Miten lapset vielä vuosienkin jälkeen katkeria ja kantavat kaunaa omille vanhemmilleen?

Tuli  vielä mieleen, että jotkut vanhemmat sanovat usein, että pitää vaan uhontaa menneet ja antaa olla. Moni lapsihan tätä koittaakin aikuisena tehdä, mennä eteenpäin ja elää tavallaan. Vanhemmat tulee kuitenkin tiukasti perässä  ja jatkavat samoja tapoja, kun aikuisen lapsen ollessa lapsi.

Tätä ei ymmärettävästi kukaan aikuinen kauaa kestä ja sitä ei tarvitsekaan hyväksyä. Kun tästä sanoo tai käskee lopettamana, vastaus on: unohda menneet. Se on ne vanhemmat jotka ei päästä menneestä irti ja kasva lapsen mukana, kun lapsikin kasvaa, vaan odotetaan,   että se lapsuuden perheen  dynamiikka säilyy läpi elämän muuttumattomana. Lapset ikäänkuin eivät saa kasvaa ja erkaantua vanhemmistaan, vaan 

pitää olla samanlainen lapsi vanhempien käskyvallan alla aina. Tämä on sairas ajatus.

Ilmeisesti heille tekee liian kipeää se, että lapsi lähtee. Joku oma hylkäämisen tunnelukko tai haava aukeaa. Ei tajuta, että kasvun kuuluukin tehdä kipeää ja irti päästää, vaan siten voi saada hyvät välit aikuiseen  lapseen. Ymmärtääkseni he eivät halua hyviä välejä, siten miten hyvät välit yleensä ymmärretään. hyvät välit heille on se, että lasta käytetään omiin tarpeisiin, mitä tuskin tajuava kaikissa tapauksissa tekevänsä. silloin he kokevat läheisyyttä, kun lapsi kantaa heidän tunnekuorman ja paha olo purkautuu lapsen kautta. vanhemman olo helpottuu ja on ihanaa, kun se lapsi on siinä, lähellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen antanut isälleni anteeksi jo aikaa sitten, mutta mieheni ei jo kohta kolmen vuoden suhteenkaan jälkeen suostu tapaamaan häntä. Mieheni ei usko, että voisi käyttäytyä asiallisesti sellaista henkilöä kohtaan joka on pahoinpidellyt hänelle jotakuta niin rakasta.

Kunnioitan mieheni tunteitaan tässä asiassa enkä painosta häntä tapaamaan isääni, vaikka itse muutaman kerran vuodessa häntä tapaankin.

Joskus mietin, kuinkakohan yleistä tällainen tilanne on ja ajattelevatko lapsiaan/teinejään pahoinpitelevät koskaan sitä, että lastensa tulevat kumppanit eivät ehkä suhtaudu kovin lämpimästi anoppi/appi kokelaisiinsa jos he ovat kohdelleet lapsiaan huonosti.

Eivät varmaan ajattele, etenkin jos persoonallisuushäiriöstä kyse. Sehän tarkoittaisi, että pitäisi pystyä näkemään se lapsi itsestä ja omasta vallasta erillisenä. Koska olet vain hänen huonojen ominaisuuksien projektiokohde, ei kukaan voi sinua rakastaa. Eihän hänkään rakasta, ja siihen on hänen mielestään syy sinussa. Toki voit saada kumppanin joka haluaa hyötyä sinusta, mutta tuskin tulee edes mielen perukoille, että joku välittäisi sinusta aidosti ja pyyteettömästi, tukisi ja kannustaisi. En usko, että ymmärtävät tällaisten asioiden olemassaoloa muutenkaan kovin hyvin, koska eivät niihin itse pysty. Siksihän eristämistä ja uhkakuvien maalailua käytetään, eristääkseen sinut kaikesta hyvästä jota joku muu, muttei hän itse, pystyisi tarjoamaan. Yleensä kuvioon liittyy sitten myös kateus, jos uhri onnistuu saamaan jotain hyvää mitä heillä itsellään ei ole ja mitä melkein salaa itseltäänkin ehkä kaipaisivat. Sitä huomio- ja arvostusosuutta ainakin, jos eivät välittämisestä ymmärrä.

Siinä on muuten yksi lisäriski pitää tällaisia läheisiä elämässään. Saattavat yrittää jatkuvasti lyödä kiilaa vielä lapsensa muihin suhteisiin. Auta armias jos kumppani on liian vietävissä, mikään ei olisi heille makeampaa.

Onneksi näin vakavaan patologiaan harva yltää, mutta monilla näinkin.

