Miksi lihomisesta ei saa sanoa suhteessa? Avopuoliso suuttui

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertomisen ainoa oikea motiivi on nöyryytys eli kertoo enemmän kertojan sosiaalisten taitojen puutteesta. 

Kerron salaisuuden. Jos olet sinut itsesi kanssa, ei tälläiset kommentit tunnu yhtään nöyryyttäviltä.

Mikä on kenenkään motiivi kommentoida kenenkään vartaloa negatiivisesti? Oikeasti? Tuntuisi se siitä komentoitavasta nöyryyttävältä tai ei. Se ei johda siihen että se henkilö jotenkin “heräisi” ja huomaisi että joo, niinpäs onkin, laihduttaisi ja sitten elämä jatkuisi entisellään. Tämä on äärimmäisen harvinaista.

En osaa sanoa miltä minusta tuntuisi jos puolisoni arvostelisi painoani. Järkyttyneeltä ainakin. En usko että jäisin enää suhteeseen vaikka olemme olleet yhdessä lähemmäs 20v, meillä on ihana liitto ja lapsia. Ja minulla on mielestäni ihan hyvä ja terve itsetunto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Painon lisäksi kiinnittäisin huomiota siihen, mitä on tapahtunut sen parin vuoden aikana, jolloin paino on noussut. Onko ollut esim. isoja muutoksia tai vaikeuksia muutoin?

Muutto vieraalle paikkakunnalle.

Ap

Mistä muutto vieraalle paikkakunnalle johtui? Siinähän muuttuu kaikki! Sinun työtilanne, vaimon työtilanne, harrastukset, ystävyyssuhteet, turvaverkot, tutun mielekkään tekemisen mahdollisuudet. Mahdollisesti suhteen dynamiikka jos on toisen työn vuoksi muutettu ja työmahdollisuudet on erilaiset. Kaikki.

Näyttää siltä että muutto on ollut vaimon kannalta huono idea, hän on passivoitunut ja paennut epätyydyttävää elämää syömiseen koska se on ollut ainoa tapa minkä on keksinyt saadakseen iloa jossain mistä ei muuten löydä iloa.

Oletteko puhuneet tilanteesta ja mahdollisesta tyytymättömyydestä noina parina vuotena ollenkaan? Vai hyppäsittekö suoraan muutto -> vaimolle epätyydyttävää elämää pari vuotta -> kulta meidän pitäis laihduttaa nuoruuden mittoihin, tai siis sinun pitäisi, yritän tässä nyt kömpelösti sanoa että et ole kuuma enää koska siitä asiasta minä välitän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Suhteessa on puolisolla oikeus sanoa, jos toisella nousee paljon paino, hän ei pese hampaita tai käy suihkussa. Jos toinen ei kestä, niin kannattaa olla yksin. T. Itsestään huolehtiva nainen

Ihmisillä on aika harhaisia käsityksiä painonhallinnan helppoudesta tai vaikeudesta. Ihan kevyesti pystyn peseytymään joka aamu ja ilta, petaamaan sängyn, pitämään vaatteet puhtaina ja ehjinä, hiukset siisteinä ja puhtaina jne. Ei painonhallinta tapahdu samalla efortilla. 

Kaikesta saa vaikeaa jos haluaa:)

Olemme kotitoimistolla ja tein tuossa salaatin lounaaksi ihan ilman rasitetta: salaattia, 6 kirsikkatomaattia, pätkä kurkkua ja pari ruokalusikallista fetaa. Pieni liraus oliiviöljyä.

Sama aika meni kun mies lämmitti itselleen lihapiirakan mikrossa ja maustoi sen.

Samalla efortilla toinen söi terveellisesti ja kevyesti ja toinen ei;D

Samalla efortilla, jolla ennen sain laihdutettua noin 30 kiloa, saan nykyään juuri ja juuri estettyä painoani nousemasta.

Niin, jos ihminen ei tee mitään mutoksia liikunta-, ja ruokailutottumuksiin, hän lihoo puoli kiloa vuodessa n. 25 ikävuoden jälkeen. Ruokaa kuuluu vähentää, ja/tai liikuntaa lisätä, tarpeellisessa suhteessa ikäänkin.

Niin, eli painonhallinnasta tulee vuosi vuodelta vaikeampaa. Ei siis ole kyse vain siitä, että "kaikesta saa vaikeaa jos haluaa:)"

Ei nyt oikeastaan, syö vähemmän, miten vaikeaa se on?

Jos ihmisellä olisi tämmöinen "luonnollinen biologinen paino", vai miksi tätä nyt kutsuttiin, niin ihminenhän itsestään söisi vähemmän vuosien saatossa. Niin tapahtuu usein kyllä aivan viime vuosina, moni vanhus ei syö paljon mitään. Mutta 30-60 vuotiaina useimpien pitänee ihan tietoisesti valita terveellisemmän ruokavalion. 

Jos ruokavalio sisältää turhia asioita (pullat, sipsit ja muut "herkut", karkit, alkoholi, roskaruoka, mehut ja limsat), on karsiminen aika helppoa. Mutta sitten kun kaikki tuo on jo karsittu, alkaa tulla vaikeampaa.

Vierailija kirjoitti:

Aino oikea tapa on ottaa se rakas syliin, ja sanoa rakastavansa.  Sitten kertoa omista oloistasi, sanoen vaikka: että ehkä me voitais vaikka yhdessä tehdä tämmöistä ja tämmöistä, jos toinen itse sitten sanoo ettei jaksa, tai voi enää tms, silloin voisi kysyä kauniisti tehtäiskö asialle yhdessä jotain.

