Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.
03.12.2020 |
16v poika kyseessä. Ei suostu nousemaan sängystä. Oon kuulema paska mutsi.
Kommentit (1004)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäinen, joka eroaa ensimmäisestä vakituisesta seurustelusuhteestaan, on, anteeksi vain, varmasti paljon traumatisoituneempi kuin vaikkapa 38-vuotias perheenäiti, joka on jo vuosia seurannut miehensä etääntymistä parisuhteesta ja lastenhoidosta, lukenut aiheesta, hankkinut vertaistukea ja keskusteluapua, käynyt ehkä terapiassa, valmistellut eroa mielessään, laskeskellut taloudellista pärjäämistään ja selvitellyt huoltajuusjärjestelyjä. Teinin tapauksessa koko maailma luhistuu. Perheenäidin tapauksessa kyse on vain yhden elämänosa-alueen käytännön järjestelyistä.
No mutta eikö sen teinin, aikuisuutta ajatellen, pidä oppia, että parisuhteen päättyminen ei ole maailmanloppu? Pitäähän aikuisen silti laskut maksaa ja mahdollisesti huolehtia lapsista, vaikka ero tulisikin?
Niin, ja eikö sinun pitäisi, inhimillisyyttä ajatellen, oppia, että yhden päivän poissaolo töistä/koulusta ei ole maailmanloppu?
Ihmisillä on monenlaisia velvollisuuksia. Pitää käydä koulussa/töissä. Pitää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Joskus velvollisuudet ovat ristiriidassa keskenään. Silloin kannattaa asettaa hyvinvointi edelle, koska se ylläpitää myös työkykyä/opiskelukykyä. Jos siis tässä kyseisessä tapauksessa ap:n lapsi pääsee nopeammin jaloilleen pitämällä yhden vapaapäivän, niin missä on vika?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun jätin 16-vuotiaana poikaystäväni, hän yritti itsemurhaa. Viilsi ranteet auki kylpyammeessa, äitinsä ehti onneksi murtautua oven läpi. Äiti oli tajunnut ottaa palkatonta vapaata ja seurata poikansa vointia, koska pojan kokema murhe erosta oli huolestuttavaa. Ennen itsemurhayritystä exäni ei ollut nukkunut kolmeen vuorokauteen ahdistuksen ja itkun takia, ja oli itsemurhayrityksen aikana jo psykoosissa.
Joo ap tarkkaile pojan vointia. On nimittäin vissiin aika rikki
Juu, kannattaa tarkkailla pojan vointia, mutta ei kuitenkaan liikaa stressata. Suurin osa eronneista ei vedä ranteitaan auki.
Mitä se itkee? En ymmärrä. Ei omat pojat oo erojaan koskaan itkeneet. Eivät aina edes kertoneet
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäinen, joka eroaa ensimmäisestä vakituisesta seurustelusuhteestaan, on, anteeksi vain, varmasti paljon traumatisoituneempi kuin vaikkapa 38-vuotias perheenäiti, joka on jo vuosia seurannut miehensä etääntymistä parisuhteesta ja lastenhoidosta, lukenut aiheesta, hankkinut vertaistukea ja keskusteluapua, käynyt ehkä terapiassa, valmistellut eroa mielessään, laskeskellut taloudellista pärjäämistään ja selvitellyt huoltajuusjärjestelyjä. Teinin tapauksessa koko maailma luhistuu. Perheenäidin tapauksessa kyse on vain yhden elämänosa-alueen käytännön järjestelyistä.
No mutta eikö sen teinin, aikuisuutta ajatellen, pidä oppia, että parisuhteen päättyminen ei ole maailmanloppu? Pitäähän aikuisen silti laskut maksaa ja mahdollisesti huolehtia lapsista, vaikka ero tulisikin?
Niin, ja eikö sinun pitäisi, inhimillisyyttä ajatellen, oppia, että yhden päivän poissaolo töistä/koulusta ei ole maailmanloppu?
Ihmisillä on monenlaisia velvollisuuksia. Pitää käydä koulussa/töissä. Pitää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Joskus velvollisuudet ovat ristiriidassa keskenään. Silloin kannattaa asettaa hyvinvointi edelle, koska se ylläpitää myös työkykyä/opiskelukykyä. Jos siis tässä kyseisessä tapauksessa ap:n lapsi pääsee nopeammin jaloilleen pitämällä yhden vapaapäivän, niin missä on vika?
