Miksi lihomisesta ei saa sanoa suhteessa? Avopuoliso suuttui

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se juuri vihjailu onkin aivan perseestä ja vertailu johonkin luuviuluun kun asiasta puhuu arvostaen toista minä kuuntelen sitä mieluummin kun vihjailua syömisiäni kyllä jokainen lihava tietää et pitäs muuttaa elämän tapojaan mutta se vain ei ole niin yksinkertaista kun kuvittelee moni jolla ei ongelmaa.

Ei voi suoraan sanoa, ei vihjaillen, mitenkään päin ei saa sanoa kun on suuri vääryys. Jos kyse olisi syömishäiriön sijaan alkoholismista ei täällä kukaan puolustelisi aloittajan juoppoa naista, mutta kun kyse on tarpeesta mättää herkkuja naamaan niin että yli 30 kiloa kertyy painoa alle kahdessa vuodessa se pitäisi vain hiljaa hyväksyä.

Mikä ihmeen pyhä lehmä tämä painoasia on? Se on vielä ehkä helpoin asia muuttaa. Itse sain kiloja helposti pois kun jätin ruokavaliosta pois lihottaneet asiat ja aloitin kävelylenkit. Tein sen omasta aloitteestani kun maharöllykkä alkoi inhottaa. Mies taas ei edes pidä siitä jos olen liian laiha. Olen enemmän vanhanaikainen tässä asiassa, koska suosin ajatusta painonhallinnasta.

No se ihmeen pyhä lehmä se on, että alkoholin voi jättää kokonaan pois elämästään, mutta syömistä ei. Painonhallinta on vääristynyt suhde ruokaan sekin. Ajattele jos voisit elää ihan normaalisti ajattelematta painoasi lainkaan? Pysyä hyväkuntoisena ja terveenä ja onnellisena ihan ilman ajatustakaan painollesi. Eikö se olisi ihanaa?

Mulle ihanaa olisi syödä mitä tahansa ja pysyä ikuisesti 55-kiloisena, mutta se ei vain toimi niin. Jos haluan syödä vaikka munariisipasteijoita tai lihapiirakoita niin ne pitää mahduttaa päivän kilokalorisaantiin ja pitää ajatella myös ruoan terveellisyyttä. Siinäkin on koulukuntaa joka lähtöön. Moni ei niissä kiloissa joissa olen edes laihduttaisi, koska en ole ollut myöskään koskaan ylipainoinen.

Minulle painonhallinta on nimenomaan sitä, että teen elämäntapoihin hienosäätöä kun paino on nousemassa tai syön enemmän jos se on liikaa laskussa. Minulla sysäys painonnousuun tapahtui kun en enää voinut harrastaa juoksua joka oli ollut lempilajini jo 20 vuoden ajan. Se piti korvata sitten muulla harjoittelulla joka onkin tuonut jo tuloksia.

Oletko miettinyt että ehkä kroppasi mielestä ihannepainosi ei ole 55kg? Mikä olisi niin hirveää jos painaisit vaikka 62kg ja voisit elää sen painoisena ajattelematta yhden yhtä kaloria ja kiloa? Sinulla on selvästi vääristynyt suhde ruokaan, ei tässä ole mitään eri koulukuntia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Niinpä. Kun olet niin viisas niin sanopa miten me lihavien miesten puolisot otamme miehen läskit puheeksi miestä loukkaamatta? Suomessa useammalla naisella kuin miehellä on se lihonut kumppani. Miehistä 66% ja naisista 46% on lihavia.

"Rakas, toivoisin, että pitäisit terveydestäsi hieman parempaa huolta. Musta tuntuu, että se on alkanut vaikuttaa jo sek*ielämäämme ja pelottaa, että sairastut."Kyllä mieheni tuon kestäisi ja fiksuna ihmisenä olisi todennäköisesti samaa mieltä kanssani.