Erittäin hyvin kuvattu luonnevikaisen ajatuksia. T. Julman narsisti-isän lapsi, joka ei vielä edes aikuisten lasten osalta ymmärrä että lapsi on erillinen yksilö eikä hänen ”jatke” tai ”omaisuus” jota voi hakata ja potkia kun itseä sattuu joku kiukuttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuli  vielä mieleen, että jotkut vanhemmat sanovat usein, että pitää vaan uhontaa menneet ja antaa olla. Moni lapsihan tätä koittaakin aikuisena tehdä, mennä eteenpäin ja elää tavallaan. Vanhemmat tulee kuitenkin tiukasti perässä  ja jatkavat samoja tapoja, kun aikuisen lapsen ollessa lapsi.

Tätä ei ymmärettävästi kukaan aikuinen kauaa kestä ja sitä ei tarvitsekaan hyväksyä. Kun tästä sanoo tai käskee lopettamana, vastaus on: unohda menneet. Se on ne vanhemmat jotka ei päästä menneestä irti ja kasva lapsen mukana, kun lapsikin kasvaa, vaan odotetaan,   että se lapsuuden perheen  dynamiikka säilyy läpi elämän muuttumattomana. Lapset ikäänkuin eivät saa kasvaa ja erkaantua vanhemmistaan, vaan 

pitää olla samanlainen lapsi vanhempien käskyvallan alla aina. Tämä on sairas ajatus.

Ilmeisesti heille tekee liian kipeää se, että lapsi lähtee. Joku oma hylkäämisen tunnelukko tai haava aukeaa. Ei tajuta, että kasvun kuuluukin tehdä kipeää ja irti päästää, vaan siten voi saada hyvät välit aikuiseen  lapseen. Ymmärtääkseni he eivät halua hyviä välejä, siten miten hyvät välit yleensä ymmärretään. hyvät välit heille on se, että lasta käytetään omiin tarpeisiin, mitä tuskin tajuava kaikissa tapauksissa tekevänsä. silloin he kokevat läheisyyttä, kun lapsi kantaa heidän tunnekuorman ja paha olo purkautuu lapsen kautta. vanhemman olo helpottuu ja on ihanaa, kun se lapsi on siinä, lähellä.

Täsmälleen näin! Kirjoitin tästä jo pari sivua taaksepäin, eli että omassakin perheessä vanhemmat kohtelevat aikuisia lapsia kuin nelivuotiaita, komennellen, käskyttäen, rangaisten, määräille . Ovat edelleen siinä asetelmassa että vain he ovat aikuisia ja heillä on taaperolapset.

Vierailija kirjoitti:

Tuli  vielä mieleen, että jotkut vanhemmat sanovat usein, että pitää vaan uhontaa menneet ja antaa olla. Moni lapsihan tätä koittaakin aikuisena tehdä, mennä eteenpäin ja elää tavallaan. Vanhemmat tulee kuitenkin tiukasti perässä  ja jatkavat samoja tapoja, kun aikuisen lapsen ollessa lapsi.

Tätä ei ymmärettävästi kukaan aikuinen kauaa kestä ja sitä ei tarvitsekaan hyväksyä. Kun tästä sanoo tai käskee lopettamana, vastaus on: unohda menneet. Se on ne vanhemmat jotka ei päästä menneestä irti ja kasva lapsen mukana, kun lapsikin kasvaa, vaan odotetaan,   että se lapsuuden perheen  dynamiikka säilyy läpi elämän muuttumattomana. Lapset ikäänkuin eivät saa kasvaa ja erkaantua vanhemmistaan, vaan 

pitää olla samanlainen lapsi vanhempien käskyvallan alla aina. Tämä on sairas ajatus.

Ilmeisesti heille tekee liian kipeää se, että lapsi lähtee. Joku oma hylkäämisen tunnelukko tai haava aukeaa. Ei tajuta, että kasvun kuuluukin tehdä kipeää ja irti päästää, vaan siten voi saada hyvät välit aikuiseen  lapseen. Ymmärtääkseni he eivät halua hyviä välejä, siten miten hyvät välit yleensä ymmärretään. hyvät välit heille on se, että lasta käytetään omiin tarpeisiin, mitä tuskin tajuava kaikissa tapauksissa tekevänsä. silloin he kokevat läheisyyttä, kun lapsi kantaa heidän tunnekuorman ja paha olo purkautuu lapsen kautta. vanhemman olo helpottuu ja on ihanaa, kun se lapsi on siinä, lähellä.

