Miksi lihomisesta ei saa sanoa suhteessa? Avopuoliso suuttui

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä pidä välttämättä minään automaattisena ihanteena, että voi vaan olla ja syödä mitä haluaa ja pysyy jossain tietyssä painossa, jos se paino ei ole sitä mitä oma mieli haluaa. Jos on 100% tyytyväinen ulkonäköönsä ja pysyy tuolla vapaalla rennolla syömisellä, niin hyvä! Tilanne on silloin täydellinen.

Mutta kyllä minä mielelläni katson mitä syön - en rajoita, mutta koitan syödä järkevästi ja terveellisesi suurimman osan ajasta - sekä harrastan tavoitteellista liikuntaa, koska haluan muokata kehoani. Hyvästä ruoasta ja liikunnasta tulee hyvä mieli, vaikka tietäisinkin montako grammaa proteiinia syön ja tekisin jotain liikettä koska haluan että joku tietty vartalon osa näyttää paremmalta. Inhoan mahaani joten mielelläni työstän sitä ja toivottavasti näen jotain tuloksiakin, joista tulee taas entistä parempi mieli.

Tiedän että bodypositivity on muotia, mutten tule koskaan rakastamaan kroppaani "rumempana" kuin sen minun mielestäni pitää olla. En siis hyväksy itselleni esim. BMI 28 (uuden laskurin mukaan), joka on korkein paino jossa olen ollut. Nyt se on 24.10 enkä enää laihduta, mutta treenaan ja olen ylpeä tuloksistani ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin painavampana. En koe minkäänlaista stressiä painonhallintaprojektistani vaan olen energinen ja innostunut, jopa näin vuoden pimeimpään aikaan.

Puolisoa ei ole joten kukaan ei ole huomautellut.

Sinulla on syömishäiriö. Ortorektikot juuri saavat siitä energiaa ja innostusta että onnistuvat hallitsemaan elämäänsä tuolla tavoin. Ei se silti tervettä ole.

Se että söisit hyvää terveellistä ruokaa ja nauttisit liikunnasta ilman kummempia tavoitteita, ja etenkin ihan ilman inhoamatta kroppaasi olisi se tavoite.

Just joo, joku onnistuu painonhallinnassa ja nauttii treenaamisesta, niin se sitten on syömishäiriö?! :D Eiköhän syömishäiriön määritelmään kuulu että kyseessä on jotakin epätervettä, ahdistavaa, elämää rajoittavaa. Pakonomaista ajattelua, ei voi hallita käytöstään itse, jos rutiinit särkyvät, menee koko pakka sekaisin. Ortorektikolla on tarkat listat siitä mitä saa ja ei saa syödä, ruoka tulee uniinkin, ja jokainen treeniohjelma on suoritettava täydellisesti (plus saattaa treenata aivan liikaa).

Terveellisesti syöminen ja normaalisti mutta ohjelman mukaan /tavoitteellisesti treenaaminen EI ole syömishäiröitä. Miten voi syödä tai treenata ylipäätään ajattelematta sitä mitenkään? Kyllä minä joudun aivojani käyttämään kun mietin että syön tänään lounaaksi kanafileen, perunamuusia ja salaattia. Tai että iltapäivällä teen alakroppatreenin koska viimeksi tein yläkroppaa. Tässä ei ole mitään epänormaalia tai pakonomaista. Ruokailujen ja treenien ulkopuolella asia ei pyöri mielessä, voin syödä mitä tahansa ja pitää lepopäivän treenistä milloin tahansa. Itsestään huolehtiminen tällä tavalla (koska itse haluaa ja se tuntuu hyvältä) EI ole syömishäiriötä.

On se jos hän treenaa ja rajoittaa syömisiään siksi että vihaa vatsaansa ja haluaa siksi muokata vartaloaan. Ei huolehtiakseen siitä. Etkö näe tässä mitään eroa?

Se että ajattelee että mitähän tänään on ruoaksi, on eri asia kuin laskea kaloreita tai miettiä mitä en saa syödä koska siinä on niin paljon kaloreita. On eri asia lisätä kasviksia siksi että saa niistä ravinteita kuin punnita se paprika ja laskea kuinka paljon lykopeenia siitä tulee että saa tarpeeksi.

