hyvä ystävä olen. Jopa ”parempi kuin minun oma terapeuttini”. Mutta vain, jos en koskaan tarvitse tai pyydä itse mitään ja olen aina valmiina tukemaan (minulle on suututtu, jos olen ollut vaikka lääkärissä, kun avunpyyntö tulee). Mies minulla kyllä on ja hänen mielestään olisin mahtava ystävä jollekin muullekin kuin hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on vaikea ystävystyä. Olen ollut ihmisten kuuntelija vuosikymmenet eli ilmeisesti minulle on helppo avautua koska olen luotettava ja ymmärtäväinen enkä tyrmisty mistään ja olen avarakatseinen. Mutta kääntöpuolena on että minusta on puhuttu valtavasti pahaa ja puukotettu selkään läheisissäkin ystävyyssuhteissa. En jaksa sellaista koska vältän pahan puhumista ja juoruamista viimeiseen asti. Olen erakoitunut ja lopettanut "terapiapalveluni". En siis luota ihmisiin. Tutustuin viimeksi kahteen itseäni vanhempaan naishenkilöön erään yhteisen harrastuksen parissa. Kaikki meni hyvin kunnes nämäkin kaksi lyöttäytyivät selkäni taakse jauhamaan pahaa minusta joten se oli viimenen niitti arkkuun enkä aio ystävystyä enää kenenkään kanssa elämässäni.
Minäkin joudun aina terapeutiksi. Kaiken huippu oli, kun eräs henkilö ”varasi” tekstarilla ajan tai soitti kesken päivän vaikka lounastauolla. Jos en pystynyt vastaamaan ja soitin takaisin, ei voinut puhua, koska hän ei halunnut käyttää perheensä yhteistä aikaa minuun yhtään (sanoi sen myös suoraan :D ). Sopi soittaa vaan ja puhua hänen asioistaan, jos hänellä ei ollut mitään muuta tekemistä, esim. odotteli sukulaistaan. Heti kun sukulainen tuli, puhelu loppui kuin seinään. Todella erikoinen kokemus!
Minulla on ollut myös tällaisia tuttavuuksia. Soitetaan ajettaessa töihin tai juuri silloin kuin itselle sopii. Pääsääntöisesti minun asioilleni ek ollut aikaa (kiinnostusta). Perheaika oli Pyhää - minullakin on perhe, se aika ei ollut. Polttelin aika huolella siltoja.
Uskomatonta! Härskiyden huippu. Olen myös kokenut tuon, että soitetaan, kun ajetaan autoa, mutta perillä lopetetaan nopeasti, kun on sopivasti kerrottu omat juttunsa ja minä en ole kertonut mitään. Ei tuollaisilla ihmissuhteilla tee kyllä mitään, tulee vaan paha mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt aika tylyä tekstiä mutta yksi henkilö oli selvästi todella todella yksinäinen ja todella epätoivoinen ja jotenkin tuli fiilis että minun seurastani olisi riippunut hänen onnellisuutensa. Päädyin kiertämään kaukaa.
Voi miten surullista :’( Ja kas, taas hänet torjuttiin. Miksi et antanut hänelle mahdollisuutta?
Koska tuollainen toisiin ripustautuva "ystävä " on taakka ja rasitus Ei kukaan toinen voi olla kenenkään onnellisuudesta vastuussa eikä myöskään tarvitse terapeutiksi kenellekään ryhtyä. Ihmisillä on se omakin n elämä ja läheiset. Harvalla on voimavaroja yksipuolisiin raskaisiin suhteisiin sitoutua - sivusta
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(
Paljoltihan tässäkin on kyse henkilökemioista. Toisten kanssa ystävystyy, toisten ei. Kunkin oma elämäntilanne toki myös vaikuttaa. Esim. Itse en kaipaa uusia ystäviä ,olipa ne kuinka mukavia tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietynlainen itsekkyys. Ei kovinkaan moni pääse kaverilistalleni tästä syystä. Ihmiset ovat todella itsekeskeisiä nykyään. Jos koetan jotain puhua omista asioistani, päälle puhutaan eikä kuunnella yhtään. Olen melko emppis ja jaksan aina ratkoa toisten ongelmia mutta nykyään en enää kovinkaan monelle jaksa vastata puhelimeen koska tiedän että tunti jos toinenkin menee monologissa "mitä teen ja mitä voisin tehdä". Ei sellaista jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on vaikea ystävystyä. Olen ollut ihmisten kuuntelija vuosikymmenet eli ilmeisesti minulle on helppo avautua koska olen luotettava ja ymmärtäväinen enkä tyrmisty mistään ja olen avarakatseinen. Mutta kääntöpuolena on että minusta on puhuttu valtavasti pahaa ja puukotettu selkään läheisissäkin ystävyyssuhteissa. En jaksa sellaista koska vältän pahan puhumista ja juoruamista viimeiseen asti. Olen erakoitunut ja lopettanut "terapiapalveluni". En siis luota ihmisiin. Tutustuin viimeksi kahteen itseäni vanhempaan naishenkilöön erään yhteisen harrastuksen parissa. Kaikki meni hyvin kunnes nämäkin kaksi lyöttäytyivät selkäni taakse jauhamaan pahaa minusta joten se oli viimenen niitti arkkuun enkä aio ystävystyä enää kenenkään kanssa elämässäni.
