Miksi lihomisesta ei saa sanoa suhteessa? Avopuoliso suuttui

Huh, onneksi ei ole suhdetta niin ei tarvitse miellyttää jonkun hullun ulkonäkömieltymyksiä 😳😳😳

Vierailija kirjoitti:

Siis mies ei saa sanoa naisen lihomisesta mitään, naisen sanomana se on tietenkin hyvää ja tarpeellista hoivaamista.

Missähän niin snaotaan? Näytätkö sen kommentin jossa näin sanotaan? Vai projisoitko nyt ihan keskenäsi?

Vierailija kirjoitti:

Lihomisesta saa, ja pitääkin puhua jo varhaisessa vaiheessa. Lihominen on suheen laiminlyömistä, ja siihen pitää reagoida nopeasti, tai ongelma vaan kasvaa kasvamistaan.

Ai ihan suhteen laiminlyömistä? Millä tavoin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen niin tämän aivopesun tuotos, että tämä on varmaan yksi suuri syy, miksi en ole pariutunut, vaikka kaipaisin puolisoa. En pysty lupaamaan, että paino pysyy tietyllä tasolla. Yritän jaksaa rakastaa itse itseäni tästä vajavaisuudesta huolimatta, mutta en odota, että joku muu tekisi samoin. Näkeehän sen tässäkin ketjussa, että lihava ei ole parisuhdekamaa. 

Toisaalta ihmetyttää vähän se, että jos alkosta ja tupakastakin saa huomautella niin miksi silti on tupakoitsijoita ja alkon liikakäyttäjiä? Miksi on huonokuntoisia ihmisiä? Kolesteroli- ja verenpaineongelmaisia? Tyylittömiä ja rumasti pukeutuvia? Tyhmiä ja laiskoja? 

Huono kuntoni johtuu loukkaantumisesta eikä enää korjaannut vaikka toki jumppaan joka päivä pitääkseni itseni liikuntakunnossa .Korkea kolesterolini on perinnöllinen tauti mihin ei vaikuta ruokavalio eikä lääkitys, molemmat on kokeiltu (painan 58kg, en tupakoi enkä syö kovia rasvoja tms kolesterolia nostavaa). On asioita joihin voi vaikuttaa ja joihin ei. Rumasti pukeutuvat saavat muutamassa minuutissa avun vaikka pukeutumisneuvojalta. Lihavat tarvitsevat vähän enemmän panostusta. Siksi on helpointa ettei edes päästä itseään siihen tilaan! 

Ihan naurettavaa. Moni lihava jumppaa ja katsoo syömisiään eli ihan samalla viivalla tuon muiden juttujen kanssa. 

Meidän suhteessa henkilökohtaiset ominaisuuden menevät niin, että miehellä on taipumus saada kolesterolia ja verenpainetta, minulla taipumus lihoa. Minulla ei nouse kolesteroli eikä verenpaine, vaikka paino nousisi ja miehellä taas ei nouse paino.

Slarbailu elintavoissa tai stressi tms. vaikuttaa toisella toiseen ja toisella toiseen epätoivottuun lopputulokseen. Siksi minä suhtaudun ymmärtävästi ja ei-natseilevasti hänen ominaisuuksiinsa ja hän minun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä pidä välttämättä minään automaattisena ihanteena, että voi vaan olla ja syödä mitä haluaa ja pysyy jossain tietyssä painossa, jos se paino ei ole sitä mitä oma mieli haluaa. Jos on 100% tyytyväinen ulkonäköönsä ja pysyy tuolla vapaalla rennolla syömisellä, niin hyvä! Tilanne on silloin täydellinen.

Mutta kyllä minä mielelläni katson mitä syön - en rajoita, mutta koitan syödä järkevästi ja terveellisesi suurimman osan ajasta - sekä harrastan tavoitteellista liikuntaa, koska haluan muokata kehoani. Hyvästä ruoasta ja liikunnasta tulee hyvä mieli, vaikka tietäisinkin montako grammaa proteiinia syön ja tekisin jotain liikettä koska haluan että joku tietty vartalon osa näyttää paremmalta. Inhoan mahaani joten mielelläni työstän sitä ja toivottavasti näen jotain tuloksiakin, joista tulee taas entistä parempi mieli.

Tiedän että bodypositivity on muotia, mutten tule koskaan rakastamaan kroppaani "rumempana" kuin sen minun mielestäni pitää olla. En siis hyväksy itselleni esim. BMI 28 (uuden laskurin mukaan), joka on korkein paino jossa olen ollut. Nyt se on 24.10 enkä enää laihduta, mutta treenaan ja olen ylpeä tuloksistani ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin painavampana. En koe minkäänlaista stressiä painonhallintaprojektistani vaan olen energinen ja innostunut, jopa näin vuoden pimeimpään aikaan.

Puolisoa ei ole joten kukaan ei ole huomautellut.

Sinulla on syömishäiriö. Ortorektikot juuri saavat siitä energiaa ja innostusta että onnistuvat hallitsemaan elämäänsä tuolla tavoin. Ei se silti tervettä ole.

Se että söisit hyvää terveellistä ruokaa ja nauttisit liikunnasta ilman kummempia tavoitteita, ja etenkin ihan ilman inhoamatta kroppaasi olisi se tavoite.

Just joo, joku onnistuu painonhallinnassa ja nauttii treenaamisesta, niin se sitten on syömishäiriö?! :D Eiköhän syömishäiriön määritelmään kuulu että kyseessä on jotakin epätervettä, ahdistavaa, elämää rajoittavaa. Pakonomaista ajattelua, ei voi hallita käytöstään itse, jos rutiinit särkyvät, menee koko pakka sekaisin. Ortorektikolla on tarkat listat siitä mitä saa ja ei saa syödä, ruoka tulee uniinkin, ja jokainen treeniohjelma on suoritettava täydellisesti (plus saattaa treenata aivan liikaa).

Terveellisesti syöminen ja normaalisti mutta ohjelman mukaan /tavoitteellisesti treenaaminen EI ole syömishäiröitä. Miten voi syödä tai treenata ylipäätään ajattelematta sitä mitenkään? Kyllä minä joudun aivojani käyttämään kun mietin että syön tänään lounaaksi kanafileen, perunamuusia ja salaattia. Tai että iltapäivällä teen alakroppatreenin koska viimeksi tein yläkroppaa. Tässä ei ole mitään epänormaalia tai pakonomaista. Ruokailujen ja treenien ulkopuolella asia ei pyöri mielessä, voin syödä mitä tahansa ja pitää lepopäivän treenistä milloin tahansa. Itsestään huolehtiminen tällä tavalla (koska itse haluaa ja se tuntuu hyvältä) EI ole syömishäiriötä.

