Miksi lihomisesta ei saa sanoa suhteessa? Avopuoliso suuttui

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Mutta kun se ei kuulu sinulle tippaakaan. Ei sitten tippaakaan. Se on hänen kehonsa, eikä se kuulu sinulle vaikka olette parisuhteessa. Ei edes terveydelliseltä kannalta. Jos hän ei sinulle kelpaa, lähde kävelemään.

Järkyttävää kuvitella että on oikeus edes vihjailla toisen painosta jos on parisuhteessa. Ei ole.

En ole samaa mieltä. Mielestäni minulla on oikeus olla huolissani puolisoni terveydestä, jos näen hänen itsensä sitä omalla käytöksellään laiminlyövän. Olen omalta osaltani sitoutunut suhteeseen, jonka eteen teen kaikkeni, ja toivon sitä myös toiselta. Vaikka ylipaino onkin myös ulkoiseen olemukseen liittyvä seikka, ei se välttämättä ole pelkästään pinnallinen asia. Oikein runsas ylipaino asettaa rajoituksia koko perheen elämään, väsymystä, jaksamattomuutta, tyytymättömyyttä, haluttomuutta monenlaiseen tekemiseen jne. Kyllä nämä heijastuvat aivan kaikkeen elämään. Siksi ne eivät parisuhde- ja mahd. perheen kannalta ole välttämättä tai useinkaan mitenkään irrallisia asioita. Täytyy kyllä myös aivan omana mielipiteenäni sanoa, että en haluaisi menettää mieheni silmissä sitä, että olen hänen mielestään viehättävä ja haluttava. Rakkaus ei varmasti lopu joihinkin liikakiloihin, mutta haluan pitää itseni hyvässä kunnossa myös jaksaakseni olla se puoliso, jonka mieheni on valinnut. Iloinen, tyytyväinen, kohtuullisesti liikkuva ja energinen kumppani jakamassa yhteisiä mielenkiinonnokohteita ja harrastuksia, niitä samoja mitkä joskus herättivät hänen kiinnostuksensa ja ihastuksensa minuun. Ja päin vastoin.

Anteeksi vain, mutta minusta tuo kuulostaa erittäin surulliselta, että koet voivasi olla hyvä kumppani vain, jos olet tietyssä painossa. Onhan sitä nyt muutakin parisuhteessa, kuin fyysiset aktiviteetit/puolet!

Mitä jos lukisit kirjoituksen uudestaan ? Ei painosta sanaakaan, ainoastaan itsestään huolta pitämisestä. Siitä, että ei anna itselleen lupaa laiminlyödä omaa terveyttään, jota mm. kova ylipaino tutkitusti tekee.

No kertokaahan, mitä se kova ylipaino sitten on? Olen treenannut 8 kertaa viikossa ja syönyt terveellisesti jo vuosia, mutta siltikin on tullut 5 kiloa lisää 10 vuodessa. Missä se menee se raja jossa tällainen painonnousu pidettäisiin normaalina, eikä jättämiseen oikeutettuina lihomisena?

- eri -

No minun mielestäni tuo tahti (2 kg/ joka toinen vuosi) on jo aika huolestuttava. Eli en edes odottaisi tuohon joidenkin mainitsemaan BMI 24:n, vaan hankkisin nuo ruokavaliot ja pt:t jo nyt.

N37

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Mutta kun se ei kuulu sinulle tippaakaan. Ei sitten tippaakaan. Se on hänen kehonsa, eikä se kuulu sinulle vaikka olette parisuhteessa. Ei edes terveydelliseltä kannalta. Jos hän ei sinulle kelpaa, lähde kävelemään.

Järkyttävää kuvitella että on oikeus edes vihjailla toisen painosta jos on parisuhteessa. Ei ole.

En ole samaa mieltä. Mielestäni minulla on oikeus olla huolissani puolisoni terveydestä, jos näen hänen itsensä sitä omalla käytöksellään laiminlyövän. Olen omalta osaltani sitoutunut suhteeseen, jonka eteen teen kaikkeni, ja toivon sitä myös toiselta. Vaikka ylipaino onkin myös ulkoiseen olemukseen liittyvä seikka, ei se välttämättä ole pelkästään pinnallinen asia. Oikein runsas ylipaino asettaa rajoituksia koko perheen elämään, väsymystä, jaksamattomuutta, tyytymättömyyttä, haluttomuutta monenlaiseen tekemiseen jne. Kyllä nämä heijastuvat aivan kaikkeen elämään. Siksi ne eivät parisuhde- ja mahd. perheen kannalta ole välttämättä tai useinkaan mitenkään irrallisia asioita. Täytyy kyllä myös aivan omana mielipiteenäni sanoa, että en haluaisi menettää mieheni silmissä sitä, että olen hänen mielestään viehättävä ja haluttava. Rakkaus ei varmasti lopu joihinkin liikakiloihin, mutta haluan pitää itseni hyvässä kunnossa myös jaksaakseni olla se puoliso, jonka mieheni on valinnut. Iloinen, tyytyväinen, kohtuullisesti liikkuva ja energinen kumppani jakamassa yhteisiä mielenkiinonnokohteita ja harrastuksia, niitä samoja mitkä joskus herättivät hänen kiinnostuksensa ja ihastuksensa minuun. Ja päin vastoin.

Anteeksi vain, mutta minusta tuo kuulostaa erittäin surulliselta, että koet voivasi olla hyvä kumppani vain, jos olet tietyssä painossa. Onhan sitä nyt muutakin parisuhteessa, kuin fyysiset aktiviteetit/puolet!

Mitä jos lukisit kirjoituksen uudestaan ? Ei painosta sanaakaan, ainoastaan itsestään huolta pitämisestä. Siitä, että ei anna itselleen lupaa laiminlyödä omaa terveyttään, jota mm. kova ylipaino tutkitusti tekee.

No kertokaahan, mitä se kova ylipaino sitten on? Olen treenannut 8 kertaa viikossa ja syönyt terveellisesti jo vuosia, mutta siltikin on tullut 5 kiloa lisää 10 vuodessa. Missä se menee se raja jossa tällainen painonnousu pidettäisiin normaalina, eikä jättämiseen oikeutettuina lihomisena?

- eri -

Viisi kiloa kymmenessä vuodessa ei ole juuri mitään. Jo hormonaaliset muutokset selittää tuon painon tietyssä iässä. Täällä on puhuttu kymmenien kuljin painonnoususta. Enkä ole nähnyt näissä kirjoituksissa myöskään kilojen vuoksi jätettyjä.

No missä iässä ei saa enää hormonien takia lihoa? Mitä jos en saakaan painonnousua kuriin, vaikka nostaisin treenikerrat kymmeneen?

- sama -

No sanoisin, että noin nelikymppisenä kannattaa mennä ravintoterapeutille ja hankkia pt, jos et saa painonnousua kuriin (toki sitä ennenkin jos BMI 24, koska silloin ollaan jo liian lähellä ylipainoa). Siinä vaiheessa alkaa kai lisääntymiseen liittyvät hormonit hävitä tehokkaammin?

