Miksi lihomisesta ei saa sanoa suhteessa? Avopuoliso suuttui

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Mutta kun se ei kuulu sinulle tippaakaan. Ei sitten tippaakaan. Se on hänen kehonsa, eikä se kuulu sinulle vaikka olette parisuhteessa. Ei edes terveydelliseltä kannalta. Jos hän ei sinulle kelpaa, lähde kävelemään.

Järkyttävää kuvitella että on oikeus edes vihjailla toisen painosta jos on parisuhteessa. Ei ole.

Minusta taas puolison pitäisi voida tuoda jotenkin esiin se, että on huolissaan hänelle rakkaan ihmisen terveydestä ja voinnista. Kaihan se on normaalia, että toinen huolestuu kumppanin noin hurjasta painonnoususta. Ei sitä minusta ole syytä lakaista maton alle. Tuollainen painonnousu on varmasti oikea terveysriski ja kyllähän sitä haluaa kumppanilleen vain parasta, myös terveellistä elämää ja että yhdessä voidaan elää mahdollisimman pitkää. Kumppanille kyllä minusta kuuluu tuo asia ja hän saa ilmaista huolensa ja tarjota tukea ja apua. Tietysti asia pitää ilmaista tahdikkaasti ja kannustavasti, eikä loukkaavasti tai arvostelevasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Suhteessa on puolisolla oikeus sanoa, jos toisella nousee paljon paino, hän ei pese hampaita tai käy suihkussa. Jos toinen ei kestä, niin kannattaa olla yksin. T. Itsestään huolehtiva nainen

Ihmisillä on aika harhaisia käsityksiä painonhallinnan helppoudesta tai vaikeudesta. Ihan kevyesti pystyn peseytymään joka aamu ja ilta, petaamaan sängyn, pitämään vaatteet puhtaina ja ehjinä, hiukset siisteinä ja puhtaina jne. Ei painonhallinta tapahdu samalla efortilla. 

Kaikesta saa vaikeaa jos haluaa:)

Olemme kotitoimistolla ja tein tuossa salaatin lounaaksi ihan ilman rasitetta: salaattia, 6 kirsikkatomaattia, pätkä kurkkua ja pari ruokalusikallista fetaa. Pieni liraus oliiviöljyä.

Sama aika meni kun mies lämmitti itselleen lihapiirakan mikrossa ja maustoi sen.

Samalla efortilla toinen söi terveellisesti ja kevyesti ja toinen ei;D

On aina yhtä mahtavaa lukea näitä first world problems-kermaperseiden narinoita, kun muualla ihmiset kuolevat nälkään ja janoon. Kyllä, kuolevat nälkään ja janoon. Ei ruokaa. Ei vettä. Nada.

Vierailija kirjoitti:

On aina yhtä mahtavaa lukea näitä first world problems-kermaperseiden narinoita, kun muualla ihmiset kuolevat nälkään ja janoon. Kyllä, kuolevat nälkään ja janoon. Ei ruokaa. Ei vettä. Nada.

Joo, ei ole kehonmuokkaus ja painoindeksi jutunjuurena tuolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se juuri vihjailu onkin aivan perseestä ja vertailu johonkin luuviuluun kun asiasta puhuu arvostaen toista minä kuuntelen sitä mieluummin kun vihjailua syömisiäni kyllä jokainen lihava tietää et pitäs muuttaa elämän tapojaan mutta se vain ei ole niin yksinkertaista kun kuvittelee moni jolla ei ongelmaa.

Ei voi suoraan sanoa, ei vihjaillen, mitenkään päin ei saa sanoa kun on suuri vääryys. Jos kyse olisi syömishäiriön sijaan alkoholismista ei täällä kukaan puolustelisi aloittajan juoppoa naista, mutta kun kyse on tarpeesta mättää herkkuja naamaan niin että yli 30 kiloa kertyy painoa alle kahdessa vuodessa se pitäisi vain hiljaa hyväksyä.

Mikä ihmeen pyhä lehmä tämä painoasia on? Se on vielä ehkä helpoin asia muuttaa. Itse sain kiloja helposti pois kun jätin ruokavaliosta pois lihottaneet asiat ja aloitin kävelylenkit. Tein sen omasta aloitteestani kun maharöllykkä alkoi inhottaa. Mies taas ei edes pidä siitä jos olen liian laiha. Olen enemmän vanhanaikainen tässä asiassa, koska suosin ajatusta painonhallinnasta.

No se ihmeen pyhä lehmä se on, että alkoholin voi jättää kokonaan pois elämästään, mutta syömistä ei. Painonhallinta on vääristynyt suhde ruokaan sekin. Ajattele jos voisit elää ihan normaalisti ajattelematta painoasi lainkaan? Pysyä hyväkuntoisena ja terveenä ja onnellisena ihan ilman ajatustakaan painollesi. Eikö se olisi ihanaa?

Mulle ihanaa olisi syödä mitä tahansa ja pysyä ikuisesti 55-kiloisena, mutta se ei vain toimi niin. Jos haluan syödä vaikka munariisipasteijoita tai lihapiirakoita niin ne pitää mahduttaa päivän kilokalorisaantiin ja pitää ajatella myös ruoan terveellisyyttä. Siinäkin on koulukuntaa joka lähtöön. Moni ei niissä kiloissa joissa olen edes laihduttaisi, koska en ole ollut myöskään koskaan ylipainoinen.

Minulle painonhallinta on nimenomaan sitä, että teen elämäntapoihin hienosäätöä kun paino on nousemassa tai syön enemmän jos se on liikaa laskussa. Minulla sysäys painonnousuun tapahtui kun en enää voinut harrastaa juoksua joka oli ollut lempilajini jo 20 vuoden ajan. Se piti korvata sitten muulla harjoittelulla joka onkin tuonut jo tuloksia.

Oletko miettinyt että ehkä kroppasi mielestä ihannepainosi ei ole 55kg? Mikä olisi niin hirveää jos painaisit vaikka 62kg ja voisit elää sen painoisena ajattelematta yhden yhtä kaloria ja kiloa? Sinulla on selvästi vääristynyt suhde ruokaan, ei tässä ole mitään eri koulukuntia.

Painan nyt 55kg ja tiedän, että 62kg alkaa olemaan jo epämukava olo. Housut alkavat kiristämään, jenkkakahvat vähän tursuilevat, vatsa on turvonnut jne. Tiedän, koska olen painanut synnytysten jälkeen aina lähemmäs 70kg.

Vaikka täällä moititaan laihduttamista ja syömisen tarkkailemista, niin kyllä nuo itselle ovat melko arkipäiväisiä asioita. Mietin, mitä syön, katson ja lasken päässäni jonkin verran kaloreita. Joskus tietoisesti otan muutaman kuukauden kevyemmin. Näin pystyn pitämään painoni melko samana vuodesta toiseen, eikä koskaan yhtäkkiä ilmesty kovin montaa kiloa.

Tässä ajassa on melkeinpä pakko miettiä omaa ruokailua, koska ruokaa on ylenpalttisesti tarjolla.

Laihduttaminen on oikeastaan järkevää syömistä, ei sen kummempaa. Toki siihen voi liittyy monia ahdistavia ja negatiivisia emootioita, mutta laihduttaa voi myös hyvällä mielellä siinä arjen sivussa.

