Lue keskustelun säännöt.
Työttömyyttä ei tajua ennen kuin sen kokee itse
Myönnetään, itsekin kuvittelin joskus, että työttömänä ovat lähinnä ne joita ei oikein kiinnosta opiskelu eikä työelämä eikä ole kovin suurta mielenkiintoa. En kuvitellut, että minä joka on tehnyt töitä opiskelujen ohessa koko elämäni ja opiskellut itselle ylemmän korkeakoulututkinnon olisin työttömänä.
Ensi kosketuksen työelämän ja työnhaun raadollisuuteen sain, kun viimeistelin maisterin opintojani. Olin saanut hyvää työkokemusta myös omalta alalta hyvässä harjoittelupaikassa, mutta hain monia kuukausia töitä ja ramppasin haastatteluissa, mutta minnekään ei valittu. Lopulta päädyin hakemaan ei oman alan töitä ja sain määräajaksi töitä. Jouduin muuttamaan tuon ei oman alan ja maisterin työtä huomattavasti alemman työn takia. Lopulta vihasin tuota asiakaspalvelu työtä, mutta kärvistelin määräajan loppuun, kun olin vielä vastaanottanut uuden määräaikaisen sopimuksen.
Nyt olen taas tilanteessa jossa olen hakenut töitä kohta 3 kk tuloksetta. Haastatteluihin olen päässyt, mutta aina joku on mennyt ohi, jolla on enemmän juuri oikeaa työkokemusta.
Enää en todellakaan kuvittele, että työnsaanti olisi työhalusta tai edes ahkeruudesta kiinni. Itselle opiskelu ja työ on aina ollut tärkeää, joten siihen olen elämässä panostanut. Silti tulos voi olla tämä eli työttömyys.
Kommentit (4199)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpi saa helpommin oman alan työpaikan. Maisteri jolla on valmistumisen jälkeen CV:ssä kolme vuotta tyhjää vai maisteri joka on valmistumisen jälkeisinä vuosina tehnyt muutaman vuoden vaikka muutamia tiskaus- ja myyjähommia kun ei ole muualle päässyt. Itse palkkaisin ilman muuta jälkimmäisen, ihmisen joka ei työtä pelkää.
Oikea vastaus on se, ettei työnantaja palkkaa kumpaakaan. Toisella on kolme vuotta tyhjää ja toisella kolme vuotta tiskaamista.
Kumpikaan ei pätevöitä maisterin hommiin. Ehkä se kolme vuotta ei-työtä-tehnyt on motivoituneempi työntekijä kuin se selkänsä hanttihommissa telonut tiskari. Hän on saattanut sohvalla makoilun sijaan vaikka lukea enemmän alan julkaisuja kun on ollut enemmän aikaa.
Omalta alaltani valmistutaan esimiestehtäviin. Jos laittaisin cv:hen toimineeni tiskarina vaikka henkilöstövuokrausfirmassa, niin a) se kertoisi, etten ole saanut oman alani töitä (ehdoton turn off työnantajille) b) puolisoni on niin köyhä, että minun täytyy tiskata maksaakseni laskut c) oman alan osaamiseni on auttamatta vanhentunut. Joka tiskaamaan rupeaa, se tiskariksi jää.
Eli jos maisteri ei kolmessa vuodessa saa oman alan töitä ei hän tule niitä ikinä saamaankaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei haittaisi yhtään olla työtön! Puuhailisin kotona, tekisin ruokaa, lepäisin ja ottaisin lapset vastaan koulusta. Olisi aina aikaa tehdä kaikkea ja reissata!
Millä rahalla muka reissaisit? Meidän rahat riittää juuri ja juuri lasten ruokaan ja muihin välttämättömyksiin. Ei tässä mitään reissata.Kuinka pihalla voi olla ihminen työttömän arjesta. T: Työmarkkinatuella kolmea lasta elättävä pitkäaikaistyötön
Niin sinä oletkin köyhä, minä en ole.
No,jos sulla on tarpeeksi massia,niin ota loparit ja anna työpaikkasi eteenpäin jollekin toiselle.V ttuakos siellä vingut..???
:,D jos et kestä keskustelua, ei kannata olla keskustelupalstalla.
Työttömyys on henkisesti ja taloudellisesti vaativaa. Se vaatii jatkuvaa arvottomuuden, kelpaamattomuuden, rahattomuuden, torjutuksi tulemisen, ulkopuolisuuden ja joukkoon kuulumattomuuden sietämistä eli rautaista mielenterveyttä. Kuinka moni oikeasti jaksaa sellaista joka päivä? Sitä jaksamista pitäisi todella arvostaa jatkuvan syyllistämisen ja CV:n aukoista kyselemisen sijaan. Myös rekrytoinnissa pitäisi arvostaa työttömän psyykkistä kestokykyä.