Vierailija kirjoitti:

Siis mies ei saa sanoa naisen lihomisesta mitään, naisen sanomana se on tietenkin hyvää ja tarpeellista hoivaamista.

Kuultuna (veikkaan lihavalta) naiselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?

-eri

Koska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.

Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.

Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.

Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.

Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.

Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.

Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.

En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.

Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.

Miksi ihmeessä sinä koet että muilla ei puhuta avoimesti kaikesta? En siitä huolimatta ikinä sanoisi että puoliso on lihonut. Kuten en sanoisi että onpa sinulla pieni kalu, tai että kylläpä sun musiikkimaku on surkea. Ihmisen paino on kuitenkin asia johon ei kuulu vaikuttaa sillä että laihduttaa tai lihottaa, koska se aiheuttaa vääristynyttä ruokasuhdetta, minäkuvaa ja syömishäiriöitä.

Minun kumppanillani on vakava syömishäiriö. Ortoreksia. Olen siis joka tapauksissa tässä henkilökohtaisesti herkillä, mutta se ei meinaa ettenkö tiedä mistä puhun. Olen joutunut tutustumaan syömishäiriöihin todella syvällisesti pyrkiäkseni tukemaan kumppaniani.

Jos ihminen lihoo, ei se kerro siitä että on jotenkin repsahtanut tai ei ole kiinnittänyt huomiota syömiseen tms. Se kertoo siitä että jokin ei elämässä ole ehkä kohdallaan. Ehkä ihminen on stressaantunut tai liian tiukilla tai hänellä on syömishäiriöoireita. Niin kauan kun ihminen voi hyvin, hänellä ei ole syömishäiriötä, hän kokee että häntä rakastetaan ja tuetaan ja hänellä on aikaa levätä sekä tehdä omia juttujaan, on mahdollisuus mieluiseen liikuntaan, pysyy hän ihan itsekseen terveenä ja sopivan painoisena. Jos siitä joutuu huolehtimaan erikseen, on vääristynyt suhde ruokaan. Eli kaikki tuollainen kiinnitän huomiota syömiseen ja liikun enemmän parin kuukauden ajan = vääristynyt suhde ruokaan ja kehoon. Laihdutus ei koskaan johda mihinkään hyvään. Koskaan.

Jaaha, eli kaikkien muidenkin laihdutusyritykset ovat tuhoontuomittuja kun sinun miehelläsi on ortoreksia ja kaikki laihdutus on huonoa ruokasuhdetta ja ties mitä. Voin kertoa sulle, että kaikilla ei ole yhtä herkkähipiäistä suhdetta kiloihinsa.

Minä esimerkiksi pidän asiaa ennemmin fyysisenä ja matemaattisena. Aloin käyttää kalorinlaskentaohjelmaa hyväkseni laihdutuksessa joka toimii itselläni vapauttavana tekijänä. Näen paljonko suunnilleen syön joten en joudu ajattelemaan asiaa.

En myöskään harmistu jos kaloreita tulee jonain päivänä enemmän, koska minulla voi oikeasti olla nälkä (fyysinen puoli) ja olen huomannut laihtuneeni jo muutenkin. Myös napostelu jää näin pois kun ei jaksa olla koko ajan kirjaamassa suupaloja ylös.

Ei se ole herkkähipiäistä.

Vaan se tarkoitus olisi, että ihminen voisi elää laskematta kalorin kaloria ja käymättä puntarilla ja pysyä silti hyväkuntoisena ja sopivan painoisena. Sinä et voi näin elää, joten sinulla ON vääristynyt suhde ruokaan vaikka kuinka sitä puolustelisit. Minä en käy puntarilla kuin lääkärintarkastuksissa, en laske kaloreita, en mieti ruokaa sen kummemmin, en laihduta ja pysyn silti sopivan painoisena ja hyväkuntoisena. Miksi? Koska minulla ruokasuhde on vihdoin kunnossa (teini-ikä meni laihduttaessa ja niitä vahinkoja korjailtiin pitkälle aikuisuuteen). Minun BMI:ni on 24,7 ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut. Sen sijaan olen onnellinen, kaloreista ja päivittäisistä kiloista tietämätön, pysynyt tässä painossa 15 vuotta. Olen hyväkuntoinen ja terve.

Miksi sinä koet että sinun pitää painaa juuri tietyn verran? Mitä niin kamalan pahaa tapahtuisi jos painaisit vaikka 8kg enemmän jos silloin voisit elää kaloreista viis? Kaikki eivät ole hoikkia eikä kaikkien tarvitse, jokaisen keho kyllä tietää missä sen on terveellisin olla. Kuuntelisit sitä kehoasi.

Voit kuule keksiä kuinka paljon tekosyitä ja hienoja lauseita mitä haluat, ei se muuta sitä tosiasiaa, että olet liian laiska ja selkärangaton tehdä mitä pitää tehdä. Sanot ensin, että olet "sopivan" painoinen, mutta et ole, vaan olet "joutunut" hyväksymään liikakilosi, "tosiasiana". Siis ihan omien sanojesi perusteella.

-eri

Mitkä ihmeen liikakilot? Olen ihan normaalipainoinen ja biologinen paino voi mennä jopa yli normista ja ihminen voi silti olla terve ja hyvinvoiva ja juuri oikean painoinen.

Millä lailla on selkärankaa että laskee kaloreita? Sekö on ihan oikeasti mielestäsi terveellistä, että tarkkailee syömisiään?

No vaikka ne liikakilot, jotka itsekin tunnustit tahtomattasi. "ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut". Tai sitten ne, jotka yritit desimaalilla piilottaa.

Tottakai se on terveellistä rajoittaa syömisiään, jos on lihomiselle altis ja kiloja on turhan paljon. Ja liikunnan harrastaminen on kistättömästi terveellistä. Molemmat kuuluu terveen aikuisen normaaleihin elämäntapoihin. Kaloteritten laskenta jota täällä niin pelätään, se on oppimista, jotta jää selkärankaan millaiset seuraamukset mistäkin ruuista ja ruokatottumuksista on. Ja ihan ensimmäiseksi, jotta ymmärtää mitä oikeasti pistääkään suuhun. Tähän se on suorastaan erinomainen apu. Harva sitten loppuelämäksi tekee, mutta ei siitä haittaakaan ole, jos siitä pitää. Haitta on yli-, tai alipaino.

