Hauskoja lemmikkitarinoita tänne! Mikä on hauskinta, mitä lemmikkisi on tehnyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edesmennyt koirani säikäytti pahanpäiväisesti, kun tämän vähän hankalasti ulostaessa takapuolesta alkoi tulla ulosteen lisäksi jotain vaaleanpunaista! Itku kurkussa ensisilmäyksellä luulin että peräsuoli kääntyy ulospäin ja mietin paniikissa kuinka paljon hätäleikkaus maksaisi. Ei tarvittu hätäleikkausta, kun huomasin "suolen" kyljessä Helli kitty- logon. Tyyppi oli syönyt lapsille tarkoitetut ilmapallot huomaamattani! Seuraavat kakkareissut tongittiin sitten uloste läpikotaisin, että sain seurattua kaikkien kuuden pallon kulkeneen läpi suoliston ilman suolistotukosta.

Koira olisi voinut kuolla tuohon, ei yhtään hauska juttu.

Siksi pengoinkin ulosteet käsin läpi ja olin itku silmässä, jos nyt ei auennut sinulle tämä osuus että totta kai otin tilanteen tosissaan. Yritin pitää tarinan lyhyenä.

Ei nyt ihan hassun hauska juttu, mutta jälkikäteen nauratti kun "pullistuvassa peräsuolessa" on valkoisen kissan kuva, se hauskuus ehkä kohdistunee juuri omistajan hysteriaan ja epätodennäköiseen tapahtumakulkuun ilman ilmapalloksi osoittautumistakaan, kai se vierasesine oli todennäköisempää muutenkin. En siis viittaa siihen että koirani olisi "huumorintajua omaavana" viihdytysmielesssä ulostanut ilmapalloja.

Tarkennan vielä, että koiralla oli fiksaatio lateksiin, mitä en tiennyt vielä tuolloin (kodinvaihtaja, kolmatta kk minulla). Ilmapallot oli varastettu laatikosta enkä osannut niitä kaivata ennen kuin tajusin niiden löytyvän koiran sisältä. Jatkossa kaikki ilmapalloihin viittaava pysyi visusti piilossa, myös kyläpaikoissa...

Aikoinaan minulla oli kolme kissaa, joista vanhimmalle oli kehittynyt kilpirauhasvaivaa, jota hoidettiin lääkkein. Seurauksena oli kuitenkin, että vatsa toimi välillä hankalasti. Kerran kun hän oli tietämättäni juuri laatikolla asioillaan, annoin kisuille lisää kuivamuonaa (söivät pääsääntöisesti märkäruokaa, nappulat olivat herkkuja), jolloin tämä mummo kolinan kuullessaan sai semmoisen hepulin, että syöksyi ruoka-astialle liiraten. Paha vain että tällä oli unohtunut "katkaista" eli hiekkalaatikon ulkopuolella käytävällä lojui kakkapökäle. Oli niin herkkua luvassa, että ei kai sitä jouda hoitaa hommia loppuun.

Toinen meille hauska asia sattui nukkumaan mennessä, tämä samainen mummokissa istui tyynylläni odottamassa, että pääsee kainaloon nukkumaan. Kellahdin tyynylle, josta nousi ihan järkyttävän hajuinen ja voimakas katku! Toisella raukalla oli päässyt ilmeisesti paukku, mutta se sinappikaasumainen haju ei lähtenyt millään pois tyynystä ja jouduin nakkaamaan sen lopulta (pesunkin jälkeen) roskiin! Vierastyyny pelasti seuraavat yöt.

Oi, tämä on maailman ihanin ketju❤️

Lisää :)!

Vierailija kirjoitti:

Kouluttaminen kannattaa aina. kirjoitti:

-Sen kielen päällä oli akvaariokala! -

:D Eikös labbiksilla ole myös jalostettu taipumus kohdella noudon kohteena olevia otuksia mahdollisimman hellävaraisesti, ts. eivät saisi esim. pureskella noutamiaan lintuja?