No tuon kuvauksen perusteella ko. henkilö ei todellakaan laske mitään lykopeenejä. Hän kirjoitti laskevansa proteiinin määrää, mikä voi olla ihan hyvä idea jos sitä saa liian vähän. Itsekin kun en lihaa syö joudun miettimään sitä, ettei mene ihan hiilarihommiksi pelkästään. 

Ja ei, en näe vartalon muokkaamisessa omaksi ilokseen mitään pahaa. Liikunta on joka tapauksessa itsestä huolehtimista, ja jos henkilö itse ei ole ahdistunut ulkonäkötavoitteestaan, sanon että hyvä, antaa mennä. Jos haluaa näkyvät vatsalihakset, ison beban tai vaikka tehdä kyykyn henkkoht painoennätyksen, mitä se kenellekään muulle kuuluu?

Itsekään en ole tyytyväinen jokaiseen kohtaan kropassani, muttei se minua pelkästään syömishäiriöiseksi tee. Nykyään kaiken pitäisi olla pilviä ja hattaraa ja kehopositiivisuus on ainut oikea uskonto. Miksi hiukset saa värjätä koska ei tykkää hiirenharmaasta omasta väristä, muttei treenata vatsalihaksia koska ei tykkää mahastaan löysempänä? 

Jos kertoo faktan niin turha siitä on suuttua. Katsoisi peiliin vaan. En ole suuttunut kertaakaan kun minulle on kerrottu lihonneeni. Olen vastannut tietäväni asian erittäin hyvin. Osa vaatteista ei nimittäin mahdu enää päälle. Puolisokin on lihonnut. Voidaan nyt yhdessä laihdutella 😀

En oikein hahmota miksi painosta ei saisi lihavalle sanoa, tai laihalle, tai kertoa kaljulle että oletpa sä kalju. Ei tuossa vielä ole mitään arvolatausta mukana.

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Suhteessa on puolisolla oikeus sanoa, jos toisella nousee paljon paino, hän ei pese hampaita tai käy suihkussa. Jos toinen ei kestä, niin kannattaa olla yksin. T. Itsestään huolehtiva nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just joo, joku onnistuu painonhallinnassa ja nauttii treenaamisesta, niin se sitten on syömishäiriö?! :D

Tämä palsta on laardikasojen luvattu maa. Mitä tahansa sanotaan, ettei joudu vastuuseen omista valinnoistaan. Omasta kyvyttömyydestä hillitä impulssejaan, ei saa missään nimessä puhua. Lykätty tarpeen tyydytys on täysin vieras käsite.

Ihan oikeastiko olet sitä mieltä että ihmisistä on viimeisessä 50 vuodessa vain tullut laiskoja ja saamattomia, ja mitä enemmän ympäristöstä tulee sitä laihdutuksen tuputusta sitä enemmän ihmiset vain... mitä, laiskistuvat? Vai olisiko oikeasti kyse siitä että se laihdutus ei ole terveellistä kellekään? Että terve suhde ruokaan tuntuu teistä ihan utopialle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Suhteessa on puolisolla oikeus sanoa, jos toisella nousee paljon paino, hän ei pese hampaita tai käy suihkussa. Jos toinen ei kestä, niin kannattaa olla yksin. T. Itsestään huolehtiva nainen

Vaikka tiedetään että se sanominen ja laihdutus lisää syömishäiriöitä, puolisolla on sittenkin oikeus siitä sanoa? Meneekö se oikeus sanoa sen yli että haluaisi toisen olevan terve ja onnellinen?

T. Itsestään huolehtiva nainen myös

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Suhteessa on puolisolla oikeus sanoa, jos toisella nousee paljon paino, hän ei pese hampaita tai käy suihkussa. Jos toinen ei kestä, niin kannattaa olla yksin. T. Itsestään huolehtiva nainen

Ihmisillä on aika harhaisia käsityksiä painonhallinnan helppoudesta tai vaikeudesta. Ihan kevyesti pystyn peseytymään joka aamu ja ilta, petaamaan sängyn, pitämään vaatteet puhtaina ja ehjinä, hiukset siisteinä ja puhtaina jne. Ei painonhallinta tapahdu samalla efortilla. 