Meinaatko että se vaikuttaa s*ksielämäänne sillä että hänellä on erektiovaikeuksia painonsa vuoksi vai siksi että sinä et enää kiihotu hänestä? Koska jos jälkimmäinen, fiksuna ihmisenä kumppanisi osaisi miettiä haluaako olla sellaisessa suhteessa. Jos haluaa, niin hei, mikäs siinä. Uskoisin kuitenkin että suurin osa ihmisistä haluaa olla suhteessa jossa ulkonäkömme ei ole niin merkityksellinen seikka etteikö kumppania kohtaan voisi tuntea intohimoa vaikkei sixpäkkiä enää olisikaan. Että intohimoa on vielä siinäkin vaiheessa kun tissit roikkuvat navassa, käsissä on sellaiset nahka-allit että tuulettaa kylppärin hampaita pestessään ja ryppyjä on naamassa enemmän kuin vuosia. Että kumppani hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen. Sellaisessa suhteessa on turvallista, rakkaudentäyteistä ja ihanaa olla. Minun puolisoni halusi minua intohimoisesti myös vaikka lihoin raskauden aikana melkein 40kg ja niiden kilojen sulattelemiseen meni aikaa. Eikä tässä kohta 20v jälkeen ole enää niin iso merkitys sillä että puolisolla on kasipäkki ja hiton terhakka treenattu takapuoli. Kyllähän ne kivoja ovat, mutta kyllä se seksikkyys ihan muista asioista tulee.

Mä taas näen asian aivan toisin. Kun ihastumme, haluamme olla toisen silmissä mahdollisimman haluttavia. Minä haluan näyttää mm myös panostamalla ulkonäkööni, että toinen ei ole muuttunut itsestäänselvyydeksi, jolle saa luvan "kelvata" mitä tarjolla on. Toki toinenkin pitää itsestään huolta samalla tavalla. Ja toki siihen liittyy muu kuin ulkonäköasiat.

Ja mitä olen seurannut, niin kyllä minun silmään onnellisimmat pariskunnat ovat juuri näitä, jotka pitävät itsestään ja suhteestaan huolta monin tavoin. Eivätkä ajattele "saa kelvata ja jos ei kelpaa, etsiköön jonkun toisen!!!"

Saman havainnon olen tehnyt. Se on oikeasti hurja ero pariskuntien keskinäisessä kommunikoinnissa, elekielessä ja yleisessä toisen kunnioittamisessa. Hyvä olo näkyy ihan kaikessa kuten myös pahoinvointi joka myös kuuluu haistavittuna sun muuna jatkuvana äyskimisenä ja tiuskimisena.

kauppakeskuksessa työskentelevä

Niin, eli toisinsanoen ihmisillä joilla paha olo, näkyy se monesti heidän painossaankin? Jännä juttu. Ehkäpä he ovat toisilleen kumppaneita jotka huomauttelevat painosta?

minä minä kirjoitti:

Käyttäjä16 kirjoitti:

Mua hämmästyttää tässäkin eniten se että lihavalle ei saa sanoa mitään (tupakoitsijalle voi kyllä nalkuttaa hajusta, laiskalle makaamisesta, pelaajalle ajan tappamisesta, epäsiistille kylvystä ja pihtarille puutteesta jne).

Jos oma paino v-tuttaa niin kai sille pitää tehdä jotain viimeistään siinä vaiheessa kun huomaa että kumppanikin välttelee. Sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa jos ei vaan pysty enää koskemaan toisen paisunutta vartaloa. Sen verran pitäisi voida tehdä oman parisuhteen eteen! Lihavuus vie niin paljon pois koko perheeltä.

Kaikki laihtuu kyllä tavalla tai toisella.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että toisen painon huomauttelijoilla on itsellä jotain ongelmia omassa päässä. Tuntuisiko mukavalta, jos ihmiset sanoisi, että onpas susta tullut ruma naamasta. Aiotko tehdä sille jotain? Ei kestä katsella.

Naama on saatu syntymässä, läskit itse hankittuja. Eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä mainitsin avopuolisolle asiasta kun bisseä alkoi kulumaan päivittäin sellaisia määriä että se alkoi näkymään jo reiluna ylipainona, pöhöttyneenä ulkomuotona ja jatkuvana väsymyksenä ja huonona kuntona.

Ei sillä ole mitään eroa onko kilot peräisin syömisistä tai juomisesta, ylipaino ei ole silti terveellistä ja ikävää se on katsoa vaan vierestä kun toinen tuhoaa terveytensä.

Annoitko aikaa, kyselitkö mikä hätänä? Kokkailitko hyviä, terveellisiä ruokia? Rohkasit, tsemppasit? Hieroit jalkoja? Ja varoit pahoittamasta mieltä milloin mistäkin asiasta, ettei toisen tasapaino vaan järky?