Nokkela kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nokkela kirjoitti:
Suhteista ja ihmistyypistä kiinni. Töissä ollessanikin satelee työtarjouksia, joista kieltäydyn. No, jollekin toiselle se voi olla työllistymisen mahdollisuus.
Jaahas joku ylemmyydentuntoinenkin eksynyt tänne kommentoimaan. Kerrohan mikä se kuuluisa ihmistyyppi on mikä ei ikimaailmassa voisi jäädä työttömäksi?
Sellainen positiivinen ja rauhallinen, mikään ei nujerra.
Miltä elämä näyttäisi, jos kaikki menisi kehnosti, mutta et reagoisi negatiivisesti mihinkään?
Sehän olisi sama kuin negatiivisuutta ei olisikaan.
Ei vaan sopivan itsekeskeinen ja verkostautunut, hyvä tyyppi, jolla useampi suosittelija eri työpaikoista. Ei jää odottamaan yt:itä tai muutenkaan jämähdä vuosiksi samaan paikkaan, vaan kiitää sopivasti ennen konflikteja seuraavaan, ei pysähdy, ottaa kokemuksen ja hyödyt. Ei tee sitä virhettä, että hakisi aivan vääränlaiseen työpaikkaan tai jos niin kävisi, osaa näyttää sielläkin viihtyvänsä, koska monenlaista lahjakkuutta tai sopivan sosiaalisen ja sopivan varma itsestään, kunnes ovi taas käy, mutta ei liian tiheään. Näitä on.
Vierailija kirjoitti:
Kumpi saa helpommin oman alan työpaikan. Maisteri jolla on valmistumisen jälkeen CV:ssä kolme vuotta tyhjää vai maisteri joka on valmistumisen jälkeisinä vuosina tehnyt muutaman vuoden vaikka muutamia tiskaus- ja myyjähommia kun ei ole muualle päässyt. Itse palkkaisin ilman muuta jälkimmäisen, ihmisen joka ei työtä pelkää.
Asiat eivät ole noin yksinkertaisia. Sinä tuskin olet sellaisessa asemassa, että palkkaat yhtään ketään. Kuvittelet vain mielessäsi naiivisti "näin minä tekisin".
Ensinnäkin: hakijoita tuskin on vain kaksi. Ei ole todellisuudessa koskaan tilannetta, että on kaksi hakijaa, joista toinen on "hyvis" (eli siivonnut kolme vuotta vessoja, vaikka haluaisi raketti-insinöörin töitä) ja toinen "pahis" (joka on maannut sängyllään, koska ei ole saanut koulutuksestaan huolimatta raketti-insinöörin töitä).
Oikeasti hakijoita olisi ainakin parikymmentä. Osa olisi juuri valmistuneita nuoria, sitten olisi pari vuotta raketti-insinöörin alaisena toimineita 3-kymppisiä, ja lisäksi olisi muiden firmojen yt:ssä potkut saaneita raketti-insinöörejä JA sitten olisi nuo sinun esimerkkisi tapaukset ynnä muita sekalaisia hakijoita.
Sinulla ei olisi mitään syytä palkata sitä kolme vuotta vessoja siivonnutta hyvää hyvyyttäsi. Hänen tutkintonsakin olisi varmaan jo vanhentunut, etkä viitsisi kouluttaa häntä uusiin käytäntöihin. Sinä ottaisit jonkun noista muista hakijoista, todennäköisesti ammattilaisen, joka huvikseen on vaihtamassa töitä. Hän olisi paras vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nokkela kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nokkela kirjoitti:
Suhteista ja ihmistyypistä kiinni. Töissä ollessanikin satelee työtarjouksia, joista kieltäydyn. No, jollekin toiselle se voi olla työllistymisen mahdollisuus.
Jaahas joku ylemmyydentuntoinenkin eksynyt tänne kommentoimaan. Kerrohan mikä se kuuluisa ihmistyyppi on mikä ei ikimaailmassa voisi jäädä työttömäksi?
Sellainen positiivinen ja rauhallinen, mikään ei nujerra.
Miltä elämä näyttäisi, jos kaikki menisi kehnosti, mutta et reagoisi negatiivisesti mihinkään?
Sehän olisi sama kuin negatiivisuutta ei olisikaan.