Minäkin joudun aina terapeutiksi. Kaiken huippu oli, kun eräs henkilö ”varasi” tekstarilla ajan tai soitti kesken päivän vaikka lounastauolla. Jos en pystynyt vastaamaan ja soitin takaisin, ei voinut puhua, koska hän ei halunnut käyttää perheensä yhteistä aikaa minuun yhtään (sanoi sen myös suoraan :D ). Sopi soittaa vaan ja puhua hänen asioistaan, jos hänellä ei ollut mitään muuta tekemistä, esim. odotteli sukulaistaan. Heti kun sukulainen tuli, puhelu loppui kuin seinään. Todella erikoinen kokemus!
Mullekin on käynyt noin monta kertaa! Oikein viestillä kysytään milloin voisi soittaa ja "varataan aika". Sitten jutellaan ko ihmisen ongelmista kunnes hän saa tarpeekseen ja lopettaa puhelun. Mielen viereenkään ei käy kysellä mun kuulumisia.
Ehkä paras oli masentunut ystävä joka soitti kymmeneltä illalla ja puhui omista ongelmistaan yöyhteen saakka. Koetin sanoa että aamulla on viideltä herätys töihin mutta hän vain jaksoi puhua kuinka masentunut on nallekarhun viemistä silloin kun oli pikkutyttö. Terveisiä sulle joka itsesi tunnistit!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen epäsosiaalinen. En pärjää ihmisten kanssa joten tykkään olla yksin. Koulukiusaamisen kohteena olo ei ole vieläkään lähtenyt pois parinkymmenenkään vuoden jälkeen. En luota keneenkään ja minua on aina selkään puukotettu. En pysty pitämään puoliani, joten parempi olla vaan itsensä seurassa. Sori ei ole sinun syy.
Täysin samoilla ajatuksilla täälläkin. Lähes 40vuotias ja en vain kykene ystävyyssuhteisiin kiusaamisen takia. Muutamia läheisiä on, mutta vetäydyn välillä omiin oloihin ja saatan viikkoja olla vain puhumatta heille tai näkemättä. Se ei heistä johdu, vaan ihan omasta luonteesta, juurikin tuo luottamus ja se, että on satutettu, tuntuu edelleen. Iholle meni. En usko että tilanne tulee ikinä muuttumaan.
Aiemmin mainitut perässävedettävät surkuttelijat on jääneet rannalle suosiolla. Muutenkin minulla on säilynyt ystävyydet vain samankaltaisiin ihmisiin kuin itsekin olen, eli ystävyyden ei kuulu olla mikään avioliitto johon sisältyy mitään velvoitteita. Ne ystävyydet toimivat joissa välillä otetaan omaa aikaa ja sitten välillä ollaan taas vähän tiiviimmin yhteydessä, ilman syyllisyyttä tai selittelyjä. Vihaan myös yli kaiken juoruilijoita, joten siksikin valitsen tarkkaan ketä päästän lähipiiriini, laatu korvaa siis määrän ystävissäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(
Paljoltihan tässäkin on kyse henkilökemioista. Toisten kanssa ystävystyy, toisten ei. Kunkin oma elämäntilanne toki myös vaikuttaa. Esim. Itse en kaipaa uusia ystäviä ,olipa ne kuinka mukavia tahansa.
