Miksi lihomisesta ei saa sanoa suhteessa? Avopuoliso suuttui

Vierailija kirjoitti:

Tuo sanomisesi ei auta

Et voi juoppoakaan nalkuttsmisella raitistaa

Jos hän suuttuikin ihan muusta asiasta???

https://www.vauva.fi/keskustelu/3974464/ihanko-totta-tasta-iltalehden-k…

Tää keskustelu osoittaa hyvin sen, millainen tabu lihominen ja lihavuus on. Jos kumppani on parissa vuodessa lihonnut todella paljon, on ihan OK olla huolissaan. Enemmän mua ihmetyttäis, jos kumppani ei lainkaan välittäis tai ois huolissaan jos toinen on lyhyessä ajassa ylittänyt merkittävän lihavuuden rajan. Noin merkittävä ylipaino kun tuo mukanaan todella vakavia terveysriskejä, sekä myös arkipäiväisiä ongelmia. Ja moni sanoo, että kyllä se lihava itsekin sen tietää. Vaikka tietää, niin on paljon helpompaa tehdä muutos kun tietää, että joku muu tukee. Omalle lihomiselle on lisäksi TODELLA helppo sokaistua etenkin, jos rasva on tasaisesti koko kehossa.

Itse ainakin tiedän kokemuksesta, että oli jopa hyvä, että mies jutteli mun lihomisesta kun olin huomaamattani lihonnut 15 kiloa. Vanhat vaatteet sopi päälle, mutta puristi. Puntarilla en ollu käyny pitkiin aikoihin. Sitten sitä vasta havahtui, kuinka tosiaan onkaan päästänyt itsensä huonoon kuntoon. Toki eri asia AP:n naisen kohdalla, kun lihominen on melko huomattavaa. Kyse voi tosiaan olla mielenterveyden ongelmasta, joten tärkeää ois saada ensin mieli kuntoon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?

-eri

Koska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.

Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.

Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.

Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.

Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.

Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.

Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.

En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.

Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.

Miksi ihmeessä sinä koet että muilla ei puhuta avoimesti kaikesta? En siitä huolimatta ikinä sanoisi että puoliso on lihonut. Kuten en sanoisi että onpa sinulla pieni kalu, tai että kylläpä sun musiikkimaku on surkea. Ihmisen paino on kuitenkin asia johon ei kuulu vaikuttaa sillä että laihduttaa tai lihottaa, koska se aiheuttaa vääristynyttä ruokasuhdetta, minäkuvaa ja syömishäiriöitä.

Minun kumppanillani on vakava syömishäiriö. Ortoreksia. Olen siis joka tapauksissa tässä henkilökohtaisesti herkillä, mutta se ei meinaa ettenkö tiedä mistä puhun. Olen joutunut tutustumaan syömishäiriöihin todella syvällisesti pyrkiäkseni tukemaan kumppaniani.

Jos ihminen lihoo, ei se kerro siitä että on jotenkin repsahtanut tai ei ole kiinnittänyt huomiota syömiseen tms. Se kertoo siitä että jokin ei elämässä ole ehkä kohdallaan. Ehkä ihminen on stressaantunut tai liian tiukilla tai hänellä on syömishäiriöoireita. Niin kauan kun ihminen voi hyvin, hänellä ei ole syömishäiriötä, hän kokee että häntä rakastetaan ja tuetaan ja hänellä on aikaa levätä sekä tehdä omia juttujaan, on mahdollisuus mieluiseen liikuntaan, pysyy hän ihan itsekseen terveenä ja sopivan painoisena. Jos siitä joutuu huolehtimaan erikseen, on vääristynyt suhde ruokaan. Eli kaikki tuollainen kiinnitän huomiota syömiseen ja liikun enemmän parin kuukauden ajan = vääristynyt suhde ruokaan ja kehoon. Laihdutus ei koskaan johda mihinkään hyvään. Koskaan.

Jaaha, eli kaikkien muidenkin laihdutusyritykset ovat tuhoontuomittuja kun sinun miehelläsi on ortoreksia ja kaikki laihdutus on huonoa ruokasuhdetta ja ties mitä. Voin kertoa sulle, että kaikilla ei ole yhtä herkkähipiäistä suhdetta kiloihinsa.

Minä esimerkiksi pidän asiaa ennemmin fyysisenä ja matemaattisena. Aloin käyttää kalorinlaskentaohjelmaa hyväkseni laihdutuksessa joka toimii itselläni vapauttavana tekijänä. Näen paljonko suunnilleen syön joten en joudu ajattelemaan asiaa.

En myöskään harmistu jos kaloreita tulee jonain päivänä enemmän, koska minulla voi oikeasti olla nälkä (fyysinen puoli) ja olen huomannut laihtuneeni jo muutenkin. Myös napostelu jää näin pois kun ei jaksa olla koko ajan kirjaamassa suupaloja ylös.

Ei se ole herkkähipiäistä.

Vaan se tarkoitus olisi, että ihminen voisi elää laskematta kalorin kaloria ja käymättä puntarilla ja pysyä silti hyväkuntoisena ja sopivan painoisena. Sinä et voi näin elää, joten sinulla ON vääristynyt suhde ruokaan vaikka kuinka sitä puolustelisit. Minä en käy puntarilla kuin lääkärintarkastuksissa, en laske kaloreita, en mieti ruokaa sen kummemmin, en laihduta ja pysyn silti sopivan painoisena ja hyväkuntoisena. Miksi? Koska minulla ruokasuhde on vihdoin kunnossa (teini-ikä meni laihduttaessa ja niitä vahinkoja korjailtiin pitkälle aikuisuuteen). Minun BMI:ni on 24,7 ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut. Sen sijaan olen onnellinen, kaloreista ja päivittäisistä kiloista tietämätön, pysynyt tässä painossa 15 vuotta. Olen hyväkuntoinen ja terve.

