Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.

Kuulostaa fiksulta pojalta. Kyllä varmasti vielä hyvä tyttöystävä löytyy :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikäinen, joka eroaa ensimmäisestä vakituisesta seurustelusuhteestaan, on, anteeksi vain, varmasti paljon traumatisoituneempi kuin vaikkapa 38-vuotias perheenäiti, joka on jo vuosia seurannut miehensä etääntymistä parisuhteesta ja lastenhoidosta, lukenut aiheesta, hankkinut vertaistukea ja keskusteluapua, käynyt ehkä terapiassa, valmistellut eroa mielessään, laskeskellut taloudellista pärjäämistään ja selvitellyt huoltajuusjärjestelyjä. Teinin tapauksessa koko maailma luhistuu. Perheenäidin tapauksessa kyse on vain yhden elämänosa-alueen käytännön järjestelyistä.

No mutta eikö sen teinin, aikuisuutta ajatellen, pidä oppia, että parisuhteen päättyminen ei ole maailmanloppu? Pitäähän aikuisen silti laskut maksaa ja mahdollisesti huolehtia lapsista, vaikka ero tulisikin? 

Niin, ja eikö sinun pitäisi, inhimillisyyttä ajatellen, oppia, että yhden päivän poissaolo töistä/koulusta ei ole maailmanloppu?

Ihmisillä on monenlaisia velvollisuuksia. Pitää käydä koulussa/töissä. Pitää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Joskus velvollisuudet ovat ristiriidassa keskenään. Silloin kannattaa asettaa hyvinvointi edelle, koska se ylläpitää myös työkykyä/opiskelukykyä. Jos siis tässä kyseisessä tapauksessa ap:n lapsi pääsee nopeammin jaloilleen pitämällä yhden vapaapäivän, niin missä on vika?

Ongelma on, että ajan myötä teini rupeaa luulemaan, että myös siihen aikaisemmin ketjussa mainittuun kynnen katkeamiseenkin (esim) tarvitsee vapaapäiviä. Kohta niitä vapaapäiviä onkin sitten otettu kuukausien edestä!

Tämä! Mihin sitä sitten vetää sen rajan, jos aina ikäänkuin aina antaa sitä siimaa ja jatkuvasti vuoruttaa lastaan pumpulilla? 

Eihän missään sanottu, että sitä siimaa pitäisi antaa aina? Eiköhän ap patista lapsensa kouluun, jos lapsi yrittää jatkossa vedota kynnen katkeamiseen.. Jostain syystä en tosin usko, että lapsi olisi niin törppö.

Ei helevetti :D !

Joko tää aloitus on ihan karmeen paska provo, tai sit AP:n pojan tuleva elämä alkaa näyttää aika heikolta.

Ihan oikein teit, kouluun vaan niin parempi siellä kuin kotona murehtimassa ja saattaahan sieltä löytyä uusi ritsapillu painettavaksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia! 

Se vapaan pitäminen estää ongelmien pahenemista, kun saa levätä ja surra rauhassa. Minä olen ottanut lomaa tai hoitanut vain ns. pakolliset, kun on tullut ero, läheinen kuollut/sairastunut, muuten vaan uupumus oireilee jne. Ei naama turvoksissa voi mennä töihin tai kouluun. N40

Pointti on, että sinä sentään olet (usein) hoitanut ne pakolliset hommat, ja et jättänyt siinä mielessä esim työnantajaasi pulaan. Moni ei kuitenkaan tätä tee, vaan jäävät sinne kotiin makaamaan viikoiksi, kun pikkuisen itkettää. Totta kai parin päivän loma on fine, mutta suurimmalla osalla näistä lusmuilijoista se ei jää siihen pariin päivään. 

Vierailija kirjoitti:

Ei helevetti :D !

Joko tää aloitus on ihan karmeen paska provo, tai sit AP:n pojan tuleva elämä alkaa näyttää aika heikolta.

Ja millä perusteella huono elämä tulossa?