Vierailija kirjoitti:

Jos kertoo faktan niin turha siitä on suuttua. Katsoisi peiliin vaan. En ole suuttunut kertaakaan kun minulle on kerrottu lihonneeni. Olen vastannut tietäväni asian erittäin hyvin. Osa vaatteista ei nimittäin mahdu enää päälle. Puolisokin on lihonnut. Voidaan nyt yhdessä laihdutella 😀

En oikein hahmota miksi painosta ei saisi lihavalle sanoa, tai laihalle, tai kertoa kaljulle että oletpa sä kalju. Ei tuossa vielä ole mitään arvolatausta mukana.

Etkö hahmota vaikka se on nyt sataan kertaan täällä jo linkkien ja tutkimusten kera sanottu? Kyllä siinä on arvolataus mukana, sanoissa aina on. Jos sanot että oletpa sä kalju, tarkoitat että sinun mielestäsi normi on ei-niin-kalju. Ja jos sanot että oletpa sinä hoikka tarkoitat että normi sinun mielestäsi on ei-niin-hoikka. Se on juuri arvolataus. Mikä ihmeen motivaatio sinulla on ihmetellä kenenkään vartaloita tai hiuksia?

Vierailija kirjoitti:

Jos kertoo faktan niin turha siitä on suuttua. Katsoisi peiliin vaan. En ole suuttunut kertaakaan kun minulle on kerrottu lihonneeni. Olen vastannut tietäväni asian erittäin hyvin. Osa vaatteista ei nimittäin mahdu enää päälle. Puolisokin on lihonnut. Voidaan nyt yhdessä laihdutella 😀

En oikein hahmota miksi painosta ei saisi lihavalle sanoa, tai laihalle, tai kertoa kaljulle että oletpa sä kalju. Ei tuossa vielä ole mitään arvolatausta mukana.

Et ole tainnut olla kaljun miehen kanssa yhdessä? Totea asiasta jotain, niin miehellä menee hermot aivan täysin.

Vierailija kirjoitti:

Jos kertoo faktan niin turha siitä on suuttua. Katsoisi peiliin vaan. En ole suuttunut kertaakaan kun minulle on kerrottu lihonneeni. Olen vastannut tietäväni asian erittäin hyvin. Osa vaatteista ei nimittäin mahdu enää päälle. Puolisokin on lihonnut. Voidaan nyt yhdessä laihdutella 😀

En oikein hahmota miksi painosta ei saisi lihavalle sanoa, tai laihalle, tai kertoa kaljulle että oletpa sä kalju. Ei tuossa vielä ole mitään arvolatausta mukana.

Kyllä on arvolataus. Ihan kuin vaikka tyhmäksi sanomisessa on arvolataus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä pidä välttämättä minään automaattisena ihanteena, että voi vaan olla ja syödä mitä haluaa ja pysyy jossain tietyssä painossa, jos se paino ei ole sitä mitä oma mieli haluaa. Jos on 100% tyytyväinen ulkonäköönsä ja pysyy tuolla vapaalla rennolla syömisellä, niin hyvä! Tilanne on silloin täydellinen.

Mutta kyllä minä mielelläni katson mitä syön - en rajoita, mutta koitan syödä järkevästi ja terveellisesi suurimman osan ajasta - sekä harrastan tavoitteellista liikuntaa, koska haluan muokata kehoani. Hyvästä ruoasta ja liikunnasta tulee hyvä mieli, vaikka tietäisinkin montako grammaa proteiinia syön ja tekisin jotain liikettä koska haluan että joku tietty vartalon osa näyttää paremmalta. Inhoan mahaani joten mielelläni työstän sitä ja toivottavasti näen jotain tuloksiakin, joista tulee taas entistä parempi mieli.