Olet niin oikeassa. Mun narsistiset vanhemmat ei edes halua hyviä aikuisten välejä aikuisiin lapsiinsa. Vaan heille kelpaa ainoastaan ”lapsuuden välit” joissa heillä on oikeus tiuskia ja komennella, ja kaikin tavoin pitää lapsia alempiarvoisina ja itseään ylempinä. Mitään oikeita välejä ei ole eikä tule sillä vanhemmat ei halua edes TUNTEA lapsiaan. Ei kiinnosta lsten ajatukset, näkemykset, mielipiteet, tunteet. Ei kysellä tai puhuta mistään muusta kuin vanhempien omista mielipiteistä. Kun ei lasten mielipiteillä ja ajatuksilla ole väliä. Ei ole ollut edes lapsena eikä aikuisena.

Tää on jännä dysfunktionaalinen kuvio, vaikea selittää ulkopuolisille.

Täytyy sivukommenttina sanoa vielä tämä. Epäilen - huom en väitä, kun ei ole tilastodataa asian osalta - että maalta tulleet kouluttamattomat vanhemmat (kuten omani) olivat paljon pahempia kaltoinkohtelijoita ja lasten pieksäjiä kuin kaupunkilaiset. Suuret ikäluokat juurikin 70-luvulla rynnivät maalta kaupunkeihin.

Muistan miten lapsena kadehdin niiden perheitä joissa oli kaupunkilaishistoriaa ja koulutetut lapsiaan rakastavat vanhemmat. Jotka ymmärsivät jotain lapsen kehityksestä.

Omani eivät ymmärtäneet kun koskaan kukaan suvussa ei ollut kouluja käynyt. Lapsia vaan hakattiin kun ”aina ennenkin” oli niin tehty.

Myös koulutusta vastustettiin suvussani ja minun yliopistoon meno yritettiin kaikin tavoin estää ja laitettiin kapuloita rattaisiin, uhkailtiin ja kiristettiin. Vanhemmat eivät tänäkään päivänä siedä että olen suvun ensimmäinen akateeminen, ja siksipä työtäni vähätellään ja pienennetään muille kerrottaessa (olen ison firman talousjohtaja ja vanhemmat kertovat että olen joku talousosaston apulainen).

Luojan kiitos pääsin ponnistamaan tuosta - anteeksi sanavalinta - paskasakista vähän korkeammalle!

Itsesäälissä ruikuttajat ja uhriutujat, jotka ei pääse menneistä, vaan piehtaroivat niissä koko ikänsä, ovat rasittavia ihmisiä. Varsinaisia energiasyöppöjä

Vierailija kirjoitti:

Itsesäälissä ruikuttajat ja uhriutujat, jotka ei pääse menneistä, vaan piehtaroivat niissä koko ikänsä, ovat rasittavia ihmisiä. Varsinaisia energiasyöppöjä

Blaablaa. SINÄ olet rasittava energiasyöppö.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sivukommenttina sanoa vielä tämä. Epäilen - huom en väitä, kun ei ole tilastodataa asian osalta - että maalta tulleet kouluttamattomat vanhemmat (kuten omani) olivat paljon pahempia kaltoinkohtelijoita ja lasten pieksäjiä kuin kaupunkilaiset. Suuret ikäluokat juurikin 70-luvulla rynnivät maalta kaupunkeihin.

Muistan miten lapsena kadehdin niiden perheitä joissa oli kaupunkilaishistoriaa ja koulutetut lapsiaan rakastavat vanhemmat. Jotka ymmärsivät jotain lapsen kehityksestä.

Omani eivät ymmärtäneet kun koskaan kukaan suvussa ei ollut kouluja käynyt. Lapsia vaan hakattiin kun ”aina ennenkin” oli niin tehty.

Myös koulutusta vastustettiin suvussani ja minun yliopistoon meno yritettiin kaikin tavoin estää ja laitettiin kapuloita rattaisiin, uhkailtiin ja kiristettiin. Vanhemmat eivät tänäkään päivänä siedä että olen suvun ensimmäinen akateeminen, ja siksipä työtäni vähätellään ja pienennetään muille kerrottaessa (olen ison firman talousjohtaja ja vanhemmat kertovat että olen joku talousosaston apulainen).

Luojan kiitos pääsin ponnistamaan tuosta - anteeksi sanavalinta - paskasakista vähän korkeammalle!

Mahtavaa! Hyvä sinä! Minulla on vastaava tausta ja myös ihan hyvässä akateemisessa asemassa nykyään. Tosin minun narsistiset vanhempani elävät minun kauttani (olen kultalapsi-syntipukki-kaksoisroolissa ainoana lapsena), joten kuulemma hehkuttavat minua sukulaisille, mutta minulle itselleni annetut kommentit ovat negatiivia ja yleensä sitä perinteistä ”olet hullu, ota lääkkeesi”-osastoa.