Tuskin. Eikä kukaan sellaista odota nyt kun oletusarvoisesti puhutaan miehestä. Toki kyseessä voi olla nainen, mutta se on epätodennäköisempää.

Kyllä nyt tulee yläpeukku toisensa perään.

Naista pitäis vastaavassa tilanteessa paapoa kuin pientä lasta.

Pehmeitä tapoja saa ja pitää suosia. Voihan toinen ostaa lahjaksi ryhmäliikuntatunteja tai uimahallivuoroja. Kumpikin kävisi yhdessätuumin hyödyntämässä tuota lahjaa.

Älä viitsi. Kukaan ei edellytä et miestä hoidetaan ku pikkusta lasta tässä asiassa. Miehiltä odotetaan vastuunkantoa ja paksumpaa nahkaa. Se on kaksinaismoralismia.

Jos parisuhteet vaikuttaa noin hankalalta ja vastenmieliseltä pystyt jäämään sinkuksi.

Mä en edes ymmärrä miksi pitää olla joku. Leffoissakin romantisoidaan parisuhteita sekä perhe-elämää siitäkin huolimatta et just niistä koituu kaikista eniten stressiä. Stressi lisää painoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?

-eri

Koska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.

Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.

Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.

Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.

Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.

Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.

Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.

En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.

Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.

Miksi ihmeessä sinä koet että muilla ei puhuta avoimesti kaikesta? En siitä huolimatta ikinä sanoisi että puoliso on lihonut. Kuten en sanoisi että onpa sinulla pieni kalu, tai että kylläpä sun musiikkimaku on surkea. Ihmisen paino on kuitenkin asia johon ei kuulu vaikuttaa sillä että laihduttaa tai lihottaa, koska se aiheuttaa vääristynyttä ruokasuhdetta, minäkuvaa ja syömishäiriöitä.

Minun kumppanillani on vakava syömishäiriö. Ortoreksia. Olen siis joka tapauksissa tässä henkilökohtaisesti herkillä, mutta se ei meinaa ettenkö tiedä mistä puhun. Olen joutunut tutustumaan syömishäiriöihin todella syvällisesti pyrkiäkseni tukemaan kumppaniani.

Jos ihminen lihoo, ei se kerro siitä että on jotenkin repsahtanut tai ei ole kiinnittänyt huomiota syömiseen tms. Se kertoo siitä että jokin ei elämässä ole ehkä kohdallaan. Ehkä ihminen on stressaantunut tai liian tiukilla tai hänellä on syömishäiriöoireita. Niin kauan kun ihminen voi hyvin, hänellä ei ole syömishäiriötä, hän kokee että häntä rakastetaan ja tuetaan ja hänellä on aikaa levätä sekä tehdä omia juttujaan, on mahdollisuus mieluiseen liikuntaan, pysyy hän ihan itsekseen terveenä ja sopivan painoisena. Jos siitä joutuu huolehtimaan erikseen, on vääristynyt suhde ruokaan. Eli kaikki tuollainen kiinnitän huomiota syömiseen ja liikun enemmän parin kuukauden ajan = vääristynyt suhde ruokaan ja kehoon. Laihdutus ei koskaan johda mihinkään hyvään. Koskaan.

Jaaha, eli kaikkien muidenkin laihdutusyritykset ovat tuhoontuomittuja kun sinun miehelläsi on ortoreksia ja kaikki laihdutus on huonoa ruokasuhdetta ja ties mitä. Voin kertoa sulle, että kaikilla ei ole yhtä herkkähipiäistä suhdetta kiloihinsa.

Minä esimerkiksi pidän asiaa ennemmin fyysisenä ja matemaattisena. Aloin käyttää kalorinlaskentaohjelmaa hyväkseni laihdutuksessa joka toimii itselläni vapauttavana tekijänä. Näen paljonko suunnilleen syön joten en joudu ajattelemaan asiaa.

En myöskään harmistu jos kaloreita tulee jonain päivänä enemmän, koska minulla voi oikeasti olla nälkä (fyysinen puoli) ja olen huomannut laihtuneeni jo muutenkin. Myös napostelu jää näin pois kun ei jaksa olla koko ajan kirjaamassa suupaloja ylös.

