HS: "Sumalaisten enemmistön mielestä sosiaaliturvan vastineeksi on tehtävä jotakin hyödyllistä – etenkin suurituloiset haluavat vastikkeellisuutta"
"Kahdessa alimmassa tuloluokassa eli alle tuhannen euron kuukausibruttotuloilla vastaajien enemmistö on sitä mieltä, että ehtoja ja vastikkeellisuutta ei tarvittaisi.
Ylimmissä tuloluokissa enemmistö puolestaan haluaa vastikkeellisuutta. Yli 7 500 euron kuukausituloja saavista yli 75 prosenttia on sitä mieltä, että sosiaaliturvan uudistukseen täytyy sisältää vaatimuksia erilaisesta yhteiskunnallisesti hyödyllisestä tekemisestä.
Jos ihmisellä oli omaa kokemusta työttömyydestä viiden viime vuoden aikana, se vähensi vastikkeellisuuden kannatusta ja vastaavasti jos kokemusta ei ollut, vastikkeellisuutta myös kannatettiin enemmän."
Kommentit (354)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole rikas vaan hieman yli keskituloinen. Nykyinen järjestelmä, joka syrjäyttää osan porukan makaamaan kotonaan ja ahdistumaan on aivan järjetön. Vähemmän ne seinätkin kaatuu päälle kun käy vaikka jossain yleishyödyllisessä työkokeilussa, kuntouttavassa tai vastaavassa. Kannattaa huomata yksinkertaisimmankin, että yhteiskunnan tuulet tulevat nykyisin oikealta eikä halukkuutta ole maksaa kotona makoilijoille loputtomiin.
Sinä ymmärrät varmaan kuinka vahingollista se sinulle olisi mikäli tekisit edelleen 8 tuntia päivässä, mutta saisit siitä samaan aikaan 926 euroa, kun muut saisivat edelleen 3500 euroa samasta työstä. Uskon, että olet tarpeeksi älykäs ymmärtääksesi pointin.
Ymmärrät varmaan, että se ei ole mahdollista. Yksikään kuntouttavassa, työkokeilussa tms. "työvoimapoliittisessa toimenpiteessä" olevat ei tee samaa työtä kuin ne muut siellä. Minäkin olen ollut omassa nykyisessä työssäni palkattomana harjoittelijana. Tein ehkä hieman avustavia juttuja, en mitään oikeasti tuon työn ydintä lähelläkään. Eikä se ollut sen harjoittelun ideakaan, vaan ajatuksena oli muodostaa kuva siitä mitä se työ oikeasti on.
Ensinnäkin Tosi moni suomenruotsalainen perhe sai suku tilansa lahjoituksina. Toiseksi Mannerheim suojeli suomenruotsalaisia kun piti alkaa jakamaan tiloja uusiksi. Näiden samojen tyyppien tyyppien jälkeläiset haluavat "sumalisille lisää vastikkeellisuutta." Nimet ovat vaihtuneet moneen kertaan mutta varallisuus säilynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllätys.
Vastaavasti voidaan laittaa osingot ja muut rikkaiden "tuet" vastikkeelliseksi.Nekö ei sitä muka jo ole? Osingot ei ole tukia eikä niitä ilmaiseksi saa.
Käsittämätöntä, että joidenkin mielestä on o.k. että joillekin jaetaan ilmaista rahaa. Sairaat ja heistä huolehtiminen on erikseen. Yleensähän tuota mieltä on ne jotka eivät omasta pussistaan mitään maksa vaan ovat saamapuolella. Mieli muuttuisi hyvin nopeasti jos joutuisivat itse lahjoittamaan rahojaan pois.
Pitäisikö työttömien sitten vaan kuolla nälkään?
Jos sosiaalitukia ei jaettaisi, Suomen rikkailla olisi aidatut asuinalueet ja henkivartijat mukana. Ja hyvinhän te osaatte veroja kiertää, silti pitää itkeä.
Köyhä ei voi edes kiertää veroja, kun ei niitä maksa. Todella iso vääryys!
Sossu maksaa asumisen, ruuan saa maksutta suoraa jakelusta, lapsille maksetaan harrastukset jne. eli suomalainen köyhä elää todella vastikkeetta parempaa elämää kuin moni veroja maksava keskituloinen. Miksi siis ei voitaisi edellyttää edes sitä, että hakee töitä, miksi sekin on liikaa vaadittu?
