Lue keskustelun säännöt.
RIVITALOASUMINEN ON HELVETTIÄ
25.04.2014 |
Me muutettiin ihanan rauhallisesta kerrostaloasunnosta rivariin, haaveiltiin omasta takapihasta vuosia. Kyllä oli mielikuvat siitä miten grillataan ja lapsi puljaa pikkualtaassa yms. Harmiteltiin kun oli vaan parveke eikä omaa pihaa. No nyt on saatana rivitalo-osake ja myydään tää hevonvittuun alle vuoden asumisen jälkeen. Mitä tämä rivitalon autuus siis on? No se on sitä että istut takapihalla ja toisella puolella matalaa puuaitaa grillaa naapurin porsasukko naama punasena, höhöttää kavereittensa kanssa kovaan ääneen ja kuuntelee teknoa. Toisella puolella aitaa istuu äkäinen kotiäiti joka on pahalla päällä naapurin teknosta, ja vittuilee meille että ei olla haravoitu lehtiä omalta puoleltamme tarpeeksi ajoissa. Sen lapsi heittelee hiekkaa meidän patiolle ja takapihalla ei saa oleilla kun hänen lapsi nukkuu päikkäreitä. Asiasta on kanneltu ihan isännöitsijälle asti. Kaikki hoidetaan talkoilla, eli mitään ei hoideta. Takapihalla ei tee mieli olla koska molemmin puolin aitaa "alkuasukkaat" omistavat ilmatilan eikä mistään voi sanoa. Kun pyydetiin pienentämään teknoa, lopputuloksena meitä ei enää tervehditä. Ei saa kasata trampoliinia yhteiselle piha-alueelle koska naapurin rouvan lapsi haluaa sitten hyppiä siellä, ja lapsi voi kuulema loukkaantua. Tulee paha mieli. Ei asfaltoida pihaa koska se on kallista, ja piha on mutaliejua nämä tulevat märät syksyt ja keväät, jopa talvet. Katot pitää puhdistaa itse koska säästetään, ja itse täytyy hommata valjaat yms. Tässä on omakotitalon homma mutta ilman niitä oikeuksia! Muuttaisin koska tahansa takaisin kerrostaloon, tosin nyt etsitään omaa taloa. Jos jostain löytyy hullu joka haluaa asumaan tällaseen saatanan kommuuniin niin ihmettelen. Ilmeisesti joku viihtyy näissä tai sitten on olemassa ihania taloyhtiöitä joissa asiat toimii ja ammattilaiset tekee, eikä tarvitse itse henkensä kaupalla mennä keikkumaan tonne katolle, ja jossa otetaan huomioon muitakin asukkaita.
Huh helpotti kun sai avautua.
Kommentit (152)
Lähiössä okt:ssa helsingissä. Asumiskulut 200e pienemmät kuin kolme kertaa pienemmässä rivariasunnossa jossa aikaisemmin asuttiin. Suuri elämäntason parannus. Tästä jos vaihtaisin niin kerrostaloon. Rivariin tai paritaloon ei kirveelläkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenelläkään kokemusta erillistalosta asunto-osakeyhtiössä? Meillä olisi kiikarissa yhtiö, jossa sekä rivariasuntoja että erillistaloja. Kumpi parempi?
Vierailija kirjoitti:
Rivitalossa korostuu se, että se täytyy valita todella huolella. Katsoa miten pihat menee, mitä yhtiöjärjestys sanoo, miltä ympäristö näyttää (onko huolehdittu yhteisistä alueista, "puskeeko rännit horsmaa" jne.) ja sittenkin voi huonolla mäihällä sattua huonot naapurit. Toisaalta asuminen voi olla hyvin idyllistä, se riippuu niin kovasti taloyhtiöstä ja siinä asuvista ihmisistä. Ja tietysti itsestä. Sanomattakin on selvää että rivitalossa (tai omakotitalossa, jossa on postimerkin kokoinen tontti) on otettava toisia huomioon ja siedettävä toistenkin elämistä tiettyyn rajaan saakka. Ainoastaan jos asuu jossain maalla ja omistaa hehtaari tolkulla maata, voi luottaa siihen rikkumattomaan omaan rauhaan.
No kyllä! Itse etsin just rivariasuntoa ja vain sellaista jossa on huoltoyhtiö tekemässä pihatyöt. En halua mitään talkoita.
