Miksi lihomisesta ei saa sanoa suhteessa? Avopuoliso suuttui

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertomisen ainoa oikea motiivi on nöyryytys eli kertoo enemmän kertojan sosiaalisten taitojen puutteesta. 

Kerron salaisuuden. Jos olet sinut itsesi kanssa, ei tälläiset kommentit tunnu yhtään nöyryyttäviltä.

Mikä on kenenkään motiivi kommentoida kenenkään vartaloa negatiivisesti? Oikeasti? Tuntuisi se siitä komentoitavasta nöyryyttävältä tai ei. Se ei johda siihen että se henkilö jotenkin “heräisi” ja huomaisi että joo, niinpäs onkin, laihduttaisi ja sitten elämä jatkuisi entisellään. Tämä on äärimmäisen harvinaista.

En osaa sanoa miltä minusta tuntuisi jos puolisoni arvostelisi painoani. Järkyttyneeltä ainakin. En usko että jäisin enää suhteeseen vaikka olemme olleet yhdessä lähemmäs 20v, meillä on ihana liitto ja lapsia. Ja minulla on mielestäni ihan hyvä ja terve itsetunto.

Minusta me puhumme eri asioista. Negatiivinen kommentointi ja/tai nöyryyttäminen on aina väärin. Asian voi ilmaista kauniisti ja kohteliaasti vaikka näin:"rakas, sulla on maha alkanut viime aikoina kasvamaan, pitäskö meidän skarpata vähän ruoan suhteen ja liikkua enemmän?".

Itkenkö vai nauranko tuollaiselle kommentille? 

"Sinun mahasi on väärän kokoinen. Pitäisikö meidän liikkua enemmän?"

Kaikki tajuavat tuosta, että puhujaa itseään ei kiinnosta liikunta, vaan hän haluaa vain toisen liikkumaan ja syömään vähemmän. Ihan turha puhua me-muodossa. Se on vain pilkkaa. 

Itse vastaisin esim. "tehdään niin, että sinä menet lenkille, ja minä laihdun siinä sivussa huomaamatta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertomisen ainoa oikea motiivi on nöyryytys eli kertoo enemmän kertojan sosiaalisten taitojen puutteesta. 

Kerron salaisuuden. Jos olet sinut itsesi kanssa, ei tälläiset kommentit tunnu yhtään nöyryyttäviltä.

Mikä on kenenkään motiivi kommentoida kenenkään vartaloa negatiivisesti? Oikeasti? Tuntuisi se siitä komentoitavasta nöyryyttävältä tai ei. Se ei johda siihen että se henkilö jotenkin “heräisi” ja huomaisi että joo, niinpäs onkin, laihduttaisi ja sitten elämä jatkuisi entisellään. Tämä on äärimmäisen harvinaista.

En osaa sanoa miltä minusta tuntuisi jos puolisoni arvostelisi painoani. Järkyttyneeltä ainakin. En usko että jäisin enää suhteeseen vaikka olemme olleet yhdessä lähemmäs 20v, meillä on ihana liitto ja lapsia. Ja minulla on mielestäni ihan hyvä ja terve itsetunto.

Minusta me puhumme eri asioista. Negatiivinen kommentointi ja/tai nöyryyttäminen on aina väärin. Asian voi ilmaista kauniisti ja kohteliaasti vaikka näin:"rakas, sulla on maha alkanut viime aikoina kasvamaan, pitäskö meidän skarpata vähän ruoan suhteen ja liikkua enemmän?".

Itkenkö vai nauranko tuollaiselle kommentille? 

"Sinun mahasi on väärän kokoinen. Pitäisikö meidän liikkua enemmän?"

Kaikki tajuavat tuosta, että puhujaa itseään ei kiinnosta liikunta, vaan hän haluaa vain toisen liikkumaan ja syömään vähemmän. Ihan turha puhua me-muodossa. Se on vain pilkkaa. 

Itse vastaisin esim. "tehdään niin, että sinä menet lenkille, ja minä laihdun siinä sivussa huomaamatta".

No mut kun siihen on ympätty tuo "rakas" alkuun, niin se pyhittää kaiken. Not.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen kantaa omat kilonsa itse.

Tota...ei kyllä kantaa. Esim sängyssä tai kun mies nostaa naista lätäkkön yli.

