Poikkeuksellisen korkea äo - Miten vaikuttanut elämääsi?

Vierailija kirjoitti:

Tarpeeksi älykäs osaa aikuisena varsin hyvin arvostaa oman älykkyytensä suhteessa muihin ja myös itseään älykkäämpiin. Mutta älykkyys ei ole onnen tae. Minullakin on se käsitys, että keskinkertaista älykkäämmät pärjäävät yhteiskunnassa paremmin, kuin huippuälykkäät. Lienevät ahkerampia touhuamaan. Mutta se on vain mutu.

Keskiverrot ymmärtää ihmisiä kumpaankin suuntaan. Muistan lukeneeni tuosta jutun tiedelehdestä joskus, että keskiverrot pärjää parhaiten.

Tein uteliaisuuttani tuon Mensan kotitestin ja pääsin siihen vähän älykkäämpien kategoriaan, eli 120 paremmalle puolelle. En ole koskaan pitänyt itseäni erityisen älykkäänä eikä kyllä lähipiirissäkään muukaan ole: olen kasvanut aika epäkannustavassa ja lyttäävässä ilmapiirissä.  Ehkä osin tästä syystä peruskoulu ja lukio menivät rimaa hipoen ja vasta kun olin päässyt omilleni jatko-opinnoissa, niin aloin saada edes jonkinlaista opintomenestystä. Taidan olla kävelevä esimerkki siitä kuinka paljon ympäristö vaikuttaa synnynnäisistä kyvyistä huolimatta. Pidän itseäni edelleen aika tyhmänä ja olen koko ikäni kärsinyt teeskentelijä-syndroomasta. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitat "elämän pikkuerikoisuuksilla"? Millaisissa tilanteissa "erityisyytesi" näkyy?

Itse en ole poikkeuksellisen älykäs (tutkittu on, äo 116) mutta veljeni on. Hänellä on tosin myös autismin kirjon piirteitä paljon, joten ei ehkä päde sinun tilanteeseesi. 

Jos ap olis älykäs, ei hänen tarvitsisi vauvapalstalla kysellä neuvoja.

Onko Mensan jäsenyydestä ollut kenellekään hyötyä tai hupia?

Erosin ensimmäisen vuoden jälkeen koska en jaksanut lukea jäsenlehteä ja foorumi ei ollut kovin aktiivinen. Ihmisten tapaaminen livenä tuntui liian pelottavalta koska olen aika arka. Käykö tapahtumissa muita naisia yleensä?

ÄO 134 mikä näkyy todella nopeana oppimisena ja älyllisten/tiedollisten asioiden haltuunottamisena.

Myös vanhemmilla, sisaruksilla ja useimmilla sukulaisilla on korkeanpuoleinen ÄO, kuten myös niillä ihmisillä, joista on tullut ystäviä. Heidän kanssaan on hauskaa pohtia monimutkaisiakin asiakokonaisuuksia ja konsepteja.

Työssä ja luottamustehtävissä älykkyydestä ja nopeudesta on ollut todella paljon apua.

Puolisolla ei ole ihan niin korkea ÄO, mutta minua paljon enemmän käytännön älyä ja tunneälyä. Kun puoliso opiskeli, turhautti, ettei hän ymmärtänyt ja oppinut opiskelemiaan konsepteja helposti ja jouduin tukiopettamaan häntä.

Toisaalta hän on saanut koko suhteen turhautua siitä, etten ole yhtä käytännöllinen kuin hän vaan keksin helposti turhan monimutkaisia ratkaisuja ja kaikenlaisia selityksiä joilla yritän perustella vääriksi osoittautuneita käytännön ratkaisujani.

En ole koskaan ajatellut, että voi kun en olisi näin älykäs.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuuko teistä että muut ihmiset on "hitaita". Joka asiaa punnitaan hirveän kauan , on toki osaltaan järkevääkin, mutta asiat tehdään hirveän hitaasti. Ja juurikin tuo "kaunareiden" katselu minuakin ihmetyttää , siinäkin ajassa saisi vaikka mitä tehtyä. Monilla on myös syy-seuraus suhde ihan tuntematon asia.

Kyllä tuntuu, ihan tosi usein. Olen opetellut odottamaan kun toinen hapuillen kulkee kohti vastausta jonka minä jo tiedän. 

