Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi lihomisesta ei saa sanoa suhteessa? Avopuoliso suuttui
10.12.2020 |
kun sanoin, ja kertoi, että voi päättää päivänsä jos ei kelpaa.
Kommentit (586)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä meillä mies otti puheeksi, kun laihduin huomattavasti stressin seurauksena. Mietittiin sit yhdessä miten panostetaan ratkaisuja.
On mielestäni täysin absurdia (ja kuin jostain teinirakkauselokuvista) ettei todella kova lihominen /laihtuminen vaikuttaisi haluihin ja mahdollisesti suhteeseen. Ja esim 10 vuodessa on paljon verrattuna siihen, että lihot kilon vuodessa kymmenen vuoden ajan.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä mainitsin avopuolisolle asiasta kun bisseä alkoi kulumaan päivittäin sellaisia määriä että se alkoi näkymään jo reiluna ylipainona, pöhöttyneenä ulkomuotona ja jatkuvana väsymyksenä ja huonona kuntona.
Ei sillä ole mitään eroa onko kilot peräisin syömisistä tai juomisesta, ylipaino ei ole silti terveellistä ja ikävää se on katsoa vaan vierestä kun toinen tuhoaa terveytensä.
Annoitko aikaa, kyselitkö mikä hätänä? Kokkailitko hyviä, terveellisiä ruokia? Rohkasit, tsemppasit? Hieroit jalkoja? Ja varoit pahoittamasta mieltä milloin mistäkin asiasta, ettei toisen tasapaino vaan järky?
Tuskin. Eikä kukaan sellaista odota nyt kun oletusarvoisesti puhutaan miehestä. Toki kyseessä voi olla nainen, mutta se on epätodennäköisempää.
Kyllä nyt tulee yläpeukku toisensa perään.
Naista pitäis vastaavassa tilanteessa paapoa kuin pientä lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏
Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?
Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?
-eriKoska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.
Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.
Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.
Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.
Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.
Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.
Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.
En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.
Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä mainitsin avopuolisolle asiasta kun bisseä alkoi kulumaan päivittäin sellaisia määriä että se alkoi näkymään jo reiluna ylipainona, pöhöttyneenä ulkomuotona ja jatkuvana väsymyksenä ja huonona kuntona.
Ei sillä ole mitään eroa onko kilot peräisin syömisistä tai juomisesta, ylipaino ei ole silti terveellistä ja ikävää se on katsoa vaan vierestä kun toinen tuhoaa terveytensä.
Annoitko aikaa, kyselitkö mikä hätänä? Kokkailitko hyviä, terveellisiä ruokia? Rohkasit, tsemppasit? Hieroit jalkoja? Ja varoit pahoittamasta mieltä milloin mistäkin asiasta, ettei toisen tasapaino vaan järky?
Tuskin. Eikä kukaan sellaista odota nyt kun oletusarvoisesti puhutaan miehestä. Toki kyseessä voi olla nainen, mutta se on epätodennäköisempää.
Kyllä nyt tulee yläpeukku toisensa perään.Naista pitäis vastaavassa tilanteessa paapoa kuin pientä lasta.
Pehmeitä tapoja saa ja pitää suosia. Voihan toinen ostaa lahjaksi ryhmäliikuntatunteja tai uimahallivuoroja. Kumpikin kävisi yhdessätuumin hyödyntämässä tuota lahjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se juuri vihjailu onkin aivan perseestä ja vertailu johonkin luuviuluun kun asiasta puhuu arvostaen toista minä kuuntelen sitä mieluummin kun vihjailua syömisiäni kyllä jokainen lihava tietää et pitäs muuttaa elämän tapojaan mutta se vain ei ole niin yksinkertaista kun kuvittelee moni jolla ei ongelmaa.
Ei voi suoraan sanoa, ei vihjaillen, mitenkään päin ei saa sanoa kun on suuri vääryys. Jos kyse olisi syömishäiriön sijaan alkoholismista ei täällä kukaan puolustelisi aloittajan juoppoa naista, mutta kun kyse on tarpeesta mättää herkkuja naamaan niin että yli 30 kiloa kertyy painoa alle kahdessa vuodessa se pitäisi vain hiljaa hyväksyä.
