Lue keskustelun säännöt.
Työttömyyttä ei tajua ennen kuin sen kokee itse
Myönnetään, itsekin kuvittelin joskus, että työttömänä ovat lähinnä ne joita ei oikein kiinnosta opiskelu eikä työelämä eikä ole kovin suurta mielenkiintoa. En kuvitellut, että minä joka on tehnyt töitä opiskelujen ohessa koko elämäni ja opiskellut itselle ylemmän korkeakoulututkinnon olisin työttömänä.
Ensi kosketuksen työelämän ja työnhaun raadollisuuteen sain, kun viimeistelin maisterin opintojani. Olin saanut hyvää työkokemusta myös omalta alalta hyvässä harjoittelupaikassa, mutta hain monia kuukausia töitä ja ramppasin haastatteluissa, mutta minnekään ei valittu. Lopulta päädyin hakemaan ei oman alan töitä ja sain määräajaksi töitä. Jouduin muuttamaan tuon ei oman alan ja maisterin työtä huomattavasti alemman työn takia. Lopulta vihasin tuota asiakaspalvelu työtä, mutta kärvistelin määräajan loppuun, kun olin vielä vastaanottanut uuden määräaikaisen sopimuksen.
Nyt olen taas tilanteessa jossa olen hakenut töitä kohta 3 kk tuloksetta. Haastatteluihin olen päässyt, mutta aina joku on mennyt ohi, jolla on enemmän juuri oikeaa työkokemusta.
Enää en todellakaan kuvittele, että työnsaanti olisi työhalusta tai edes ahkeruudesta kiinni. Itselle opiskelu ja työ on aina ollut tärkeää, joten siihen olen elämässä panostanut. Silti tulos voi olla tämä eli työttömyys.
Kommentit (4199)
Itsellä on nyt töitä, mutta vuosia kesti saada toistaiseksi voimassa oleva, vaihdoin alaakin ennen kuin onnistui. Tuskin olen rupusakkia, oli vain kökkö tuuri. Lähes sadasta hakijasta 1. varasija, ei se huonolle mene, mutta yhdellä oli vain hiuskarvan verran näyttävämpi CV. Suurin ketutus oli se, kun tunsin valitun, mutta tiesin, että kyseistä tyyppiä en itse todellakaan palkkaisi, välttämättä vaikka olisi ainoa hakija. Jossain vaiheessa ei enää listoilla ollut, en tiedä mikä oli syynä että lähti talosta, epäilen vahvasti, että irtisanottiin teennäisten tuta-syiden varjolla.
Kerran minut valittiin tehtävään, määräaikaiseen, johon eräs opiskelukaverinikin pääsi haastatteluun asti. Hän pääsi hyvin vastaavaan määräaikaiseen toisaalle. Sitten tuli alamme vakipaikka auki. Minä en sinne päässyt edes haastatteluun, sama opiskelukaveri sai paikan. Meillä todella samantyyppinen tausta, joten todella pienistä asioista se on kiinni, kuka sen paikan saa. Nykyisen sain vähän sattumalta, ei ollut edes julkisessa haussa. Siinä on useiden sattumien summa, että paikkaan pääsin. Sanotaan lyhyesti, että sekä työnantaja että minä olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja satuimme kohtaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei haittaisi yhtään olla työtön! Puuhailisin kotona, tekisin ruokaa, lepäisin ja ottaisin lapset vastaan koulusta. Olisi aina aikaa tehdä kaikkea ja reissata!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se hyvä koulutus ole koskaan taannut kenellekään töitä tai hyvää palkkaa.
Yksi iso tekijä tässä taitaa olla se, että Suomessa on jo liikaa korkeasti koulutettuja ihmisiä joille ei vaan yksinkertaisesti ole töitä. Siinä tulee sellanen mukava asia vielä eteen ettet saa edes paskapalkkaisia hanttihommia kun olet opiskellut liikaa.