M25 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M25 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M25 kirjoitti:

Saa sanoo. :) Jos ei sais sanoo, nii sit kannattaa erota… Täytyy myös osata sanoo se oikein ja, se tärkein, täytyy auttaa ja tukee toista siinä laihduttamises. Alipainosena oon tietenki vääräs, mut noi mie vaan koen tuon. :)

Miksi pitäisi erota jos ei saisi sanoa?

Miust suhtees kommunikointi on tärkeetä. Ite en alkas olee suhtees, jos en sais puhuu ja kertoo omii mielipiteitäni.

Onko sinulla siis oikeus kertoa myös että kumppanisi pisamat ovat sinusta ällöttäviä? Onko kumppanillasi oikeus kertoa sinulle että sinun kalusi on todella ruma ja seisokkisi heikohko? Ei kukaan kiellä sinua puhumasta, vaan on kyseenalaistettu “oikeus” loukata ja sotkea kumppanin psyykettä ja elimistöä aiheuttamalla laihduttamispaineita joista ei ole minkäänlaista hyötyä, ainoastaan haittaa ja aiheuttaa entisestään lihomista. On ihan normaalia järjenkäyttöä että kaikkia asioita ei tarvitse sanoa ääneen, edes siinä kaikista läheisimmässä ja turvallisimmassa ihmissuhteessa. Oletko eri mieltä?

Toi esimerkki oli surkee… :D Pisamat ei vaikuta terveyteen mitenkää. Vai kuoleeko pisamiin? Lihominen on riski terveydelle, se näyttää epämielyttävältä, vaikuttaa arkeen ja kait se vaikuttaa myös seksiin. Pisamat ei paljoo hetkauta, jos niitä yrität verrata lihomiseen ja/tai ylipainoon. Miuu saa kritisoida nii paljo ku haluu, ei se miuu haittaa. Ja jos olis huono erektio, nii siihe voi vaikuttaa liikkumisella, ruokavaliolla ja lääkkeillä. Jos tollane ongelma olis, nii tottakai tekisin asian etee töitä. Ja enemmä ylipainosta on terveydelle haittaa kui laihdutuspaineista… Joo, eiköhä tää ollu täs. :)

Kas, juuri näin! Lihominen on vähän kuin alkoholin käyttö, toki ei aivan niin radikaalia, mutta kuitenkin vaikuttaa elinajanodotteeseen, arjen ruokailuun, seksiin, terveyteen, arjessa jaksamiseen jne. Minä sanon miehelle, jos hänellä on erektio-ongelmia ja ei seiso kunnolla. Sen jälkeen hymyillään ja aletaan miettiä millä konstilla taas seisoo.

Ei ihme että täällä palstalla kysytään tuon tuosta parisuhdeongelmiin neuvoa, kun kommunikoinnin taso on sellaista, ettei tärkeistä asioista uskalla oman puolison kanssa keskustella.

Vierailija kirjoitti:

En ole suhteessa, mutta ainakin oma ylipaino ja lihominen vtuttaa mua sen verran etten enää kaipaa ketään sitä tosiasiaa erikseen kertomaan, että olet lihava/lihonut. Hyvinkin voisin vastata samoin, koska ei tämä elämä ole elämisen arvoista.

Ja ihan turha tulla neuvomaan että aina voi laihduttaa. Joo voi, mutta jos +20 vuotta laihdutusta ei näy missään niin enempää en jaksa.

Eikö kumppanin tuki ole silloin juuri toivottavaa? Kumppani osallistuisi terveellisen ruuan laittoon ja lähtisi joka päivä kanssasi kävelylle. Minusta sellainen tuki kuulostaa rakastavalta, kun uhraa omasta ajastaan tukeakseen toista. Tällaistahan AP ehdotti, että he ryhtyisivät yhdessä liikkumaan enemmän. Voin kuvitella miten vaikeaa se on, jos toinen ei ole sitoutunut toisen tavoitteisiin ja omalla ruuanlaittovuorollaan laittaa pelkkää makaronilaatikkoa.

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Jos sanoit oikeasti näin, niin ei todellakaan ole pahasti sanottu. Voisin sanoa näin itsekin kumppanille (jos sellainen olisi), jos olisi lihonut paljon. Käsittelin aihetta kuin kukkaa kämmenellä, sillä tuo lihomisen esiin tuominen on valitettavasti herkkä aihe.