Mikä ihmeen pyhä lehmä tämä painoasia on? Se on vielä ehkä helpoin asia muuttaa. Itse sain kiloja helposti pois kun jätin ruokavaliosta pois lihottaneet asiat ja aloitin kävelylenkit. Tein sen omasta aloitteestani kun maharöllykkä alkoi inhottaa. Mies taas ei edes pidä siitä jos olen liian laiha. Olen enemmän vanhanaikainen tässä asiassa, koska suosin ajatusta painonhallinnasta.
No se ihmeen pyhä lehmä se on, että alkoholin voi jättää kokonaan pois elämästään, mutta syömistä ei. Painonhallinta on vääristynyt suhde ruokaan sekin. Ajattele jos voisit elää ihan normaalisti ajattelematta painoasi lainkaan? Pysyä hyväkuntoisena ja terveenä ja onnellisena ihan ilman ajatustakaan painollesi. Eikö se olisi ihanaa?
Mulle ihanaa olisi syödä mitä tahansa ja pysyä ikuisesti 55-kiloisena, mutta se ei vain toimi niin. Jos haluan syödä vaikka munariisipasteijoita tai lihapiirakoita niin ne pitää mahduttaa päivän kilokalorisaantiin ja pitää ajatella myös ruoan terveellisyyttä. Siinäkin on koulukuntaa joka lähtöön. Moni ei niissä kiloissa joissa olen edes laihduttaisi, koska en ole ollut myöskään koskaan ylipainoinen.
Minulle painonhallinta on nimenomaan sitä, että teen elämäntapoihin hienosäätöä kun paino on nousemassa tai syön enemmän jos se on liikaa laskussa. Minulla sysäys painonnousuun tapahtui kun en enää voinut harrastaa juoksua joka oli ollut lempilajini jo 20 vuoden ajan. Se piti korvata sitten muulla harjoittelulla joka onkin tuonut jo tuloksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏
Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?
Niinpä. Kun olet niin viisas niin sanopa miten me lihavien miesten puolisot otamme miehen läskit puheeksi miestä loukkaamatta? Suomessa useammalla naisella kuin miehellä on se lihonut kumppani. Miehistä 66% ja naisista 46% on lihavia.
"Rakas, toivoisin, että pitäisit terveydestäsi hieman parempaa huolta. Musta tuntuu, että se on alkanut vaikuttaa jo sek*ielämäämme ja pelottaa, että sairastut."Kyllä mieheni tuon kestäisi ja fiksuna ihmisenä olisi todennäköisesti samaa mieltä kanssani.
Meinaatko että se vaikuttaa s*ksielämäänne sillä että hänellä on erektiovaikeuksia painonsa vuoksi vai siksi että sinä et enää kiihotu hänestä? Koska jos jälkimmäinen, fiksuna ihmisenä kumppanisi osaisi miettiä haluaako olla sellaisessa suhteessa. Jos haluaa, niin hei, mikäs siinä. Uskoisin kuitenkin että suurin osa ihmisistä haluaa olla suhteessa jossa ulkonäkömme ei ole niin merkityksellinen seikka etteikö kumppania kohtaan voisi tuntea intohimoa vaikkei sixpäkkiä enää olisikaan. Että intohimoa on vielä siinäkin vaiheessa kun tissit roikkuvat navassa, käsissä on sellaiset nahka-allit että tuulettaa kylppärin hampaita pestessään ja ryppyjä on naamassa enemmän kuin vuosia. Että kumppani hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen. Sellaisessa suhteessa on turvallista, rakkaudentäyteistä ja ihanaa olla. Minun puolisoni halusi minua intohimoisesti myös vaikka lihoin raskauden aikana melkein 40kg ja niiden kilojen sulattelemiseen meni aikaa. Eikä tässä kohta 20v jälkeen ole enää niin iso merkitys sillä että puolisolla on kasipäkki ja hiton terhakka treenattu takapuoli. Kyllähän ne kivoja ovat, mutta kyllä se seksikkyys ihan muista asioista tulee.
En ole puhunut mitään näkyvistä vatsalihaksista tai että toisen pitäisi olla edes normaalipainoinen. Mutta kyllä minulta kaikki fyysiset halut lähtisi, jos mieheni painaisi 150kg. Ihan samalla tavalla tiedän ja uskon, että myös minun painollani on merkitystä miehen haluille.
