HS: "Sumalaisten enemmistön mielestä sosiaaliturvan vastineeksi on tehtävä jotakin hyödyllistä – etenkin suurituloiset haluavat vastikkeellisuutta"
"Kahdessa alimmassa tuloluokassa eli alle tuhannen euron kuukausibruttotuloilla vastaajien enemmistö on sitä mieltä, että ehtoja ja vastikkeellisuutta ei tarvittaisi.
Ylimmissä tuloluokissa enemmistö puolestaan haluaa vastikkeellisuutta. Yli 7 500 euron kuukausituloja saavista yli 75 prosenttia on sitä mieltä, että sosiaaliturvan uudistukseen täytyy sisältää vaatimuksia erilaisesta yhteiskunnallisesti hyödyllisestä tekemisestä.
Jos ihmisellä oli omaa kokemusta työttömyydestä viiden viime vuoden aikana, se vähensi vastikkeellisuuden kannatusta ja vastaavasti jos kokemusta ei ollut, vastikkeellisuutta myös kannatettiin enemmän."
Kommentit (354)
Tuo työmarkkinatuki n. 500€ ei riitä nytkään yhtään mihinkään joten sen ei kyllä pitäisi olla vastikkeellista tai sitten sitä pitäisi korottaa niin paljon että voisi sitten ostaa edes enemmän ruokaa jos se vapaaehtoistyö tms. vie energiaa. Toki jos tarkastellaan niitä jotka erilaisten tukien yhdistelmin pääsevät jo paremmille "rahoille", eli lähes samoihin kuin pienipalkkainen niin ehkä siinä vaiheessa terveiltä henkilöiltä voi jo odottaa jotain panostusta. Työttömäthän ovat aivan eriarvoisessa asemassa tukien suhteen.
En ole rikas vaan hieman yli keskituloinen. Nykyinen järjestelmä, joka syrjäyttää osan porukan makaamaan kotonaan ja ahdistumaan on aivan järjetön. Vähemmän ne seinätkin kaatuu päälle kun käy vaikka jossain yleishyödyllisessä työkokeilussa, kuntouttavassa tai vastaavassa. Kannattaa huomata yksinkertaisimmankin, että yhteiskunnan tuulet tulevat nykyisin oikealta eikä halukkuutta ole maksaa kotona makoilijoille loputtomiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos raha on vastikkeellista, se ei ole tuki vaan palkka. Mitä työtä rikas tekisi 500 euron palkkaa vastaan?
Olen pienituloinen ja sitä mieltä että tuet voivat olla yhtä hyvin puolet nykyisestä suuruusluokastaan. Kun ne ovat tarpeeksi pieniä on vastikkeellisuus ihan se ja sama koska ihmisten olisi pakon edessä aktivoiduttava tai muutettava metsään pk-seudulta kun se raha ei yksinkertaisesti riittäisi elämään kaupungissa. Näinhän se hoidetaan muissa maissa, voisi Suomikin siirtyä utopiasta realismiin.
Tuilla elävät ihmiset elävät yhtä hyvin kuin minä, joten kysymys kuuluu miksi edes käyn töissä? Pitäisikö mieluummin heittäytyä sohvalle makaamaan? Harmi kun ei moraali oikein salli tätä. En ole mikään kokoomustrolli vaan omassa lähipiirissä nähnyt tämän käytännössä.
Jos tuet olisivat puolet nykyisestä, olisin koditon ja luultavasti kuollut jo pakkaseen, enkä olisi tällä hetkellä töissä maksamassa niitä ihania veroja. Te tukien vastustajat ette tunnu näkevän asioita omaa nenäänne ja tätä päivää pidemmälle.
Voit milloin tahansa jättäytyä työttömäksi, jos kadehdit heidän tukielämäänsä noin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllätys.
Vastaavasti voidaan laittaa osingot ja muut rikkaiden "tuet" vastikkeelliseksi.Nekö ei sitä muka jo ole? Osingot ei ole tukia eikä niitä ilmaiseksi saa.
Käsittämätöntä, että joidenkin mielestä on o.k. että joillekin jaetaan ilmaista rahaa. Sairaat ja heistä huolehtiminen on erikseen. Yleensähän tuota mieltä on ne jotka eivät omasta pussistaan mitään maksa vaan ovat saamapuolella. Mieli muuttuisi hyvin nopeasti jos joutuisivat itse lahjoittamaan rahojaan pois.