Vierailija kirjoitti:

minä minä kirjoitti:

Käyttäjä16 kirjoitti:

Mua hämmästyttää tässäkin eniten se että lihavalle ei saa sanoa mitään (tupakoitsijalle voi kyllä nalkuttaa hajusta, laiskalle makaamisesta, pelaajalle ajan tappamisesta, epäsiistille kylvystä ja pihtarille puutteesta jne).

Jos oma paino v-tuttaa niin kai sille pitää tehdä jotain viimeistään siinä vaiheessa kun huomaa että kumppanikin välttelee. Sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa jos ei vaan pysty enää koskemaan toisen paisunutta vartaloa. Sen verran pitäisi voida tehdä oman parisuhteen eteen! Lihavuus vie niin paljon pois koko perheeltä.

Kaikki laihtuu kyllä tavalla tai toisella.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että toisen painon huomauttelijoilla on itsellä jotain ongelmia omassa päässä. Tuntuisiko mukavalta, jos ihmiset sanoisi, että onpas susta tullut ruma naamasta. Aiotko tehdä sille jotain? Ei kestä katsella.

Saako toisen käytöksestä kuitenkin huomauttaa? Miksi? Eikö sekin ole loukkaamista? Entä toisen hajusteiden käytöstä?

Mistä saa huomauttaa ja millä perusteella?

Aiheuttaako vaikkapa siitä huomauttaminen että toinen käyttää hajuvettä syömishäiriön? Ei. Ihmisen vartalo on niin intiimi asia hänelle että pitää olla joku todella hyvä syy sanoa siitä jotain. Varsinkin suhde ruokaan ja kehonkuva jotka ovat nykyaikana niin hirvittävän vääristyneitä, ovat todella kompleksisia juttuja. Minä pidän hajuvesistä ja jos puolisoni sanoo että rakas tuo tuoksu aiheuttaa minulle päänsärkyä, olisiko vaihtaa johonkin toiseen, on se minusta toki kurjaa, mutta siihen on helppo ratkaisu. Sen sijaan kun tiedetään että esim laihduttaminen aiheuttaa syömishäiriöitä, niin siihen ei todellakaan ole helppoa ratkaisua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Niinpä. Kun olet niin viisas niin sanopa miten me lihavien miesten puolisot otamme miehen läskit puheeksi miestä loukkaamatta? Suomessa useammalla naisella kuin miehellä on se lihonut kumppani. Miehistä 66% ja naisista 46% on lihavia.

"Rakas, toivoisin, että pitäisit terveydestäsi hieman parempaa huolta. Musta tuntuu, että se on alkanut vaikuttaa jo sek*ielämäämme ja pelottaa, että sairastut."Kyllä mieheni tuon kestäisi ja fiksuna ihmisenä olisi todennäköisesti samaa mieltä kanssani.

Meinaatko että se vaikuttaa s*ksielämäänne sillä että hänellä on erektiovaikeuksia painonsa vuoksi vai siksi että sinä et enää kiihotu hänestä? Koska jos jälkimmäinen, fiksuna ihmisenä kumppanisi osaisi miettiä haluaako olla sellaisessa suhteessa. Jos haluaa, niin hei, mikäs siinä. Uskoisin kuitenkin että suurin osa ihmisistä haluaa olla suhteessa jossa ulkonäkömme ei ole niin merkityksellinen seikka etteikö kumppania kohtaan voisi tuntea intohimoa vaikkei sixpäkkiä enää olisikaan. Että intohimoa on vielä siinäkin vaiheessa kun tissit roikkuvat navassa, käsissä on sellaiset nahka-allit että tuulettaa kylppärin hampaita pestessään ja ryppyjä on naamassa enemmän kuin vuosia. Että kumppani hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen. Sellaisessa suhteessa on turvallista, rakkaudentäyteistä ja ihanaa olla. Minun puolisoni halusi minua intohimoisesti myös vaikka lihoin raskauden aikana melkein 40kg ja niiden kilojen sulattelemiseen meni aikaa. Eikä tässä kohta 20v jälkeen ole enää niin iso merkitys sillä että puolisolla on kasipäkki ja hiton terhakka treenattu takapuoli. Kyllähän ne kivoja ovat, mutta kyllä se seksikkyys ihan muista asioista tulee.