Joo, toi vois olla hyvä toi BMI-mitta. Eli sitten opettelemaan elämänhallintataitoja, kun BMI alkaa lähestyä ylipainoa 🙂

Ok, kiitos vastauksesta! Hyvä kuulla, että peli ei ole vielä menetetty :)

- tuo treenaamisesta huolimatta lihova

Syömisestä se on pääasiassa kiinni, eikä treenaamisesta. Eikä kannata odottaa lähestyvänsä ylipainon rajaa, vaan toimia jo paljon aiemmin.

Missä vaiheessa? Kun BMI 22? Syön jo nyt todella terveellisesti (olen entinen kilpaurheilija), niin en enää keksi mitkä ateriat voisin jättää väliin tai mitä ruoka-aineita voisin jäytää pois, koska sokeria/sipsejä yms en ole ikinä syönyt.

- sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Mutta kun se ei kuulu sinulle tippaakaan. Ei sitten tippaakaan. Se on hänen kehonsa, eikä se kuulu sinulle vaikka olette parisuhteessa. Ei edes terveydelliseltä kannalta. Jos hän ei sinulle kelpaa, lähde kävelemään.

Järkyttävää kuvitella että on oikeus edes vihjailla toisen painosta jos on parisuhteessa. Ei ole.

En ole samaa mieltä. Mielestäni minulla on oikeus olla huolissani puolisoni terveydestä, jos näen hänen itsensä sitä omalla käytöksellään laiminlyövän. Olen omalta osaltani sitoutunut suhteeseen, jonka eteen teen kaikkeni, ja toivon sitä myös toiselta. Vaikka ylipaino onkin myös ulkoiseen olemukseen liittyvä seikka, ei se välttämättä ole pelkästään pinnallinen asia. Oikein runsas ylipaino asettaa rajoituksia koko perheen elämään, väsymystä, jaksamattomuutta, tyytymättömyyttä, haluttomuutta monenlaiseen tekemiseen jne. Kyllä nämä heijastuvat aivan kaikkeen elämään. Siksi ne eivät parisuhde- ja mahd. perheen kannalta ole välttämättä tai useinkaan mitenkään irrallisia asioita. Täytyy kyllä myös aivan omana mielipiteenäni sanoa, että en haluaisi menettää mieheni silmissä sitä, että olen hänen mielestään viehättävä ja haluttava. Rakkaus ei varmasti lopu joihinkin liikakiloihin, mutta haluan pitää itseni hyvässä kunnossa myös jaksaakseni olla se puoliso, jonka mieheni on valinnut. Iloinen, tyytyväinen, kohtuullisesti liikkuva ja energinen kumppani jakamassa yhteisiä mielenkiinonnokohteita ja harrastuksia, niitä samoja mitkä joskus herättivät hänen kiinnostuksensa ja ihastuksensa minuun. Ja päin vastoin.

Anteeksi vain, mutta minusta tuo kuulostaa erittäin surulliselta, että koet voivasi olla hyvä kumppani vain, jos olet tietyssä painossa. Onhan sitä nyt muutakin parisuhteessa, kuin fyysiset aktiviteetit/puolet!

Mitä jos lukisit kirjoituksen uudestaan ? Ei painosta sanaakaan, ainoastaan itsestään huolta pitämisestä. Siitä, että ei anna itselleen lupaa laiminlyödä omaa terveyttään, jota mm. kova ylipaino tutkitusti tekee.

No kertokaahan, mitä se kova ylipaino sitten on? Olen treenannut 8 kertaa viikossa ja syönyt terveellisesti jo vuosia, mutta siltikin on tullut 5 kiloa lisää 10 vuodessa. Missä se menee se raja jossa tällainen painonnousu pidettäisiin normaalina, eikä jättämiseen oikeutettuina lihomisena?

- eri -

Viisi kiloa kymmenessä vuodessa ei ole juuri mitään. Jo hormonaaliset muutokset selittää tuon painon tietyssä iässä. Täällä on puhuttu kymmenien kuljin painonnoususta. Enkä ole nähnyt näissä kirjoituksissa myöskään kilojen vuoksi jätettyjä.

No missä iässä ei saa enää hormonien takia lihoa? Mitä jos en saakaan painonnousua kuriin, vaikka nostaisin treenikerrat kymmeneen?

- sama -

No sanoisin, että noin nelikymppisenä kannattaa mennä ravintoterapeutille ja hankkia pt, jos et saa painonnousua kuriin (toki sitä ennenkin jos BMI 24, koska silloin ollaan jo liian lähellä ylipainoa). Siinä vaiheessa alkaa kai lisääntymiseen liittyvät hormonit hävitä tehokkaammin?

Joo, toi vois olla hyvä toi BMI-mitta. Eli sitten opettelemaan elämänhallintataitoja, kun BMI alkaa lähestyä ylipainoa 🙂

Ok, kiitos vastauksesta! Hyvä kuulla, että peli ei ole vielä menetetty :)

- tuo treenaamisesta huolimatta lihova

Syömisestä se on pääasiassa kiinni, eikä treenaamisesta. Eikä kannata odottaa lähestyvänsä ylipainon rajaa, vaan toimia jo paljon aiemmin.

Missä vaiheessa? Kun BMI 22? Syön jo nyt todella terveellisesti (olen entinen kilpaurheilija), niin en enää keksi mitkä ateriat voisin jättää väliin tai mitä ruoka-aineita voisin jäytää pois, koska sokeria/sipsejä yms en ole ikinä syönyt.

- sama

Jos paino on jo pitkään ollut tasaisessa nousussa, niin nyt on aika toimia. Säädät syömisiäsi, kunnes paino ei enää nouse. Löydät varmasti ratkaisun.

Aikuinen mies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä niissä kiloissa niin tärkeää että pitää puolustella ja loukkaantua jos joku niistä sanoo?

Vai onko se  ylensyöminen niin mahtavaa että ihan sama kaikelle muulle ja muiden pitää vaan se hyväksyä.

Ehkä se, että siinä on kyse vähän monimutkaisemmasta mekanismista kuin ylensyöminen. 

Loukkaantuisitko, jos sinun pitäisi puolustella sitä, miksi kilpirauhasesi hajosi stressissä tai sairastuit burn outiin tai kärsit unettomuudesta? 

Kyllä, ihan varmasti on joku prosenttiosuus lihavista ihan vaan huolettomia läskejä, mutta niitä muitakin on ihan merkittävä osuus. Jos ihminen on tasapainossa ja saa ravitsevaa ruokaa, ei kovin isoa osaa ihmisistä huvita syödä itseään ylipainoiseksi eikä se onnistu edes vahingossa. 

Se on ikävää, jos lihominen johtuu terveysongelmasta, mutta eikö muutama sukupolvi sitten ollut stressiä, loppuunpalamista/burnoutia  tai unettomuutta, kun lihavia oli äärimmäisen vähän nykyiseen verrattuna? Tästä päättelisin nopeasti, että suurin osa lihomisista on elintapojen vaikutusta, eli syödään epäterveellisesti ja liian paljon, ja suhteessa syömiseen liikutaan aivan liian vähän.

Muutama sukupolvi sitten ihmisen elimistö ei täyttynyt lisäaineilla, keinomakeilla yms moskalla, mikä ei ihmisen elimistöön kuulu.

