Miksi lihomisesta ei saa sanoa suhteessa? Avopuoliso suuttui

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kuulostaa vielä ihan nätiltä tavalta ottaa asia esiin. Varmaan paino on vaan erityisen herkkä aihe hänelle. Sinuna laittaisin oman ruokavalion kuntoon enkä ostaisi kotiin mitään herkkuja tms. Ja alkaisin harrastaa vaikka ihan vaan kävelylenkkejä tai jotain mihin puolison on halutessaan helppo lähteä oma-aloitteisesti mukaan. Ja olisin siis muuten ihan hiljaa koko aiheesta. Ehkä hän lähtee jossain vaiheessa mukaan terveellisiin elämäntapoihin.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tuo ei toimi. Puoliso vaan suuttuu jos minä kieltäydyn herkuista ja se ilmiselvästi vaivaa. Syön ainoana perheessä terveellisesti ja kieltäydyn kategorisesti melkein aina herkuista ja se tosiaan tuntuu aiheuttavan vain eripuraa ja ahdistusta. En myöskään kommentoi muiden syömisiä/syömättä jättämisiä enkä varsinkaan omiani. 

Sun puolisolla täytyy olla muutenkin ongelmia, jos tuolla tavalla reagoi? Todennäköisesti kaikki aina muiden syytä muutenkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?

-eri

Koska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.

Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.

Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.

Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.

Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.

Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.

Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.

En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.

Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.

Miksi ihmeessä sinä koet että muilla ei puhuta avoimesti kaikesta? En siitä huolimatta ikinä sanoisi että puoliso on lihonut. Kuten en sanoisi että onpa sinulla pieni kalu, tai että kylläpä sun musiikkimaku on surkea. Ihmisen paino on kuitenkin asia johon ei kuulu vaikuttaa sillä että laihduttaa tai lihottaa, koska se aiheuttaa vääristynyttä ruokasuhdetta, minäkuvaa ja syömishäiriöitä.

Minun kumppanillani on vakava syömishäiriö. Ortoreksia. Olen siis joka tapauksissa tässä henkilökohtaisesti herkillä, mutta se ei meinaa ettenkö tiedä mistä puhun. Olen joutunut tutustumaan syömishäiriöihin todella syvällisesti pyrkiäkseni tukemaan kumppaniani.

Jos ihminen lihoo, ei se kerro siitä että on jotenkin repsahtanut tai ei ole kiinnittänyt huomiota syömiseen tms. Se kertoo siitä että jokin ei elämässä ole ehkä kohdallaan. Ehkä ihminen on stressaantunut tai liian tiukilla tai hänellä on syömishäiriöoireita. Niin kauan kun ihminen voi hyvin, hänellä ei ole syömishäiriötä, hän kokee että häntä rakastetaan ja tuetaan ja hänellä on aikaa levätä sekä tehdä omia juttujaan, on mahdollisuus mieluiseen liikuntaan, pysyy hän ihan itsekseen terveenä ja sopivan painoisena. Jos siitä joutuu huolehtimaan erikseen, on vääristynyt suhde ruokaan. Eli kaikki tuollainen kiinnitän huomiota syömiseen ja liikun enemmän parin kuukauden ajan = vääristynyt suhde ruokaan ja kehoon. Laihdutus ei koskaan johda mihinkään hyvään. Koskaan.

Jaaha, eli kaikkien muidenkin laihdutusyritykset ovat tuhoontuomittuja kun sinun miehelläsi on ortoreksia ja kaikki laihdutus on huonoa ruokasuhdetta ja ties mitä. Voin kertoa sulle, että kaikilla ei ole yhtä herkkähipiäistä suhdetta kiloihinsa.

Minä esimerkiksi pidän asiaa ennemmin fyysisenä ja matemaattisena. Aloin käyttää kalorinlaskentaohjelmaa hyväkseni laihdutuksessa joka toimii itselläni vapauttavana tekijänä. Näen paljonko suunnilleen syön joten en joudu ajattelemaan asiaa.

En myöskään harmistu jos kaloreita tulee jonain päivänä enemmän, koska minulla voi oikeasti olla nälkä (fyysinen puoli) ja olen huomannut laihtuneeni jo muutenkin. Myös napostelu jää näin pois kun ei jaksa olla koko ajan kirjaamassa suupaloja ylös.

Ei se ole herkkähipiäistä.

Vaan se tarkoitus olisi, että ihminen voisi elää laskematta kalorin kaloria ja käymättä puntarilla ja pysyä silti hyväkuntoisena ja sopivan painoisena. Sinä et voi näin elää, joten sinulla ON vääristynyt suhde ruokaan vaikka kuinka sitä puolustelisit. Minä en käy puntarilla kuin lääkärintarkastuksissa, en laske kaloreita, en mieti ruokaa sen kummemmin, en laihduta ja pysyn silti sopivan painoisena ja hyväkuntoisena. Miksi? Koska minulla ruokasuhde on vihdoin kunnossa (teini-ikä meni laihduttaessa ja niitä vahinkoja korjailtiin pitkälle aikuisuuteen). Minun BMI:ni on 24,7 ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut. Sen sijaan olen onnellinen, kaloreista ja päivittäisistä kiloista tietämätön, pysynyt tässä painossa 15 vuotta. Olen hyväkuntoinen ja terve.

Miksi sinä koet että sinun pitää painaa juuri tietyn verran? Mitä niin kamalan pahaa tapahtuisi jos painaisit vaikka 8kg enemmän jos silloin voisit elää kaloreista viis? Kaikki eivät ole hoikkia eikä kaikkien tarvitse, jokaisen keho kyllä tietää missä sen on terveellisin olla. Kuuntelisit sitä kehoasi.

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Tarkastipa sinä toisen kiloja vahdit.

Tuo sanomisesi ei auta

Et voi juoppoakaan nalkuttsmisella raitistaa

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Yhdyssanat kannattaa opetella ja laihduttaa vasta sitten.

Elämänmuutos, itsemurha, kas noin.

Muutoinkin kirjoituksesi taso on tasoa ääliö, joten sovitaanko, että annat provojen olla ja keskityt vain kaljan kittaamiseen. Jookos?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

minä minä kirjoitti:

Käyttäjä16 kirjoitti:

Mua hämmästyttää tässäkin eniten se että lihavalle ei saa sanoa mitään (tupakoitsijalle voi kyllä nalkuttaa hajusta, laiskalle makaamisesta, pelaajalle ajan tappamisesta, epäsiistille kylvystä ja pihtarille puutteesta jne).