Niitä osinkotuloja saa muuten yli puolet suomalaisista, iso osa opiskelijoita ja eläkeläisiä. On ihan oma valinta pysyä köyhänä, kukaan ei siihen pakota.
Uskotko todellakin tuon viimeisen lauseen? Ei ihmekään että tällaisia mielipiteitä syntyy, kun ihmiset ovat niin vieraantuneita totuudesta.
Ei meillä todellakaan ole samat mahdollisuudet, taidot ja lähtökohdat lähteä ponnistamaan köyhyydestä pois.Joten olet sitä mieltä, että muiden tulee kustantaa sille ihan mahdottomassa tilanteessa olevalle sama elintaso kuin mikä on keskituloisella? Köyhyys on oma valinta! Se palstalla usein mainittu neliraajahalvaantunut elää kokonaan yhteiskunnan kustantamana, ei hänellä ole puutetta mistään, mutta miksi ihmeessä yli 600 000 suomalaista haluaa samanlaisen tilanteen ilman sairautta?
"olet sitä mieltä, että muiden tulee kustantaa sille ihan mahdottomassa tilanteessa olevalle sama elintaso kuin mikä on keskituloisella?"
En ole sitä mieltä, eikä meillä ole tällainen tilanne Suomessa muutenkaan. Tuilla ei eletä millään muotoa keskiluokkaisesti.
" Köyhyys on oma valinta!"
On ehkä siinä tapauksessa, jos olet täysin terve, hyvästä perheestä, älykäs, hyvälle alalle kouluttautunut, valkoihoinen ja muutenkin hyväosainen ja siitä huolimatta päätät elää työelämän ulkopuolella.
Kannatan tavallaan ajatusta. Nythän on niin että kela käytännössä kieltää työtöntä tekemästä mitään yhteiskunnallisesti hyödyllistä. Tuilla ei saa opiskella, ei saa käydä vapaaehtoistyössä, ei saa harrastaa pienimuotoista yritystoimintaa vaikka käsitöiden myynnillä tms. Ylipäätään ei saa tehdä mitään tavoitteellista. Kela katsoo heti ettet ole työmarkkinoiden käytettävissä ja pätkäisee tuet. Ketä tämä hyödyttää? Ei ainakaan työttömiä, päinvastoin. Ihan hullua että ainoat asiat mitä "saa" tehdä on passivoitua kotona. Itse tein kyllä työttömänä vapaaehtoistöitä mutten hiiskunut niistä kelalle, harrastukseksi sanoin vaan lukemisen ja nettisurffailun niin olivat tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllätys.
Vastaavasti voidaan laittaa osingot ja muut rikkaiden "tuet" vastikkeelliseksi.Nekö ei sitä muka jo ole? Osingot ei ole tukia eikä niitä ilmaiseksi saa.
Käsittämätöntä, että joidenkin mielestä on o.k. että joillekin jaetaan ilmaista rahaa. Sairaat ja heistä huolehtiminen on erikseen. Yleensähän tuota mieltä on ne jotka eivät omasta pussistaan mitään maksa vaan ovat saamapuolella. Mieli muuttuisi hyvin nopeasti jos joutuisivat itse lahjoittamaan rahojaan pois.
Pitäisikö työttömien sitten vaan kuolla nälkään?
Jos sosiaalitukia ei jaettaisi, Suomen rikkailla olisi aidatut asuinalueet ja henkivartijat mukana. Ja hyvinhän te osaatte veroja kiertää, silti pitää itkeä.
Sinä mielummin k u olisit nälkään kuin opiskelisit tai tekisit vapaaehtoistyötä?? Siitähän oli kyse. Että annettais yhteiskunnalle jotain takaisinkin. Minä en kehdannut työttömänä ainakaan vaan olla ottajana. Pyrin tekemään kaikkea mahdollista hyödyttääkseni yhteiskuntaa. Täällä on hirveä shokkiuutinen, että rahan eteen vois edes jotain tehdä.
Ja nyt pois suljetaan toki ihmiset, joilla ei ole kykyä tähän esim sairauden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos raha on vastikkeellista, se ei ole tuki vaan palkka. Mitä työtä rikas tekisi 500 euron palkkaa vastaan?
Olen pienituloinen ja sitä mieltä että tuet voivat olla yhtä hyvin puolet nykyisestä suuruusluokastaan. Kun ne ovat tarpeeksi pieniä on vastikkeellisuus ihan se ja sama koska ihmisten olisi pakon edessä aktivoiduttava tai muutettava metsään pk-seudulta kun se raha ei yksinkertaisesti riittäisi elämään kaupungissa. Näinhän se hoidetaan muissa maissa, voisi Suomikin siirtyä utopiasta realismiin.