Miksi sinä koet että sinun pitää painaa juuri tietyn verran? Mitä niin kamalan pahaa tapahtuisi jos painaisit vaikka 8kg enemmän jos silloin voisit elää kaloreista viis? Kaikki eivät ole hoikkia eikä kaikkien tarvitse, jokaisen keho kyllä tietää missä sen on terveellisin olla. Kuuntelisit sitä kehoasi.

Voit kuule keksiä kuinka paljon tekosyitä ja hienoja lauseita mitä haluat, ei se muuta sitä tosiasiaa, että olet liian laiska ja selkärangaton tehdä mitä pitää tehdä. Sanot ensin, että olet "sopivan" painoinen, mutta et ole, vaan olet "joutunut" hyväksymään liikakilosi, "tosiasiana". Siis ihan omien sanojesi perusteella.

-eri

Mitkä ihmeen liikakilot? Olen ihan normaalipainoinen ja biologinen paino voi mennä jopa yli normista ja ihminen voi silti olla terve ja hyvinvoiva ja juuri oikean painoinen.

Millä lailla on selkärankaa että laskee kaloreita? Sekö on ihan oikeasti mielestäsi terveellistä, että tarkkailee syömisiään?

Rehellisyyden nimissä täytyy todeta, etten minäkään toivo kumppanini lihovan.

T. Vaimo ja perheenäiti 52 kg

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?

-eri

Koska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.

Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.

Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.

Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.

Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.

Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.

Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.

En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.

Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.

Miksi ihmeessä sinä koet että muilla ei puhuta avoimesti kaikesta? En siitä huolimatta ikinä sanoisi että puoliso on lihonut. Kuten en sanoisi että onpa sinulla pieni kalu, tai että kylläpä sun musiikkimaku on surkea. Ihmisen paino on kuitenkin asia johon ei kuulu vaikuttaa sillä että laihduttaa tai lihottaa, koska se aiheuttaa vääristynyttä ruokasuhdetta, minäkuvaa ja syömishäiriöitä.

Minun kumppanillani on vakava syömishäiriö. Ortoreksia. Olen siis joka tapauksissa tässä henkilökohtaisesti herkillä, mutta se ei meinaa ettenkö tiedä mistä puhun. Olen joutunut tutustumaan syömishäiriöihin todella syvällisesti pyrkiäkseni tukemaan kumppaniani.

Jos ihminen lihoo, ei se kerro siitä että on jotenkin repsahtanut tai ei ole kiinnittänyt huomiota syömiseen tms. Se kertoo siitä että jokin ei elämässä ole ehkä kohdallaan. Ehkä ihminen on stressaantunut tai liian tiukilla tai hänellä on syömishäiriöoireita. Niin kauan kun ihminen voi hyvin, hänellä ei ole syömishäiriötä, hän kokee että häntä rakastetaan ja tuetaan ja hänellä on aikaa levätä sekä tehdä omia juttujaan, on mahdollisuus mieluiseen liikuntaan, pysyy hän ihan itsekseen terveenä ja sopivan painoisena. Jos siitä joutuu huolehtimaan erikseen, on vääristynyt suhde ruokaan. Eli kaikki tuollainen kiinnitän huomiota syömiseen ja liikun enemmän parin kuukauden ajan = vääristynyt suhde ruokaan ja kehoon. Laihdutus ei koskaan johda mihinkään hyvään. Koskaan.

Jaaha, eli kaikkien muidenkin laihdutusyritykset ovat tuhoontuomittuja kun sinun miehelläsi on ortoreksia ja kaikki laihdutus on huonoa ruokasuhdetta ja ties mitä. Voin kertoa sulle, että kaikilla ei ole yhtä herkkähipiäistä suhdetta kiloihinsa.

Minä esimerkiksi pidän asiaa ennemmin fyysisenä ja matemaattisena. Aloin käyttää kalorinlaskentaohjelmaa hyväkseni laihdutuksessa joka toimii itselläni vapauttavana tekijänä. Näen paljonko suunnilleen syön joten en joudu ajattelemaan asiaa.

En myöskään harmistu jos kaloreita tulee jonain päivänä enemmän, koska minulla voi oikeasti olla nälkä (fyysinen puoli) ja olen huomannut laihtuneeni jo muutenkin. Myös napostelu jää näin pois kun ei jaksa olla koko ajan kirjaamassa suupaloja ylös.

Ei se ole herkkähipiäistä.

Vaan se tarkoitus olisi, että ihminen voisi elää laskematta kalorin kaloria ja käymättä puntarilla ja pysyä silti hyväkuntoisena ja sopivan painoisena. Sinä et voi näin elää, joten sinulla ON vääristynyt suhde ruokaan vaikka kuinka sitä puolustelisit. Minä en käy puntarilla kuin lääkärintarkastuksissa, en laske kaloreita, en mieti ruokaa sen kummemmin, en laihduta ja pysyn silti sopivan painoisena ja hyväkuntoisena. Miksi? Koska minulla ruokasuhde on vihdoin kunnossa (teini-ikä meni laihduttaessa ja niitä vahinkoja korjailtiin pitkälle aikuisuuteen). Minun BMI:ni on 24,7 ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut. Sen sijaan olen onnellinen, kaloreista ja päivittäisistä kiloista tietämätön, pysynyt tässä painossa 15 vuotta. Olen hyväkuntoinen ja terve.