Pitäisikö työttömien sitten vaan kuolla nälkään?
Jos sosiaalitukia ei jaettaisi, Suomen rikkailla olisi aidatut asuinalueet ja henkivartijat mukana. Ja hyvinhän te osaatte veroja kiertää, silti pitää itkeä.
Köyhä ei voi edes kiertää veroja, kun ei niitä maksa. Todella iso vääryys!
Sossu maksaa asumisen, ruuan saa maksutta suoraa jakelusta, lapsille maksetaan harrastukset jne. eli suomalainen köyhä elää todella vastikkeetta parempaa elämää kuin moni veroja maksava keskituloinen. Miksi siis ei voitaisi edellyttää edes sitä, että hakee töitä, miksi sekin on liikaa vaadittu?
Niitä osinkotuloja saa muuten yli puolet suomalaisista, iso osa opiskelijoita ja eläkeläisiä. On ihan oma valinta pysyä köyhänä, kukaan ei siihen pakota.
Uskotko todellakin tuon viimeisen lauseen? Ei ihmekään että tällaisia mielipiteitä syntyy, kun ihmiset ovat niin vieraantuneita totuudesta.
Ei meillä todellakaan ole samat mahdollisuudet, taidot ja lähtökohdat lähteä ponnistamaan köyhyydestä pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos raha on vastikkeellista, se ei ole tuki vaan palkka. Mitä työtä rikas tekisi 500 euron palkkaa vastaan?
Olen pienituloinen ja sitä mieltä että tuet voivat olla yhtä hyvin puolet nykyisestä suuruusluokastaan. Kun ne ovat tarpeeksi pieniä on vastikkeellisuus ihan se ja sama koska ihmisten olisi pakon edessä aktivoiduttava tai muutettava metsään pk-seudulta kun se raha ei yksinkertaisesti riittäisi elämään kaupungissa. Näinhän se hoidetaan muissa maissa, voisi Suomikin siirtyä utopiasta realismiin.
Tuilla elävät ihmiset elävät yhtä hyvin kuin minä, joten kysymys kuuluu miksi edes käyn töissä? Pitäisikö mieluummin heittäytyä sohvalle makaamaan? Harmi kun ei moraali oikein salli tätä. En ole mikään kokoomustrolli vaan omassa lähipiirissä nähnyt tämän käytännössä.
Monissa muissa maissa sitten onkin todella paljon asunnottomuutta ja muuta kurjuutta. Sinunkin kannattaisi pienituloisena ottaa huomioon, että tuille putoaminen ei meillä pienituloisilla työssä käyvillä ole ihan kaukainen asia. Matalapalkkatyöstä kun joutuu työttömäksi ja on vähän enemmän ikää, saa työttömäksi yleensä jäädäkin.
Miten muuten ajattelit, että niiden työssä käyvien tukia saavien kohdalla tehtäisiin, niiden, jotka tekevät matalapalkkatyötä pääkaupunkiseudulla? Moni heistä saa asumistukea. Sieltä metsästäkö he saavat uutta työtä? Entä kuka tekee pääkaupunkiseudulla nämä työt sitten kun niitä tekevät eivät enää voi täällä asua?
Vierailija kirjoitti:
En ole rikas vaan hieman yli keskituloinen. Nykyinen järjestelmä, joka syrjäyttää osan porukan makaamaan kotonaan ja ahdistumaan on aivan järjetön. Vähemmän ne seinätkin kaatuu päälle kun käy vaikka jossain yleishyödyllisessä työkokeilussa, kuntouttavassa tai vastaavassa. Kannattaa huomata yksinkertaisimmankin, että yhteiskunnan tuulet tulevat nykyisin oikealta eikä halukkuutta ole maksaa kotona makoilijoille loputtomiin.
Outo tämä oletus että työttömyys on makoilua. Koskaan en ole jaksanut kuntoilla ja ulkoilla niin paljon kuin työttömänä. Jaksoi myös tärkeitä ihmissuhteita ylläpitää ihan eri tavalla. Jos johonkin olisi pakotettu, niin palkkaa olisin vaatinut vastikkeeksi.