Minäkin olen lihonut raskausaikoina, eikä mieskään ole ihan samassa kunnossa kuin nuorena. Ei haittaa eikä muuta halujani, mutta jos tosissaan jomman kumman paino alkaisi reilusti nousemaan, niin ei se näytä eikä tunnu hyvälle kummastakaan.
Kyllä minä himoitsisin puolisoani vaikka hän painaisi sen 200kg. Samalla tavalla himoitsisin häntä vaikka hän kaljuuntuisi, tai sairastuisi syöpään, tai menettäisi nenänsä. Himoitsisin ja rakastaisin kumppaniani samalla tavalla vaikka hän joutuisi onnettomuuteen ja menettäisi kaikki komeat piirteensä.
Ja jos minua kiinnostaisi kumppanin paino, niin pyrkisin silloin siihen että hänen rasvaprosenttinsa pysyy alhaisena, eikö? Miksei minua silloin kiinnostaisi kuinka se toteutuu parhaiten, sen sijaan että toitottaisin kuviteltua oikeuttani huomautella hänen painostaan?
Sitten olet pyhimys tässä asiassa, ainakin minuun verrattuna. En ole varma, pystyisinkö edes nukkumaan samassa sängyssä, jos mieheni painaisi 200kg. Jo se haju olisi kamala kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä16 kirjoitti:
Mua hämmästyttää tässäkin eniten se että lihavalle ei saa sanoa mitään (tupakoitsijalle voi kyllä nalkuttaa hajusta, laiskalle makaamisesta, pelaajalle ajan tappamisesta, epäsiistille kylvystä ja pihtarille puutteesta jne).
Kuka näistä nalkuttaa ja kenelle? Ihan yhtä hyödytöntä ajanhukkaa ja hermojen kiristelyä oli sitten kyseessä kilot tai tupakointi.
No kyllä sekin on prseestä jos on pariutunut savuttoman ihmisen kanssa ja sitten yht*äkkiä se toinen alkaakin kessuttelemaan. Ei tule suhde jatkumaan jos sitä katkua pitää jatkossakin haistella.
Sama juttu lihomisessakin, että jos on ihastunut hoikkaan/normipainoiseen ihmiseen ja yht*äkkiä tämä alkaakin lihoa ja kiloja tulee tyyliin 10-15 vuodessa niin kyllähän se vaikuttaa kokonaisuuteen melkoisella miinuksella.
Varmaan sitten olen todella pinnallinen ja ehdoton, mutta minusta nuo on ihan yhtä normeja syitä pistää kantapäät vastakkain kuin sekin että "kasvettiin erilleen". Sitähän tuokin sitä paitsi on kun puoliso ei enää olekaan se sama ihminen keneen rakastui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka muu voi mainita lihomisesta ellei puoliso? Mä suuttuisin, jos mulle ei siitä sanottaisi ja sitä paitsi kaikki ei vaan tajua lihonneensa.
Kukahan ei tajua, että painoa on varmaan tullut lisää, jos vanhat vaatteet eivät mene päälle?
Aika moni kertoo tajunneensa läskinsä vasta lomakuvista. Lisäksi vaatteita vaihdetaan aika tiuhaan ja vanhat viedään pois. Toki kroppa muuttuu ja senkään vuoksi vanhat vaatteet ei mahdu, vaikka ylimääräistä ei olisikaan (esim. raskaus muuttaa kroppaa)
Lisäksi kroppa voi jo alkujaan olla sen muotoinen ettei vaikka farkut ole ikinä istuneet kivasti vaan ne on aina olleet päällä jotenkin epämukavat vaikka olisi sopivatkin. Silloin sitä ei edes heti huomaa, kun ei se vaatteenkaan epämukavuus mitenkään lisäänny vaikka kiloja olisi tullutkin.
Eri juttu tietty niillä jotka on voineet aina ostaa farkkuja (ja muitakin vaatteita) jotka istuu päälle täydellisesti niin silloin varmaan huomaakin että nyt farkun napit alkaa puristaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä16 kirjoitti:
Mua hämmästyttää tässäkin eniten se että lihavalle ei saa sanoa mitään (tupakoitsijalle voi kyllä nalkuttaa hajusta, laiskalle makaamisesta, pelaajalle ajan tappamisesta, epäsiistille kylvystä ja pihtarille puutteesta jne).