Itse vedän varastotöistä yli 3000€ kuussa käteen ihan peruskoulupohjalta eikä tarvi miettiä töiden jälkeen töitä, eikä mitään siihen liittyvää. Pitää vaan huolen, että on seuraavana päivänä ajoissa töissä ja hoitaa työajalla ne duunit mitä tarvii.
Jos kaikki olisivat maistereita, tohtoreita tai vastaavia, ei maailmassa enää tapahtuisi mitään koska kaikki työt jäisivät hoitamatta.
Huh huh olipa maistereita aliarvioiva kommentti. Onko se maisterin vika, jos koukutetaan liikaa tai ei valita töihin sen takia, että on liikaa kouluttautunut? Vain tyhmä ajattelee noin miten sinä.
On mulla ollut kouluttauneita alaisia. Yhteistä niillä on se, että niille on 99% haku päällä koko ajan. Ei koskaan tiedä milloin ne lähtee.
Miksi sitoutua sellaisiin työntekijöihin, jotka ei halua sitoutua tekemäänsä työhön ?
Sincc
Tänä päivänä et löydä sitoutuneita työntekijöitä kuin vanhemmasta polvesta. Nuoret on koko ajan haku päällä koska halutaan uusia kokemuksia, elämyksiä, ja tietenkin enemmän liksaa. Kaikkein heikoiten työntekijään sitoutuneita työnantajia taas ovat halpatyövoimaa käyttävät siirtofirmat. Tämä taas näkyy monella tavalla työssä. Onko ihme jos työntekijät hakevat parempaa? MAisteri tai ei.
.
Työntekijät eivät sitoudu koska työnantajat eivät sitoudu! Halutaan nollasopimuksilla ja 4h/vk sopimuksilla työntekijöitä. Kenellä on varaa sitoutua tuollaiseen? Minulle tarjottiin pätkätyön jälkeen nollasopimusta josta tylysti kieltäydyin. Luojan kiitos! Olisin isossa pulassa tällä hetkellä, en saisi mistään euron euroa ja olisi mennyt luottotiedot ja koti alta.
Miksi ihmeessä joku tekee jonkin 0-tunti sopimuksen, eihän se takaa töitä, mutta olet sitoutunut jotenkin...Kyllä työ pitää olla 8tunnin päivä 5pv/vko. Eri juttu on jos itse toisin haluaa.En edes kusisi sellaiseen firmaan päinkään, joka jotain muuta kuin 8 tunnin päiviä tarjoilisi.
Eihän niiden palkoilla kukaan pysty normaaliin elämään.
Minä olen kerran elämässäni tehnyt 0-sopimuksen koska luvattiin vakituista paikkaa ja tunteja oli 20-42h/vko koko ajan. Olin sairauslomien sijainen, useammalle työntekijälle. Sitä vakituista paikkaa ei vaan koskaan minulle annettu vaikka paikkoja oli auki säännöllisesti. Lopulta paloi pinna ja sanoin että ei enää nollasopimusta. Jollei ole antaa edes 30h/vk sopimusta niin antaa olla. Lähdin enkä ole päivääkään katunut. Onneksi näin tein, nyt en pystyisi tekemään yhtään tuntia töitä kun olen jatkuvasti nuhainen ja yskäinen allergioiden vuoksi ja kävisin varmaan joka kuukausi koronatestissä ja odottelisin karanteenissa kotona. Rahaa ei tulisi mistään tai niin monesta paikasta että sitä hakemussoppaa ei kukaan pystyisi selvittämään. Työttömänä ansiosidonnaisella tulot on vakaat ja pystyy laskunsa maksamaan vaikkei mitään kulutusjuhlaa pystykään viettämään. Vielä sain pidemmän maksuajan ansiosidonnaiselle, 6 kk lisää ansiosidonnaista poikkeuslain ansiosta. Muuten olisin jo pudonnut peruspäivärahalle.