Vierailija kirjoitti:

Eksä aikoinaan sanoi että jos mä päästän itseni lihomaan, vaihtaa mut timmiin muijaan ennenkuin ehdin kissaa sanoa. No nyt, olen edelleen 3 lapsen synnytysten jälkeen samoissa mitoissa, mies lihonut reilu 40kg ja on todella sairaalloisen lihava. Ei siis alunperinkään ollut mikään hoikka poika... Jätin miehen muutama vuosi sitten, väkivaltaisuuden takia, ja hän edelleenkin katkerana valittaa että olen pinnallinen ihminen kun jätin hänet vain lihomisen takia. Hänellä on paljon terveysongelmia lihomisen takia, mutta ei voi edes mennä lääkäriin koska hänelle ensin huomautetaan ylipainosta. Voi voi.

Mä väitän, että hyvin harva todella huomattavaa ylipainoa kehossaan kantava on oikeasti tyytyväinen itseensä ja elämäänsä. Kyllä ihminen tietää mm terveysriskit ja myös sen, että se vaikuttaa ulkonäköön ei niin kovin suotuisasti. Reilusti ylipainoa ja aivan varmasti ihmisistä

kokee epäonnistumista suurin osa. Näistä aiheutuu varmasti moni ongelma parisuhteessa ja perheessä. Huono itsetunto poikii mustasukkaisuutta ja ääritapauksissa mahdollisesti myös väkivaltaa. Ei parisuhteessa yhden ongelma koskaan jää yhden ongelmaksi, vaan kyllä se vaikuttaa myös toiseen, ja koko perheeseen. Siksi nämä asiat eivät ole niin mustavalkoisesti vain toisen osapuolen asioita, vaikka jokaisen keho onkin ns. oma asia.

Vierailija kirjoitti:

Miksi läskit ovat niin kiukkuisia? Eikö vanha sanonta, läskit ovat leppoisia, pidäkään enää paikkaansa?

Se sanonta oli että lihavat ovat leppoisia. Siinä ei puhuttu läskeistä. Ja jos kuvittelet, että läski on yhtä neutraali sana kuin lihava, niin ei todellakaan ole. Leppoisana lampaanako sitten pitäisi kuunnella tuollaista läskittelyä?

Aikuinen mies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä niissä kiloissa niin tärkeää että pitää puolustella ja loukkaantua jos joku niistä sanoo?

Vai onko se  ylensyöminen niin mahtavaa että ihan sama kaikelle muulle ja muiden pitää vaan se hyväksyä.

Ehkä se, että siinä on kyse vähän monimutkaisemmasta mekanismista kuin ylensyöminen. 

Loukkaantuisitko, jos sinun pitäisi puolustella sitä, miksi kilpirauhasesi hajosi stressissä tai sairastuit burn outiin tai kärsit unettomuudesta? 

Kyllä, ihan varmasti on joku prosenttiosuus lihavista ihan vaan huolettomia läskejä, mutta niitä muitakin on ihan merkittävä osuus. Jos ihminen on tasapainossa ja saa ravitsevaa ruokaa, ei kovin isoa osaa ihmisistä huvita syödä itseään ylipainoiseksi eikä se onnistu edes vahingossa. 

Se on ikävää, jos lihominen johtuu terveysongelmasta, mutta eikö muutama sukupolvi sitten ollut stressiä, loppuunpalamista/burnoutia  tai unettomuutta, kun lihavia oli äärimmäisen vähän nykyiseen verrattuna? Tästä päättelisin nopeasti, että suurin osa lihomisista on elintapojen vaikutusta, eli syödään epäterveellisesti ja liian paljon, ja suhteessa syömiseen liikutaan aivan liian vähän.

Ei ylipaino ole ainoa "uusi" ongelma. Vaikka ennenkin oli stressiä, loppuunpalamista/burnoutia ja unettomuutta, niin ei syöty mielialalääkkeitä. Silmiä avaava kuvaaja:

https://vaestotiede.files.wordpress.com/2015/01/masennus21.jpg?w=700

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen mies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä niissä kiloissa niin tärkeää että pitää puolustella ja loukkaantua jos joku niistä sanoo?

Vai onko se  ylensyöminen niin mahtavaa että ihan sama kaikelle muulle ja muiden pitää vaan se hyväksyä.

Ehkä se, että siinä on kyse vähän monimutkaisemmasta mekanismista kuin ylensyöminen. 

Loukkaantuisitko, jos sinun pitäisi puolustella sitä, miksi kilpirauhasesi hajosi stressissä tai sairastuit burn outiin tai kärsit unettomuudesta? 

Kyllä, ihan varmasti on joku prosenttiosuus lihavista ihan vaan huolettomia läskejä, mutta niitä muitakin on ihan merkittävä osuus. Jos ihminen on tasapainossa ja saa ravitsevaa ruokaa, ei kovin isoa osaa ihmisistä huvita syödä itseään ylipainoiseksi eikä se onnistu edes vahingossa. 

Se on ikävää, jos lihominen johtuu terveysongelmasta, mutta eikö muutama sukupolvi sitten ollut stressiä, loppuunpalamista/burnoutia  tai unettomuutta, kun lihavia oli äärimmäisen vähän nykyiseen verrattuna? Tästä päättelisin nopeasti, että suurin osa lihomisista on elintapojen vaikutusta, eli syödään epäterveellisesti ja liian paljon, ja suhteessa syömiseen liikutaan aivan liian vähän.

Minulla oli kolmekymmentä vuotta sitten surua, stressiä, unettomuutta jne jne ja olin hoikka ihan siksi, että ruokaa ei ollut. Tästä kaikesta onkin sitten kehoon jäänyt sellainen muistijälki, että se kyllä tekee kaikkensa estääkseen tulevat nälänhädät. Tänä keväänä stressitaso ja huoli tulevasta nousi taas pitkästä aikaa ja lihoin seitsemän kiloa kuukaudessa ennen kuin sain sen pysäytettyä. Edelleen on tekemistä siinä, ettei se nousisi lisää, joten pudottamisesta voi vasta haaveilla. Enkä anna kehoni enää koskaan kokea olevansa tilanteessa missä ruokaa ei ole saatavilla, silläkään ei ole hyvät seuraukset.

No nyt tuli kyllä täyttä potaskaa. :D 7kg lihominen kuukauden aikana ei tasan tarkkaan johdu stressistä. Itselläni vähän taipumus lihoa ja stressiä ja aineenvaihdunta ongelmia on, mutta kyllä siihen pystyy vaikuttamaan elämäntavoilla. Liikunta ja oikeanlainen ruokavalio. Et voi lihoa lähes kahta kiloa viikossa, jos ruokavalio on kunnossa.

Sen jälkeen, kun kilpirauhanen poistettiin, aina välillä tulee näitä 4-6 kg kertanousuja. Ei koskaan laskuja. Kilokalorit on maksimissaan 2000-2500 päivässä, toki ei optimaalisesti koostettuja. Normaalisti olen päässyt pysäyttämään nopeammin, nyt korona lieveilmiöineen sotki sen verran ettei ollut mahdollisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Mutta kun se ei kuulu sinulle tippaakaan. Ei sitten tippaakaan. Se on hänen kehonsa, eikä se kuulu sinulle vaikka olette parisuhteessa. Ei edes terveydelliseltä kannalta. Jos hän ei sinulle kelpaa, lähde kävelemään.

Järkyttävää kuvitella että on oikeus edes vihjailla toisen painosta jos on parisuhteessa. Ei ole.