Ei, tässä ajassa ei ole pakko miettiä tietoisesti ruokailua vain koska sitä on ylenpalttisesti tarjolla. Se on vääristynyt suhde ruokaan. Tiedän että tämä on mullistava ja vaikea juttu, koska koin sen itsekin. Pidin aivan normaalina että aina vähän tarkkaillaan ja pidetään silmällä mitä syö ettei liho. Sitten jouduin käymään puolison ongelman vuoksi ravitsemusterapeuteilla ja kuuntelemaan aidosti mitä heillä on sanottavaa. Ostin sopivia vaatteita, ettei mikään purista ja annoin painoni mennä siihen mihin se luonnostaan menee kun antaa ruoalle vain sen osan elämässä mikä sille kuuluu. Suosittelen lämpimästi koittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Suhteessa on puolisolla oikeus sanoa, jos toisella nousee paljon paino, hän ei pese hampaita tai käy suihkussa. Jos toinen ei kestä, niin kannattaa olla yksin. T. Itsestään huolehtiva nainen

Ihmisillä on aika harhaisia käsityksiä painonhallinnan helppoudesta tai vaikeudesta. Ihan kevyesti pystyn peseytymään joka aamu ja ilta, petaamaan sängyn, pitämään vaatteet puhtaina ja ehjinä, hiukset siisteinä ja puhtaina jne. Ei painonhallinta tapahdu samalla efortilla. 

Kaikesta saa vaikeaa jos haluaa:)

Olemme kotitoimistolla ja tein tuossa salaatin lounaaksi ihan ilman rasitetta: salaattia, 6 kirsikkatomaattia, pätkä kurkkua ja pari ruokalusikallista fetaa. Pieni liraus oliiviöljyä.

Sama aika meni kun mies lämmitti itselleen lihapiirakan mikrossa ja maustoi sen.

Samalla efortilla toinen söi terveellisesti ja kevyesti ja toinen ei;D

Ehkäpä toisen kroppa on rasitettu laihdutusyrityksillä ja siksi se huutaa rasvaisen ruoan perään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä pidä välttämättä minään automaattisena ihanteena, että voi vaan olla ja syödä mitä haluaa ja pysyy jossain tietyssä painossa, jos se paino ei ole sitä mitä oma mieli haluaa. Jos on 100% tyytyväinen ulkonäköönsä ja pysyy tuolla vapaalla rennolla syömisellä, niin hyvä! Tilanne on silloin täydellinen.

Mutta kyllä minä mielelläni katson mitä syön - en rajoita, mutta koitan syödä järkevästi ja terveellisesi suurimman osan ajasta - sekä harrastan tavoitteellista liikuntaa, koska haluan muokata kehoani. Hyvästä ruoasta ja liikunnasta tulee hyvä mieli, vaikka tietäisinkin montako grammaa proteiinia syön ja tekisin jotain liikettä koska haluan että joku tietty vartalon osa näyttää paremmalta. Inhoan mahaani joten mielelläni työstän sitä ja toivottavasti näen jotain tuloksiakin, joista tulee taas entistä parempi mieli.

Tiedän että bodypositivity on muotia, mutten tule koskaan rakastamaan kroppaani "rumempana" kuin sen minun mielestäni pitää olla. En siis hyväksy itselleni esim. BMI 28 (uuden laskurin mukaan), joka on korkein paino jossa olen ollut. Nyt se on 24.10 enkä enää laihduta, mutta treenaan ja olen ylpeä tuloksistani ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin painavampana. En koe minkäänlaista stressiä painonhallintaprojektistani vaan olen energinen ja innostunut, jopa näin vuoden pimeimpään aikaan.

Puolisoa ei ole joten kukaan ei ole huomautellut.

Sinulla on syömishäiriö. Ortorektikot juuri saavat siitä energiaa ja innostusta että onnistuvat hallitsemaan elämäänsä tuolla tavoin. Ei se silti tervettä ole.

Se että söisit hyvää terveellistä ruokaa ja nauttisit liikunnasta ilman kummempia tavoitteita, ja etenkin ihan ilman inhoamatta kroppaasi olisi se tavoite.

ARGH.... Kaikki ei ole syömishäiriötä!!!!!

On ihmisiä joita ravintoaineet kiinnostaa (kuten vaikka Salkkarit tai mansikat tai Bachata tanssi) tai jotka ovat niin älykkäitä että ymmärtävät mikä ero on margariinin tai oliiviöljyn välillä. Tai hampurilaisen ja grillatun vasikanlihan välillä. Tai majoneesisen makaronisalaatin (AVn lemppari) tai vihreän vehreän fetasalaatin välillä. Ja oikeasti pitävät noista terveellisemmistä vaihtoehdoista.

Murto-osa liian lihavista tai painoaan tarkkailevista on syömishäiriöisiä. Se ettei osaa pysäyttää kättä joka mättää sipsiä suuhun ei ole syömishäiriö! Tai se että valitsee pullan kermamunkin sijaan ei ole syömishäiriö. Tai se että ottaa omenan banaanin sijaan - sekään ei ole syömishäiriö! 

Koittakaa nyt tajuta! Lyön vaikka tonnin vetoa että jos otan 1000 lihavaa ihmistä vain alle 10 on oikeasti syömishäiriöisiä. Muut syövät koska ovat "masentuneita", "lohduttautuvat", "elämä veetuttaa", "mies ei rakasta enää", "lapset riehuvat liikaa", "olin kiusattu 40v sitten" jne jne Syitä kyllä löytyy.... 

Anorektikoita valitettavasti on erityisesti nuorissa liikaa, syynä joka puolelta asetetut vaatimukset ulkonäölle joita ei osata enää käsitellä (näitähän on ollut aina). Se että rakastaa hyvää ruokaa ja haluaa tietää mitä syö jotta jokainen suupala on nautinto ei ole ortoreksiaa:D

Kyllä jos ei osaa pysäytttää kättä joka mättää sipsiä suuhun, on syömishäiriö. Suurin osa syömishäiriöistä ei suinkaan ole ortorektikoita tai anoreksikoita vaan ahmimishäiriöitä. Ja kyllä jos haluaa tietää mitä jokainen suupala sisältää, ON ortoreksiaa. Se että tunnesyö, on vääristynyt suhde ruokaan, se ei ole tervettä. Minä taas löisin 1000 vetoa että jos otetaan 1000 ylipainoista (bmi yli 30), niin siellä on 990 vääristynyt suhde ruokaan.

Ei ole vääristynyt suhde ruokaan että vaihtaa vaikkapa normaalisti ostamansa rasvan terveellisempään rasvaan, mutta jos ei uskalla syödä ystävällä lounaaksi tarjottua leipää koska se ei ole täysjyvää ja vääränlaista rasvaakin on käytetty, on kyseessä vääristynyt suhde ruokaan.

Ok. Miksi tässä ketjussa sitten diagnosoidaan ortoreksiseksi minut, joka olen onnistunut pudottamaan painoa ja etenkin epäterveellistä vyötärörasvaa ja haluan nyt treenata tavoitteellisesti - mutten koskaan rajoita tai kieltäydy yhdestäkään ruokaryhmästä jonkin täysjyvä- tai rasva-tyyppisen yksityiskohdan vuoksi? Sanoin etten pidä vatsastani ja se on ihan totta. Sanoin että toivon sen muokkaantuvan liikunnalla, sekin on totta. En myöskään halua palata ylipainoiseksi. Kuitenkaan en treenaa joka päivä ja syön sen tarjoamasi leivän nautiskellen (rakastan leipää!). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se juuri vihjailu onkin aivan perseestä ja vertailu johonkin luuviuluun kun asiasta puhuu arvostaen toista minä kuuntelen sitä mieluummin kun vihjailua syömisiäni kyllä jokainen lihava tietää et pitäs muuttaa elämän tapojaan mutta se vain ei ole niin yksinkertaista kun kuvittelee moni jolla ei ongelmaa.