En ole puhunut mitään näkyvistä vatsalihaksista tai että toisen pitäisi olla edes normaalipainoinen. Mutta kyllä minulta kaikki fyysiset halut lähtisi, jos mieheni painaisi 150kg. Ihan samalla tavalla tiedän ja uskon, että myös minun painollani on merkitystä miehen haluille.

Minäkin olen lihonut raskausaikoina, eikä mieskään ole ihan samassa kunnossa kuin nuorena. Ei haittaa eikä muuta halujani, mutta jos tosissaan jomman kumman paino alkaisi reilusti nousemaan, niin ei se näytä eikä tunnu hyvälle kummastakaan.

Kyllä minä himoitsisin puolisoani vaikka hän painaisi sen 200kg. Samalla tavalla himoitsisin häntä vaikka hän kaljuuntuisi, tai sairastuisi syöpään, tai menettäisi nenänsä. Himoitsisin ja rakastaisin kumppaniani samalla tavalla vaikka hän joutuisi onnettomuuteen ja menettäisi kaikki komeat piirteensä.

Ja jos minua kiinnostaisi kumppanin paino, niin pyrkisin silloin siihen että hänen rasvaprosenttinsa pysyy alhaisena, eikö? Miksei minua silloin kiinnostaisi kuinka se toteutuu parhaiten, sen sijaan että toitottaisin kuviteltua oikeuttani huomautella hänen painostaan?

Sitten olet pyhimys tässä asiassa, ainakin minuun verrattuna. En ole varma, pystyisinkö edes nukkumaan samassa sängyssä, jos mieheni painaisi 200kg. Jo se haju olisi kamala kestää.

Miksi kuvittelet että lihava ihminen jotenkin haisisi? T. Todella lihavan läheinen joka ei ole koskaan haistanut mitään kummempaa

Jos ei itseään ja terveyttään kunnioita  sen vertaa että pysyy normaalipainossa,ei voi kunniottaa kyllä puolisoakaan.

Ei se vaadi ihme-tekoja,vaan sitä ettei lapa turhaa ruokaa naamaan.

Jos on merkittävästi lihonut, kyllä sen lopulta lääkärikin mainitsee, tough love. Yhtälailla, jos joku on liikaa laihtunut. Miksei puoliso voisi siitä asiallisesti huomauttaa ennen kuin ammattilaiset sen tekevät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se juuri vihjailu onkin aivan perseestä ja vertailu johonkin luuviuluun kun asiasta puhuu arvostaen toista minä kuuntelen sitä mieluummin kun vihjailua syömisiäni kyllä jokainen lihava tietää et pitäs muuttaa elämän tapojaan mutta se vain ei ole niin yksinkertaista kun kuvittelee moni jolla ei ongelmaa.

Ei voi suoraan sanoa, ei vihjaillen, mitenkään päin ei saa sanoa kun on suuri vääryys. Jos kyse olisi syömishäiriön sijaan alkoholismista ei täällä kukaan puolustelisi aloittajan juoppoa naista, mutta kun kyse on tarpeesta mättää herkkuja naamaan niin että yli 30 kiloa kertyy painoa alle kahdessa vuodessa se pitäisi vain hiljaa hyväksyä.

Mikä ihmeen pyhä lehmä tämä painoasia on? Se on vielä ehkä helpoin asia muuttaa. Itse sain kiloja helposti pois kun jätin ruokavaliosta pois lihottaneet asiat ja aloitin kävelylenkit. Tein sen omasta aloitteestani kun maharöllykkä alkoi inhottaa. Mies taas ei edes pidä siitä jos olen liian laiha. Olen enemmän vanhanaikainen tässä asiassa, koska suosin ajatusta painonhallinnasta.

No se ihmeen pyhä lehmä se on, että alkoholin voi jättää kokonaan pois elämästään, mutta syömistä ei. Painonhallinta on vääristynyt suhde ruokaan sekin. Ajattele jos voisit elää ihan normaalisti ajattelematta painoasi lainkaan? Pysyä hyväkuntoisena ja terveenä ja onnellisena ihan ilman ajatustakaan painollesi. Eikö se olisi ihanaa?

Suomessa enemmistö aikuisista elääkin noin, välittämättä vähääkään painostaan. Heitä kutsutaan ylipainoisiksi.