Olen mies ja ihan samaa mieltä. Mitä mielestäsi pitää silloin tehdä, kun toinen sanoo tuohon "ei huvita puhua asiasta" vaikka kuinka monta kertaa yrität?

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Eikö ole tervettä uhata itsarilla. Tuossa on enemmänkin nyt mukana kuin ylimääräisiä kiloja.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on kenenkään motiivi kommentoida kenenkään vartaloa negatiivisesti? Oikeasti?

Motiivi varmasti saada toinen terveellisempään kuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Lihonut ihminen on huomannut sen itsekin, joten asiasta on tarpeetonta kertoa hänelle.

Joo se on aika hassua miten sukulaiset tai tuttavat kuvittelee että hei ei se varmaan oo hokannut että on vähän öö pulskistumut. Mainitaanpas se hänelle.

Hormonit, stressaavat olosuhteet, huonot sisarukset hupmot puolisot etc työttömyys ja rahavaikeudet lääkitykset keräävät nesteitä haloo paska lääketiede jne aiheuttavat monen tekijän summana lihomiskierteen ja dieetit päälle. Keho ei enää suostu laihtumaan. Jnejne

Sou

Katukuvaa katsoen jotain on vinossa Suomenmaalla pahoinvoivuutta joka tasolla jnejne etc ym y all.

Sou

Jospa korjaisit oman napanöyhtäsi ensin

Kun et muuta osaa

Tyhmä rölli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on kenenkään motiivi kommentoida kenenkään vartaloa negatiivisesti? Oikeasti?

Motiivi varmasti saada toinen terveellisempään kuntoon.

Miksi sitten toimia tavalla joka lisää pahaa oloa, vaikka nyt pitäisi jo tietää paremmin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä pidä välttämättä minään automaattisena ihanteena, että voi vaan olla ja syödä mitä haluaa ja pysyy jossain tietyssä painossa, jos se paino ei ole sitä mitä oma mieli haluaa. Jos on 100% tyytyväinen ulkonäköönsä ja pysyy tuolla vapaalla rennolla syömisellä, niin hyvä! Tilanne on silloin täydellinen.

Mutta kyllä minä mielelläni katson mitä syön - en rajoita, mutta koitan syödä järkevästi ja terveellisesi suurimman osan ajasta - sekä harrastan tavoitteellista liikuntaa, koska haluan muokata kehoani. Hyvästä ruoasta ja liikunnasta tulee hyvä mieli, vaikka tietäisinkin montako grammaa proteiinia syön ja tekisin jotain liikettä koska haluan että joku tietty vartalon osa näyttää paremmalta. Inhoan mahaani joten mielelläni työstän sitä ja toivottavasti näen jotain tuloksiakin, joista tulee taas entistä parempi mieli.

Tiedän että bodypositivity on muotia, mutten tule koskaan rakastamaan kroppaani "rumempana" kuin sen minun mielestäni pitää olla. En siis hyväksy itselleni esim. BMI 28 (uuden laskurin mukaan), joka on korkein paino jossa olen ollut. Nyt se on 24.10 enkä enää laihduta, mutta treenaan ja olen ylpeä tuloksistani ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin painavampana. En koe minkäänlaista stressiä painonhallintaprojektistani vaan olen energinen ja innostunut, jopa näin vuoden pimeimpään aikaan.

Puolisoa ei ole joten kukaan ei ole huomautellut.

Sinulla on syömishäiriö. Ortorektikot juuri saavat siitä energiaa ja innostusta että onnistuvat hallitsemaan elämäänsä tuolla tavoin. Ei se silti tervettä ole.

Se että söisit hyvää terveellistä ruokaa ja nauttisit liikunnasta ilman kummempia tavoitteita, ja etenkin ihan ilman inhoamatta kroppaasi olisi se tavoite.

ARGH.... Kaikki ei ole syömishäiriötä!!!!!

On ihmisiä joita ravintoaineet kiinnostaa (kuten vaikka Salkkarit tai mansikat tai Bachata tanssi) tai jotka ovat niin älykkäitä että ymmärtävät mikä ero on margariinin tai oliiviöljyn välillä. Tai hampurilaisen ja grillatun vasikanlihan välillä. Tai majoneesisen makaronisalaatin (AVn lemppari) tai vihreän vehreän fetasalaatin välillä. Ja oikeasti pitävät noista terveellisemmistä vaihtoehdoista.

Murto-osa liian lihavista tai painoaan tarkkailevista on syömishäiriöisiä. Se ettei osaa pysäyttää kättä joka mättää sipsiä suuhun ei ole syömishäiriö! Tai se että valitsee pullan kermamunkin sijaan ei ole syömishäiriö. Tai se että ottaa omenan banaanin sijaan - sekään ei ole syömishäiriö! 

Koittakaa nyt tajuta! Lyön vaikka tonnin vetoa että jos otan 1000 lihavaa ihmistä vain alle 10 on oikeasti syömishäiriöisiä. Muut syövät koska ovat "masentuneita", "lohduttautuvat", "elämä veetuttaa", "mies ei rakasta enää", "lapset riehuvat liikaa", "olin kiusattu 40v sitten" jne jne Syitä kyllä löytyy.... 