Nimenomaan. Ei ole tarkoituskaan, että ystävystyisi kenen tahansa kanssa vaan sellaisen, jonka kanssa on henkilökemiaa, joka ajattelee ja odottaa ystävyydeltä samanlaisia asioita. Ihan jo sellaisenkin asian kuin yhteydenpidon määrä on hyvä olla samalla tasolla, jotta toinen ei odota toiselta enempää kuin mitä toinen on valmis antamaan.
En tietoisesti halua ystävystyä työkavereiden kanssa. He ovat kyllä mukavia ja töissä on kivaa, mutta vapaa-ajallani en heitä halua nähdä, koska helposti jutut eksyvät töihin tai turhaan juoruiluun yms jota en halua harrastaa.
Mielestäni on kiva että on työminä ja kotiminä. En ymmärrä ollenkaan startup-kulttuuria jossa uskotellaan että työntekijät olisivat mukamas jotain yhtä perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vaan ole kokenut että ollaan ihan samalla aaltopituudella. Näytän ihan tavikselta ja elän tavallista elämää, mutta olen aika alternativehenkinen ja tehnyt kaikkea mielenkiintoista aiemmin. Ei välttämättä ole kauheasti yhteistä vaikka jonkun kristillisen tyypin kanssa. Siis en ole ennakkoluuloinen mutta kun on jutellut jonkun kanssa ja tuntuu ettei ihan ole yhteistä säveltä, en enempää kaveeraa. Kavereita ei ole kuitenkaan paljon, mutta osittain johtuu minusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on vaikea ystävystyä. Olen ollut ihmisten kuuntelija vuosikymmenet eli ilmeisesti minulle on helppo avautua koska olen luotettava ja ymmärtäväinen enkä tyrmisty mistään ja olen avarakatseinen. Mutta kääntöpuolena on että minusta on puhuttu valtavasti pahaa ja puukotettu selkään läheisissäkin ystävyyssuhteissa. En jaksa sellaista koska vältän pahan puhumista ja juoruamista viimeiseen asti. Olen erakoitunut ja lopettanut "terapiapalveluni". En siis luota ihmisiin. Tutustuin viimeksi kahteen itseäni vanhempaan naishenkilöön erään yhteisen harrastuksen parissa. Kaikki meni hyvin kunnes nämäkin kaksi lyöttäytyivät selkäni taakse jauhamaan pahaa minusta joten se oli viimenen niitti arkkuun enkä aio ystävystyä enää kenenkään kanssa elämässäni.
Minäkin joudun aina terapeutiksi. Kaiken huippu oli, kun eräs henkilö ”varasi” tekstarilla ajan tai soitti kesken päivän vaikka lounastauolla. Jos en pystynyt vastaamaan ja soitin takaisin, ei voinut puhua, koska hän ei halunnut käyttää perheensä yhteistä aikaa minuun yhtään (sanoi sen myös suoraan :D ). Sopi soittaa vaan ja puhua hänen asioistaan, jos hänellä ei ollut mitään muuta tekemistä, esim. odotteli sukulaistaan. Heti kun sukulainen tuli, puhelu loppui kuin seinään. Todella erikoinen kokemus!
Mullekin on käynyt noin monta kertaa! Oikein viestillä kysytään milloin voisi soittaa ja "varataan aika". Sitten jutellaan ko ihmisen ongelmista kunnes hän saa tarpeekseen ja lopettaa puhelun. Mielen viereenkään ei käy kysellä mun kuulumisia.
Ehkä paras oli masentunut ystävä joka soitti kymmeneltä illalla ja puhui omista ongelmistaan yöyhteen saakka. Koetin sanoa että aamulla on viideltä herätys töihin mutta hän vain jaksoi puhua kuinka masentunut on nallekarhun viemistä silloin kun oli pikkutyttö. Terveisiä sulle joka itsesi tunnistit!
Nyt on kyllä itsessäkin vikaa, jos heräät aamuviideltä katkaiset sen puhelun heti alkuunsa. Sanot että en voi jutella koska huomenna aikainen herätys ja pitää herätä.