Lopettaisit nyt tuon typerän teeskentelyn, vaikka tältä palstalta taatusti löytyykin sille reilusti, jopa rehevää tukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä pidä välttämättä minään automaattisena ihanteena, että voi vaan olla ja syödä mitä haluaa ja pysyy jossain tietyssä painossa, jos se paino ei ole sitä mitä oma mieli haluaa. Jos on 100% tyytyväinen ulkonäköönsä ja pysyy tuolla vapaalla rennolla syömisellä, niin hyvä! Tilanne on silloin täydellinen.

Mutta kyllä minä mielelläni katson mitä syön - en rajoita, mutta koitan syödä järkevästi ja terveellisesi suurimman osan ajasta - sekä harrastan tavoitteellista liikuntaa, koska haluan muokata kehoani. Hyvästä ruoasta ja liikunnasta tulee hyvä mieli, vaikka tietäisinkin montako grammaa proteiinia syön ja tekisin jotain liikettä koska haluan että joku tietty vartalon osa näyttää paremmalta. Inhoan mahaani joten mielelläni työstän sitä ja toivottavasti näen jotain tuloksiakin, joista tulee taas entistä parempi mieli.

Tiedän että bodypositivity on muotia, mutten tule koskaan rakastamaan kroppaani "rumempana" kuin sen minun mielestäni pitää olla. En siis hyväksy itselleni esim. BMI 28 (uuden laskurin mukaan), joka on korkein paino jossa olen ollut. Nyt se on 24.10 enkä enää laihduta, mutta treenaan ja olen ylpeä tuloksistani ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin painavampana. En koe minkäänlaista stressiä painonhallintaprojektistani vaan olen energinen ja innostunut, jopa näin vuoden pimeimpään aikaan.

Puolisoa ei ole joten kukaan ei ole huomautellut.

Sinulla on syömishäiriö. Ortorektikot juuri saavat siitä energiaa ja innostusta että onnistuvat hallitsemaan elämäänsä tuolla tavoin. Ei se silti tervettä ole.

Se että söisit hyvää terveellistä ruokaa ja nauttisit liikunnasta ilman kummempia tavoitteita, ja etenkin ihan ilman inhoamatta kroppaasi olisi se tavoite.

Just joo, joku onnistuu painonhallinnassa ja nauttii treenaamisesta, niin se sitten on syömishäiriö?! :D Eiköhän syömishäiriön määritelmään kuulu että kyseessä on jotakin epätervettä, ahdistavaa, elämää rajoittavaa. Pakonomaista ajattelua, ei voi hallita käytöstään itse, jos rutiinit särkyvät, menee koko pakka sekaisin. Ortorektikolla on tarkat listat siitä mitä saa ja ei saa syödä, ruoka tulee uniinkin, ja jokainen treeniohjelma on suoritettava täydellisesti (plus saattaa treenata aivan liikaa).

Terveellisesti syöminen ja normaalisti mutta ohjelman mukaan /tavoitteellisesti treenaaminen EI ole syömishäiröitä. Miten voi syödä tai treenata ylipäätään ajattelematta sitä mitenkään? Kyllä minä joudun aivojani käyttämään kun mietin että syön tänään lounaaksi kanafileen, perunamuusia ja salaattia. Tai että iltapäivällä teen alakroppatreenin koska viimeksi tein yläkroppaa. Tässä ei ole mitään epänormaalia tai pakonomaista. Ruokailujen ja treenien ulkopuolella asia ei pyöri mielessä, voin syödä mitä tahansa ja pitää lepopäivän treenistä milloin tahansa. Itsestään huolehtiminen tällä tavalla (koska itse haluaa ja se tuntuu hyvältä) EI ole syömishäiriötä.

On se jos hän treenaa ja rajoittaa syömisiään siksi että vihaa vatsaansa ja haluaa siksi muokata vartaloaan. Ei huolehtiakseen siitä. Etkö näe tässä mitään eroa?

Se että ajattelee että mitähän tänään on ruoaksi, on eri asia kuin laskea kaloreita tai miettiä mitä en saa syödä koska siinä on niin paljon kaloreita. On eri asia lisätä kasviksia siksi että saa niistä ravinteita kuin punnita se paprika ja laskea kuinka paljon lykopeenia siitä tulee että saa tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Ei kyllä kuulosta terveeltä. Onko teidän suhteessa jotain muita ongelmia kenties kuin vain tämä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?

-eri

Koska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.

Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.

Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.

Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.

Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.

Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.

Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.

En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.

Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.

Miksi ihmeessä sinä koet että muilla ei puhuta avoimesti kaikesta? En siitä huolimatta ikinä sanoisi että puoliso on lihonut. Kuten en sanoisi että onpa sinulla pieni kalu, tai että kylläpä sun musiikkimaku on surkea. Ihmisen paino on kuitenkin asia johon ei kuulu vaikuttaa sillä että laihduttaa tai lihottaa, koska se aiheuttaa vääristynyttä ruokasuhdetta, minäkuvaa ja syömishäiriöitä.

Minun kumppanillani on vakava syömishäiriö. Ortoreksia. Olen siis joka tapauksissa tässä henkilökohtaisesti herkillä, mutta se ei meinaa ettenkö tiedä mistä puhun. Olen joutunut tutustumaan syömishäiriöihin todella syvällisesti pyrkiäkseni tukemaan kumppaniani.

Jos ihminen lihoo, ei se kerro siitä että on jotenkin repsahtanut tai ei ole kiinnittänyt huomiota syömiseen tms. Se kertoo siitä että jokin ei elämässä ole ehkä kohdallaan. Ehkä ihminen on stressaantunut tai liian tiukilla tai hänellä on syömishäiriöoireita. Niin kauan kun ihminen voi hyvin, hänellä ei ole syömishäiriötä, hän kokee että häntä rakastetaan ja tuetaan ja hänellä on aikaa levätä sekä tehdä omia juttujaan, on mahdollisuus mieluiseen liikuntaan, pysyy hän ihan itsekseen terveenä ja sopivan painoisena. Jos siitä joutuu huolehtimaan erikseen, on vääristynyt suhde ruokaan. Eli kaikki tuollainen kiinnitän huomiota syömiseen ja liikun enemmän parin kuukauden ajan = vääristynyt suhde ruokaan ja kehoon. Laihdutus ei koskaan johda mihinkään hyvään. Koskaan.

Jaaha, eli kaikkien muidenkin laihdutusyritykset ovat tuhoontuomittuja kun sinun miehelläsi on ortoreksia ja kaikki laihdutus on huonoa ruokasuhdetta ja ties mitä. Voin kertoa sulle, että kaikilla ei ole yhtä herkkähipiäistä suhdetta kiloihinsa.