Rivariasumisessa on paljon positiivista, ei me muuten oltaisi asuttu tässä yli 15 vuotta. Paljon varmastikin kyllä kiinni naapureista, meidän talossa on ollut koko ajan hyvin sopuisaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mekin muutettiin kerrostalosta rivariin. Onneksi ostettiin päätyhuoneisto ja nyt on hyvä naapuri aidan takana. Rivitaloasuminen on haasteellista verrattuna kerrostaloon. Meilläkin tehdään paljon talkoilla eli ei tehdä mitään vaan osa porukasta keskittyy kaljan juomiseen. Pihakäytävät asfaltoitiin heti uutena. Nyt ei ole rahaa mihinkään. Olen kiusaantunut, kun ikkunan alla juoksee koko ajan joku ja autoilla ajellaan pihoilla.
Vanha ketju, ikiaikainen ongelma. Mulla on huonoja kokemuksia rivarissa asumisessa pikkukaupungin taajamassa. Kokemukset samanlaiset kuin ap:lla.
Muutettiin siitä omakotitaloon lähiöön, ja joo, saatiin kotirauha seinien sisällä, mutta ei pihalla.
Rauhalliseen lähiöön muutti suurperhe, joka täytti pienen postimerkkitonttinsa kaiken maailman trampoilla, lätkämaaleilla ja peleillä, isä joko nikkaroi tai sirkkelöi JOKA ILTA jotain samalla kun lapset huusivat ja mekastivat vieressä. Ja talvisin sama toistui tietenkin, talviset pihariehat. Lapset huusivat ja lapsia komennettiin huutamalla ja kiroillen. Välillä lapset leikkivät naapureittenkin pihassa potkimassa lyhtyjä nurin ja meiltä ne rikkoivat säilytysarkun kannen, kun olivat käyneet penkomassa.
Siinä vaiheessa kun toiselle puolelle taloamme alettiin rakentaa koulua, myimme talon. Ja tosiaan talon ostamisen vaiheessa tsekattiin naapurusto ja kyseltiin, kaikkialla oli rauhallista ja ihania pikku perheitä. Harmi vaan kun vastapäinen talo myytiin aika pian muuttomme jälkeen ja tuo sekoperhe muutti siihen.
Nyt asumme Helsingissä rivarissa, ja tosi tarkkaan käytiin ostotarjousta jättäessä läpi seinänaapurit, joita oli kaksi. Vanhat leskirouvat asuivat molemmissa pikku asunnoissa ja tyytyväisinä muutimme tähän omaamme. Asuinalue on rauhallinen ja täällä ei ole lainkaan kaupungin kerrostaloja, mutta meidän pahaksi onneksi saimme varmaan alueen ainoat mekastajat naapuriin.
Kuukausi muuttomme jälkeen mummeli myi tuosta toiselta puolelta asuntonsa ja tilalle muutti eläkeikää lähestyvä pariskunta, jolle ryyppy maistuu, ja joilla aikuisia lapsia ja lapsenlapsia.
Takapihalla ei ole ollut hiljaista hetkeä yhtäkään päivää. Jos siellä ei kilju ja huuda pariskunnan lapsen lapset, niin siellä on sen ukon ryyppyremmi kännäämässä. Ennen tätä iloa he rakensivat terassiaan, ja remppa jatkuu yhä aina kun eivät kännää siellä.
Mekastavat nyt sateellakin katoksensa alla ja kälätys kuuluu sisälle, volyymitaso nousee humalan myötä, mutta etenkin sillä naisella on kaakattava ääni selvinkin päin. Hän kommunikoi vain kimittämällä ja määkymällä, kovaääninen puhe on taukoamaton, ja hänen tyttärillään on sama rasittava ominaisuus. Heillä on jatkuvasti vieraita, ei ole yhtään arki-iltaakaan ollut kesällä, ettei siellä jotain nikkaroida tai posmenneta.
Ja kirsikkana kakun päällä, he huutelevat aidan yli meidän puolelle jatkuvasti. Kerran kuulin sisälle, kun naapurin nainen karjui nimeäni. Mietin kuumeisesti, miten voin estää tuon meidän puolelle huutelun ja miten saan heidät tajuamaan, että arvostammme omaa rauhaa?