Juu. Oma labbikseni löysi heinikossa jotain. Komensi sitä antamaan löytönsä mulle ja se laski suustaan elävän hiiren käteeni. Olin kömpelö ja hiiri pääsi karkuun. Koira otti sen kiinni uudestaan. Päästettiin sitten hiiri menemään. Mutta niin hellävaraisesti osasi koira pyydystää hiiren kaksi kertaa että hiiri ei vahingoittunut ollenkaan. Tämmöisiksihän noutajat on jalostettu. Kova noutamisen vimma ja hellä suu.

Mun lemmikki ei tee koskaan mitään hauskaa ja jännää... :( niin tylsä.

Koiran pehvasta kuului kerran samanlainen ääni kuin mikroateriasta kun se kuumenee. Piiiiiiiiiiii....

Itsekin se ihmetteli asiaa.

Meillä ollut pari kettuterrieriä ja ne on erikoistuneet millon minkäkin varasteluun pöydiltä...Lähinnä ruuan.Ja vaikka pomppu voimaa on hirveästi niin eivät ikinä ole hypänneet lattialta pöydälle vaan aina joku on unohtanut tuolin laittaa pöydän alle.Edes mennyt uroksemme pisteli mun kanasalaatit parempiin suihin kun mies jätti tuolin sopivalle hollille.Olin töissä jo ajatellut et ai illaksi teen kanasalaatin ja saunan jälkeen sit sitä popsin.No kävin töistä tullessa kaupassa ja tein salaatin ja jätin pöydälle ja mentiin saunaan.Kohta kuuluu klang.Olin miehelle et jätitkö tuolin?Ja syöksykn saunasta keittiöön.No koira seisoo pöydällä ja vetää onnessaan kanasalaattia menemään.Paljastava tekijä oli ottimet jotka tippuivat pöydälle.Just sillä hetkellä ei naurattanut...

No sitten meijä narttu.Oli vapun tienoota ja olin paistanut pieniä pyöreitä munkkeja ja meillä kävi vieraita.Lähdettiin saattaamaan vieraita ulos ja kuinka ollakkaan jonkun tuoli oli jäänyt sopivasti siihen sit koiralle.Kun tulin sisälle koira seisoo munkkiastian luona jalat kahta puolta munkkiastiaa ja kun huomaa mut ottaa viellä yhen munkin ja juoksee karkuun 🤣 Sillon kyllä nauratti ihan heti!No narttu on jo nyt +10v mutta niin vaan tossa joulun alla löyty taas pöydältä...juomassa maitoa 🤣 Mun vanhemmat oli kylässä ja meillä tankkimaitoa maitokannussa ja isältä sit jäi tuoli sopivalle hollille.En muistanut tarkistaa tuoleja,kun lähdin vielä jotain varastosta antamaan vanhemmille mukaan ku ne teki lähtöä.Oli siis taas sangen tyytyväinen koira pöydällä.Onneks on tottunut saamaan maitoa niin ei mennyt vatsakaan sekasin.

Maailman ihanin edesmennyt koirani oli taitavin tietämäni jalkapalloilija - tai siis tarkemmin ottaen kuonopalloilija. Kaikki koirat tietysti tykkää palloista, mutta huvittavan asiasta teki se, että kyseessä Jack Russel, jo rotuna aika pieni, ja koirani oli russeliksikin varsin pienikokoinen yksilö. Oli siis itse suunnilleen jalkapallon kokoinen. Koira ihan itse keksi alkaa pelata palloa ja tuli siinä aivan mielettömän taitavaksi. Se juoksi hirveää vauhtia pallo edessään ja puski sitä kuonollaan vuorotellen oikealle, vuorotellen vasemmalle ja pystyi kuljettamaan sitä todella kovaa juuri sinne minne halusi ilman että pallo koskaan karkasi. Se rakasti palloilua yli kaiken ja alkoi täristä ja vikistä innosta kuullessaan sanan "pallo." Meidän piti olla tosi tarkkana, ettei vahingossa keskustelussa puhuttu palloista, vaan piti keksiä joku kiertoilmaus. Kova ikävä :(

Vierailija kirjoitti:

Oma kissani on jostain keksinyt jengitervehdyksen. Kissa siis tuijottaa suuntaasi niin pitkään kunnes otat silmäkontaktin, ja sitten kissa tekee nykäisevän nyökkäyksen ylöspäin ja murahtaa "prrt!". Naurattaa kun tuommoinen pörröinen pieni pallopää ottaa ihmisiin kontaktia kuin mikäkin jengipomo :D

Meinasin tulla kertomaan samaa! Tajusin, että olen itse opettanut tuon kissalle. Usein kissaa katsoessani siristän silmiäni (kissat tykkää siitä) ja nykäisen päätä taaksepäin tervehdykseksi. Kissa on sitten oppinut tuon päätervehdyksen ja tekee sen erittäin tunnistettavasti, kun siihen ottaa katsekontaktin. Se ensin nyökkää päätä eteenpäin ja nykäisee sitten taaksepäin. 