Miksi sinä koet että sinun pitää painaa juuri tietyn verran? Mitä niin kamalan pahaa tapahtuisi jos painaisit vaikka 8kg enemmän jos silloin voisit elää kaloreista viis? Kaikki eivät ole hoikkia eikä kaikkien tarvitse, jokaisen keho kyllä tietää missä sen on terveellisin olla. Kuuntelisit sitä kehoasi.

Kirjoitat muuten ihan ok, mutta se että tiedät BMI:si olevan 24,7 kertoo, ettet ole itsekään "ihan sen kummemmin miettimättä", mitä syöt ja miltä näytät.

Tiedän koska käyn kerran vuodessa lääkärintarkastuksessa ja siellä mitataan paino. Totta kai osaan laskea painoindeksini ja valitsin kertoa sen teille koska vaikka media mainostaisi mitä, on ihan täysin ok ja terveellistä painaa “näinkin paljon”. En kuitenkaan itse käy puntarilla juuri siitä syystä ettei tule kiusausta alkaa taas laihduttamaan ympäristön paineiden vuoksi.

Mainitsit sen siksi desimaalilla eikä 25, että sait sen pysymään nippa nappa virallisesti hyväksytyllä tasolla lievän ylipainon sijaan?

No, pyöristetään sitten 25. Mitä sitten? Olen täysin terve, kaikki arvoni ovat erinomaisia, olen hyväkuntoinen, onnellinen ja hyvinvoiva. Tämä on keholleni se oma paino jossa se voi parhaiten. Jokaisella on sellainen ja se löytyy juuri sillä että heivaa ne kalorit ja vaa’at mäkeen, panostaa elämässä kivoihin asioihin, syö ruoka-aikoina ja koittaa muistaa syödä kasviksia silloin tällöin, nukkuu riittävästi ja harrastaa itselleen mukavaa liikuntaa muilla tavoin kuin otsa rypyssä. Sitten se paino asettuu luonnollisesti siihen missä sen on hyvä olla. Se, onko se bmi 17 vai 27 on yhdentekevää. Terveyteen vaikuttava ylipaino on vasta siinä bmi 30 jälkeen, olettaen että se ei ole ihmisellä jonka oma biologinen paino olisi lähempänä tuota bmi 17.

Vierailija kirjoitti:

Tää keskustelu osoittaa hyvin sen, millainen tabu lihominen ja lihavuus on. Jos kumppani on parissa vuodessa lihonnut todella paljon, on ihan OK olla huolissaan. Enemmän mua ihmetyttäis, jos kumppani ei lainkaan välittäis tai ois huolissaan jos toinen on lyhyessä ajassa ylittänyt merkittävän lihavuuden rajan. Noin merkittävä ylipaino kun tuo mukanaan todella vakavia terveysriskejä, sekä myös arkipäiväisiä ongelmia. Ja moni sanoo, että kyllä se lihava itsekin sen tietää. Vaikka tietää, niin on paljon helpompaa tehdä muutos kun tietää, että joku muu tukee. Omalle lihomiselle on lisäksi TODELLA helppo sokaistua etenkin, jos rasva on tasaisesti koko kehossa.

Itse ainakin tiedän kokemuksesta, että oli jopa hyvä, että mies jutteli mun lihomisesta kun olin huomaamattani lihonnut 15 kiloa. Vanhat vaatteet sopi päälle, mutta puristi. Puntarilla en ollu käyny pitkiin aikoihin. Sitten sitä vasta havahtui, kuinka tosiaan onkaan päästänyt itsensä huonoon kuntoon. Toki eri asia AP:n naisen kohdalla, kun lihominen on melko huomattavaa. Kyse voi tosiaan olla mielenterveyden ongelmasta, joten tärkeää ois saada ensin mieli kuntoon. 

Miksi olit päästänyt itsesi huonoon kuntoon? Minkä asian muutit elämässäsi kun kumppanisi asiasta sinulle huomautti?

Vierailija kirjoitti:

Olen niin tämän aivopesun tuotos, että tämä on varmaan yksi suuri syy, miksi en ole pariutunut, vaikka kaipaisin puolisoa. En pysty lupaamaan, että paino pysyy tietyllä tasolla. Yritän jaksaa rakastaa itse itseäni tästä vajavaisuudesta huolimatta, mutta en odota, että joku muu tekisi samoin. Näkeehän sen tässäkin ketjussa, että lihava ei ole parisuhdekamaa. 

Toisaalta ihmetyttää vähän se, että jos alkosta ja tupakastakin saa huomautella niin miksi silti on tupakoitsijoita ja alkon liikakäyttäjiä? Miksi on huonokuntoisia ihmisiä? Kolesteroli- ja verenpaineongelmaisia? Tyylittömiä ja rumasti pukeutuvia? Tyhmiä ja laiskoja? 

Olet hieno ihminen. Ukot on vain menneet pilalle pornosta ja somesta. Kolho kiihottaa. Jossain topassa sanottiin idässä asuvien nauravan lännestä saapuville mitkä maksaa kovaa hintaa siellä suunnin ihan tavis akasta.