Jos oma paino v-tuttaa niin kai sille pitää tehdä jotain viimeistään siinä vaiheessa kun huomaa että kumppanikin välttelee. Sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa jos ei vaan pysty enää koskemaan toisen paisunutta vartaloa. Sen verran pitäisi voida tehdä oman parisuhteen eteen! Lihavuus vie niin paljon pois koko perheeltä.

Kaikki laihtuu kyllä tavalla tai toisella.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että toisen painon huomauttelijoilla on itsellä jotain ongelmia omassa päässä. Tuntuisiko mukavalta, jos ihmiset sanoisi, että onpas susta tullut ruma naamasta. Aiotko tehdä sille jotain? Ei kestä katsella.

Saako toisen käytöksestä kuitenkin huomauttaa? Miksi? Eikö sekin ole loukkaamista? Entä toisen hajusteiden käytöstä?

Mistä saa huomauttaa ja millä perusteella?

Aiheuttaako vaikkapa siitä huomauttaminen että toinen käyttää hajuvettä syömishäiriön? Ei. Ihmisen vartalo on niin intiimi asia hänelle että pitää olla joku todella hyvä syy sanoa siitä jotain. Varsinkin suhde ruokaan ja kehonkuva jotka ovat nykyaikana niin hirvittävän vääristyneitä, ovat todella kompleksisia juttuja. Minä pidän hajuvesistä ja jos puolisoni sanoo että rakas tuo tuoksu aiheuttaa minulle päänsärkyä, olisiko vaihtaa johonkin toiseen, on se minusta toki kurjaa, mutta siihen on helppo ratkaisu. Sen sijaan kun tiedetään että esim laihduttaminen aiheuttaa syömishäiriöitä, niin siihen ei todellakaan ole helppoa ratkaisua.

Syömishäiriö on sekin, että lihoo! Eli...

Joten pahennetaan sitä ja huomautellaan toisen painosta...? Kenen mielestä tämä kuulostaa fiksulta vedolta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?

-eri

Koska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.

Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.

Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.

Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.

Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.

Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.

Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.

En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.

Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.

Miksi ihmeessä sinä koet että muilla ei puhuta avoimesti kaikesta? En siitä huolimatta ikinä sanoisi että puoliso on lihonut. Kuten en sanoisi että onpa sinulla pieni kalu, tai että kylläpä sun musiikkimaku on surkea. Ihmisen paino on kuitenkin asia johon ei kuulu vaikuttaa sillä että laihduttaa tai lihottaa, koska se aiheuttaa vääristynyttä ruokasuhdetta, minäkuvaa ja syömishäiriöitä.

Minun kumppanillani on vakava syömishäiriö. Ortoreksia. Olen siis joka tapauksissa tässä henkilökohtaisesti herkillä, mutta se ei meinaa ettenkö tiedä mistä puhun. Olen joutunut tutustumaan syömishäiriöihin todella syvällisesti pyrkiäkseni tukemaan kumppaniani.

Jos ihminen lihoo, ei se kerro siitä että on jotenkin repsahtanut tai ei ole kiinnittänyt huomiota syömiseen tms. Se kertoo siitä että jokin ei elämässä ole ehkä kohdallaan. Ehkä ihminen on stressaantunut tai liian tiukilla tai hänellä on syömishäiriöoireita. Niin kauan kun ihminen voi hyvin, hänellä ei ole syömishäiriötä, hän kokee että häntä rakastetaan ja tuetaan ja hänellä on aikaa levätä sekä tehdä omia juttujaan, on mahdollisuus mieluiseen liikuntaan, pysyy hän ihan itsekseen terveenä ja sopivan painoisena. Jos siitä joutuu huolehtimaan erikseen, on vääristynyt suhde ruokaan. Eli kaikki tuollainen kiinnitän huomiota syömiseen ja liikun enemmän parin kuukauden ajan = vääristynyt suhde ruokaan ja kehoon. Laihdutus ei koskaan johda mihinkään hyvään. Koskaan.

Jaaha, eli kaikkien muidenkin laihdutusyritykset ovat tuhoontuomittuja kun sinun miehelläsi on ortoreksia ja kaikki laihdutus on huonoa ruokasuhdetta ja ties mitä. Voin kertoa sulle, että kaikilla ei ole yhtä herkkähipiäistä suhdetta kiloihinsa.

Minä esimerkiksi pidän asiaa ennemmin fyysisenä ja matemaattisena. Aloin käyttää kalorinlaskentaohjelmaa hyväkseni laihdutuksessa joka toimii itselläni vapauttavana tekijänä. Näen paljonko suunnilleen syön joten en joudu ajattelemaan asiaa.

En myöskään harmistu jos kaloreita tulee jonain päivänä enemmän, koska minulla voi oikeasti olla nälkä (fyysinen puoli) ja olen huomannut laihtuneeni jo muutenkin. Myös napostelu jää näin pois kun ei jaksa olla koko ajan kirjaamassa suupaloja ylös.

Ei se ole herkkähipiäistä.

Vaan se tarkoitus olisi, että ihminen voisi elää laskematta kalorin kaloria ja käymättä puntarilla ja pysyä silti hyväkuntoisena ja sopivan painoisena. Sinä et voi näin elää, joten sinulla ON vääristynyt suhde ruokaan vaikka kuinka sitä puolustelisit. Minä en käy puntarilla kuin lääkärintarkastuksissa, en laske kaloreita, en mieti ruokaa sen kummemmin, en laihduta ja pysyn silti sopivan painoisena ja hyväkuntoisena. Miksi? Koska minulla ruokasuhde on vihdoin kunnossa (teini-ikä meni laihduttaessa ja niitä vahinkoja korjailtiin pitkälle aikuisuuteen). Minun BMI:ni on 24,7 ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut. Sen sijaan olen onnellinen, kaloreista ja päivittäisistä kiloista tietämätön, pysynyt tässä painossa 15 vuotta. Olen hyväkuntoinen ja terve.