En ole samaa mieltä. Mielestäni minulla on oikeus olla huolissani puolisoni terveydestä, jos näen hänen itsensä sitä omalla käytöksellään laiminlyövän. Olen omalta osaltani sitoutunut suhteeseen, jonka eteen teen kaikkeni, ja toivon sitä myös toiselta. Vaikka ylipaino onkin myös ulkoiseen olemukseen liittyvä seikka, ei se välttämättä ole pelkästään pinnallinen asia. Oikein runsas ylipaino asettaa rajoituksia koko perheen elämään, väsymystä, jaksamattomuutta, tyytymättömyyttä, haluttomuutta monenlaiseen tekemiseen jne. Kyllä nämä heijastuvat aivan kaikkeen elämään. Siksi ne eivät parisuhde- ja mahd. perheen kannalta ole välttämättä tai useinkaan mitenkään irrallisia asioita. Täytyy kyllä myös aivan omana mielipiteenäni sanoa, että en haluaisi menettää mieheni silmissä sitä, että olen hänen mielestään viehättävä ja haluttava. Rakkaus ei varmasti lopu joihinkin liikakiloihin, mutta haluan pitää itseni hyvässä kunnossa myös jaksaakseni olla se puoliso, jonka mieheni on valinnut. Iloinen, tyytyväinen, kohtuullisesti liikkuva ja energinen kumppani jakamassa yhteisiä mielenkiinonnokohteita ja harrastuksia, niitä samoja mitkä joskus herättivät hänen kiinnostuksensa ja ihastuksensa minuun. Ja päin vastoin.

Anteeksi vain, mutta minusta tuo kuulostaa erittäin surulliselta, että koet voivasi olla hyvä kumppani vain, jos olet tietyssä painossa. Onhan sitä nyt muutakin parisuhteessa, kuin fyysiset aktiviteetit/puolet!

Mitä jos lukisit kirjoituksen uudestaan ? Ei painosta sanaakaan, ainoastaan itsestään huolta pitämisestä. Siitä, että ei anna itselleen lupaa laiminlyödä omaa terveyttään, jota mm. kova ylipaino tutkitusti tekee.

No kertokaahan, mitä se kova ylipaino sitten on? Olen treenannut 8 kertaa viikossa ja syönyt terveellisesti jo vuosia, mutta siltikin on tullut 5 kiloa lisää 10 vuodessa. Missä se menee se raja jossa tällainen painonnousu pidettäisiin normaalina, eikä jättämiseen oikeutettuina lihomisena?

- eri -

Viisi kiloa kymmenessä vuodessa ei ole juuri mitään. Jo hormonaaliset muutokset selittää tuon painon tietyssä iässä. Täällä on puhuttu kymmenien kuljin painonnoususta. Enkä ole nähnyt näissä kirjoituksissa myöskään kilojen vuoksi jätettyjä.

No missä iässä ei saa enää hormonien takia lihoa? Mitä jos en saakaan painonnousua kuriin, vaikka nostaisin treenikerrat kymmeneen?

- sama -

No sanoisin, että noin nelikymppisenä kannattaa mennä ravintoterapeutille ja hankkia pt, jos et saa painonnousua kuriin (toki sitä ennenkin jos BMI 24, koska silloin ollaan jo liian lähellä ylipainoa). Siinä vaiheessa alkaa kai lisääntymiseen liittyvät hormonit hävitä tehokkaammin?

Joo, toi vois olla hyvä toi BMI-mitta. Eli sitten opettelemaan elämänhallintataitoja, kun BMI alkaa lähestyä ylipainoa 🙂

Ok, kiitos vastauksesta! Hyvä kuulla, että peli ei ole vielä menetetty :)

- tuo treenaamisesta huolimatta lihova

Syömisestä se on pääasiassa kiinni, eikä treenaamisesta. Eikä kannata odottaa lähestyvänsä ylipainon rajaa, vaan toimia jo paljon aiemmin.

Missä vaiheessa? Kun BMI 22? Syön jo nyt todella terveellisesti (olen entinen kilpaurheilija), niin en enää keksi mitkä ateriat voisin jättää väliin tai mitä ruoka-aineita voisin jäytää pois, koska sokeria/sipsejä yms en ole ikinä syönyt.

- sama

Jos paino on jo pitkään ollut tasaisessa nousussa, niin nyt on aika toimia. Säädät syömisiäsi, kunnes paino ei enää nouse. Löydät varmasti ratkaisun.

Tätä juuri ihmettelen, koska olen jo kauan sitten vähentänyt päivittäiset kalorit 1500n/päivä ja treenaan sen kahdeksan kertaa viikossa. Kulutan todella paljon enemmän, kuin syön! Ennen söin siis 1700kaloria/päivä, mutta treenasin 10 kertaa viikossa.

- sama

Niin mikäs sulle puolisolle auttaisi, terapia?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Mutta kun se ei kuulu sinulle tippaakaan. Ei sitten tippaakaan. Se on hänen kehonsa, eikä se kuulu sinulle vaikka olette parisuhteessa. Ei edes terveydelliseltä kannalta. Jos hän ei sinulle kelpaa, lähde kävelemään.

Järkyttävää kuvitella että on oikeus edes vihjailla toisen painosta jos on parisuhteessa. Ei ole.

En ole samaa mieltä. Mielestäni minulla on oikeus olla huolissani puolisoni terveydestä, jos näen hänen itsensä sitä omalla käytöksellään laiminlyövän. Olen omalta osaltani sitoutunut suhteeseen, jonka eteen teen kaikkeni, ja toivon sitä myös toiselta. Vaikka ylipaino onkin myös ulkoiseen olemukseen liittyvä seikka, ei se välttämättä ole pelkästään pinnallinen asia. Oikein runsas ylipaino asettaa rajoituksia koko perheen elämään, väsymystä, jaksamattomuutta, tyytymättömyyttä, haluttomuutta monenlaiseen tekemiseen jne. Kyllä nämä heijastuvat aivan kaikkeen elämään. Siksi ne eivät parisuhde- ja mahd. perheen kannalta ole välttämättä tai useinkaan mitenkään irrallisia asioita. Täytyy kyllä myös aivan omana mielipiteenäni sanoa, että en haluaisi menettää mieheni silmissä sitä, että olen hänen mielestään viehättävä ja haluttava. Rakkaus ei varmasti lopu joihinkin liikakiloihin, mutta haluan pitää itseni hyvässä kunnossa myös jaksaakseni olla se puoliso, jonka mieheni on valinnut. Iloinen, tyytyväinen, kohtuullisesti liikkuva ja energinen kumppani jakamassa yhteisiä mielenkiinonnokohteita ja harrastuksia, niitä samoja mitkä joskus herättivät hänen kiinnostuksensa ja ihastuksensa minuun. Ja päin vastoin.

Anteeksi vain, mutta minusta tuo kuulostaa erittäin surulliselta, että koet voivasi olla hyvä kumppani vain, jos olet tietyssä painossa. Onhan sitä nyt muutakin parisuhteessa, kuin fyysiset aktiviteetit/puolet!

Mitä jos lukisit kirjoituksen uudestaan ? Ei painosta sanaakaan, ainoastaan itsestään huolta pitämisestä. Siitä, että ei anna itselleen lupaa laiminlyödä omaa terveyttään, jota mm. kova ylipaino tutkitusti tekee.

