Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten kohottaa itsetuntoa, kun olen epäonnistunut uralla?
01.12.2020 |
Tilanne on siis sellainen, että olen aina ollut todella urakeskeinen ihminen. Minulla on ollut selvä suunnitelma urasta ja ammatista pienestä pitäen. Minusta tuntuu, että olen rakentanut itsetuntoni akateemisen ja ammatillisen menestymisen varaan. Ja nimenomaan tämän tietyn uran varaan. Nyt olen tajunnut, etten koskaan pääse haluamalleni uralle.
Olen jo 35-vuotias enkä ole menestynyt akateemisesti enkä ammatillisesti. Olen omasta mielestäni maailman turhimmassa toimistotyössä, joka minua ei kiinnosta ollenkaan millään tasolla. Palkkakin on peruspaskaa, joten siitäkään ei voi mitään riemua repiä. On työssä hyviäkin puolia, mutta ne ovat laiha lohtu.
Minulla on paljon hyvää elämässäni, kuten rakastava puoliso ja ihana lapsi. Olen aina keskittynyt ja asettanut kaikki toiveeni siihen unelmieni uraan, että en tavallaan saa puolisosta ja lapsesta sitä iloa ja onnea, jota minun pitäisi saada. Tiedän kyllä olevani heidän suhteensa onnekas ja rakastan heitä syvästi. Minulla on lisäksi kivoja harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita, joten elämä on teoriassa hyvää.
Mutta pidän itseäni ihan paskana. Olen epäonnistunut ja arvoton eikä elämälläni ole mitään merkitystä, koska en saavuta tavoitteitani. Elämäntilanne masentaa ja odotan kuolemaa, koska mitä väliä millään on.
Tiedän, että tunteeni ovat epäloogisia ja aika ikäviä. En anna perheelleni heidän ansaitsemaansa arvoa. Yritän muuttaa ajattelutapaani, mutta ajatukseni kiertyvät takaisin negatiivisuuteen useita kertoja päivässä. Miten saisin muutettua elämäntavoitteeni koskemaan perhettä? Miten on mahdollista vaihtaa se pohja, jolta itsetunto muodostuu, johonkin toiseen asiaan?
Kommentit (59)
Kuulostaa kuoleman pelolta. Et sinä oikeasti halunnut sitä uraa vaan olla kuolematon. Jos olisit halunnut sen uran niin olisit kyllä tehnyt intohimoisesti töitä sen eteen. Se ei ole sinun intohimosi. Einsteinille kemia oli intohimo, silloin tekee työtä flow-tilassa. Siksi hän pääsi pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekstisi on aika ristiriirainen. Kerrot olevasi urakeskeinen ihminen jolla on aina ollut selkeä suunnitelma, mutta kirjoituksesi perusteella et vaikuta sellaiselta ihmiseltä lainkaan. Kerrot että sinulla on useampi tutkinto huonoilla arvosanoilla, ei sellainen mielestäni kuulosta kovin määrätietoiselta? Kuulostaa siltä, että mielenkiintosi loppuu hyvin nopeasti, se on aika huono ominaisuus mikäli uraa meinaa rakentaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ainu kirjoitti:
Heippa Ap.
Kuulostaa siltä, että koetat kohdistaa nyt huomion hieman väärään asiaan: itsetuntoon. Se on valitettavasti hieman muotijutuksi jäänyt käsite, jolla ei ole kamalasti merkitystä ihmisen elämässä. Täällä terapiaa suositeltiin ja siihen suuntaan minäkin sinua ohjaisin. Todennäköisesti hyötyisit myös tietoisuustaitojen harjoittelusta (mindfulness).
Voisit katsoa näitä kirjoja, ehkä niissä on jotain mikä sinua helpottaisi. Ensimmäiset kaksi pohjaavat hyväksymis- ja omistautumisterapiaan ja ovat melko samankaltaiset, Harris on klassikko ja Pietikäisen teos myöhempää kotimaista tuotantoa.
- Onnellisuusansa: Russ Harris
- Joustava mieli: Arto Pietikäinen- Itsemyötätunto: Ronnie Grandell
Minulla taitaa itseasiassa olla tuo Joustava mieli juuri lainassa kirjastosta. Tapani mukaan taisin lukea siitä johdannon ja jättää asian siihen, kun minulle tuli mielenkiintoisempia/kiireellisempiä asioita. Täytyykin yrittää panostaa sen lukemiseen. Ja kiitos muistakin kirjavinkeistä!