Vierailija kirjoitti:
Ei haittaisi yhtään olla työtön! Puuhailisin kotona, tekisin ruokaa, lepäisin ja ottaisin lapset vastaan koulusta. Olisi aina aikaa tehdä kaikkea ja reissata!
Mikä estää jäämästä? Vapauta oma työsi vaikka sitten työttömälle, joka menisi sinne riemusta kiljuen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä se valitettavan usein on heti se mielikuva, että työtön on laiska, mielenterveysongelmainen tai alkoholisti.
Ei se mielikuva kuitenkaan ole ihan tyhjästä syntynyt, vaan valitettavan paljon on niitä, joita ei kiinnosta itsensä elättäminen ja he tuovat sen äänekkäästi esille. Olen paiskinut leipäni eteen huonosti palkattuja paskaduuneiksi sanottuja töitä ja samaan aikaan iso kuoro huutaa vieressä, että ei mene paskalla palkalla paskaduuniin, kun sossusta saa enemmän. Omalla kohdalla nuo paskaduunit ovat aiheuttaneet sen, että olen vähitellen kivunnut työurallani eteenpäin ja nyt palkka on muuta kuin paska. Olisinko tässä asemassa ilman paskaduunia? Tuskin.
Olin muuten työtön, kun menin paskasti palkattuun paskaduuniin, että työttömyydestä on kyllä omakohtainen kokemus. En nauttinut pätkääkään.
Olen kyllä eri mieltä. Itse en tunne ketään, joka työttömänä olisi halunnut varta vasten olla tai ei olisi yrittänyt työllistyä. Itse asiassa en ole ikinä jutellut ihmisen kanssa, joka olisi sanonut, että mielummin elää tuilla tms.
Kyllä sellaisia ihmisiä, jotka käyttävät systeemiä hyväkseen, on paljon. Kierros esimerkiksi itäiseen Helsinkiin avartaa maailmankatsomusta. Siellä et niseen taustaan katsomatta on hyvin paljon ihmisiä, jotka mieluummin nostavat tukia, kuin menevät töihin. Mielestäni tämä on täysin ymmärrettävää ja kuvaa ihmisluontoa hyvin. Jos ei ole käynyt koulua, saa usein huonosti palkattua työtä, jolla saa juuri ja juuri maksettua pakolliset kulunsa. Aina ei saa edes niin paljoa palkkaa, vaan joutuu turvautumaan mm asumistukeen. Työn tekeminen itsessään tällöin ei ole houkuttelevaa.
Jäin itse työttömäksi muutaman vuoden työrupeaman jälkeen 90-luvun lamassa. Ansiosidonnainen oli siihen aikaan lähes yhtä suuri, kuin palkka oli ollut. Muistan ihmetelleeni miten oli mahdollista, että tekemättä mitään, saan lähes yhtä paljon rahaa, kuin sillon, kun tein raskasta huonosti palkattua työtä. Se tuntui lottovoitolta, eikä mikään olisi saanut minua vapaaehtoisesti työhön. Ainoastaan uhka tämän tuen päättymisestä olisi voinut olla sellainen asia, tai se olisi ollut eikä vain "voinut olla." Ansiosidonnaista jatkettiin aina uudestaan kahdella vuodella, jos siinä välissä teki tai oli tekevinään töitä puoli vuotta. Näinhän monet tekivät ja yhä tekevät.
Tiedostan täysin sen, että yhteiskunta on mahdollistanut kevyemmän otteeni elämään ja vieraat ihmiset maksavat, jotta minä pysyn elossa. En ole kuitenkaan ikinä tästä itseäni syyllistänyt. Systeemiä olen kyllä pitänyt täysin epäonnistuneena.
Meitä on todella paljon tässä yhteiskunnassa.
Toivon, että te, jotka tässä ketjussa kirjoititte haluavanne työllistyä - työllistyisitte, ja jos ette työllisty toivon, että löydätte muualta elämäänne sisältöä, eikä työ teidän ajatusmaailmassanne määrittelisi sitä millaisia olette ihmisinä. Sinä, joka kirjoitit ajattelevasi it se mur haa. Unohda moinen ajatus. Ei työ ole sen arvoista, ei mikään ole. Sinä ole tärkeä ihminen juuri sellaisena, kuin olet.