Ei voi suoraan sanoa, ei vihjaillen, mitenkään päin ei saa sanoa kun on suuri vääryys. Jos kyse olisi syömishäiriön sijaan alkoholismista ei täällä kukaan puolustelisi aloittajan juoppoa naista, mutta kun kyse on tarpeesta mättää herkkuja naamaan niin että yli 30 kiloa kertyy painoa alle kahdessa vuodessa se pitäisi vain hiljaa hyväksyä.

Mikä ihmeen pyhä lehmä tämä painoasia on? Se on vielä ehkä helpoin asia muuttaa. Itse sain kiloja helposti pois kun jätin ruokavaliosta pois lihottaneet asiat ja aloitin kävelylenkit. Tein sen omasta aloitteestani kun maharöllykkä alkoi inhottaa. Mies taas ei edes pidä siitä jos olen liian laiha. Olen enemmän vanhanaikainen tässä asiassa, koska suosin ajatusta painonhallinnasta.

No se ihmeen pyhä lehmä se on, että alkoholin voi jättää kokonaan pois elämästään, mutta syömistä ei. Painonhallinta on vääristynyt suhde ruokaan sekin. Ajattele jos voisit elää ihan normaalisti ajattelematta painoasi lainkaan? Pysyä hyväkuntoisena ja terveenä ja onnellisena ihan ilman ajatustakaan painollesi. Eikö se olisi ihanaa?

Mulle ihanaa olisi syödä mitä tahansa ja pysyä ikuisesti 55-kiloisena, mutta se ei vain toimi niin. Jos haluan syödä vaikka munariisipasteijoita tai lihapiirakoita niin ne pitää mahduttaa päivän kilokalorisaantiin ja pitää ajatella myös ruoan terveellisyyttä. Siinäkin on koulukuntaa joka lähtöön. Moni ei niissä kiloissa joissa olen edes laihduttaisi, koska en ole ollut myöskään koskaan ylipainoinen.

Minulle painonhallinta on nimenomaan sitä, että teen elämäntapoihin hienosäätöä kun paino on nousemassa tai syön enemmän jos se on liikaa laskussa. Minulla sysäys painonnousuun tapahtui kun en enää voinut harrastaa juoksua joka oli ollut lempilajini jo 20 vuoden ajan. Se piti korvata sitten muulla harjoittelulla joka onkin tuonut jo tuloksia.

Oletko miettinyt että ehkä kroppasi mielestä ihannepainosi ei ole 55kg? Mikä olisi niin hirveää jos painaisit vaikka 62kg ja voisit elää sen painoisena ajattelematta yhden yhtä kaloria ja kiloa? Sinulla on selvästi vääristynyt suhde ruokaan, ei tässä ole mitään eri koulukuntia.

Painan nyt 55kg ja tiedän, että 62kg alkaa olemaan jo epämukava olo. Housut alkavat kiristämään, jenkkakahvat vähän tursuilevat, vatsa on turvonnut jne. Tiedän, koska olen painanut synnytysten jälkeen aina lähemmäs 70kg.

Vaikka täällä moititaan laihduttamista ja syömisen tarkkailemista, niin kyllä nuo itselle ovat melko arkipäiväisiä asioita. Mietin, mitä syön, katson ja lasken päässäni jonkin verran kaloreita. Joskus tietoisesti otan muutaman kuukauden kevyemmin. Näin pystyn pitämään painoni melko samana vuodesta toiseen, eikä koskaan yhtäkkiä ilmesty kovin montaa kiloa.

Tässä ajassa on melkeinpä pakko miettiä omaa ruokailua, koska ruokaa on ylenpalttisesti tarjolla.

Laihduttaminen on oikeastaan järkevää syömistä, ei sen kummempaa. Toki siihen voi liittyy monia ahdistavia ja negatiivisia emootioita, mutta laihduttaa voi myös hyvällä mielellä siinä arjen sivussa.

Ei, tässä ajassa ei ole pakko miettiä tietoisesti ruokailua vain koska sitä on ylenpalttisesti tarjolla. Se on vääristynyt suhde ruokaan. Tiedän että tämä on mullistava ja vaikea juttu, koska koin sen itsekin. Pidin aivan normaalina että aina vähän tarkkaillaan ja pidetään silmällä mitä syö ettei liho. Sitten jouduin käymään puolison ongelman vuoksi ravitsemusterapeuteilla ja kuuntelemaan aidosti mitä heillä on sanottavaa. Ostin sopivia vaatteita, ettei mikään purista ja annoin painoni mennä siihen mihin se luonnostaan menee kun antaa ruoalle vain sen osan elämässä mikä sille kuuluu. Suosittelen lämpimästi koittamaan.

Niin ja jos koittaa ja se paino hilautuu sataan kiloon? En edelleenkään ymmärrä miksi oletetaan että kaikki jotka "katsovat mitä syövät" antavat ruoalle liikaa aikaa ja energiaa elämästään? Katson mitä syön, eli painotan kasviksia, kanaa, kalaa, jne. enkä herkuttele erittäin kaloripitoisilla ruoilla päivittäin. En kuitenkaan uhraa syömiselle ajatuksiani kuin silloin kun on nälkä. Jaahas, lounasaika, no teenpä kanasalaatin. Syön ja olen kylläinen. Siinä se. En istu siinä miettimässä kaloreita tai haaveilemassa jostain muusta ruoasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Suhteessa on puolisolla oikeus sanoa, jos toisella nousee paljon paino, hän ei pese hampaita tai käy suihkussa. Jos toinen ei kestä, niin kannattaa olla yksin. T. Itsestään huolehtiva nainen

Ihmisillä on aika harhaisia käsityksiä painonhallinnan helppoudesta tai vaikeudesta. Ihan kevyesti pystyn peseytymään joka aamu ja ilta, petaamaan sängyn, pitämään vaatteet puhtaina ja ehjinä, hiukset siisteinä ja puhtaina jne. Ei painonhallinta tapahdu samalla efortilla. 

Mikä on sinulle helppoa voi olla toiselle vaikeaa. Mikä hänelle helppoa, voi olla toiselle vaikeaa. Täällä oli joku ketju, jossa joku oli iloinen kun oli pystynyt pesemään hampaat joka päivä pidemmältä ajalta. Ja se on hieno asia, hyvä hänelle. Toisille se on taas niin helppoa, että menee kuin itsestään.

Pointti tässä siis on, että arkiasiat, mihin painonhallintakin kuuluu, ovat eritasoisia haasteita eri ihmisille. Silti kaikkien pitäisi siihen pystyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä pidä välttämättä minään automaattisena ihanteena, että voi vaan olla ja syödä mitä haluaa ja pysyy jossain tietyssä painossa, jos se paino ei ole sitä mitä oma mieli haluaa. Jos on 100% tyytyväinen ulkonäköönsä ja pysyy tuolla vapaalla rennolla syömisellä, niin hyvä! Tilanne on silloin täydellinen.