Suuttumus on luonnollinen tunne tuossa tilanteessa. Mutta se ei ole kielto. Tietenkin voi ja saa, ehkä on hyväkin, jos ihan mahdottomaksi paisuu, niin sanoa asiasta, mutta sitten on myös hyväksyttävä sekin, että se loukkaa. Sinulta voisi kysyä puolestaan, että eikö parisuhteessanne saa tuntea vapaasti kaikkia tunteita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se juuri vihjailu onkin aivan perseestä ja vertailu johonkin luuviuluun kun asiasta puhuu arvostaen toista minä kuuntelen sitä mieluummin kun vihjailua syömisiäni kyllä jokainen lihava tietää et pitäs muuttaa elämän tapojaan mutta se vain ei ole niin yksinkertaista kun kuvittelee moni jolla ei ongelmaa.

Ei voi suoraan sanoa, ei vihjaillen, mitenkään päin ei saa sanoa kun on suuri vääryys. Jos kyse olisi syömishäiriön sijaan alkoholismista ei täällä kukaan puolustelisi aloittajan juoppoa naista, mutta kun kyse on tarpeesta mättää herkkuja naamaan niin että yli 30 kiloa kertyy painoa alle kahdessa vuodessa se pitäisi vain hiljaa hyväksyä.

Mikä ihmeen pyhä lehmä tämä painoasia on? Se on vielä ehkä helpoin asia muuttaa. Itse sain kiloja helposti pois kun jätin ruokavaliosta pois lihottaneet asiat ja aloitin kävelylenkit. Tein sen omasta aloitteestani kun maharöllykkä alkoi inhottaa. Mies taas ei edes pidä siitä jos olen liian laiha. Olen enemmän vanhanaikainen tässä asiassa, koska suosin ajatusta painonhallinnasta.

No se ihmeen pyhä lehmä se on, että alkoholin voi jättää kokonaan pois elämästään, mutta syömistä ei. Painonhallinta on vääristynyt suhde ruokaan sekin. Ajattele jos voisit elää ihan normaalisti ajattelematta painoasi lainkaan? Pysyä hyväkuntoisena ja terveenä ja onnellisena ihan ilman ajatustakaan painollesi. Eikö se olisi ihanaa?

Mulle ihanaa olisi syödä mitä tahansa ja pysyä ikuisesti 55-kiloisena, mutta se ei vain toimi niin. Jos haluan syödä vaikka munariisipasteijoita tai lihapiirakoita niin ne pitää mahduttaa päivän kilokalorisaantiin ja pitää ajatella myös ruoan terveellisyyttä. Siinäkin on koulukuntaa joka lähtöön. Moni ei niissä kiloissa joissa olen edes laihduttaisi, koska en ole ollut myöskään koskaan ylipainoinen.

Minulle painonhallinta on nimenomaan sitä, että teen elämäntapoihin hienosäätöä kun paino on nousemassa tai syön enemmän jos se on liikaa laskussa. Minulla sysäys painonnousuun tapahtui kun en enää voinut harrastaa juoksua joka oli ollut lempilajini jo 20 vuoden ajan. Se piti korvata sitten muulla harjoittelulla joka onkin tuonut jo tuloksia.

Oletko miettinyt että ehkä kroppasi mielestä ihannepainosi ei ole 55kg? Mikä olisi niin hirveää jos painaisit vaikka 62kg ja voisit elää sen painoisena ajattelematta yhden yhtä kaloria ja kiloa? Sinulla on selvästi vääristynyt suhde ruokaan, ei tässä ole mitään eri koulukuntia.

Painan nyt 55kg ja tiedän, että 62kg alkaa olemaan jo epämukava olo. Housut alkavat kiristämään, jenkkakahvat vähän tursuilevat, vatsa on turvonnut jne. Tiedän, koska olen painanut synnytysten jälkeen aina lähemmäs 70kg.

Vaikka täällä moititaan laihduttamista ja syömisen tarkkailemista, niin kyllä nuo itselle ovat melko arkipäiväisiä asioita. Mietin, mitä syön, katson ja lasken päässäni jonkin verran kaloreita. Joskus tietoisesti otan muutaman kuukauden kevyemmin. Näin pystyn pitämään painoni melko samana vuodesta toiseen, eikä koskaan yhtäkkiä ilmesty kovin montaa kiloa.