Ei ole varsinaisesti lemmikkitarina, mutta liitty eläimiin.

Oltiin ulkomaisen kaverin luona maalla ja käytiin kävelyllä hänen äitinsä ja yhden toisen kaverin kanssa. Jouduttiin reitillä menemään tietä pitkin sellaisen paikan ohi, jossa asui sikäläinen kylähulluksi luokiteltu henkilö karavaanissa metsässä noin sata metriä tiestä. Tällä äijällä oli lauma koiria ja vuohi, jotka elelivät vapaina ja juoksentelivat milloin missäkin. 

Kun kuljettiin paikan ohi, alkoivat koirat haukkua hulluna ja me oikeasti pelättiin, että ne hyökkäävät kimppuun. Mentiin tien toiselle laidalla ja vältettiin visusti katsomasta koiriin päinkään. No, eivät onneksi käyneet päälle, mutta sen sijaan metsiköstä hyppäsi tielle todella kiukkuinen vuohi. En ole koskaan nähnyt niin isoa vuohta, en edes tiennyt että niin isoja on olemassa. Sen pää oli rintakehäni korkeudella ja se oli tosi tanakka.

Pelästyttiin ihan tosissamme, koska vuohi oli tosi aggressiivinen ja kävi päälle kuin yleinen syyttäjä. Onneksi meitä oli siinä monta, niin se ei oikein tiennyt, ketä alkaa kiusata. Yksi meistä yritti rauhoitella sitä, mutta silloin vuohi kampesi takajaloilleen ja yritti näykätä, jolloin kaksi meidän joukosta hyppäsi ojan yli metsään ja minä siirryin mahdollisimman rauhallisesti tien sivuun. Kaverini todella pienikokoinen äiti sen sijaan päätti pinkaista karkuun ja lähti kilpakävelyvauhtia kulkemaan tietä pitkin eteenpäin. Vuohi päätti sitten lähteä perään, mistä rouva säikähti vielä enemmän ja kiristi tahtia. Vuohi olisi tietysti saanut hänet kiinni ihan vaivatta, mutta tyytyi jostain syystä vain kipittämään yhtä kovaa vauhtia perässä parin metrin päässä. 

En ole varmaan koskaan nauranut niin paljon. Näky oli aivan mieletön: pieni täti kilpakävelemässä valtava vuohi vanavedessään. Me yritettiin huutaa häntä pysähtymään, mutta hän oli niin peloissaan, että jatkoi vaan matkaa. Me mentiin sitten perässä miten nyt naurultamme kyettiin, oltiin siis kaikki kirjaimellisesti kaksin kerroin, niin paljon meitä nauratti. 

Vähän vajaan kilometrin päässä oli onneksi maatila, jonka isäntä sattui olemaan ulkosalla ja tuli rouvaa vastaan, jolloin vuohi rauhallisesti pysähtyi. Me tultiin sitten paikalle ja minä jäin juttelemaan vuohen kanssa. Viitoin sitä menemään kotiin ja se lähti, oli varmaan saanut tarpeeksi liikuntaa. Oli kyllä ilkeän näköinen, sillä oli ihan punertavat silmät.