Minä olen se kirjoittaja (Nro 43), joka harkitsee it se mur haa. Ilman työtä oleminen ei sinänsä olisi ongelma, mutta se, että olen työtön, rahaton, asunnoton, perheetön, yksinäinen ja viime aikoina liikuntakyvytönkin, alkaa käydä ylivoimaiseksi. Sain äskettäin aikaan pitkän ja mielenkiintoisen ketjun aiheesta "tyhjät lohdutukset, etunenässä se, että jokainen on arvokas ihminen", ja päivä päivältä tiedän paremmin sen, että en ole tärkeä enkä arvokas millään mittapuulla. Edes teoriassa.
Yritin löytää mainitsemasi ketjun, siinä onnistumatta.
Olen itse joutunut olemaan tämän aiheen kanssa tekemisissä koko elämäni. Olen tuntenut heitä, joita ei enää tässä elämässä ja maailmassa ole ja heitä, jotka yrittivät samaa koko elämänsä ajan. Olen myös itse paininut saman asian kanssa. Sen, että olen tässä nyt, ei pitäisi olla mahdollista. Kukaan ei ikinä minulle sanonut, että olisin ollut arvokas, tätä lohdutuksen tai myötä elämisen sanaa en kuullut. En tosin usko, että sillä olisi ollut minulle merkitystä, vaikka olisin sen kuullutkin. En tuonut omia asioitani esille, koska muilla ihmisillä oli omat ongelmansa ja toisaalta siksi, koska aihe oli henkilökohtainen. Esille tuomasi asiat ovat myös minulle omassa henkilökohtaisessa elämässäni tuttuja. Jokainen niistä.
Jonkun tunnetun filosofin näkemyksen mukaan tietoisuus siitä, että täältä pääse pois omaehtoisesti, on vähentänyt jo itsessään tämän asian toteuttamista. Se tuo rauhan omalla tavallaan.
Asuntoasioissa auttavat kuntien aikuis-sosiaalityöntekijät. Kun tulot ovat pienet, siinä ei voi muuta tehdä, kuin sopeuttaa menonsa niihin. Siinä ei ole vaihtoehtoja. Puhut perheettömyydestä ja yksinäisyydestä. Nämä ovat myös tuttuja asioita. Se ei sinua lohduta - tiedän sen. Mietin sitä, että haluatko muutosta näihin asioihin. Haluaisitko esimerkiksi ystäviä. Tiedän, että aikuisena ja myöhemmällä iällä niiden hankkiminen ei ole samanlaista, kuin lapsena. Puhuit liikuntakyvyttömyydestä. Tämä kuulostaa sellaiselta asialta, että lääkärissä saattaisi joitain avaimia löytyä. Ehkä työkyvyttömyyseläke. Tulosi saattaisivat silloin nousta. Jotta eläkkeelle voisi päästä, tulisi siihen pyrkiä.
Viestini tarkoitus oli kertoa sinulle, että et ole ajatuksinesi yksin. Sen oli tarkoitus olla myös kädenojennus lähimmäiseltä toiselle. Sitä en tiedä, miten olisin voinut tai voisin konkreettisesti auttaa.
Asuntoasioissa minua onkin autettu, ja nyt olen kriisimajoituksessa asuntolassa. Tämä ei ole ihmisen elämää, vaikka onkin katto pään päällä. Liikuntakyvyttömyyteni johtuu onnettomuudesta ja lienee onneksi vain väliaikaista. Työkyvyttömyyseläkkeelle en missään tapauksessa pääsisi enkä haluaisi. Eläkkeeni tulee joka tapauksessa olemaan köyhyysrajan alapuolella. Ei ole leppoisia eläkepäiviä odotettavissa.