Ei vaan sopivan itsekeskeinen ja verkostautunut, hyvä tyyppi, jolla useampi suosittelija eri työpaikoista. Ei jää odottamaan yt:itä tai muutenkaan jämähdä vuosiksi samaan paikkaan, vaan kiitää sopivasti ennen konflikteja seuraavaan, ei pysähdy, ottaa kokemuksen ja hyödyt. Ei tee sitä virhettä, että hakisi aivan vääränlaiseen työpaikkaan tai jos niin kävisi, osaa näyttää sielläkin viihtyvänsä, koska monenlaista lahjakkuutta tai sopivan sosiaalisen ja sopivan varma itsestään, kunnes ovi taas käy, mutta ei liian tiheään. Näitä on.
Toisaalta tästäkin keskustelusta löytyy juuri tällaisia henkilöitä, joiden uranousu sitten vihdoin tyssähtää 50-vuotiaana työttömyyteen, ja sen ikäisenä siitä kuopasta ei niin vain enää noustakaan. Kukaan meistä ei ole nuori ja notkea ikuisesti, se kannattaa muistaa.
Jos omistaisin kristallipallon, niin alkaisin yrittäjäksi ja lanseeraisin Suomeen yksityiset vankeinhoitolaitokset. Niille tulee tätä menoa tarvetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sivusta seurattuna jotkut jäätyään työttömäksi ei ole mitenkään avoimia uudelleenkouluttautumiselle, haetaan entisen alan töitä, vaikka kokemus jo vanhentunutta, nuoret kiilaavat ohi, terveys reistaa. Joku taas kouluttautuu lisää tai vaihtaa alaa ja menee, minne pääsee, mutta kyllä sitä miettii, mikä kannattaa ja mitä jaksaisi, jos itseltä loppuisi työt. Kun joka paikassa saa lukea ikäsyrjinnästä, niin olo on jo valmiiksi lannistunut.
En ihmettele etteivät ole avoimia koulutukselle. Itse kävin sen päälle 5v yliopistoa niin ei ihan heti huvita alkaa samaan. Ja kun opintotukia ei enää myönnetä uuteen tutkintoon. Ja jos myönnetään, se on niin vähän ettei enää pärjää. En nyt jaksa luetella kaikki syitä, mutta kokeilepa itse tätä: olet ollut töissä, jäät työttömäksi. Koitat hakea oman alan paikkoja, sitä mihin kulutit 5v omaa aikaa ja kituutit. Sitten kaikki sanoo että no mene kouluun. Ok, mut millä maksan vuokran sen monen vuoden ajan kun opiskelen uudestaan? Tai laskut, tai syön?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei haittaisi yhtään olla työtön! Puuhailisin kotona, tekisin ruokaa, lepäisin ja ottaisin lapset vastaan koulusta. Olisi aina aikaa tehdä kaikkea ja reissata!
Millä rahalla muka reissaisit? Meidän rahat riittää juuri ja juuri lasten ruokaan ja muihin välttämättömyksiin. Ei tässä mitään reissata.Kuinka pihalla voi olla ihminen työttömän arjesta. T: Työmarkkinatuella kolmea lasta elättävä pitkäaikaistyötön
Tottahan työttömät reissaa (ei tietysti nyt), moni kuulemma talvehtiikin ulkomailla. t. lapseton pitkäaikaistyötön
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen suhteellisen vastavalmistunut oikeustieteen maisteri, keskinkertaiset paperit, hyvä gradu. Suoritin myös asianajotutkinnon valmistumisen loppuvaiheessa. Opiskeluaikana kaksi harjoittelupaikkaa josta todella hyvät työtodistukset.
Nyt: työtön jo toista vuotta. Haastatteluissa olen käynyt mutta aina joku menee oikealta ohitse. Olen opiskellut erittäin hankalassa elämäntilanteessa ja joutunut nostamaan ison määrän opintolainaa. Ajattelin opiskellessa, että valmistumisen jälkeen elämä helpottaa.
En tiedä milloin pitäisi luovuttaa, jättää koulutus cv.stä pois ja alkaa hakemaan siivoojan paikkoja...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä se valitettavan usein on heti se mielikuva, että työtön on laiska, mielenterveysongelmainen tai alkoholisti.