Anorektikoita valitettavasti on erityisesti nuorissa liikaa, syynä joka puolelta asetetut vaatimukset ulkonäölle joita ei osata enää käsitellä (näitähän on ollut aina). Se että rakastaa hyvää ruokaa ja haluaa tietää mitä syö jotta jokainen suupala on nautinto ei ole ortoreksiaa:D

Kyllä jos ei osaa pysäytttää kättä joka mättää sipsiä suuhun, on syömishäiriö. Suurin osa syömishäiriöistä ei suinkaan ole ortorektikoita tai anoreksikoita vaan ahmimishäiriöitä. Ja kyllä jos haluaa tietää mitä jokainen suupala sisältää, ON ortoreksiaa. Se että tunnesyö, on vääristynyt suhde ruokaan, se ei ole tervettä. Minä taas löisin 1000 vetoa että jos otetaan 1000 ylipainoista (bmi yli 30), niin siellä on 990 vääristynyt suhde ruokaan.

Ei ole vääristynyt suhde ruokaan että vaihtaa vaikkapa normaalisti ostamansa rasvan terveellisempään rasvaan, mutta jos ei uskalla syödä ystävällä lounaaksi tarjottua leipää koska se ei ole täysjyvää ja vääränlaista rasvaakin on käytetty, on kyseessä vääristynyt suhde ruokaan.

Ok. Miksi tässä ketjussa sitten diagnosoidaan ortoreksiseksi minut, joka olen onnistunut pudottamaan painoa ja etenkin epäterveellistä vyötärörasvaa ja haluan nyt treenata tavoitteellisesti - mutten koskaan rajoita tai kieltäydy yhdestäkään ruokaryhmästä jonkin täysjyvä- tai rasva-tyyppisen yksityiskohdan vuoksi? Sanoin etten pidä vatsastani ja se on ihan totta. Sanoin että toivon sen muokkaantuvan liikunnalla, sekin on totta. En myöskään halua palata ylipainoiseksi. Kuitenkaan en treenaa joka päivä ja syön sen tarjoamasi leivän nautiskellen (rakastan leipää!). 

Voi olla että sekoitin sinut johonkin toiseen joka sanoi rajoittavansa kaloreitaan, sori.

Miksi te pelkäätte sanaa kaloria niin paljon? Kaloreiden rajoitus = ahmimisen välttäminen, ja/tai terveellisempi ruokavalio. Ei se sen kummempi juttu ole, eikä sitä tarvitse pelätä. 

Koska ei ole normaalia ajatella ravintoa kaloreina. Ahmimista vältetään sillä että syödään tarpeeksi usein ja tarpeeksi terveellisesti, ei rajoittamalla kaloreita. Kalorivaje tekee aivoille tuhoa ja aiheuttaa syömishäiriöitä.

Heh, eli mistään ei saisi tietää mitään yksityiskohtaista, se on kiellettyä tietoa. Pitää mennä tunteella ja mutulla vaan. Ja tuo viimeinen lause on aivan naurattava, sillä ilman "kalorivajetta" et voi laihtua.

Tätä pitää ehkä vielä alleviivata, sillä se on kiveen kirjattu fakta, mutta jotkut täällä ihme kyllä eivät "koe asiaa niin". Rasvan vähentäminen kehosta tapahtuu vain ja ainoastaan, jos kaloreita tulee sisään vähemmän kuin niitä kuluttaa, eli jos on kalorivaje. Muut vaihtoehdot painonpudotukseen on sitten lihasten surkastuminen, mikä tuskin on toivottavaa tai realistista.

Ei tuota faktaa ole kukaan kiistänytkään. Ongelma on se, että siihen kulutukseen vaikuttaa niin moni asia, että tuo tieto sinänsä on jokseenkin nollan arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on kenenkään motiivi kommentoida kenenkään vartaloa negatiivisesti? Oikeasti?

Motiivi varmasti saada toinen terveellisempään kuntoon.

Miksi sitten toimia tavalla joka lisää pahaa oloa, vaikka nyt pitäisi jo tietää paremmin?

Jos kaikki muu on jo kokeiltu? Ei asiat ainakaan hiljaa olemalla parane.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertomisen ainoa oikea motiivi on nöyryytys eli kertoo enemmän kertojan sosiaalisten taitojen puutteesta. 

Kerron salaisuuden. Jos olet sinut itsesi kanssa, ei tälläiset kommentit tunnu yhtään nöyryyttäviltä.

Mikä on kenenkään motiivi kommentoida kenenkään vartaloa negatiivisesti? Oikeasti? Tuntuisi se siitä komentoitavasta nöyryyttävältä tai ei. Se ei johda siihen että se henkilö jotenkin “heräisi” ja huomaisi että joo, niinpäs onkin, laihduttaisi ja sitten elämä jatkuisi entisellään. Tämä on äärimmäisen harvinaista.

En osaa sanoa miltä minusta tuntuisi jos puolisoni arvostelisi painoani. Järkyttyneeltä ainakin. En usko että jäisin enää suhteeseen vaikka olemme olleet yhdessä lähemmäs 20v, meillä on ihana liitto ja lapsia. Ja minulla on mielestäni ihan hyvä ja terve itsetunto.

