Miksi lihomisesta ei saa sanoa suhteessa? Avopuoliso suuttui

Vierailija kirjoitti:

Lihonut ihminen on huomannut sen itsekin, joten asiasta on tarpeetonta kertoa hänelle.

Entäs jos hän on vain huomannut mutta ei ole ryhtynyt eikä ole halukas ryhtymään toimiin kehityksen kääntämiseksi?

Minulle laihduttaminen tarkoittaa terveellisten elämäntapojen opettelua ja omaksumista ja siinä sivussa paino tipahtaa. Tätä olen tarkoittanut laihduttamisella, kun ketjussa olen asiasta maininnut. Mihinkään kitukuureihin ei juuri kukaan enää kannusta, eivätkä ne kannata kuin harvoissa tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä niissä kiloissa niin tärkeää että pitää puolustella ja loukkaantua jos joku niistä sanoo?

Vai onko se  ylensyöminen niin mahtavaa että ihan sama kaikelle muulle ja muiden pitää vaan se hyväksyä.

Ehkä se, ettei se kaikille tule mistään nautinnollisesta ylensyömisestä. En ainakaan itse nauti ruuasta kuin vain silloin kun se on korkealaatuista ja terveellistä tyyliin lihan kilohinta 40 eurosta ylöspäin, vegaanikahvilan kasvisjuttuja jne. Muu ruuan ja energiaa sisältävien tuotteiden syöminen on vaan epänautinnollista tankkausta. 

Mistä se lihavuus sitte tulee jos ei ylensyömisestä?

Ja unohda ne stressit ja ferritiinit ja lääkepillerit nyt heti alkuunsa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä niissä kiloissa niin tärkeää että pitää puolustella ja loukkaantua jos joku niistä sanoo?

Vai onko se  ylensyöminen niin mahtavaa että ihan sama kaikelle muulle ja muiden pitää vaan se hyväksyä.

Ehkä se, että siinä on kyse vähän monimutkaisemmasta mekanismista kuin ylensyöminen. 

Loukkaantuisitko, jos sinun pitäisi puolustella sitä, miksi kilpirauhasesi hajosi stressissä tai sairastuit burn outiin tai kärsit unettomuudesta? 

Kyllä, ihan varmasti on joku prosenttiosuus lihavista ihan vaan huolettomia läskejä, mutta niitä muitakin on ihan merkittävä osuus. Jos ihminen on tasapainossa ja saa ravitsevaa ruokaa, ei kovin isoa osaa ihmisistä huvita syödä itseään ylipainoiseksi eikä se onnistu edes vahingossa. 

Suomalaiset ovat ihan he..... lihavia. Miksi?

Tuskin yksikään ihminen on ikinä ilahtunut, kun hänelle on huomautettu hänen lihoneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä niissä kiloissa niin tärkeää että pitää puolustella ja loukkaantua jos joku niistä sanoo?

Vai onko se  ylensyöminen niin mahtavaa että ihan sama kaikelle muulle ja muiden pitää vaan se hyväksyä.

Ehkä se, että siinä on kyse vähän monimutkaisemmasta mekanismista kuin ylensyöminen. 

Loukkaantuisitko, jos sinun pitäisi puolustella sitä, miksi kilpirauhasesi hajosi stressissä tai sairastuit burn outiin tai kärsit unettomuudesta? 

Kyllä, ihan varmasti on joku prosenttiosuus lihavista ihan vaan huolettomia läskejä, mutta niitä muitakin on ihan merkittävä osuus. Jos ihminen on tasapainossa ja saa ravitsevaa ruokaa, ei kovin isoa osaa ihmisistä huvita syödä itseään ylipainoiseksi eikä se onnistu edes vahingossa. 

Se on ikävää, jos lihominen johtuu terveysongelmasta, mutta eikö muutama sukupolvi sitten ollut stressiä, loppuunpalamista/burnoutia  tai unettomuutta, kun lihavia oli äärimmäisen vähän nykyiseen verrattuna? Tästä päättelisin nopeasti, että suurin osa lihomisista on elintapojen vaikutusta, eli syödään epäterveellisesti ja liian paljon, ja suhteessa syömiseen liikutaan aivan liian vähän.

Masentunut.

Uupunut.

Sairastunut?