Suomalaisten naisten yleisin vaatekoko 70- luvulla oli 36 ja nyt 2020 44. Sekä naiset että miehet ovat valtavan lihavia nykysuomessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä mainitsin avopuolisolle asiasta kun bisseä alkoi kulumaan päivittäin sellaisia määriä että se alkoi näkymään jo reiluna ylipainona, pöhöttyneenä ulkomuotona ja jatkuvana väsymyksenä ja huonona kuntona.

Ei sillä ole mitään eroa onko kilot peräisin syömisistä tai juomisesta, ylipaino ei ole silti terveellistä ja ikävää se on katsoa vaan vierestä kun toinen tuhoaa terveytensä.

Annoitko aikaa, kyselitkö mikä hätänä? Kokkailitko hyviä, terveellisiä ruokia? Rohkasit, tsemppasit? Hieroit jalkoja? Ja varoit pahoittamasta mieltä milloin mistäkin asiasta, ettei toisen tasapaino vaan järky?

Tuskin. Eikä kukaan sellaista odota nyt kun oletusarvoisesti puhutaan miehestä. Toki kyseessä voi olla nainen, mutta se on epätodennäköisempää.

Kyllä nyt tulee yläpeukku toisensa perään.

Naista pitäis vastaavassa tilanteessa paapoa kuin pientä lasta.

Pehmeitä tapoja saa ja pitää suosia. Voihan toinen ostaa lahjaksi ryhmäliikuntatunteja tai uimahallivuoroja. Kumpikin kävisi yhdessätuumin hyödyntämässä tuota lahjaa.

Älä viitsi. Kukaan ei edellytä et miestä hoidetaan ku pikkusta lasta tässä asiassa. Miehiltä odotetaan vastuunkantoa ja paksumpaa nahkaa. Se on kaksinaismoralismia.

Jos parisuhteet vaikuttaa noin hankalalta ja vastenmieliseltä pystyt jäämään sinkuksi.

Mä en edes ymmärrä miksi pitää olla joku. Leffoissakin romantisoidaan parisuhteita sekä perhe-elämää siitäkin huolimatta et just niistä koituu kaikista eniten stressiä. Stressi lisää painoa.

Minä en viitsi hyvää pitkäaikaista parisuhdetta ja hyvää perhe-elämää heittää hukkaan nyt tuon sun kommentin takia. Ei meillä ole tuollaista ongelmaa suhteessa ollenkaan. Osoitin vaan vallitsevan epäkohdan näissä keskusteluissa. Ei me naiset olla mitään pikkulapsia! Kyllä jokaisella on nimenomaan oma vastuu tekemisistään ja laiminlyönneistään.

Hyvä kun jaksoit muistuttaa sinkkuuden hyvästä puolesta. En ole velvollinen miestä kohtaan. Ei mitään, päivänjatkoja!

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisten naisten yleisin vaatekoko 70- luvulla oli 36 ja nyt 2020 44. Sekä naiset että miehet ovat valtavan lihavia nykysuomessa.

Oletko huomannut että se on tapahtunut samaan aikaan kun ollaan ruettu painostamaan kaikkia laihduttamaan? Markkinoitu laihdutusta lääkkeenä kaikkeen, ravintovajetta?

Vierailija kirjoitti:

Olen niin tämän aivopesun tuotos, että tämä on varmaan yksi suuri syy, miksi en ole pariutunut, vaikka kaipaisin puolisoa. En pysty lupaamaan, että paino pysyy tietyllä tasolla. Yritän jaksaa rakastaa itse itseäni tästä vajavaisuudesta huolimatta, mutta en odota, että joku muu tekisi samoin. Näkeehän sen tässäkin ketjussa, että lihava ei ole parisuhdekamaa. 

Toisaalta ihmetyttää vähän se, että jos alkosta ja tupakastakin saa huomautella niin miksi silti on tupakoitsijoita ja alkon liikakäyttäjiä? Miksi on huonokuntoisia ihmisiä? Kolesteroli- ja verenpaineongelmaisia? Tyylittömiä ja rumasti pukeutuvia? Tyhmiä ja laiskoja? 

Huono kuntoni johtuu loukkaantumisesta eikä enää korjaannut vaikka toki jumppaan joka päivä pitääkseni itseni liikuntakunnossa .Korkea kolesterolini on perinnöllinen tauti mihin ei vaikuta ruokavalio eikä lääkitys, molemmat on kokeiltu (painan 58kg, en tupakoi enkä syö kovia rasvoja tms kolesterolia nostavaa). On asioita joihin voi vaikuttaa ja joihin ei. Rumasti pukeutuvat saavat muutamassa minuutissa avun vaikka pukeutumisneuvojalta. Lihavat tarvitsevat vähän enemmän panostusta. Siksi on helpointa ettei edes päästä itseään siihen tilaan! 

En minä pidä välttämättä minään automaattisena ihanteena, että voi vaan olla ja syödä mitä haluaa ja pysyy jossain tietyssä painossa, jos se paino ei ole sitä mitä oma mieli haluaa. Jos on 100% tyytyväinen ulkonäköönsä ja pysyy tuolla vapaalla rennolla syömisellä, niin hyvä! Tilanne on silloin täydellinen.

Mutta kyllä minä mielelläni katson mitä syön - en rajoita, mutta koitan syödä järkevästi ja terveellisesi suurimman osan ajasta - sekä harrastan tavoitteellista liikuntaa, koska haluan muokata kehoani. Hyvästä ruoasta ja liikunnasta tulee hyvä mieli, vaikka tietäisinkin montako grammaa proteiinia syön ja tekisin jotain liikettä koska haluan että joku tietty vartalon osa näyttää paremmalta. Inhoan mahaani joten mielelläni työstän sitä ja toivottavasti näen jotain tuloksiakin, joista tulee taas entistä parempi mieli.

