Hauskoja lemmikkitarinoita tänne! Mikä on hauskinta, mitä lemmikkisi on tehnyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ehkä ole hauskaa tämä, mutta mulla oli rakas kisu, joka liian varhain poistui keskuudestamme. Se puri ja raapi kirjaa jota luin.

Myöhemmin sen kuoltua luin saman kirjan uudestaan, törmäsin sen kynnenjälkiin ja aloin itkeä kun tuli niin ikävä.

Tämä on useasti toistunut, kun joitain lempiteoksia luen toistuvasti, ellei sopivaa uutta kirjaa ole.

Se kissa tykkäsi minusta enemmän kuin muista ja oli rakas ja hupsu. Tykkäsi sinisistä (ei muun värisistä) tukkarenksuista ja nouti niitä mulle heiteltäväksi. Ei muiden kanssa leikkinyt niin.

Ole kiitollinen muistosta. Kissasi signeerasi rakkaudella kirjasi ja ehkä oli sille hieman kateellinen huomiostasi😉

Olenkin. Ja samoin tulkitsin sen käytöksen.

Minulla on edelleenkin kissoja, teen eläinsuojelutyötä ja omin sieltä hylättyjä, puolivillejä kissoja niiden loppuiäksi.

On muuten täyttä puppua väite, ettei kissa muka kiinny ihmisiin tai näytä tunteitaan. Näyttää kyllä, mutta eleet ja ilmeet ovat hienovaraisia ja niiden lukeminen vaatii kokemusta ja keskinäistä luottamusta.

Vierailija kirjoitti:

En nyt kaikkia oman kissani kommelluksia edes muista, mutta hauska on ainakin sen tapa mennä (tyhjään) kylpyammeeseen pesemään itseään. Liekö katsonut mallia että sinne kuuluu mennä?

Hieman läheltä liippaa myös tämä tarina: oli kaverin kissa hoidossa pari viikkoa, sellainen pulskea, ystävällinen ja Karvisen näköinen. Keittiössä olin hääräämässä jotain kun yhtäkkiä alkoi kuulua innostunutta mau'untaa joka ei loppunut millään ja lähdin katsomaan että mikäs on tilanne.

Löysin kissan makaamasta vessan lavuaarissa täysin onnessaan maukuilemassa. :D

Tulin uudestaan lukemaan näitä ja näin tämän kommenttini.

Karvis-kissalta vielä toinen tapaus: oli sipsejä pöydällä kulhossa ja tämä kisu saapui salakavalasti paikalle, nappasi suuhunsa isoimman sipsin jonka näki ja lähti hippulat vinkuen juoksemaan karkuun sen sipsinsä kanssa. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun sain kissan, olin hankkinut sille kannellisen hiekkalaatikon. Se ei uskaltanutkaan mennä sinne vaan teki ensimmäiset tarpeensa vessaan. Sitten otettiin kansi pois ja ihan tyytyväisenä kisu käytti laatikkoa, tosin tuli aina jatkossa "ilmoittamaan" minulle käyneensä laatikolla. Tuli siis luokseni miukuen ja johdatti katsomaan tuoretta kakkaa tai pissaa.

Haki siivoojan ja ilmoitti että "Hyi, haisee!" Noin tekevät minunkin kissat. Toinen myös juoksee gepardina pakoon sitä hajua hetken aikaa

Täällä myös samat hommelit kissalla; isomman hädän jälkeen sännätään asunnon päästä päähän useita kertoja, joskus jonnekin korkeammallekin vauhdilla, ettei vaan haju tule perässä =)

Eka mastiffini oli junnuiässä sisällä ollessaan pyysi ulos. Oli juuri ollut, joten tiesin ettei ollut mitään tarpeille menoa. Kielsin, pyysi uudelleeen, kielsin, pyysi taas ja nyt en reagoinut, olin sohvalla loikoilemassa, koira joka ei koskaan ollut mennyt sohvalle, loikkasi päälleni ja iski takapuolensa naamalleni. Siinä sitten sätkin selälläni, yli 80 kg koiran perse naamallani. Onneksi oli kaveri sisällä, pelasti sieltä  pois

Meidän mirri rakasti silakoita niin paljon, jotta

se ryhtyi kalakauppiaaksi.