Jos oma paino v-tuttaa niin kai sille pitää tehdä jotain viimeistään siinä vaiheessa kun huomaa että kumppanikin välttelee. Sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa jos ei vaan pysty enää koskemaan toisen paisunutta vartaloa. Sen verran pitäisi voida tehdä oman parisuhteen eteen! Lihavuus vie niin paljon pois koko perheeltä.
Kaikki laihtuu kyllä tavalla tai toisella.
Jos kumppanin koskettaminen on aidosti painosta kiinni, ei kyse ihan oikeasti ole rakkaudesta. Miksi tämä on niin kamalan vaikea hyväksyä?
Ja kaikki vaan ei laihdu tavalla tai toisella. Jokaisen ihmisen ulkomuoto on jokaisen ihan oma asia, ja varsinkin paino jonka huomauttelemisesta saa hyvin helposti aiheutettua toiselle ahdistusta joka lisää painonnousua ja aiheuttaa syömishäiriöitä. Laihduttaminen ei ole kellekään hyväksi, ei yhtään kellekään. Elämäntapamuutos sen sijaan olisi varmasti isolle osalle ihmisistä hyväksi, mutta sekään ei suinkaan tapahdu sillä että huomauttelee jonkun painosta.
Mieti pitkään, miksi haluaisit pahentaa asiaa?
Jos ihan aidosti olette huolissanne puolison mielenterveydestä yms, tukekaa häntä. Varmistakaa ettei hän ole liian tiukilla esim lastenhoidon kanssa, että hänellä on omaa aikaa ja mahdollisuus tehdä itselle mukavia juttuja, että hänellä on mahdollisuus syödä terveellisesti. Jos puoliso on vaikka masentunut, koittakaa jutella (ei siitä painosta) ja saada hänelle vaikka yhdessä hoitokontaktia. Kokatkaa itse terveellisesti ja yllättäkää rakkaanne vaikka lounassalaatilla, käykää itse kävelyllä ja jos kumppani haluaa, hän voi tulla mukaan. Mikään painosta huomautteleminen tai toteaminen että voi kun olit kaunis 20kg sitten, ei muuta kuin pahenna asiaa. Ja jos se kumppanin paino on teille niin hirvittävän iso asia, miettikää oletteko ihan oikeasti sitoutuneita siihen parisuhteeseenne. Entä jos puoliso sairastuu johonkin sairauteen? Joutuu tulipaloon? Halvaantuu? Oletteko sittenkin hänen tukenaan, vai lähdettekö huitelemaan kun “ei kortisonista pöhöttynyt kroppa saa minua kiihottumaan”.
Tämä on vaikea hyväksyä, koska jokainen meistä määrittelee rakkaudentunteen itse. Et sinä voi päättää, onko minun tunteeni rakkautta vai ei. Se, että sinulle puolison ulkomuoto ei merkitse mitään intohimoisen rakkauden syttymiseen tai sammumiseen, ei tee rakkaudestasi yhtään "oikeampaa" tai todellisempaa, kuin meidän muiden, joille fyysinen olemus on yksi syy intohimoon ja rakkauteen.
Rakastaahan edelleen voi, vaikka intohimo loppuisikin suhteesta. Rakastan edelleen tietyllä tapaa ex-puolisoani, mutta olen hyvin iloinen, ettei minun tarvitse enää koskaan harrastaa seksiä hänen kanssaan. Suhteestamme on edelleen jäljellä monia hyviä asioita, jotka pääsevät nyt esiin jaetussa vanhemmuudessa.
Kun suhdetta painostaa ajatus (edes lievästi) vastetahtoisesta seksistä tai tunne siitä, että seksiä pitäisi olla, mutta kumppani ei vaan enää haluta, on vaikea tuoda esiin suhteen positiivisia puolia.
minä minä kirjoitti:
Käyttäjä16 kirjoitti:
Mua hämmästyttää tässäkin eniten se että lihavalle ei saa sanoa mitään (tupakoitsijalle voi kyllä nalkuttaa hajusta, laiskalle makaamisesta, pelaajalle ajan tappamisesta, epäsiistille kylvystä ja pihtarille puutteesta jne).
Jos oma paino v-tuttaa niin kai sille pitää tehdä jotain viimeistään siinä vaiheessa kun huomaa että kumppanikin välttelee. Sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa jos ei vaan pysty enää koskemaan toisen paisunutta vartaloa. Sen verran pitäisi voida tehdä oman parisuhteen eteen! Lihavuus vie niin paljon pois koko perheeltä.