No kertokaahan, mitä se kova ylipaino sitten on? Olen treenannut 8 kertaa viikossa ja syönyt terveellisesti jo vuosia, mutta siltikin on tullut 5 kiloa lisää 10 vuodessa. Missä se menee se raja jossa tällainen painonnousu pidettäisiin normaalina, eikä jättämiseen oikeutettuina lihomisena?

- eri -

Viisi kiloa kymmenessä vuodessa ei ole juuri mitään. Jo hormonaaliset muutokset selittää tuon painon tietyssä iässä. Täällä on puhuttu kymmenien kuljin painonnoususta. Enkä ole nähnyt näissä kirjoituksissa myöskään kilojen vuoksi jätettyjä.

No missä iässä ei saa enää hormonien takia lihoa? Mitä jos en saakaan painonnousua kuriin, vaikka nostaisin treenikerrat kymmeneen?

- sama -

No sanoisin, että noin nelikymppisenä kannattaa mennä ravintoterapeutille ja hankkia pt, jos et saa painonnousua kuriin (toki sitä ennenkin jos BMI 24, koska silloin ollaan jo liian lähellä ylipainoa). Siinä vaiheessa alkaa kai lisääntymiseen liittyvät hormonit hävitä tehokkaammin?

Joo, toi vois olla hyvä toi BMI-mitta. Eli sitten opettelemaan elämänhallintataitoja, kun BMI alkaa lähestyä ylipainoa 🙂

Ok, kiitos vastauksesta! Hyvä kuulla, että peli ei ole vielä menetetty :)

- tuo treenaamisesta huolimatta lihova

Syömisestä se on pääasiassa kiinni, eikä treenaamisesta. Eikä kannata odottaa lähestyvänsä ylipainon rajaa, vaan toimia jo paljon aiemmin.

Missä vaiheessa? Kun BMI 22? Syön jo nyt todella terveellisesti (olen entinen kilpaurheilija), niin en enää keksi mitkä ateriat voisin jättää väliin tai mitä ruoka-aineita voisin jäytää pois, koska sokeria/sipsejä yms en ole ikinä syönyt.

- sama

Jos paino on jo pitkään ollut tasaisessa nousussa, niin nyt on aika toimia. Säädät syömisiäsi, kunnes paino ei enää nouse. Löydät varmasti ratkaisun.

Tätä juuri ihmettelen, koska olen jo kauan sitten vähentänyt päivittäiset kalorit 1500n/päivä ja treenaan sen kahdeksan kertaa viikossa. Kulutan todella paljon enemmän, kuin syön! Ennen söin siis 1700kaloria/päivä, mutta treenasin 10 kertaa viikossa.

- sama

No sitten sinne ravitsemusterapeutille kysymään, että mistä saisit vielä ne muutamat kalorit nipistettyä pois :) Syömisestä se kiinni on

Vierailija kirjoitti:

Niin mikäs sulle puolisolle auttaisi, terapia?

Ap

Varmaan terapiakin, mutta sen ehdottaminen ensimmäisenä on yhtä huono taktiikka kun lihomiseen puuttuminen. Lihominen on oire jostain, ja tärkeintä on löytää ongelmien pohjasyy ja hoitaa sitä eikä keskittyä tuohon yhteen oireeseen. Ei ihminen pysty ja jaksa laihduttaa, jos asiat ovat huonosti. Jos kerran olette muuttaneet ja vaimo on jäänyt lasten kanssa kotiin, niin hänen elämänpiirinsä on mennyt tosi pieneksi. Kysy, minkälaista tukea ja apua hän toivoo lasten ja kodin hoitamisen suhteen. 

No sinulla on esim astma ja joku koko ajan hokisi sinulle, että miksi hengität niin raskaasti? Olet selvästi huonossa fyysisessä kunnossa, joten kuntoile, jotta kuntosi nousee. Niin veikkaan, että sinuakin rupeaisi tuttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eksä aik7oinaan sanoi että jos mä päästän itseni lihomaan, vaihtaa mut timmiin muijaan ennenkuin ehdin kissaa sanoa. No nyt, olen edelleen 3 lapsen synnytysten jälkeen samoissa mitoissa, mies lihonut reilu 40kg ja on todella sairaalloisen lihava. Ei siis alunperinkään ollut mikään hoikka poika... Jätin miehen muutama vuosi sitten, väkivaltaisuuden takia, ja hän edelleenkin katkerana valittaa että olen pinnallinen ihminen kun jätin hänet vain lihomisen takia. Hänellä on paljon terveysongelmia lihomisen takia, mutta ei voi edes mennä lääkäriin koska hänelle ensin huomautetaan ylipainosta. Voi voi.

Mä väitän, että hyvin harva todella huomattavaa ylipainoa kehossaan kantava on oikeasti tyytyväinen itseensä ja elämäänsä. Kyllä ihminen tietää mm terveysriskit ja myös sen, että se vaikuttaa ulkonäköön ei niin kovin suotuisasti. Reilusti ylipainoa ja aivan varmasti ihmisistä

kokee epäonnistumista suurin osa. Näistä aiheutuu varmasti moni ongelma parisuhteessa ja perheessä. Huono itsetunto poikii mustasukkaisuutta ja ääritapauksissa mahdollisesti myös väkivaltaa. Ei parisuhteessa yhden ongelma koskaan jää yhden ongelmaksi, vaan kyllä se vaikuttaa myös toiseen, ja koko perheeseen. Siksi nämä asiat eivät ole niin mustavalkoisesti vain toisen osapuolen asioita, vaikka jokaisen keho onkin ns. oma asia.

Toisaalta jotkut voivat huonosti sen pari suhteen takia ja syövät huonoon oloonsa.

Jos elämäntavoissa ei ole ollut radikaalia muutosta kannattaa käydä lääkärillä. Esim. kilpirauhasen vajaatoiminta, muu hormonaalinen vaiva tai jokin käytössä oleva lääkitys voi aiheuttaa mittavaa ja nopeaa painonnousua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eksä aik7oinaan sanoi että jos mä päästän itseni lihomaan, vaihtaa mut timmiin muijaan ennenkuin ehdin kissaa sanoa. No nyt, olen edelleen 3 lapsen synnytysten jälkeen samoissa mitoissa, mies lihonut reilu 40kg ja on todella sairaalloisen lihava. Ei siis alunperinkään ollut mikään hoikka poika... Jätin miehen muutama vuosi sitten, väkivaltaisuuden takia, ja hän edelleenkin katkerana valittaa että olen pinnallinen ihminen kun jätin hänet vain lihomisen takia. Hänellä on paljon terveysongelmia lihomisen takia, mutta ei voi edes mennä lääkäriin koska hänelle ensin huomautetaan ylipainosta. Voi voi.

Mä väitän, että hyvin harva todella huomattavaa ylipainoa kehossaan kantava on oikeasti tyytyväinen itseensä ja elämäänsä. Kyllä ihminen tietää mm terveysriskit ja myös sen, että se vaikuttaa ulkonäköön ei niin kovin suotuisasti. Reilusti ylipainoa ja aivan varmasti ihmisistä

kokee epäonnistumista suurin osa. Näistä aiheutuu varmasti moni ongelma parisuhteessa ja perheessä. Huono itsetunto poikii mustasukkaisuutta ja ääritapauksissa mahdollisesti myös väkivaltaa. Ei parisuhteessa yhden ongelma koskaan jää yhden ongelmaksi, vaan kyllä se vaikuttaa myös toiseen, ja koko perheeseen. Siksi nämä asiat eivät ole niin mustavalkoisesti vain toisen osapuolen asioita, vaikka jokaisen keho onkin ns. oma asia.