Tiedän että bodypositivity on muotia, mutten tule koskaan rakastamaan kroppaani "rumempana" kuin sen minun mielestäni pitää olla. En siis hyväksy itselleni esim. BMI 28 (uuden laskurin mukaan), joka on korkein paino jossa olen ollut. Nyt se on 24.10 enkä enää laihduta, mutta treenaan ja olen ylpeä tuloksistani ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin painavampana. En koe minkäänlaista stressiä painonhallintaprojektistani vaan olen energinen ja innostunut, jopa näin vuoden pimeimpään aikaan.

Puolisoa ei ole joten kukaan ei ole huomautellut.

Vierailija kirjoitti:

En minä pidä välttämättä minään automaattisena ihanteena, että voi vaan olla ja syödä mitä haluaa ja pysyy jossain tietyssä painossa, jos se paino ei ole sitä mitä oma mieli haluaa. Jos on 100% tyytyväinen ulkonäköönsä ja pysyy tuolla vapaalla rennolla syömisellä, niin hyvä! Tilanne on silloin täydellinen.

Mutta kyllä minä mielelläni katson mitä syön - en rajoita, mutta koitan syödä järkevästi ja terveellisesi suurimman osan ajasta - sekä harrastan tavoitteellista liikuntaa, koska haluan muokata kehoani. Hyvästä ruoasta ja liikunnasta tulee hyvä mieli, vaikka tietäisinkin montako grammaa proteiinia syön ja tekisin jotain liikettä koska haluan että joku tietty vartalon osa näyttää paremmalta. Inhoan mahaani joten mielelläni työstän sitä ja toivottavasti näen jotain tuloksiakin, joista tulee taas entistä parempi mieli.

Tiedän että bodypositivity on muotia, mutten tule koskaan rakastamaan kroppaani "rumempana" kuin sen minun mielestäni pitää olla. En siis hyväksy itselleni esim. BMI 28 (uuden laskurin mukaan), joka on korkein paino jossa olen ollut. Nyt se on 24.10 enkä enää laihduta, mutta treenaan ja olen ylpeä tuloksistani ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin painavampana. En koe minkäänlaista stressiä painonhallintaprojektistani vaan olen energinen ja innostunut, jopa näin vuoden pimeimpään aikaan.

Puolisoa ei ole joten kukaan ei ole huomautellut.

Sinulla on syömishäiriö. Ortorektikot juuri saavat siitä energiaa ja innostusta että onnistuvat hallitsemaan elämäänsä tuolla tavoin. Ei se silti tervettä ole.

Se että söisit hyvää terveellistä ruokaa ja nauttisit liikunnasta ilman kummempia tavoitteita, ja etenkin ihan ilman inhoamatta kroppaasi olisi se tavoite.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?

-eri

Koska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.

Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.

Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.

Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.

Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.

Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.

Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.

En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.

Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.

Miksi ihmeessä sinä koet että muilla ei puhuta avoimesti kaikesta? En siitä huolimatta ikinä sanoisi että puoliso on lihonut. Kuten en sanoisi että onpa sinulla pieni kalu, tai että kylläpä sun musiikkimaku on surkea. Ihmisen paino on kuitenkin asia johon ei kuulu vaikuttaa sillä että laihduttaa tai lihottaa, koska se aiheuttaa vääristynyttä ruokasuhdetta, minäkuvaa ja syömishäiriöitä.

Minun kumppanillani on vakava syömishäiriö. Ortoreksia. Olen siis joka tapauksissa tässä henkilökohtaisesti herkillä, mutta se ei meinaa ettenkö tiedä mistä puhun. Olen joutunut tutustumaan syömishäiriöihin todella syvällisesti pyrkiäkseni tukemaan kumppaniani.

Jos ihminen lihoo, ei se kerro siitä että on jotenkin repsahtanut tai ei ole kiinnittänyt huomiota syömiseen tms. Se kertoo siitä että jokin ei elämässä ole ehkä kohdallaan. Ehkä ihminen on stressaantunut tai liian tiukilla tai hänellä on syömishäiriöoireita. Niin kauan kun ihminen voi hyvin, hänellä ei ole syömishäiriötä, hän kokee että häntä rakastetaan ja tuetaan ja hänellä on aikaa levätä sekä tehdä omia juttujaan, on mahdollisuus mieluiseen liikuntaan, pysyy hän ihan itsekseen terveenä ja sopivan painoisena. Jos siitä joutuu huolehtimaan erikseen, on vääristynyt suhde ruokaan. Eli kaikki tuollainen kiinnitän huomiota syömiseen ja liikun enemmän parin kuukauden ajan = vääristynyt suhde ruokaan ja kehoon. Laihdutus ei koskaan johda mihinkään hyvään. Koskaan.

Jaaha, eli kaikkien muidenkin laihdutusyritykset ovat tuhoontuomittuja kun sinun miehelläsi on ortoreksia ja kaikki laihdutus on huonoa ruokasuhdetta ja ties mitä. Voin kertoa sulle, että kaikilla ei ole yhtä herkkähipiäistä suhdetta kiloihinsa.

Minä esimerkiksi pidän asiaa ennemmin fyysisenä ja matemaattisena. Aloin käyttää kalorinlaskentaohjelmaa hyväkseni laihdutuksessa joka toimii itselläni vapauttavana tekijänä. Näen paljonko suunnilleen syön joten en joudu ajattelemaan asiaa.