Ei se mielikuva kuitenkaan ole ihan tyhjästä syntynyt, vaan valitettavan paljon on niitä, joita ei kiinnosta itsensä elättäminen ja he tuovat sen äänekkäästi esille. Olen paiskinut leipäni eteen huonosti palkattuja paskaduuneiksi sanottuja töitä ja samaan aikaan iso kuoro huutaa vieressä, että ei mene paskalla palkalla paskaduuniin, kun sossusta saa enemmän. Omalla kohdalla nuo paskaduunit ovat aiheuttaneet sen, että olen vähitellen kivunnut työurallani eteenpäin ja nyt palkka on muuta kuin paska. Olisinko tässä asemassa ilman paskaduunia? Tuskin.
Olin muuten työtön, kun menin paskasti palkattuun paskaduuniin, että työttömyydestä on kyllä omakohtainen kokemus. En nauttinut pätkääkään.
Olen kyllä eri mieltä. Itse en tunne ketään, joka työttömänä olisi halunnut varta vasten olla tai ei olisi yrittänyt työllistyä. Itse asiassa en ole ikinä jutellut ihmisen kanssa, joka olisi sanonut, että mielummin elää tuilla tms.
Kyllä sellaisia ihmisiä, jotka käyttävät systeemiä hyväkseen, on paljon. Kierros esimerkiksi itäiseen Helsinkiin avartaa maailmankatsomusta. Siellä et niseen taustaan katsomatta on hyvin paljon ihmisiä, jotka mieluummin nostavat tukia, kuin menevät töihin. Mielestäni tämä on täysin ymmärrettävää ja kuvaa ihmisluontoa hyvin. Jos ei ole käynyt koulua, saa usein huonosti palkattua työtä, jolla saa juuri ja juuri maksettua pakolliset kulunsa. Aina ei saa edes niin paljoa palkkaa, vaan joutuu turvautumaan mm asumistukeen. Työn tekeminen itsessään tällöin ei ole houkuttelevaa.
Jäin itse työttömäksi muutaman vuoden työrupeaman jälkeen 90-luvun lamassa. Ansiosidonnainen oli siihen aikaan lähes yhtä suuri, kuin palkka oli ollut. Muistan ihmetelleeni miten oli mahdollista, että tekemättä mitään, saan lähes yhtä paljon rahaa, kuin sillon, kun tein raskasta huonosti palkattua työtä. Se tuntui lottovoitolta, eikä mikään olisi saanut minua vapaaehtoisesti työhön. Ainoastaan uhka tämän tuen päättymisestä olisi voinut olla sellainen asia, tai se olisi ollut eikä vain "voinut olla." Ansiosidonnaista jatkettiin aina uudestaan kahdella vuodella, jos siinä välissä teki tai oli tekevinään töitä puoli vuotta. Näinhän monet tekivät ja yhä tekevät.
Tiedostan täysin sen, että yhteiskunta on mahdollistanut kevyemmän otteeni elämään ja vieraat ihmiset maksavat, jotta minä pysyn elossa. En ole kuitenkaan ikinä tästä itseäni syyllistänyt. Systeemiä olen kyllä pitänyt täysin epäonnistuneena.
Meitä on todella paljon tässä yhteiskunnassa.
Toivon, että te, jotka tässä ketjussa kirjoititte haluavanne työllistyä - työllistyisitte, ja jos ette työllisty toivon, että löydätte muualta elämäänne sisältöä, eikä työ teidän ajatusmaailmassanne määrittelisi sitä millaisia olette ihmisinä. Sinä, joka kirjoitit ajattelevasi it se mur haa. Unohda moinen ajatus. Ei työ ole sen arvoista, ei mikään ole. Sinä ole tärkeä ihminen juuri sellaisena, kuin olet.
Minä olen se kirjoittaja (Nro 43), joka harkitsee it se mur haa. Ilman työtä oleminen ei sinänsä olisi ongelma, mutta se, että olen työtön, rahaton, asunnoton, perheetön, yksinäinen ja viime aikoina liikuntakyvytönkin, alkaa käydä ylivoimaiseksi. Sain äskettäin aikaan pitkän ja mielenkiintoisen ketjun aiheesta "tyhjät lohdutukset, etunenässä se, että jokainen on arvokas ihminen", ja päivä päivältä tiedän paremmin sen, että en ole tärkeä enkä arvokas millään mittapuulla. Edes teoriassa.
Yritin löytää mainitsemasi ketjun, siinä onnistumatta.