Tiedän että bodypositivity on muotia, mutten tule koskaan rakastamaan kroppaani "rumempana" kuin sen minun mielestäni pitää olla. En siis hyväksy itselleni esim. BMI 28 (uuden laskurin mukaan), joka on korkein paino jossa olen ollut. Nyt se on 24.10 enkä enää laihduta, mutta treenaan ja olen ylpeä tuloksistani ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin painavampana. En koe minkäänlaista stressiä painonhallintaprojektistani vaan olen energinen ja innostunut, jopa näin vuoden pimeimpään aikaan.

Puolisoa ei ole joten kukaan ei ole huomautellut.

Sinulla on syömishäiriö. Ortorektikot juuri saavat siitä energiaa ja innostusta että onnistuvat hallitsemaan elämäänsä tuolla tavoin. Ei se silti tervettä ole.

Se että söisit hyvää terveellistä ruokaa ja nauttisit liikunnasta ilman kummempia tavoitteita, ja etenkin ihan ilman inhoamatta kroppaasi olisi se tavoite.

Just joo, joku onnistuu painonhallinnassa ja nauttii treenaamisesta, niin se sitten on syömishäiriö?! :D Eiköhän syömishäiriön määritelmään kuulu että kyseessä on jotakin epätervettä, ahdistavaa, elämää rajoittavaa. Pakonomaista ajattelua, ei voi hallita käytöstään itse, jos rutiinit särkyvät, menee koko pakka sekaisin. Ortorektikolla on tarkat listat siitä mitä saa ja ei saa syödä, ruoka tulee uniinkin, ja jokainen treeniohjelma on suoritettava täydellisesti (plus saattaa treenata aivan liikaa).

Terveellisesti syöminen ja normaalisti mutta ohjelman mukaan /tavoitteellisesti treenaaminen EI ole syömishäiröitä. Miten voi syödä tai treenata ylipäätään ajattelematta sitä mitenkään? Kyllä minä joudun aivojani käyttämään kun mietin että syön tänään lounaaksi kanafileen, perunamuusia ja salaattia. Tai että iltapäivällä teen alakroppatreenin koska viimeksi tein yläkroppaa. Tässä ei ole mitään epänormaalia tai pakonomaista. Ruokailujen ja treenien ulkopuolella asia ei pyöri mielessä, voin syödä mitä tahansa ja pitää lepopäivän treenistä milloin tahansa. Itsestään huolehtiminen tällä tavalla (koska itse haluaa ja se tuntuu hyvältä) EI ole syömishäiriötä.

On se jos hän treenaa ja rajoittaa syömisiään siksi että vihaa vatsaansa ja haluaa siksi muokata vartaloaan. Ei huolehtiakseen siitä. Etkö näe tässä mitään eroa?

Se että ajattelee että mitähän tänään on ruoaksi, on eri asia kuin laskea kaloreita tai miettiä mitä en saa syödä koska siinä on niin paljon kaloreita. On eri asia lisätä kasviksia siksi että saa niistä ravinteita kuin punnita se paprika ja laskea kuinka paljon lykopeenia siitä tulee että saa tarpeeksi.

No tuon kuvauksen perusteella ko. henkilö ei todellakaan laske mitään lykopeenejä. Hän kirjoitti laskevansa proteiinin määrää, mikä voi olla ihan hyvä idea jos sitä saa liian vähän. Itsekin kun en lihaa syö joudun miettimään sitä, ettei mene ihan hiilarihommiksi pelkästään. 

Ja ei, en näe vartalon muokkaamisessa omaksi ilokseen mitään pahaa. Liikunta on joka tapauksessa itsestä huolehtimista, ja jos henkilö itse ei ole ahdistunut ulkonäkötavoitteestaan, sanon että hyvä, antaa mennä. Jos haluaa näkyvät vatsalihakset, ison beban tai vaikka tehdä kyykyn henkkoht painoennätyksen, mitä se kenellekään muulle kuuluu?