Olen kyllä etsinyt kaikenlaisia ohjeita netistä ja kirjoista, mutta niiden vinkit jäävät hyvin lyhytaikaisiksi ennen kuin palaan takaisin vanhoihin huonoihin tapoihin. Ja usein tuntuu, että ne vanhat tavat hyökkäävät vain entistä vahvempina takaisin sieltä jostain selän takaa. Olen esimerkiksi yrittänyt olla kiitollinen hyvistä asioista ja hyväksyä ärsyttävät asiat. Vähän aikaa se toimiikin, mutta sitten se negatiivisuus vaan iskee kahta kauhemmin.
Ap
Oletko käynyt missään terapiassa tai adhd kuntoutuksessa tai mitä näitä nyt on? Uskotko että itsetuntosi paranisi jos voisit olla sellainen, että kun on joku tentti tai deadline 2 kk päästä niin osaisit hoitaa tehtävän pikkuhiljaa eikä päivää ennen (jolloin ei ole ihme ettei arvosanat ja muut ole huippuja)?
Sain diagnoosin aikuisena, kun kävin opiskelijaterveydenhuollossa ulisemassa huonoa menestystäni opinniossa, vaikka miten yritän parhaani. Sain lääkkeet, mutta terapiaa ei tarjottu.
Uskon, että minulla olisi parempi itsetunto, jos osaisin valmistautua asioihin ajoissa. Tosin nyt se on vähän myöhäistä, kun opinnot menivät jo.
Ap
Luulisin kuitenkin että toimiva oman toiminnanohjaus auttaa missä elämäntilanteessa vain, ei vain yliopistossa. Ja varmaan siellä terapiassa löytäisit muihinkin joko adhd:n tai sitten muitten asioitten aiheuttamiin hankaluuksiin apua.
Vierailija kirjoitti:
Tekstisi on aika ristiriirainen. Kerrot olevasi urakeskeinen ihminen jolla on aina ollut selkeä suunnitelma, mutta kirjoituksesi perusteella et vaikuta sellaiselta ihmiseltä lainkaan. Kerrot että sinulla on useampi tutkinto huonoilla arvosanoilla, ei sellainen mielestäni kuulosta kovin määrätietoiselta? Kuulostaa siltä, että mielenkiintosi loppuu hyvin nopeasti, se on aika huono ominaisuus mikäli uraa meinaa rakentaa.
No juurikin adhd ja monet muut asiat voi aiheuttaa tuollaista ristiriitaa. Vasta oli lehdessä juttu miehestä jolta jäi lukio kesken mutta adhd diagnoosin ja hoidon jälkeen valmistui lääkäriksi n kolmekymppisenä. Juuri siksi että vaikka haluaisi tehdä jotain asiaa, niin aivot eivät anna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile löytää joku muu elämän tarkoitus kuin ura.
Ajattelet hyvin materialistisesti. Laajenna elämänkatsomustasi esim . Meditoimalla.Olen ajatellut, että usko olisi hyvä elämäntarkoitus. Kristinuskossa kuitenkin on kuolemanjälkeinen elämä, johon voisin tähdätä ja kristinuskossa on ihan hyvät elämänarvot muutenkin.
Ap
Mä mietin jo aloitusta lukiessa, että tunnistan tuon kriisin, mulla se oli vähän eri asioista mutta pointti sama, en osannut arvostaa perhettäni, vaikka hemmetin hyvin järjellä TIESIN että se olisi kaiken arvostuksen ansainnut. Itse myös tunsin elämän merkityksettömäksi ja eniten turhauduin ja lopulta masennuin itseni äärellä, kun en kaikista ohjeista, terapioinnista ja jörjen äänestä huolimatta saamut itseäni tunteen tasolla tajuamaan ja arvostamaan pehmeitä arvoja ja saanut merkitystä elämään.
No, kun otit asian itse esille, niin uskallan kertoa että oikean merkityksen elämääni toi Jumala, Jeesus, usko.