Olen itse joutunut olemaan tämän aiheen kanssa tekemisissä koko elämäni. Olen tuntenut heitä, joita ei enää tässä elämässä ja maailmassa ole ja heitä, jotka yrittivät samaa koko elämänsä ajan. Olen myös itse paininut saman asian kanssa. Sen, että olen tässä nyt, ei pitäisi olla mahdollista. Kukaan ei ikinä minulle sanonut, että olisin ollut arvokas, tätä lohdutuksen tai myötä elämisen sanaa en kuullut. En tosin usko, että sillä olisi ollut minulle merkitystä, vaikka olisin sen kuullutkin. En tuonut omia asioitani esille, koska muilla ihmisillä oli omat ongelmansa ja toisaalta siksi, koska aihe oli henkilökohtainen. Esille tuomasi asiat ovat myös minulle omassa henkilökohtaisessa elämässäni tuttuja. Jokainen niistä.
Jonkun tunnetun filosofin näkemyksen mukaan tietoisuus siitä, että täältä pääse pois omaehtoisesti, on vähentänyt jo itsessään tämän asian toteuttamista. Se tuo rauhan omalla tavallaan.
Asuntoasioissa auttavat kuntien aikuis-sosiaalityöntekijät. Kun tulot ovat pienet, siinä ei voi muuta tehdä, kuin sopeuttaa menonsa niihin. Siinä ei ole vaihtoehtoja. Puhut perheettömyydestä ja yksinäisyydestä. Nämä ovat myös tuttuja asioita. Se ei sinua lohduta - tiedän sen. Mietin sitä, että haluatko muutosta näihin asioihin. Haluaisitko esimerkiksi ystäviä. Tiedän, että aikuisena ja myöhemmällä iällä niiden hankkiminen ei ole samanlaista, kuin lapsena. Puhuit liikuntakyvyttömyydestä. Tämä kuulostaa sellaiselta asialta, että lääkärissä saattaisi joitain avaimia löytyä. Ehkä työkyvyttömyyseläke. Tulosi saattaisivat silloin nousta. Jotta eläkkeelle voisi päästä, tulisi siihen pyrkiä.
Viestini tarkoitus oli kertoa sinulle, että et ole ajatuksinesi yksin. Sen oli tarkoitus olla myös kädenojennus lähimmäiseltä toiselle. Sitä en tiedä, miten olisin voinut tai voisin konkreettisesti auttaa.
Asuntoasioissa minua onkin autettu, ja nyt olen kriisimajoituksessa asuntolassa. Tämä ei ole ihmisen elämää, vaikka onkin katto pään päällä. Liikuntakyvyttömyyteni johtuu onnettomuudesta ja lienee onneksi vain väliaikaista. Työkyvyttömyyseläkkeelle en missään tapauksessa pääsisi enkä haluaisi. Eläkkeeni tulee joka tapauksessa olemaan köyhyysrajan alapuolella. Ei ole leppoisia eläkepäiviä odotettavissa.
Tuttavat ovat häipyneet sitä mukaa, kun asiat ovat huonontuneet. Lopetin yhteydenpidon viimeiseen sen vuoksi, että hän vaikutti puhelu puhelulta alentuvammalta, tuntui suorastaan nauttivan minun "rohkaisemisestani" ja piti jälkiviisauksiaan rakentavina mielipiteinä. Kavereita en enää halua, koska en halua kuunnella ihmisten työjuttuja, lomajuttuja, perhejuttuja, lemmikkijuttuja, juhannusjuttuja, muuttojuttuja, remonttijuttuja ja grillaamisjuttuja ja koska minulla itselläni ei ole mitään kerrottavaa. Yksinäisyyteen kuitenkin tottuu paljon paremmin kuin siihen, ettei ole kotia eikä tuloja. Yksinäisyyttä on helppo itkeskellä kotisohvalta käsin höyryävänmaukasta kotiruokaa nyyhkytysten välissä maistellen. Tämän tajuaa vasta sitten, kun lukot on vaihdettu.
Tässä mainitsemani ketju ihmisen arvosta: https://www.vauva.fi/keskustelu/3943319/jokainen-ihminen-arvokas-kuinka…
Minusta tuntuu siltä, että tämän hetkinen tilanteesi, lähinnä asunnottomuus vie nyt kaiken voimasi. Et jaksa miettiä asioita, jotka joillekin toisille merkitsevät jotain tai ovat tavanomaisia asioita. Turvallisuuden tunteesi on järkkynyt. Uskon tietäväni tismalleen mitä nyt koet tai tunnet. Hyvä, että sosiaalityö on nyt kuvioissa mukana. Toivon, että he saavat järjestetyksi sinulle pian oman asunnon. Pääsisit kokoamaan itseäsi.
Miten kauan olet nyt asunut kriisimajoituksessa? Kirjoititko sinä eilen erääseen ketjuun kylmän hernekeiton syömisestä? Minulle tulee tunne, että se olit sinä.
