Lue keskustelun säännöt.
14v on alkanut seurustelemaan. Jostain syystä ajatus tuntuu vastenmieliseltä
06.12.2020 |
14v tyttö on alkanut seurustelemaan 16v pojan kanssa. En tiedä miksi, mutta epäilyttää. Poika vaikuttaa jotenkin luimulta, ei minulle puhu edes kysyttäessä oikein mitään. Nyt on taas käymässä ja kun tervehdin mulkaisi vain kulmien alta..
Kommentit (81)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otapa puheeksi pojan huoltajien kanssa.
Perus teinipoika, lakkaavat puhumasta tuossa iässä. On muutenkin tyttäresi poikaystävä, ei sinun. Oma äitini haukkui ensimmäisen poikaystäväni heti kun sai hänestä kuulla ja olen edelleen aikuisena äidille vihainen tästä. Äitini on aina muutenkin ollut hyvin innokas päättämään kaikesta puolestani.
Tottakai sitä jokainen toivoo parasta lapselleen ja nyt sitä parasta ei ole tullut. Kasvatustyö on kuitenkin nyt suurinpiirtein tehty ja satoa korjataan, joten sillä mennään. Jos tyttö on kasvatettu itseään arvostavaksi ja asioita reilusti arvioivaksi, niin kyllä hän tajuaa pian itse miten erilainen poju on kaikkiin fiksuihin kavereihin nähden ja huomaa myös pojun reaktiot teidän suuntaan.
Jos taas lapsuus on mennyt hieman väärillä poluilla, niin hän on täysin pojun vietävissä ja siitä saattaa tulla hyvin sotkuista jälkeä.
Vierailija kirjoitti:
Perus teinipoika, lakkaavat puhumasta tuossa iässä. On muutenkin tyttäresi poikaystävä, ei sinun. Oma äitini haukkui ensimmäisen poikaystäväni heti kun sai hänestä kuulla ja olen edelleen aikuisena äidille vihainen tästä. Äitini on aina muutenkin ollut hyvin innokas päättämään kaikesta puolestani.
Perusteinipoika osaa kyllä käytöstavat ja osaa käyttäytyä mukavasti toisen perheen luona. Minulla
on kolme teiniä ja tunnen myös heidän kavereitaan paljon ja ongelmia ei ole ollut, päinvastoin nuoret ovat olleet todella asiallisia ja mukavia. Kyllä vakka kantensa valitsee, jos kaikki on ollut hyvin sitä ennen .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tottakai sitä jokainen toivoo parasta lapselleen ja nyt sitä parasta ei ole tullut. Kasvatustyö on kuitenkin nyt suurinpiirtein tehty ja satoa korjataan, joten sillä mennään. Jos tyttö on kasvatettu itseään arvostavaksi ja asioita reilusti arvioivaksi, niin kyllä hän tajuaa pian itse miten erilainen poju on kaikkiin fiksuihin kavereihin nähden ja huomaa myös pojun reaktiot teidän suuntaan.
Jos taas lapsuus on mennyt hieman väärillä poluilla, niin hän on täysin pojun vietävissä ja siitä saattaa tulla hyvin sotkuista jälkeä.
Tai sitten ei. Minun lapsuuteni oli todella hyvä, oli kympintyttö koulussa ja päädyin myös yliopistoon. Huomasin jo yläasteella että aloin kiinnostua niistä pahimmista häiriköistä ja aikuisikä on mennyt kokonaan pikkurikollisten kanssa. Itse en käytä päihteitä, ei ole historiaa poliisin kanssa, ei ole mielenterveysongelmia, mutta ei kiinnosta tylsät nörttimiehet. Arvostan ihmisiä jotka menevät omia polkujaan. Ja uskallan myös laittaa välillä hyvinkin aggressiivisille miehille vastaan.
Ei se kasvatus ole aina kaikki kaikessa.
Tuon ikäiset teinipojat nyt vaan on tuollaisia. Jatka puhumista, kutsu kahvipöytään, paista lettuja, juttele normaalisti. Luimu rentoutuu kyllä kun hänet hyväksytään.