Työkaveri aikanaan kertoi että miehensä oli sängyssä tunnustellut hänen vatsaansa ja sanonut: "Sun pitäis laihduttaa tästä vatsan kohdalta."  - Kuin lihakauppias lihakimpalettaan arvioiden, onko sopivan mureaa!  Kauhealta kuulosti. Ero heille sitten tulikin myöhemmin, kun mies löysi nuoremman, ja nainen jäi kolmen lapsen yksinhuoltajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Minulle laihduttaminen tarkoittaa terveellisten elämäntapojen opettelua ja omaksumista ja siinä sivussa paino tipahtaa. Tätä olen tarkoittanut laihduttamisella, kun ketjussa olen asiasta maininnut. Mihinkään kitukuureihin ei juuri kukaan enää kannusta, eivätkä ne kannata kuin harvoissa tilanteissa.

Jep. Jätin pois sokerin, vehnän ja alkoholin ja odottelen vaan mitä tapahtuu. Muuten syön ihan terveellisesti, mutta noista kolmesta ne lisäkilot on tullut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä niissä kiloissa niin tärkeää että pitää puolustella ja loukkaantua jos joku niistä sanoo?

Vai onko se  ylensyöminen niin mahtavaa että ihan sama kaikelle muulle ja muiden pitää vaan se hyväksyä.

Ehkä se, ettei se kaikille tule mistään nautinnollisesta ylensyömisestä. En ainakaan itse nauti ruuasta kuin vain silloin kun se on korkealaatuista ja terveellistä tyyliin lihan kilohinta 40 eurosta ylöspäin, vegaanikahvilan kasvisjuttuja jne. Muu ruuan ja energiaa sisältävien tuotteiden syöminen on vaan epänautinnollista tankkausta. 

Mistä se lihavuus sitte tulee jos ei ylensyömisestä?

Ja unohda ne stressit ja ferritiinit ja lääkepillerit nyt heti alkuunsa.

Aineenvaihdunnan hidastuminen voi nostaa painoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen entinen ylipainoinen. Kyllä jokainen lihava tietää olevansa lihava. Jos joku tulee siitä sanomaan niin tottakai se tuntuu pahalta mutta etenkin parisuhteessa se on hemmetin väärin ja itsekästä toista kohtaan ettei tee asialle mitään. Puoliso taatusti rakastaa vaikka toisella olisi kiloja mutta taatusti se vaikuttaa suhteeseen, etenkin seksiin, läheisyyteen jota parisuhteessa yleensä pitää olla. Jos puoliso tunsi vetoa ja rakastui normaalipainoiseen niin minusta ihan hullua odottaa samaa jos painoa tullut +20kg.

Tiedän paljon pariskuntia joista toinen lihonut ja suhde on eron partaalla sen takia. Toinen haluaisi että ylipainoinen edes hieman tekisi asian suhteen jotain, olisi terveempi omaa tulevaisuutta ajatellen. Mutta jos toinen vaan mässää suklaata sohvalla ja ajattelee että toinen kyllä rakastaa minua sellaisena kuin olen niin se on itsekästä ja toiveajattelua.

Olen seurannut kehopoitiivisuusaktivisteja sos.mediassa ja pakko sanoa, että mielestäni heillä on vääristynyt käsitys rakkaudesta. Rakkaus tarkoittaa heidän mielestä vain itselle armollinen olemista ja hemmottelua. Mutta et sä lastakaan rakasta sille tavalla. Kyllä sä lapseltakin vaadit tiettyjä asioita, juuri koska rakastat. Miten se itsensä rakastamine tarkoittaa sitten vaan paapomista? Mua niin ihmetytti, kun eräs kehopositiivisuusaktivisti kirjoitti, että itsensä ei täytyy hyväksyä jokainen päivä ja että ei ole mahdollista rakastaa itsensä koko ajan. Se on kyllä täyttä sontaa. Sellainen ihminen ei vaan ole edes ymmärtänyt, mitä tarkoittaa itsensä rakastaminen. Että herkuista luopuminen tai herkuttelu harkitusti ei ole uhraamista ja että se ei ole ylipäätä luopumista vaan itselle antamista, omalle kropalle rakkauden antamista. Sitä on surullista katsottavaa, kun ihminen ei kunnoita omaa vartaloa ja heiluttaa somessa keskisormea ja puhuu läskivihasta. Onko niin vaikea ymmärtää, että ollaan ihmisiä ja on turhauttavaa katsoa, miten ihminen on ylpeä siitä, että ei tee mitään sen eteen, että kroppa voisi paremmin? Miten voi väittää, että sun paino ei kuuluu muille. Kyllä se kuuluu sun läheisille. Sun lapsille, sun puolisolle. Ja jos lihava sanoo, että kyllä hän tietää, että hän on ylipainoinen ja että siitä ei tarvii muistuttaa, sitten anteeksi vaan, miksi hän ei tee mitään sen eteen, että olla terveellisempi? Miksi? En puhu nyt näistä, joilla joku sairaus tai lääkkeet aiheuttavat ylipainoa. 