Mutta kyllä minä mielelläni katson mitä syön - en rajoita, mutta koitan syödä järkevästi ja terveellisesi suurimman osan ajasta - sekä harrastan tavoitteellista liikuntaa, koska haluan muokata kehoani. Hyvästä ruoasta ja liikunnasta tulee hyvä mieli, vaikka tietäisinkin montako grammaa proteiinia syön ja tekisin jotain liikettä koska haluan että joku tietty vartalon osa näyttää paremmalta. Inhoan mahaani joten mielelläni työstän sitä ja toivottavasti näen jotain tuloksiakin, joista tulee taas entistä parempi mieli.

Tiedän että bodypositivity on muotia, mutten tule koskaan rakastamaan kroppaani "rumempana" kuin sen minun mielestäni pitää olla. En siis hyväksy itselleni esim. BMI 28 (uuden laskurin mukaan), joka on korkein paino jossa olen ollut. Nyt se on 24.10 enkä enää laihduta, mutta treenaan ja olen ylpeä tuloksistani ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin painavampana. En koe minkäänlaista stressiä painonhallintaprojektistani vaan olen energinen ja innostunut, jopa näin vuoden pimeimpään aikaan.

Puolisoa ei ole joten kukaan ei ole huomautellut.

Sinulla on syömishäiriö. Ortorektikot juuri saavat siitä energiaa ja innostusta että onnistuvat hallitsemaan elämäänsä tuolla tavoin. Ei se silti tervettä ole.

Se että söisit hyvää terveellistä ruokaa ja nauttisit liikunnasta ilman kummempia tavoitteita, ja etenkin ihan ilman inhoamatta kroppaasi olisi se tavoite.

ARGH.... Kaikki ei ole syömishäiriötä!!!!!

On ihmisiä joita ravintoaineet kiinnostaa (kuten vaikka Salkkarit tai mansikat tai Bachata tanssi) tai jotka ovat niin älykkäitä että ymmärtävät mikä ero on margariinin tai oliiviöljyn välillä. Tai hampurilaisen ja grillatun vasikanlihan välillä. Tai majoneesisen makaronisalaatin (AVn lemppari) tai vihreän vehreän fetasalaatin välillä. Ja oikeasti pitävät noista terveellisemmistä vaihtoehdoista.

Murto-osa liian lihavista tai painoaan tarkkailevista on syömishäiriöisiä. Se ettei osaa pysäyttää kättä joka mättää sipsiä suuhun ei ole syömishäiriö! Tai se että valitsee pullan kermamunkin sijaan ei ole syömishäiriö. Tai se että ottaa omenan banaanin sijaan - sekään ei ole syömishäiriö! 

Koittakaa nyt tajuta! Lyön vaikka tonnin vetoa että jos otan 1000 lihavaa ihmistä vain alle 10 on oikeasti syömishäiriöisiä. Muut syövät koska ovat "masentuneita", "lohduttautuvat", "elämä veetuttaa", "mies ei rakasta enää", "lapset riehuvat liikaa", "olin kiusattu 40v sitten" jne jne Syitä kyllä löytyy.... 

Anorektikoita valitettavasti on erityisesti nuorissa liikaa, syynä joka puolelta asetetut vaatimukset ulkonäölle joita ei osata enää käsitellä (näitähän on ollut aina). Se että rakastaa hyvää ruokaa ja haluaa tietää mitä syö jotta jokainen suupala on nautinto ei ole ortoreksiaa:D

Kyllä jos ei osaa pysäytttää kättä joka mättää sipsiä suuhun, on syömishäiriö. Suurin osa syömishäiriöistä ei suinkaan ole ortorektikoita tai anoreksikoita vaan ahmimishäiriöitä. Ja kyllä jos haluaa tietää mitä jokainen suupala sisältää, ON ortoreksiaa. Se että tunnesyö, on vääristynyt suhde ruokaan, se ei ole tervettä. Minä taas löisin 1000 vetoa että jos otetaan 1000 ylipainoista (bmi yli 30), niin siellä on 990 vääristynyt suhde ruokaan.

Ei ole vääristynyt suhde ruokaan että vaihtaa vaikkapa normaalisti ostamansa rasvan terveellisempään rasvaan, mutta jos ei uskalla syödä ystävällä lounaaksi tarjottua leipää koska se ei ole täysjyvää ja vääränlaista rasvaakin on käytetty, on kyseessä vääristynyt suhde ruokaan.

Ok. Miksi tässä ketjussa sitten diagnosoidaan ortoreksiseksi minut, joka olen onnistunut pudottamaan painoa ja etenkin epäterveellistä vyötärörasvaa ja haluan nyt treenata tavoitteellisesti - mutten koskaan rajoita tai kieltäydy yhdestäkään ruokaryhmästä jonkin täysjyvä- tai rasva-tyyppisen yksityiskohdan vuoksi? Sanoin etten pidä vatsastani ja se on ihan totta. Sanoin että toivon sen muokkaantuvan liikunnalla, sekin on totta. En myöskään halua palata ylipainoiseksi. Kuitenkaan en treenaa joka päivä ja syön sen tarjoamasi leivän nautiskellen (rakastan leipää!). 

Voi olla että sekoitin sinut johonkin toiseen joka sanoi rajoittavansa kaloreitaan, sori. Treenaaminen on tietysti hyvästä jos se on kivaa, ja hyvä että koet olosi terveemmäksi. Liikunta ja terveellinen ruoka ovat aina hyviä juttuja, kunhan niiden hallinta ei ole se juttu josta elämä koostuu tai elämän ilo tulee.

Toivon tietysti että saavutat sellaisen vartalon mihin tähtäät, mutta että elämäsi ei kurjistu liikaa jos vaikka joku este tulisi. Minusta olisi ihana jos kaikki voisivat hyväksyä itsensä oli tilanne mikä tahansa, vaikka haluaisikin joitain asioita parannella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Ei ole tervettä myöskään uhkailla itsemurhalla. Kai tajuat että puolisolla ei ole kaikki hyvin ja kilot on tuossa sivuseikka.

Onko joku muuttunut parissa vuodessa? Voiko puoliso olla masentunut? Tietenkin terveellisillä elämäntavoilla on mieleenkin suuri vaikutus, mutta ei kuulosta siltä että puoliso on tällä hetkellä kovin vastaanottavainen vihjailuille. Kysy mitä puolisolle oikeasti kuuluu ja kuuntele.

Ja kyllä hän on sen lihomisensa itsekin huomannut.

Tämä. Oletko ap noin tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se juuri vihjailu onkin aivan perseestä ja vertailu johonkin luuviuluun kun asiasta puhuu arvostaen toista minä kuuntelen sitä mieluummin kun vihjailua syömisiäni kyllä jokainen lihava tietää et pitäs muuttaa elämän tapojaan mutta se vain ei ole niin yksinkertaista kun kuvittelee moni jolla ei ongelmaa.

Ei voi suoraan sanoa, ei vihjaillen, mitenkään päin ei saa sanoa kun on suuri vääryys. Jos kyse olisi syömishäiriön sijaan alkoholismista ei täällä kukaan puolustelisi aloittajan juoppoa naista, mutta kun kyse on tarpeesta mättää herkkuja naamaan niin että yli 30 kiloa kertyy painoa alle kahdessa vuodessa se pitäisi vain hiljaa hyväksyä.