Se vaan totuus että moni syntymästään varakas luulee että sossun rahoilla voi notkua baarissa jokapäivä aamusta iltaan kaljaa lipittäen ja syödä noutoruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllätys.
Vastaavasti voidaan laittaa osingot ja muut rikkaiden "tuet" vastikkeelliseksi.Nekö ei sitä muka jo ole? Osingot ei ole tukia eikä niitä ilmaiseksi saa.
Käsittämätöntä, että joidenkin mielestä on o.k. että joillekin jaetaan ilmaista rahaa. Sairaat ja heistä huolehtiminen on erikseen. Yleensähän tuota mieltä on ne jotka eivät omasta pussistaan mitään maksa vaan ovat saamapuolella. Mieli muuttuisi hyvin nopeasti jos joutuisivat itse lahjoittamaan rahojaan pois.
Tuet ovat jo moneen kertaan verotettua rahaa ja se palaa jokatapauksessa kiertoon köyhältä tavalla tai toisella pienuutensa vuoksi. Sellaisen, joka ei ymmärrä omakohtaisesti, missä tilassa Suomen virkakoneisto ja terveydenhuolto on, pitäisi vaikka tutustua muutamaan ihmiseen, jotka vasten omaa tahtoaan selviävät tukien varassa. Sairaat erikseen? Pitkäaikaistyöttömyys jo itsessään on sairastuttavaa, eikä olematon omanarvontunne ja lannistava yhteiskunnallinen asenneilmapiiri auta tippaakaan. Tervetuloa kokeilemaan täyspäiväistä työttömyyttä vaikkapa kolmeksi vuodeksi ennen tietämättömiä kannanottoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole rikas vaan hieman yli keskituloinen. Nykyinen järjestelmä, joka syrjäyttää osan porukan makaamaan kotonaan ja ahdistumaan on aivan järjetön. Vähemmän ne seinätkin kaatuu päälle kun käy vaikka jossain yleishyödyllisessä työkokeilussa, kuntouttavassa tai vastaavassa. Kannattaa huomata yksinkertaisimmankin, että yhteiskunnan tuulet tulevat nykyisin oikealta eikä halukkuutta ole maksaa kotona makoilijoille loputtomiin.
Outo tämä oletus että työttömyys on makoilua. Koskaan en ole jaksanut kuntoilla ja ulkoilla niin paljon kuin työttömänä. Jaksoi myös tärkeitä ihmissuhteita ylläpitää ihan eri tavalla. Jos johonkin olisi pakotettu, niin palkkaa olisin vaatinut vastikkeeksi.
Kivat sulle. Luuletko, että myössäkäyvät emme haluaisi kuntoilla ja nähdä läheisiä? Ei vaan jää aikaa, kun pitää sinutkin elättää. Voisit tehdä jotenkin osasi tässä yhteiskunnassa, ei se niin voi mennä, että toiset vain raatavat ja toiset saavat elellä hettoiksi ja nauttia vapaa-ajastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllätys.
Vastaavasti voidaan laittaa osingot ja muut rikkaiden "tuet" vastikkeelliseksi.Nekö ei sitä muka jo ole? Osingot ei ole tukia eikä niitä ilmaiseksi saa.
Käsittämätöntä, että joidenkin mielestä on o.k. että joillekin jaetaan ilmaista rahaa. Sairaat ja heistä huolehtiminen on erikseen. Yleensähän tuota mieltä on ne jotka eivät omasta pussistaan mitään maksa vaan ovat saamapuolella. Mieli muuttuisi hyvin nopeasti jos joutuisivat itse lahjoittamaan rahojaan pois.
Pitäisikö työttömien sitten vaan kuolla nälkään?
Jos sosiaalitukia ei jaettaisi, Suomen rikkailla olisi aidatut asuinalueet ja henkivartijat mukana. Ja hyvinhän te osaatte veroja kiertää, silti pitää itkeä.
Köyhä ei voi edes kiertää veroja, kun ei niitä maksa. Todella iso vääryys!
Sossu maksaa asumisen, ruuan saa maksutta suoraa jakelusta, lapsille maksetaan harrastukset jne. eli suomalainen köyhä elää todella vastikkeetta parempaa elämää kuin moni veroja maksava keskituloinen. Miksi siis ei voitaisi edellyttää edes sitä, että hakee töitä, miksi sekin on liikaa vaadittu?