Toimin nuorena naisena maatalouslomittajana maitotiloilla ja opin silloin, että lehmät ovat tavattoman huumorintajuisia ja leikkisiä eläimiä. Mennessäni taas kerran uuteen paikkaan uusien lehmien lypsyyn, kesken utareiden pesun lehmä köllähti lempeästi kyljelleen köllöttelemään päälleni. Makasi tyytyväisrnä koko 300 kiloisella ruhollaan siinä ja minä alla avuttomana. Yritin rimpuilla itseni pois alta mutta eihän niin painavaa eläintä voi siirtää kun oma paino on vain 50 kiloa. Lopulta huusin apua. Isäntä tuli paikalle hilpeästi naureskellen ja totesi että "jahas! Taasko se pilailee. Noin se tekee kaikille uusille. No Leinikki. Nousehan nyt" Ja Leinikkihän nousi säyseästi ja vilkaisi sitten minua aivan varmasti leikkisän kujeellisesti. 😂Seuraavina kertoina se tervehti minua aina lempeällä nuuhkaisulla, muttei enää kallistunut köllöttelemään.

Mulla pieni 10 kg painava koira terrieri Corgi mix.

Mutta sain vähän aikaa sit tietäå et ainakun en oo kotona koira nukkkuu ja kattelee ulos meidän sohvapöydältä.

Makoilee siinä kaikessa rauhassa joskus aurinkokin paistaa siihen ja ottaa aurinkoa.

Sain tietää tästä vasta kun hankin kameran jolla katson koiran tekemisiä :D

Mulla oli lapsena kissanpentu jolla oli tapana silputa sanomalehdet ja kaikki vessapaperit ihan silpuksi. Monet kerrat tämä "paperisilppuri" huomasi että tv-lehti oli unohtunut olohuoneen pöydälle ja siinä ei kauaa mennyt kun lehti oli kuin gerbiilin jäljiltä.

Lopuksi jouduttiin piilottamaan lehdet olohuoneen maton alle. :)

Toinen hänen lempileikkinsä oli se kun perheemme istui ruokapöydässä niin tämä kattimme kiipesi pohjetta pitkin syliin istumaan. Muistan kerran kesällä ollessani aamupalalla pikkushortseissa ja hetken päästä haarukka putosi kädestä kun tunsin naskalikynnet kiipesi pohjetta pitkin.. :)

Meidän kolli oli semmonen, että kun se halus sisälle se kiipes terassinoven puukahvaan roikkumaan ja kurkisteli siitä sisään. Kerran kun meidän natukissa oli viimesillään tiineenä tämä kollimme kiipes kahvalle selvästi hädissään. Avattuamme oven tyttökissa ampaisi sisään lyllertäen sisään synnyttämään. Ihanasti teki yhteistyötä. :D

Lisää näitä ❤

Kaverilla oli tuparit ja olohuoneenpöydälle oli kaverini asettanut ison boolimaljan jossa oli mansikkaboolia. Heidän boxeri oli kaverin tietämättä noussut etutassuillaan pöydänreunalle ja lipittänyt booliastian mansikoineen päivineen. Kun kaverini oli palannut keittiöstä tarjoilujen kera hän huomasi tyhjän boolimaljan eikä koiraa näkynyt missään.

Hetken kuluttua koira hoiperteli eteisestä olohuoneeseen kusten ja oksennellen jolloin kaverini oli tajunnut mitä oli tapahtunut. Vaikka tämä kaverini huolen ja närkästyksen vallassa olikin niin naurussakin oli pitelemistä. Eläinlääkäriin tottakai mentiin ja sai jotain lääkitystä (en tarkalleen tiedä mltä) ja sen kertaiset tuparit jäi varmasti kaikkien mieleen.

Aamulla tämä boxeri kyyhötti tärinässä ja silmät punaisena sängyn alla. Sai toki aspiriinia mutta tuskin veti enää toisia lärvejä. :D

Ollessaan pentu meidän ihana labbis oli kova tyttö pyrkimään ruokapöydälle. Meillä oli siihen aikaan ns. pirttipöytä ja penkit. Labbis kiipesi yhä uudestaan penkin kautta pöydälle. No, minä ajattelin lopettaa huonon tavan helposti ja siirsin penkit pöydän alle. Mitä teki labbis? Hyppäsi suoraan lattialta pöydän päälle! Tuolta koiralta pomppuvoimaa löytyi - metsässä liiteli 4 metriä ojien yli. Ihana oli meitin Sirppaiita.

Koira otti likavaatekassistani kalsarini. Toinen nauraa vieressä, kun jahtaan koiraa saadakseni ne kalsarini takaisin. Vieläpä veto-leikiksi meni.

up