Mikä ihmeen pyhä lehmä tämä painoasia on? Se on vielä ehkä helpoin asia muuttaa. Itse sain kiloja helposti pois kun jätin ruokavaliosta pois lihottaneet asiat ja aloitin kävelylenkit. Tein sen omasta aloitteestani kun maharöllykkä alkoi inhottaa. Mies taas ei edes pidä siitä jos olen liian laiha. Olen enemmän vanhanaikainen tässä asiassa, koska suosin ajatusta painonhallinnasta.

No se ihmeen pyhä lehmä se on, että alkoholin voi jättää kokonaan pois elämästään, mutta syömistä ei. Painonhallinta on vääristynyt suhde ruokaan sekin. Ajattele jos voisit elää ihan normaalisti ajattelematta painoasi lainkaan? Pysyä hyväkuntoisena ja terveenä ja onnellisena ihan ilman ajatustakaan painollesi. Eikö se olisi ihanaa?

Mulle ihanaa olisi syödä mitä tahansa ja pysyä ikuisesti 55-kiloisena, mutta se ei vain toimi niin. Jos haluan syödä vaikka munariisipasteijoita tai lihapiirakoita niin ne pitää mahduttaa päivän kilokalorisaantiin ja pitää ajatella myös ruoan terveellisyyttä. Siinäkin on koulukuntaa joka lähtöön. Moni ei niissä kiloissa joissa olen edes laihduttaisi, koska en ole ollut myöskään koskaan ylipainoinen.

Minulle painonhallinta on nimenomaan sitä, että teen elämäntapoihin hienosäätöä kun paino on nousemassa tai syön enemmän jos se on liikaa laskussa. Minulla sysäys painonnousuun tapahtui kun en enää voinut harrastaa juoksua joka oli ollut lempilajini jo 20 vuoden ajan. Se piti korvata sitten muulla harjoittelulla joka onkin tuonut jo tuloksia.

Oletko miettinyt että ehkä kroppasi mielestä ihannepainosi ei ole 55kg? Mikä olisi niin hirveää jos painaisit vaikka 62kg ja voisit elää sen painoisena ajattelematta yhden yhtä kaloria ja kiloa? Sinulla on selvästi vääristynyt suhde ruokaan, ei tässä ole mitään eri koulukuntia.

Painan nyt 55kg ja tiedän, että 62kg alkaa olemaan jo epämukava olo. Housut alkavat kiristämään, jenkkakahvat vähän tursuilevat, vatsa on turvonnut jne. Tiedän, koska olen painanut synnytysten jälkeen aina lähemmäs 70kg.

Vaikka täällä moititaan laihduttamista ja syömisen tarkkailemista, niin kyllä nuo itselle ovat melko arkipäiväisiä asioita. Mietin, mitä syön, katson ja lasken päässäni jonkin verran kaloreita. Joskus tietoisesti otan muutaman kuukauden kevyemmin. Näin pystyn pitämään painoni melko samana vuodesta toiseen, eikä koskaan yhtäkkiä ilmesty kovin montaa kiloa.

Tässä ajassa on melkeinpä pakko miettiä omaa ruokailua, koska ruokaa on ylenpalttisesti tarjolla.

Laihduttaminen on oikeastaan järkevää syömistä, ei sen kummempaa. Toki siihen voi liittyy monia ahdistavia ja negatiivisia emootioita, mutta laihduttaa voi myös hyvällä mielellä siinä arjen sivussa.

Ei, tässä ajassa ei ole pakko miettiä tietoisesti ruokailua vain koska sitä on ylenpalttisesti tarjolla. Se on vääristynyt suhde ruokaan. Tiedän että tämä on mullistava ja vaikea juttu, koska koin sen itsekin. Pidin aivan normaalina että aina vähän tarkkaillaan ja pidetään silmällä mitä syö ettei liho. Sitten jouduin käymään puolison ongelman vuoksi ravitsemusterapeuteilla ja kuuntelemaan aidosti mitä heillä on sanottavaa. Ostin sopivia vaatteita, ettei mikään purista ja annoin painoni mennä siihen mihin se luonnostaan menee kun antaa ruoalle vain sen osan elämässä mikä sille kuuluu. Suosittelen lämpimästi koittamaan.

Niin ja jos koittaa ja se paino hilautuu sataan kiloon? En edelleenkään ymmärrä miksi oletetaan että kaikki jotka "katsovat mitä syövät" antavat ruoalle liikaa aikaa ja energiaa elämästään? Katson mitä syön, eli painotan kasviksia, kanaa, kalaa, jne. enkä herkuttele erittäin kaloripitoisilla ruoilla päivittäin. En kuitenkaan uhraa syömiselle ajatuksiani kuin silloin kun on nälkä. Jaahas, lounasaika, no teenpä kanasalaatin. Syön ja olen kylläinen. Siinä se. En istu siinä miettimässä kaloreita tai haaveilemassa jostain muusta ruoasta.

Et siis laske kaloreita ja pyri rajoittamaan niitä jotta painosi pysyy tietyssä lukemassa?

Miksi se paino hilautuisi sataan kiloon jos on elämässä muutakin mukavaa, lepää tarpeeksi ja syö säännöllisesti? Ei se silloin hilaudu niin korkeaksi. Voi olla että se hyvin mahdollisesti on korkeampi kuin mihin on laihduttamisella pyrkinyt, se ei kuitenkaan tee sitä epäterveeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se juuri vihjailu onkin aivan perseestä ja vertailu johonkin luuviuluun kun asiasta puhuu arvostaen toista minä kuuntelen sitä mieluummin kun vihjailua syömisiäni kyllä jokainen lihava tietää et pitäs muuttaa elämän tapojaan mutta se vain ei ole niin yksinkertaista kun kuvittelee moni jolla ei ongelmaa.

Ei voi suoraan sanoa, ei vihjaillen, mitenkään päin ei saa sanoa kun on suuri vääryys. Jos kyse olisi syömishäiriön sijaan alkoholismista ei täällä kukaan puolustelisi aloittajan juoppoa naista, mutta kun kyse on tarpeesta mättää herkkuja naamaan niin että yli 30 kiloa kertyy painoa alle kahdessa vuodessa se pitäisi vain hiljaa hyväksyä.

Mikä ihmeen pyhä lehmä tämä painoasia on? Se on vielä ehkä helpoin asia muuttaa. Itse sain kiloja helposti pois kun jätin ruokavaliosta pois lihottaneet asiat ja aloitin kävelylenkit. Tein sen omasta aloitteestani kun maharöllykkä alkoi inhottaa. Mies taas ei edes pidä siitä jos olen liian laiha. Olen enemmän vanhanaikainen tässä asiassa, koska suosin ajatusta painonhallinnasta.

No se ihmeen pyhä lehmä se on, että alkoholin voi jättää kokonaan pois elämästään, mutta syömistä ei. Painonhallinta on vääristynyt suhde ruokaan sekin. Ajattele jos voisit elää ihan normaalisti ajattelematta painoasi lainkaan? Pysyä hyväkuntoisena ja terveenä ja onnellisena ihan ilman ajatustakaan painollesi. Eikö se olisi ihanaa?