Minä esimerkiksi pidän asiaa ennemmin fyysisenä ja matemaattisena. Aloin käyttää kalorinlaskentaohjelmaa hyväkseni laihdutuksessa joka toimii itselläni vapauttavana tekijänä. Näen paljonko suunnilleen syön joten en joudu ajattelemaan asiaa.

En myöskään harmistu jos kaloreita tulee jonain päivänä enemmän, koska minulla voi oikeasti olla nälkä (fyysinen puoli) ja olen huomannut laihtuneeni jo muutenkin. Myös napostelu jää näin pois kun ei jaksa olla koko ajan kirjaamassa suupaloja ylös.

Ei se ole herkkähipiäistä.

Vaan se tarkoitus olisi, että ihminen voisi elää laskematta kalorin kaloria ja käymättä puntarilla ja pysyä silti hyväkuntoisena ja sopivan painoisena. Sinä et voi näin elää, joten sinulla ON vääristynyt suhde ruokaan vaikka kuinka sitä puolustelisit. Minä en käy puntarilla kuin lääkärintarkastuksissa, en laske kaloreita, en mieti ruokaa sen kummemmin, en laihduta ja pysyn silti sopivan painoisena ja hyväkuntoisena. Miksi? Koska minulla ruokasuhde on vihdoin kunnossa (teini-ikä meni laihduttaessa ja niitä vahinkoja korjailtiin pitkälle aikuisuuteen). Minun BMI:ni on 24,7 ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut. Sen sijaan olen onnellinen, kaloreista ja päivittäisistä kiloista tietämätön, pysynyt tässä painossa 15 vuotta. Olen hyväkuntoinen ja terve.

Miksi sinä koet että sinun pitää painaa juuri tietyn verran? Mitä niin kamalan pahaa tapahtuisi jos painaisit vaikka 8kg enemmän jos silloin voisit elää kaloreista viis? Kaikki eivät ole hoikkia eikä kaikkien tarvitse, jokaisen keho kyllä tietää missä sen on terveellisin olla. Kuuntelisit sitä kehoasi.

Voit kuule keksiä kuinka paljon tekosyitä ja hienoja lauseita mitä haluat, ei se muuta sitä tosiasiaa, että olet liian laiska ja selkärangaton tehdä mitä pitää tehdä. Sanot ensin, että olet "sopivan" painoinen, mutta et ole, vaan olet "joutunut" hyväksymään liikakilosi, "tosiasiana". Siis ihan omien sanojesi perusteella.

-eri

Mitkä ihmeen liikakilot? Olen ihan normaalipainoinen ja biologinen paino voi mennä jopa yli normista ja ihminen voi silti olla terve ja hyvinvoiva ja juuri oikean painoinen.

Millä lailla on selkärankaa että laskee kaloreita? Sekö on ihan oikeasti mielestäsi terveellistä, että tarkkailee syömisiään?

No vaikka ne liikakilot, jotka itsekin tunnustit tahtomattasi. "ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut". Tai sitten ne, jotka yritit desimaalilla piilottaa.

Tottakai se on terveellistä rajoittaa syömisiään, jos on lihomiselle altis ja kiloja on turhan paljon. Ja liikunnan harrastaminen on kistättömästi terveellistä. Molemmat kuuluu terveen aikuisen normaaleihin elämäntapoihin. Kaloteritten laskenta jota täällä niin pelätään, se on oppimista, jotta jää selkärankaan millaiset seuraamukset mistäkin ruuista ja ruokatottumuksista on. Ja ihan ensimmäiseksi, jotta ymmärtää mitä oikeasti pistääkään suuhun. Tähän se on suorastaan erinomainen apu. Harva sitten loppuelämäksi tekee, mutta ei siitä haittaakaan ole, jos siitä pitää. Haitta on yli-, tai alipaino.

Lopettaisit nyt tuon typerän teeskentelyn, vaikka tältä palstalta taatusti löytyykin sille reilusti, jopa rehevää tukea.

Minulle on työterveyslääkäri sanonut, että on parempi olla pikkuisen läski (BMI 24-27) kuin jatkuvasti tarkkailla syömisiään. 

Vierailija kirjoitti:

 Eikä ole myöskään ok kieltää sitä itseltään vaikka sen oikeasti haluaisi, vain koska ei halua lihoa.

Miksi ei ole? Ei herkut eroa tässä asiassa vaikka alkoholista, tupakasta tai heroiinista. Todellakin on ok, enemmän kuin ok, kieltää haitalliset paheet itseltään, koska ei halua sitä haittaa itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Ei ole tervettä. Sen sijaan, että keskittyisit seuraukseen eli kiloihin, olisi syytä keskittyä selvittämään syy, miksi hän voi huonosti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä pidä välttämättä minään automaattisena ihanteena, että voi vaan olla ja syödä mitä haluaa ja pysyy jossain tietyssä painossa, jos se paino ei ole sitä mitä oma mieli haluaa. Jos on 100% tyytyväinen ulkonäköönsä ja pysyy tuolla vapaalla rennolla syömisellä, niin hyvä! Tilanne on silloin täydellinen.

Mutta kyllä minä mielelläni katson mitä syön - en rajoita, mutta koitan syödä järkevästi ja terveellisesi suurimman osan ajasta - sekä harrastan tavoitteellista liikuntaa, koska haluan muokata kehoani. Hyvästä ruoasta ja liikunnasta tulee hyvä mieli, vaikka tietäisinkin montako grammaa proteiinia syön ja tekisin jotain liikettä koska haluan että joku tietty vartalon osa näyttää paremmalta. Inhoan mahaani joten mielelläni työstän sitä ja toivottavasti näen jotain tuloksiakin, joista tulee taas entistä parempi mieli.

Tiedän että bodypositivity on muotia, mutten tule koskaan rakastamaan kroppaani "rumempana" kuin sen minun mielestäni pitää olla. En siis hyväksy itselleni esim. BMI 28 (uuden laskurin mukaan), joka on korkein paino jossa olen ollut. Nyt se on 24.10 enkä enää laihduta, mutta treenaan ja olen ylpeä tuloksistani ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin painavampana. En koe minkäänlaista stressiä painonhallintaprojektistani vaan olen energinen ja innostunut, jopa näin vuoden pimeimpään aikaan.

Puolisoa ei ole joten kukaan ei ole huomautellut.