Tajusin sen pitävän paikkaansa, että mikä on ihmiselle mahdotonta, on Jumalalle mahdollista.Jumala pisti minut näkemään, että oma voimani ei riitä, mutta Hän pystyy siihen mihin itse en. Minä todentotta muutuin, asioissa joiden luulin olevan itselleni mahdotonta. Ei tullut ulkoista mainetta eikä mammonaa, mutta parempaa, arvostus perhettäni kohtaan, tunne siitä että itse olen srvokas juuri tällaisena kuin olen, ja elämässäni on taas merkitystä ja tarkoitus. Pysyvä sellainen, tätä ei hetkauta mikään, ei sairaudet, kriisit eikä edes kuolema, varsin lohdullista, se kallioperusta josta ponnistaa elämään.
Kiva kuulla, että sait uskosta apua elämääsi. Sitä minäkin tällä hetkellä kokeilen, koska uskomisessa on paljon hyviä haasteita eikä homma lopu kuolemaan. Uskoni on kyllä hyvin heikkoa ja aika usein kiroan Jumalaa siitä, että hän on tehnyt minut todella päämäärätietoiseksi, mutta ei ole sitten antanut minulle kykyjä päästä tavoitteisiini. Mutta olen myös aika tuore tapaus uskovaiseksi eli ehkä se usko tästä vielä kasvaa. :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tekstisi on aika ristiriirainen. Kerrot olevasi urakeskeinen ihminen jolla on aina ollut selkeä suunnitelma, mutta kirjoituksesi perusteella et vaikuta sellaiselta ihmiseltä lainkaan. Kerrot että sinulla on useampi tutkinto huonoilla arvosanoilla, ei sellainen mielestäni kuulosta kovin määrätietoiselta? Kuulostaa siltä, että mielenkiintosi loppuu hyvin nopeasti, se on aika huono ominaisuus mikäli uraa meinaa rakentaa.
On mulla aina selkeä suunnitelma. Ne suunnitelmat vaan kestää tosi vähän aikaa enkä saa koskaan niitä lähellekään loppua. :D
Mun suunnitelmat usein vaan keskittyy uraan. En pidä tylsästä taloushallinnon työstäni, mutta saatan jostain omituisesta syystä innostua siitä ja vietän pari päivää suunnitellen, miten menen kauppikseen ja sitten minusta tulee joku talouspäällikkö. Sitten haluankin graafikoksi, vaikka en osaa piirtää eikä minulla ole muitakaan siihen tarvittavia taitoja. Teen kuitenkin tarkat suunnitelmat miten sen saavuttaisin. Sitten löydän jotain muuta kiinnostavaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile löytää joku muu elämän tarkoitus kuin ura.
Ajattelet hyvin materialistisesti. Laajenna elämänkatsomustasi esim . Meditoimalla.Olen ajatellut, että usko olisi hyvä elämäntarkoitus. Kristinuskossa kuitenkin on kuolemanjälkeinen elämä, johon voisin tähdätä ja kristinuskossa on ihan hyvät elämänarvot muutenkin.
Ap
Mä mietin jo aloitusta lukiessa, että tunnistan tuon kriisin, mulla se oli vähän eri asioista mutta pointti sama, en osannut arvostaa perhettäni, vaikka hemmetin hyvin järjellä TIESIN että se olisi kaiken arvostuksen ansainnut. Itse myös tunsin elämän merkityksettömäksi ja eniten turhauduin ja lopulta masennuin itseni äärellä, kun en kaikista ohjeista, terapioinnista ja jörjen äänestä huolimatta saamut itseäni tunteen tasolla tajuamaan ja arvostamaan pehmeitä arvoja ja saanut merkitystä elämään.
No, kun otit asian itse esille, niin uskallan kertoa että oikean merkityksen elämääni toi Jumala, Jeesus, usko.
Tajusin sen pitävän paikkaansa, että mikä on ihmiselle mahdotonta, on Jumalalle mahdollista.Jumala pisti minut näkemään, että oma voimani ei riitä, mutta Hän pystyy siihen mihin itse en. Minä todentotta muutuin, asioissa joiden luulin olevan itselleni mahdotonta. Ei tullut ulkoista mainetta eikä mammonaa, mutta parempaa, arvostus perhettäni kohtaan, tunne siitä että itse olen srvokas juuri tällaisena kuin olen, ja elämässäni on taas merkitystä ja tarkoitus. Pysyvä sellainen, tätä ei hetkauta mikään, ei sairaudet, kriisit eikä edes kuolema, varsin lohdullista, se kallioperusta josta ponnistaa elämään.