Alan ahdistua todella. Miksi lähiöihin ja tiiviisti rakennettuihin rivareihin muuttaa ihmisiä, jotka selvästi kuuluisivat sinne omaan rauhaan isolle tontille maalle? Miksi oletetaan, että kaupunkiin mahtuu ääntä, miksei haluta oikeasti itse mennä mekkaloimaan omaan rauhaan? Tällaiset ihmiset ovat itsekkäintä laatua, itselleni on tärkeä asia kunnioittaa hiljaisuusaikoja ja toisten kotirauhaa, olen opettanut omat muksut kunnioittamaan toisia.
Tuo pariskunta selvästi viihtyy pihallaan ja tykkää kestitä vieraita, joten miksi he sitten muuttavat piskuiseen asuntoon, jossa on kaksi kertaa kaksi metriä leveä takapiha ja survovat sen täyteen rakennelmia ja ihmisiä? Siellä on jo nyt teltta, terassi ja polkupyörät, sekä terassikalusto ja grilli.
Miksi meidän omaa rauhaa arvostavien tulee aina muuttaa karkuun, sama asia kuin koulukiusatut ovat heitä, jotka joutuvat vaihtamaan koulua. Olen miettinyt, että vuokraisin kostoksi tämän asunnon siistille romaniperheelle. Naapurit ovat niin ennakkoluuloisia, että kärsisivät varmasti silkasta ajatuksesta. Ehkä jopa muuttaisivat pois.
Tarinan opetus? Et voi valita rivarinaapureitasi, joten älä muuta sellaiseen. Äläkä lähiön omakotitaloon, koska tilanne voi olla siellä jopa pahempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt lämpimän sään aikaan naapurit ovat taas kaikki ulkona omissa karsinoissaan...
Mä lenkkeilin Helsingissä eräässä suositussa kaupunginosassa omakotitalolähiön keskellä Huuhkajien pelin aikaan, ja järkytyin siitä, miten monella oli terassilla oma screeni ja kisakatsomo, ja jossain oli poreallasbileitä, porealtaassa oli kajarit. Mietin kauhulla, että entä jos mä olisin maksanut omakotitalostani melkein miltsin ja joutuisin sietämään naapureita, jotka huudattaa futista takapihallaan? Ja millaisia itsekkäitä ihmisiä edes on olemassa... minun piha, minun elämä, minun oikeus. Yhteisöllisyys on oikeasti kadonnut, koska siinä olennaisena osana on toisen kunnioitus. Ja sitä ei ole.
Itse viihdyn rivarissa, mutta onkin päätyasunto ja lisäksi käynyt hyvä tuuri naapureiden, pihan hoitamisen ym. suhteen. Jos olisi vaikka alkoholisteja viereisessä asunnossa taikka jotain takakireitä valittajia, ei tästä tulisi yhtään mitään. Eniten haittaa autojen varomaton ajo pihatiellä ja liian pieni etupiha, jolloin porukkaa kulkee aika läheltä omia ikkunoita. Näitä lukuun ottamatta tässä rivarissa asuminen on lähellä omakotiasumista pienellä tontilla. Ihmiset toki viettävät aikaa takapihoillaan, mutta ihan siivosti ja muutenkin taloyhtiö on rauhallinen, mitä nyt lapset joskus innostuvat möykkäämään pihapiirissä mutta sitä sattuu muuallakin. Rivitaloasuminen on ihan jees, jos tähdet osuvat kohdalleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naapurissamme tupakoi ohuen lauta-aidan takana muija ketjussa.
Päivät istuu kotona työttömänä. Enää emme voi tuulettaa pihalla
vaatteita ja kesken esim. kahvittelun on juostava sisään, kun hirveä
löyhkä leviää terassille. Todellakin noi terassinpihat on vitsejä.
Jonkinlaisia surkeita kompromisseja oikealle omakotitalon pihalle.
Ja kyllä terassilla tupakointi on ihan yhtä inhottavaa, kun parvekkeellakin.
Välillä savu leijailee kaukana tuulien mukana. Haju tervehtii, kun tulemme
ulko-ovesta sisään. Syöpäklinikka voi tätäkin törkymuijaa odottaa, joten
onnea vaan! Jos naapuri ei huomioi muita, niin tässä on tulos.
Meillä samanlainen röökiaddikti naapurina, enkä voi edes lasta nukuttaa pihalla.
kerrostalossa voi olla kaikenlaisia häiriköitä, hulluja ja hiippareita "pikanttina" asumismiljöön lisukkeena
🤯