Sinulla on syömishäiriö. Ortorektikot juuri saavat siitä energiaa ja innostusta että onnistuvat hallitsemaan elämäänsä tuolla tavoin. Ei se silti tervettä ole.

Se että söisit hyvää terveellistä ruokaa ja nauttisit liikunnasta ilman kummempia tavoitteita, ja etenkin ihan ilman inhoamatta kroppaasi olisi se tavoite.

Ok, sovitaan sitten niin. Mutta mitä haittaa siitä on, kun se ei aiheuta minulle minkäänlaista ahdistusta tai rajoitusta elämääni, vaan saan siitä hyvää oloa ja energiaa sekä terveemmän elämän kun onnistuin painoa pudottamaan? Miksi ihmeessä en saa muokata kroppaani tavoitteellisesti vaan - kärjistäen - pitäisi haahuilla treeneissä ilman suunnitelmaa, ettei vaan vahingossakaan ajattele ulkonäköään sekuntiakaan? Haluan olla fyysisesti hyvännäköinen, mutta ajatus ei tuota minulle minkäänlaista stressiä. Miten ihmeessä se on huonompi tapa elää kuin se ettei ajattele ulkonäköään tai painoaan sekuntiakaan? 

Koska KUN tulee repsahdus se vaikuttaa psyykkeeseesi todella negatiivisesti. Ja niitä tulee aina, se kuuluu elämään. Sen sijaan jos saisit iloa vaikka siitä liikunnasta itsessään, ei olisi vaarallista jos jäisi treeni tai pari välistä, tai vaikka maha olisi millaisella rypyllä vaikka kuukautiskierron vaikutuksesta.

Tämä nyt tietysti on ääriesimerkki, mutta pahimmillaan ortoreksia meinaa sitä että pelätään mennä ystävän häihin kun ei tiedä miten saa piiloteltua sitä tosiasiaa ettei ota kakkua vaikka se on kuinka gluteeniton ja maidoton, mutta mielestäsi epäterveellinen. Sitten kun on kaksi haarukallista kakkua syöty pakon edessä mietitään sängyssä pyörien että mitä ne kaikki sokerit tekevät turboahdetulle ja hyvinöljytylle elimistöllesi. Kukaan ei tahallaan sairastu syömishäiriöön vaan sinne pudotaan kun lähdetään laihduttamaan. Eikä tämä merkitse että sinä tuohon ääriesimerkkiin päädyt, vaan haluaisin että ihmiset heräisivät ja huomaisivat omat sudenkuoppansa ennenkuin sinne pudotaan kainaloita myöten.

Olet täysin väärässä. Minulle ei tule repsahduksia, sillä en koe mitään ruokaa tai treenikerran väliin jäämistä repsahduksena. Se ei siis kuulu sanavarastooni lainkaan. En treenaa läheskään joka päivä. Syön kakkua häissä ja vaikka ihan viikonloppunakin juuri niin paljon haluan. En jaottele ruokia sallituihin ja kiellettyihin. Se että valitsen aterioilleni lisää kasviksia ja huolehdin proteiinin saannista, koska haluan kasvattaa lihaksiani, ei tarkoita syömishäiriötä.

En edelleenkään ymmärrä miksi on pyhempää nauttia liikunnasta itsestään (mitä myös teen, liikunta tuntuu hyvältä ja treenin jälkeen on mukavan raukea olo) kuin myös liikunnan tuomista tuloksista, esim. kasvanut suorituskyky tai pienempi vyötärö? Etenkin kun sisäinen vyötärörasva on sitä haitallisinta ja juuri siitä olen saanut pois. Faktaa on että olen terveempi ja onnellisempi nyt kun olen saanut painoa alas ja kuntoa ylös. Eikä minun tarvitse koskaan rakastaa ylipainoani - voin silti olla täysin henkisesti tasapainossa enkä putoamassa mihinkään kuoppaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?

-eri

Koska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.

Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.

Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.

Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.

Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.

Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.

Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.

En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.

Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.

Miksi ihmeessä sinä koet että muilla ei puhuta avoimesti kaikesta? En siitä huolimatta ikinä sanoisi että puoliso on lihonut. Kuten en sanoisi että onpa sinulla pieni kalu, tai että kylläpä sun musiikkimaku on surkea. Ihmisen paino on kuitenkin asia johon ei kuulu vaikuttaa sillä että laihduttaa tai lihottaa, koska se aiheuttaa vääristynyttä ruokasuhdetta, minäkuvaa ja syömishäiriöitä.

Minun kumppanillani on vakava syömishäiriö. Ortoreksia. Olen siis joka tapauksissa tässä henkilökohtaisesti herkillä, mutta se ei meinaa ettenkö tiedä mistä puhun. Olen joutunut tutustumaan syömishäiriöihin todella syvällisesti pyrkiäkseni tukemaan kumppaniani.

Jos ihminen lihoo, ei se kerro siitä että on jotenkin repsahtanut tai ei ole kiinnittänyt huomiota syömiseen tms. Se kertoo siitä että jokin ei elämässä ole ehkä kohdallaan. Ehkä ihminen on stressaantunut tai liian tiukilla tai hänellä on syömishäiriöoireita. Niin kauan kun ihminen voi hyvin, hänellä ei ole syömishäiriötä, hän kokee että häntä rakastetaan ja tuetaan ja hänellä on aikaa levätä sekä tehdä omia juttujaan, on mahdollisuus mieluiseen liikuntaan, pysyy hän ihan itsekseen terveenä ja sopivan painoisena. Jos siitä joutuu huolehtimaan erikseen, on vääristynyt suhde ruokaan. Eli kaikki tuollainen kiinnitän huomiota syömiseen ja liikun enemmän parin kuukauden ajan = vääristynyt suhde ruokaan ja kehoon. Laihdutus ei koskaan johda mihinkään hyvään. Koskaan.

Jaaha, eli kaikkien muidenkin laihdutusyritykset ovat tuhoontuomittuja kun sinun miehelläsi on ortoreksia ja kaikki laihdutus on huonoa ruokasuhdetta ja ties mitä. Voin kertoa sulle, että kaikilla ei ole yhtä herkkähipiäistä suhdetta kiloihinsa.

Minä esimerkiksi pidän asiaa ennemmin fyysisenä ja matemaattisena. Aloin käyttää kalorinlaskentaohjelmaa hyväkseni laihdutuksessa joka toimii itselläni vapauttavana tekijänä. Näen paljonko suunnilleen syön joten en joudu ajattelemaan asiaa.