Tässä ajassa on melkeinpä pakko miettiä omaa ruokailua, koska ruokaa on ylenpalttisesti tarjolla.

Laihduttaminen on oikeastaan järkevää syömistä, ei sen kummempaa. Toki siihen voi liittyy monia ahdistavia ja negatiivisia emootioita, mutta laihduttaa voi myös hyvällä mielellä siinä arjen sivussa.

Ei, tässä ajassa ei ole pakko miettiä tietoisesti ruokailua vain koska sitä on ylenpalttisesti tarjolla. Se on vääristynyt suhde ruokaan. Tiedän että tämä on mullistava ja vaikea juttu, koska koin sen itsekin. Pidin aivan normaalina että aina vähän tarkkaillaan ja pidetään silmällä mitä syö ettei liho. Sitten jouduin käymään puolison ongelman vuoksi ravitsemusterapeuteilla ja kuuntelemaan aidosti mitä heillä on sanottavaa. Ostin sopivia vaatteita, ettei mikään purista ja annoin painoni mennä siihen mihin se luonnostaan menee kun antaa ruoalle vain sen osan elämässä mikä sille kuuluu. Suosittelen lämpimästi koittamaan.

Jos sinulla kerran on niin järkevä suhde ruokaan niin kummallisen monta sivua olet jo täyttänyt viesteilläsi joissa olet leimannut painontarkkailijat syömishäiriöisiksi. Ihan kuin omaisit jotain suurempaa tietoutta tästä laihdutusasiasta.

Itse en ole tässä kerennyt vielä kaikkea lukemaankaan kun kävin äsken syömässä Burger Kingissa isomman puoleisen aterian jossa ei kaloreita säästelty. Olen tosiaan se kaloreidentarkkailija jonka ihanne on se 55 kilon kroppa. Minun painonhallintani kerkesitkin jo leimaamaan epäterveeksi ja katsos, ei se silti poissulje sitä, että joskus käyn roskaruokaakin syömässä. Ennemmin se vain maistuu sitäkin paremmalta kun ei aina toteuta jokaista mielihaluaan kuin jokin iso lapsi.

Olen nyt elänyt melkein 20 vuotta pahasti syömishäiriöisen puolison kanssa ja pyrkinyt koko tämän ajan tukemaan häntä parhailla mahdollisilla tavoilla. Olen ravannut ravitsemusterapeutilta toiselle, lukenut tutkimuksen toisensa perään, käynyt juttelemassa aiheesta terapeuttien kanssa ja eri lääkäreiden. Uskon että omaan todella paljon hyvää tietoa laihdutusasiasta. Oletko sinä lukenut edes sen Minnesotatutkimuksen, vai mutullako menet?

Ei terve ruokasuhde merkitse etteikö saisi syödä roskaruokaa, eikä se merkitse sitä että tarvitsisi jokainen mielihalunsa täyttää.

Voi hyvää päivää, jos syöminen ei ole minulle koskaan ollut ongelma niin miksi lukisin jotain Minnesota-tutkimusta? Mitä hemmettiä teen sellaisella jos kalorinlaskenta summittaisesti ja kehon näläntunteen kuuntelu yhdistettynä sopivaan määrään treeniä riittää aivan hyvin siihen, että minulla on vielä 35-vuotiaana 18-vuotiaan kroppa ja voin hyvin?

Minusta sinun höösäämisesi puolisosi sairauden ympärillä on sairastuttanut sinutkin. Ei minulle ole vaikeaa syödä terveellisesti mutta nautinnollisesti, koska en ole koskaan kieltänyt itseltäni mitään. Nykyään myös makeanhimo on vielä kaiken päälle kadonnut ja herkkujani ovat lähinnä suolaiset ruoat, sushi ja pussinuudeli. Siis oikeasti, miksi sinulle muiden tapa hallita painoaan on tuollainen punainen vaate?