Miksi sinä koet että sinun pitää painaa juuri tietyn verran? Mitä niin kamalan pahaa tapahtuisi jos painaisit vaikka 8kg enemmän jos silloin voisit elää kaloreista viis? Kaikki eivät ole hoikkia eikä kaikkien tarvitse, jokaisen keho kyllä tietää missä sen on terveellisin olla. Kuuntelisit sitä kehoasi.

Kirjoitat muuten ihan ok, mutta se että tiedät BMI:si olevan 24,7 kertoo, ettet ole itsekään "ihan sen kummemmin miettimättä", mitä syöt ja miltä näytät.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä16 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Niinpä. Kun olet niin viisas niin sanopa miten me lihavien miesten puolisot otamme miehen läskit puheeksi miestä loukkaamatta? Suomessa useammalla naisella kuin miehellä on se lihonut kumppani. Miehistä 66% ja naisista 46% on lihavia.

Meillä on aina puhuttu miehen ylipainosta ja sen aiheuttamasta 2 typ diabeteksesta ihan siinä missä päivä säästä. Silloin on ollut myös helppoa keskustella ruokailutottumuksista ja tehdä niihin yhdessä muutoksia. Syömme muutenkin 80% hyvin mutta kun sairaus 19v sitten todettiin vähensimme hiilareita ruokavaliostamme. 4 kuukaudessa mieheni paino putosi 17 kg ja sairaus saatiin hallintaan. Parimetrinen mies painaa 100g mikä on oikein hyvä paino hänelle.

Ei asiasta puhumisen tarvitse tarkoittaa läskien tai jenkkakahvojen puristelua inhoten vaan aikuisten järkevää pohdintaa! Mutta myös lihavan täytyy olla vastaanottavainen keskustelulle eikä heti lähteä puolustautumaan. Se ei auta ketään.

Aika tehokas on ollut dieetti kun mies painaa enää vain karkkipussin verran. Keittiövaa'allako hän kävi?

Haha! Kirjoitusvirhe.

Mutta fiksuna varmaan tajusit sen;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Niinpä. Kun olet niin viisas niin sanopa miten me lihavien miesten puolisot otamme miehen läskit puheeksi miestä loukkaamatta? Suomessa useammalla naisella kuin miehellä on se lihonut kumppani. Miehistä 66% ja naisista 46% on lihavia.

"Rakas, toivoisin, että pitäisit terveydestäsi hieman parempaa huolta. Musta tuntuu, että se on alkanut vaikuttaa jo sek*ielämäämme ja pelottaa, että sairastut."Kyllä mieheni tuon kestäisi ja fiksuna ihmisenä olisi todennäköisesti samaa mieltä kanssani.

Meinaatko että se vaikuttaa s*ksielämäänne sillä että hänellä on erektiovaikeuksia painonsa vuoksi vai siksi että sinä et enää kiihotu hänestä? Koska jos jälkimmäinen, fiksuna ihmisenä kumppanisi osaisi miettiä haluaako olla sellaisessa suhteessa. Jos haluaa, niin hei, mikäs siinä. Uskoisin kuitenkin että suurin osa ihmisistä haluaa olla suhteessa jossa ulkonäkömme ei ole niin merkityksellinen seikka etteikö kumppania kohtaan voisi tuntea intohimoa vaikkei sixpäkkiä enää olisikaan. Että intohimoa on vielä siinäkin vaiheessa kun tissit roikkuvat navassa, käsissä on sellaiset nahka-allit että tuulettaa kylppärin hampaita pestessään ja ryppyjä on naamassa enemmän kuin vuosia. Että kumppani hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen. Sellaisessa suhteessa on turvallista, rakkaudentäyteistä ja ihanaa olla. Minun puolisoni halusi minua intohimoisesti myös vaikka lihoin raskauden aikana melkein 40kg ja niiden kilojen sulattelemiseen meni aikaa. Eikä tässä kohta 20v jälkeen ole enää niin iso merkitys sillä että puolisolla on kasipäkki ja hiton terhakka treenattu takapuoli. Kyllähän ne kivoja ovat, mutta kyllä se seksikkyys ihan muista asioista tulee.

Mä taas näen asian aivan toisin. Kun ihastumme, haluamme olla toisen silmissä mahdollisimman haluttavia. Minä haluan näyttää mm myös panostamalla ulkonäkööni, että toinen ei ole muuttunut itsestäänselvyydeksi, jolle saa luvan "kelvata" mitä tarjolla on. Toki toinenkin pitää itsestään huolta samalla tavalla. Ja toki siihen liittyy muu kuin ulkonäköasiat.

Ja mitä olen seurannut, niin kyllä minun silmään onnellisimmat pariskunnat ovat juuri näitä, jotka pitävät itsestään ja suhteestaan huolta monin tavoin. Eivätkä ajattele "saa kelvata ja jos ei kelpaa, etsiköön jonkun toisen!!!"

Saman havainnon olen tehnyt. Se on oikeasti hurja ero pariskuntien keskinäisessä kommunikoinnissa, elekielessä ja yleisessä toisen kunnioittamisessa. Hyvä olo näkyy ihan kaikessa kuten myös pahoinvointi joka myös kuuluu haistavittuna sun muuna jatkuvana äyskimisenä ja tiuskimisena.

kauppakeskuksessa työskentelevä

Niin, eli toisinsanoen ihmisillä joilla paha olo, näkyy se monesti heidän painossaankin? Jännä juttu. Ehkäpä he ovat toisilleen kumppaneita jotka huomauttelevat painosta?

Ihmiset, jotka eivät kanna omaa vastuutaan mistään ja syyttävät vaan toisiaan. Ja uhoavat "Mä oon tällanen! Ei mun tarviiiii!"

Ei tarvi muuttaa mitään. Mutta turha ihmetellä pahaa oloa.

Vastakohtana parit, jotka huomioivat toisen (myös pitämällä itsestään huolta) ja näkevät oman vastuunsa siinä millaiseksi parisuhde muodostuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on merkittävästi lihonut, kyllä sen lopulta lääkärikin mainitsee, tough love. Yhtälailla, jos joku on liikaa laihtunut. Miksei puoliso voisi siitä asiallisesti huomauttaa ennen kuin ammattilaiset sen tekevät?

Koska se lääkäri ei ole mielenterveyden eikä ravitsemustieteen ammattilainen? Lääkäreille opetetaan ravitsemustiedettä n. 0,5op verran.