En myöskään harmistu jos kaloreita tulee jonain päivänä enemmän, koska minulla voi oikeasti olla nälkä (fyysinen puoli) ja olen huomannut laihtuneeni jo muutenkin. Myös napostelu jää näin pois kun ei jaksa olla koko ajan kirjaamassa suupaloja ylös.

Ei se ole herkkähipiäistä.

Vaan se tarkoitus olisi, että ihminen voisi elää laskematta kalorin kaloria ja käymättä puntarilla ja pysyä silti hyväkuntoisena ja sopivan painoisena. Sinä et voi näin elää, joten sinulla ON vääristynyt suhde ruokaan vaikka kuinka sitä puolustelisit. Minä en käy puntarilla kuin lääkärintarkastuksissa, en laske kaloreita, en mieti ruokaa sen kummemmin, en laihduta ja pysyn silti sopivan painoisena ja hyväkuntoisena. Miksi? Koska minulla ruokasuhde on vihdoin kunnossa (teini-ikä meni laihduttaessa ja niitä vahinkoja korjailtiin pitkälle aikuisuuteen). Minun BMI:ni on 24,7 ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut. Sen sijaan olen onnellinen, kaloreista ja päivittäisistä kiloista tietämätön, pysynyt tässä painossa 15 vuotta. Olen hyväkuntoinen ja terve.

Miksi sinä koet että sinun pitää painaa juuri tietyn verran? Mitä niin kamalan pahaa tapahtuisi jos painaisit vaikka 8kg enemmän jos silloin voisit elää kaloreista viis? Kaikki eivät ole hoikkia eikä kaikkien tarvitse, jokaisen keho kyllä tietää missä sen on terveellisin olla. Kuuntelisit sitä kehoasi.

Johan tuossa jo sanoin, että kuuntelen myös sitä kehoa. Enhän jätä syömättä siksi kun laskentaohjelma sanoo, että päivän kaloritarve laihtumista ajatellen on täynnä. Se ohjelma on minulle vain suuntaa antava työkalu. Ja ei, en minäkään käy puntarilla! Ihan vaatteista olen seurannut painonpudotusta, koska vaatteet alkoivat kiristää ja osa ei mennyt enää päälle.

Ennen tällainen painonhallinta oli normaalia. Joku kieltäytyi kahvipullasta, koska vahti linjojaan! Minä lihoin kun en saanut enää harrastaa lempilajiani joka oli vuosia mahdollistanut helpon suhteen ruokaan. Sitten asiat pitää vain rukata uusiksi. Omituista kun nykyään pitää kaikki negatiivinen hampaat irvessä hyväksyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä pidä välttämättä minään automaattisena ihanteena, että voi vaan olla ja syödä mitä haluaa ja pysyy jossain tietyssä painossa, jos se paino ei ole sitä mitä oma mieli haluaa. Jos on 100% tyytyväinen ulkonäköönsä ja pysyy tuolla vapaalla rennolla syömisellä, niin hyvä! Tilanne on silloin täydellinen.

Mutta kyllä minä mielelläni katson mitä syön - en rajoita, mutta koitan syödä järkevästi ja terveellisesi suurimman osan ajasta - sekä harrastan tavoitteellista liikuntaa, koska haluan muokata kehoani. Hyvästä ruoasta ja liikunnasta tulee hyvä mieli, vaikka tietäisinkin montako grammaa proteiinia syön ja tekisin jotain liikettä koska haluan että joku tietty vartalon osa näyttää paremmalta. Inhoan mahaani joten mielelläni työstän sitä ja toivottavasti näen jotain tuloksiakin, joista tulee taas entistä parempi mieli.

Tiedän että bodypositivity on muotia, mutten tule koskaan rakastamaan kroppaani "rumempana" kuin sen minun mielestäni pitää olla. En siis hyväksy itselleni esim. BMI 28 (uuden laskurin mukaan), joka on korkein paino jossa olen ollut. Nyt se on 24.10 enkä enää laihduta, mutta treenaan ja olen ylpeä tuloksistani ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin painavampana. En koe minkäänlaista stressiä painonhallintaprojektistani vaan olen energinen ja innostunut, jopa näin vuoden pimeimpään aikaan.

Puolisoa ei ole joten kukaan ei ole huomautellut.

Sinulla on syömishäiriö. Ortorektikot juuri saavat siitä energiaa ja innostusta että onnistuvat hallitsemaan elämäänsä tuolla tavoin. Ei se silti tervettä ole.

Se että söisit hyvää terveellistä ruokaa ja nauttisit liikunnasta ilman kummempia tavoitteita, ja etenkin ihan ilman inhoamatta kroppaasi olisi se tavoite.

Ok, sovitaan sitten niin. Mutta mitä haittaa siitä on, kun se ei aiheuta minulle minkäänlaista ahdistusta tai rajoitusta elämääni, vaan saan siitä hyvää oloa ja energiaa sekä terveemmän elämän kun onnistuin painoa pudottamaan? Miksi ihmeessä en saa muokata kroppaani tavoitteellisesti vaan - kärjistäen - pitäisi haahuilla treeneissä ilman suunnitelmaa, ettei vaan vahingossakaan ajattele ulkonäköään sekuntiakaan? Haluan olla fyysisesti hyvännäköinen, mutta ajatus ei tuota minulle minkäänlaista stressiä. Miten ihmeessä se on huonompi tapa elää kuin se ettei ajattele ulkonäköään tai painoaan sekuntiakaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?