Toisaalta jotkut voivat huonosti sen pari suhteen takia ja syövät huonoon oloonsa.

Itselleni kävi juuri näin. Puolisoni oli niin kontrolloiva ja hankala, että ruoka oli ainoa asia, joka toi minulle iloa. Lihoinkin kahdessa vuodessa 9kg. Paino menikin sitten helposti taas melkein alipainon puolelle, kun ei enää stressannut erottuamme 🙂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Mutta kun se ei kuulu sinulle tippaakaan. Ei sitten tippaakaan. Se on hänen kehonsa, eikä se kuulu sinulle vaikka olette parisuhteessa. Ei edes terveydelliseltä kannalta. Jos hän ei sinulle kelpaa, lähde kävelemään.

Järkyttävää kuvitella että on oikeus edes vihjailla toisen painosta jos on parisuhteessa. Ei ole.

En ole samaa mieltä. Mielestäni minulla on oikeus olla huolissani puolisoni terveydestä, jos näen hänen itsensä sitä omalla käytöksellään laiminlyövän. Olen omalta osaltani sitoutunut suhteeseen, jonka eteen teen kaikkeni, ja toivon sitä myös toiselta. Vaikka ylipaino onkin myös ulkoiseen olemukseen liittyvä seikka, ei se välttämättä ole pelkästään pinnallinen asia. Oikein runsas ylipaino asettaa rajoituksia koko perheen elämään, väsymystä, jaksamattomuutta, tyytymättömyyttä, haluttomuutta monenlaiseen tekemiseen jne. Kyllä nämä heijastuvat aivan kaikkeen elämään. Siksi ne eivät parisuhde- ja mahd. perheen kannalta ole välttämättä tai useinkaan mitenkään irrallisia asioita. Täytyy kyllä myös aivan omana mielipiteenäni sanoa, että en haluaisi menettää mieheni silmissä sitä, että olen hänen mielestään viehättävä ja haluttava. Rakkaus ei varmasti lopu joihinkin liikakiloihin, mutta haluan pitää itseni hyvässä kunnossa myös jaksaakseni olla se puoliso, jonka mieheni on valinnut. Iloinen, tyytyväinen, kohtuullisesti liikkuva ja energinen kumppani jakamassa yhteisiä mielenkiinonnokohteita ja harrastuksia, niitä samoja mitkä joskus herättivät hänen kiinnostuksensa ja ihastuksensa minuun. Ja päin vastoin.

Anteeksi vain, mutta minusta tuo kuulostaa erittäin surulliselta, että koet voivasi olla hyvä kumppani vain, jos olet tietyssä painossa. Onhan sitä nyt muutakin parisuhteessa, kuin fyysiset aktiviteetit/puolet!

Mitä jos lukisit kirjoituksen uudestaan ? Ei painosta sanaakaan, ainoastaan itsestään huolta pitämisestä. Siitä, että ei anna itselleen lupaa laiminlyödä omaa terveyttään, jota mm. kova ylipaino tutkitusti tekee.

No kertokaahan, mitä se kova ylipaino sitten on? Olen treenannut 8 kertaa viikossa ja syönyt terveellisesti jo vuosia, mutta siltikin on tullut 5 kiloa lisää 10 vuodessa. Missä se menee se raja jossa tällainen painonnousu pidettäisiin normaalina, eikä jättämiseen oikeutettuina lihomisena?

- eri -

Viisi kiloa kymmenessä vuodessa ei ole juuri mitään. Jo hormonaaliset muutokset selittää tuon painon tietyssä iässä. Täällä on puhuttu kymmenien kuljin painonnoususta. Enkä ole nähnyt näissä kirjoituksissa myöskään kilojen vuoksi jätettyjä.

No missä iässä ei saa enää hormonien takia lihoa? Mitä jos en saakaan painonnousua kuriin, vaikka nostaisin treenikerrat kymmeneen?

- sama -

No sanoisin, että noin nelikymppisenä kannattaa mennä ravintoterapeutille ja hankkia pt, jos et saa painonnousua kuriin (toki sitä ennenkin jos BMI 24, koska silloin ollaan jo liian lähellä ylipainoa). Siinä vaiheessa alkaa kai lisääntymiseen liittyvät hormonit hävitä tehokkaammin?

Itse sanoisin, että mene noille tahoille, jos ei enää kylkiluita erotu. Terveenpainoisella/normaalipainoisella ne ovat näkyvissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Mutta kun se ei kuulu sinulle tippaakaan. Ei sitten tippaakaan. Se on hänen kehonsa, eikä se kuulu sinulle vaikka olette parisuhteessa. Ei edes terveydelliseltä kannalta. Jos hän ei sinulle kelpaa, lähde kävelemään.

Järkyttävää kuvitella että on oikeus edes vihjailla toisen painosta jos on parisuhteessa. Ei ole.

En ole samaa mieltä. Mielestäni minulla on oikeus olla huolissani puolisoni terveydestä, jos näen hänen itsensä sitä omalla käytöksellään laiminlyövän. Olen omalta osaltani sitoutunut suhteeseen, jonka eteen teen kaikkeni, ja toivon sitä myös toiselta. Vaikka ylipaino onkin myös ulkoiseen olemukseen liittyvä seikka, ei se välttämättä ole pelkästään pinnallinen asia. Oikein runsas ylipaino asettaa rajoituksia koko perheen elämään, väsymystä, jaksamattomuutta, tyytymättömyyttä, haluttomuutta monenlaiseen tekemiseen jne. Kyllä nämä heijastuvat aivan kaikkeen elämään. Siksi ne eivät parisuhde- ja mahd. perheen kannalta ole välttämättä tai useinkaan mitenkään irrallisia asioita. Täytyy kyllä myös aivan omana mielipiteenäni sanoa, että en haluaisi menettää mieheni silmissä sitä, että olen hänen mielestään viehättävä ja haluttava. Rakkaus ei varmasti lopu joihinkin liikakiloihin, mutta haluan pitää itseni hyvässä kunnossa myös jaksaakseni olla se puoliso, jonka mieheni on valinnut. Iloinen, tyytyväinen, kohtuullisesti liikkuva ja energinen kumppani jakamassa yhteisiä mielenkiinonnokohteita ja harrastuksia, niitä samoja mitkä joskus herättivät hänen kiinnostuksensa ja ihastuksensa minuun. Ja päin vastoin.

Anteeksi vain, mutta minusta tuo kuulostaa erittäin surulliselta, että koet voivasi olla hyvä kumppani vain, jos olet tietyssä painossa. Onhan sitä nyt muutakin parisuhteessa, kuin fyysiset aktiviteetit/puolet!

Mitä jos lukisit kirjoituksen uudestaan ? Ei painosta sanaakaan, ainoastaan itsestään huolta pitämisestä. Siitä, että ei anna itselleen lupaa laiminlyödä omaa terveyttään, jota mm. kova ylipaino tutkitusti tekee.