Siksi se on minulle punainen vaate koska se ei ole tervettä. Minusta on ihan älytöntä että sitä mainostetaan terveenä elämäntapana kun kyseessä ei sellainen ole. Siksi ehkä lukisit sen, ettet mainostaisi omaa painonhallintaasi jonain muuna kuin se on, eli vääristyneenä suhteena ruokaan. Joka kerran kun joku mainostaa omia sairauksiaan, joku vielä luulee että se on oikea tapa toimia ja sairaus leviää. Siksi se on minulle punainen vaate. Jos se toimii sinulle niin hieno juttu. Voin kertoa että anorektikot ovat monesti samaa mieltä omasta sairaudestaan ja oma ortorektikkomieheni on vakuuttunut että hänhän elää vain terveellisesti - mutta ei sentään levitä sitä muille.

Jos sinulle ei ole vaikeaa syödä terveellisesti ja himoja ei ole, miksi lasket kaloreita? Miksi sinulle on tärkeää pysyä jonkun tietyn painoisena sen sijaan että voisit vain hyvin ja terveesti?

No voi huoh, lihoin jonkun verran kun jouduin jättämään rakkaan juoksuharrastukseni jonka ansiosta sain syödä enemmän ja pysyä hoikkana yrittämättä. Tietysti tällainen vaikuttaa AINA painoon. Ei minulle myöskään ole vaikeaa olla hieman painavampi, mutta tuo 55 kiloa on ihanteeni. Siinä se. Ei elämäni silti pilalla ole, vaikka haluaisin olla hoikempi. Se on minulle sama kuin se, että haaveilisin mustassa polkkatukassa pitkistä vaaleista hiuksista: vie kauan kasvattaa hiuksia ja vaalentaa, mutta koko asia ei ole mitenkään päivänpolttava.

Minusta kalorinlaskentaohjelman käyttö on nimenomaan helppoa ja vapauttavaa. Useimpina päivinä syön vielä yli ohjelman salliman määrän, koska haluan laihduttaa hitaasti ja kun tässä on esim. muutamassa viikossa jo kadonnut turvonnut vatsa ja pyöreys poskista niin eikö homma jo muka toimi? Treenaamalla myös kunto on taas kasvanut, iho voi hyvin, ajattelen kirkkaasti jne. Miten tällainen on sairasta? Tämä nimenomaan oli vanhassa maailmassa normaalia painonhallintaa: erään ystäväni äiti kysyi kun söin heidän luonaan päivällistä ollessani 13 ja kieltäytyessäni jostain herkusta, että vahdinko linjojani. Minulla onkin aina ollut se tapa, että jos paino laskee liikaa syön enemmän ja jos se nousee teen asialle jotain. Tässä puhutaan sellaisista viiden kilon heitoista.

Jos viimeiset 23 vuotta on harrastanut fyysisesti raskaita lajeja eikä enää voikaan niin kyllähän sillä on vaikutusta painoon. Minusta kuten monista muistakin on paljon helpompaa tehdä hienosäädöt tapoihin, harrastaa hyötyliikuntaa ja jättää tilaa nauttia hieman kunnon herkuista vaikka joka päivä. Ranskalaiset ja italialaiset naisethan tekevät näin.

Vierailija kirjoitti:

En ole suhteessa, mutta ainakin oma ylipaino ja lihominen vtuttaa mua sen verran etten enää kaipaa ketään sitä tosiasiaa erikseen kertomaan, että olet lihava/lihonut. Hyvinkin voisin vastata samoin, koska ei tämä elämä ole elämisen arvoista.

Ja ihan turha tulla neuvomaan että aina voi laihduttaa. Joo voi, mutta jos +20 vuotta laihdutusta ei näy missään niin enempää en jaksa.

Lihavilla näyttää aina olevan käsitteet aivan hukassa. Sinäkään reppana et tiedä mitä laihduttaminen tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että ihmisen paino putoaa, eli epäterveellisen läskin määrä ruhossa pienenee. Sinä kun et ole yli 20:ssä vuodessa vähentämään läskin määrää tarkoittaa siis sitä, ettet ole edes yrittänyt pudottaa painoasi.

Itse olen entinen ylipainoinen. Kyllä jokainen lihava tietää olevansa lihava. Jos joku tulee siitä sanomaan niin tottakai se tuntuu pahalta mutta etenkin parisuhteessa se on hemmetin väärin ja itsekästä toista kohtaan ettei tee asialle mitään. Puoliso taatusti rakastaa vaikka toisella olisi kiloja mutta taatusti se vaikuttaa suhteeseen, etenkin seksiin, läheisyyteen jota parisuhteessa yleensä pitää olla. Jos puoliso tunsi vetoa ja rakastui normaalipainoiseen niin minusta ihan hullua odottaa samaa jos painoa tullut +20kg.