Minusta me puhumme eri asioista. Negatiivinen kommentointi ja/tai nöyryyttäminen on aina väärin. Asian voi ilmaista kauniisti ja kohteliaasti vaikka näin:"rakas, sulla on maha alkanut viime aikoina kasvamaan, pitäskö meidän skarpata vähän ruoan suhteen ja liikkua enemmän?". En näe tuossa mitään negatiivista tai väärää, enkä loukkaantuisi, jos mieheni sanoisi minulle noin. Minusta on hyvä, että hän huolehtii terveydestäni. Jos minua ei sillä hetkellä kiinnosta tehdä asialle mitään, voin kohauttaa olkia ja sanoa, ettei nyt huvita, katellaan puolen vuoden päästä asiaa uudelleen.

Kyse on hienotunteisuudesta eli siitä, että osaa valita oikean ajankohdan, oikeat sanat ja oikean tavan ja oikean painon eli ettei nyt muutamista liikakiloista välitä. Jos painonnousu on terveydelle uhka, silloin on syytäkin jo lempeästi muistuttaa toista asiasta. Kyllä asiallista palautetta elämäntavoista fiksu ihminen osaa ottaa vastaan loukkaantumatta verisesti pitkäksi aikaa.

Tämä on tietysti sikäli helppoa toteuttaa, että olemme mieheni kanssa olleet pitkään yhdessä, molemmat olemme lempeitä toisillemme, tiedämme milloin ja miten antaa rakentavaa palautetta ja molemmat pystyvät ottamaan palautetta vastaan. Minulla on syömishäiriö taustaa ja nykyisin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Eli aina nuokaan asiat eivät ole este, etteikö kumppanin kanssa voisi puhua arkisesti painosta. Ehkä olen niin luottavainen tässä asiassa, koska mieheni osaisi asian muotoilla hyvin kauniisti ja rakastavasti, ja oletan tietysti, että muut miehet tekisivät samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Mutta kun se ei kuulu sinulle tippaakaan. Ei sitten tippaakaan. Se on hänen kehonsa, eikä se kuulu sinulle vaikka olette parisuhteessa. Ei edes terveydelliseltä kannalta. Jos hän ei sinulle kelpaa, lähde kävelemään.

Järkyttävää kuvitella että on oikeus edes vihjailla toisen painosta jos on parisuhteessa. Ei ole.

,itäs h e

Saako sanoa jos toisella on kummaa ihottumaa eikä se ole sitä itse huomannut? 

Saako sanoa jos se alkaa kaljuuntumaan yhtäkkiä korvan takaa? 

Saako sanoa jos tuntuu että sen sanat alkaa yhtäkkiä tulemaan takellellen?

Saako sanoa jos sen paino on noussut nopealla aikavälillä?  

Kaljuuntumisesta olisin varovainen sanomaat, mutta mikään noista muista ei ole verrainnollinen painoon. Se että sanoo ihottumasta, ei lisää ihottumaa, se että sanoo että hei sulla on aivoverenvuoto-oireita, ei niitä lisää.

Eli ihminen vaan pitää jättää yksin ylipainonsa kanssa. Siitä ei saa sanoa jottei se lisäänny, toisaalta hän ei itsekään halua siitä puhua kun häpeää. 

Vois sanoa että pitäköön tunkkinsa. 

Ja öö mitähä h elevettiä sulle yhtään kuuluu kenenkää paino? Onko se sun kannettava? Nojust. Mutta sulla on kai joku 10tyttö syndrooma jota äiskä on kehunut aina ko meidän tyttö se on niin hoikka ja sitä rataa.

Oikea äitinsä jatke.

Onko sulla siis muuta elämää ko tarkkailla toisten painoa mitä hä?

Veikkaan että olet niitä terveysnatseja jolla on 10 hivenainepurkkia suositella ja ferritiiniarvoja ja homokorvaa?

Löysää vähän

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Jospa olisit ollut vaan hiljaa ja ryhtynyt tekoihin sen sijaan. Pikku hiljaa ujuttanut terveellisempää ruokaa ja alkanut käymään lenkeillä, uimassa jne yhdessä.

Kuten huomaat, hänellä on itsetunto nollissa, kun itsemurha on jo puheissa ja erokin. Ei kestä keskustelua ollenkaan.

Miten puoliso voi edes tietää noin tarkat vaakaluvut?

Kaikenlaistahan voi sanoa mutta viestin sävyssä on ihan järjetön ero siitä riippuen kiinnostaako toisen paino siksi että ajattelee vain itseään ja omaa tyydytystä vai kykeneekö välittääkö aidosti myös toisen hyvinvoinnista ja olemaan läsnä niille syille miksi terveys on jäänyt retuperälle.

Ei siis old yksiselitteistä vastausta miksi jotain ei voisi sanoa tai voisi sanoa, tarkoitusperällä ja toisen huomioinnilla on suuri merkitys.

Ja ap:n tapauksesta näkee jo kauas että asian ydin ei ole painon kommentointi jos kommunikaatio on sillä tasolla että toinen uhkaa itsemurhalla ja toinen rientää palstalle vihaisena tivaamaan että eikö mitään saa enää sanoa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Jospa olisit ollut vaan hiljaa ja ryhtynyt tekoihin sen sijaan. Pikku hiljaa ujuttanut terveellisempää ruokaa ja alkanut käymään lenkeillä, uimassa jne yhdessä.

Kuten huomaat, hänellä on itsetunto nollissa, kun itsemurha on jo puheissa ja erokin. Ei kestä keskustelua ollenkaan.

Koska paikalla on åalstarölli.