Laihduttaminen aiheuttaa syömishäiriöitä ja paljon useammin lihomista kuin laihtumista. Miksi kenenkään pitäisi toisen painosta huomauttaa? Huomautteletteko te toisten rypyistäkin?

Niin miksi terveysalalla toimivan pitäis huomauttaa potilaan terveyteen haitallisista asioista... mietitääs...

Etkö tajua miten naurettava olet?

En todellakaan tajua. Minä panostan mielipiteeni tutkittuun tietoon, mihin sinä? Totta kai vakava ylipaino vaikuttaa potilaan terveyteen, mutta se mitä useimmat lääkärit, kuten näköjään useimmat palstamammatkaan eivät tiedä on, että se ei suinkaan _korjaudu_ siitä huomauttelemalla. Huomauttelemisesta ei ole minkäänlaista hyötyä. Ei puolison huomauttelemisesta eikä lääkärin huomauttelemisesta. Ks. vaikkapa Minnesota-tutkimus ihan alkuun ja jutellaan sitten lisää.

Eihän tässä nyt mitään ihmeellistä ole, miksi edes vaivauduit sanomaan asiasta? Tästä lähtien kun käyt kaupassa ja kokkaat, jätät kermat sun muut namiostokset pois ja teet terveellistä ruokaa. Helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?

-eri

Koska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.

Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.

Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.

Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.

Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.

Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.

Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.

En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.

Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.

Miksi ihmeessä sinä koet että muilla ei puhuta avoimesti kaikesta? En siitä huolimatta ikinä sanoisi että puoliso on lihonut. Kuten en sanoisi että onpa sinulla pieni kalu, tai että kylläpä sun musiikkimaku on surkea. Ihmisen paino on kuitenkin asia johon ei kuulu vaikuttaa sillä että laihduttaa tai lihottaa, koska se aiheuttaa vääristynyttä ruokasuhdetta, minäkuvaa ja syömishäiriöitä.

Minun kumppanillani on vakava syömishäiriö. Ortoreksia. Olen siis joka tapauksissa tässä henkilökohtaisesti herkillä, mutta se ei meinaa ettenkö tiedä mistä puhun. Olen joutunut tutustumaan syömishäiriöihin todella syvällisesti pyrkiäkseni tukemaan kumppaniani.

Jos ihminen lihoo, ei se kerro siitä että on jotenkin repsahtanut tai ei ole kiinnittänyt huomiota syömiseen tms. Se kertoo siitä että jokin ei elämässä ole ehkä kohdallaan. Ehkä ihminen on stressaantunut tai liian tiukilla tai hänellä on syömishäiriöoireita. Niin kauan kun ihminen voi hyvin, hänellä ei ole syömishäiriötä, hän kokee että häntä rakastetaan ja tuetaan ja hänellä on aikaa levätä sekä tehdä omia juttujaan, on mahdollisuus mieluiseen liikuntaan, pysyy hän ihan itsekseen terveenä ja sopivan painoisena. Jos siitä joutuu huolehtimaan erikseen, on vääristynyt suhde ruokaan. Eli kaikki tuollainen kiinnitän huomiota syömiseen ja liikun enemmän parin kuukauden ajan = vääristynyt suhde ruokaan ja kehoon. Laihdutus ei koskaan johda mihinkään hyvään. Koskaan.

Jaaha, eli kaikkien muidenkin laihdutusyritykset ovat tuhoontuomittuja kun sinun miehelläsi on ortoreksia ja kaikki laihdutus on huonoa ruokasuhdetta ja ties mitä. Voin kertoa sulle, että kaikilla ei ole yhtä herkkähipiäistä suhdetta kiloihinsa.

Minä esimerkiksi pidän asiaa ennemmin fyysisenä ja matemaattisena. Aloin käyttää kalorinlaskentaohjelmaa hyväkseni laihdutuksessa joka toimii itselläni vapauttavana tekijänä. Näen paljonko suunnilleen syön joten en joudu ajattelemaan asiaa.

En myöskään harmistu jos kaloreita tulee jonain päivänä enemmän, koska minulla voi oikeasti olla nälkä (fyysinen puoli) ja olen huomannut laihtuneeni jo muutenkin. Myös napostelu jää näin pois kun ei jaksa olla koko ajan kirjaamassa suupaloja ylös.

Ei se ole herkkähipiäistä.

Vaan se tarkoitus olisi, että ihminen voisi elää laskematta kalorin kaloria ja käymättä puntarilla ja pysyä silti hyväkuntoisena ja sopivan painoisena. Sinä et voi näin elää, joten sinulla ON vääristynyt suhde ruokaan vaikka kuinka sitä puolustelisit. Minä en käy puntarilla kuin lääkärintarkastuksissa, en laske kaloreita, en mieti ruokaa sen kummemmin, en laihduta ja pysyn silti sopivan painoisena ja hyväkuntoisena. Miksi? Koska minulla ruokasuhde on vihdoin kunnossa (teini-ikä meni laihduttaessa ja niitä vahinkoja korjailtiin pitkälle aikuisuuteen). Minun BMI:ni on 24,7 ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut. Sen sijaan olen onnellinen, kaloreista ja päivittäisistä kiloista tietämätön, pysynyt tässä painossa 15 vuotta. Olen hyväkuntoinen ja terve.

Miksi sinä koet että sinun pitää painaa juuri tietyn verran? Mitä niin kamalan pahaa tapahtuisi jos painaisit vaikka 8kg enemmän jos silloin voisit elää kaloreista viis? Kaikki eivät ole hoikkia eikä kaikkien tarvitse, jokaisen keho kyllä tietää missä sen on terveellisin olla. Kuuntelisit sitä kehoasi.

Kirjoitat muuten ihan ok, mutta se että tiedät BMI:si olevan 24,7 kertoo, ettet ole itsekään "ihan sen kummemmin miettimättä", mitä syöt ja miltä näytät.

Tiedän koska käyn kerran vuodessa lääkärintarkastuksessa ja siellä mitataan paino. Totta kai osaan laskea painoindeksini ja valitsin kertoa sen teille koska vaikka media mainostaisi mitä, on ihan täysin ok ja terveellistä painaa “näinkin paljon”. En kuitenkaan itse käy puntarilla juuri siitä syystä ettei tule kiusausta alkaa taas laihduttamaan ympäristön paineiden vuoksi.