Itsekään en ole tyytyväinen jokaiseen kohtaan kropassani, muttei se minua pelkästään syömishäiriöiseksi tee. Nykyään kaiken pitäisi olla pilviä ja hattaraa ja kehopositiivisuus on ainut oikea uskonto. Miksi hiukset saa värjätä koska ei tykkää hiirenharmaasta omasta väristä, muttei treenata vatsalihaksia koska ei tykkää mahastaan löysempänä? 

Saa niitä vatsalihaksia treenata, mutta kannattaako sen takia rajoittaa kaloreitaan tai treenata hampaat irvessä vain siksi että ei ole tyytyväinen vartalonsa malliin? Eikö ennemmin kannattaisi laittaa pää kuntoon ja liikkua liikunnan ilosta? Toki tavoitteellinen treenaaminen on jokaisen oma asia. Jos haluaa isomman takapuolen niin kyykätköön, toivottavasti se ei rajoita muuta elämää. Kysymys tässä nyt on kuitenkin ennen kaikkea siitä suhteesta ruokaan. Se on jokaisen ihan ikioma asia, mutta toivoisin että omat motivaationsa ja ongelmakohtansa tunnistaisi itse.

On ihana kuulla että ko. kirjoittaja ei suorita ryppyotsaisesti tavoitteitaan. Siitä huolimatta minun mielipiteeni on että hänellä on vääristynyt suhde ruokaan. Kaikki ortorektikot eivät suinkaan ole ääriesimerkkejä, kuten oma puolisoni on. Eikä tarvitse olla syömishäiriötä jotta voi olla vääristynyt suhde ruokaan. Se vääristynyt suhde kuitenkin helposti laajenee ympäristön vaikutuksesta syömishäiriöksi, joka ei suinkaan aina ole ortoreksia. Se voi olla vaikka BED ja kun katselee kaduilla ympärilleen, näkee paljon nimenomaan ahmimishäiriöisiä ja oma melko valistunut veikkaukseni on että useimmat näistä ihmisistä haluavat laihtua ja yrittävät laihtua joka johtaa taas hirveisiin tuloksiin useimpien kohdalla ja he päätyvät entistä painavammiksi.

Itse olisin jättänyt hieromatta kumppanin naamaan niitä nuoruudenkuvia ja lähestynyt siltä kannalta, että oma kunto on päässyt repsahtamaan ja olisi mukava, jos hän aloittaisi elämäntapamuutoksen yhdessä kanssani. Uusista elämäntavoista kun on helpompi pitää kiinni, kun niihin sitoudutaan yhdessä.

Itsemurhalla uhkailu tosin viestii siitä, että kumppanillasi on masennusta, josta lihominenkin luultavasti johtuu, eli henkistä apua olisi saatava ennenkuin puututaan fyysiseen puoleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Suhteessa on puolisolla oikeus sanoa, jos toisella nousee paljon paino, hän ei pese hampaita tai käy suihkussa. Jos toinen ei kestä, niin kannattaa olla yksin. T. Itsestään huolehtiva nainen

Oletko miettinyt että sinun olisi parempi olla yksin, jollet kestä toisen tapoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Suhteessa on puolisolla oikeus sanoa, jos toisella nousee paljon paino, hän ei pese hampaita tai käy suihkussa. Jos toinen ei kestä, niin kannattaa olla yksin. T. Itsestään huolehtiva nainen

Oletko miettinyt että sinun olisi parempi olla yksin, jollet kestä toisen tapoja?

Elämän hallinta on hukassa, jos ei perusasioista pysty itse huolehtimaan.

Saa sanoa . Miksi ahmit ruokaa mihin varastoit sitä ja miksi . Onko omalla tunnolla syntejä varastettua väärennettyjä tai muuta ilkivaltaa mikä pitää tunnustaa ?? Onko laittomasti Suomessa väärällä nimellä onko huumeita ,HUUMEET lisää ruokahalua toisilla. Toiset ei syö mitään . Enemmistö itsemurhaajista on myös uhreja joille on tehty jotain väkivaltaa tai ryöstetty . Onko pankkikortti skimmattu . Kaikki vaikuttaa kaikkeen sääntö. Vaihdevuodet tulee vasta 45-55 v. Moni muu Es loukkaa naista ettei halua lasta ja päin vastoin . Mutta varastettu tavara on se mikä eniten painaa omaatuntoa oli kuka tahansa .