Siis elävät siten että elävät hyväkuntoisena ja terveinä? Hyvä juttu. Minä taas uskoisin että nämä reilusti ylipainoiset yrittävät jatkuvasti laihduttaa ja/tai heillä on muuta stressiä elämässään.

Sitten kun vielä muistetaan että ihmisellä on se oma biologinen paino, se jossa kehon on hyvä olla. Se voi olla jopa bmi 26 ja silti ihminen on terve ja hyväkuntoinen.

Vierailija kirjoitti:

Laihakin voi "läskistyä"

Ystäväni sairastui teini-iässä anoreksiaan. Terapian avulla on ollut ok nämä viimeiset vuodet. Huomasi vähän aika sitten saaneensa muutaman näkyvän extra kilon. Oli kysynyt miehensä mielipidettä joka onneksi vastasi, onhan tuota mullekin ilmaantunut.

Molemmat aloitti vesiliikunnassa käynnin eikä asiasta ole puhuttu sen enempää.

Mikä onni! Liiallisesta vatvomisesta olisi saattanut tulla uudelleen anoreksia.

Mikä onni tosiaan, että mieskin oli lihonnut! Kuten jo olet varmaan huomannut ketjua lukiessasi, mies (ja nimenomaan mies - tosinpäin tämä ei päde) ei voi yksinkertaisesti vastata yhtään mitään mikä kelpais. Koskaan. Onneksi mies pystyi tällä kertaa toimimaan vastuunkantajana, niin saatiin muutosta ainoalla hyväksyttävissä olevalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Niinpä. Kun olet niin viisas niin sanopa miten me lihavien miesten puolisot otamme miehen läskit puheeksi miestä loukkaamatta? Suomessa useammalla naisella kuin miehellä on se lihonut kumppani. Miehistä 66% ja naisista 46% on lihavia.

"Rakas, toivoisin, että pitäisit terveydestäsi hieman parempaa huolta. Musta tuntuu, että se on alkanut vaikuttaa jo sek*ielämäämme ja pelottaa, että sairastut."Kyllä mieheni tuon kestäisi ja fiksuna ihmisenä olisi todennäköisesti samaa mieltä kanssani.

Meinaatko että se vaikuttaa s*ksielämäänne sillä että hänellä on erektiovaikeuksia painonsa vuoksi vai siksi että sinä et enää kiihotu hänestä? Koska jos jälkimmäinen, fiksuna ihmisenä kumppanisi osaisi miettiä haluaako olla sellaisessa suhteessa. Jos haluaa, niin hei, mikäs siinä. Uskoisin kuitenkin että suurin osa ihmisistä haluaa olla suhteessa jossa ulkonäkömme ei ole niin merkityksellinen seikka etteikö kumppania kohtaan voisi tuntea intohimoa vaikkei sixpäkkiä enää olisikaan. Että intohimoa on vielä siinäkin vaiheessa kun tissit roikkuvat navassa, käsissä on sellaiset nahka-allit että tuulettaa kylppärin hampaita pestessään ja ryppyjä on naamassa enemmän kuin vuosia. Että kumppani hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen. Sellaisessa suhteessa on turvallista, rakkaudentäyteistä ja ihanaa olla. Minun puolisoni halusi minua intohimoisesti myös vaikka lihoin raskauden aikana melkein 40kg ja niiden kilojen sulattelemiseen meni aikaa. Eikä tässä kohta 20v jälkeen ole enää niin iso merkitys sillä että puolisolla on kasipäkki ja hiton terhakka treenattu takapuoli. Kyllähän ne kivoja ovat, mutta kyllä se seksikkyys ihan muista asioista tulee.

En ole puhunut mitään näkyvistä vatsalihaksista tai että toisen pitäisi olla edes normaalipainoinen. Mutta kyllä minulta kaikki fyysiset halut lähtisi, jos mieheni painaisi 150kg. Ihan samalla tavalla tiedän ja uskon, että myös minun painollani on merkitystä miehen haluille.

Minäkin olen lihonut raskausaikoina, eikä mieskään ole ihan samassa kunnossa kuin nuorena. Ei haittaa eikä muuta halujani, mutta jos tosissaan jomman kumman paino alkaisi reilusti nousemaan, niin ei se näytä eikä tunnu hyvälle kummastakaan.