Olen niin tämän aivopesun tuotos, että tämä on varmaan yksi suuri syy, miksi en ole pariutunut, vaikka kaipaisin puolisoa. En pysty lupaamaan, että paino pysyy tietyllä tasolla. Yritän jaksaa rakastaa itse itseäni tästä vajavaisuudesta huolimatta, mutta en odota, että joku muu tekisi samoin. Näkeehän sen tässäkin ketjussa, että lihava ei ole parisuhdekamaa. 

Toisaalta ihmetyttää vähän se, että jos alkosta ja tupakastakin saa huomautella niin miksi silti on tupakoitsijoita ja alkon liikakäyttäjiä? Miksi on huonokuntoisia ihmisiä? Kolesteroli- ja verenpaineongelmaisia? Tyylittömiä ja rumasti pukeutuvia? Tyhmiä ja laiskoja? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä mainitsin avopuolisolle asiasta kun bisseä alkoi kulumaan päivittäin sellaisia määriä että se alkoi näkymään jo reiluna ylipainona, pöhöttyneenä ulkomuotona ja jatkuvana väsymyksenä ja huonona kuntona.

Ei sillä ole mitään eroa onko kilot peräisin syömisistä tai juomisesta, ylipaino ei ole silti terveellistä ja ikävää se on katsoa vaan vierestä kun toinen tuhoaa terveytensä.

Annoitko aikaa, kyselitkö mikä hätänä? Kokkailitko hyviä, terveellisiä ruokia? Rohkasit, tsemppasit? Hieroit jalkoja? Ja varoit pahoittamasta mieltä milloin mistäkin asiasta, ettei toisen tasapaino vaan järky?

Tuskin. Eikä kukaan sellaista odota nyt kun oletusarvoisesti puhutaan miehestä. Toki kyseessä voi olla nainen, mutta se on epätodennäköisempää.

Kyllä nyt tulee yläpeukku toisensa perään.

Naista pitäis vastaavassa tilanteessa paapoa kuin pientä lasta.

Pehmeitä tapoja saa ja pitää suosia. Voihan toinen ostaa lahjaksi ryhmäliikuntatunteja tai uimahallivuoroja. Kumpikin kävisi yhdessätuumin hyödyntämässä tuota lahjaa.

Älä viitsi. Kukaan ei edellytä et miestä hoidetaan ku pikkusta lasta tässä asiassa. Miehiltä odotetaan vastuunkantoa ja paksumpaa nahkaa. Se on kaksinaismoralismia.

Jos parisuhteet vaikuttaa noin hankalalta ja vastenmieliseltä pystyt jäämään sinkuksi.

Mä en edes ymmärrä miksi pitää olla joku. Leffoissakin romantisoidaan parisuhteita sekä perhe-elämää siitäkin huolimatta et just niistä koituu kaikista eniten stressiä. Stressi lisää painoa.

Minä en viitsi hyvää pitkäaikaista parisuhdetta ja hyvää perhe-elämää heittää hukkaan nyt tuon sun kommentin takia. Ei meillä ole tuollaista ongelmaa suhteessa ollenkaan. Osoitin vaan vallitsevan epäkohdan näissä keskusteluissa. Ei me naiset olla mitään pikkulapsia! Kyllä jokaisella on nimenomaan oma vastuu tekemisistään ja laiminlyönneistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?

-eri

Koska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.

Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.

Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.

Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.

Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.

Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.

Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.

En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.

Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.

Miksi ihmeessä sinä koet että muilla ei puhuta avoimesti kaikesta? En siitä huolimatta ikinä sanoisi että puoliso on lihonut. Kuten en sanoisi että onpa sinulla pieni kalu, tai että kylläpä sun musiikkimaku on surkea. Ihmisen paino on kuitenkin asia johon ei kuulu vaikuttaa sillä että laihduttaa tai lihottaa, koska se aiheuttaa vääristynyttä ruokasuhdetta, minäkuvaa ja syömishäiriöitä.

Minun kumppanillani on vakava syömishäiriö. Ortoreksia. Olen siis joka tapauksissa tässä henkilökohtaisesti herkillä, mutta se ei meinaa ettenkö tiedä mistä puhun. Olen joutunut tutustumaan syömishäiriöihin todella syvällisesti pyrkiäkseni tukemaan kumppaniani.

Jos ihminen lihoo, ei se kerro siitä että on jotenkin repsahtanut tai ei ole kiinnittänyt huomiota syömiseen tms. Se kertoo siitä että jokin ei elämässä ole ehkä kohdallaan. Ehkä ihminen on stressaantunut tai liian tiukilla tai hänellä on syömishäiriöoireita. Niin kauan kun ihminen voi hyvin, hänellä ei ole syömishäiriötä, hän kokee että häntä rakastetaan ja tuetaan ja hänellä on aikaa levätä sekä tehdä omia juttujaan, on mahdollisuus mieluiseen liikuntaan, pysyy hän ihan itsekseen terveenä ja sopivan painoisena. Jos siitä joutuu huolehtimaan erikseen, on vääristynyt suhde ruokaan. Eli kaikki tuollainen kiinnitän huomiota syömiseen ja liikun enemmän parin kuukauden ajan = vääristynyt suhde ruokaan ja kehoon. Laihdutus ei koskaan johda mihinkään hyvään. Koskaan.

Jaaha, eli kaikkien muidenkin laihdutusyritykset ovat tuhoontuomittuja kun sinun miehelläsi on ortoreksia ja kaikki laihdutus on huonoa ruokasuhdetta ja ties mitä. Voin kertoa sulle, että kaikilla ei ole yhtä herkkähipiäistä suhdetta kiloihinsa.

Minä esimerkiksi pidän asiaa ennemmin fyysisenä ja matemaattisena. Aloin käyttää kalorinlaskentaohjelmaa hyväkseni laihdutuksessa joka toimii itselläni vapauttavana tekijänä. Näen paljonko suunnilleen syön joten en joudu ajattelemaan asiaa.

En myöskään harmistu jos kaloreita tulee jonain päivänä enemmän, koska minulla voi oikeasti olla nälkä (fyysinen puoli) ja olen huomannut laihtuneeni jo muutenkin. Myös napostelu jää näin pois kun ei jaksa olla koko ajan kirjaamassa suupaloja ylös.