Kaikki laihtuu kyllä tavalla tai toisella.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että toisen painon huomauttelijoilla on itsellä jotain ongelmia omassa päässä. Tuntuisiko mukavalta, jos ihmiset sanoisi, että onpas susta tullut ruma naamasta. Aiotko tehdä sille jotain? Ei kestä katsella.
Saako toisen käytöksestä kuitenkin huomauttaa? Miksi? Eikö sekin ole loukkaamista? Entä toisen hajusteiden käytöstä?
Mistä saa huomauttaa ja millä perusteella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se juuri vihjailu onkin aivan perseestä ja vertailu johonkin luuviuluun kun asiasta puhuu arvostaen toista minä kuuntelen sitä mieluummin kun vihjailua syömisiäni kyllä jokainen lihava tietää et pitäs muuttaa elämän tapojaan mutta se vain ei ole niin yksinkertaista kun kuvittelee moni jolla ei ongelmaa.
Ei voi suoraan sanoa, ei vihjaillen, mitenkään päin ei saa sanoa kun on suuri vääryys. Jos kyse olisi syömishäiriön sijaan alkoholismista ei täällä kukaan puolustelisi aloittajan juoppoa naista, mutta kun kyse on tarpeesta mättää herkkuja naamaan niin että yli 30 kiloa kertyy painoa alle kahdessa vuodessa se pitäisi vain hiljaa hyväksyä.
Mikä ihmeen pyhä lehmä tämä painoasia on? Se on vielä ehkä helpoin asia muuttaa. Itse sain kiloja helposti pois kun jätin ruokavaliosta pois lihottaneet asiat ja aloitin kävelylenkit. Tein sen omasta aloitteestani kun maharöllykkä alkoi inhottaa. Mies taas ei edes pidä siitä jos olen liian laiha. Olen enemmän vanhanaikainen tässä asiassa, koska suosin ajatusta painonhallinnasta.
No se ihmeen pyhä lehmä se on, että alkoholin voi jättää kokonaan pois elämästään, mutta syömistä ei. Painonhallinta on vääristynyt suhde ruokaan sekin. Ajattele jos voisit elää ihan normaalisti ajattelematta painoasi lainkaan? Pysyä hyväkuntoisena ja terveenä ja onnellisena ihan ilman ajatustakaan painollesi. Eikö se olisi ihanaa?
Suomessa enemmistö aikuisista elääkin noin, välittämättä vähääkään painostaan. Heitä kutsutaan ylipainoisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏
Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?
Niinpä. Kun olet niin viisas niin sanopa miten me lihavien miesten puolisot otamme miehen läskit puheeksi miestä loukkaamatta? Suomessa useammalla naisella kuin miehellä on se lihonut kumppani. Miehistä 66% ja naisista 46% on lihavia.
Meillä on aina puhuttu miehen ylipainosta ja sen aiheuttamasta 2 typ diabeteksesta ihan siinä missä päivä säästä. Silloin on ollut myös helppoa keskustella ruokailutottumuksista ja tehdä niihin yhdessä muutoksia. Syömme muutenkin 80% hyvin mutta kun sairaus 19v sitten todettiin vähensimme hiilareita ruokavaliostamme. 4 kuukaudessa mieheni paino putosi 17 kg ja sairaus saatiin hallintaan. Parimetrinen mies painaa 100g mikä on oikein hyvä paino hänelle.
Ei asiasta puhumisen tarvitse tarkoittaa läskien tai jenkkakahvojen puristelua inhoten vaan aikuisten järkevää pohdintaa! Mutta myös lihavan täytyy olla vastaanottavainen keskustelulle eikä heti lähteä puolustautumaan. Se ei auta ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä mainitsin avopuolisolle asiasta kun bisseä alkoi kulumaan päivittäin sellaisia määriä että se alkoi näkymään jo reiluna ylipainona, pöhöttyneenä ulkomuotona ja jatkuvana väsymyksenä ja huonona kuntona.
Ei sillä ole mitään eroa onko kilot peräisin syömisistä tai juomisesta, ylipaino ei ole silti terveellistä ja ikävää se on katsoa vaan vierestä kun toinen tuhoaa terveytensä.