Niitä osinkotuloja saa muuten yli puolet suomalaisista, iso osa opiskelijoita ja eläkeläisiä. On ihan oma valinta pysyä köyhänä, kukaan ei siihen pakota.
Uskotko todellakin tuon viimeisen lauseen? Ei ihmekään että tällaisia mielipiteitä syntyy, kun ihmiset ovat niin vieraantuneita totuudesta.
Ei meillä todellakaan ole samat mahdollisuudet, taidot ja lähtökohdat lähteä ponnistamaan köyhyydestä pois.
Ainoa rajoittava tekijä on sinun älykkyytesi.
Hitto mitä loisia tällä palstalla majailee päiväsaikaan :D olette kyllä vastenmielistä sakkia.
Vierailija kirjoitti:
Jos raha on vastikkeellista, se ei ole tuki vaan palkka. Mitä työtä rikas tekisi 500 euron palkkaa vastaan?
Viis päivää viikossa jossain pakkotyössä 10h.
Lopun kuukauden sitten työttömänä.
Näinhän moni käy töissäkin, kun on tehty töitä ja oli luvattu enemmän työpäiviä kuukauteen, niin on ylitetty tietty määrä jonka jälkeen ei tule tukia.
Sitten pitääkin pärjätä viidellä sadalla kuussa, kun meni tekemään silpputyötä, eikä saanut lisää töitä mistään. Kympin tunti viisi päivää viikossa.
Paska diili.
Tosi moni tekee tuollaista, etenkin opiskelijat.
Menettää viisi päivää ja olisi tukien mukana saanut enemmän.
Ei työnteko tässä maassa kannata.
Voin mä mennä johonkin suuryritykseen vaikka rikkomaan paikkoja. Itse koen kyseisen aktiviteetin yleishyödylliseksi.
Onneksi pian koittaa se päivä, kun kaikki te oksettavat elämäntapatyöttömät joudutte luopumaan niistä loisimistuistanne.
Työttömyyden ymmärrän, mutta tuo asenne, että rahaa tippuu taivaalta eikä sen eteen kuulu tehdä yhtään mitään (paitsi RIKKAIDEN VAI MITÄ) on niin järkyttävän alhaisen älykkyyden tunnusmerkki, että etoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos raha on vastikkeellista, se ei ole tuki vaan palkka. Mitä työtä rikas tekisi 500 euron palkkaa vastaan?
Olen pienituloinen ja sitä mieltä että tuet voivat olla yhtä hyvin puolet nykyisestä suuruusluokastaan. Kun ne ovat tarpeeksi pieniä on vastikkeellisuus ihan se ja sama koska ihmisten olisi pakon edessä aktivoiduttava tai muutettava metsään pk-seudulta kun se raha ei yksinkertaisesti riittäisi elämään kaupungissa. Näinhän se hoidetaan muissa maissa, voisi Suomikin siirtyä utopiasta realismiin.
Tuilla elävät ihmiset elävät yhtä hyvin kuin minä, joten kysymys kuuluu miksi edes käyn töissä? Pitäisikö mieluummin heittäytyä sohvalle makaamaan? Harmi kun ei moraali oikein salli tätä. En ole mikään kokoomustrolli vaan omassa lähipiirissä nähnyt tämän käytännössä.
Tämä voisi olla tepsivä keino, myös jos se työpaikka sitten joskus löytyy sieltä pk-seudulta, saisi myös asunnon helpommin ja edullisemmin. Ei tarvitsisi pitkiä aikoja jonottaa, kuten nykyisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole rikas vaan hieman yli keskituloinen. Nykyinen järjestelmä, joka syrjäyttää osan porukan makaamaan kotonaan ja ahdistumaan on aivan järjetön. Vähemmän ne seinätkin kaatuu päälle kun käy vaikka jossain yleishyödyllisessä työkokeilussa, kuntouttavassa tai vastaavassa. Kannattaa huomata yksinkertaisimmankin, että yhteiskunnan tuulet tulevat nykyisin oikealta eikä halukkuutta ole maksaa kotona makoilijoille loputtomiin.