Mielenkiintoinen ajatus, tästä tulisi hyvä tutkimusaihe. Olen itse päässyt läheisesti tutustumaan pariin yläluokkaiseen kaupunkilaisperheeseen, joissa oli kummassakin kulissien takana todella sairas narsistinen perhehelvetti. Molemmissa tapauksissa perheen isä oli tunnettu ja hyvin arvostetussa asemassa ollut henkilö. Vaikea sanoa ilmiön yleisyydestä tämän perusteella mitään, mutta kyllä varmasti kaikissa yhteiskuntaluokissa tätä esiintyy.

Vierailija kirjoitti:

Itsesäälissä ruikuttajat ja uhriutujat, jotka ei pääse menneistä, vaan piehtaroivat niissä koko ikänsä, ovat rasittavia ihmisiä. Varsinaisia energiasyöppöjä

Tässä keskustelussa ei ole siitä kyse. Kuvaamasi kaltaiset marttyyrit ovat usein juurikin niitä (ohutnahkaisia) narsisteja, joiden takia me aikuiset lapset täällä haemme toisistamme vertaistukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli  vielä mieleen, että jotkut vanhemmat sanovat usein, että pitää vaan uhontaa menneet ja antaa olla. Moni lapsihan tätä koittaakin aikuisena tehdä, mennä eteenpäin ja elää tavallaan. Vanhemmat tulee kuitenkin tiukasti perässä  ja jatkavat samoja tapoja, kun aikuisen lapsen ollessa lapsi.

Tätä ei ymmärettävästi kukaan aikuinen kauaa kestä ja sitä ei tarvitsekaan hyväksyä. Kun tästä sanoo tai käskee lopettamana, vastaus on: unohda menneet. Se on ne vanhemmat jotka ei päästä menneestä irti ja kasva lapsen mukana, kun lapsikin kasvaa, vaan odotetaan,   että se lapsuuden perheen  dynamiikka säilyy läpi elämän muuttumattomana. Lapset ikäänkuin eivät saa kasvaa ja erkaantua vanhemmistaan, vaan 

pitää olla samanlainen lapsi vanhempien käskyvallan alla aina. Tämä on sairas ajatus.

Ilmeisesti heille tekee liian kipeää se, että lapsi lähtee. Joku oma hylkäämisen tunnelukko tai haava aukeaa. Ei tajuta, että kasvun kuuluukin tehdä kipeää ja irti päästää, vaan siten voi saada hyvät välit aikuiseen  lapseen. Ymmärtääkseni he eivät halua hyviä välejä, siten miten hyvät välit yleensä ymmärretään. hyvät välit heille on se, että lasta käytetään omiin tarpeisiin, mitä tuskin tajuava kaikissa tapauksissa tekevänsä. silloin he kokevat läheisyyttä, kun lapsi kantaa heidän tunnekuorman ja paha olo purkautuu lapsen kautta. vanhemman olo helpottuu ja on ihanaa, kun se lapsi on siinä, lähellä.

Olet niin oikeassa. Mun narsistiset vanhemmat ei edes halua hyviä aikuisten välejä aikuisiin lapsiinsa. Vaan heille kelpaa ainoastaan ”lapsuuden välit” joissa heillä on oikeus tiuskia ja komennella, ja kaikin tavoin pitää lapsia alempiarvoisina ja itseään ylempinä. Mitään oikeita välejä ei ole eikä tule sillä vanhemmat ei halua edes TUNTEA lapsiaan. Ei kiinnosta lsten ajatukset, näkemykset, mielipiteet, tunteet. Ei kysellä tai puhuta mistään muusta kuin vanhempien omista mielipiteistä. Kun ei lasten mielipiteillä ja ajatuksilla ole väliä. Ei ole ollut edes lapsena eikä aikuisena.

Tää on jännä dysfunktionaalinen kuvio, vaikea selittää ulkopuolisille.

Nämä on ihan loistavia analyyseja. Ajattelen, että tällaiset vanhemmat eivät kerta kaikkiaan pysty kuvittelemaan muunlaista läheistä suhdetta kuin sen jossa he itse saavat määrätä ja olla vallassa. Myös heidän keskinäiset välinsä ovat yhtä taistelua, elleivät ole eronneet. Varmaan heitä on lapsina kohdeltu vielä huonommin kuin mitä itse tekivät. Tosi vaikeata vanhana sitten kun esim. joutuu alistumaan sairaalan tai hoitolaitoksen sääntöihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsesäälissä ruikuttajat ja uhriutujat, jotka ei pääse menneistä, vaan piehtaroivat niissä koko ikänsä, ovat rasittavia ihmisiä. Varsinaisia energiasyöppöjä

Tässä keskustelussa ei ole siitä kyse. Kuvaamasi kaltaiset marttyyrit ovat usein juurikin niitä (ohutnahkaisia) narsisteja, joiden takia me aikuiset lapset täällä haemme toisistamme vertaistukea.