Keksii aiheitavpäivätvpääksytysten kun kukaan einjaksa sem kanssa enää livenäkään jutella.

Miten puoliso voi edes tietää noin tarkat vaakaluvut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä pidä välttämättä minään automaattisena ihanteena, että voi vaan olla ja syödä mitä haluaa ja pysyy jossain tietyssä painossa, jos se paino ei ole sitä mitä oma mieli haluaa. Jos on 100% tyytyväinen ulkonäköönsä ja pysyy tuolla vapaalla rennolla syömisellä, niin hyvä! Tilanne on silloin täydellinen.

Mutta kyllä minä mielelläni katson mitä syön - en rajoita, mutta koitan syödä järkevästi ja terveellisesi suurimman osan ajasta - sekä harrastan tavoitteellista liikuntaa, koska haluan muokata kehoani. Hyvästä ruoasta ja liikunnasta tulee hyvä mieli, vaikka tietäisinkin montako grammaa proteiinia syön ja tekisin jotain liikettä koska haluan että joku tietty vartalon osa näyttää paremmalta. Inhoan mahaani joten mielelläni työstän sitä ja toivottavasti näen jotain tuloksiakin, joista tulee taas entistä parempi mieli.

Tiedän että bodypositivity on muotia, mutten tule koskaan rakastamaan kroppaani "rumempana" kuin sen minun mielestäni pitää olla. En siis hyväksy itselleni esim. BMI 28 (uuden laskurin mukaan), joka on korkein paino jossa olen ollut. Nyt se on 24.10 enkä enää laihduta, mutta treenaan ja olen ylpeä tuloksistani ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin painavampana. En koe minkäänlaista stressiä painonhallintaprojektistani vaan olen energinen ja innostunut, jopa näin vuoden pimeimpään aikaan.

Puolisoa ei ole joten kukaan ei ole huomautellut.

Sinulla on syömishäiriö. Ortorektikot juuri saavat siitä energiaa ja innostusta että onnistuvat hallitsemaan elämäänsä tuolla tavoin. Ei se silti tervettä ole.

Se että söisit hyvää terveellistä ruokaa ja nauttisit liikunnasta ilman kummempia tavoitteita, ja etenkin ihan ilman inhoamatta kroppaasi olisi se tavoite.

ARGH.... Kaikki ei ole syömishäiriötä!!!!!

On ihmisiä joita ravintoaineet kiinnostaa (kuten vaikka Salkkarit tai mansikat tai Bachata tanssi) tai jotka ovat niin älykkäitä että ymmärtävät mikä ero on margariinin tai oliiviöljyn välillä. Tai hampurilaisen ja grillatun vasikanlihan välillä. Tai majoneesisen makaronisalaatin (AVn lemppari) tai vihreän vehreän fetasalaatin välillä. Ja oikeasti pitävät noista terveellisemmistä vaihtoehdoista.

Murto-osa liian lihavista tai painoaan tarkkailevista on syömishäiriöisiä. Se ettei osaa pysäyttää kättä joka mättää sipsiä suuhun ei ole syömishäiriö! Tai se että valitsee pullan kermamunkin sijaan ei ole syömishäiriö. Tai se että ottaa omenan banaanin sijaan - sekään ei ole syömishäiriö! 

Koittakaa nyt tajuta! Lyön vaikka tonnin vetoa että jos otan 1000 lihavaa ihmistä vain alle 10 on oikeasti syömishäiriöisiä. Muut syövät koska ovat "masentuneita", "lohduttautuvat", "elämä veetuttaa", "mies ei rakasta enää", "lapset riehuvat liikaa", "olin kiusattu 40v sitten" jne jne Syitä kyllä löytyy.... 

Anorektikoita valitettavasti on erityisesti nuorissa liikaa, syynä joka puolelta asetetut vaatimukset ulkonäölle joita ei osata enää käsitellä (näitähän on ollut aina). Se että rakastaa hyvää ruokaa ja haluaa tietää mitä syö jotta jokainen suupala on nautinto ei ole ortoreksiaa:D

Kyllä jos ei osaa pysäytttää kättä joka mättää sipsiä suuhun, on syömishäiriö. Suurin osa syömishäiriöistä ei suinkaan ole ortorektikoita tai anoreksikoita vaan ahmimishäiriöitä. Ja kyllä jos haluaa tietää mitä jokainen suupala sisältää, ON ortoreksiaa. Se että tunnesyö, on vääristynyt suhde ruokaan, se ei ole tervettä. Minä taas löisin 1000 vetoa että jos otetaan 1000 ylipainoista (bmi yli 30), niin siellä on 990 vääristynyt suhde ruokaan.

Ei ole vääristynyt suhde ruokaan että vaihtaa vaikkapa normaalisti ostamansa rasvan terveellisempään rasvaan, mutta jos ei uskalla syödä ystävällä lounaaksi tarjottua leipää koska se ei ole täysjyvää ja vääränlaista rasvaakin on käytetty, on kyseessä vääristynyt suhde ruokaan.

Ok. Miksi tässä ketjussa sitten diagnosoidaan ortoreksiseksi minut, joka olen onnistunut pudottamaan painoa ja etenkin epäterveellistä vyötärörasvaa ja haluan nyt treenata tavoitteellisesti - mutten koskaan rajoita tai kieltäydy yhdestäkään ruokaryhmästä jonkin täysjyvä- tai rasva-tyyppisen yksityiskohdan vuoksi? Sanoin etten pidä vatsastani ja se on ihan totta. Sanoin että toivon sen muokkaantuvan liikunnalla, sekin on totta. En myöskään halua palata ylipainoiseksi. Kuitenkaan en treenaa joka päivä ja syön sen tarjoamasi leivän nautiskellen (rakastan leipää!). 