Ongelma on, että ajan myötä teini rupeaa luulemaan, että myös siihen aikaisemmin ketjussa mainittuun kynnen katkeamiseenkin (esim) tarvitsee vapaapäiviä. Kohta niitä vapaapäiviä onkin sitten otettu kuukausien edestä!
Vierailija kirjoitti:
Mitä se itkee? En ymmärrä. Ei omat pojat oo erojaan koskaan itkeneet. Eivät aina edes kertoneet
Ei varmasti ole kertoneet, vaikka oliskin itkeneet, vastauksestasi päätellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäinen, joka eroaa ensimmäisestä vakituisesta seurustelusuhteestaan, on, anteeksi vain, varmasti paljon traumatisoituneempi kuin vaikkapa 38-vuotias perheenäiti, joka on jo vuosia seurannut miehensä etääntymistä parisuhteesta ja lastenhoidosta, lukenut aiheesta, hankkinut vertaistukea ja keskusteluapua, käynyt ehkä terapiassa, valmistellut eroa mielessään, laskeskellut taloudellista pärjäämistään ja selvitellyt huoltajuusjärjestelyjä. Teinin tapauksessa koko maailma luhistuu. Perheenäidin tapauksessa kyse on vain yhden elämänosa-alueen käytännön järjestelyistä.
No mutta eikö sen teinin, aikuisuutta ajatellen, pidä oppia, että parisuhteen päättyminen ei ole maailmanloppu? Pitäähän aikuisen silti laskut maksaa ja mahdollisesti huolehtia lapsista, vaikka ero tulisikin?
Niin, ja eikö sinun pitäisi, inhimillisyyttä ajatellen, oppia, että yhden päivän poissaolo töistä/koulusta ei ole maailmanloppu?
Ihmisillä on monenlaisia velvollisuuksia. Pitää käydä koulussa/töissä. Pitää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Joskus velvollisuudet ovat ristiriidassa keskenään. Silloin kannattaa asettaa hyvinvointi edelle, koska se ylläpitää myös työkykyä/opiskelukykyä. Jos siis tässä kyseisessä tapauksessa ap:n lapsi pääsee nopeammin jaloilleen pitämällä yhden vapaapäivän, niin missä on vika?
Ongelma on, että ajan myötä teini rupeaa luulemaan, että myös siihen aikaisemmin ketjussa mainittuun kynnen katkeamiseenkin (esim) tarvitsee vapaapäiviä. Kohta niitä vapaapäiviä onkin sitten otettu kuukausien edestä!
Ja ketjuun saapui ennustaja, kristallipallonsa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäinen, joka eroaa ensimmäisestä vakituisesta seurustelusuhteestaan, on, anteeksi vain, varmasti paljon traumatisoituneempi kuin vaikkapa 38-vuotias perheenäiti, joka on jo vuosia seurannut miehensä etääntymistä parisuhteesta ja lastenhoidosta, lukenut aiheesta, hankkinut vertaistukea ja keskusteluapua, käynyt ehkä terapiassa, valmistellut eroa mielessään, laskeskellut taloudellista pärjäämistään ja selvitellyt huoltajuusjärjestelyjä. Teinin tapauksessa koko maailma luhistuu. Perheenäidin tapauksessa kyse on vain yhden elämänosa-alueen käytännön järjestelyistä.
No mutta eikö sen teinin, aikuisuutta ajatellen, pidä oppia, että parisuhteen päättyminen ei ole maailmanloppu? Pitäähän aikuisen silti laskut maksaa ja mahdollisesti huolehtia lapsista, vaikka ero tulisikin?
Niin, ja eikö sinun pitäisi, inhimillisyyttä ajatellen, oppia, että yhden päivän poissaolo töistä/koulusta ei ole maailmanloppu?