Mulle ihanaa olisi syödä mitä tahansa ja pysyä ikuisesti 55-kiloisena, mutta se ei vain toimi niin. Jos haluan syödä vaikka munariisipasteijoita tai lihapiirakoita niin ne pitää mahduttaa päivän kilokalorisaantiin ja pitää ajatella myös ruoan terveellisyyttä. Siinäkin on koulukuntaa joka lähtöön. Moni ei niissä kiloissa joissa olen edes laihduttaisi, koska en ole ollut myöskään koskaan ylipainoinen.

Minulle painonhallinta on nimenomaan sitä, että teen elämäntapoihin hienosäätöä kun paino on nousemassa tai syön enemmän jos se on liikaa laskussa. Minulla sysäys painonnousuun tapahtui kun en enää voinut harrastaa juoksua joka oli ollut lempilajini jo 20 vuoden ajan. Se piti korvata sitten muulla harjoittelulla joka onkin tuonut jo tuloksia.

Oletko miettinyt että ehkä kroppasi mielestä ihannepainosi ei ole 55kg? Mikä olisi niin hirveää jos painaisit vaikka 62kg ja voisit elää sen painoisena ajattelematta yhden yhtä kaloria ja kiloa? Sinulla on selvästi vääristynyt suhde ruokaan, ei tässä ole mitään eri koulukuntia.

Painan nyt 55kg ja tiedän, että 62kg alkaa olemaan jo epämukava olo. Housut alkavat kiristämään, jenkkakahvat vähän tursuilevat, vatsa on turvonnut jne. Tiedän, koska olen painanut synnytysten jälkeen aina lähemmäs 70kg.

Vaikka täällä moititaan laihduttamista ja syömisen tarkkailemista, niin kyllä nuo itselle ovat melko arkipäiväisiä asioita. Mietin, mitä syön, katson ja lasken päässäni jonkin verran kaloreita. Joskus tietoisesti otan muutaman kuukauden kevyemmin. Näin pystyn pitämään painoni melko samana vuodesta toiseen, eikä koskaan yhtäkkiä ilmesty kovin montaa kiloa.

Tässä ajassa on melkeinpä pakko miettiä omaa ruokailua, koska ruokaa on ylenpalttisesti tarjolla.

Laihduttaminen on oikeastaan järkevää syömistä, ei sen kummempaa. Toki siihen voi liittyy monia ahdistavia ja negatiivisia emootioita, mutta laihduttaa voi myös hyvällä mielellä siinä arjen sivussa.

Ei, tässä ajassa ei ole pakko miettiä tietoisesti ruokailua vain koska sitä on ylenpalttisesti tarjolla. Se on vääristynyt suhde ruokaan. Tiedän että tämä on mullistava ja vaikea juttu, koska koin sen itsekin. Pidin aivan normaalina että aina vähän tarkkaillaan ja pidetään silmällä mitä syö ettei liho. Sitten jouduin käymään puolison ongelman vuoksi ravitsemusterapeuteilla ja kuuntelemaan aidosti mitä heillä on sanottavaa. Ostin sopivia vaatteita, ettei mikään purista ja annoin painoni mennä siihen mihin se luonnostaan menee kun antaa ruoalle vain sen osan elämässä mikä sille kuuluu. Suosittelen lämpimästi koittamaan.

Niin ja jos koittaa ja se paino hilautuu sataan kiloon? En edelleenkään ymmärrä miksi oletetaan että kaikki jotka "katsovat mitä syövät" antavat ruoalle liikaa aikaa ja energiaa elämästään? Katson mitä syön, eli painotan kasviksia, kanaa, kalaa, jne. enkä herkuttele erittäin kaloripitoisilla ruoilla päivittäin. En kuitenkaan uhraa syömiselle ajatuksiani kuin silloin kun on nälkä. Jaahas, lounasaika, no teenpä kanasalaatin. Syön ja olen kylläinen. Siinä se. En istu siinä miettimässä kaloreita tai haaveilemassa jostain muusta ruoasta.

Mitäs jos olen katsomisellani onnistunut estämään sen, ettei paino ole hilautunut sataan tai sataankahteenkymmeneen kiloon, vaikka se onkin noussut 89 kiloon? Sekin on vaatinut eforttia ja silti joudun kokemaan olevani elämänhallinnaton luuseri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä pidä välttämättä minään automaattisena ihanteena, että voi vaan olla ja syödä mitä haluaa ja pysyy jossain tietyssä painossa, jos se paino ei ole sitä mitä oma mieli haluaa. Jos on 100% tyytyväinen ulkonäköönsä ja pysyy tuolla vapaalla rennolla syömisellä, niin hyvä! Tilanne on silloin täydellinen.

Mutta kyllä minä mielelläni katson mitä syön - en rajoita, mutta koitan syödä järkevästi ja terveellisesi suurimman osan ajasta - sekä harrastan tavoitteellista liikuntaa, koska haluan muokata kehoani. Hyvästä ruoasta ja liikunnasta tulee hyvä mieli, vaikka tietäisinkin montako grammaa proteiinia syön ja tekisin jotain liikettä koska haluan että joku tietty vartalon osa näyttää paremmalta. Inhoan mahaani joten mielelläni työstän sitä ja toivottavasti näen jotain tuloksiakin, joista tulee taas entistä parempi mieli.

Tiedän että bodypositivity on muotia, mutten tule koskaan rakastamaan kroppaani "rumempana" kuin sen minun mielestäni pitää olla. En siis hyväksy itselleni esim. BMI 28 (uuden laskurin mukaan), joka on korkein paino jossa olen ollut. Nyt se on 24.10 enkä enää laihduta, mutta treenaan ja olen ylpeä tuloksistani ja voin henkisesti huomattavasti paremmin kuin painavampana. En koe minkäänlaista stressiä painonhallintaprojektistani vaan olen energinen ja innostunut, jopa näin vuoden pimeimpään aikaan.

Puolisoa ei ole joten kukaan ei ole huomautellut.

Sinulla on syömishäiriö. Ortorektikot juuri saavat siitä energiaa ja innostusta että onnistuvat hallitsemaan elämäänsä tuolla tavoin. Ei se silti tervettä ole.

Se että söisit hyvää terveellistä ruokaa ja nauttisit liikunnasta ilman kummempia tavoitteita, ja etenkin ihan ilman inhoamatta kroppaasi olisi se tavoite.

ARGH.... Kaikki ei ole syömishäiriötä!!!!!

On ihmisiä joita ravintoaineet kiinnostaa (kuten vaikka Salkkarit tai mansikat tai Bachata tanssi) tai jotka ovat niin älykkäitä että ymmärtävät mikä ero on margariinin tai oliiviöljyn välillä. Tai hampurilaisen ja grillatun vasikanlihan välillä. Tai majoneesisen makaronisalaatin (AVn lemppari) tai vihreän vehreän fetasalaatin välillä. Ja oikeasti pitävät noista terveellisemmistä vaihtoehdoista.

Murto-osa liian lihavista tai painoaan tarkkailevista on syömishäiriöisiä. Se ettei osaa pysäyttää kättä joka mättää sipsiä suuhun ei ole syömishäiriö! Tai se että valitsee pullan kermamunkin sijaan ei ole syömishäiriö. Tai se että ottaa omenan banaanin sijaan - sekään ei ole syömishäiriö! 

Koittakaa nyt tajuta! Lyön vaikka tonnin vetoa että jos otan 1000 lihavaa ihmistä vain alle 10 on oikeasti syömishäiriöisiä. Muut syövät koska ovat "masentuneita", "lohduttautuvat", "elämä veetuttaa", "mies ei rakasta enää", "lapset riehuvat liikaa", "olin kiusattu 40v sitten" jne jne Syitä kyllä löytyy.... 