Ja käsittele tuo oma tunnelukkosi, tyttösi ei ole enää pikkulapsi vaan kasvava teini-ikäinen teinin juttuineen. Se muuten saattaa kohta sitten aloittaaa jo seksielämänkin. Molempien, sinun itsesi ja tyttösi, kannalta olisi paras tilanne kun et olisi niin kireä ja ahdistunut näistä normaaliin elämään kuuluvista asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian nuori. Tuleva yh-teiniäiti. Lusmuilee prisman portailla vauvansa kanssa muiden luuserinuorten kanssa.
Antaa ympäristölle todella pahaa signaalia, jos noin nuori seurustelee. Ihan pohjasakkaa. Myös vanhemmat mietityttävät tuolloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai sitä jokainen toivoo parasta lapselleen ja nyt sitä parasta ei ole tullut. Kasvatustyö on kuitenkin nyt suurinpiirtein tehty ja satoa korjataan, joten sillä mennään. Jos tyttö on kasvatettu itseään arvostavaksi ja asioita reilusti arvioivaksi, niin kyllä hän tajuaa pian itse miten erilainen poju on kaikkiin fiksuihin kavereihin nähden ja huomaa myös pojun reaktiot teidän suuntaan.
Jos taas lapsuus on mennyt hieman väärillä poluilla, niin hän on täysin pojun vietävissä ja siitä saattaa tulla hyvin sotkuista jälkeä.
Tai sitten ei. Minun lapsuuteni oli todella hyvä, oli kympintyttö koulussa ja päädyin myös yliopistoon. Huomasin jo yläasteella että aloin kiinnostua niistä pahimmista häiriköistä ja aikuisikä on mennyt kokonaan pikkurikollisten kanssa. Itse en käytä päihteitä, ei ole historiaa poliisin kanssa, ei ole mielenterveysongelmia, mutta ei kiinnosta tylsät nörttimiehet. Arvostan ihmisiä jotka menevät omia polkujaan. Ja uskallan myös laittaa välillä hyvinkin aggressiivisille miehille vastaan.
Ei se kasvatus ole aina kaikki kaikessa.
Arvosanat eivät kerro pään sisäisistä asioista kaikkea.huomaat sen nyt itsekin, jos kerran rikollisten kanssa hengaat ja elämäsi on aggressiivisille miehille vastaan laittamista. Huhheijaa vaan, että väitätkin kaiken olevan hyvin! Kasvatus on aina kaikki kaikessa. Sinulla asiat eivät ole olleet hyvin, vaikka miten väität. Valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäiset teinipojat nyt vaan on tuollaisia. Jatka puhumista, kutsu kahvipöytään, paista lettuja, juttele normaalisti. Luimu rentoutuu kyllä kun hänet hyväksytään.
Ja käsittele tuo oma tunnelukkosi, tyttösi ei ole enää pikkulapsi vaan kasvava teini-ikäinen teinin juttuineen. Se muuten saattaa kohta sitten aloittaaa jo seksielämänkin. Molempien, sinun itsesi ja tyttösi, kannalta olisi paras tilanne kun et olisi niin kireä ja ahdistunut näistä normaaliin elämään kuuluvista asioista.
14 vuotias on alaikäinen kaikilta osin. Olet sairas.
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäiset teinipojat nyt vaan on tuollaisia. Jatka puhumista, kutsu kahvipöytään, paista lettuja, juttele normaalisti. Luimu rentoutuu kyllä kun hänet hyväksytään.
Ja käsittele tuo oma tunnelukkosi, tyttösi ei ole enää pikkulapsi vaan kasvava teini-ikäinen teinin juttuineen. Se muuten saattaa kohta sitten aloittaaa jo seksielämänkin. Molempien, sinun itsesi ja tyttösi, kannalta olisi paras tilanne kun et olisi niin kireä ja ahdistunut näistä normaaliin elämään kuuluvista asioista.