Ihmisillä on monenlaisia velvollisuuksia. Pitää käydä koulussa/töissä. Pitää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Joskus velvollisuudet ovat ristiriidassa keskenään. Silloin kannattaa asettaa hyvinvointi edelle, koska se ylläpitää myös työkykyä/opiskelukykyä. Jos siis tässä kyseisessä tapauksessa ap:n lapsi pääsee nopeammin jaloilleen pitämällä yhden vapaapäivän, niin missä on vika?
Ongelma on, että ajan myötä teini rupeaa luulemaan, että myös siihen aikaisemmin ketjussa mainittuun kynnen katkeamiseenkin (esim) tarvitsee vapaapäiviä. Kohta niitä vapaapäiviä onkin sitten otettu kuukausien edestä!
Tämä! Mihin sitä sitten vetää sen rajan, jos aina ikäänkuin aina antaa sitä siimaa ja jatkuvasti vuoruttaa lastaan pumpulilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan sillä kusihätä?
Ja miksihän niin?
On varmaan ollut itse kusipää, nyt tullut jätetyksi niin alkaa kusi valumaan sinne minne kuuluukin eli rakkoon..
Me ei tiedetä että miksi on eronnut, eikä se meille edes kuulu. Aika lapsellista haukkua toista tämän tarinaa tuntematta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun jätin 16-vuotiaana poikaystäväni, hän yritti itsemurhaa. Viilsi ranteet auki kylpyammeessa, äitinsä ehti onneksi murtautua oven läpi. Äiti oli tajunnut ottaa palkatonta vapaata ja seurata poikansa vointia, koska pojan kokema murhe erosta oli huolestuttavaa. Ennen itsemurhayritystä exäni ei ollut nukkunut kolmeen vuorokauteen ahdistuksen ja itkun takia, ja oli itsemurhayrityksen aikana jo psykoosissa.
16-vuotiaan pojan kokema maailman romahtaminen ensimmäisen eron myötä on syytä ottaa vakavasti. Pojilla ei välttämättä ole samanlaista sosiaalista turvaverkkoa, mitä tuon ikäisillä tytöillä. Sellaisia läheisiä ystäviä, joiden kanssa keskustella kipeistä tunteista. Ja 16-vuotias on jo sen ikäinen, että saattaa vetää kännit tai laittomia päihteitä eron aiheuttamaan ahdistukseen. Sellainen tunnetyöstäminen vasta paljon vaarallisempaa on, kuin yhden päivän skippaaminen koulusta.
Lisäksi vanhemmat erottavat lastaan emotionaalisesti yhä kauemmas, jos eivät osoita empatiaa kipeiden elämänkokemusten kohdatessa. Myös tämä lisää nuoren riskiä hakeutua sellaisten asioiden äärelle, jotka resonoivat oman ahdistuksen kanssa. Sitäpaitsi, itse äitinä kokisin myös feminististä vastuuta kohdata poikani sydänsurut kunnolla, jotta pojan kokema suru ei käänny katkeruudeksi ja naisvihaksi - jos nyt kyseessä on ero tyttöystävästä. Liian paljon tuolla laudoilla ja muilla näkee näitä pikkumisogyynejä, joiden kokema herkkyys ja epävarmuus taittuu kyyniseen inhoon.
Et todellakaan ole huono äiti,olet napakka,vastuuntuntoinen ja hyvä esimerkki lapsellesi. Elämä heittelee kaikkia,murheiden kanssa pitää oppia elämään eikä jäädä kotiin vellomaan itsesäälissä. Älä vähättele teinin tunteita,ota osaa,mutta samalla rohkaise eteenpäin tukemalla ja välittämällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäinen, joka eroaa ensimmäisestä vakituisesta seurustelusuhteestaan, on, anteeksi vain, varmasti paljon traumatisoituneempi kuin vaikkapa 38-vuotias perheenäiti, joka on jo vuosia seurannut miehensä etääntymistä parisuhteesta ja lastenhoidosta, lukenut aiheesta, hankkinut vertaistukea ja keskusteluapua, käynyt ehkä terapiassa, valmistellut eroa mielessään, laskeskellut taloudellista pärjäämistään ja selvitellyt huoltajuusjärjestelyjä. Teinin tapauksessa koko maailma luhistuu. Perheenäidin tapauksessa kyse on vain yhden elämänosa-alueen käytännön järjestelyistä.