Outo tämä oletus että työttömyys on makoilua. Koskaan en ole jaksanut kuntoilla ja ulkoilla niin paljon kuin työttömänä. Jaksoi myös tärkeitä ihmissuhteita ylläpitää ihan eri tavalla. Jos johonkin olisi pakotettu, niin palkkaa olisin vaatinut vastikkeeksi.
Kivat sulle. Luuletko, että myössäkäyvät emme haluaisi kuntoilla ja nähdä läheisiä? Ei vaan jää aikaa, kun pitää sinutkin elättää. Voisit tehdä jotenkin osasi tässä yhteiskunnassa, ei se niin voi mennä, että toiset vain raatavat ja toiset saavat elellä hettoiksi ja nauttia vapaa-ajastaan.
Olen yrittäjä, senkin urpo. Koko elämä vaan ei aina mene kuten suunnitellusti. Entinen työni automatisoitiin ja jäin työttömäksi. Olisi varmaan pitänyt kuolla nälkään tässä välissä, jotta sinä raukka olisit saanut oikeutta?
Vierailija kirjoitti:
Montako vanhuksen pyllyä rikkaat kävisi pyyhkimässä lapsilisää vastaan vai onko se eri asia?
Rikkaat on jo tehneet työtä rahoittaakseen tuon järjestelmän.
Miksi ihmisen pitäisi saada rahaa tekemättä mitään????? Odotan perusteluja.
Siinähän näkyi suoraan se yhteys, että jos on aina ollut töissä, niin vaatii vastikkeellisuutta. Mitä enemmän on joutunut ITSE olemaan työttömänä, niin sitä vähemmän vaatii vastikkeellisuutta. Koska silloin on huomannut, että ilmaisen työn teko = Työ ilman normaalia palkkaa, on väärin ja ihmisten hyväksikäyttöä. Eli mitä paremmin itsellä menee, niin sen enemmän haluaa rääkätä muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllätys.
Vastaavasti voidaan laittaa osingot ja muut rikkaiden "tuet" vastikkeelliseksi.Nekö ei sitä muka jo ole? Osingot ei ole tukia eikä niitä ilmaiseksi saa.
Käsittämätöntä, että joidenkin mielestä on o.k. että joillekin jaetaan ilmaista rahaa. Sairaat ja heistä huolehtiminen on erikseen. Yleensähän tuota mieltä on ne jotka eivät omasta pussistaan mitään maksa vaan ovat saamapuolella. Mieli muuttuisi hyvin nopeasti jos joutuisivat itse lahjoittamaan rahojaan pois.
Pitäisikö työttömien sitten vaan kuolla nälkään?
Jos sosiaalitukia ei jaettaisi, Suomen rikkailla olisi aidatut asuinalueet ja henkivartijat mukana. Ja hyvinhän te osaatte veroja kiertää, silti pitää itkeä.
Köyhä ei voi edes kiertää veroja, kun ei niitä maksa. Todella iso vääryys!
Sossu maksaa asumisen, ruuan saa maksutta suoraa jakelusta, lapsille maksetaan harrastukset jne. eli suomalainen köyhä elää todella vastikkeetta parempaa elämää kuin moni veroja maksava keskituloinen. Miksi siis ei voitaisi edellyttää edes sitä, että hakee töitä, miksi sekin on liikaa vaadittu?
Niitä osinkotuloja saa muuten yli puolet suomalaisista, iso osa opiskelijoita ja eläkeläisiä. On ihan oma valinta pysyä köyhänä, kukaan ei siihen pakota.
Uskotko todellakin tuon viimeisen lauseen? Ei ihmekään että tällaisia mielipiteitä syntyy, kun ihmiset ovat niin vieraantuneita totuudesta.
Ei meillä todellakaan ole samat mahdollisuudet, taidot ja lähtökohdat lähteä ponnistamaan köyhyydestä pois.Ainoa rajoittava tekijä on sinun älykkyytesi.
Hitto mitä loisia tällä palstalla majailee päiväsaikaan :D olette kyllä vastenmielistä sakkia.
Loisia päiväsaikaan, kuten sinä esimerkiksi? Miksi et ole töissä?
Minä olen työelämässä, joten menee nyt räksytykset väärään osoitteeseen.