Naisen kanssa ei kannata keskustella hänen painostaan.

Vierailija kirjoitti:

Naisen kanssa ei kannata keskustella hänen painostaan.

En usko, että miehenkään kanssa kannattaa keskustella hänen alipainostaan, ainakin itse olen jättänyt sen tekemättä ihan kohteliaisuudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Jos kertoo faktan niin turha siitä on suuttua. Katsoisi peiliin vaan. En ole suuttunut kertaakaan kun minulle on kerrottu lihonneeni. Olen vastannut tietäväni asian erittäin hyvin. Osa vaatteista ei nimittäin mahdu enää päälle. Puolisokin on lihonnut. Voidaan nyt yhdessä laihdutella 😀

En oikein hahmota miksi painosta ei saisi lihavalle sanoa, tai laihalle, tai kertoa kaljulle että oletpa sä kalju. Ei tuossa vielä ole mitään arvolatausta mukana.

Olen samaa mieltä, mutta mainittakoon kuitenkin, ettööööööä kaljuus eroaa noista kahdesta siitä, että se ei ole valinta. Se on pakotettu haitta, jolle ei ainakaan ilman kirurgia voi mitään. Lihavuus on valinta, ja laihuudellekin voi ihan itse jotain tehdä. Toki se vaatii panostusta, eli treeni ja ruokavalio kohdalleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä pidä välttämättä minään automaattisena ihanteena, että voi vaan olla ja syödä mitä haluaa ja pysyy jossain tietyssä painossa, jos se paino ei ole sitä mitä oma mieli haluaa. Jos on 100% tyytyväinen ulkonäköönsä ja pysyy tuolla vapaalla rennolla syömisellä, niin hyvä! Tilanne on silloin täydellinen.

Mutta kyllä minä mielelläni katson mitä syön - en rajoita, mutta koitan syödä järkevästi ja terveellisesi suurimman osan ajasta - sekä harrastan tavoitteellista liikuntaa, koska haluan muokata kehoani. Hyvästä ruoasta ja liikunnasta tulee hyvä mieli, vaikka tietäisinkin montako grammaa proteiinia syön ja tekisin jotain liikettä koska haluan että joku tietty vartalon osa näyttää paremmalta. Inhoan mahaani joten mielelläni työstän sitä ja toivottavasti näen jotain tuloksiakin, joista tulee taas entistä parempi mieli.

Tiedän että bodypositivity on muotia, mutten tule koskaan rakastamaan kroppaani "rumempana" kuin sen minun mielestäni pitää olla. En siis hyväksy itselleni esim. BMI 28 (uuden laskurin mukaan), joka on korkein paino jossa olen ollut. Nyt se on 24.10 enkä enää laihduta, mutta treenaan ja olen ylpeä tuloksistani ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin painavampana. En koe minkäänlaista stressiä painonhallintaprojektistani vaan olen energinen ja innostunut, jopa näin vuoden pimeimpään aikaan.

Puolisoa ei ole joten kukaan ei ole huomautellut.

Sinulla on syömishäiriö. Ortorektikot juuri saavat siitä energiaa ja innostusta että onnistuvat hallitsemaan elämäänsä tuolla tavoin. Ei se silti tervettä ole.

Se että söisit hyvää terveellistä ruokaa ja nauttisit liikunnasta ilman kummempia tavoitteita, ja etenkin ihan ilman inhoamatta kroppaasi olisi se tavoite.

Just joo, joku onnistuu painonhallinnassa ja nauttii treenaamisesta, niin se sitten on syömishäiriö?! :D Eiköhän syömishäiriön määritelmään kuulu että kyseessä on jotakin epätervettä, ahdistavaa, elämää rajoittavaa. Pakonomaista ajattelua, ei voi hallita käytöstään itse, jos rutiinit särkyvät, menee koko pakka sekaisin. Ortorektikolla on tarkat listat siitä mitä saa ja ei saa syödä, ruoka tulee uniinkin, ja jokainen treeniohjelma on suoritettava täydellisesti (plus saattaa treenata aivan liikaa).