En ole ap, mutta minäkin olisin saattanut kysyä. Vaikka oma sydän sanoo, että pitäisi antaa aikaa tuntea tunteensa, niin selkärankaan on iskostunut lapsuudessa opittu toimintamalli, jossa kaikki tunteet pitää sivuuttaa ja velvollisuudet hoitaa.

Tämä on ollut tosi hyvä ketju. :) Suorastaan terapeuttinen ketju, koska minun vanhempieni mielestä esim. seksuaalinen hyväksikäyttö ei olisi saanut johtaa minkäänlaiseen avuntarpeeseen tai poissaoloihin koulusta. Olis pitänyt vain painaa eteenpäin. Ja niin painoinkin, kunnes sitten kolmikymppisenä tuli seinä vastaan.[/quote]

Olen pahoillani kokemuksistasi!

Mut on kasvatettu samalla tavalla. Suuriinkin suruihin ja pettymyksiin on annettu ohjeeksi: "ole reipas, unohda, ei saa välittää tuollaisista, jatka ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut". Hyvin opinkin, olen ollut koko koulu- ja aikuisiän suorittaja, joka painaa vain menemään sitä kovempaa mitä enemmän murheita on. Kunnes tulikin sit ahdistuneisuushäiriö ja paniikkikohtauksia kaikista vuosien aikana käsittelemättömistä ja torjutuista vaikeista tunteista.

Siis ihan käsittämätöntä, miten pihalla moni tässä ketjussa on teinien elämästä. Ettekö te ymmärrä, että nuorten itsetuhoisuus, väkivaltaiset välienselvittelyt, päihdesekoilut, kostoporno, nettivainoaminen jne ovat suurimmaksi osaksi ihmissuhdedraamojen aiheuttamia ilmiöitä!!!

Kasvattajan vastuu kasvattaa nuorestaan tasapainoista, yhteiskuntakelposta ihmistä ei todellakaan toteudu vain sillä, että pakotetaan koulun penkille. Ymmärrättekö, että pojalla saattaa olla ihan aiheellinen huoli päällä?? Ettei hän halua mennä täysin romuttuneena, nöyryytettynä ja pohjattoman surullisena kohtaamaan todellisuutta, jossa joku dikki luokkakaveri tod.näk. aukoo päätään bänkseistä, rinnakkaisluokan tytöt kuvaa striimiä ja ilkkuu päälle jne.

Ei kukaan 16v poika itke.. meillä ois siitä selkään saanut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikäinen, joka eroaa ensimmäisestä vakituisesta seurustelusuhteestaan, on, anteeksi vain, varmasti paljon traumatisoituneempi kuin vaikkapa 38-vuotias perheenäiti, joka on jo vuosia seurannut miehensä etääntymistä parisuhteesta ja lastenhoidosta, lukenut aiheesta, hankkinut vertaistukea ja keskusteluapua, käynyt ehkä terapiassa, valmistellut eroa mielessään, laskeskellut taloudellista pärjäämistään ja selvitellyt huoltajuusjärjestelyjä. Teinin tapauksessa koko maailma luhistuu. Perheenäidin tapauksessa kyse on vain yhden elämänosa-alueen käytännön järjestelyistä.

No mutta eikö sen teinin, aikuisuutta ajatellen, pidä oppia, että parisuhteen päättyminen ei ole maailmanloppu? Pitäähän aikuisen silti laskut maksaa ja mahdollisesti huolehtia lapsista, vaikka ero tulisikin? 

Niin, ja eikö sinun pitäisi, inhimillisyyttä ajatellen, oppia, että yhden päivän poissaolo töistä/koulusta ei ole maailmanloppu?

Ihmisillä on monenlaisia velvollisuuksia. Pitää käydä koulussa/töissä. Pitää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Joskus velvollisuudet ovat ristiriidassa keskenään. Silloin kannattaa asettaa hyvinvointi edelle, koska se ylläpitää myös työkykyä/opiskelukykyä. Jos siis tässä kyseisessä tapauksessa ap:n lapsi pääsee nopeammin jaloilleen pitämällä yhden vapaapäivän, niin missä on vika?