No mutta eikö sen teinin, aikuisuutta ajatellen, pidä oppia, että parisuhteen päättyminen ei ole maailmanloppu? Pitäähän aikuisen silti laskut maksaa ja mahdollisesti huolehtia lapsista, vaikka ero tulisikin?
Niin, ja eikö sinun pitäisi, inhimillisyyttä ajatellen, oppia, että yhden päivän poissaolo töistä/koulusta ei ole maailmanloppu?
Ihmisillä on monenlaisia velvollisuuksia. Pitää käydä koulussa/töissä. Pitää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Joskus velvollisuudet ovat ristiriidassa keskenään. Silloin kannattaa asettaa hyvinvointi edelle, koska se ylläpitää myös työkykyä/opiskelukykyä. Jos siis tässä kyseisessä tapauksessa ap:n lapsi pääsee nopeammin jaloilleen pitämällä yhden vapaapäivän, niin missä on vika?
Ongelma on, että ajan myötä teini rupeaa luulemaan, että myös siihen aikaisemmin ketjussa mainittuun kynnen katkeamiseenkin (esim) tarvitsee vapaapäiviä. Kohta niitä vapaapäiviä onkin sitten otettu kuukausien edestä!
Ja ketjuun saapui ennustaja, kristallipallonsa kanssa.
No näinhän esim addiktiotkin kehittyy. Ensin otetaan sitä viinaa vaan ihan pikkaisen, ja kohta meneekin kaksi jallupulloa pävivässä.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai kouluun, vastoinkäymiset ovat osa elämää. Ei aikusenkaan pidä jäädä ihmissuhdeongelmien vuoksi pois töistä, koska ne eivät ole sairauksia vaan sosiaalisia ongelmia.
Liika empatia on pahasta. Pahimmillaan noista poissaolijoista kasvaa niitä ihmisiä, jotka saikuttavat tulevaisuudessa töistäkin kissan kuoleman vuoksi.
Mun työkaveri lähti aikoinaan kovaa itkien, koska isänsä kissa oli kuollut. Oli vielä seuraavankin päivän poissa töistä. Että sellasia niistä sitten kasvaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aluksi pidin näitä kommentteja hassuina, mutta sitten alkoi mietyttää. Taustalla on kai ajatusmaailma, että koskaan ei saa pysähtyä, koska jos kerrankin kohtaa omat tunteensa, sitten koko maailma kaatuu? Jos on koko elämänsä paennut tunteitaan ja padonnut kaiken sisälle, niin siltä se varmaan saattaa tuntuakin. Todella surullista.
Hei te kaikki pää kainalossa eteenpäin puskevat, velvollisuudentuntoisena vaikka hautaan asti painavat! Toivon, että pystytte vähän avautumaan ja antamaan itsellenne siimaa. Se ei ole maailmanloppu, vaan paremmin elämän rakentamista teille itsellenne ja meille kaikille.
Ihan mielenkiintoista ajatuksenjuoksua, mutta suunta oli nyt väärä.
Itse en sanoisi lapsilleni, jotka tosin eivät vielä ole teinejä, että ei sinne kouluun tarvi mennä jos harmittaa ero X-ystävästä. Olen myös läheltä seurannut sukulaisteinien elämää perheessä, jossa kuitenkin toimittaisiin varmaankin juuri kuvatulla tavalla.
Totuus on, että lapset luonnostaan koettelevat vanhempien ja muun ympäristön rajoja. Tasan niin paljon kuin sitä siimaa annetaan, se otetaan ja takaisinkelaus on vaikeampaa. Kyse ei ole omien tunteidensa tukahduttamisesta, jos ei halua jälkikasvustaan marisevaa velttoilijasakkia. Lasten kanssa voi ihan hyvin myös pitää hauskaa, hullutella, olla epäkorrekti ja kasvatusoppaiden vastainenkin kun sen hetki on. Mutta heitä pitää opettaa vastuullisiksi. Tässä syy ihmettelyyni myötäilijäkommenttien määrästä.