En ole koko ketjua lukenut, mutta voi tänne jokunen ohutnahkainen narsistikin olla eksynyt. He jatkavat sitä samaa omalle lapselleen esiintyen edelleen uhrina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli  vielä mieleen, että jotkut vanhemmat sanovat usein, että pitää vaan uhontaa menneet ja antaa olla. Moni lapsihan tätä koittaakin aikuisena tehdä, mennä eteenpäin ja elää tavallaan. Vanhemmat tulee kuitenkin tiukasti perässä  ja jatkavat samoja tapoja, kun aikuisen lapsen ollessa lapsi.

Tätä ei ymmärettävästi kukaan aikuinen kauaa kestä ja sitä ei tarvitsekaan hyväksyä. Kun tästä sanoo tai käskee lopettamana, vastaus on: unohda menneet. Se on ne vanhemmat jotka ei päästä menneestä irti ja kasva lapsen mukana, kun lapsikin kasvaa, vaan odotetaan,   että se lapsuuden perheen  dynamiikka säilyy läpi elämän muuttumattomana. Lapset ikäänkuin eivät saa kasvaa ja erkaantua vanhemmistaan, vaan 

pitää olla samanlainen lapsi vanhempien käskyvallan alla aina. Tämä on sairas ajatus.

Ilmeisesti heille tekee liian kipeää se, että lapsi lähtee. Joku oma hylkäämisen tunnelukko tai haava aukeaa. Ei tajuta, että kasvun kuuluukin tehdä kipeää ja irti päästää, vaan siten voi saada hyvät välit aikuiseen  lapseen. Ymmärtääkseni he eivät halua hyviä välejä, siten miten hyvät välit yleensä ymmärretään. hyvät välit heille on se, että lasta käytetään omiin tarpeisiin, mitä tuskin tajuava kaikissa tapauksissa tekevänsä. silloin he kokevat läheisyyttä, kun lapsi kantaa heidän tunnekuorman ja paha olo purkautuu lapsen kautta. vanhemman olo helpottuu ja on ihanaa, kun se lapsi on siinä, lähellä.

Olet niin oikeassa. Mun narsistiset vanhemmat ei edes halua hyviä aikuisten välejä aikuisiin lapsiinsa. Vaan heille kelpaa ainoastaan ”lapsuuden välit” joissa heillä on oikeus tiuskia ja komennella, ja kaikin tavoin pitää lapsia alempiarvoisina ja itseään ylempinä. Mitään oikeita välejä ei ole eikä tule sillä vanhemmat ei halua edes TUNTEA lapsiaan. Ei kiinnosta lsten ajatukset, näkemykset, mielipiteet, tunteet. Ei kysellä tai puhuta mistään muusta kuin vanhempien omista mielipiteistä. Kun ei lasten mielipiteillä ja ajatuksilla ole väliä. Ei ole ollut edes lapsena eikä aikuisena.

Tää on jännä dysfunktionaalinen kuvio, vaikea selittää ulkopuolisille.

Nämä on ihan loistavia analyyseja. Ajattelen, että tällaiset vanhemmat eivät kerta kaikkiaan pysty kuvittelemaan muunlaista läheistä suhdetta kuin sen jossa he itse saavat määrätä ja olla vallassa. Myös heidän keskinäiset välinsä ovat yhtä taistelua, elleivät ole eronneet. Varmaan heitä on lapsina kohdeltu vielä huonommin kuin mitä itse tekivät. Tosi vaikeata vanhana sitten kun esim. joutuu alistumaan sairaalan tai hoitolaitoksen sääntöihin.

Onhan tuo  jo aikaisemmin tullut ihan kaikessa esille. Ohutnahkainenkin narsisti on narsisti, joka on koko elämänsä tullut omasta mielestään epäreilusti kohdelluksi. Vanhemmat, opettajat, työkaverit ja pomot, lääkärit, hoitajat ja kaikki viranomaiset eivät ole heitä ymmärtäneet ja narsisti on omasta mielestään todella älykäs. Ohutnahkainen ei tuo sitä esille niin kovaan ääneen kuin paksunahkainen, mutta ilmenee jutuissa. Kaikki ihmissuhteet päätyvät riitaan.