Voi olla että sekoitin sinut johonkin toiseen joka sanoi rajoittavansa kaloreitaan, sori.

Miksi te pelkäätte sanaa kaloria niin paljon? Kaloreiden rajoitus = ahmimisen välttäminen, ja/tai terveellisempi ruokavalio. Ei se sen kummempi juttu ole, eikä sitä tarvitse pelätä. 

Koska ei ole normaalia ajatella ravintoa kaloreina. Ahmimista vältetään sillä että syödään tarpeeksi usein ja tarpeeksi terveellisesti, ei rajoittamalla kaloreita. Kalorivaje tekee aivoille tuhoa ja aiheuttaa syömishäiriöitä.

Heh, eli mistään ei saisi tietää mitään yksityiskohtaista, se on kiellettyä tietoa. Pitää mennä tunteella ja mutulla vaan. Ja tuo viimeinen lause on aivan naurattava, sillä ilman "kalorivajetta" et voi laihtua.

Tätä pitää ehkä vielä alleviivata, sillä se on kiveen kirjattu fakta, mutta jotkut täällä ihme kyllä eivät "koe asiaa niin". Rasvan vähentäminen kehosta tapahtuu vain ja ainoastaan, jos kaloreita tulee sisään vähemmän kuin niitä kuluttaa, eli jos on kalorivaje. Muut vaihtoehdot painonpudotukseen on sitten lihasten surkastuminen, mikä tuskin on toivottavaa tai realistista.

Ei tuota faktaa ole kukaan kiistänytkään. Ongelma on se, että siihen kulutukseen vaikuttaa niin moni asia, että tuo tieto sinänsä on jokseenkin nollan arvoinen.

Samaa mieltä. Se että kalorivajeella laihtuu on ihan fakta. Kuitenkin on eri asia laihduttaa rajoittamalla tahallaan laskemalla kaloreita sen sijaan että unohtaisi kalorit ja vaa’at ja keskittyisi vain voimaan hyvin, ei laihduttamaan. Tällä tavalla paino pyrkii menemään siihen biologiseen painoon jossa kroppa voi hyvin. Se ei välttämättä ole se bmi 21, mutta onko sillä oikeasti merkitystä?

Vierailija kirjoitti:

Kyse on hienotunteisuudesta eli siitä, että osaa valita oikean ajankohdan, oikeat sanat ja oikean tavan ja oikean painon

Tää me miehet vielä joskus opitaan :D

Kirjoitus oli tosi hyvä ja en ihmettele, että olet onnellisessa parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Jospa olisit ollut vaan hiljaa ja ryhtynyt tekoihin sen sijaan. Pikku hiljaa ujuttanut terveellisempää ruokaa ja alkanut käymään lenkeillä, uimassa jne yhdessä.

Kuten huomaat, hänellä on itsetunto nollissa, kun itsemurha on jo puheissa ja erokin. Ei kestä keskustelua ollenkaan.

Miten puoliso voi edes tietää noin tarkat vaakaluvut?

Koska paikalla on palstarölli.

Keksii aiheitavpäivätvpääksytysten kun kukaan einjaksa sen kanssa enää livenäkään jutella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se juuri vihjailu onkin aivan perseestä ja vertailu johonkin luuviuluun kun asiasta puhuu arvostaen toista minä kuuntelen sitä mieluummin kun vihjailua syömisiäni kyllä jokainen lihava tietää et pitäs muuttaa elämän tapojaan mutta se vain ei ole niin yksinkertaista kun kuvittelee moni jolla ei ongelmaa.

Ei voi suoraan sanoa, ei vihjaillen, mitenkään päin ei saa sanoa kun on suuri vääryys. Jos kyse olisi syömishäiriön sijaan alkoholismista ei täällä kukaan puolustelisi aloittajan juoppoa naista, mutta kun kyse on tarpeesta mättää herkkuja naamaan niin että yli 30 kiloa kertyy painoa alle kahdessa vuodessa se pitäisi vain hiljaa hyväksyä.

Mikä ihmeen pyhä lehmä tämä painoasia on? Se on vielä ehkä helpoin asia muuttaa. Itse sain kiloja helposti pois kun jätin ruokavaliosta pois lihottaneet asiat ja aloitin kävelylenkit. Tein sen omasta aloitteestani kun maharöllykkä alkoi inhottaa. Mies taas ei edes pidä siitä jos olen liian laiha. Olen enemmän vanhanaikainen tässä asiassa, koska suosin ajatusta painonhallinnasta.

No se ihmeen pyhä lehmä se on, että alkoholin voi jättää kokonaan pois elämästään, mutta syömistä ei. Painonhallinta on vääristynyt suhde ruokaan sekin. Ajattele jos voisit elää ihan normaalisti ajattelematta painoasi lainkaan? Pysyä hyväkuntoisena ja terveenä ja onnellisena ihan ilman ajatustakaan painollesi. Eikö se olisi ihanaa?