Kyllä minä himoitsisin puolisoani vaikka hän painaisi sen 200kg. Samalla tavalla himoitsisin häntä vaikka hän kaljuuntuisi, tai sairastuisi syöpään, tai menettäisi nenänsä. Himoitsisin ja rakastaisin kumppaniani samalla tavalla vaikka hän joutuisi onnettomuuteen ja menettäisi kaikki komeat piirteensä.

Ja jos minua kiinnostaisi kumppanin paino, niin pyrkisin silloin siihen että hänen rasvaprosenttinsa pysyy alhaisena, eikö? Miksei minua silloin kiinnostaisi kuinka se toteutuu parhaiten, sen sijaan että toitottaisin kuviteltua oikeuttani huomautella hänen painostaan?

Sitten olet pyhimys tässä asiassa, ainakin minuun verrattuna. En ole varma, pystyisinkö edes nukkumaan samassa sängyssä, jos mieheni painaisi 200kg. Jo se haju olisi kamala kestää.

Miksi kuvittelet että lihava ihminen jotenkin haisisi? T. Todella lihavan läheinen joka ei ole koskaan haistanut mitään kummempaa

Lähes poikkeuksetta lihavat haisevat aina.  Jos on läheinen, ne on tottuneet eikä edes huomaa sitä .

Ap, voisit miettiä miksi puolisosi voi kanssasi niin huonosti, että on syönyt pahaan oloonsa ja lihonut? Johtuisiko ikävästä huomauttelusta?

Vierailija kirjoitti:

Jos on merkittävästi lihonut, kyllä sen lopulta lääkärikin mainitsee, tough love. Yhtälailla, jos joku on liikaa laihtunut. Miksei puoliso voisi siitä asiallisesti huomauttaa ennen kuin ammattilaiset sen tekevät?

Koska se lääkäri ei ole mielenterveyden eikä ravitsemustieteen ammattilainen? Lääkäreille opetetaan ravitsemustiedettä n. 0,5op verran.

Laihduttaminen aiheuttaa syömishäiriöitä ja paljon useammin lihomista kuin laihtumista. Miksi kenenkään pitäisi toisen painosta huomauttaa? Huomautteletteko te toisten rypyistäkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

minä minä kirjoitti:

Käyttäjä16 kirjoitti:

Mua hämmästyttää tässäkin eniten se että lihavalle ei saa sanoa mitään (tupakoitsijalle voi kyllä nalkuttaa hajusta, laiskalle makaamisesta, pelaajalle ajan tappamisesta, epäsiistille kylvystä ja pihtarille puutteesta jne).

Jos oma paino v-tuttaa niin kai sille pitää tehdä jotain viimeistään siinä vaiheessa kun huomaa että kumppanikin välttelee. Sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa jos ei vaan pysty enää koskemaan toisen paisunutta vartaloa. Sen verran pitäisi voida tehdä oman parisuhteen eteen! Lihavuus vie niin paljon pois koko perheeltä.

Kaikki laihtuu kyllä tavalla tai toisella.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että toisen painon huomauttelijoilla on itsellä jotain ongelmia omassa päässä. Tuntuisiko mukavalta, jos ihmiset sanoisi, että onpas susta tullut ruma naamasta. Aiotko tehdä sille jotain? Ei kestä katsella.

Saako toisen käytöksestä kuitenkin huomauttaa? Miksi? Eikö sekin ole loukkaamista? Entä toisen hajusteiden käytöstä?

Mistä saa huomauttaa ja millä perusteella?

Aiheuttaako vaikkapa siitä huomauttaminen että toinen käyttää hajuvettä syömishäiriön? Ei. Ihmisen vartalo on niin intiimi asia hänelle että pitää olla joku todella hyvä syy sanoa siitä jotain. Varsinkin suhde ruokaan ja kehonkuva jotka ovat nykyaikana niin hirvittävän vääristyneitä, ovat todella kompleksisia juttuja. Minä pidän hajuvesistä ja jos puolisoni sanoo että rakas tuo tuoksu aiheuttaa minulle päänsärkyä, olisiko vaihtaa johonkin toiseen, on se minusta toki kurjaa, mutta siihen on helppo ratkaisu. Sen sijaan kun tiedetään että esim laihduttaminen aiheuttaa syömishäiriöitä, niin siihen ei todellakaan ole helppoa ratkaisua.

Syömishäiriö on sekin, että lihoo! Eli...