Tuilla elävät ihmiset elävät yhtä hyvin kuin minä, joten kysymys kuuluu miksi edes käyn töissä? Pitäisikö mieluummin heittäytyä sohvalle makaamaan? Harmi kun ei moraali oikein salli tätä. En ole mikään kokoomustrolli vaan omassa lähipiirissä nähnyt tämän käytännössä.Monissa muissa maissa sitten onkin todella paljon asunnottomuutta ja muuta kurjuutta. Sinunkin kannattaisi pienituloisena ottaa huomioon, että tuille putoaminen ei meillä pienituloisilla työssä käyvillä ole ihan kaukainen asia. Matalapalkkatyöstä kun joutuu työttömäksi ja on vähän enemmän ikää, saa työttömäksi yleensä jäädäkin.
Miten muuten ajattelit, että niiden työssä käyvien tukia saavien kohdalla tehtäisiin, niiden, jotka tekevät matalapalkkatyötä pääkaupunkiseudulla? Moni heistä saa asumistukea. Sieltä metsästäkö he saavat uutta työtä? Entä kuka tekee pääkaupunkiseudulla nämä työt sitten kun niitä tekevät eivät enää voi täällä asua?
No sekin on tietysti järjetöntä jos tekee 40h töitä viikossa ja silti tarvii tukia elämiseen. Mutta luultavasti tällaiset ovat suurperheitä, eihän kaupankassan palkka riitä pk-seudulla elättämään viittä lasta. Tässäkin voisi ehkä peräänkuuluttaa ihmisen omaa vastuuta päätöksistään.
Ainoa keino sellaisen ihanneyhteiskunnan luomiseksi olisi, että valtio kehittäisi noita työpaikkoja. Muualta kun niitä ei heru.
Minusta tärkeintä olisi, että työttömät saadaan pysymään elämän syrjässä ja jonkinlaisessa päivärytmissä kiinni. Hyödyllinen työ pienessä määrin voisi olla oiva keino siihen. Voisi olla vaikka 1-2 h päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiinnostavinta kuulla mielipiteitä heiltä, joilla on kokemusta molemmista elämäntilanteista.
Moro
Olen joutunut asumaan nuoruudessani kaksi viikkoa kerjäämällä vailla kattoa pään päällä.
Velkaa 10 000mk
Nyt, 25 vuotta myöhemmin, ansaitsen yli 80 000€ käteen vuodessa.
Tämä siitä syystä, että olen yrittänyt ja keksinyt ratkaisuja.
Eli ei liene yllätys, että haluan ihmisten tekevän rahaa vastaan jotakin. Ei paljon jotta jää aikaa kehityä ja keksiä parempaa tekemistä.
Inhoan elämän tapaa jossa lypsetään muiden työntuloksia ja ainoastaan lorvitaan.
Vierailija kirjoitti:
Yllätys.
Vastaavasti voidaan laittaa osingot ja muut rikkaiden "tuet" vastikkeelliseksi.
Koulut tainneet jäädä pahasti kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllätys.
Vastaavasti voidaan laittaa osingot ja muut rikkaiden "tuet" vastikkeelliseksi.Nekö ei sitä muka jo ole? Osingot ei ole tukia eikä niitä ilmaiseksi saa.
Käsittämätöntä, että joidenkin mielestä on o.k. että joillekin jaetaan ilmaista rahaa. Sairaat ja heistä huolehtiminen on erikseen. Yleensähän tuota mieltä on ne jotka eivät omasta pussistaan mitään maksa vaan ovat saamapuolella. Mieli muuttuisi hyvin nopeasti jos joutuisivat itse lahjoittamaan rahojaan pois.
Pitäisikö työttömien sitten vaan kuolla nälkään?
Jos sosiaalitukia ei jaettaisi, Suomen rikkailla olisi aidatut asuinalueet ja henkivartijat mukana. Ja hyvinhän te osaatte veroja kiertää, silti pitää itkeä.
Sinä mielummin k u olisit nälkään kuin opiskelisit tai tekisit vapaaehtoistyötä?? Siitähän oli kyse. Että annettais yhteiskunnalle jotain takaisinkin. Minä en kehdannut työttömänä ainakaan vaan olla ottajana. Pyrin tekemään kaikkea mahdollista hyödyttääkseni yhteiskuntaa. Täällä on hirveä shokkiuutinen, että rahan eteen vois edes jotain tehdä.