Koen, että se keskustelun tarve kumpuaa siitä, että ne vahingolliset käytökset näistä suhteista jäisi pois ja tulisi ne hyvät välit.

Vanhempi väki ilmeisesti kokee tämän menneiden kaiveluna, vaikka toimintamallit on yhä käytössä. Tavote saada toivat suhteet nyt, ei niinkään menneiden kaivelu. 

Kykyä kohtaamiseen ja keskusteluun ei ole. Onko syynä se, että asian kohdatessa heräisi myös niin suuri syyllisyys, ettei sitä pysty kohtaamaan? On helpompi kieltää. Vaikka tarkoitus ei edes olisi syyttää, vaan keksittyä miten mennä tästä eteenpäin terveemmin.

Ihmisen on vaikea kohdata omaa pienuuttaan, epäonnistumistaan ja virheitään, varsinkin kun omista lapsista kyse. Osa ei kykene tähän peloltaan ja omalta rikkinäisyydeltään, osa tuntuu olevan patologisesti niin pinttyneitä, ainakin tämän ketjun mukaan , ettei edes halua ole. Kaikilla eri motiivit, mikä kullakin.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sivukommenttina sanoa vielä tämä. Epäilen - huom en väitä, kun ei ole tilastodataa asian osalta - että maalta tulleet kouluttamattomat vanhemmat (kuten omani) olivat paljon pahempia kaltoinkohtelijoita ja lasten pieksäjiä kuin kaupunkilaiset. Suuret ikäluokat juurikin 70-luvulla rynnivät maalta kaupunkeihin.

Muistan miten lapsena kadehdin niiden perheitä joissa oli kaupunkilaishistoriaa ja koulutetut lapsiaan rakastavat vanhemmat. Jotka ymmärsivät jotain lapsen kehityksestä.

Omani eivät ymmärtäneet kun koskaan kukaan suvussa ei ollut kouluja käynyt. Lapsia vaan hakattiin kun ”aina ennenkin” oli niin tehty.

Myös koulutusta vastustettiin suvussani ja minun yliopistoon meno yritettiin kaikin tavoin estää ja laitettiin kapuloita rattaisiin, uhkailtiin ja kiristettiin. Vanhemmat eivät tänäkään päivänä siedä että olen suvun ensimmäinen akateeminen, ja siksipä työtäni vähätellään ja pienennetään muille kerrottaessa (olen ison firman talousjohtaja ja vanhemmat kertovat että olen joku talousosaston apulainen).

Luojan kiitos pääsin ponnistamaan tuosta - anteeksi sanavalinta - paskasakista vähän korkeammalle!

Juu, ennen ei tykätty ’herroista’ ja koulutuskin maksoi jos esim koulumatkat pitkiä ja piti maksaa matkat, kirjat, ruokailu ja vastetus. Kuka sulle maksoi ne?

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan osa näistä lehdissäkin surkutelluista yksinäisistä vanhuksista on tällaisia hirviö-vanhempia, siis osa. Itse olin kateellinen lapsuuden kaverieni vanhemmista. Samalla ajattelin, etten sitten varmaan ole ansainnut niin ihania vanhempia. Sitähän äitikin mulle usein toitotti, miten hirveä olin. Muistan kun jouduin onnettomuuteen, ja sen takia pariksi viikoksi sairaalaan. Miten ihmeelliseltä se tuntui, kun moni hoitsuista ja lääkäreistä olikin helliä ja välittäviä aikuisia. Mun oli hyvä olla siellä sairaalassa, enimmäkseen, vaikka jotkut toimenpiteet olivatkin pelottavia ja kivuliaita. Koin olevani turvassa. Vanhempani eivät aina edes huomanneet saati välittäneet, jos mulla oli joku sairaus tai vamma. Enkä todellakaan uskaltanut liikaa vaivata, koska ärsyyntyivät herkästi.

Minä olin umpilisäkkeen tulehduksen takia 9-vuotiaana vajaan viikon sairaalassa. Samoin kuin sinä, mulla oli sairaalassa todella turvallinen olo, ja muistan kuinka outoa oli, kun hoitajat olivat empaattisia ja esim avustivat vessaan. Ajattelin vain että miksi ihmeessä, kyllähän minä itse pääsen ja olen jo itsestäni vastuussa. Vasta reilusti aikuisena hoksasin että eihän yhdeksän vuotiaan tarvitse sairauttaan osata itse hoitaa. Isä kävi viiden päivän aikana kerran katsomassa ja muistaakseni äitikään ei joka päivä. Näin jälkikäteen, ehkä hoitajat myös huomasivat kuinka yksin minut oli jätetty, ja olivat senkin takia niin mukavia. Muistan olleeni surullinen, kun "pääsin" kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sivukommenttina sanoa vielä tämä. Epäilen - huom en väitä, kun ei ole tilastodataa asian osalta - että maalta tulleet kouluttamattomat vanhemmat (kuten omani) olivat paljon pahempia kaltoinkohtelijoita ja lasten pieksäjiä kuin kaupunkilaiset. Suuret ikäluokat juurikin 70-luvulla rynnivät maalta kaupunkeihin.