Ei se ole herkkähipiäistä.

Vaan se tarkoitus olisi, että ihminen voisi elää laskematta kalorin kaloria ja käymättä puntarilla ja pysyä silti hyväkuntoisena ja sopivan painoisena. Sinä et voi näin elää, joten sinulla ON vääristynyt suhde ruokaan vaikka kuinka sitä puolustelisit. Minä en käy puntarilla kuin lääkärintarkastuksissa, en laske kaloreita, en mieti ruokaa sen kummemmin, en laihduta ja pysyn silti sopivan painoisena ja hyväkuntoisena. Miksi? Koska minulla ruokasuhde on vihdoin kunnossa (teini-ikä meni laihduttaessa ja niitä vahinkoja korjailtiin pitkälle aikuisuuteen). Minun BMI:ni on 24,7 ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut. Sen sijaan olen onnellinen, kaloreista ja päivittäisistä kiloista tietämätön, pysynyt tässä painossa 15 vuotta. Olen hyväkuntoinen ja terve.

Miksi sinä koet että sinun pitää painaa juuri tietyn verran? Mitä niin kamalan pahaa tapahtuisi jos painaisit vaikka 8kg enemmän jos silloin voisit elää kaloreista viis? Kaikki eivät ole hoikkia eikä kaikkien tarvitse, jokaisen keho kyllä tietää missä sen on terveellisin olla. Kuuntelisit sitä kehoasi.

Kirjoitat muuten ihan ok, mutta se että tiedät BMI:si olevan 24,7 kertoo, ettet ole itsekään "ihan sen kummemmin miettimättä", mitä syöt ja miltä näytät.

Tiedän koska käyn kerran vuodessa lääkärintarkastuksessa ja siellä mitataan paino. Totta kai osaan laskea painoindeksini ja valitsin kertoa sen teille koska vaikka media mainostaisi mitä, on ihan täysin ok ja terveellistä painaa “näinkin paljon”. En kuitenkaan itse käy puntarilla juuri siitä syystä ettei tule kiusausta alkaa taas laihduttamaan ympäristön paineiden vuoksi.

Mainitsit sen siksi desimaalilla eikä 25, että sait sen pysymään nippa nappa virallisesti hyväksytyllä tasolla lievän ylipainon sijaan?

Lepakkoluolassa ryppyjä rakkauderssa 😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Niinpä. Kun olet niin viisas niin sanopa miten me lihavien miesten puolisot otamme miehen läskit puheeksi miestä loukkaamatta? Suomessa useammalla naisella kuin miehellä on se lihonut kumppani. Miehistä 66% ja naisista 46% on lihavia.

"Rakas, toivoisin, että pitäisit terveydestäsi hieman parempaa huolta. Musta tuntuu, että se on alkanut vaikuttaa jo sek*ielämäämme ja pelottaa, että sairastut."Kyllä mieheni tuon kestäisi ja fiksuna ihmisenä olisi todennäköisesti samaa mieltä kanssani.

Meinaatko että se vaikuttaa s*ksielämäänne sillä että hänellä on erektiovaikeuksia painonsa vuoksi vai siksi että sinä et enää kiihotu hänestä? Koska jos jälkimmäinen, fiksuna ihmisenä kumppanisi osaisi miettiä haluaako olla sellaisessa suhteessa. Jos haluaa, niin hei, mikäs siinä. Uskoisin kuitenkin että suurin osa ihmisistä haluaa olla suhteessa jossa ulkonäkömme ei ole niin merkityksellinen seikka etteikö kumppania kohtaan voisi tuntea intohimoa vaikkei sixpäkkiä enää olisikaan. Että intohimoa on vielä siinäkin vaiheessa kun tissit roikkuvat navassa, käsissä on sellaiset nahka-allit että tuulettaa kylppärin hampaita pestessään ja ryppyjä on naamassa enemmän kuin vuosia. Että kumppani hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen. Sellaisessa suhteessa on turvallista, rakkaudentäyteistä ja ihanaa olla. Minun puolisoni halusi minua intohimoisesti myös vaikka lihoin raskauden aikana melkein 40kg ja niiden kilojen sulattelemiseen meni aikaa. Eikä tässä kohta 20v jälkeen ole enää niin iso merkitys sillä että puolisolla on kasipäkki ja hiton terhakka treenattu takapuoli. Kyllähän ne kivoja ovat, mutta kyllä se seksikkyys ihan muista asioista tulee.

Mä taas näen asian aivan toisin. Kun ihastumme, haluamme olla toisen silmissä mahdollisimman haluttavia. Minä haluan näyttää mm myös panostamalla ulkonäkööni, että toinen ei ole muuttunut itsestäänselvyydeksi, jolle saa luvan "kelvata" mitä tarjolla on. Toki toinenkin pitää itsestään huolta samalla tavalla. Ja toki siihen liittyy muu kuin ulkonäköasiat.

Ja mitä olen seurannut, niin kyllä minun silmään onnellisimmat pariskunnat ovat juuri näitä, jotka pitävät itsestään ja suhteestaan huolta monin tavoin. Eivätkä ajattele "saa kelvata ja jos ei kelpaa, etsiköön jonkun toisen!!!"

Saman havainnon olen tehnyt. Se on oikeasti hurja ero pariskuntien keskinäisessä kommunikoinnissa, elekielessä ja yleisessä toisen kunnioittamisessa. Hyvä olo näkyy ihan kaikessa kuten myös pahoinvointi joka myös kuuluu haistavittuna sun muuna jatkuvana äyskimisenä ja tiuskimisena.

kauppakeskuksessa työskentelevä

Niin, eli toisinsanoen ihmisillä joilla paha olo, näkyy se monesti heidän painossaankin? Jännä juttu. Ehkäpä he ovat toisilleen kumppaneita jotka huomauttelevat painosta?

Ihmiset, jotka eivät kanna omaa vastuutaan mistään ja syyttävät vaan toisiaan. Ja uhoavat "Mä oon tällanen! Ei mun tarviiiii!"

Ei tarvi muuttaa mitään. Mutta turha ihmetellä pahaa oloa.

Vastakohtana parit, jotka huomioivat toisen (myös pitämällä itsestään huolta) ja näkevät oman vastuunsa siinä millaiseksi parisuhde muodostuu.