En myöskään harmistu jos kaloreita tulee jonain päivänä enemmän, koska minulla voi oikeasti olla nälkä (fyysinen puoli) ja olen huomannut laihtuneeni jo muutenkin. Myös napostelu jää näin pois kun ei jaksa olla koko ajan kirjaamassa suupaloja ylös.

Ei se ole herkkähipiäistä.

Vaan se tarkoitus olisi, että ihminen voisi elää laskematta kalorin kaloria ja käymättä puntarilla ja pysyä silti hyväkuntoisena ja sopivan painoisena. Sinä et voi näin elää, joten sinulla ON vääristynyt suhde ruokaan vaikka kuinka sitä puolustelisit. Minä en käy puntarilla kuin lääkärintarkastuksissa, en laske kaloreita, en mieti ruokaa sen kummemmin, en laihduta ja pysyn silti sopivan painoisena ja hyväkuntoisena. Miksi? Koska minulla ruokasuhde on vihdoin kunnossa (teini-ikä meni laihduttaessa ja niitä vahinkoja korjailtiin pitkälle aikuisuuteen). Minun BMI:ni on 24,7 ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut. Sen sijaan olen onnellinen, kaloreista ja päivittäisistä kiloista tietämätön, pysynyt tässä painossa 15 vuotta. Olen hyväkuntoinen ja terve.

Miksi sinä koet että sinun pitää painaa juuri tietyn verran? Mitä niin kamalan pahaa tapahtuisi jos painaisit vaikka 8kg enemmän jos silloin voisit elää kaloreista viis? Kaikki eivät ole hoikkia eikä kaikkien tarvitse, jokaisen keho kyllä tietää missä sen on terveellisin olla. Kuuntelisit sitä kehoasi.

Voit kuule keksiä kuinka paljon tekosyitä ja hienoja lauseita mitä haluat, ei se muuta sitä tosiasiaa, että olet liian laiska ja selkärangaton tehdä mitä pitää tehdä. Sanot ensin, että olet "sopivan" painoinen, mutta et ole, vaan olet "joutunut" hyväksymään liikakilosi, "tosiasiana". Siis ihan omien sanojesi perusteella.

-eri

Mitkä ihmeen liikakilot? Olen ihan normaalipainoinen ja biologinen paino voi mennä jopa yli normista ja ihminen voi silti olla terve ja hyvinvoiva ja juuri oikean painoinen.

Millä lailla on selkärankaa että laskee kaloreita? Sekö on ihan oikeasti mielestäsi terveellistä, että tarkkailee syömisiään?

No vaikka ne liikakilot, jotka itsekin tunnustit tahtomattasi. "ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut". Tai sitten ne, jotka yritit desimaalilla piilottaa.

Tottakai se on terveellistä rajoittaa syömisiään, jos on lihomiselle altis ja kiloja on turhan paljon. Ja liikunnan harrastaminen on kistättömästi terveellistä. Molemmat kuuluu terveen aikuisen normaaleihin elämäntapoihin. Kaloteritten laskenta jota täällä niin pelätään, se on oppimista, jotta jää selkärankaan millaiset seuraamukset mistäkin ruuista ja ruokatottumuksista on. Ja ihan ensimmäiseksi, jotta ymmärtää mitä oikeasti pistääkään suuhun. Tähän se on suorastaan erinomainen apu. Harva sitten loppuelämäksi tekee, mutta ei siitä haittaakaan ole, jos siitä pitää. Haitta on yli-, tai alipaino.

Lopettaisit nyt tuon typerän teeskentelyn, vaikka tältä palstalta taatusti löytyykin sille reilusti, jopa rehevää tukea.

Mitkä ihmeen liikakilot? Missä minulla on liikakiloja? Kuinka paljon minun tulisi painaa ja miksi? Oikeastiko ajattelet että vartaloni on epäterveellinen? Miksi? Mitä haittaa minun vartalostani on?

Ei ole terveellistä rajoittaa syömistään vaan on terveellistä laittaa syöminen sille kuuluvaan lohkoon elämässään ja keskittyä muihin asioihin. Meinaatko oikeasti että ihmisen _kuuluu_ ajatella kaloreita ja laihduttaa? Mitä mieltä olet esim tuosta Minnesota-tutkimuksesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Eikä ole myöskään ok kieltää sitä itseltään vaikka sen oikeasti haluaisi, vain koska ei halua lihoa.

Miksi ei ole? Ei herkut eroa tässä asiassa vaikka alkoholista, tupakasta tai heroiinista. Todellakin on ok, enemmän kuin ok, kieltää haitalliset paheet itseltään, koska ei halua sitä haittaa itselleen.

Miksi se kahvipulla on haitallinen? Mikä siinä on haitallista? Tupakka on haitallista, siitä ei ole minkäänlaista terveyshyötyä. Eikä heroiinista. Pulla kuitenkin sisältää ihan tarpeellisiakin aineita vaikkei nyt terveysruokaa olekaan. En laittaisi kahvipullaa ja tupakkaa samalle viivalle minään päivänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?

-eri

Koska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.

Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.

Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.

Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.

Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.

Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.

Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.

En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.

Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.

Miksi ihmeessä sinä koet että muilla ei puhuta avoimesti kaikesta? En siitä huolimatta ikinä sanoisi että puoliso on lihonut. Kuten en sanoisi että onpa sinulla pieni kalu, tai että kylläpä sun musiikkimaku on surkea. Ihmisen paino on kuitenkin asia johon ei kuulu vaikuttaa sillä että laihduttaa tai lihottaa, koska se aiheuttaa vääristynyttä ruokasuhdetta, minäkuvaa ja syömishäiriöitä.

Minun kumppanillani on vakava syömishäiriö. Ortoreksia. Olen siis joka tapauksissa tässä henkilökohtaisesti herkillä, mutta se ei meinaa ettenkö tiedä mistä puhun. Olen joutunut tutustumaan syömishäiriöihin todella syvällisesti pyrkiäkseni tukemaan kumppaniani.

Jos ihminen lihoo, ei se kerro siitä että on jotenkin repsahtanut tai ei ole kiinnittänyt huomiota syömiseen tms. Se kertoo siitä että jokin ei elämässä ole ehkä kohdallaan. Ehkä ihminen on stressaantunut tai liian tiukilla tai hänellä on syömishäiriöoireita. Niin kauan kun ihminen voi hyvin, hänellä ei ole syömishäiriötä, hän kokee että häntä rakastetaan ja tuetaan ja hänellä on aikaa levätä sekä tehdä omia juttujaan, on mahdollisuus mieluiseen liikuntaan, pysyy hän ihan itsekseen terveenä ja sopivan painoisena. Jos siitä joutuu huolehtimaan erikseen, on vääristynyt suhde ruokaan. Eli kaikki tuollainen kiinnitän huomiota syömiseen ja liikun enemmän parin kuukauden ajan = vääristynyt suhde ruokaan ja kehoon. Laihdutus ei koskaan johda mihinkään hyvään. Koskaan.