Ongelma on, että ajan myötä teini rupeaa luulemaan, että myös siihen aikaisemmin ketjussa mainittuun kynnen katkeamiseenkin (esim) tarvitsee vapaapäiviä. Kohta niitä vapaapäiviä onkin sitten otettu kuukausien edestä!

Miksi luulet, että jos henkilö saa jäädä kotiin itkettyään koko yön ja aamun, niin hän kohta jäisi kotiin kynnen katkeamisen takia?

Eikö sama teoria koske flunssaakin, esim. nyt koronaikaan pitää jäädä kotiin lievienkin oireiden takia odottamaan koronatestitulosta, niin eikö samalla logiikalla seki peli ole sitten menetetty meidän kaikkien kohdalta? Että mitään muuta vaihtoehtoa ei nyt sitten ole, kuin että ihmiskunta seuraavat tuhat vuotta saikuttelee jos vähän nenää kutittaa.

Vierailija kirjoitti:

Siis ihan käsittämätöntä, miten pihalla moni tässä ketjussa on teinien elämästä. Ettekö te ymmärrä, että nuorten itsetuhoisuus, väkivaltaiset välienselvittelyt, päihdesekoilut, kostoporno, nettivainoaminen jne ovat suurimmaksi osaksi ihmissuhdedraamojen aiheuttamia ilmiöitä!!!

Kasvattajan vastuu kasvattaa nuorestaan tasapainoista, yhteiskuntakelposta ihmistä ei todellakaan toteudu vain sillä, että pakotetaan koulun penkille. Ymmärrättekö, että pojalla saattaa olla ihan aiheellinen huoli päällä?? Ettei hän halua mennä täysin romuttuneena, nöyryytettynä ja pohjattoman surullisena kohtaamaan todellisuutta, jossa joku dikki luokkakaveri tod.näk. aukoo päätään bänkseistä, rinnakkaisluokan tytöt kuvaa striimiä ja ilkkuu päälle jne.

Taidat itse olla pihalla teinien elämästä? Tuolle Ap:n pojalle todennäköisimmin naureskellaan juuri nyt koulussa, koska "on niin heikko, että jäi eron takia kotiin". Hirveä sanoa tätä, mutta teinit ovat brutaaleja, ja tuollainen kotiinjääminen on pahempi virhe kuin urheasti kouluun meneminen. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan 16v poika itke.. meillä ois siitä selkään saanut

Kyllä meillä saa itkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia! 

Se vapaan pitäminen estää ongelmien pahenemista, kun saa levätä ja surra rauhassa. Minä olen ottanut lomaa tai hoitanut vain ns. pakolliset, kun on tullut ero, läheinen kuollut/sairastunut, muuten vaan uupumus oireilee jne. Ei naama turvoksissa voi mennä töihin tai kouluun. N40

Pointti on, että sinä sentään olet (usein) hoitanut ne pakolliset hommat, ja et jättänyt siinä mielessä esim työnantajaasi pulaan. Moni ei kuitenkaan tätä tee, vaan jäävät sinne kotiin makaamaan viikoiksi, kun pikkuisen itkettää. Totta kai parin päivän loma on fine, mutta suurimmalla osalla näistä lusmuilijoista se ei jää siihen pariin päivään. 

Montako tapausta tunnet, jossa jäädään "kotiin makaamaan viikoiksi, kun pikkuisen itkettää"? Siis ihan oikeasti niin, että tietäisit kyseisen ihmisen kaikki taustat ja tuntisit hänet niin läheisesti, että voisit varmuudella sanoa, että kyse on "pienestä itkusta"? Vaikuttaa vähän omalta mutu-arvioltasi, ja jos näytät ihmisille tuollaista asennetta, niin voit olla varma, että he eivät todellisista vastoinkäymisistään sinulle kerro.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei helevetti :D !

Joko tää aloitus on ihan karmeen paska provo, tai sit AP:n pojan tuleva elämä alkaa näyttää aika heikolta.

Ja millä perusteella huono elämä tulossa?

No joo korjataan sen verran, että voi tulla ihan hyvä elämä. Tosin jossain vihreiden miesten aisuri-kerhossa, mut onni ku onni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia! 