-eri

Koska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.

Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.

Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.

Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.

Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.

Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.

Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.

En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.

Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.

Miksi ihmeessä sinä koet että muilla ei puhuta avoimesti kaikesta? En siitä huolimatta ikinä sanoisi että puoliso on lihonut. Kuten en sanoisi että onpa sinulla pieni kalu, tai että kylläpä sun musiikkimaku on surkea. Ihmisen paino on kuitenkin asia johon ei kuulu vaikuttaa sillä että laihduttaa tai lihottaa, koska se aiheuttaa vääristynyttä ruokasuhdetta, minäkuvaa ja syömishäiriöitä.

Minun kumppanillani on vakava syömishäiriö. Ortoreksia. Olen siis joka tapauksissa tässä henkilökohtaisesti herkillä, mutta se ei meinaa ettenkö tiedä mistä puhun. Olen joutunut tutustumaan syömishäiriöihin todella syvällisesti pyrkiäkseni tukemaan kumppaniani.

Jos ihminen lihoo, ei se kerro siitä että on jotenkin repsahtanut tai ei ole kiinnittänyt huomiota syömiseen tms. Se kertoo siitä että jokin ei elämässä ole ehkä kohdallaan. Ehkä ihminen on stressaantunut tai liian tiukilla tai hänellä on syömishäiriöoireita. Niin kauan kun ihminen voi hyvin, hänellä ei ole syömishäiriötä, hän kokee että häntä rakastetaan ja tuetaan ja hänellä on aikaa levätä sekä tehdä omia juttujaan, on mahdollisuus mieluiseen liikuntaan, pysyy hän ihan itsekseen terveenä ja sopivan painoisena. Jos siitä joutuu huolehtimaan erikseen, on vääristynyt suhde ruokaan. Eli kaikki tuollainen kiinnitän huomiota syömiseen ja liikun enemmän parin kuukauden ajan = vääristynyt suhde ruokaan ja kehoon. Laihdutus ei koskaan johda mihinkään hyvään. Koskaan.

Jaaha, eli kaikkien muidenkin laihdutusyritykset ovat tuhoontuomittuja kun sinun miehelläsi on ortoreksia ja kaikki laihdutus on huonoa ruokasuhdetta ja ties mitä. Voin kertoa sulle, että kaikilla ei ole yhtä herkkähipiäistä suhdetta kiloihinsa.

Minä esimerkiksi pidän asiaa ennemmin fyysisenä ja matemaattisena. Aloin käyttää kalorinlaskentaohjelmaa hyväkseni laihdutuksessa joka toimii itselläni vapauttavana tekijänä. Näen paljonko suunnilleen syön joten en joudu ajattelemaan asiaa.

En myöskään harmistu jos kaloreita tulee jonain päivänä enemmän, koska minulla voi oikeasti olla nälkä (fyysinen puoli) ja olen huomannut laihtuneeni jo muutenkin. Myös napostelu jää näin pois kun ei jaksa olla koko ajan kirjaamassa suupaloja ylös.

Ei se ole herkkähipiäistä.

Vaan se tarkoitus olisi, että ihminen voisi elää laskematta kalorin kaloria ja käymättä puntarilla ja pysyä silti hyväkuntoisena ja sopivan painoisena. Sinä et voi näin elää, joten sinulla ON vääristynyt suhde ruokaan vaikka kuinka sitä puolustelisit. Minä en käy puntarilla kuin lääkärintarkastuksissa, en laske kaloreita, en mieti ruokaa sen kummemmin, en laihduta ja pysyn silti sopivan painoisena ja hyväkuntoisena. Miksi? Koska minulla ruokasuhde on vihdoin kunnossa (teini-ikä meni laihduttaessa ja niitä vahinkoja korjailtiin pitkälle aikuisuuteen). Minun BMI:ni on 24,7 ja se nyt vain on tosiasia joka minun on pitänyt hyväksyä. En ole 50-kiloinen vaikka kuinka olisin halunnut. Sen sijaan olen onnellinen, kaloreista ja päivittäisistä kiloista tietämätön, pysynyt tässä painossa 15 vuotta. Olen hyväkuntoinen ja terve.

Miksi sinä koet että sinun pitää painaa juuri tietyn verran? Mitä niin kamalan pahaa tapahtuisi jos painaisit vaikka 8kg enemmän jos silloin voisit elää kaloreista viis? Kaikki eivät ole hoikkia eikä kaikkien tarvitse, jokaisen keho kyllä tietää missä sen on terveellisin olla. Kuuntelisit sitä kehoasi.

Johan tuossa jo sanoin, että kuuntelen myös sitä kehoa. Enhän jätä syömättä siksi kun laskentaohjelma sanoo, että päivän kaloritarve laihtumista ajatellen on täynnä. Se ohjelma on minulle vain suuntaa antava työkalu. Ja ei, en minäkään käy puntarilla! Ihan vaatteista olen seurannut painonpudotusta, koska vaatteet alkoivat kiristää ja osa ei mennyt enää päälle.

Ennen tällainen painonhallinta oli normaalia. Joku kieltäytyi kahvipullasta, koska vahti linjojaan! Minä lihoin kun en saanut enää harrastaa lempilajiani joka oli vuosia mahdollistanut helpon suhteen ruokaan. Sitten asiat pitää vain rukata uusiksi. Omituista kun nykyään pitää kaikki negatiivinen hampaat irvessä hyväksyä.