Anorektikoita valitettavasti on erityisesti nuorissa liikaa, syynä joka puolelta asetetut vaatimukset ulkonäölle joita ei osata enää käsitellä (näitähän on ollut aina). Se että rakastaa hyvää ruokaa ja haluaa tietää mitä syö jotta jokainen suupala on nautinto ei ole ortoreksiaa:D

Kyllä jos ei osaa pysäytttää kättä joka mättää sipsiä suuhun, on syömishäiriö. Suurin osa syömishäiriöistä ei suinkaan ole ortorektikoita tai anoreksikoita vaan ahmimishäiriöitä. Ja kyllä jos haluaa tietää mitä jokainen suupala sisältää, ON ortoreksiaa. Se että tunnesyö, on vääristynyt suhde ruokaan, se ei ole tervettä. Minä taas löisin 1000 vetoa että jos otetaan 1000 ylipainoista (bmi yli 30), niin siellä on 990 vääristynyt suhde ruokaan.

Ei ole vääristynyt suhde ruokaan että vaihtaa vaikkapa normaalisti ostamansa rasvan terveellisempään rasvaan, mutta jos ei uskalla syödä ystävällä lounaaksi tarjottua leipää koska se ei ole täysjyvää ja vääränlaista rasvaakin on käytetty, on kyseessä vääristynyt suhde ruokaan.

Ennenvanhaan sitä ettei saanut lusikkaa suuhun mättävää kättä pysäytettyä kutsuttiin ahneudeksi.

Olen edelleenkin samaa mieltä, en kutsuisi sitä syömishäiriöksi. Monet (sanoisin että ne 990) syövät vaan koska se on kivaa, maistuu hyvältä ja voisin ottaa vähän lisää, ja tota kanssa ja laitetaan vähän lisää juustoa pizzan päälle - röyh

Ei me hoikat/normaalipainoiset vedetä ääripäähän ruokien kanssa, me syömme juuri sitä mikä maistuu hyvältä mutta kohtuudella. Itse valitsen useinmiten sen täysjyvän koska siinä on enemmän makua. Onko tuo sun mielestä hyväksyttävä syy?

Tarjottuna syön kaikkea mitä eteen annetaan, niitä ällörasvaisia mättöjuttuja vain hyvin pienen annoksen koska ne maistuu pahalta ja niistä tulee huono olo. En uhraa yöuntani närästykselle ja pahoinvoinnille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Suhteessa on puolisolla oikeus sanoa, jos toisella nousee paljon paino, hän ei pese hampaita tai käy suihkussa. Jos toinen ei kestä, niin kannattaa olla yksin. T. Itsestään huolehtiva nainen

Ihmisillä on aika harhaisia käsityksiä painonhallinnan helppoudesta tai vaikeudesta. Ihan kevyesti pystyn peseytymään joka aamu ja ilta, petaamaan sängyn, pitämään vaatteet puhtaina ja ehjinä, hiukset siisteinä ja puhtaina jne. Ei painonhallinta tapahdu samalla efortilla. 

Kaikesta saa vaikeaa jos haluaa:)

Olemme kotitoimistolla ja tein tuossa salaatin lounaaksi ihan ilman rasitetta: salaattia, 6 kirsikkatomaattia, pätkä kurkkua ja pari ruokalusikallista fetaa. Pieni liraus oliiviöljyä.

Sama aika meni kun mies lämmitti itselleen lihapiirakan mikrossa ja maustoi sen.

Samalla efortilla toinen söi terveellisesti ja kevyesti ja toinen ei;D

Samalla efortilla, jolla ennen sain laihdutettua noin 30 kiloa, saan nykyään juuri ja juuri estettyä painoani nousemasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just joo, joku onnistuu painonhallinnassa ja nauttii treenaamisesta, niin se sitten on syömishäiriö?! :D

Tämä palsta on laardikasojen luvattu maa. Mitä tahansa sanotaan, ettei joudu vastuuseen omista valinnoistaan. Omasta kyvyttömyydestä hillitä impulssejaan, ei saa missään nimessä puhua. Lykätty tarpeen tyydytys on täysin vieras käsite.

Ihan oikeastiko olet sitä mieltä että ihmisistä on viimeisessä 50 vuodessa vain tullut laiskoja ja saamattomia, ja mitä enemmän ympäristöstä tulee sitä laihdutuksen tuputusta sitä enemmän ihmiset vain... mitä, laiskistuvat? Vai olisiko oikeasti kyse siitä että se laihdutus ei ole terveellistä kellekään? Että terve suhde ruokaan tuntuu teistä ihan utopialle?

Sinulla on syy-seuraus väärinpäin. Mitä enemmän laiskistut ja lihot, sitä enemmän tuputetaan laihdutusta. Terve suhde ruokaan, on suhde, joka ei johda ylipainoon tai alipainoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Suhteessa on puolisolla oikeus sanoa, jos toisella nousee paljon paino, hän ei pese hampaita tai käy suihkussa. Jos toinen ei kestä, niin kannattaa olla yksin. T. Itsestään huolehtiva nainen

Ihmisillä on aika harhaisia käsityksiä painonhallinnan helppoudesta tai vaikeudesta. Ihan kevyesti pystyn peseytymään joka aamu ja ilta, petaamaan sängyn, pitämään vaatteet puhtaina ja ehjinä, hiukset siisteinä ja puhtaina jne. Ei painonhallinta tapahdu samalla efortilla. 

Kaikesta saa vaikeaa jos haluaa:)

Olemme kotitoimistolla ja tein tuossa salaatin lounaaksi ihan ilman rasitetta: salaattia, 6 kirsikkatomaattia, pätkä kurkkua ja pari ruokalusikallista fetaa. Pieni liraus oliiviöljyä.

Sama aika meni kun mies lämmitti itselleen lihapiirakan mikrossa ja maustoi sen.

Samalla efortilla toinen söi terveellisesti ja kevyesti ja toinen ei;D

Samalla efortilla, jolla ennen sain laihdutettua noin 30 kiloa, saan nykyään juuri ja juuri estettyä painoani nousemasta.

Niin, jos ihminen ei tee mitään mutoksia liikunta-, ja ruokailutottumuksiin, hän lihoo puoli kiloa vuodessa n. 25 ikävuoden jälkeen. Ruokaa kuuluu vähentää, ja/tai liikuntaa lisätä, tarpeellisessa suhteessa ikäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se juuri vihjailu onkin aivan perseestä ja vertailu johonkin luuviuluun kun asiasta puhuu arvostaen toista minä kuuntelen sitä mieluummin kun vihjailua syömisiäni kyllä jokainen lihava tietää et pitäs muuttaa elämän tapojaan mutta se vain ei ole niin yksinkertaista kun kuvittelee moni jolla ei ongelmaa.

Ei voi suoraan sanoa, ei vihjaillen, mitenkään päin ei saa sanoa kun on suuri vääryys. Jos kyse olisi syömishäiriön sijaan alkoholismista ei täällä kukaan puolustelisi aloittajan juoppoa naista, mutta kun kyse on tarpeesta mättää herkkuja naamaan niin että yli 30 kiloa kertyy painoa alle kahdessa vuodessa se pitäisi vain hiljaa hyväksyä.