Kiva kuulla, että sait uskosta apua elämääsi. Sitä minäkin tällä hetkellä kokeilen, koska uskomisessa on paljon hyviä haasteita eikä homma lopu kuolemaan. Uskoni on kyllä hyvin heikkoa ja aika usein kiroan Jumalaa siitä, että hän on tehnyt minut todella päämäärätietoiseksi, mutta ei ole sitten antanut minulle kykyjä päästä tavoitteisiini. Mutta olen myös aika tuore tapaus uskovaiseksi eli ehkä se usko tästä vielä kasvaa. :)
Ap
Kaikkien usko on heikkoa, ainakin aina välillä, ja muista että et pelastu suorittamalla, vaan armosta, yksin armosta. Se on vaikea läksy tajuta ja oppia (ainakin itelleni, edelleen), mutta Jumala tekee työtään, eikä jätä asioita kesken. :)
Jumala pitää susta kiinni, kasvattaa sua uskossasi, eikä hylkää, vaikka joskus siltä voi tuntua. Jumala on suurempi kuin ihmisen ailahtelevat tunteet. Ja Hän kestää kysernalaistamisesi ja ihmeytelysikin, myös turhautumiset.
Kaikkea hyvää, oot oikealla tiellä! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen tutustumaan enemmän tuohon adhd:hen ja sen hoitoon. Aika monet asiat jotka koet sinulla epäonnistuvan taitaa liittyä nimenomaan adhd:hon, tai sitten sen lisäksi voi olla kehittynyt jonkinlaista masennusta tms. Jotka vaikeuttaa itsesi toteuttamista.
Ole onnellinen! Mulla 2 ammattia, enkä ole koskaan saanut palkkaa! Kelan rahoilla nytkin. Mihinkään ei pääse töihin.
Meidän iässä pitäisi olla vähintään pääministeri...
N35
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen tutustumaan enemmän tuohon adhd:hen ja sen hoitoon. Aika monet asiat jotka koet sinulla epäonnistuvan taitaa liittyä nimenomaan adhd:hon, tai sitten sen lisäksi voi olla kehittynyt jonkinlaista masennusta tms. Jotka vaikeuttaa itsesi toteuttamista.
Pitäisi varmaan taas etsiä käsiin se ADHD-aikuisen opas. Siinä oli mielestäni hyviä vinkkejä, mutta olen lainannut sen vain kirjastosta, joten en ole pitkästi päässyt sen neuvoja harjoittelemaan.
Ap
Like all young men I set out to be a genius, but mercifully laughter intervened.
Lawrence Durrell: Clea
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Wau, ihan uskomatonta lukea aloitusta, täysin kuin omasta kynästäni. Poislukien lapsi, jota minulla ei ole. Haluaisin kysyä ap:lta, että onko löytänyt mitään toimivia keinoja vuosien varrelta. Nuo uskojutut ei mua kiinnosta, joten ne voi säästää. Mutta onko sitten tuo adhd tosiaan asia, jota kannattaisi pohtia? Olen karttanut koko käsitettä, koska mielestäni kaikki sanoo nykyään olevansa adhd.
Mutta tosiaan en tiedä mitä tehdä. Olen voinut huonosti jo vuosia, koittanut menestyä töissä, mutta tuntuu, että aina jotenkin epäonnistun. Olen sitten ajoittain tosi ahdistunut ja yritän vaan väkisin suorittaa töitä. Olen koittanut käydä työterveyspsykologeilla, mutta sieltä en oikein ole saanut kättä pidempää.
Millä tulokulmalla te olette menneet sen adhd:n kanssa? Miten suoriutuminen on parantunut lääkityksen kanssa? Onko lääkkeistä jotain haittoja?
Tuollainen ajattelu on aika ulkoaohjautuvaa. Haluat Einsteiniksi vain maineen ja kunnian takia. Mutta päästäkseen siihen hänen piti olla aivan fasinoitunut tutkimistaan jutuista.
Mikä sinua kiinnostaa ja innostaa, mikä tuntuu mielekkäältä, mitä luontaisia lahjoja sinulla on joilla voisit auttaa ihmisiä tai niitä firmoja? Joku voi rakastaa ihmisten auttamista ja työskennellä vaikka kotihoidossa onnellisena vaikka se ei arvostetuin työ olekaan.