Se vapaan pitäminen estää ongelmien pahenemista, kun saa levätä ja surra rauhassa. Minä olen ottanut lomaa tai hoitanut vain ns. pakolliset, kun on tullut ero, läheinen kuollut/sairastunut, muuten vaan uupumus oireilee jne. Ei naama turvoksissa voi mennä töihin tai kouluun. N40

Pointti on, että sinä sentään olet (usein) hoitanut ne pakolliset hommat, ja et jättänyt siinä mielessä esim työnantajaasi pulaan. Moni ei kuitenkaan tätä tee, vaan jäävät sinne kotiin makaamaan viikoiksi, kun pikkuisen itkettää. Totta kai parin päivän loma on fine, mutta suurimmalla osalla näistä lusmuilijoista se ei jää siihen pariin päivään. 

Mistä sinä tiedät että niitä työntekijöitä siellä kotona vain pikkuisen itkettää?

Siis luojan kiitos meillä on systeemi, että lääkärit päättää saikuista eikä nämä kylmäkiskoiset mutuilevat työnantajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ihan käsittämätöntä, miten pihalla moni tässä ketjussa on teinien elämästä. Ettekö te ymmärrä, että nuorten itsetuhoisuus, väkivaltaiset välienselvittelyt, päihdesekoilut, kostoporno, nettivainoaminen jne ovat suurimmaksi osaksi ihmissuhdedraamojen aiheuttamia ilmiöitä!!!

Kasvattajan vastuu kasvattaa nuorestaan tasapainoista, yhteiskuntakelposta ihmistä ei todellakaan toteudu vain sillä, että pakotetaan koulun penkille. Ymmärrättekö, että pojalla saattaa olla ihan aiheellinen huoli päällä?? Ettei hän halua mennä täysin romuttuneena, nöyryytettynä ja pohjattoman surullisena kohtaamaan todellisuutta, jossa joku dikki luokkakaveri tod.näk. aukoo päätään bänkseistä, rinnakkaisluokan tytöt kuvaa striimiä ja ilkkuu päälle jne.

Taidat itse olla pihalla teinien elämästä? Tuolle Ap:n pojalle todennäköisimmin naureskellaan juuri nyt koulussa, koska "on niin heikko, että jäi eron takia kotiin". Hirveä sanoa tätä, mutta teinit ovat brutaaleja, ja tuollainen kotiinjääminen on pahempi virhe kuin urheasti kouluun meneminen. 

Älä puhu paskaa. Ei teinitkään noin tyhmiä ole

Vierailija kirjoitti:

Siis ihan käsittämätöntä, miten pihalla moni tässä ketjussa on teinien elämästä. Ettekö te ymmärrä, että nuorten itsetuhoisuus, väkivaltaiset välienselvittelyt, päihdesekoilut, kostoporno, nettivainoaminen jne ovat suurimmaksi osaksi ihmissuhdedraamojen aiheuttamia ilmiöitä!!!

Kasvattajan vastuu kasvattaa nuorestaan tasapainoista, yhteiskuntakelposta ihmistä ei todellakaan toteudu vain sillä, että pakotetaan koulun penkille. Ymmärrättekö, että pojalla saattaa olla ihan aiheellinen huoli päällä?? Ettei hän halua mennä täysin romuttuneena, nöyryytettynä ja pohjattoman surullisena kohtaamaan todellisuutta, jossa joku dikki luokkakaveri tod.näk. aukoo päätään bänkseistä, rinnakkaisluokan tytöt kuvaa striimiä ja ilkkuu päälle jne.

Niinpä! Sitäpaitsi juuri 16-vuotiaana ollaan siinä kohtaa, kun pojan pitäis olla jo "päällikkö" eli larpataan alfaelämää, vaikka tosiasiassa sisällä sykkii pienen, haavoituneen pojan sydän. Näiden kahden maailman yhteentörmääminen aiheuttaa aika hemmetin paljon ongelmia esim. meillä nuorisotyössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ihan käsittämätöntä, miten pihalla moni tässä ketjussa on teinien elämästä. Ettekö te ymmärrä, että nuorten itsetuhoisuus, väkivaltaiset välienselvittelyt, päihdesekoilut, kostoporno, nettivainoaminen jne ovat suurimmaksi osaksi ihmissuhdedraamojen aiheuttamia ilmiöitä!!!