Luimuille kannattaa olla juuri näin, kiva ja ystävällinen. Ei yliyrittämistä vaan tavallista arkea teillä, mutta hyväksyvä katse. Poika saattaa pelätä sinua, ettet hyväksy häntä.
Tällaiset tapaukset kyllä huomaavat, ketkä vanhemmista ovat mukavia, kilttejä. Tuovat sen kaveripiirissä esille vaikka luimuilevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tytär täyttää kohta 14 v, koulussa seurustele samanikäisistä lähinnä vain ongelmaperheiden lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai sitä jokainen toivoo parasta lapselleen ja nyt sitä parasta ei ole tullut. Kasvatustyö on kuitenkin nyt suurinpiirtein tehty ja satoa korjataan, joten sillä mennään. Jos tyttö on kasvatettu itseään arvostavaksi ja asioita reilusti arvioivaksi, niin kyllä hän tajuaa pian itse miten erilainen poju on kaikkiin fiksuihin kavereihin nähden ja huomaa myös pojun reaktiot teidän suuntaan.
Jos taas lapsuus on mennyt hieman väärillä poluilla, niin hän on täysin pojun vietävissä ja siitä saattaa tulla hyvin sotkuista jälkeä.
Tai sitten ei. Minun lapsuuteni oli todella hyvä, oli kympintyttö koulussa ja päädyin myös yliopistoon. Huomasin jo yläasteella että aloin kiinnostua niistä pahimmista häiriköistä ja aikuisikä on mennyt kokonaan pikkurikollisten kanssa. Itse en käytä päihteitä, ei ole historiaa poliisin kanssa, ei ole mielenterveysongelmia, mutta ei kiinnosta tylsät nörttimiehet. Arvostan ihmisiä jotka menevät omia polkujaan. Ja uskallan myös laittaa välillä hyvinkin aggressiivisille miehille vastaan.
Ei se kasvatus ole aina kaikki kaikessa.
Arvosanat eivät kerro pään sisäisistä asioista kaikkea.huomaat sen nyt itsekin, jos kerran rikollisten kanssa hengaat ja elämäsi on aggressiivisille miehille vastaan laittamista. Huhheijaa vaan, että väitätkin kaiken olevan hyvin! Kasvatus on aina kaikki kaikessa. Sinulla asiat eivät ole olleet hyvin, vaikka miten väität. Valitettavasti.
Masennustestistä saan kaksi pistettä ja olen oikein onnellinen elämässäni. En sanonut että elämäni on aggressiivisten miesten kanssa vastaan taistelemista, vaan että jos tulee tilanne jossa itseään pitää puolustaa niin myös pystyn siihen. Harrastan, itsetunto on hyvä, rakastan mm. kirjallisuutta ja ruoanlaittoa sekä olen sosiaalinen ja rohkea. Pidän ihmisistä ja heitä on ollut aina paljon ympärilläni. :)
Ainoa asia joka lapsuudessani on jäänyt negatiivisena mieleen on isäni reissaaminen työn perässä vuoden ajan kun olin lapsi. Olen isäni kanssa läheinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäiset teinipojat nyt vaan on tuollaisia. Jatka puhumista, kutsu kahvipöytään, paista lettuja, juttele normaalisti. Luimu rentoutuu kyllä kun hänet hyväksytään.
Ja käsittele tuo oma tunnelukkosi, tyttösi ei ole enää pikkulapsi vaan kasvava teini-ikäinen teinin juttuineen. Se muuten saattaa kohta sitten aloittaaa jo seksielämänkin. Molempien, sinun itsesi ja tyttösi, kannalta olisi paras tilanne kun et olisi niin kireä ja ahdistunut näistä normaaliin elämään kuuluvista asioista.
14 vuotias on alaikäinen kaikilta osin. Olet sairas.