Ja nyt pois suljetaan toki ihmiset, joilla ei ole kykyä tähän esim sairauden vuoksi.
En kuolisi mieluummin tietenkään nälkään. Mutta jos töitä teen, niin otan siitä vastaan palkan, enkä mitään almuja. Opiskelupaikan saaminen ei ole aina mahdollista.
palkkatukityö on vain keino pienentää eläkkeitä. miksi menisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllätys.
Vastaavasti voidaan laittaa osingot ja muut rikkaiden "tuet" vastikkeelliseksi.Nekö ei sitä muka jo ole? Osingot ei ole tukia eikä niitä ilmaiseksi saa.
Käsittämätöntä, että joidenkin mielestä on o.k. että joillekin jaetaan ilmaista rahaa. Sairaat ja heistä huolehtiminen on erikseen. Yleensähän tuota mieltä on ne jotka eivät omasta pussistaan mitään maksa vaan ovat saamapuolella. Mieli muuttuisi hyvin nopeasti jos joutuisivat itse lahjoittamaan rahojaan pois.
Pitäisikö työttömien sitten vaan kuolla nälkään?
Jos sosiaalitukia ei jaettaisi, Suomen rikkailla olisi aidatut asuinalueet ja henkivartijat mukana. Ja hyvinhän te osaatte veroja kiertää, silti pitää itkeä.
Sinä mielummin k u olisit nälkään kuin opiskelisit tai tekisit vapaaehtoistyötä?? Siitähän oli kyse. Että annettais yhteiskunnalle jotain takaisinkin. Minä en kehdannut työttömänä ainakaan vaan olla ottajana. Pyrin tekemään kaikkea mahdollista hyödyttääkseni yhteiskuntaa. Täällä on hirveä shokkiuutinen, että rahan eteen vois edes jotain tehdä.
Ja nyt pois suljetaan toki ihmiset, joilla ei ole kykyä tähän esim sairauden vuoksi.
Aivan turhaa räyskytystä jos et ole valmis siirtymään elämään tuilla ja tekemään vapaaehtoistöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiinnostavinta kuulla mielipiteitä heiltä, joilla on kokemusta molemmista elämäntilanteista.
Moro
Olen joutunut asumaan nuoruudessani kaksi viikkoa kerjäämällä vailla kattoa pään päällä.
Velkaa 10 000mkNyt, 25 vuotta myöhemmin, ansaitsen yli 80 000€ käteen vuodessa.
Tämä siitä syystä, että olen yrittänyt ja keksinyt ratkaisuja.
Eli ei liene yllätys, että haluan ihmisten tekevän rahaa vastaan jotakin. Ei paljon jotta jää aikaa kehityä ja keksiä parempaa tekemistä.Inhoan elämän tapaa jossa lypsetään muiden työntuloksia ja ainoastaan lorvitaan.
Mutta ymmärrätkö, että kaikille ei töitä riitä eikä kaikki kykene tai saavuta koskaan tuollaista elintasoa?
Vierailija kirjoitti:
En tunne muita köyhiä tukien varassa eläviä ihmisiä kuin nuorehkon sukulaistyttöni. Kämppä on täynnä lemmikkejä ja jostain rescue-yhdistyksestä piti hankkia koira, jolla on sairauksia, joihin menee satoja euroja vuodessa. Mitään ei ole opiskellut yläasteen jälkeen, koska kaikki ahdistaa. Reilusti yli parikymppinen eikä ole tehnyt koskaan palkkatöitä.
Tuskin on ainoa laatuaan. Kaveripiiri ainakin tuntuu olevan samanlaista syrjäytymisen kynnyksellä keikkuvaa porukkaa. Eikö näille voisi tehdä jotain? Velvoittaa edes johonkin, eikä antaa lojua kotona? En usko, että kukaan tästä porukasta ryhdistäytyy itsekseen. Vai onko ok, että osa vaan syrjäytyy pääse koskaan tavalliseen elämään kiinni? Kyllä ne velvoitteet oikein asetettuna olisi lähinnä ihmisten itsensä etu.