Oletko miettinyt että ihmiset jotka ovat vaikkapa silpputöissä, rahat tiukilla ja lastenhoidon kanssa ongelmia, eivät yksinkertaisesti jaksa huolehtia itsestään vaikka kuinka haluaisivat? Ihminen joka syyttää toista, saattaa olla joko oikeassa tai sitten on jostain syystä puolustuskannalla.

Kenenkään ei tarvitse “uhota” että olen tällainen ota tai jätä, jos kumppani ei ole huomautellut painosta. Rakastavassa parisuhteessa jossa toinen hyväksytään sellaisena kuin on, on paremmat mahdollisuudet myös siihen itseensä panostamiseen. Eli olisivatko tällaiset niitä pariskuntia joissa huomioidaan toista ja nähdään se oma vastuu myös siinä ettei mene huomauttelemaan toisen painosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?

-eri

Koska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.

Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.

Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.

Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.

Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.

Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.

Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.

En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.

Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.

Miksi ihmeessä sinä koet että muilla ei puhuta avoimesti kaikesta? En siitä huolimatta ikinä sanoisi että puoliso on lihonut. Kuten en sanoisi että onpa sinulla pieni kalu, tai että kylläpä sun musiikkimaku on surkea. Ihmisen paino on kuitenkin asia johon ei kuulu vaikuttaa sillä että laihduttaa tai lihottaa, koska se aiheuttaa vääristynyttä ruokasuhdetta, minäkuvaa ja syömishäiriöitä.

Minun kumppanillani on vakava syömishäiriö. Ortoreksia. Olen siis joka tapauksissa tässä henkilökohtaisesti herkillä, mutta se ei meinaa ettenkö tiedä mistä puhun. Olen joutunut tutustumaan syömishäiriöihin todella syvällisesti pyrkiäkseni tukemaan kumppaniani.

Jos ihminen lihoo, ei se kerro siitä että on jotenkin repsahtanut tai ei ole kiinnittänyt huomiota syömiseen tms. Se kertoo siitä että jokin ei elämässä ole ehkä kohdallaan. Ehkä ihminen on stressaantunut tai liian tiukilla tai hänellä on syömishäiriöoireita. Niin kauan kun ihminen voi hyvin, hänellä ei ole syömishäiriötä, hän kokee että häntä rakastetaan ja tuetaan ja hänellä on aikaa levätä sekä tehdä omia juttujaan, on mahdollisuus mieluiseen liikuntaan, pysyy hän ihan itsekseen terveenä ja sopivan painoisena. Jos siitä joutuu huolehtimaan erikseen, on vääristynyt suhde ruokaan. Eli kaikki tuollainen kiinnitän huomiota syömiseen ja liikun enemmän parin kuukauden ajan = vääristynyt suhde ruokaan ja kehoon. Laihdutus ei koskaan johda mihinkään hyvään. Koskaan.

Jaaha, eli kaikkien muidenkin laihdutusyritykset ovat tuhoontuomittuja kun sinun miehelläsi on ortoreksia ja kaikki laihdutus on huonoa ruokasuhdetta ja ties mitä. Voin kertoa sulle, että kaikilla ei ole yhtä herkkähipiäistä suhdetta kiloihinsa.

Minä esimerkiksi pidän asiaa ennemmin fyysisenä ja matemaattisena. Aloin käyttää kalorinlaskentaohjelmaa hyväkseni laihdutuksessa joka toimii itselläni vapauttavana tekijänä. Näen paljonko suunnilleen syön joten en joudu ajattelemaan asiaa.

En myöskään harmistu jos kaloreita tulee jonain päivänä enemmän, koska minulla voi oikeasti olla nälkä (fyysinen puoli) ja olen huomannut laihtuneeni jo muutenkin. Myös napostelu jää näin pois kun ei jaksa olla koko ajan kirjaamassa suupaloja ylös.

Ei se ole herkkähipiäistä.

Vaan se tarkoitus olisi, että ihminen voisi elää laskematta kalorin kaloria ja käymättä puntarilla ja pysyä silti hyväkuntoisena ja sopivan painoisena. Sinä et voi näin elää, joten sinulla ON vääristynyt suhde ruokaan vaikka kuinka sitä puolustelisit. Minä en käy puntarilla kuin lääkärintarkastuksissa, en laske kaloreita, en mieti ruokaa sen kummemmin, en laihduta ja pysyn silti sopivan painoisena ja hyväkuntoisena. Miksi? Koska minulla ruokasuhde on vihdoin kunnossa (teini-ikä meni laihduttaessa ja niitä vahinkoja korjailtiin pitkälle aikuisuuteen). Minun BMI:ni on 24,7 ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut. Sen sijaan olen onnellinen, kaloreista ja päivittäisistä kiloista tietämätön, pysynyt tässä painossa 15 vuotta. Olen hyväkuntoinen ja terve.

Miksi sinä koet että sinun pitää painaa juuri tietyn verran? Mitä niin kamalan pahaa tapahtuisi jos painaisit vaikka 8kg enemmän jos silloin voisit elää kaloreista viis? Kaikki eivät ole hoikkia eikä kaikkien tarvitse, jokaisen keho kyllä tietää missä sen on terveellisin olla. Kuuntelisit sitä kehoasi.

Voit kuule keksiä kuinka paljon tekosyitä ja hienoja lauseita mitä haluat, ei se muuta sitä tosiasiaa, että olet liian laiska ja selkärangaton tehdä mitä pitää tehdä. Sanot ensin, että olet "sopivan" painoinen, mutta et ole, vaan olet "joutunut" hyväksymään liikakilosi, "tosiasiana". Siis ihan omien sanojesi perusteella.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?

-eri

Koska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.

Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.

Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.

Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.

Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.

Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.

Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.

En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.

Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.

Miksi ihmeessä sinä koet että muilla ei puhuta avoimesti kaikesta? En siitä huolimatta ikinä sanoisi että puoliso on lihonut. Kuten en sanoisi että onpa sinulla pieni kalu, tai että kylläpä sun musiikkimaku on surkea. Ihmisen paino on kuitenkin asia johon ei kuulu vaikuttaa sillä että laihduttaa tai lihottaa, koska se aiheuttaa vääristynyttä ruokasuhdetta, minäkuvaa ja syömishäiriöitä.