Annoitko aikaa, kyselitkö mikä hätänä? Kokkailitko hyviä, terveellisiä ruokia? Rohkasit, tsemppasit? Hieroit jalkoja? Ja varoit pahoittamasta mieltä milloin mistäkin asiasta, ettei toisen tasapaino vaan järky?
Tuskin. Eikä kukaan sellaista odota nyt kun oletusarvoisesti puhutaan miehestä. Toki kyseessä voi olla nainen, mutta se on epätodennäköisempää.
Kyllä nyt tulee yläpeukku toisensa perään.Naista pitäis vastaavassa tilanteessa paapoa kuin pientä lasta.
Pehmeitä tapoja saa ja pitää suosia. Voihan toinen ostaa lahjaksi ryhmäliikuntatunteja tai uimahallivuoroja. Kumpikin kävisi yhdessätuumin hyödyntämässä tuota lahjaa.
Älä viitsi. Kukaan ei edellytä et miestä hoidetaan ku pikkusta lasta tässä asiassa. Miehiltä odotetaan vastuunkantoa ja paksumpaa nahkaa. Se on kaksinaismoralismia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏
Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?
Miksi siitä pitäisi voida sanoa? Miksi ihmeessä jonkun pitäisi leikkiä että olen hoikka? Mitä ihmettä se puolison paino kuuluu sinulle?
-eriKoska parisuhteessa halulla, intohimolla, sekssikkyydellä on iso merkitys. Jos toinen alkaa kokea negatiivisia fiiliksiä näitä asioita kohtaan, on reilua asiasta pienimuotoisesti ja kauniisti sanoa, että toiselle jää mahdollisuus muuttaa tilannetta eli laihtua.
Jos intohimosi ja puolisosi seksikkyys sinulle on hänen painostaan kiinni, on hänen ehdottomasti saatava siitä kuulla ja miettiä että onko suhteenne oikeasti tuon arvoinen. Tilanne ei varmasti muutu paremmaksi sillä että sinä siitä sanot. Paras vaihtoehto on ihan oikeasti, että eroat ja otat sellaisen puolison jolle kerrot heti alusta asti että hänen hoikkuutensa on sinulle niin tärkeää että parisuhde ei toimi jos hänen painonsa nousee.
Suurimmalle osalle ihmisistä painolla on iso merkitys halun kokemisessa. Ihan turha sitä on kieltää. Painoraja tietysti vaihtelee, mutta taatusti sinullakin on jossain vaiheessa se piste, ettet enää halua puolisoasi, jos hän tarpeeksi lihoo. Se voi olla 80kg tai se voi olla 250kg, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan.
Ota saatana ero! Sinulla ei ole mitään oikeutta prässätä muita henkilökohtaisten mieltymystesi takia. Jos et kiihotu puolisostasi enää nykyään, niin etsi uusi.
Miksi kiihdyt noin? En haluaisi etsiä uutta miestä 20 vuoden jälkeen tuosta noin vain yrittämättä edes korjata tilannetta.
Mutta miten se tilanne korjataan sillä että ahdistetaan sitä kumppania lisää? Huomautteleminen ei johda mihinkään hyvään kumppanin psyykeelle. Joko hyväksyt tosiasian tai yrität korjata sitä laittamalla omat elämäntapasi kuntoon ja huolehtimalla siitä että kumppanisi ei joudu hoitamaan esim sinun kotihommiasi tai enemmän kuin oman osansa lastenhoidosta. Huolehtimalla omalta osaltasi että sillä kumppanilla on tarpeeksi lepoaikaa ja tarpeeksi omaa aikaa ja kivoja juttuja elämässään.
Se on todella perseestä kuinka moni huitelee omissa harrastuksissaan työpäivän jälkeen ja odottaa että kumppani on sillä välin siivonnut, hoitanut lasten läksyt, ruoanlaitot ja pyykit oman työpäivänsä päälle. Sitten pitäisi vielä rättiväsyneenä harrastaa seksiä ettei “suhde väljähdy” ja sitten ihmetellään kun se kumppani lihoo kun stressin keskellä ei välttämättä ehdi syödä terveellisesti ja järkevästi, väsyneenä syö energiapitoista ruokaa vain pysyäkseen hereillä tai ruoasta tulee lohduttaja kaiken kiireen ja stressin keskellä. Näitä on niin nähty. Sitten puoliso itkee kössihallin pukuhuoneessa että kun se vaimo on niin läski, miksei se huolehdi itsestään ja kanna vastuuta omasta terveydestään.En itse koe sitä ahdisteluna, vaan siten, että toinen kertoo asiallisesti, miltä hänestä tuntuu. Ehkä tosiaan me ihmiset vain olemme erilaisia. Minun on helppo ottaa mieheni kanssa paino esille, koska puhumme hyvin avoimesti ihan kaikesta ja toisaalta tiedän, että mieheni on hyvin määrätietoinen ja arvostaa paljon terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja. Hän todennäköisesti tarkastelisi hetken tilannetta päässään, toteaisi minun olevan oikeassa ja keskittyisi seuraavat kuukaudet ruokavalioon ja liikuntaan.