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan kysymys oli :

"Poikkeuksellisen korkea äo - Miten vaikuttanut elämääsi?"

Jos tuo sana poikkeuksellisen otetaan sanatarkasti, silloin on niin että tällainen henkilö on keskellä laumaa jossa muut ajattelevat hänestä "tuo on erilainen". Tämä sen takia että viidenkymmenen henkilön porukassa voi olla tilastollisesti vain yksi todella älykäs.

Mikä tahansa sosiaalinen yhteisö kohtelee erilaisena pitämäänsä poikkeusyksilöä syrjivästi. Arto Paasilinnan romaanissa "ulvova mylläri" oli sävyjä tällaisesta ilmiöstä.

Kyllä ja sitä oppii peittelemään niitä ominaisuuksia, jotka ei porukkaan sovi. Kiinnostuksen aiheet voi olla täysin erilaiset muun porukan kanssa. Tarvii olla hieman sitä sosiaalistakin pelisilmää, että huomaa mitä piirrettä toiset pitävät vähän outona. 

(Toisaalta se nyt mitenkään välttämättä johdu äo:sta, ihmiset ovat erilaisia monista muistakin syistä johtuen) 

 nro 1218

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitat "elämän pikkuerikoisuuksilla"? Millaisissa tilanteissa "erityisyytesi" näkyy?

Itse en ole poikkeuksellisen älykäs (tutkittu on, äo 116) mutta veljeni on. Hänellä on tosin myös autismin kirjon piirteitä paljon, joten ei ehkä päde sinun tilanteeseesi. 

Jos ap olis älykäs, ei hänen tarvitsisi vauvapalstalla kysellä neuvoja.

Sosiaalisen tuen hakeminen on kyllä ihan kehittynyt selviytymiskeino. Minusta on rajoittunutta ajattelua, että vain vähemmän älykäs tarvitsisi tukea omille pohdinnoille tai uusia vertaisnäkökulmia.

ÄÖ ei vaikuta mitenkään elämään. Minulla on paljon korkeampi kuin sinulla. Älykyyttä on monenlaista, mutta jos ei ole lahjoja käyttää sitä, se on turhaa.

Yleisesti, itseään älykkääksi sanovat ovat omahyväisen tyhmiä, koska on paljon mahtavampiakin ihmisiä kuin ne joilla on mensan testit korkeat. Mm. Älykkyydellä ei tee mitään suuren persoonan rinnalla.

Osaan lukea naisten ajatukset

Vierailija kirjoitti:

Osaan lukea naisten ajatukset

Sano sitten mitä nyt ajattelen!

Tosiman kirjoitti:

ÄÖ ei vaikuta mitenkään elämään. Minulla on paljon korkeampi kuin sinulla. Älykyyttä on monenlaista, mutta jos ei ole lahjoja käyttää sitä, se on turhaa.

Yleisesti, itseään älykkääksi sanovat ovat omahyväisen tyhmiä, koska on paljon mahtavampiakin ihmisiä kuin ne joilla on mensan testit korkeat. Mm. Älykkyydellä ei tee mitään suuren persoonan rinnalla.

Kaikki sellaiset ihmiset (minun tuntemistani) ketkä ovat itse itsestään sanoneet, että ovat älykkäitä, ovat koko ajan päpättämässä, pätemässä, neuvomassa, arvostelemassa ja tietämässä paremmin mitä minä olen mieltä mistäkin. Puhuvat päälle, eivät kuuntele loppuun ja puhuvat alentuvasti kuin tyhmälle lapselle.

En voi mitenkään arvostaa ja kunnioittaa kyseistä ihmistyyppiä. He tekevät sen ihan mahdottomaksi. Jotain vähän tyhmempää ihmistä on helpompi kunnioittaa, jos sillä on hienotunteisuutta, nöyryyttä ja käytöstapoja.