Jaaha, eli kaikkien muidenkin laihdutusyritykset ovat tuhoontuomittuja kun sinun miehelläsi on ortoreksia ja kaikki laihdutus on huonoa ruokasuhdetta ja ties mitä. Voin kertoa sulle, että kaikilla ei ole yhtä herkkähipiäistä suhdetta kiloihinsa.

Minä esimerkiksi pidän asiaa ennemmin fyysisenä ja matemaattisena. Aloin käyttää kalorinlaskentaohjelmaa hyväkseni laihdutuksessa joka toimii itselläni vapauttavana tekijänä. Näen paljonko suunnilleen syön joten en joudu ajattelemaan asiaa.

En myöskään harmistu jos kaloreita tulee jonain päivänä enemmän, koska minulla voi oikeasti olla nälkä (fyysinen puoli) ja olen huomannut laihtuneeni jo muutenkin. Myös napostelu jää näin pois kun ei jaksa olla koko ajan kirjaamassa suupaloja ylös.

Ei se ole herkkähipiäistä.

Vaan se tarkoitus olisi, että ihminen voisi elää laskematta kalorin kaloria ja käymättä puntarilla ja pysyä silti hyväkuntoisena ja sopivan painoisena. Sinä et voi näin elää, joten sinulla ON vääristynyt suhde ruokaan vaikka kuinka sitä puolustelisit. Minä en käy puntarilla kuin lääkärintarkastuksissa, en laske kaloreita, en mieti ruokaa sen kummemmin, en laihduta ja pysyn silti sopivan painoisena ja hyväkuntoisena. Miksi? Koska minulla ruokasuhde on vihdoin kunnossa (teini-ikä meni laihduttaessa ja niitä vahinkoja korjailtiin pitkälle aikuisuuteen). Minun BMI:ni on 24,7 ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut. Sen sijaan olen onnellinen, kaloreista ja päivittäisistä kiloista tietämätön, pysynyt tässä painossa 15 vuotta. Olen hyväkuntoinen ja terve.

Miksi sinä koet että sinun pitää painaa juuri tietyn verran? Mitä niin kamalan pahaa tapahtuisi jos painaisit vaikka 8kg enemmän jos silloin voisit elää kaloreista viis? Kaikki eivät ole hoikkia eikä kaikkien tarvitse, jokaisen keho kyllä tietää missä sen on terveellisin olla. Kuuntelisit sitä kehoasi.

Voit kuule keksiä kuinka paljon tekosyitä ja hienoja lauseita mitä haluat, ei se muuta sitä tosiasiaa, että olet liian laiska ja selkärangaton tehdä mitä pitää tehdä. Sanot ensin, että olet "sopivan" painoinen, mutta et ole, vaan olet "joutunut" hyväksymään liikakilosi, "tosiasiana". Siis ihan omien sanojesi perusteella.

-eri

Mitkä ihmeen liikakilot? Olen ihan normaalipainoinen ja biologinen paino voi mennä jopa yli normista ja ihminen voi silti olla terve ja hyvinvoiva ja juuri oikean painoinen.

Millä lailla on selkärankaa että laskee kaloreita? Sekö on ihan oikeasti mielestäsi terveellistä, että tarkkailee syömisiään?

No vaikka ne liikakilot, jotka itsekin tunnustit tahtomattasi. "ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut". Tai sitten ne, jotka yritit desimaalilla piilottaa.

Tottakai se on terveellistä rajoittaa syömisiään, jos on lihomiselle altis ja kiloja on turhan paljon. Ja liikunnan harrastaminen on kistättömästi terveellistä. Molemmat kuuluu terveen aikuisen normaaleihin elämäntapoihin. Kaloteritten laskenta jota täällä niin pelätään, se on oppimista, jotta jää selkärankaan millaiset seuraamukset mistäkin ruuista ja ruokatottumuksista on. Ja ihan ensimmäiseksi, jotta ymmärtää mitä oikeasti pistääkään suuhun. Tähän se on suorastaan erinomainen apu. Harva sitten loppuelämäksi tekee, mutta ei siitä haittaakaan ole, jos siitä pitää. Haitta on yli-, tai alipaino.

Lopettaisit nyt tuon typerän teeskentelyn, vaikka tältä palstalta taatusti löytyykin sille reilusti, jopa rehevää tukea.

Minulle on työterveyslääkäri sanonut, että on parempi olla pikkuisen läski (BMI 24-27) kuin jatkuvasti tarkkailla syömisiään. 

Osa lääkäreistä on havahtunut todellisuuteen laihdutuksen vaarallisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Just joo, joku onnistuu painonhallinnassa ja nauttii treenaamisesta, niin se sitten on syömishäiriö?! :D

Tämä palsta on laardikasojen luvattu maa. Mitä tahansa sanotaan, ettei joudu vastuuseen omista valinnoistaan. Omasta kyvyttömyydestä hillitä impulssejaan, ei saa missään nimessä puhua. Lykätty tarpeen tyydytys on täysin vieras käsite.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen kantaa omat kilonsa itse.

Joo, mut ne näkyy kaikille ja sairastuttaa kantajansa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Eikä ole myöskään ok kieltää sitä itseltään vaikka sen oikeasti haluaisi, vain koska ei halua lihoa.

Miksi ei ole? Ei herkut eroa tässä asiassa vaikka alkoholista, tupakasta tai heroiinista. Todellakin on ok, enemmän kuin ok, kieltää haitalliset paheet itseltään, koska ei halua sitä haittaa itselleen.

Miksi se kahvipulla on haitallinen? Mikä siinä on haitallista? Tupakka on haitallista, siitä ei ole minkäänlaista terveyshyötyä. Eikä heroiinista. Pulla kuitenkin sisältää ihan tarpeellisiakin aineita vaikkei nyt terveysruokaa olekaan. En laittaisi kahvipullaa ja tupakkaa samalle viivalle minään päivänä.

Et tietenkään, koska pulla, eli sokeri on sinun paheesi, sinun riippuvuutesi. Kuitenkin se on länsimaitten, ja nykyään myös 2. maailman suurein terveyshaitta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?

-eri

Koska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.

Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.

Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.

Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.

Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.

Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.

Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.