Tarkennus: Ja se paino kuuluu sun läheisille, koska he rakastavat sinua ja toivovat, että eläät mahdollisimman vanhaksi. Että et sairastu. Mutta addikti on itsekäs. Myös sokeriaddikti. Terkuin, entinen sokeririippuvainen. 

Tähän kommenttina, että ylipaino todellakin kuuluu läheisille. Minun vanhimmista lapsista toinen on alkoholisti ja toinen ylipainoinen. Olen kummastakin aivan yhtä huolissani. Kumpikin luulee vain pitävänsä hauskaa, minä näen heidät tekemässä hidastettua itsemurhaa. Lisäksi he näyttää aivan hirveälle ja vastenmieliselle. Paitsi että on sitä päihdeongelmaa ja lihavuutta, niin se aiheuttaa näköjään myös haluttomuutta peseytyä, olla siisti ja pitää elämäänsä edes jossain järjestyksessa. Mitä muuta tuollainen sikailu on kuin välinpitämättömyyttä ja täydellistä luovuttamista, lähipiiristä viis. Jollekin se voi olla kehopositiviisuutta, mutta ehkä silloin kannattaisi tarkistaa päänsä jos luulee itsetuhoisuudessa olevan jotain positiivista.

Miksi oletetaan että puolison pitäisi katsella lihomista ja hyväksyä se? Kyllä jokaisen velvollisuus on pitää itsensä normaalipainoisena ja hyväkuntoisena. Vähän arvostusta parisuhdetta ja toista kohtaan. Vaikka ensisijainen vaikutus kohdistuu tietysti ihan omaan itseen, terveyteen ja vointiin.

Kun toisella karkaa mopo käsistä ja syöminen vaikuttaa jopa itsetuhoiselta, varsinkin kun ylipainoa alkaa kertyä reilusti, niin siitä mässäilystä pitää sanoa. Mun exällä alkoi mennä aivan järkyttäväksi se homma. Söi joka ilta pitsaa tai lihapiirakoita ja jäätelöä. Ihan hirveää kakkaa järkyttävät määrät. No nyt on kuollut. Minusta on hyvä sanoa siitä syömisestä, että voisiko syödä terveellisemmin ja vähemmän. Ei niinkään siitä ulkonäöstä. Sillä voisi saada paremmin vaikutusta asiaan.

Saa sanoa. Suomalaismiehistä 75 prosenttia on ylipainoisia ja ehkä prosentti heistä ymmärtää tilanteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidat omat asiasi ja yrität etsiä ”paremman” kumppanin. Karma sitten kertoo löytyykö sitä kaltaisellesi 😏

Kyllä lihomisesta pitäisi voida saada sanoa. Onko sulla jokin ongelma, jos läskiintymistäsi pitäisi vain katsella sivusta leikkien, että olet hoikka?

Minusta pitää kyllä voida, ja pitääkin sanoa. Varsinkin jos muodonmuutos on noin kova, yli 40% lisäpainoa muutamassa vuodessa, apua! En itse voisi kuvitellakaan ihastuvani noin ylipainoiseen ihmiseen, koska en kokisi sellaista henkilöä seksuaalisesti kiinnostavana. Joten en kyllä suostuisi suhteen aikana noin paljon lihoneen (omasta halustaan, sairaudet asia erikseen) puolison muodonmuutosta katsomaan. Seksi kun ei enää hänen kanssaan kiinnostaisi vaan se loppuisi. Ja siinä samalla loppuisi kyllä suhdekin, jollei olisi asialle valmis mitään tekemään.

N46

Aikuinen mies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä niissä kiloissa niin tärkeää että pitää puolustella ja loukkaantua jos joku niistä sanoo?