No kertokaahan, mitä se kova ylipaino sitten on? Olen treenannut 8 kertaa viikossa ja syönyt terveellisesti jo vuosia, mutta siltikin on tullut 5 kiloa lisää 10 vuodessa. Missä se menee se raja jossa tällainen painonnousu pidettäisiin normaalina, eikä jättämiseen oikeutettuina lihomisena?

- eri -

Viisi kiloa kymmenessä vuodessa ei ole juuri mitään. Jo hormonaaliset muutokset selittää tuon painon tietyssä iässä. Täällä on puhuttu kymmenien kuljin painonnoususta. Enkä ole nähnyt näissä kirjoituksissa myöskään kilojen vuoksi jätettyjä.

No missä iässä ei saa enää hormonien takia lihoa? Mitä jos en saakaan painonnousua kuriin, vaikka nostaisin treenikerrat kymmeneen?

- sama -

No sanoisin, että noin nelikymppisenä kannattaa mennä ravintoterapeutille ja hankkia pt, jos et saa painonnousua kuriin (toki sitä ennenkin jos BMI 24, koska silloin ollaan jo liian lähellä ylipainoa). Siinä vaiheessa alkaa kai lisääntymiseen liittyvät hormonit hävitä tehokkaammin?

Joo, toi vois olla hyvä toi BMI-mitta. Eli sitten opettelemaan elämänhallintataitoja, kun BMI alkaa lähestyä ylipainoa 🙂

Ok, kiitos vastauksesta! Hyvä kuulla, että peli ei ole vielä menetetty :)

- tuo treenaamisesta huolimatta lihova

Syömisestä se on pääasiassa kiinni, eikä treenaamisesta. Eikä kannata odottaa lähestyvänsä ylipainon rajaa, vaan toimia jo paljon aiemmin.

Missä vaiheessa? Kun BMI 22? Syön jo nyt todella terveellisesti (olen entinen kilpaurheilija), niin en enää keksi mitkä ateriat voisin jättää väliin tai mitä ruoka-aineita voisin jäytää pois, koska sokeria/sipsejä yms en ole ikinä syönyt.

- sama

Jos paino on jo pitkään ollut tasaisessa nousussa, niin nyt on aika toimia. Säädät syömisiäsi, kunnes paino ei enää nouse. Löydät varmasti ratkaisun.

Tätä juuri ihmettelen, koska olen jo kauan sitten vähentänyt päivittäiset kalorit 1500n/päivä ja treenaan sen kahdeksan kertaa viikossa. Kulutan todella paljon enemmän, kuin syön! Ennen söin siis 1700kaloria/päivä, mutta treenasin 10 kertaa viikossa.

- sama

Syöt hurjan vähän! Syön 2000-2500 kcal päivässä ja treenaan 5 krt viikossa ja laihdun. Olen 162cm pitkä ja paino nyt 60kg. Jos en syö kunnolla, en jaksa treenata kunnolla enkä siis saa kunnon tuloksia. Suosittelisin siis syömään enemmän, ei vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Mutta kun se ei kuulu sinulle tippaakaan. Ei sitten tippaakaan. Se on hänen kehonsa, eikä se kuulu sinulle vaikka olette parisuhteessa. Ei edes terveydelliseltä kannalta. Jos hän ei sinulle kelpaa, lähde kävelemään.

Järkyttävää kuvitella että on oikeus edes vihjailla toisen painosta jos on parisuhteessa. Ei ole.

En ole samaa mieltä. Mielestäni minulla on oikeus olla huolissani puolisoni terveydestä, jos näen hänen itsensä sitä omalla käytöksellään laiminlyövän. Olen omalta osaltani sitoutunut suhteeseen, jonka eteen teen kaikkeni, ja toivon sitä myös toiselta. Vaikka ylipaino onkin myös ulkoiseen olemukseen liittyvä seikka, ei se välttämättä ole pelkästään pinnallinen asia. Oikein runsas ylipaino asettaa rajoituksia koko perheen elämään, väsymystä, jaksamattomuutta, tyytymättömyyttä, haluttomuutta monenlaiseen tekemiseen jne. Kyllä nämä heijastuvat aivan kaikkeen elämään. Siksi ne eivät parisuhde- ja mahd. perheen kannalta ole välttämättä tai useinkaan mitenkään irrallisia asioita. Täytyy kyllä myös aivan omana mielipiteenäni sanoa, että en haluaisi menettää mieheni silmissä sitä, että olen hänen mielestään viehättävä ja haluttava. Rakkaus ei varmasti lopu joihinkin liikakiloihin, mutta haluan pitää itseni hyvässä kunnossa myös jaksaakseni olla se puoliso, jonka mieheni on valinnut. Iloinen, tyytyväinen, kohtuullisesti liikkuva ja energinen kumppani jakamassa yhteisiä mielenkiinonnokohteita ja harrastuksia, niitä samoja mitkä joskus herättivät hänen kiinnostuksensa ja ihastuksensa minuun. Ja päin vastoin.

Anteeksi vain, mutta minusta tuo kuulostaa erittäin surulliselta, että koet voivasi olla hyvä kumppani vain, jos olet tietyssä painossa. Onhan sitä nyt muutakin parisuhteessa, kuin fyysiset aktiviteetit/puolet!

Mitä jos lukisit kirjoituksen uudestaan ? Ei painosta sanaakaan, ainoastaan itsestään huolta pitämisestä. Siitä, että ei anna itselleen lupaa laiminlyödä omaa terveyttään, jota mm. kova ylipaino tutkitusti tekee.

No kertokaahan, mitä se kova ylipaino sitten on? Olen treenannut 8 kertaa viikossa ja syönyt terveellisesti jo vuosia, mutta siltikin on tullut 5 kiloa lisää 10 vuodessa. Missä se menee se raja jossa tällainen painonnousu pidettäisiin normaalina, eikä jättämiseen oikeutettuina lihomisena?

- eri -

Viisi kiloa kymmenessä vuodessa ei ole juuri mitään. Jo hormonaaliset muutokset selittää tuon painon tietyssä iässä. Täällä on puhuttu kymmenien kuljin painonnoususta. Enkä ole nähnyt näissä kirjoituksissa myöskään kilojen vuoksi jätettyjä.

No missä iässä ei saa enää hormonien takia lihoa? Mitä jos en saakaan painonnousua kuriin, vaikka nostaisin treenikerrat kymmeneen?

- sama -

No sanoisin, että noin nelikymppisenä kannattaa mennä ravintoterapeutille ja hankkia pt, jos et saa painonnousua kuriin (toki sitä ennenkin jos BMI 24, koska silloin ollaan jo liian lähellä ylipainoa). Siinä vaiheessa alkaa kai lisääntymiseen liittyvät hormonit hävitä tehokkaammin?

Joo, toi vois olla hyvä toi BMI-mitta. Eli sitten opettelemaan elämänhallintataitoja, kun BMI alkaa lähestyä ylipainoa 🙂

Ok, kiitos vastauksesta! Hyvä kuulla, että peli ei ole vielä menetetty :)

- tuo treenaamisesta huolimatta lihova

Syömisestä se on pääasiassa kiinni, eikä treenaamisesta. Eikä kannata odottaa lähestyvänsä ylipainon rajaa, vaan toimia jo paljon aiemmin.

Missä vaiheessa? Kun BMI 22? Syön jo nyt todella terveellisesti (olen entinen kilpaurheilija), niin en enää keksi mitkä ateriat voisin jättää väliin tai mitä ruoka-aineita voisin jäytää pois, koska sokeria/sipsejä yms en ole ikinä syönyt.