Terveellisesti syöminen ja normaalisti mutta ohjelman mukaan /tavoitteellisesti treenaaminen EI ole syömishäiröitä. Miten voi syödä tai treenata ylipäätään ajattelematta sitä mitenkään? Kyllä minä joudun aivojani käyttämään kun mietin että syön tänään lounaaksi kanafileen, perunamuusia ja salaattia. Tai että iltapäivällä teen alakroppatreenin koska viimeksi tein yläkroppaa. Tässä ei ole mitään epänormaalia tai pakonomaista. Ruokailujen ja treenien ulkopuolella asia ei pyöri mielessä, voin syödä mitä tahansa ja pitää lepopäivän treenistä milloin tahansa. Itsestään huolehtiminen tällä tavalla (koska itse haluaa ja se tuntuu hyvältä) EI ole syömishäiriötä.

On se jos hän treenaa ja rajoittaa syömisiään siksi että vihaa vatsaansa ja haluaa siksi muokata vartaloaan. Ei huolehtiakseen siitä. Etkö näe tässä mitään eroa?

Se että ajattelee että mitähän tänään on ruoaksi, on eri asia kuin laskea kaloreita tai miettiä mitä en saa syödä koska siinä on niin paljon kaloreita. On eri asia lisätä kasviksia siksi että saa niistä ravinteita kuin punnita se paprika ja laskea kuinka paljon lykopeenia siitä tulee että saa tarpeeksi.

No tuon kuvauksen perusteella ko. henkilö ei todellakaan laske mitään lykopeenejä. Hän kirjoitti laskevansa proteiinin määrää, mikä voi olla ihan hyvä idea jos sitä saa liian vähän. Itsekin kun en lihaa syö joudun miettimään sitä, ettei mene ihan hiilarihommiksi pelkästään. 

Ja ei, en näe vartalon muokkaamisessa omaksi ilokseen mitään pahaa. Liikunta on joka tapauksessa itsestä huolehtimista, ja jos henkilö itse ei ole ahdistunut ulkonäkötavoitteestaan, sanon että hyvä, antaa mennä. Jos haluaa näkyvät vatsalihakset, ison beban tai vaikka tehdä kyykyn henkkoht painoennätyksen, mitä se kenellekään muulle kuuluu?

Itsekään en ole tyytyväinen jokaiseen kohtaan kropassani, muttei se minua pelkästään syömishäiriöiseksi tee. Nykyään kaiken pitäisi olla pilviä ja hattaraa ja kehopositiivisuus on ainut oikea uskonto. Miksi hiukset saa värjätä koska ei tykkää hiirenharmaasta omasta väristä, muttei treenata vatsalihaksia koska ei tykkää mahastaan löysempänä? 

Saa niitä vatsalihaksia treenata, mutta kannattaako sen takia rajoittaa kaloreitaan tai treenata hampaat irvessä vain siksi että ei ole tyytyväinen vartalonsa malliin? Eikö ennemmin kannattaisi laittaa pää kuntoon ja liikkua liikunnan ilosta? Toki tavoitteellinen treenaaminen on jokaisen oma asia. Jos haluaa isomman takapuolen niin kyykätköön, toivottavasti se ei rajoita muuta elämää. Kysymys tässä nyt on kuitenkin ennen kaikkea siitä suhteesta ruokaan. Se on jokaisen ihan ikioma asia, mutta toivoisin että omat motivaationsa ja ongelmakohtansa tunnistaisi itse.

On ihana kuulla että ko. kirjoittaja ei suorita ryppyotsaisesti tavoitteitaan. Siitä huolimatta minun mielipiteeni on että hänellä on vääristynyt suhde ruokaan. Kaikki ortorektikot eivät suinkaan ole ääriesimerkkejä, kuten oma puolisoni on. Eikä tarvitse olla syömishäiriötä jotta voi olla vääristynyt suhde ruokaan. Se vääristynyt suhde kuitenkin helposti laajenee ympäristön vaikutuksesta syömishäiriöksi, joka ei suinkaan aina ole ortoreksia. Se voi olla vaikka BED ja kun katselee kaduilla ympärilleen, näkee paljon nimenomaan ahmimishäiriöisiä ja oma melko valistunut veikkaukseni on että useimmat näistä ihmisistä haluavat laihtua ja yrittävät laihtua joka johtaa taas hirveisiin tuloksiin useimpien kohdalla ja he päätyvät entistä painavammiksi.