Tiedän paljon pariskuntia joista toinen lihonut ja suhde on eron partaalla sen takia. Toinen haluaisi että ylipainoinen edes hieman tekisi asian suhteen jotain, olisi terveempi omaa tulevaisuutta ajatellen. Mutta jos toinen vaan mässää suklaata sohvalla ja ajattelee että toinen kyllä rakastaa minua sellaisena kuin olen niin se on itsekästä ja toiveajattelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole suhteessa, mutta ainakin oma ylipaino ja lihominen vtuttaa mua sen verran etten enää kaipaa ketään sitä tosiasiaa erikseen kertomaan, että olet lihava/lihonut. Hyvinkin voisin vastata samoin, koska ei tämä elämä ole elämisen arvoista.

Ja ihan turha tulla neuvomaan että aina voi laihduttaa. Joo voi, mutta jos +20 vuotta laihdutusta ei näy missään niin enempää en jaksa.

Lihavilla näyttää aina olevan käsitteet aivan hukassa. Sinäkään reppana et tiedä mitä laihduttaminen tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että ihmisen paino putoaa, eli epäterveellisen läskin määrä ruhossa pienenee. Sinä kun et ole yli 20:ssä vuodessa vähentämään läskin määrää tarkoittaa siis sitä, ettet ole edes yrittänyt pudottaa painoasi.

Siellä taas yksi, jolla ihan iho kihelmöi onnesta, kun pääsee haukkumaan läskejä netissä. Uuuuh.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen entinen ylipainoinen. Kyllä jokainen lihava tietää olevansa lihava. Jos joku tulee siitä sanomaan niin tottakai se tuntuu pahalta mutta etenkin parisuhteessa se on hemmetin väärin ja itsekästä toista kohtaan ettei tee asialle mitään. Puoliso taatusti rakastaa vaikka toisella olisi kiloja mutta taatusti se vaikuttaa suhteeseen, etenkin seksiin, läheisyyteen jota parisuhteessa yleensä pitää olla. Jos puoliso tunsi vetoa ja rakastui normaalipainoiseen niin minusta ihan hullua odottaa samaa jos painoa tullut +20kg.

Tiedän paljon pariskuntia joista toinen lihonut ja suhde on eron partaalla sen takia. Toinen haluaisi että ylipainoinen edes hieman tekisi asian suhteen jotain, olisi terveempi omaa tulevaisuutta ajatellen. Mutta jos toinen vaan mässää suklaata sohvalla ja ajattelee että toinen kyllä rakastaa minua sellaisena kuin olen niin se on itsekästä ja toiveajattelua.

Sellaiset jonnet sieltä 😂

Kyllä saa sanoa jos kumppani tuohon tahtiin lihoo, jos on hoikan kanssa seurustelun aloittanut. Siinä lähellä kun on ja näkee toisen elintavat niin kyllä siihen pitää puuttua. Eri asia sitten jos sairauksia ja lääkityksiä jotka aiheuttaa lihomista. Mä en ainakaan eläisi lihavan kanssa koska seksihaluja ei olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies ei ole sanonut mitään, vaikka olen laihtunut 12 kiloa.

Vaan eipä se sanonut mitään silloinkaan, kun paino kipusi pikkuhiljaa 15kg tapaamisestamme.

Ihana mies, olisipa näitä aitoon rakkauteen kykeneviä miehiä enemmän!

Juuri näin! Puolisoa rakastetaan ja himoitaan ihan muista syistä kuin painon takia.

Kyllä mulle vaan se toisen ulkomuoto merkitsee paljon. Ja on aika luonnollista, että ihminen haluaa enemmän terveen näköistä kumppania, ei ole mitenkään luonnoton ja huono juttu. Vaikuttaa jälkeläisten terveyteen ja selviytymiseen. Pidän itsekin huolta kunnostani ja terveydestäni ja odotan toiselta samaa. On utopistista ajatella, että halukkuuteen ei muka vaikuttaisi ulkonäkö millään tavalla.

Entä sitten jos kumppanisi sairastuu tai vammautuu ja hänen ulkonäkönsä “tärveltyy”?