Joo, tätä käytiin jo aiemmin läpi ketjussa. Mä copy-pastetan yhden aiemmin vastauksen tänne, kun joku kirjoitti siinä niin osuvasti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta siinä on kyllä vanhemmuus ja vähän ihmisyyskin hukassa, jos pitää tehdä tiukkoja sääntöjä ja totaalikieltoja vain siksi, ettei usko pystyvänsä pitämään kohtuudesta kiinni vaan heti jos antaa poikkeustilanteessa pienenkin myönnytyksen on koko kasvatus pielessä. Puhumattakaan tuosta asenteesta, että teini ja vanhempi olisivat ikäänkuin toistensa vihollisia jonkinlaisessa valtataistelussa. Kyllä tuossa on menty jo hyvin pitkälle metsään.
Vierailija kirjoitti:
Mitä se itkee? En ymmärrä. Ei omat pojat oo erojaan koskaan itkeneet. Eivät aina edes kertoneet
Ehkä ne eivät ole edes olleet tosissaan. Tai ovat surreet salaa kun tienneet ettet ymmärrä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku ongelma sinulla kyllä on, kun tosissasi kyselet tällaisia anonyymeiltä netissä
En ole ap, mutta minäkin olisin saattanut kysyä. Vaikka oma sydän sanoo, että pitäisi antaa aikaa tuntea tunteensa, niin selkärankaan on iskostunut lapsuudessa opittu toimintamalli, jossa kaikki tunteet pitää sivuuttaa ja velvollisuudet hoitaa.
Tämä on ollut tosi hyvä ketju. :) Suorastaan terapeuttinen ketju, koska minun vanhempieni mielestä esim. seksuaalinen hyväksikäyttö ei olisi saanut johtaa minkäänlaiseen avuntarpeeseen tai poissaoloihin koulusta. Olis pitänyt vain painaa eteenpäin. Ja niin painoinkin, kunnes sitten kolmikymppisenä tuli seinä vastaan.
Olen todella pahoillani kokemastasi seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kuitenkin, se on huikean paljon vakavampaa, kun ero parisuhteesta. Toivottaasti voit nyt paremmin :)
Mun mielestä ei ole tarpeen vertailla näitä tapahtumia. Jos tämä on vaikka ap:n lapsen elämässä tähän mennessä isoin vastoinkäyminen? Ei sitä lasta auta yhtään se, että jossain jollekin on käynyt ehkä vielä huonommin.
Selvästi ap:n lapsi on poissa tolaltaan, ja silloin on mielestäni hyvä, että ap kohtaa hänen tilanteensa empaattisesti. Se vahvistaa myös lapsen kykyä käsitellä vaikeita elämäntilanteita.
-sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai kouluun, vastoinkäymiset ovat osa elämää. Ei aikusenkaan pidä jäädä ihmissuhdeongelmien vuoksi pois töistä, koska ne eivät ole sairauksia vaan sosiaalisia ongelmia.
Liika empatia on pahasta. Pahimmillaan noista poissaolijoista kasvaa niitä ihmisiä, jotka saikuttavat tulevaisuudessa töistäkin kissan kuoleman vuoksi.
Mun työkaveri lähti aikoinaan kovaa itkien, koska isänsä kissa oli kuollut. Oli vielä seuraavankin päivän poissa töistä. Että sellasia niistä sitten kasvaa...
Ja sitten nämä ihmettelevät, kun saavat potkut! Huhhuh, kaikenlaisia vässyköitä tässä maassa kasvatetaan, kun joku teinierokin antaa luvan jäädä kotiin venkoilemaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet. Menisitkö itse töihin?
Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia!
Se vapaan pitäminen estää ongelmien pahenemista, kun saa levätä ja surra rauhassa. Minä olen ottanut lomaa tai hoitanut vain ns. pakolliset, kun on tullut ero, läheinen kuollut/sairastunut, muuten vaan uupumus oireilee jne. Ei naama turvoksissa voi mennä töihin tai kouluun. N40
Alue: Aihe vapaa
No niinhän tuo ap:n lapsikin on hyvää vauhtia oppimassa, ettei ero ole maailmanloppu. Oppii sen äitinsä tukemana, kotona suremalla. Kenties seuraava ero ei sitten aiheutakkaan yhtä suurta ahdistusta, niin että tämä poika voi täyttää velvollisuutensa työnantajaansa kohtaan, eikä koe tarvetta ottaa sairauslomaa tästä syystä?
-eri.