Itse taas haluaisin samoista syistä, että mies huomauttaisi minulle asiasta, jos en itse ole tajunnut tai jaksanut kiinnittää asiaan huomiota. Häneltä saisin tukea laihtumiseen.
Miksi ihmeessä sinä koet että muilla ei puhuta avoimesti kaikesta? En siitä huolimatta ikinä sanoisi että puoliso on lihonut. Kuten en sanoisi että onpa sinulla pieni kalu, tai että kylläpä sun musiikkimaku on surkea. Ihmisen paino on kuitenkin asia johon ei kuulu vaikuttaa sillä että laihduttaa tai lihottaa, koska se aiheuttaa vääristynyttä ruokasuhdetta, minäkuvaa ja syömishäiriöitä.
Minun kumppanillani on vakava syömishäiriö. Ortoreksia. Olen siis joka tapauksissa tässä henkilökohtaisesti herkillä, mutta se ei meinaa ettenkö tiedä mistä puhun. Olen joutunut tutustumaan syömishäiriöihin todella syvällisesti pyrkiäkseni tukemaan kumppaniani.
Jos ihminen lihoo, ei se kerro siitä että on jotenkin repsahtanut tai ei ole kiinnittänyt huomiota syömiseen tms. Se kertoo siitä että jokin ei elämässä ole ehkä kohdallaan. Ehkä ihminen on stressaantunut tai liian tiukilla tai hänellä on syömishäiriöoireita. Niin kauan kun ihminen voi hyvin, hänellä ei ole syömishäiriötä, hän kokee että häntä rakastetaan ja tuetaan ja hänellä on aikaa levätä sekä tehdä omia juttujaan, on mahdollisuus mieluiseen liikuntaan, pysyy hän ihan itsekseen terveenä ja sopivan painoisena. Jos siitä joutuu huolehtimaan erikseen, on vääristynyt suhde ruokaan. Eli kaikki tuollainen kiinnitän huomiota syömiseen ja liikun enemmän parin kuukauden ajan = vääristynyt suhde ruokaan ja kehoon. Laihdutus ei koskaan johda mihinkään hyvään. Koskaan.
Jos todella lihonut 28 kg parissa vuodessa ja ikää vasta kolmekymmentä, kannattaa hakeutua lääkärintarkastukseen ja sulkea pois sairaudet.
Käyttäjä16 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏
Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?
Niinpä. Kun olet niin viisas niin sanopa miten me lihavien miesten puolisot otamme miehen läskit puheeksi miestä loukkaamatta? Suomessa useammalla naisella kuin miehellä on se lihonut kumppani. Miehistä 66% ja naisista 46% on lihavia.
Meillä on aina puhuttu miehen ylipainosta ja sen aiheuttamasta 2 typ diabeteksesta ihan siinä missä päivä säästä. Silloin on ollut myös helppoa keskustella ruokailutottumuksista ja tehdä niihin yhdessä muutoksia. Syömme muutenkin 80% hyvin mutta kun sairaus 19v sitten todettiin vähensimme hiilareita ruokavaliostamme. 4 kuukaudessa mieheni paino putosi 17 kg ja sairaus saatiin hallintaan. Parimetrinen mies painaa 100g mikä on oikein hyvä paino hänelle.
Ei asiasta puhumisen tarvitse tarkoittaa läskien tai jenkkakahvojen puristelua inhoten vaan aikuisten järkevää pohdintaa! Mutta myös lihavan täytyy olla vastaanottavainen keskustelulle eikä heti lähteä puolustautumaan. Se ei auta ketään.