On tehty tutkimus ,että jos ihminen vammautuu nuorena niin kumppani jättää 90% varmuudella.

Niil on oma elämä edessä.

Ihmeset jättää jo vaihtelun vuoksi..niin miks pitäis kattella jotain palovammapotilasta..hyi

Vierailija kirjoitti:

Kyllä saa sanoa jos kumppani tuohon tahtiin lihoo, jos on hoikan kanssa seurustelun aloittanut. Siinä lähellä kun on ja näkee toisen elintavat niin kyllä siihen pitää puuttua. Eri asia sitten jos sairauksia ja lääkityksiä jotka aiheuttaa lihomista. Mä en ainakaan eläisi lihavan kanssa koska seksihaluja ei olisi.

On kyllä todella väärin, ettei tuollaisia lihomista aiheuttavia lääkkeitä lahjoiteta nälkää näkiville kansoille, vaan syötetään esim suomalaisille naisille!!1

Kehuja  lihavalle naiselle.

ooh sun msau on niin ihanan pehmeä (puristele mahaa samalla)

Ostin sulle tän sexykaupasta (pitsibody koossa 6xl) kokeile:)

Sulla on kauniit silmät? (muuta kaunista ei ookkaan)

Oletko laihtunut? (valehtele..muista et ääni ei saa värähtää)

Ruoan kanssa pitäisi katkaista kehon ja tunteiden suhde lähes kokonaan. Ajatella kehoa niinkuin auton huoltoa, eli tankkaat oikeaa bensaa, että kulkee ja huoltaa säännöllisesti. Nykyään tuputetaan kehotietoisuutta, hyväksymistä, kokonaisvaltaista hyvinvointia jne. Ja onko se oikeasti auttanut? Vartaloa huolletaan loppujen lopuksi kuin mitä tahansa omaisuutta. Jos liikaa sotkee tunteita päätöksentekoon, niin mennään metsään. On se sitten kunnostaako ilmanvaihtosysteemin talosta vai ostaako sillä rahalla ihanan olohuoneen sisustuksen, vai syökö kuidukkaan aterian vai grilliaterian.

Minua ainakin ihmetyttää ja ärsyttää se kun ex mieheni ei sanonut mitään kun lähes tuplasin painoni. Auttoi vaan kantamaan kotiin niitä mässyjä. Ei voinut sanoa vaikkapa 5-10 ylikilon kohdalla viimeistään. Kun lopulta heräsin siihen, että jumalauta kuolen näihin läskeihin niin sitten pitikin laihduttaa lähes 40kg Ja kun ne lopulta vuosien jälkeen sain pois sairastettuani lähes kaikki syömishäiriöt ja vielä toivuttuanikin niistä, niin jouduttiin poistamaan ylimääräistä ihoa. Nyt olen lopun ikääni täynnä arpia. Minusta välinpitämättömyyttä olla sanomatta ja ajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä saa sanoa jos kumppani tuohon tahtiin lihoo, jos on hoikan kanssa seurustelun aloittanut. Siinä lähellä kun on ja näkee toisen elintavat niin kyllä siihen pitää puuttua. Eri asia sitten jos sairauksia ja lääkityksiä jotka aiheuttaa lihomista. Mä en ainakaan eläisi lihavan kanssa koska seksihaluja ei olisi.

Niin että tuo itsemurhalla uhkailu ei ole mikään ongelma, kunhan vaan ei ole läski.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä saa sanoa jos kumppani tuohon tahtiin lihoo, jos on hoikan kanssa seurustelun aloittanut. Siinä lähellä kun on ja näkee toisen elintavat niin kyllä siihen pitää puuttua. Eri asia sitten jos sairauksia ja lääkityksiä jotka aiheuttaa lihomista. Mä en ainakaan eläisi lihavan kanssa koska seksihaluja ei olisi.

On kyllä todella väärin, ettei tuollaisia lihomista aiheuttavia lääkkeitä lahjoiteta nälkää näkiville kansoille, vaan syötetään esim suomalaisille naisille!!1

Ylipainoisia ihmisiä on liikaa. Rupee olemaan kansantauti. Kuka keksi keho positiivisuuden? Ei kaikki ylipainoiset kamppaile kilpirauhasongelmien tai kortisonihoitojen kanssa. Ei ole kenellekään hyväksi syödä huonosti ja liikkua liian vähän.