Kasvattajan vastuu kasvattaa nuorestaan tasapainoista, yhteiskuntakelposta ihmistä ei todellakaan toteudu vain sillä, että pakotetaan koulun penkille. Ymmärrättekö, että pojalla saattaa olla ihan aiheellinen huoli päällä?? Ettei hän halua mennä täysin romuttuneena, nöyryytettynä ja pohjattoman surullisena kohtaamaan todellisuutta, jossa joku dikki luokkakaveri tod.näk. aukoo päätään bänkseistä, rinnakkaisluokan tytöt kuvaa striimiä ja ilkkuu päälle jne.

Taidat itse olla pihalla teinien elämästä? Tuolle Ap:n pojalle todennäköisimmin naureskellaan juuri nyt koulussa, koska "on niin heikko, että jäi eron takia kotiin". Hirveä sanoa tätä, mutta teinit ovat brutaaleja, ja tuollainen kotiinjääminen on pahempi virhe kuin urheasti kouluun meneminen. 

Jos näin tekevät, niin ainakana heille ei jää videomateriaalia jaettavaksi tapahtuneesta ties minne tiktokkeihin.

Vierailija kirjoitti:

En ole ap, mutta minäkin olisin saattanut kysyä. Vaikka oma sydän sanoo, että pitäisi antaa aikaa tuntea tunteensa, niin selkärankaan on iskostunut lapsuudessa opittu toimintamalli, jossa kaikki tunteet pitää sivuuttaa ja velvollisuudet hoitaa.

Tämä on ollut tosi hyvä ketju. :) Suorastaan terapeuttinen ketju, koska minun vanhempieni mielestä esim. seksuaalinen hyväksikäyttö ei olisi saanut johtaa minkäänlaiseen avuntarpeeseen tai poissaoloihin koulusta. Olis pitänyt vain painaa eteenpäin. Ja niin painoinkin, kunnes sitten kolmikymppisenä tuli seinä vastaan.

Olen pahoillani kokemuksistasi!

Mut on kasvatettu samalla tavalla. Suuriinkin suruihin ja pettymyksiin on annettu ohjeeksi: "ole reipas, unohda, ei saa välittää tuollaisista, jatka ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut". Hyvin opinkin, olen ollut koko koulu- ja aikuisiän suorittaja, joka painaa vain menemään sitä kovempaa mitä enemmän murheita on. Kunnes tulikin sit ahdistuneisuushäiriö ja paniikkikohtauksia kaikista vuosien aikana käsittelemättömistä ja torjutuista vaikeista tunteista.

Lohduttavaa kuulla, että on kohtalotovereita. Vaikka tietysti sitä toivoo, ettei kenenkään tarvitsisi tällaista kasvatusta saada. Kaikkea hyvää elämääsi! :)

Itse muuten koen, että vaikeinta omassa lapsuudessa on ollut juuri toi vanhempien emotionaalinen heitteillejättö. Sen vaikutuksia ei pidä vähätellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia! 

Se vapaan pitäminen estää ongelmien pahenemista, kun saa levätä ja surra rauhassa. Minä olen ottanut lomaa tai hoitanut vain ns. pakolliset, kun on tullut ero, läheinen kuollut/sairastunut, muuten vaan uupumus oireilee jne. Ei naama turvoksissa voi mennä töihin tai kouluun. N40

Pointti on, että sinä sentään olet (usein) hoitanut ne pakolliset hommat, ja et jättänyt siinä mielessä esim työnantajaasi pulaan. Moni ei kuitenkaan tätä tee, vaan jäävät sinne kotiin makaamaan viikoiksi, kun pikkuisen itkettää. Totta kai parin päivän loma on fine, mutta suurimmalla osalla näistä lusmuilijoista se ei jää siihen pariin päivään. 

Kyllä ihan piti tirauttaa pari kyyneltä, kun ajattelin sitä työntekijän sairastumisen vuoksi pulaan jätettyä työnantaja-poloista :(