Muistan miten lapsena kadehdin niiden perheitä joissa oli kaupunkilaishistoriaa ja koulutetut lapsiaan rakastavat vanhemmat. Jotka ymmärsivät jotain lapsen kehityksestä.

Omani eivät ymmärtäneet kun koskaan kukaan suvussa ei ollut kouluja käynyt. Lapsia vaan hakattiin kun ”aina ennenkin” oli niin tehty.

Myös koulutusta vastustettiin suvussani ja minun yliopistoon meno yritettiin kaikin tavoin estää ja laitettiin kapuloita rattaisiin, uhkailtiin ja kiristettiin. Vanhemmat eivät tänäkään päivänä siedä että olen suvun ensimmäinen akateeminen, ja siksipä työtäni vähätellään ja pienennetään muille kerrottaessa (olen ison firman talousjohtaja ja vanhemmat kertovat että olen joku talousosaston apulainen).

Luojan kiitos pääsin ponnistamaan tuosta - anteeksi sanavalinta - paskasakista vähän korkeammalle!

Juu, ennen ei tykätty ’herroista’ ja koulutuskin maksoi jos esim koulumatkat pitkiä ja piti maksaa matkat, kirjat, ruokailu ja vastetus. Kuka sulle maksoi ne?

Itse. Jo lukiossa tein siivoustyötä että sain kirjat maksettua (vanhempien mielestä lukiokin turhuutta). Yliopistossa tein kolmea eri keikkatyötä ja otin lainaa. Välillä itketti kun muut sai vanhemmiltaan rahaa ja apua, minä en saanut ja piti herätä viideksi töihin aamulla ennen koulua. Ja palkinto kaikesta se että vanhemmat haukkuu ja arvostelee.

Lisäksi, vaikka olen vaatimaton ylipäätään enkä kerro mitään työ/ura/raha tms asioita vanhemmille, heidän vakioloukkauksensa on se että ”luulet olevasi jotain!”. Tuo jotain olevinaan luuleminen on heille joku triggeri mistä ne lietsoo itse itselleen raivarit ja haukkuu minut aina täyslaidallisella...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sivukommenttina sanoa vielä tämä. Epäilen - huom en väitä, kun ei ole tilastodataa asian osalta - että maalta tulleet kouluttamattomat vanhemmat (kuten omani) olivat paljon pahempia kaltoinkohtelijoita ja lasten pieksäjiä kuin kaupunkilaiset. Suuret ikäluokat juurikin 70-luvulla rynnivät maalta kaupunkeihin.

Muistan miten lapsena kadehdin niiden perheitä joissa oli kaupunkilaishistoriaa ja koulutetut lapsiaan rakastavat vanhemmat. Jotka ymmärsivät jotain lapsen kehityksestä.

Omani eivät ymmärtäneet kun koskaan kukaan suvussa ei ollut kouluja käynyt. Lapsia vaan hakattiin kun ”aina ennenkin” oli niin tehty.

Myös koulutusta vastustettiin suvussani ja minun yliopistoon meno yritettiin kaikin tavoin estää ja laitettiin kapuloita rattaisiin, uhkailtiin ja kiristettiin. Vanhemmat eivät tänäkään päivänä siedä että olen suvun ensimmäinen akateeminen, ja siksipä työtäni vähätellään ja pienennetään muille kerrottaessa (olen ison firman talousjohtaja ja vanhemmat kertovat että olen joku talousosaston apulainen).

Luojan kiitos pääsin ponnistamaan tuosta - anteeksi sanavalinta - paskasakista vähän korkeammalle!

Juu, ennen ei tykätty ’herroista’ ja koulutuskin maksoi jos esim koulumatkat pitkiä ja piti maksaa matkat, kirjat, ruokailu ja vastetus. Kuka sulle maksoi ne?

Täällä toinen joka ei saanut mennä edes lukioon. Sinulle vastauksena että itse maksoin - muutin pois kotoa 17-vuotiaana ja kävin Iltalukion samalla töissä käyden. Penniäkään saati kannustavaa sanaa ei vanhemmilta tullut. Yliopiston rahoitin lainalla ja töillä. Turha yrittää vihjailla että ne vanhemmat olisi muka maksaneet.