Voihan hänellä olla vaikka sosiaalisten tilanteiden pelko, ken tietää. Se ei parane ihmisten joukkoon menemällä, vaan päin vastoin pahenee. Pitää myös miettiä mikä esimerkiksi tuontyyppistä voi aiheuttaa, vaikka ei tuttusi olisikaan sellainen tapaus: esimerkiksi koulukiusaaminen ja syrjintä on yksi joka aiheuttaa vetäytymistä. Kun saa muilta vain negatiivista palautetta, niin kääriytyy kotiinsa. Sellaista ei ole kuin "itsestä niskasta kiinni ottaminen" ja "kestäminen", vaan kyse on siitä, että ihminen muuttuu pikkuhiljaa toimintakyvyttömäksi. Tämä on yksi niitä eroja joita toiseen ryhmään kuuluvien on vaikeaa ymmärtää. Ihmisten hermojärjestelmä on erilainen ja siinä missä yksi kykenee toimimaan, niin toinen lamaantuu.
Mitä voisi tehdä? Korjata meidän rikkinäisen koulun, jossa kiusataan edelleen kauniista kivakoulu -puheesta huolimatta, korjata ihmiset vahvoiksi ja ehyiksi, tukea heitä ja poistaa kiusaaminen myös työpaikoilta.
Esimerkiksi sinä voisit kirjoittaa tutustasi aivan toisin: Wau, meillä on kyllä ihanan hyväsydäminen tyttö, joka ei kannata sairaiden koirarotujen jalostamista, vaan on ottanut rescuekoiria! Voi miten hyvää työtä hän tekee huolehtiessaan niistä eläimistä, joilla on ollut kova elämä. Uhraa vielä omat rahansakin airaimman hyvinvointiin. Hieno ihminen!
Mutta ei - sinäkin vain vihaat ja vihaat ja siksi meillä on niin paljon syrjäytyneitä ja työttömiä.
Mikä ongelma työttömällä olisi tehdä jotain yleishyödyllistä tukeakseen yhteiskuntaa, joka maksaa hänen toimeentulonsa työttömyyden ajalta?
Jos se tarkoittaa esimerkiksi 5h/kk niin en ymmärrä mitä voisi estää sen tekemisen?
Yhteiskunta voisi säästää tässä jonkin verran rahaa, kun kunnat organisoisivat tietyt työt työttömien tehtäviksi.
En kannata vastikkeetonta kotona istumista. Kaikenlainen työnteko pitää ihmistä aktiivisena. Passivoituminen on iso ongelma ja teettää edelleen lisää ongelmia henkilölle itselleen.
Hyvinvointiyhteiskuntamme on jo menossa pahoinvointiyhteiskunnaksi. Miksi hyvätuloiset ovat maksajan asemassa joka puolella?
7500€ palkasta maksat 50% veroa, käteen= 3750€
2000€ palkasta maksat 16% veroa, käteen= 1700€
Haloo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tunne muita köyhiä tukien varassa eläviä ihmisiä kuin nuorehkon sukulaistyttöni. Kämppä on täynnä lemmikkejä ja jostain rescue-yhdistyksestä piti hankkia koira, jolla on sairauksia, joihin menee satoja euroja vuodessa. Mitään ei ole opiskellut yläasteen jälkeen, koska kaikki ahdistaa. Reilusti yli parikymppinen eikä ole tehnyt koskaan palkkatöitä.
Tuskin on ainoa laatuaan. Kaveripiiri ainakin tuntuu olevan samanlaista syrjäytymisen kynnyksellä keikkuvaa porukkaa. Eikö näille voisi tehdä jotain? Velvoittaa edes johonkin, eikä antaa lojua kotona? En usko, että kukaan tästä porukasta ryhdistäytyy itsekseen. Vai onko ok, että osa vaan syrjäytyy pääse koskaan tavalliseen elämään kiinni? Kyllä ne velvoitteet oikein asetettuna olisi lähinnä ihmisten itsensä etu.
Kuulostaa siltä, että tyttö tarvitsee mahdollisesti mielenterveyspalveluja eikä raippaa selkäänsä.
Miksi kaikkien pitäisi edes ryhdistäytyä? Töitä on liian vähän, nytkään ei riitä kaikille. Automaatio tulee syömään vielä lisää työpaikkoja. Todennäköisesti luovaa ajattelua vaativat alat eivät automatisoidu, mutta emme tiedä mikä tilanne on vaikka 50 vuoden päästä.
Minusta on parempi, että ne vähäiset työpaikat jäävät heille, jotka oikeasti töitä haluavat ja niihin kykenevät.