Vai onko se  ylensyöminen niin mahtavaa että ihan sama kaikelle muulle ja muiden pitää vaan se hyväksyä.

Ehkä se, että siinä on kyse vähän monimutkaisemmasta mekanismista kuin ylensyöminen. 

Loukkaantuisitko, jos sinun pitäisi puolustella sitä, miksi kilpirauhasesi hajosi stressissä tai sairastuit burn outiin tai kärsit unettomuudesta? 

Kyllä, ihan varmasti on joku prosenttiosuus lihavista ihan vaan huolettomia läskejä, mutta niitä muitakin on ihan merkittävä osuus. Jos ihminen on tasapainossa ja saa ravitsevaa ruokaa, ei kovin isoa osaa ihmisistä huvita syödä itseään ylipainoiseksi eikä se onnistu edes vahingossa. 

Se on ikävää, jos lihominen johtuu terveysongelmasta, mutta eikö muutama sukupolvi sitten ollut stressiä, loppuunpalamista/burnoutia  tai unettomuutta, kun lihavia oli äärimmäisen vähän nykyiseen verrattuna? Tästä päättelisin nopeasti, että suurin osa lihomisista on elintapojen vaikutusta, eli syödään epäterveellisesti ja liian paljon, ja suhteessa syömiseen liikutaan aivan liian vähän.

Minulla oli kolmekymmentä vuotta sitten surua, stressiä, unettomuutta jne jne ja olin hoikka ihan siksi, että ruokaa ei ollut. Tästä kaikesta onkin sitten kehoon jäänyt sellainen muistijälki, että se kyllä tekee kaikkensa estääkseen tulevat nälänhädät. Tänä keväänä stressitaso ja huoli tulevasta nousi taas pitkästä aikaa ja lihoin seitsemän kiloa kuukaudessa ennen kuin sain sen pysäytettyä. Edelleen on tekemistä siinä, ettei se nousisi lisää, joten pudottamisesta voi vasta haaveilla. Enkä anna kehoni enää koskaan kokea olevansa tilanteessa missä ruokaa ei ole saatavilla, silläkään ei ole hyvät seuraukset.

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ihmetyttää ja ärsyttää se kun ex mieheni ei sanonut mitään kun lähes tuplasin painoni. Auttoi vaan kantamaan kotiin niitä mässyjä. Ei voinut sanoa vaikkapa 5-10 ylikilon kohdalla viimeistään. Kun lopulta heräsin siihen, että jumalauta kuolen näihin läskeihin niin sitten pitikin laihduttaa lähes 40kg Ja kun ne lopulta vuosien jälkeen sain pois sairastettuani lähes kaikki syömishäiriöt ja vielä toivuttuanikin niistä, niin jouduttiin poistamaan ylimääräistä ihoa. Nyt olen lopun ikääni täynnä arpia. Minusta välinpitämättömyyttä olla sanomatta ja ajoissa.

En kuitenkaan miestä syyllistäisi omista päätöksistä vaikka olisi voinutkin sanoa jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Työkaveri aikanaan kertoi että miehensä oli sängyssä tunnustellut hänen vatsaansa ja sanonut: "Sun pitäis laihduttaa tästä vatsan kohdalta."  - Kuin lihakauppias lihakimpalettaan arvioiden, onko sopivan mureaa!  Kauhealta kuulosti. Ero heille sitten tulikin myöhemmin, kun mies löysi nuoremman, ja nainen jäi kolmen lapsen yksinhuoltajaksi.

Eksäni oli itse epäseksikäs todella alipainoinen olmi ja alkoi sängyssä kommentoida sisäreisiäni. Voi kunpa olisin tajunnut jättää jo tuolloin.

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Ei olekaan tervettä, joku on vialla. Kumpi sukupuoli? Sanoitko ensimmäisen kerran? Jos uhkaa murhalla? itsemurhalla? persoonassa lienee enemmänkin ongelmaa. Jos nainen, onko ollut raskautta.

Hyvä asia puuttua siihen, mutta viisautta tarvitaan. Jos tykkään hänestä edelleen, kerro se ensin. Suuttuminen on lihavilla ihan tuiki tavallista, sen vuoksi en jättäisi puuttumatta.

Jos mitään ei tee, lihavuus lisääntyy.