En ystävysty "bestistyyppien" kanssa. Siis sellaisten, jotka miettivät, millä sijalla paremmuusjärjestyksessä ovat mun elämässäni ja yleensä vielä haluavat olla ykkössijalla. Mulla ei ole ystävilleni mitään paremmuusjärjestystä. Vähän samaan sarjaan kuuluvat ne, jotka haluaisivat heti alussa alkaa pitää tiiviisti yhteyttä ja tavata usein. Eivät ymmärrä tai pikemmin eivät halua ymmärtää, että elämässäni on muitakin ystäviä ja kavereita enkä aio dumpata heitä pois eämästäni sen vuoksi, että olen tavannut jonkun uuden kivan tyypin. Eiväthän he itsekään haluaisi tulla dumpatuiksi. Jaan aikaani sekä huomiotani ystävilleni ja kavereilleni omien resurssieni mukaan enkä heidän tarpeidensa mukaan. Mä en ole oikein koskaan ystävystynyt yksinäisten kanssa juuri siksi, että heidän tarpeensa ystävyyssuhteelle ovat suuremmat kuin mihin mulla on mahdollisuus vastata.
Omistushalu alkaa ärsyttää ennen pitkää.
Vierailija kirjoitti:
En vaan ole kokenut että ollaan ihan samalla aaltopituudella. Näytän ihan tavikselta ja elän tavallista elämää, mutta olen aika alternativehenkinen ja tehnyt kaikkea mielenkiintoista aiemmin. Ei välttämättä ole kauheasti yhteistä vaikka jonkun kristillisen tyypin kanssa. Siis en ole ennakkoluuloinen mutta kun on jutellut jonkun kanssa ja tuntuu ettei ihan ole yhteistä säveltä, en enempää kaveeraa. Kavereita ei ole kuitenkaan paljon, mutta osittain johtuu minusta.
Mitä tarkoitat konkreettisesti tällä alternative-henkisyydellä ja mitä mielenkiintoista olet tehnyt? :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(
Paljoltihan tässäkin on kyse henkilökemioista. Toisten kanssa ystävystyy, toisten ei. Kunkin oma elämäntilanne toki myös vaikuttaa. Esim. Itse en kaipaa uusia ystäviä ,olipa ne kuinka mukavia tahansa.
Toki päällimmäisenä on varmasti henkilökemioiden yhteensopimattomuus, mutta mielestäni monista kirjoituksista paistaa läpi myös ennakkoluulot, tulkinnat ja helpolla luovuttaminen. Ts. on oletettu ihmisen olevan tietynlainen, joten ei ole jaksettukaan ottaa selvää, että millainen ihminen sieltä paljastuukaan, kun tutustuu. Tyyliin ”tyyppi oli tylsä, ei jatkoon”. Tuntuu, että jos ei ole kemiaa ensisilmäyksellä ja jos ihminen ei sulahda heti niihin kaverille asetettuihin odotuksiin ja raameihin, vaan on jotenkin vähänkin ”vääränlainen”, tulee hylky. Toinen potentiaalinen kohta hylkäykselle on, esim. kun elämäntilanne muuttuu. Ihminen ei mahdu enää uuteen elämään, kun tulee esim. ruuhkavuodet.
Kaveripalstoilla on lukemattomia ilmoituksia, joissa ilmoitetaan kavereita olevan, mutta ovat nyt etääntyneet ja uutta kaveria etsitään näiden ruuhkavuosien, jolloin siis ei voi nähdä, ajaksi. Kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella ihan aidosti mietin ja ihmettelen asiaa. Onko ystävyyden arvostus laskenut ja siihen ei enää panosteta? Onko ghostaaminen ja muu pinnallisuus ja epäempaattisuus siirtynyt somesta reaalimaailmaan? Onko lojaalius ja ystävän rinnalla pysyminen elämän aallokoissa mennyttä maailmaa?
Kun lukee joitakin näitä kommentteja, niin tulee mieleen, että miten oikein voi edes olla mahdollista miellyttää potentiaalista ystävää. Tuntuu, että aina löytyy syy, jonka varjolla toisen voi ”häivyttää”. Esim. jos et avaudu elämästäsi tarpeeksi, niin ei hyvä, jos avaat, on se liian paljon tai raskasta tai sitten vaikutat epätoivoiselta tai yksinäiseltä tai XYZ. Ihan mahdoton yhtälö! :(