Vierailija kirjoitti:

Ap, voisit miettiä miksi puolisosi voi kanssasi niin huonosti, että on syönyt pahaan oloonsa ja lihonut? Johtuisiko ikävästä huomauttelusta?

Itsemurhalla uhkaaminenkaan ei kuulosta normaalilta. Voisitte hyötyä pariterapiasta.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei itseään ja terveyttään kunnioita  sen vertaa että pysyy normaalipainossa,ei voi kunniottaa kyllä puolisoakaan.

Ei se vaadi ihme-tekoja,vaan sitä ettei lapa turhaa ruokaa naamaan.

Ostovaimot pysyy kuosissa syystä. Nekin lakkaa hetkellisesti panostamasta itseensä eron kynnyksellä. Eli? Pelkän parisuhteen takia ei kannata laittaa kaikkeaan peliin. Painonhallinnan tulee lähteä sisältä päin. Huonon kanssa homma kusee heti, ihanan seurassa voikin panostaa, koska tietää olevansa aina rakastettu.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä16 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Niinpä. Kun olet niin viisas niin sanopa miten me lihavien miesten puolisot otamme miehen läskit puheeksi miestä loukkaamatta? Suomessa useammalla naisella kuin miehellä on se lihonut kumppani. Miehistä 66% ja naisista 46% on lihavia.

Meillä on aina puhuttu miehen ylipainosta ja sen aiheuttamasta 2 typ diabeteksesta ihan siinä missä päivä säästä. Silloin on ollut myös helppoa keskustella ruokailutottumuksista ja tehdä niihin yhdessä muutoksia. Syömme muutenkin 80% hyvin mutta kun sairaus 19v sitten todettiin vähensimme hiilareita ruokavaliostamme. 4 kuukaudessa mieheni paino putosi 17 kg ja sairaus saatiin hallintaan. Parimetrinen mies painaa 100g mikä on oikein hyvä paino hänelle.

Ei asiasta puhumisen tarvitse tarkoittaa läskien tai jenkkakahvojen puristelua inhoten vaan aikuisten järkevää pohdintaa! Mutta myös lihavan täytyy olla vastaanottavainen keskustelulle eikä heti lähteä puolustautumaan. Se ei auta ketään.

Aika tehokas on ollut dieetti kun mies painaa enää vain karkkipussin verran. Keittiövaa'allako hän kävi?

Vierailija kirjoitti:

Tuo kuulostaa vielä ihan nätiltä tavalta ottaa asia esiin. Varmaan paino on vaan erityisen herkkä aihe hänelle. Sinuna laittaisin oman ruokavalion kuntoon enkä ostaisi kotiin mitään herkkuja tms. Ja alkaisin harrastaa vaikka ihan vaan kävelylenkkejä tai jotain mihin puolison on halutessaan helppo lähteä oma-aloitteisesti mukaan. Ja olisin siis muuten ihan hiljaa koko aiheesta. Ehkä hän lähtee jossain vaiheessa mukaan terveellisiin elämäntapoihin.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tuo ei toimi. Puoliso vaan suuttuu jos minä kieltäydyn herkuista ja se ilmiselvästi vaivaa. Syön ainoana perheessä terveellisesti ja kieltäydyn kategorisesti melkein aina herkuista ja se tosiaan tuntuu aiheuttavan vain eripuraa ja ahdistusta. En myöskään kommentoi muiden syömisiä/syömättä jättämisiä enkä varsinkaan omiani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on merkittävästi lihonut, kyllä sen lopulta lääkärikin mainitsee, tough love. Yhtälailla, jos joku on liikaa laihtunut. Miksei puoliso voisi siitä asiallisesti huomauttaa ennen kuin ammattilaiset sen tekevät?

Koska se lääkäri ei ole mielenterveyden eikä ravitsemustieteen ammattilainen? Lääkäreille opetetaan ravitsemustiedettä n. 0,5op verran.

Laihduttaminen aiheuttaa syömishäiriöitä ja paljon useammin lihomista kuin laihtumista. Miksi kenenkään pitäisi toisen painosta huomauttaa? Huomautteletteko te toisten rypyistäkin?

Niin miksi terveysalalla toimivan pitäis huomauttaa potilaan terveyteen haitallisista asioista... mietitääs...

Etkö tajua miten naurettava olet?