Näitä ihmisiä valitettavasti on, ettei heitä kiinnosta onko jonkun kepittämisestä mitään hyötyä kenellekään, tärkeintä on vain ettei kenelläkään ole heidän kuvitelmissaan liian kivaa. Hyvin harvalla köyhällä on, mutta jos ei ymmärrys taivu siihen mitä eroa on työssäkäyvän kesälomalla kaikkine mahdollisuuksineen ja pitkäaikasityöttömän päivittäisen selviytymiskamppailun välillä, niin mennään niin pienillä aivoilla, ettei mikään selittäminen tai rautatangosta vääntäminen asiaa heille sen selvemmäksi tee.
Mikä ihmeen päivittäinen selviytymiskamppailu? Yhteiskunta maksaa asumisen, käyttörahan, terveydenhuollon, ruuat saa maksutta hyvätekeväisyysjärjestöiltä ja lapsille lahjat avustusjärjestöistä. Itse ei tarvitse nähdä muuta vaivaa kuin rahan vastaanottaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tunne muita köyhiä tukien varassa eläviä ihmisiä kuin nuorehkon sukulaistyttöni. Kämppä on täynnä lemmikkejä ja jostain rescue-yhdistyksestä piti hankkia koira, jolla on sairauksia, joihin menee satoja euroja vuodessa. Mitään ei ole opiskellut yläasteen jälkeen, koska kaikki ahdistaa. Reilusti yli parikymppinen eikä ole tehnyt koskaan palkkatöitä.
Tuskin on ainoa laatuaan. Kaveripiiri ainakin tuntuu olevan samanlaista syrjäytymisen kynnyksellä keikkuvaa porukkaa. Eikö näille voisi tehdä jotain? Velvoittaa edes johonkin, eikä antaa lojua kotona? En usko, että kukaan tästä porukasta ryhdistäytyy itsekseen. Vai onko ok, että osa vaan syrjäytyy pääse koskaan tavalliseen elämään kiinni? Kyllä ne velvoitteet oikein asetettuna olisi lähinnä ihmisten itsensä etu.
Kuulostaa siltä, että tyttö tarvitsee mahdollisesti mielenterveyspalveluja eikä raippaa selkäänsä.
Miksi kaikkien pitäisi edes ryhdistäytyä? Töitä on liian vähän, nytkään ei riitä kaikille. Automaatio tulee syömään vielä lisää työpaikkoja. Todennäköisesti luovaa ajattelua vaativat alat eivät automatisoidu, mutta emme tiedä mikä tilanne on vaikka 50 vuoden päästä.
Minusta on parempi, että ne vähäiset työpaikat jäävät heille, jotka oikeasti töitä haluavat ja niihin kykenevät.
Näitä ihmisiä valitettavasti on, ettei heitä kiinnosta onko jonkun kepittämisestä mitään hyötyä kenellekään, tärkeintä on vain ettei kenelläkään ole heidän kuvitelmissaan liian kivaa. Hyvin harvalla köyhällä on, mutta jos ei ymmärrys taivu siihen mitä eroa on työssäkäyvän kesälomalla kaikkine mahdollisuuksineen ja pitkäaikasityöttömän päivittäisen selviytymiskamppailun välillä, niin mennään niin pienillä aivoilla, ettei mikään selittäminen tai rautatangosta vääntäminen asiaa heille sen selvemmäksi tee.
Te olette molemmat ymmärtäneet minut väärin. Olen monessa asiassa samaa mieltä kanssanne. Mutta ryhdistäytyminen olisi myös ihmisen itsensä etu, jotta elämän ei tarvitsisi olla selviytymistaistelua. Siksi ne oikeanlaiset kustomoidut velvoitteet voisi parantaa pidemmän päälle ihmisten elämänlaatua. Monet myös tarvitsisivat muuta apua.
Norsunluutornista ja pehmeiltä palleilta ,taskut täynnä rahaa on toisille vastikkeellisuutta hyvä huudella....
Rikkaat tahtoo vaan orjia itselleen,jotka tekee työt heille ilmaiseksi.EI käy!!!!!! Jos haluatte porukan töihin,maksatte siitä. Kyllä näin ON!!!!!!!!
Työttömät kertoo ramppaavansa haastatteluissa, laativansa yksilöllisiä hakemuksia työpaikkoihin, osallistuvansa joillekin turhille diipadaapa-CV-kursseille ja sitten vielä väitetään laiskoiksi. Helppohan se on huudella suojatyöpaikan helmoista.