Enpä veisi koiriani kylään sisälle. Kerran  kyllä karkureissulla meni yhteen naapuriin ja kun menin hakemaan oli laskettu sisälle, siellä se lettua söi tyytyväisenä. Minä olin harmissani, että oppii seuraavankin kerran menemään, kun herkkuja syötetään

Sekarotuinen Osku-koirani rakasti autokyytiä, mutta meillä ei ollut autoa. Aina kun veljeni tuli meille kuplavolkkarillaan, Osku karkasi. Se odotti veljeäni läheisessä tienristeyksessä, ja veljeni haki sen autolla kotiin. Korvat luimussa se kuunteli veljeni motkotusta, mutta Oskun mielestä kannatti. Autokyyti oli taas ansaittu.

Majoituin kerran talossa, jossa oli hurmaava kultainennoutaja, joka tykkäsi noutaa mun alushousuja. Vieläpä likaisia sellaisia :)

Kun olin huoneessani ovi raollaan ja kuulin ensimmäisen kerran epämääräisiä hiippailevia tassun ääniä, katsoin kuka siellä on ja kun koira huomasi minut, pinkaisi se äkkiä karkuun :D Mutta kun seuraavalla kerralla esitin etten huomannut koiraa, se työnsi päänsä ovesta sisään, nappasi likapyykkikasasta alushousut ja juoksi kauheaa vauhtia karkuun omalle makuupaikalleen :D Tätä toistui vielä pari kertaa ennen kuin pidin suosiolla oven aina kiinni :)

Mun kissani tykkää olla lavuaarissa. Se tykkää myös leikkiä herkkutikuillaan, jahdata niitä. Kerran, kun olin pesemässä ekan kotini vessan lavuaarin putkia, olin ottanut ne kaikki irti, niin mirri hyppäsi sinne lavuaariin ja koetti etutassullaan sieltä reijästä tavoitella jotakin. Sain sen kuvattua. En tiiä, onks nää kovinkaan hassuja, mutta mua ne ainakin naurattavat vieläkin.

Mökillä iltapala oli katettu pöytään ja äiti tuli tupaan. Huomasi kissan syövän pöydällä tonnikalasalaattia oikein rohmuten. Äiti parkaisten hätisti kissan ja aivan maansa myyneenä, että mitä me nyt syödään, tossa oli kova työ! Me lapset vakuutettiin äidille, et ei haitta kyllä me sitä syödään. No äitiä alko naurattaa että no ei muakaan sitten haittaa, mut iskälle ette kerro.

Meillä oli hupaisaa syödessä ku iskä ihmetteli mitä te naureskelette siinä. Kissa nuoli tyytyväisenä tassujaan.

Eipä sillä oikeesti väliä, mehän pussailtiin ja nutuutettiin sitä kissa muutenki, että kai se oli ihan sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan ihania tarinoita, välillä nousi kyynel silmään ja välillä hymy huulille.

Asia, joka ei mitenkään kuulu aiheeseen, mutta silti hiukan ihmettelen ihmisten kirjoitustaitoa...

Älä ihmettele. Kirjoittajia voi olla monen tasoisia ja jollekin saattaa olla todella tärkeä osallistua, vaikka kirjoitustaidot eivät ole priimaa syystä tai toisesta.

Kiitos tästä kommentista! <3

Pitäisi jo nykyään alkaa olemaan selvää että kirjoitustaitoon puuttuminen on moukkamaista. Aika harva saisi kirjoittaa yhtään mitään mihinkään jos ainoastaan 'täydellisen kirjoitustaidon' omaavat saisivat kirjoitella.