Kyllä, minä olen se kylmän hernekeiton kaivertelija. Olin tuolloin käyttänyt kaikki rahani vanhoihin sähkölaskuihin ja vastaavaan kummallisessa yrityksessä olla kunnollinen. Toimitin kyllä kuitit Kelalle, mutta turhaan. Viranomaisten kanssa vääntäminen kävi vuosien mittaan aivan ylivoimaiseksi, kun mistään ei annettu muuta apua kuin sormenosoitus seuraavalle luukulle. Voimani loppuivat, ja kun asiaan hieman paremmin perehtynyt TE-virkailija alkoi selvitellä asiaa, oli jo liian myöhäistä. Nyt minulle on oikeastaan ihan sama, mitä tapahtuu. Työ ja koti olivat minulle tärkeintä, mutta niitä en enää saa ilman suurta ihmettä eli hyväpalkkaista työtä.
Sisu ei riitä hengen viemiseen, vaikka ajatus on koko ajan mielessä. Kaikki menetetty syö mieltä niin paljon, että jollain tämä olo on turrutettava. Nyt en pysty kulkemaan ulko-ovea pitemmälle, mutta lyhyen taksimatkan päässä on peräti kolme Alkoa, joten ehkä tulevaisuuden ratkaisu on tissuttelu. Mikään tervehenkinen reipastelu ei houkuttele, vaikka monelle muulle se näkyy olevan suorastaan ihanteellinen tapa elää.
Uskon tunnistavani sinut toisestakin ketjusta muutaman viikon takaa. Siinä et kertonut lukijalle missä olit, mutta sinulla oli ongelma mikä piti ratkaista. Se saattoi liittyä ruokaan tai sen hankkimiseen. Luulen, että se olit sinä.
Minusta tuntuu siltä, että asuntoasia saattaisi ratketa hyvinkin helposti. Sosiaalitoimen tulee maksaa takuuvuokra ja kaikki siihen ja muuttoon liittyvä. Yksityisiltä markkinoilta voisi asunto löytyäkin. Tämä tietysti täytyy sosiaalitoimen kanssa käydä lävitse ennen, kuin lähtee vuokrasopimusta tekemään. Usein viranomaistaho ei ymmärrä asiakkaan oikeuksia tai ei halua niistä (niin kuin täällä on eräässä ketjussa sosiaalityöntekijä kertonut) kertoa. Kannattaakin lukea laki sosiaaliturvasta. Se löytyy netistä. En tiedä tarkoitatko omalla asunnolla vuokrattua vai ostettua asuntoa. Vuokrattavaan voisi päästäkin. Tiedän, että ajan saatossa ihminen passivoituu eikä jaksa enää yrittää. Yritä sinä jaksaa.
Kirjoitit, että työsi liittyi kirjoittamiseen. Voisitko kuvitella kirjoittavasi kirjaa? Sinulla varmasti löytyisi materiaalia omaelämänkertaan tai kirjaan työttömyydestä ja sen lieveilmiöistä. Se vaatisi paljon, mutta saattaisi antaa myös paljon.
Tissuttelu on helppo keino pois tästä hetkestä - moni sitäkin harjoittaa. Siinäkin tosin omat haittapuolensa, alkoholidementia ei vähäisimpänä. Ymmärrän tämänkin katsantokannan.
Kirjoitit jossain, että et halua itseäsi tap paa, vaan lakata olemasta. On raskasta, kun elämä on paussilla. On hyvä, että kirjoitat tuntemuksistasi niin kuin ne tunnet; on helppo kirjoittaa hienosta elämästä, vaikka sitä ei olisikaan. On vaikeampaa kääntää silmät kohti omaa epätäydellistä elämäänsä. Olet rohkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siis opintoihin ei saa aina työttömyystukea, eikä se ole helppoa. Itse käyn nyt vähän sivutoimisina ja siihenkin piti anoa lupa. Se että opiskelee ihan tutkinnon työttömyystuella on ihan eri rumba, eikä ole mahdollista kuin ammattikoulupituisiin opintoihin. Ja nyt kysyy joku että no miksen hae työttömyyskoulutukseen lähihoitajaksi? Ehkä siksi kun en aiemminkaan sinne hakeutunut, mun vahvuudet on ihan muualla enkä olisi hyvä lähihoitajana. Parempi että ihmisiä hoitaa sellaiset jotka haluaa ja osaa.