Ei mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Tein uteliaisuuttani tuon Mensan kotitestin ja pääsin siihen vähän älykkäämpien kategoriaan, eli 120 paremmalle puolelle. En ole koskaan pitänyt itseäni erityisen älykkäänä eikä kyllä lähipiirissäkään muukaan ole: olen kasvanut aika epäkannustavassa ja lyttäävässä ilmapiirissä.  Ehkä osin tästä syystä peruskoulu ja lukio menivät rimaa hipoen ja vasta kun olin päässyt omilleni jatko-opinnoissa, niin aloin saada edes jonkinlaista opintomenestystä. Taidan olla kävelevä esimerkki siitä kuinka paljon ympäristö vaikuttaa synnynnäisistä kyvyistä huolimatta. Pidän itseäni edelleen aika tyhmänä ja olen koko ikäni kärsinyt teeskentelijä-syndroomasta. 

Tuo lyttäävää ja mitätöivä ilmapiiri on niin surullinen asia, etten kestä. On musertavaa aikuisena tajuta, ettei olekaan niin mitätön, kyvytön, huono ja arvoton mitä annettiin ymmärtää. Myönnän olevani jotenkin kateellinen ja katera, niille kenellä on ollut normaali ja kannustava koti.

Aikuisena selvisi psykologin tutkimuksissa, että olen keskimääräistä älykkäämpi, ja ihan hyvä ihminen siinä missä muutkin, ja että minullakin on oikeus haluta itselleni hyvää.

Heikompi lahjaiset porskuttaa kaukana edelläni, koska heitä on tuettu ja kannustettu. Se on jotenkin noloa minulle, koska koen, että minun pitäisi olla näillä "lahjoillani" vähintään yhtä menestynyt, ja että minulla ei ole oikeutta olla näin luuseri, kun "kykyjä" kerran olisi.

Jos kysytään täältä niin kaikilla on luultavasti poikkeavan korkea äo. Ja sen kyllä ymmärtää kun lukee palstaa. 

Olen ollut aina keskivertoa älykkäämpi. Lapsena opin itsekseni lukemaan kolmivuotiaana enkä oikein sopeutunut päiväkotiryhmään ikäisteni kanssa. Kävin jo alle kouluikäisenä kasvatusneuvolassa, missä psykologi teki ensimmäiset älykkyystestit, 149. Myös peruskoulussa oli ikäryhmään sopeutumisessa ongelmia. Testejä tehtiin nuorena ja aikuisuuden alkuaikoina uudelleen, 150 > 155.

Lukiossa alkoi olla jo helpompaa, ehkä osin siksi, että sinne valikoitui kohtalaisen älykästä porukkaa, osin varmasti omatkin sosiaaliset taidot oli jo vähän kehittyneemmät. Yliopistossa oli helppoa, sain kavereita ja nautin opiskelusta, tein kaksi maisterin tutkintoa ja väittelin tohtoriksi. Aikaa noihin ei kulunut sen kauemmin kuin useimmilla opiskelukavereilla yhden maisteritutkinnon kanssa.

Työelämän alku oli vaikeaa, mutta ajan myötä opin kantapään kautta käyttäytymään niin, että esimies ei koe asemaansa uhatuksi eikä luule, että yrittäisin hyppiä nenälle. Samoilla taidoilla,

millä menestyi lukiossa ja yliopistossa, ei menestynyt työelämässä. Empatiaakin voi kuitenkin harjoitella ja sitä voi oppia. Olen kuitenkin aina saanut helposti töitä ja päässyt uralla eteenpäin. Saan tehdä mielenkiintoista ja merkityksellistä työtä ja saan myös aika hyvää palkkaa.

Koen, että olen etuoikeutettu. Ihminen ei voi valita omaa älykkyyttään. Siksi ajattelen, että menestys ei ole pelkästään ihmisen omien valintojen ja ahkeruuden tulosta, eikä huono-osaisuus johdu pelkästään ihmisestä itsestään.

äo 142, ehkä isoin asia 53 vuoden elon aikana on ollut oppia, että "muilta" menee ohi asiat jotka ovat itselle päivän selviä. Taisin olla vasta pitkälti yli 30 kun tajusin että hei, ei noilla ole hajuakaan siitä mitä juuri tapahtui, ja kohta joudun selittämään asian heille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarpeeksi älykäs osaa aikuisena varsin hyvin arvostaa oman älykkyytensä suhteessa muihin ja myös itseään älykkäämpiin. Mutta älykkyys ei ole onnen tae. Minullakin on se käsitys, että keskinkertaista älykkäämmät pärjäävät yhteiskunnassa paremmin, kuin huippuälykkäät. Lienevät ahkerampia touhuamaan. Mutta se on vain mutu.