Kaikki eivät tietenkään saa intohimoistaan uraa, mutta voivat harrastaa asiaa vapaa-aikaan tai lisätyönä. Flown tunne tuo onnea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen sulle lukemiseksi uutta kirjaa "Ai se olikin ADHD".
Sinuna miettisin myös pitkään ja hartaasti, että oletko tosiaan kaivannut merkityksellistä työtä, vai mainetta ja kunniaa jotta sinut muistettaisiin kuolemasi jälkeen. Nämä ei ole sama asia. Työn merkityksellisyys voi toteutua myös nykyhetkessä, elinaikanasi, niiden ihmisten parissa keiden kanssa toimit.
Jos kaipaat tosiasiassa tunnustusta ja arvostusta, niin olisi ehkä hyvä myöntää se itselleen, että pääsee näissä pohdinnoissa eteenpäin.
Mä olen paininut saman asian kanssa ja vihdoin näin yli 30-vuotiaana olen päässyt tasapainoon asian kanssa. Musta ei ikinä tule ylimmän tason johtajaa, enkä kehitä uraani kuin tällä alimmalla tasolla ja sivu suuntaan. Mulla on kyllä DI tutkinto ja olen ihan mukavissa hommissa, mutta en vain kärsivällisyydelläni pääse eteenpäin kun vaihdan aina työtä ja alaa. Olen asiaa paljon miettinyt ja tullut siihen lopputulokseen, että kun olen ollut nuori niin joka paikassa on ollut näitä kiireisiä multitaskaajia ja itsensä esittelijöitä ja niillä pääsee pitkälle. Itse olen autistinen nipottaja, joka ei osaa ylläpitää ihmissuhteita.
Ap on hyvä aloittamaan asioita, mutta innostus kestää pari viikkoa. Haaveilee kuitenkin yliopistourasta, jossa tulosten aikaansaaminen kestää tyypillisesti vähintään vuosia. Näen tässä erittäin suuren ristiriidan.
Voisi terapian lisäksi olla hyödyllistä kartoittaa jonkun osaavan tahon kanssa, mitkä ovat vahvuudet työelämässä, ja lähteä suuntaamaan uraan sellaisiin tehtäviin, joissa omia vahvuuksiaan voin hyödyntää.
Yksi näkökulma vielä, tästä ei välttämättä ole kyse ap:n kohdalla mutta ehkä joku muu samaistuu.
Jos kokee hyvin voimakasta sisäistä tarvetta merkitykselliselle työlle, josta on hyötyä ihmiskunnalle, mutta työsi ei tarjoa tätä, niin saatat joutua elämään vahvassa arvoristiriidassa itsesi kanssa. Tällainen kuluttaa ihmistä ja voi vaikuttaa omanarvontuntoon, kun ei jostain syistä kykene toimimaan omien ydinarvojensa mukaisesti.
Adhd-ihmisillä esiintyy myös korostuneen voimakasta oikeudenmukaisuuden tarvetta. Ehkä arvoristiriidat osuvat tällaisiin ihmisiin vielä kovempaa.
Ymmärrän hyvin koska työ ja ura minullekin tärkeitä.
Perhekin toki mutta ei se tuo samanlaista tyydytystä kuin ura. Kuka tahansa täysjärkinen osaa olla vanhempi ja ainakin omat lapseni ovat pärjääviä ja tasapainoisia ihan vain sillä että on ollut keskusteluyhteys ja turvalliset olosuhteet.
itse olen tehnyt uran eteen ihan hirmuisesti työtä ja noussutkin johtoasemaan. Treenannut, kouluttautunut, verkostoitunut, ottanut riskejä. Pitäisiköhän sinun vielä yrittää päästä uralla eteenpäin?
Alue: Aihe vapaa
Sain diagnoosin aikuisena, kun kävin opiskelijaterveydenhuollossa ulisemassa huonoa menestystäni opinniossa, vaikka miten yritän parhaani. Sain lääkkeet, mutta terapiaa ei tarjottu.
Uskon, että minulla olisi parempi itsetunto, jos osaisin valmistautua asioihin ajoissa. Tosin nyt se on vähän myöhäistä, kun opinnot menivät jo.
Ap