Mulle ihanaa olisi syödä mitä tahansa ja pysyä ikuisesti 55-kiloisena, mutta se ei vain toimi niin. Jos haluan syödä vaikka munariisipasteijoita tai lihapiirakoita niin ne pitää mahduttaa päivän kilokalorisaantiin ja pitää ajatella myös ruoan terveellisyyttä. Siinäkin on koulukuntaa joka lähtöön. Moni ei niissä kiloissa joissa olen edes laihduttaisi, koska en ole ollut myöskään koskaan ylipainoinen.

Minulle painonhallinta on nimenomaan sitä, että teen elämäntapoihin hienosäätöä kun paino on nousemassa tai syön enemmän jos se on liikaa laskussa. Minulla sysäys painonnousuun tapahtui kun en enää voinut harrastaa juoksua joka oli ollut lempilajini jo 20 vuoden ajan. Se piti korvata sitten muulla harjoittelulla joka onkin tuonut jo tuloksia.

Oletko miettinyt että ehkä kroppasi mielestä ihannepainosi ei ole 55kg? Mikä olisi niin hirveää jos painaisit vaikka 62kg ja voisit elää sen painoisena ajattelematta yhden yhtä kaloria ja kiloa? Sinulla on selvästi vääristynyt suhde ruokaan, ei tässä ole mitään eri koulukuntia.

Painan nyt 55kg ja tiedän, että 62kg alkaa olemaan jo epämukava olo. Housut alkavat kiristämään, jenkkakahvat vähän tursuilevat, vatsa on turvonnut jne. Tiedän, koska olen painanut synnytysten jälkeen aina lähemmäs 70kg.

Vaikka täällä moititaan laihduttamista ja syömisen tarkkailemista, niin kyllä nuo itselle ovat melko arkipäiväisiä asioita. Mietin, mitä syön, katson ja lasken päässäni jonkin verran kaloreita. Joskus tietoisesti otan muutaman kuukauden kevyemmin. Näin pystyn pitämään painoni melko samana vuodesta toiseen, eikä koskaan yhtäkkiä ilmesty kovin montaa kiloa.

Tässä ajassa on melkeinpä pakko miettiä omaa ruokailua, koska ruokaa on ylenpalttisesti tarjolla.

Laihduttaminen on oikeastaan järkevää syömistä, ei sen kummempaa. Toki siihen voi liittyy monia ahdistavia ja negatiivisia emootioita, mutta laihduttaa voi myös hyvällä mielellä siinä arjen sivussa.

Ei, tässä ajassa ei ole pakko miettiä tietoisesti ruokailua vain koska sitä on ylenpalttisesti tarjolla. Se on vääristynyt suhde ruokaan. Tiedän että tämä on mullistava ja vaikea juttu, koska koin sen itsekin. Pidin aivan normaalina että aina vähän tarkkaillaan ja pidetään silmällä mitä syö ettei liho. Sitten jouduin käymään puolison ongelman vuoksi ravitsemusterapeuteilla ja kuuntelemaan aidosti mitä heillä on sanottavaa. Ostin sopivia vaatteita, ettei mikään purista ja annoin painoni mennä siihen mihin se luonnostaan menee kun antaa ruoalle vain sen osan elämässä mikä sille kuuluu. Suosittelen lämpimästi koittamaan.

Jos sinulla kerran on niin järkevä suhde ruokaan niin kummallisen monta sivua olet jo täyttänyt viesteilläsi joissa olet leimannut painontarkkailijat syömishäiriöisiksi. Ihan kuin omaisit jotain suurempaa tietoutta tästä laihdutusasiasta.

Itse en ole tässä kerennyt vielä kaikkea lukemaankaan kun kävin äsken syömässä Burger Kingissa isomman puoleisen aterian jossa ei kaloreita säästelty. Olen tosiaan se kaloreidentarkkailija jonka ihanne on se 55 kilon kroppa. Minun painonhallintani kerkesitkin jo leimaamaan epäterveeksi ja katsos, ei se silti poissulje sitä, että joskus käyn roskaruokaakin syömässä. Ennemmin se vain maistuu sitäkin paremmalta kun ei aina toteuta jokaista mielihaluaan kuin jokin iso lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se juuri vihjailu onkin aivan perseestä ja vertailu johonkin luuviuluun kun asiasta puhuu arvostaen toista minä kuuntelen sitä mieluummin kun vihjailua syömisiäni kyllä jokainen lihava tietää et pitäs muuttaa elämän tapojaan mutta se vain ei ole niin yksinkertaista kun kuvittelee moni jolla ei ongelmaa.

Ei voi suoraan sanoa, ei vihjaillen, mitenkään päin ei saa sanoa kun on suuri vääryys. Jos kyse olisi syömishäiriön sijaan alkoholismista ei täällä kukaan puolustelisi aloittajan juoppoa naista, mutta kun kyse on tarpeesta mättää herkkuja naamaan niin että yli 30 kiloa kertyy painoa alle kahdessa vuodessa se pitäisi vain hiljaa hyväksyä.

Mikä ihmeen pyhä lehmä tämä painoasia on? Se on vielä ehkä helpoin asia muuttaa. Itse sain kiloja helposti pois kun jätin ruokavaliosta pois lihottaneet asiat ja aloitin kävelylenkit. Tein sen omasta aloitteestani kun maharöllykkä alkoi inhottaa. Mies taas ei edes pidä siitä jos olen liian laiha. Olen enemmän vanhanaikainen tässä asiassa, koska suosin ajatusta painonhallinnasta.