Aika tehokas on ollut dieetti kun mies painaa enää vain karkkipussin verran. Keittiövaa'allako hän kävi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä mainitsin avopuolisolle asiasta kun bisseä alkoi kulumaan päivittäin sellaisia määriä että se alkoi näkymään jo reiluna ylipainona, pöhöttyneenä ulkomuotona ja jatkuvana väsymyksenä ja huonona kuntona.
Ei sillä ole mitään eroa onko kilot peräisin syömisistä tai juomisesta, ylipaino ei ole silti terveellistä ja ikävää se on katsoa vaan vierestä kun toinen tuhoaa terveytensä.
Annoitko aikaa, kyselitkö mikä hätänä? Kokkailitko hyviä, terveellisiä ruokia? Rohkasit, tsemppasit? Hieroit jalkoja? Ja varoit pahoittamasta mieltä milloin mistäkin asiasta, ettei toisen tasapaino vaan järky?
Tuskin. Eikä kukaan sellaista odota nyt kun oletusarvoisesti puhutaan miehestä. Toki kyseessä voi olla nainen, mutta se on epätodennäköisempää.
Kyllä nyt tulee yläpeukku toisensa perään.Naista pitäis vastaavassa tilanteessa paapoa kuin pientä lasta.
Pehmeitä tapoja saa ja pitää suosia. Voihan toinen ostaa lahjaksi ryhmäliikuntatunteja tai uimahallivuoroja. Kumpikin kävisi yhdessätuumin hyödyntämässä tuota lahjaa.
Älä viitsi. Kukaan ei edellytä et miestä hoidetaan ku pikkusta lasta tässä asiassa. Miehiltä odotetaan vastuunkantoa ja paksumpaa nahkaa. Se on kaksinaismoralismia.
Ei ole kyse siitä että ketään hoidetaan kuin pikkulasta. KENENKÄÄN painosta ei kuulu huomautella, koska se ei kuulu kellekään. Ei edes sille puolisolle, ei miehelle eikä naiselle.
Jos puoliso on lihonut, saattaa se hyvinkin olla oire vaikka väsymyksestä ja stressistä. Kannattaa silloin tarkastaa omia tekemisiään, ettei kaada kohtuuttomasti perheen hoitamista kumppaninsa niskoille (niin miehen kuin naisen). Jos se puoliso on lihonut vaikkapa 20kg kannattaa silloin miettiä ihan itsekseen että onko juuri se kumppanin hoikkuus itselle niin tärkeä asia että siihen haluaa panostaa? Jos on, niin sitten voi vaikka koittaa vaikuttaa monellakin keinolla. Siitä sanominen, vihjaileminen ja huomauttelu sen sijaan johtaa yleensä tasan päinvastaiseen tilanteeseen. Niin miehillä kuin naisilla.
Tapasin avovaimon salilla ja meitä yhdisti terveet elämäntavat ja urheilu. Matkustetiin paikkoihin joissa voimme pyörälle ja patikoida ja kilpailumme yhdessä terveellistä ruokaa. Toki siis on meillä muutakin yhteistä, mutta nämä elämäntavat ja arvot olivat ja ovat minulle erittäin tärkeitä. Viimeisen kahden vuoden aikana avokki vaihtoi työpaikkaa ja on kokoajan stressaantunut. Urheilu jäi kokonaan pois ja suklaa ja sipsi maistuu joka ilta. Painoa on tullut vähintään 40kg tänä aikana. Olen yrittänyt keskustella asiasta hänen kanssaan, tsempata, tukea ja motivoida. Ei kiinnosta ja kuulemma vaan lisään hänen stressiään. Työpaikkaa ei halua vaihtaa vaikka on onneton koska raha on tärkeintä jne. Olen jo etsinyt itselleni oman asunnon ja aion jättää hänet pyhien jälkeen. Minusta yltiöpäinen lihominen ja elämän arvojen muuttaminen on ihan sama kuin jos joku vaikka hurahtaa ääriuskovaiseksi.
Alue: Aihe vapaa
Saman havainnon olen tehnyt. Se on oikeasti hurja ero pariskuntien keskinäisessä kommunikoinnissa, elekielessä ja yleisessä toisen kunnioittamisessa. Hyvä olo näkyy ihan kaikessa kuten myös pahoinvointi joka myös kuuluu haistavittuna sun muuna jatkuvana äyskimisenä ja tiuskimisena.
kauppakeskuksessa työskentelevä