- sama

Jos paino on jo pitkään ollut tasaisessa nousussa, niin nyt on aika toimia. Säädät syömisiäsi, kunnes paino ei enää nouse. Löydät varmasti ratkaisun.

Tätä juuri ihmettelen, koska olen jo kauan sitten vähentänyt päivittäiset kalorit 1500n/päivä ja treenaan sen kahdeksan kertaa viikossa. Kulutan todella paljon enemmän, kuin syön! Ennen söin siis 1700kaloria/päivä, mutta treenasin 10 kertaa viikossa.

- sama

Niinpä niin, aina lihavuuteen liittyvistä keskusteluista löytyy näitä tieteellisiä ihmeitä, joiden kroppa ei noudata fysiikan lakeja ja luo energiaa tyhjästä. Ei syödä juuri mitään ja liikutaan helvetin paljon ja silti vaan läskiä kertyy! Ole hyvä ja ota yhteyttä NASA:n tiedemiehiin, se on velvollisuutesi koska sinua tutkimalla voidaan selvittää kertaheitolla maailman energiakriisi! Mieti nyt, voit pelastaa maailman ilmastonmuutokselta, saat Nobelin palkinnon heittämällä!

...tai ehkä kuitenkin lasket kalorit väärin, jätät jotain kaloreita huomioimatta, valehtelet itsellesi ja/tai reippasti yliarvioit kulutuksesi.

Kuinka pitkä olet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Mutta kun se ei kuulu sinulle tippaakaan. Ei sitten tippaakaan. Se on hänen kehonsa, eikä se kuulu sinulle vaikka olette parisuhteessa. Ei edes terveydelliseltä kannalta. Jos hän ei sinulle kelpaa, lähde kävelemään.

Järkyttävää kuvitella että on oikeus edes vihjailla toisen painosta jos on parisuhteessa. Ei ole.

En ole samaa mieltä. Mielestäni minulla on oikeus olla huolissani puolisoni terveydestä, jos näen hänen itsensä sitä omalla käytöksellään laiminlyövän. Olen omalta osaltani sitoutunut suhteeseen, jonka eteen teen kaikkeni, ja toivon sitä myös toiselta. Vaikka ylipaino onkin myös ulkoiseen olemukseen liittyvä seikka, ei se välttämättä ole pelkästään pinnallinen asia. Oikein runsas ylipaino asettaa rajoituksia koko perheen elämään, väsymystä, jaksamattomuutta, tyytymättömyyttä, haluttomuutta monenlaiseen tekemiseen jne. Kyllä nämä heijastuvat aivan kaikkeen elämään. Siksi ne eivät parisuhde- ja mahd. perheen kannalta ole välttämättä tai useinkaan mitenkään irrallisia asioita. Täytyy kyllä myös aivan omana mielipiteenäni sanoa, että en haluaisi menettää mieheni silmissä sitä, että olen hänen mielestään viehättävä ja haluttava. Rakkaus ei varmasti lopu joihinkin liikakiloihin, mutta haluan pitää itseni hyvässä kunnossa myös jaksaakseni olla se puoliso, jonka mieheni on valinnut. Iloinen, tyytyväinen, kohtuullisesti liikkuva ja energinen kumppani jakamassa yhteisiä mielenkiinonnokohteita ja harrastuksia, niitä samoja mitkä joskus herättivät hänen kiinnostuksensa ja ihastuksensa minuun. Ja päin vastoin.

Anteeksi vain, mutta minusta tuo kuulostaa erittäin surulliselta, että koet voivasi olla hyvä kumppani vain, jos olet tietyssä painossa. Onhan sitä nyt muutakin parisuhteessa, kuin fyysiset aktiviteetit/puolet!

Mitä jos lukisit kirjoituksen uudestaan ? Ei painosta sanaakaan, ainoastaan itsestään huolta pitämisestä. Siitä, että ei anna itselleen lupaa laiminlyödä omaa terveyttään, jota mm. kova ylipaino tutkitusti tekee.

No kertokaahan, mitä se kova ylipaino sitten on? Olen treenannut 8 kertaa viikossa ja syönyt terveellisesti jo vuosia, mutta siltikin on tullut 5 kiloa lisää 10 vuodessa. Missä se menee se raja jossa tällainen painonnousu pidettäisiin normaalina, eikä jättämiseen oikeutettuina lihomisena?

- eri -

Viisi kiloa kymmenessä vuodessa ei ole juuri mitään. Jo hormonaaliset muutokset selittää tuon painon tietyssä iässä. Täällä on puhuttu kymmenien kuljin painonnoususta. Enkä ole nähnyt näissä kirjoituksissa myöskään kilojen vuoksi jätettyjä.

No missä iässä ei saa enää hormonien takia lihoa? Mitä jos en saakaan painonnousua kuriin, vaikka nostaisin treenikerrat kymmeneen?

- sama -

No sanoisin, että noin nelikymppisenä kannattaa mennä ravintoterapeutille ja hankkia pt, jos et saa painonnousua kuriin (toki sitä ennenkin jos BMI 24, koska silloin ollaan jo liian lähellä ylipainoa). Siinä vaiheessa alkaa kai lisääntymiseen liittyvät hormonit hävitä tehokkaammin?

Joo, toi vois olla hyvä toi BMI-mitta. Eli sitten opettelemaan elämänhallintataitoja, kun BMI alkaa lähestyä ylipainoa 🙂

Ok, kiitos vastauksesta! Hyvä kuulla, että peli ei ole vielä menetetty :)

- tuo treenaamisesta huolimatta lihova

Syömisestä se on pääasiassa kiinni, eikä treenaamisesta. Eikä kannata odottaa lähestyvänsä ylipainon rajaa, vaan toimia jo paljon aiemmin.

Missä vaiheessa? Kun BMI 22? Syön jo nyt todella terveellisesti (olen entinen kilpaurheilija), niin en enää keksi mitkä ateriat voisin jättää väliin tai mitä ruoka-aineita voisin jäytää pois, koska sokeria/sipsejä yms en ole ikinä syönyt.

- sama

Jos paino on jo pitkään ollut tasaisessa nousussa, niin nyt on aika toimia. Säädät syömisiäsi, kunnes paino ei enää nouse. Löydät varmasti ratkaisun.

Tätä juuri ihmettelen, koska olen jo kauan sitten vähentänyt päivittäiset kalorit 1500n/päivä ja treenaan sen kahdeksan kertaa viikossa. Kulutan todella paljon enemmän, kuin syön! Ennen söin siis 1700kaloria/päivä, mutta treenasin 10 kertaa viikossa.

- sama

Syöt hurjan vähän! Syön 2000-2500 kcal päivässä ja treenaan 5 krt viikossa ja laihdun. Olen 162cm pitkä ja paino nyt 60kg. Jos en syö kunnolla, en jaksa treenata kunnolla enkä siis saa kunnon tuloksia. Suosittelisin siis syömään enemmän, ei vähemmän.

Täällähän on sanottu koko ajan, että annoskokojen hallinta ja itsekuri on avain. Miten se ahmiminen sitten muka laihduttaa? Tulee kyllä todella erilaisia neuvoja jokaiselta 🤔

- sama