Miksi oletat että kyseessä on kalorien rajoitus ja hampaat irvessä liikkuminen? Ylempänähän jo vastattiin ettei rajoita mitään ja liikkuu rennosti, myös vapaapäiviä on eikä mikään ruoka ole kiellettyä. En todellakaan ymmärrä miksi "liikunnan ilo" on sallittua mutta "kropan muokkaaminen" ei. Tai ihan eri asiaan liittyvät jutut kuten käsityöt tai vaikka nikkarointi on ok harrastus, mutta oman vartalon kehittäminen haluamaansa suuntaan ei ole? 

Ja käännetään tämä toisin päin, eikö mielestäsi kehopositiivisuus tai esittämäsi kaltainen asenne (ei saa ajatella ruokaa, ulkonäköä jne) voi mennä liian pitkälle? Että välttelee vaikkapa sitä tavoitteellista treenaamista kuin ruttoa vaikka ehkä haluaisi ja sanoo itselleen peilin edessä "rakastan maharöllykkääni" vaikka oikeasti ei tuntisi näin? Ei sekään tervettä ole. Vai eikö näin voi olla? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kertoo faktan niin turha siitä on suuttua. Katsoisi peiliin vaan. En ole suuttunut kertaakaan kun minulle on kerrottu lihonneeni. Olen vastannut tietäväni asian erittäin hyvin. Osa vaatteista ei nimittäin mahdu enää päälle. Puolisokin on lihonnut. Voidaan nyt yhdessä laihdutella 😀

En oikein hahmota miksi painosta ei saisi lihavalle sanoa, tai laihalle, tai kertoa kaljulle että oletpa sä kalju. Ei tuossa vielä ole mitään arvolatausta mukana.

Olen samaa mieltä, mutta mainittakoon kuitenkin, ettööööööä kaljuus eroaa noista kahdesta siitä, että se ei ole valinta. Se on pakotettu haitta, jolle ei ainakaan ilman kirurgia voi mitään. Lihavuus on valinta, ja laihuudellekin voi ihan itse jotain tehdä. Toki se vaatii panostusta, eli treeni ja ruokavalio kohdalleen.

Ei lihavuus ole aina valinta. Esim jonkun mielestä Sara Sieppi on lihava, vaikka näyttää hyvinkin terveeltä, vähän runsasmuotoisemmalta vain. Eikä laihuus ole sen enempää valinta. Paino on niin monimutkainen ja kompleksi asia että siihen ei ulkopuolisten pitäisi puuttua lainkaan. Laihdutus hyvin, hyvin harvoin onnistuu laihduttamaan. Se minkä se tekee, on vääristää suhdetta ruokaan ja altistaa vakaville syömishäiriöille.

Se ei siis vaadi panostusta ruokavalioon tai liikuntaan (jolla muuten on painonhallintaan todella minimaalinen vaikutus), vaan vaatii mahdollisuutta panostaa omaan itseensä. Kaikilla tätä mahdollisuutta ei ole ja moni ylipainoinen on sairastunut juuri laihduttamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Suhteessa on puolisolla oikeus sanoa, jos toisella nousee paljon paino, hän ei pese hampaita tai käy suihkussa. Jos toinen ei kestä, niin kannattaa olla yksin. T. Itsestään huolehtiva nainen

Oletko miettinyt että sinun olisi parempi olla yksin, jollet kestä toisen tapoja?

En minä ainakaan vierestä katsoen anna kumppanin vajota masenukseen, tuhota kroppansa, hampaansa, ja terveytensä. Vaan autan ja tuen häntä jos hän ei itse pysty huolehtimaan itsestään.

-eri