 

Meidän sakemanni söi pentuna sohvan. Kokonaisen kolmen istuttavan sohvan. Työpäivä venähti pari tuntia tavallista pitemmäksi ja kun tulimme kotiin niin sohvasta oli jäljellä vain runko ja siellä täällä jotain riekaleita roikkumassa. Kaikki täytteet ja kankaat oli silppuna ympäri lattiaa.

Oma kissani on jostain keksinyt jengitervehdyksen. Kissa siis tuijottaa suuntaasi niin pitkään kunnes otat silmäkontaktin, ja sitten kissa tekee nykäisevän nyökkäyksen ylöspäin ja murahtaa "prrt!". Naurattaa kun tuommoinen pörröinen pieni pallopää ottaa ihmisiin kontaktia kuin mikäkin jengipomo :D

Koirulini oli ihana itsepäinen mittelspitz.

N. 7-kuisena vein sen lähikunnan koirauimalaan (ulkona, kesällä.). Miekkonen vain hipsutteli tassuillaan nilkkoja myöden vedessä, mutta siinä se.

Tässä komeassa koirauimalassa oli myös kolmikerroksinen "katsomo", puurakenteinen.

 

Koiruuteni kanssa useiden uimayritysten jälkeen mentiin taas kerran sinne, josko jo nyt alkaisi uiminen kiinnostaa?

Siellä olikin kaksi valkoista labbista, ja niiden salskea isäntä, joka niille heitteli frisbeetä.

Labbisten liikkuminen oli kuin balettia, uskomattoman kauniisti lipuivat.

Minun mittelini pelkäsi vettä, ja kovasti mekasti, kuinka noiden labbisten käytös on nyt aivan sopimatonta.

Aloitti haukkumisen/komentamisen sen kolmikerroksisen katsomon ylimmältä kerrokselta, sitten seuraavalta alemmas, sitten kolmannelta portaalta, kun vieläkään nuo tyhmät labradorit eivät hänen mielestään tajunneet, ettei siellä saa olla.

Lopulta miekkonen oli jo aivan alimman laiturin reunalla, komentamassa, kun vieläkään nuo isot valkoiset labbikset eivät tajunneet mitään...

Ja kovasti piti komentaa ja haukkua, kunnes klassinen HUMPS!

Sinne putosi laiturilta koirulini, jota samantien oli pelastamassa valkoisten labbisten ritari.

Vaan mitä vielä: mittelpöhelöni tamppasi itsensä etutassuillaan pintaan, malliin, "mitä mä just näin", ja varsinkin: "tykkäänksmä täst?"

Ja hän päätti, että tykkään. Sen jälkeen onkin ollut melkoista tuo mielenkiinto uimiseen. Vaikka loka-marraskuussa pitää päästä veteen, vaikka kuinka kylmään...

"Nyt autoon joka sorkka!" sanoi eräs koiranomistaja kerran labbikselleen talvella. Ja labbis tuli kyytiin kantaen isoa karahkaa. Muuten hyvä, mutta auto alkoi haista omituiselle. Aina kun auto lämpeni, haju yltyi. Syyksi paljastui se, että karahka ei ollutkaan karahka vaan jonkun peuranraadon reisiluu tms, jonka labbis olli metsästä löytänyt. Ja lämmetessään alkoi aina haista mielenkiintoisesti.

Meille tuli vieraita, jotka tietysti jättivät kenkänsä eteiseen. Koira tervehti ensin vieraat ja jossain vaiheessa meni eteiseen. Ensin oli aivan hiljaista (lasten vanhemmat tietävät että tämä on aina huono merkki). Sitten kuului äänekäs napsahdus. Ja sitten toinen. Koira oli hampaillaan napsauttanut yhden vieraan purjehduskengistä irti koriste"pompulat" (jos muistatten 1990-luvun purkkarit). Teki varsin siistiä työtä, eikä kengille siis aiheutunut muuta vahinkoa. Koira oli päättänyt että tuommoisia killuttimia ei kengissä tarvita.