Minun kumppanillani on vakava syömishäiriö. Ortoreksia. Olen siis joka tapauksissa tässä henkilökohtaisesti herkillä, mutta se ei meinaa ettenkö tiedä mistä puhun. Olen joutunut tutustumaan syömishäiriöihin todella syvällisesti pyrkiäkseni tukemaan kumppaniani.

Jos ihminen lihoo, ei se kerro siitä että on jotenkin repsahtanut tai ei ole kiinnittänyt huomiota syömiseen tms. Se kertoo siitä että jokin ei elämässä ole ehkä kohdallaan. Ehkä ihminen on stressaantunut tai liian tiukilla tai hänellä on syömishäiriöoireita. Niin kauan kun ihminen voi hyvin, hänellä ei ole syömishäiriötä, hän kokee että häntä rakastetaan ja tuetaan ja hänellä on aikaa levätä sekä tehdä omia juttujaan, on mahdollisuus mieluiseen liikuntaan, pysyy hän ihan itsekseen terveenä ja sopivan painoisena. Jos siitä joutuu huolehtimaan erikseen, on vääristynyt suhde ruokaan. Eli kaikki tuollainen kiinnitän huomiota syömiseen ja liikun enemmän parin kuukauden ajan = vääristynyt suhde ruokaan ja kehoon. Laihdutus ei koskaan johda mihinkään hyvään. Koskaan.

Jaaha, eli kaikkien muidenkin laihdutusyritykset ovat tuhoontuomittuja kun sinun miehelläsi on ortoreksia ja kaikki laihdutus on huonoa ruokasuhdetta ja ties mitä. Voin kertoa sulle, että kaikilla ei ole yhtä herkkähipiäistä suhdetta kiloihinsa.

Minä esimerkiksi pidän asiaa ennemmin fyysisenä ja matemaattisena. Aloin käyttää kalorinlaskentaohjelmaa hyväkseni laihdutuksessa joka toimii itselläni vapauttavana tekijänä. Näen paljonko suunnilleen syön joten en joudu ajattelemaan asiaa.

En myöskään harmistu jos kaloreita tulee jonain päivänä enemmän, koska minulla voi oikeasti olla nälkä (fyysinen puoli) ja olen huomannut laihtuneeni jo muutenkin. Myös napostelu jää näin pois kun ei jaksa olla koko ajan kirjaamassa suupaloja ylös.

Ei se ole herkkähipiäistä.

Vaan se tarkoitus olisi, että ihminen voisi elää laskematta kalorin kaloria ja käymättä puntarilla ja pysyä silti hyväkuntoisena ja sopivan painoisena. Sinä et voi näin elää, joten sinulla ON vääristynyt suhde ruokaan vaikka kuinka sitä puolustelisit. Minä en käy puntarilla kuin lääkärintarkastuksissa, en laske kaloreita, en mieti ruokaa sen kummemmin, en laihduta ja pysyn silti sopivan painoisena ja hyväkuntoisena. Miksi? Koska minulla ruokasuhde on vihdoin kunnossa (teini-ikä meni laihduttaessa ja niitä vahinkoja korjailtiin pitkälle aikuisuuteen). Minun BMI:ni on 24,7 ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut. Sen sijaan olen onnellinen, kaloreista ja päivittäisistä kiloista tietämätön, pysynyt tässä painossa 15 vuotta. Olen hyväkuntoinen ja terve.

Miksi sinä koet että sinun pitää painaa juuri tietyn verran? Mitä niin kamalan pahaa tapahtuisi jos painaisit vaikka 8kg enemmän jos silloin voisit elää kaloreista viis? Kaikki eivät ole hoikkia eikä kaikkien tarvitse, jokaisen keho kyllä tietää missä sen on terveellisin olla. Kuuntelisit sitä kehoasi.

Kirjoitat muuten ihan ok, mutta se että tiedät BMI:si olevan 24,7 kertoo, ettet ole itsekään "ihan sen kummemmin miettimättä", mitä syöt ja miltä näytät.

Tiedän koska käyn kerran vuodessa lääkärintarkastuksessa ja siellä mitataan paino. Totta kai osaan laskea painoindeksini ja valitsin kertoa sen teille koska vaikka media mainostaisi mitä, on ihan täysin ok ja terveellistä painaa “näinkin paljon”. En kuitenkaan itse käy puntarilla juuri siitä syystä ettei tule kiusausta alkaa taas laihduttamaan ympäristön paineiden vuoksi.

Mainitsit sen siksi desimaalilla eikä 25, että sait sen pysymään nippa nappa virallisesti hyväksytyllä tasolla lievän ylipainon sijaan?

Bmi 25 on ylipaino. 24.9 on normaalipaino. Kun henkilö mainitsee olevansa normaalipainoinen hän ei voi pyöristää 24.7 - > 25 koska se ei ole normaalipaino. Hän ei myöskään voi sanoa 24, koska se on pyöristys väärään suuntaan ja on useampi kilo jo painossakin eikä anna rehellistä kuvaa.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Jos ei itseään ja terveyttään kunnioita  sen vertaa että pysyy normaalipainossa,ei voi kunniottaa kyllä puolisoakaan.

Ei se vaadi ihme-tekoja,vaan sitä ettei lapa turhaa ruokaa naamaan.

Kuitenkin tiedetään että laihduttaminen aiheuttaa syömishäiriöitä. Se ei ole itsensä kunnioittamatta jättämistä että sairastuu syömishäiriöön. Sitä voi kuitenkin välttää ja yksi keino huolehtia siitä ettei sairastuta muita, on olemalla huomauttelematta ihmisten painosta ja ihannoimatta jotain tiettyä kehonmallia riippumatta terveydestä.

Se että joku painaa 55kg ei tarkoita että hän on terve ja hyvinvoiva. Se voi tarkoittaa myös että hänellä on syömishäiriö ja laskee joka päivä kaloreita ettei vain paino nousisi vaikka hän voisi olla terve, onnellinen ja normaalipainoinen kymmenen kiloa painavampanakin.

Miksei voi vain koittaa kunnioittaa jokaisen kehoa sellaisena kuin se on? Kannustaa ihmisiä terveellisyyteen ja onnellisuuteen ihan muun kuin painon tai kalorien kautta? Onnellinen ihminen on kaunis.