Joitakin asioita ei pidä antaa anteeksi, joitakin ei pysty. Jotkut voi. Riippuu kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sivukommenttina sanoa vielä tämä. Epäilen - huom en väitä, kun ei ole tilastodataa asian osalta - että maalta tulleet kouluttamattomat vanhemmat (kuten omani) olivat paljon pahempia kaltoinkohtelijoita ja lasten pieksäjiä kuin kaupunkilaiset. Suuret ikäluokat juurikin 70-luvulla rynnivät maalta kaupunkeihin.

Muistan miten lapsena kadehdin niiden perheitä joissa oli kaupunkilaishistoriaa ja koulutetut lapsiaan rakastavat vanhemmat. Jotka ymmärsivät jotain lapsen kehityksestä.

Omani eivät ymmärtäneet kun koskaan kukaan suvussa ei ollut kouluja käynyt. Lapsia vaan hakattiin kun ”aina ennenkin” oli niin tehty.

Myös koulutusta vastustettiin suvussani ja minun yliopistoon meno yritettiin kaikin tavoin estää ja laitettiin kapuloita rattaisiin, uhkailtiin ja kiristettiin. Vanhemmat eivät tänäkään päivänä siedä että olen suvun ensimmäinen akateeminen, ja siksipä työtäni vähätellään ja pienennetään muille kerrottaessa (olen ison firman talousjohtaja ja vanhemmat kertovat että olen joku talousosaston apulainen).

Luojan kiitos pääsin ponnistamaan tuosta - anteeksi sanavalinta - paskasakista vähän korkeammalle!

Juu, ennen ei tykätty ’herroista’ ja koulutuskin maksoi jos esim koulumatkat pitkiä ja piti maksaa matkat, kirjat, ruokailu ja vastetus. Kuka sulle maksoi ne?

Olen eri kuin kommentoimasi, mutta ennenhän töitä sai tekevä helposti ja minäkin siivosin rakennuksilla ja hotellissa ja maksoin lukion kuluja 80-luvulla. 15-vuotiaana oli ensimmäinen virallinen kesätyöpaikka isossa kaupungissa ja alivuokralaisasunto. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sivukommenttina sanoa vielä tämä. Epäilen - huom en väitä, kun ei ole tilastodataa asian osalta - että maalta tulleet kouluttamattomat vanhemmat (kuten omani) olivat paljon pahempia kaltoinkohtelijoita ja lasten pieksäjiä kuin kaupunkilaiset. Suuret ikäluokat juurikin 70-luvulla rynnivät maalta kaupunkeihin.

Muistan miten lapsena kadehdin niiden perheitä joissa oli kaupunkilaishistoriaa ja koulutetut lapsiaan rakastavat vanhemmat. Jotka ymmärsivät jotain lapsen kehityksestä.

Omani eivät ymmärtäneet kun koskaan kukaan suvussa ei ollut kouluja käynyt. Lapsia vaan hakattiin kun ”aina ennenkin” oli niin tehty.

Myös koulutusta vastustettiin suvussani ja minun yliopistoon meno yritettiin kaikin tavoin estää ja laitettiin kapuloita rattaisiin, uhkailtiin ja kiristettiin. Vanhemmat eivät tänäkään päivänä siedä että olen suvun ensimmäinen akateeminen, ja siksipä työtäni vähätellään ja pienennetään muille kerrottaessa (olen ison firman talousjohtaja ja vanhemmat kertovat että olen joku talousosaston apulainen).

Luojan kiitos pääsin ponnistamaan tuosta - anteeksi sanavalinta - paskasakista vähän korkeammalle!

Juu, ennen ei tykätty ’herroista’ ja koulutuskin maksoi jos esim koulumatkat pitkiä ja piti maksaa matkat, kirjat, ruokailu ja vastetus. Kuka sulle maksoi ne?

Täällä toinen joka ei saanut mennä edes lukioon. Sinulle vastauksena että itse maksoin - muutin pois kotoa 17-vuotiaana ja kävin Iltalukion samalla töissä käyden. Penniäkään saati kannustavaa sanaa ei vanhemmilta tullut. Yliopiston rahoitin lainalla ja töillä. Turha yrittää vihjailla että ne vanhemmat olisi muka maksaneet.

Sulla oli sentään vanhemmat jotka ei tuhonneet sun aivoja eli ajattelua, tunteita, muistia. Ja hyvät älykkyysgeenit.