Tämä on oikeasti totta. En tiedä onko tämä hauskaa, mutta mielestäni tosi poikkeuksellista. Monta vuotta sitten meidän labradorinnoutaja oli nuori koira ja kovasti yritin kouluttaa sen yhteiskuntakelpoiseksi, mutta myös oppimaan tärkeitä komentoja kuten "jätä" (antaa suustaan mitä on kantanut) ja "vierellä" (jos joutuu vaikka ilman talutina kulkemaan kylillä) Eräänä päivänä menin jostain käsittämättömästä syystä pissalle niin, että jätin vessan oven auki. Labbis siinä eteisessä pyöri omiaan ja huomasin että se löysi lattialta jotain. Ihan rennosti pyysin siltä, että tuus näyttään, se tuli , ja "jätä". Sen kielen päällä oli akvaariokala! Elävä akvaariokala. Istuin siinä pöntöllä labbis pooliven välissä ja akvaariokala kädessäni!

Akvaariosta oli mennyt erään lasten kaverin käsittelyssä kapeampi lasi rikki ja kala oli päässyt hyppäämään lattialle. Housut kintussa vaapuin palauttamaan kalaa kämmenieni välissä akvaarioon. Ensin se ui vähän pystysuorassa, mutta nopeasti se virkosi ja eleli ihan normaalisti akvaariossa. 

Vierailija kirjoitti:

Meidän sakemanni söi pentuna sohvan. Kokonaisen kolmen istuttavan sohvan. Työpäivä venähti pari tuntia tavallista pitemmäksi ja kun tulimme kotiin niin sohvasta oli jäljellä vain runko ja siellä täällä jotain riekaleita roikkumassa. Kaikki täytteet ja kankaat oli silppuna ympäri lattiaa.

Uskon, kun kyseessä saksanpaimenkoira.

Meillä astetta aktiivisempi saku söi pentuna mun buutsien varret kokonaan ja oman nahkaisen pantansa solkea lukuunottamatta. Edelliset siis nieli ihan mahaan saakka. Lisäksi repi silpuksi säkillisen pehmoeläimiä, pöytäliinan, toppatakin, pitkän mohairkaulaliinan, päiväpeiton, useampia muovisia keittiövälineitä, kenkiä, sekä muuta pientä, johon kulloinkin sattui pääsemään käsiksi. Sen lisäksi naposteli uudehkon Toyotan penkkiin jäätävän railon, pureskeli myös rattia, vaihdekeppiä sekä lievemmin muita auton sisäosia. 

Kerran sama pirulainen murtautui lukittuun kylppäriin, ja sai melko korkealta hyllystä jotenkin hampaisiinsa pussillisen muovisia partahöyliä. Pieni osa niiden jäänteistä löytyi lattialta, mutta enimmät olivat kadonneet pysyvästi terineen päivineen, mahdollisesti masuun. Eläinlääkäri sanoi, ettei koiraa kannata tuoda vastaanotolle jollei oireita tule, vaan antaa risiiniöljyä.  

Koiralle ei ikinä seurannut em. harrastuksista terveysongelmia, mutta kerran keppileikissä sai kitaansa miltei kymmensenttisen tikun, joka takertui nielun kudoksiin niin, että siitä sitten tuli lekurireissu.

Onneksi rauhoittui aikuistuttuaan hieman. Mutta vain hieman.

Kouluttaminen kannattaa aina. kirjoitti:

-Sen kielen päällä oli akvaariokala! -

:D Eikös labbiksilla ole myös jalostettu taipumus kohdella noudon kohteena olevia otuksia mahdollisimman hellävaraisesti, ts. eivät saisi esim. pureskella noutamiaan lintuja?

Keittiön pöydällä oli avattu paketti savulohta, jota aioimme juuri alkaa syömään. Puhelin soi ja höpöttelin hetken puhelimessa toisessa huoneessa. Kun palasin keittiöön kissa hotki suurella ruokahalulla savulohta. Jäi meiltä lohileivät saamatta.