No se ihmeen pyhä lehmä se on, että alkoholin voi jättää kokonaan pois elämästään, mutta syömistä ei. Painonhallinta on vääristynyt suhde ruokaan sekin. Ajattele jos voisit elää ihan normaalisti ajattelematta painoasi lainkaan? Pysyä hyväkuntoisena ja terveenä ja onnellisena ihan ilman ajatustakaan painollesi. Eikö se olisi ihanaa?

Mulle ihanaa olisi syödä mitä tahansa ja pysyä ikuisesti 55-kiloisena, mutta se ei vain toimi niin. Jos haluan syödä vaikka munariisipasteijoita tai lihapiirakoita niin ne pitää mahduttaa päivän kilokalorisaantiin ja pitää ajatella myös ruoan terveellisyyttä. Siinäkin on koulukuntaa joka lähtöön. Moni ei niissä kiloissa joissa olen edes laihduttaisi, koska en ole ollut myöskään koskaan ylipainoinen.

Minulle painonhallinta on nimenomaan sitä, että teen elämäntapoihin hienosäätöä kun paino on nousemassa tai syön enemmän jos se on liikaa laskussa. Minulla sysäys painonnousuun tapahtui kun en enää voinut harrastaa juoksua joka oli ollut lempilajini jo 20 vuoden ajan. Se piti korvata sitten muulla harjoittelulla joka onkin tuonut jo tuloksia.

Oletko miettinyt että ehkä kroppasi mielestä ihannepainosi ei ole 55kg? Mikä olisi niin hirveää jos painaisit vaikka 62kg ja voisit elää sen painoisena ajattelematta yhden yhtä kaloria ja kiloa? Sinulla on selvästi vääristynyt suhde ruokaan, ei tässä ole mitään eri koulukuntia.

Painan nyt 55kg ja tiedän, että 62kg alkaa olemaan jo epämukava olo. Housut alkavat kiristämään, jenkkakahvat vähän tursuilevat, vatsa on turvonnut jne. Tiedän, koska olen painanut synnytysten jälkeen aina lähemmäs 70kg.

Vaikka täällä moititaan laihduttamista ja syömisen tarkkailemista, niin kyllä nuo itselle ovat melko arkipäiväisiä asioita. Mietin, mitä syön, katson ja lasken päässäni jonkin verran kaloreita. Joskus tietoisesti otan muutaman kuukauden kevyemmin. Näin pystyn pitämään painoni melko samana vuodesta toiseen, eikä koskaan yhtäkkiä ilmesty kovin montaa kiloa.

Tässä ajassa on melkeinpä pakko miettiä omaa ruokailua, koska ruokaa on ylenpalttisesti tarjolla.

Laihduttaminen on oikeastaan järkevää syömistä, ei sen kummempaa. Toki siihen voi liittyy monia ahdistavia ja negatiivisia emootioita, mutta laihduttaa voi myös hyvällä mielellä siinä arjen sivussa.

Ei, tässä ajassa ei ole pakko miettiä tietoisesti ruokailua vain koska sitä on ylenpalttisesti tarjolla. Se on vääristynyt suhde ruokaan. Tiedän että tämä on mullistava ja vaikea juttu, koska koin sen itsekin. Pidin aivan normaalina että aina vähän tarkkaillaan ja pidetään silmällä mitä syö ettei liho. Sitten jouduin käymään puolison ongelman vuoksi ravitsemusterapeuteilla ja kuuntelemaan aidosti mitä heillä on sanottavaa. Ostin sopivia vaatteita, ettei mikään purista ja annoin painoni mennä siihen mihin se luonnostaan menee kun antaa ruoalle vain sen osan elämässä mikä sille kuuluu. Suosittelen lämpimästi koittamaan.

Jos sinulla kerran on niin järkevä suhde ruokaan niin kummallisen monta sivua olet jo täyttänyt viesteilläsi joissa olet leimannut painontarkkailijat syömishäiriöisiksi. Ihan kuin omaisit jotain suurempaa tietoutta tästä laihdutusasiasta.

Itse en ole tässä kerennyt vielä kaikkea lukemaankaan kun kävin äsken syömässä Burger Kingissa isomman puoleisen aterian jossa ei kaloreita säästelty. Olen tosiaan se kaloreidentarkkailija jonka ihanne on se 55 kilon kroppa. Minun painonhallintani kerkesitkin jo leimaamaan epäterveeksi ja katsos, ei se silti poissulje sitä, että joskus käyn roskaruokaakin syömässä. Ennemmin se vain maistuu sitäkin paremmalta kun ei aina toteuta jokaista mielihaluaan kuin jokin iso lapsi.

Olen nyt elänyt melkein 20 vuotta pahasti syömishäiriöisen puolison kanssa ja pyrkinyt koko tämän ajan tukemaan häntä parhailla mahdollisilla tavoilla. Olen ravannut ravitsemusterapeutilta toiselle, lukenut tutkimuksen toisensa perään, käynyt juttelemassa aiheesta terapeuttien kanssa ja eri lääkäreiden. Uskon että omaan todella paljon hyvää tietoa laihdutusasiasta. Oletko sinä lukenut edes sen Minnesotatutkimuksen, vai mutullako menet?

Ei terve ruokasuhde merkitse etteikö saisi syödä roskaruokaa, eikä se merkitse sitä että tarvitsisi jokainen mielihalunsa täyttää.