Mikä ihmeen pyhä lehmä tämä painoasia on? Se on vielä ehkä helpoin asia muuttaa. Itse sain kiloja helposti pois kun jätin ruokavaliosta pois lihottaneet asiat ja aloitin kävelylenkit. Tein sen omasta aloitteestani kun maharöllykkä alkoi inhottaa. Mies taas ei edes pidä siitä jos olen liian laiha. Olen enemmän vanhanaikainen tässä asiassa, koska suosin ajatusta painonhallinnasta.

No se ihmeen pyhä lehmä se on, että alkoholin voi jättää kokonaan pois elämästään, mutta syömistä ei. Painonhallinta on vääristynyt suhde ruokaan sekin. Ajattele jos voisit elää ihan normaalisti ajattelematta painoasi lainkaan? Pysyä hyväkuntoisena ja terveenä ja onnellisena ihan ilman ajatustakaan painollesi. Eikö se olisi ihanaa?

Mulle ihanaa olisi syödä mitä tahansa ja pysyä ikuisesti 55-kiloisena, mutta se ei vain toimi niin. Jos haluan syödä vaikka munariisipasteijoita tai lihapiirakoita niin ne pitää mahduttaa päivän kilokalorisaantiin ja pitää ajatella myös ruoan terveellisyyttä. Siinäkin on koulukuntaa joka lähtöön. Moni ei niissä kiloissa joissa olen edes laihduttaisi, koska en ole ollut myöskään koskaan ylipainoinen.

Minulle painonhallinta on nimenomaan sitä, että teen elämäntapoihin hienosäätöä kun paino on nousemassa tai syön enemmän jos se on liikaa laskussa. Minulla sysäys painonnousuun tapahtui kun en enää voinut harrastaa juoksua joka oli ollut lempilajini jo 20 vuoden ajan. Se piti korvata sitten muulla harjoittelulla joka onkin tuonut jo tuloksia.

Oletko miettinyt että ehkä kroppasi mielestä ihannepainosi ei ole 55kg? Mikä olisi niin hirveää jos painaisit vaikka 62kg ja voisit elää sen painoisena ajattelematta yhden yhtä kaloria ja kiloa? Sinulla on selvästi vääristynyt suhde ruokaan, ei tässä ole mitään eri koulukuntia.

Painan nyt 55kg ja tiedän, että 62kg alkaa olemaan jo epämukava olo. Housut alkavat kiristämään, jenkkakahvat vähän tursuilevat, vatsa on turvonnut jne. Tiedän, koska olen painanut synnytysten jälkeen aina lähemmäs 70kg.

Vaikka täällä moititaan laihduttamista ja syömisen tarkkailemista, niin kyllä nuo itselle ovat melko arkipäiväisiä asioita. Mietin, mitä syön, katson ja lasken päässäni jonkin verran kaloreita. Joskus tietoisesti otan muutaman kuukauden kevyemmin. Näin pystyn pitämään painoni melko samana vuodesta toiseen, eikä koskaan yhtäkkiä ilmesty kovin montaa kiloa.

Tässä ajassa on melkeinpä pakko miettiä omaa ruokailua, koska ruokaa on ylenpalttisesti tarjolla.

Laihduttaminen on oikeastaan järkevää syömistä, ei sen kummempaa. Toki siihen voi liittyy monia ahdistavia ja negatiivisia emootioita, mutta laihduttaa voi myös hyvällä mielellä siinä arjen sivussa.

Ei, tässä ajassa ei ole pakko miettiä tietoisesti ruokailua vain koska sitä on ylenpalttisesti tarjolla. Se on vääristynyt suhde ruokaan. Tiedän että tämä on mullistava ja vaikea juttu, koska koin sen itsekin. Pidin aivan normaalina että aina vähän tarkkaillaan ja pidetään silmällä mitä syö ettei liho. Sitten jouduin käymään puolison ongelman vuoksi ravitsemusterapeuteilla ja kuuntelemaan aidosti mitä heillä on sanottavaa. Ostin sopivia vaatteita, ettei mikään purista ja annoin painoni mennä siihen mihin se luonnostaan menee kun antaa ruoalle vain sen osan elämässä mikä sille kuuluu. Suosittelen lämpimästi koittamaan.

Niin ja jos koittaa ja se paino hilautuu sataan kiloon? En edelleenkään ymmärrä miksi oletetaan että kaikki jotka "katsovat mitä syövät" antavat ruoalle liikaa aikaa ja energiaa elämästään? Katson mitä syön, eli painotan kasviksia, kanaa, kalaa, jne. enkä herkuttele erittäin kaloripitoisilla ruoilla päivittäin. En kuitenkaan uhraa syömiselle ajatuksiani kuin silloin kun on nälkä. Jaahas, lounasaika, no teenpä kanasalaatin. Syön ja olen kylläinen. Siinä se. En istu siinä miettimässä kaloreita tai haaveilemassa jostain muusta ruoasta.

Mitäs jos olen katsomisellani onnistunut estämään sen, ettei paino ole hilautunut sataan tai sataankahteenkymmeneen kiloon, vaikka se onkin noussut 89 kiloon? Sekin on vaatinut eforttia ja silti joudun kokemaan olevani elämänhallinnaton luuseri.

Totuus on että olisit todennäköisesti hoikempi jos et olisi laihduttanut.

Vierailija kirjoitti:

Näytin vanhoja kuvia, ollaanpa _me_ nuoria ja nättejä.

Ehdotin yhteisesti elämän muutosta, tehdään terveellisestä ja ruokaa ja liikutaan yhdessä.

Pimahti, uhkaa itse murhalla ja erolla.

Ei ole tervettä, että 31v lihoo 68 kilosta 96 kiloon alle parissa vuodessa.

Ap

Ihmetyttää aina miten ihmeessä tiedätte kumppaninne tarkan painon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just joo, joku onnistuu painonhallinnassa ja nauttii treenaamisesta, niin se sitten on syömishäiriö?! :D

Tämä palsta on laardikasojen luvattu maa. Mitä tahansa sanotaan, ettei joudu vastuuseen omista valinnoistaan. Omasta kyvyttömyydestä hillitä impulssejaan, ei saa missään nimessä puhua. Lykätty tarpeen tyydytys on täysin vieras käsite.

Ihan oikeastiko olet sitä mieltä että ihmisistä on viimeisessä 50 vuodessa vain tullut laiskoja ja saamattomia, ja mitä enemmän ympäristöstä tulee sitä laihdutuksen tuputusta sitä enemmän ihmiset vain... mitä, laiskistuvat? Vai olisiko oikeasti kyse siitä että se laihdutus ei ole terveellistä kellekään? Että terve suhde ruokaan tuntuu teistä ihan utopialle?

Sinulla on syy-seuraus väärinpäin. Mitä enemmän laiskistut ja lihot, sitä enemmän tuputetaan laihdutusta. Terve suhde ruokaan, on suhde, joka ei johda ylipainoon tai alipainoon.

Minulla ei ole syy-seuraussuhde ollenkaan väärinpäin. Näytä yksikin tutkimus jossa näin sanotaan. Minä sen sijaan edelleen laitan pöytään Minnesota-tutkimuksen.

Olen samaa mieltä, terve suhde ruokaan ei johda yli- eikä alipainoon vaan sille ihmiselle ominaiseen nk biologiseen painoon.