14 on ikä jossa hormonit nyt vaan alkaa hyrrätä ja biologian kannalta olennaiset asiat alkaa kiehtoa. Näin on ollut aina ja näin tulee aina olemaan. Kasvatetaanko heitä vastuullisuuteen vai pidetäänkö luonnollisia asioita sairaina, niinpä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai sitä jokainen toivoo parasta lapselleen ja nyt sitä parasta ei ole tullut. Kasvatustyö on kuitenkin nyt suurinpiirtein tehty ja satoa korjataan, joten sillä mennään. Jos tyttö on kasvatettu itseään arvostavaksi ja asioita reilusti arvioivaksi, niin kyllä hän tajuaa pian itse miten erilainen poju on kaikkiin fiksuihin kavereihin nähden ja huomaa myös pojun reaktiot teidän suuntaan.
Jos taas lapsuus on mennyt hieman väärillä poluilla, niin hän on täysin pojun vietävissä ja siitä saattaa tulla hyvin sotkuista jälkeä.
Tai sitten ei. Minun lapsuuteni oli todella hyvä, oli kympintyttö koulussa ja päädyin myös yliopistoon. Huomasin jo yläasteella että aloin kiinnostua niistä pahimmista häiriköistä ja aikuisikä on mennyt kokonaan pikkurikollisten kanssa. Itse en käytä päihteitä, ei ole historiaa poliisin kanssa, ei ole mielenterveysongelmia, mutta ei kiinnosta tylsät nörttimiehet. Arvostan ihmisiä jotka menevät omia polkujaan. Ja uskallan myös laittaa välillä hyvinkin aggressiivisille miehille vastaan.
Ei se kasvatus ole aina kaikki kaikessa.
Olet siis normaali nainen. Sinulle ei kelpaa sellainen kiltilmpi mies vaan tykkäät jännemmistä. Niin se yleensä menee.
Täysin normaalia että pojat ja seurustelu kiinnostaa tuossa iässä. Toivottavasti olet kasvattanut tyttäresi hyvin. Minäkin aloin seurustella tuossa iässä, 15-vuotiaana aloin harrastaa seksiä. Äiti haukkui poikaystäväni emmekä sitten enää tavanneet meillä vaan suoraan sanottuna jossain pusikossa piti usein hoitaa hommat ;) lämmöllä muistelen, nyt olen koulutettu ja hyvässä työssä oleva reilu kolmekymppinen perheenäiti. Ei tullut teiniraskauksia, sukupuolitauteja eikä edes traumoja vaikka seurustelin jo nuorena.
Me annamme lapsille aikataulun milloin olemme pois kotoa, että saavat tilaisuuden paritella rauhassa.
Poika on vain ujo.
Oma lapseni aloitti 13-vuotiaana ja on nyt yli 2-kymppisenäkin saman ihmisen kanssa. Eikä ole tullut lapsia :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai sitä jokainen toivoo parasta lapselleen ja nyt sitä parasta ei ole tullut. Kasvatustyö on kuitenkin nyt suurinpiirtein tehty ja satoa korjataan, joten sillä mennään. Jos tyttö on kasvatettu itseään arvostavaksi ja asioita reilusti arvioivaksi, niin kyllä hän tajuaa pian itse miten erilainen poju on kaikkiin fiksuihin kavereihin nähden ja huomaa myös pojun reaktiot teidän suuntaan.
Jos taas lapsuus on mennyt hieman väärillä poluilla, niin hän on täysin pojun vietävissä ja siitä saattaa tulla hyvin sotkuista jälkeä.
Tai sitten ei. Minun lapsuuteni oli todella hyvä, oli kympintyttö koulussa ja päädyin myös yliopistoon. Huomasin jo yläasteella että aloin kiinnostua niistä pahimmista häiriköistä ja aikuisikä on mennyt kokonaan pikkurikollisten kanssa. Itse en käytä päihteitä, ei ole historiaa poliisin kanssa, ei ole mielenterveysongelmia, mutta ei kiinnosta tylsät nörttimiehet. Arvostan ihmisiä jotka menevät omia polkujaan. Ja uskallan myös laittaa välillä hyvinkin aggressiivisille miehille vastaan.
Ei se kasvatus ole aina kaikki kaikessa.
No onhan sulla jonkun tason mielenterveys-ongelma, sorry :(
Voi teinisuhteet..