En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.

Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.

Miksi ihmeessä sinä koet että muilla ei puhuta avoimesti kaikesta? En siitä huolimatta ikinä sanoisi että puoliso on lihonut. Kuten en sanoisi että onpa sinulla pieni kalu, tai että kylläpä sun musiikkimaku on surkea. Ihmisen paino on kuitenkin asia johon ei kuulu vaikuttaa sillä että laihduttaa tai lihottaa, koska se aiheuttaa vääristynyttä ruokasuhdetta, minäkuvaa ja syömishäiriöitä.

Minun kumppanillani on vakava syömishäiriö. Ortoreksia. Olen siis joka tapauksissa tässä henkilökohtaisesti herkillä, mutta se ei meinaa ettenkö tiedä mistä puhun. Olen joutunut tutustumaan syömishäiriöihin todella syvällisesti pyrkiäkseni tukemaan kumppaniani.

Jos ihminen lihoo, ei se kerro siitä että on jotenkin repsahtanut tai ei ole kiinnittänyt huomiota syömiseen tms. Se kertoo siitä että jokin ei elämässä ole ehkä kohdallaan. Ehkä ihminen on stressaantunut tai liian tiukilla tai hänellä on syömishäiriöoireita. Niin kauan kun ihminen voi hyvin, hänellä ei ole syömishäiriötä, hän kokee että häntä rakastetaan ja tuetaan ja hänellä on aikaa levätä sekä tehdä omia juttujaan, on mahdollisuus mieluiseen liikuntaan, pysyy hän ihan itsekseen terveenä ja sopivan painoisena. Jos siitä joutuu huolehtimaan erikseen, on vääristynyt suhde ruokaan. Eli kaikki tuollainen kiinnitän huomiota syömiseen ja liikun enemmän parin kuukauden ajan = vääristynyt suhde ruokaan ja kehoon. Laihdutus ei koskaan johda mihinkään hyvään. Koskaan.

Jaaha, eli kaikkien muidenkin laihdutusyritykset ovat tuhoontuomittuja kun sinun miehelläsi on ortoreksia ja kaikki laihdutus on huonoa ruokasuhdetta ja ties mitä. Voin kertoa sulle, että kaikilla ei ole yhtä herkkähipiäistä suhdetta kiloihinsa.

Minä esimerkiksi pidän asiaa ennemmin fyysisenä ja matemaattisena. Aloin käyttää kalorinlaskentaohjelmaa hyväkseni laihdutuksessa joka toimii itselläni vapauttavana tekijänä. Näen paljonko suunnilleen syön joten en joudu ajattelemaan asiaa.

En myöskään harmistu jos kaloreita tulee jonain päivänä enemmän, koska minulla voi oikeasti olla nälkä (fyysinen puoli) ja olen huomannut laihtuneeni jo muutenkin. Myös napostelu jää näin pois kun ei jaksa olla koko ajan kirjaamassa suupaloja ylös.

Ei se ole herkkähipiäistä.

Vaan se tarkoitus olisi, että ihminen voisi elää laskematta kalorin kaloria ja käymättä puntarilla ja pysyä silti hyväkuntoisena ja sopivan painoisena. Sinä et voi näin elää, joten sinulla ON vääristynyt suhde ruokaan vaikka kuinka sitä puolustelisit. Minä en käy puntarilla kuin lääkärintarkastuksissa, en laske kaloreita, en mieti ruokaa sen kummemmin, en laihduta ja pysyn silti sopivan painoisena ja hyväkuntoisena. Miksi? Koska minulla ruokasuhde on vihdoin kunnossa (teini-ikä meni laihduttaessa ja niitä vahinkoja korjailtiin pitkälle aikuisuuteen). Minun BMI:ni on 24,7 ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut. Sen sijaan olen onnellinen, kaloreista ja päivittäisistä kiloista tietämätön, pysynyt tässä painossa 15 vuotta. Olen hyväkuntoinen ja terve.

Miksi sinä koet että sinun pitää painaa juuri tietyn verran? Mitä niin kamalan pahaa tapahtuisi jos painaisit vaikka 8kg enemmän jos silloin voisit elää kaloreista viis? Kaikki eivät ole hoikkia eikä kaikkien tarvitse, jokaisen keho kyllä tietää missä sen on terveellisin olla. Kuuntelisit sitä kehoasi.

Voit kuule keksiä kuinka paljon tekosyitä ja hienoja lauseita mitä haluat, ei se muuta sitä tosiasiaa, että olet liian laiska ja selkärangaton tehdä mitä pitää tehdä. Sanot ensin, että olet "sopivan" painoinen, mutta et ole, vaan olet "joutunut" hyväksymään liikakilosi, "tosiasiana". Siis ihan omien sanojesi perusteella.

-eri

Mitkä ihmeen liikakilot? Olen ihan normaalipainoinen ja biologinen paino voi mennä jopa yli normista ja ihminen voi silti olla terve ja hyvinvoiva ja juuri oikean painoinen.

Millä lailla on selkärankaa että laskee kaloreita? Sekö on ihan oikeasti mielestäsi terveellistä, että tarkkailee syömisiään?

No vaikka ne liikakilot, jotka itsekin tunnustit tahtomattasi. "ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut". Tai sitten ne, jotka yritit desimaalilla piilottaa.

Tottakai se on terveellistä rajoittaa syömisiään, jos on lihomiselle altis ja kiloja on turhan paljon. Ja liikunnan harrastaminen on kistättömästi terveellistä. Molemmat kuuluu terveen aikuisen normaaleihin elämäntapoihin. Kaloteritten laskenta jota täällä niin pelätään, se on oppimista, jotta jää selkärankaan millaiset seuraamukset mistäkin ruuista ja ruokatottumuksista on. Ja ihan ensimmäiseksi, jotta ymmärtää mitä oikeasti pistääkään suuhun. Tähän se on suorastaan erinomainen apu. Harva sitten loppuelämäksi tekee, mutta ei siitä haittaakaan ole, jos siitä pitää. Haitta on yli-, tai alipaino.

Lopettaisit nyt tuon typerän teeskentelyn, vaikka tältä palstalta taatusti löytyykin sille reilusti, jopa rehevää tukea.

Mitkä ihmeen liikakilot? Missä minulla on liikakiloja? Kuinka paljon minun tulisi painaa ja miksi?

Kuinka monta kertaa pitää toistaa? Ihan itse olet vastannut tähän kysymykseen, ja sinun omasta tekstistäsi on nostettu kyseiset lauseet kertomaan vastaukset jo kerran.