Eikä sinne työpaikalle valita aina parasta. Joskus tulee virhearviointeja, joskus suhteet menee paremmuuden edelle tai joskus halutaan tarkoituksella valita vastavalmistunut "koulutettavaksi talon tavoille". Työelämässä on paljon tunareita, joiden ei pitäisi siellä olla. Tätäkin viestiä alapeukuttavat lähinnä ne tunarit. Itse olen töissä ja tiesin koko työttömyysaikani, että minua huonompia valintoja on tehty, joten joskus tulee minunkin vuoroni. Kun joku mokasi, ajattelin että olisin itse tuon homman osannut hoitaa paremmin, tämä auttoi jaksamaan. Haastattelussa ei oikein voi sanoa tätä ääneen, mutta näin ajattelin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen suhteellisen vastavalmistunut oikeustieteen maisteri, keskinkertaiset paperit, hyvä gradu. Suoritin myös asianajotutkinnon valmistumisen loppuvaiheessa. Opiskeluaikana kaksi harjoittelupaikkaa josta todella hyvät työtodistukset.
Nyt: työtön jo toista vuotta. Haastatteluissa olen käynyt mutta aina joku menee oikealta ohitse. Olen opiskellut erittäin hankalassa elämäntilanteessa ja joutunut nostamaan ison määrän opintolainaa. Ajattelin opiskellessa, että valmistumisen jälkeen elämä helpottaa.
En tiedä milloin pitäisi luovuttaa, jättää koulutus cv.stä pois ja alkaa hakemaan siivoojan paikkoja...
Entä jos perustat oman firman? Hmm, no ehkä tämä ehdotus on vähän pöljä. Ei se ole helppoa haalia asiakkaita, hoitaa firmaa ja vielä tienata niin että edes elää sillä. Itse samoista syistä päätin etten hakeudu yrittäjäksi. Olisin ihan pulassa kohta kun asiakkaita ei olisi.
Viisikymppisenä on jo hoksattava, ettei sinulle makseta työajastasi, vaan arvostasi.
Panosta yrittäjyyteen; ratkaise ihmisten ongelma x ja myy se ratkaisu mahdollisimman monelle, jolla on sama ongelma. Siinäpä se.
Vierailija kirjoitti:
Yksinhuoltajan ei ole helppo löytää töitä. En voi ottaa vuorotyötä, koska en voi jättää pientä koululaista yksin pitkiksi illoiksi. Päivätyötä taas en ole löytänyt mistään etsinnöistä huolimatta. (Lukuunottamatta muutaman kuukauden osa-aikaista myyntityöpätkää)
Osaltaan tämä korona-aikakin vaikeuttaa työnsaantia. Osaltaan taas CV:ssäni oleva pitkä tyhjä aukko. Osaltaan toki työttömyyden myötä kuvioihin taas tullut masennus.
Ennen lapsen syntymää olin useita vuosia vuorotöissä kahvilaravintolassa. Lapsen ollessa pieni opiskelin korkeakoulututkinnon. Alalla olisi päivätöitä ja sillä on kohtuullinen työllisyystilanne, ja pääsinkin valmistumiseni jälkeen useisiin haastatteluihin mutta en ikinä töihin asti. Nyt alkaa jo valmistumisesta olla sen verran monta vuotta että en pääse enää haastatteluihinkaan.
Yksinhuoltajana kaipaisin osa-aikaisia päivätyömahdollisuuksia enemmän. Jäisi aikaa ja energiaa sekä työlle että lapselle eikä kokonaan syrjäytyisi pois työelämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen suhteellisen vastavalmistunut oikeustieteen maisteri, keskinkertaiset paperit, hyvä gradu. Suoritin myös asianajotutkinnon valmistumisen loppuvaiheessa. Opiskeluaikana kaksi harjoittelupaikkaa josta todella hyvät työtodistukset.
Nyt: työtön jo toista vuotta. Haastatteluissa olen käynyt mutta aina joku menee oikealta ohitse. Olen opiskellut erittäin hankalassa elämäntilanteessa ja joutunut nostamaan ison määrän opintolainaa. Ajattelin opiskellessa, että valmistumisen jälkeen elämä helpottaa.
En tiedä milloin pitäisi luovuttaa, jättää koulutus cv.stä pois ja alkaa hakemaan siivoojan paikkoja...
Entä jos perustat oman firman? Hmm, no ehkä tämä ehdotus on vähän pöljä. Ei se ole helppoa haalia asiakkaita, hoitaa firmaa ja vielä tienata niin että edes elää sillä. Itse samoista syistä päätin etten hakeudu yrittäjäksi. Olisin ihan pulassa kohta kun asiakkaita ei olisi.