Miksi kaikki negatiivinen pitää hampaat irvessä hyväksyä? On ihan ok kieltäytyä siitä kahvipullasta jos ei sitä juuri sillä hetkellä tee mieli, ei ole ok ottaa sitä toisen mieliksi tai koska niin kuuluu. Eikä ole myöskään ok kieltää sitä itseltään vaikka sen oikeasti haluaisi, vain koska ei halua lihoa. Monesti on vain helpompi sanoa että vahdin linjojani kuin todeta että ei kiitos, nyt juuri ei tee mieli.

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Tuen sua ap tässä! Ei kuulosta terveeltä. Ihan jo eliniän odotetta ajatellen, puolisosi olisi nyt tehtävä noille kiloille jotain!

Mielestäni otit asian puheeksi tyylikkäästi.

T. N31, 2 lasta, BMI 19.

Lihomisesta saa, ja pitääkin puhua jo varhaisessa vaiheessa. Lihominen on suheen laiminlyömistä, ja siihen pitää reagoida nopeasti, tai ongelma vaan kasvaa kasvamistaan.

Siis mies ei saa sanoa naisen lihomisesta mitään, naisen sanomana se on tietenkin hyvää ja tarpeellista hoivaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä pidä välttämättä minään automaattisena ihanteena, että voi vaan olla ja syödä mitä haluaa ja pysyy jossain tietyssä painossa, jos se paino ei ole sitä mitä oma mieli haluaa. Jos on 100% tyytyväinen ulkonäköönsä ja pysyy tuolla vapaalla rennolla syömisellä, niin hyvä! Tilanne on silloin täydellinen.

Mutta kyllä minä mielelläni katson mitä syön - en rajoita, mutta koitan syödä järkevästi ja terveellisesi suurimman osan ajasta - sekä harrastan tavoitteellista liikuntaa, koska haluan muokata kehoani. Hyvästä ruoasta ja liikunnasta tulee hyvä mieli, vaikka tietäisinkin montako grammaa proteiinia syön ja tekisin jotain liikettä koska haluan että joku tietty vartalon osa näyttää paremmalta. Inhoan mahaani joten mielelläni työstän sitä ja toivottavasti näen jotain tuloksiakin, joista tulee taas entistä parempi mieli.

Tiedän että bodypositivity on muotia, mutten tule koskaan rakastamaan kroppaani "rumempana" kuin sen minun mielestäni pitää olla. En siis hyväksy itselleni esim. BMI 28 (uuden laskurin mukaan), joka on korkein paino jossa olen ollut. Nyt se on 24.10 enkä enää laihduta, mutta treenaan ja olen ylpeä tuloksistani ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin painavampana. En koe minkäänlaista stressiä painonhallintaprojektistani vaan olen energinen ja innostunut, jopa näin vuoden pimeimpään aikaan.

Puolisoa ei ole joten kukaan ei ole huomautellut.

Sinulla on syömishäiriö. Ortorektikot juuri saavat siitä energiaa ja innostusta että onnistuvat hallitsemaan elämäänsä tuolla tavoin. Ei se silti tervettä ole.

Se että söisit hyvää terveellistä ruokaa ja nauttisit liikunnasta ilman kummempia tavoitteita, ja etenkin ihan ilman inhoamatta kroppaasi olisi se tavoite.

Ok, sovitaan sitten niin. Mutta mitä haittaa siitä on, kun se ei aiheuta minulle minkäänlaista ahdistusta tai rajoitusta elämääni, vaan saan siitä hyvää oloa ja energiaa sekä terveemmän elämän kun onnistuin painoa pudottamaan? Miksi ihmeessä en saa muokata kroppaani tavoitteellisesti vaan - kärjistäen - pitäisi haahuilla treeneissä ilman suunnitelmaa, ettei vaan vahingossakaan ajattele ulkonäköään sekuntiakaan? Haluan olla fyysisesti hyvännäköinen, mutta ajatus ei tuota minulle minkäänlaista stressiä. Miten ihmeessä se on huonompi tapa elää kuin se ettei ajattele ulkonäköään tai painoaan sekuntiakaan? 

Koska KUN tulee repsahdus se vaikuttaa psyykkeeseesi todella negatiivisesti. Ja niitä tulee aina, se kuuluu elämään. Sen sijaan jos saisit iloa vaikka siitä liikunnasta itsessään, ei olisi vaarallista jos jäisi treeni tai pari välistä, tai vaikka maha olisi millaisella rypyllä vaikka kuukautiskierron vaikutuksesta.

Tämä nyt tietysti on ääriesimerkki, mutta pahimmillaan ortoreksia meinaa sitä että pelätään mennä ystävän häihin kun ei tiedä miten saa piiloteltua sitä tosiasiaa ettei ota kakkua vaikka se on kuinka gluteeniton ja maidoton, mutta mielestäsi epäterveellinen. Sitten kun on kaksi haarukallista kakkua syöty pakon edessä mietitään sängyssä pyörien että mitä ne kaikki sokerit tekevät turboahdetulle ja hyvinöljytylle elimistöllesi. Kukaan ei tahallaan sairastu syömishäiriöön vaan sinne pudotaan kun lähdetään laihduttamaan. Eikä tämä merkitse että sinä tuohon ääriesimerkkiin päädyt, vaan haluaisin että ihmiset heräisivät ja huomaisivat omat sudenkuoppansa ennenkuin sinne pudotaan kainaloita myöten.