Keskiverrot ymmärtää ihmisiä kumpaankin suuntaan. Muistan lukeneeni tuosta jutun tiedelehdestä joskus, että keskiverrot pärjää parhaiten.

Ja muistaakseni kahden keskihajonnan verran jos on äo:ssa eroa, niin yksilöillä on jo suuria vaikeuksia tulla toimeen. Se ero on mensan jäsenen ja keskiverron välillä. Ja keskiverron ja kehitysvammaisen välillä.

....Tai ainahan toimeen voi tulla, mutta aito tasavertainen ystävyys on hankalaa. Ihmiset vain ajattelee niin eri tavoin sitten. 

Keskiverrot pärjää kun heitä on eniten. He löytävät kaltaisiaan, samalla tavoin ajattelevia kavereita helposti. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut aina keskivertoa älykkäämpi. Lapsena opin itsekseni lukemaan kolmivuotiaana enkä oikein sopeutunut päiväkotiryhmään ikäisteni kanssa. Kävin jo alle kouluikäisenä kasvatusneuvolassa, missä psykologi teki ensimmäiset älykkyystestit, 149. Myös peruskoulussa oli ikäryhmään sopeutumisessa ongelmia. Testejä tehtiin nuorena ja aikuisuuden alkuaikoina uudelleen, 150 > 155.

Lukiossa alkoi olla jo helpompaa, ehkä osin siksi, että sinne valikoitui kohtalaisen älykästä porukkaa, osin varmasti omatkin sosiaaliset taidot oli jo vähän kehittyneemmät. Yliopistossa oli helppoa, sain kavereita ja nautin opiskelusta, tein kaksi maisterin tutkintoa ja väittelin tohtoriksi. Aikaa noihin ei kulunut sen kauemmin kuin useimmilla opiskelukavereilla yhden maisteritutkinnon kanssa.

Työelämän alku oli vaikeaa, mutta ajan myötä opin kantapään kautta käyttäytymään niin, että esimies ei koe asemaansa uhatuksi eikä luule, että yrittäisin hyppiä nenälle. Samoilla taidoilla,

millä menestyi lukiossa ja yliopistossa, ei menestynyt työelämässä. Empatiaakin voi kuitenkin harjoitella ja sitä voi oppia. Olen kuitenkin aina saanut helposti töitä ja päässyt uralla eteenpäin. Saan tehdä mielenkiintoista ja merkityksellistä työtä ja saan myös aika hyvää palkkaa.

Koen, että olen etuoikeutettu. Ihminen ei voi valita omaa älykkyyttään. Siksi ajattelen, että menestys ei ole pelkästään ihmisen omien valintojen ja ahkeruuden tulosta, eikä huono-osaisuus johdu pelkästään ihmisestä itsestään.

Juuri näin. Myöskään kasvatusympäristöä ei lapsi voi valita. Harvinaisen virkistävää lukea, että joku elämässä pärjännyt myöntää, ettei ollut täysin omaa ansiota. 

Oma elämänpolkuni on mennyt monin osin samoin kuin sinulla, mutta ei kukaan kasvatusneuvolaan vienyt tutkittavaksi - opin lukemaan neljä- tai viisivuotiaana, aikuisena äo 151. 

Töissä se hyödyttää, kun pystyn nopeasti oivaltamaan itselleni vieraita asioita.

Mutta muuten en huomaa asiaa kuin ehkä siinä, että esim. palavereissa olen ehtinyt päättelemään asioita pitkälle siinä vaiheessa kun muut vielä tahkoavat alkuvaiheessa.

Se pitkästyttää

Korkea ÄO ei silti tarkoita viisautta, eli olen vain nopea oppimaan ja oivaltamaan, en erityisen viisas

Itsellä mensan viralliseata testistä tulos 135. Onhan se kivaa kun oppii kaiken helposti ja vähällä vaivalla. Ongelma on taas oma ulosanti, vaikka tiedän asioista paljon ja osaan yhdistellä tietoja niin en voi asiasta kertoa, ennen kuin olen ihan varma. Small talk on vierasta ja vastenmielistä. Joten yleensä olen vain hiljaa.