Harkitsen tätä jos ei ala puolen vuoden sisällä tärpätä. On vaan aika kova kynnys kun ei ole varsinaista työkokemusta, kaikki käytännöt ja rutiinit ihan outoja ja ei ole ketään kokeneempaa jonka kanssa lyöttäytyä tiimiin... Opiskelijakaverit ovat jo päässeet työpaikkoihin ja saaneet jalkaa oven sisään. Tiedän monta sellaista joille en ainakaan huonommaksi jää, mutta jostakin syystä kortit on nyt vaan jaettu näin... Tuurilla on iso merkitys...
Menkää kaduille palelemaan siittä! kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen ollut työttömänä joitakin pätkiä elämässäni ja tiedän miten ahdistavaa se jatkuva työnhaku ja toisaalta vaan kotona olo on. Tsemppiä kaikille työttömille! <3
V I T U N säälittävää tämä muiden syöttämien elämäntavoitteiden haaveilu ja tämä totaalinen elämän romahtaminen jos niitä ei saa. oletteko te edes aikuisia ihmisiä vai jotain teintyttöjä jotka elää sosiaalisesta hyväksynnästä? kasvattakaa ne pallit ja olkaa ylpeitä vapaaherroja. antaa sen naapurin herätä aamulla . herää sinä jos siltä tuntuu mutta lopettakaa se V I T U N ruikutus.
Meitä iso porukka jotka halutaan että rahat pois työttömiltä. Rahat pois ja vähän äkkiä pois, rahat työtätekevien tileille. Rahat pois jouten olevilta. Kadulle nukkumaan jos ei hanttihommat maistereille maistu!
Näin me ajatellaan ja meitä on perkeleesti, ai että meitä on perkeleesti porukkaa jota ei kiinnosta elättää jouten makaavaa ja kattoon sylkevää sakkia yhtään, ei sitten yhtään!
Pakkotyöhön jonnekin jos ei muuten päästä sopimukseen!
Tämä tullaan ajamaan tähän maahan alle kymmenessä vuodessa.
Sen jälkeen ei yhtään ketään jouten olevaa elätetä.
Kadulle voi mennä kuten jenkeissä, jos työ ei kiinnosta pätkääkään.
Kuulostat mielipuolelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen suhteellisen vastavalmistunut oikeustieteen maisteri, keskinkertaiset paperit, hyvä gradu. Suoritin myös asianajotutkinnon valmistumisen loppuvaiheessa. Opiskeluaikana kaksi harjoittelupaikkaa josta todella hyvät työtodistukset.
Nyt: työtön jo toista vuotta. Haastatteluissa olen käynyt mutta aina joku menee oikealta ohitse. Olen opiskellut erittäin hankalassa elämäntilanteessa ja joutunut nostamaan ison määrän opintolainaa. Ajattelin opiskellessa, että valmistumisen jälkeen elämä helpottaa.
En tiedä milloin pitäisi luovuttaa, jättää koulutus cv.stä pois ja alkaa hakemaan siivoojan paikkoja...
Entä jos perustat oman firman? Hmm, no ehkä tämä ehdotus on vähän pöljä. Ei se ole helppoa haalia asiakkaita, hoitaa firmaa ja vielä tienata niin että edes elää sillä. Itse samoista syistä päätin etten hakeudu yrittäjäksi. Olisin ihan pulassa kohta kun asiakkaita ei olisi.
Harkitsen tätä jos ei ala puolen vuoden sisällä tärpätä. On vaan aika kova kynnys kun ei ole varsinaista työkokemusta, kaikki käytännöt ja rutiinit ihan outoja ja ei ole ketään kokeneempaa jonka kanssa lyöttäytyä tiimiin... Opiskelijakaverit ovat jo päässeet työpaikkoihin ja saaneet jalkaa oven sisään. Tiedän monta sellaista joille en ainakaan huonommaksi jää, mutta jostakin syystä kortit on nyt vaan jaettu näin... Tuurilla on iso merkitys...
Entä jos haet jonnekin pikkupaikkakunnalle? Tai isommalle jos nykyisellä ei tärppää. Käy joku koulutus tähän väliin mikä nollaa tilanteen. Joku aiempaan liittyvä, jos mitään lisäpätevyyksiä voi hankkia. Edes sivuopinnot avoimessa. Ehdottelen vaan, nää voi olla typeriä ehdotuksia. En tunne alaasi, itse olen työtön humanisti.
Jos ei saa työtä, työttömyydestä on vielä jotain opittavaa.