Tuttavat ovat häipyneet sitä mukaa, kun asiat ovat huonontuneet. Lopetin yhteydenpidon viimeiseen sen vuoksi, että hän vaikutti puhelu puhelulta alentuvammalta, tuntui suorastaan nauttivan minun "rohkaisemisestani" ja piti jälkiviisauksiaan rakentavina mielipiteinä. Kavereita en enää halua, koska en halua kuunnella ihmisten työjuttuja, lomajuttuja, perhejuttuja, lemmikkijuttuja, juhannusjuttuja, muuttojuttuja, remonttijuttuja ja grillaamisjuttuja ja koska minulla itselläni ei ole mitään kerrottavaa. Yksinäisyyteen kuitenkin tottuu paljon paremmin kuin siihen, ettei ole kotia eikä tuloja. Yksinäisyyttä on helppo itkeskellä kotisohvalta käsin höyryävänmaukasta kotiruokaa nyyhkytysten välissä maistellen. Tämän tajuaa vasta sitten, kun lukot on vaihdettu.
Tässä mainitsemani ketju ihmisen arvosta: https://www.vauva.fi/keskustelu/3943319/jokainen-ihminen-arvokas-kuinka…
Minusta tuntuu siltä, että tämän hetkinen tilanteesi, lähinnä asunnottomuus vie nyt kaiken voimasi. Et jaksa miettiä asioita, jotka joillekin toisille merkitsevät jotain tai ovat tavanomaisia asioita. Turvallisuuden tunteesi on järkkynyt. Uskon tietäväni tismalleen mitä nyt koet tai tunnet. Hyvä, että sosiaalityö on nyt kuvioissa mukana. Toivon, että he saavat järjestetyksi sinulle pian oman asunnon. Pääsisit kokoamaan itseäsi.
Miten kauan olet nyt asunut kriisimajoituksessa? Kirjoititko sinä eilen erääseen ketjuun kylmän hernekeiton syömisestä? Minulle tulee tunne, että se olit sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei haittaisi yhtään olla työtön! Puuhailisin kotona, tekisin ruokaa, lepäisin ja ottaisin lapset vastaan koulusta. Olisi aina aikaa tehdä kaikkea ja reissata!
Mikä estää jäämästä? Vapauta oma työsi vaikka sitten työttömälle, joka menisi sinne riemusta kiljuen.
Tuskinpa menisi, meidän alalla on koko ajan hirveä pula kun suurinosa ei sovi ollenkaan alalle ja muut eivät halua huonon palkan ja vaarallisen työn takia.
Sama juttu, en vaan ole saanut maisterin papereiden jälkeen oman alan töitä. Tein muuta ja yt:t vei nekin. Nyt haku päällä ja samalla koitan opiskella muuta. Tää on vaikeaa joo. Itse en kuitenkaan koskaan ajatellut työttömistä mitään ikävää kun sellaisia on lähipiirissäkin ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumpi saa helpommin oman alan työpaikan. Maisteri jolla on valmistumisen jälkeen CV:ssä kolme vuotta tyhjää vai maisteri joka on valmistumisen jälkeisinä vuosina tehnyt muutaman vuoden vaikka muutamia tiskaus- ja myyjähommia kun ei ole muualle päässyt. Itse palkkaisin ilman muuta jälkimmäisen, ihmisen joka ei työtä pelkää.
Niinpä rikkaat syyllistäjät?? Onko oma vika,onko,häh???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta se on kyllä ahdistavaa kun tein tuota muun alan työtä niin kaikki ihmetteli miksen ole oman alan töissä. Että miksi teen maisterina jotain duunarihommaa. Voi, kun niitä omia vaan saisi! Ei ihmisillä ole mitään käsitystä näistä asioista ellei ole perehtynyt. Luulaan että kun on älliä ja paperit saa töitä. Mutta ei saa.
Nytkin kun haen uusia paikkoja surkea cv hävettää minua. On vaikea kuvitella että kukaan palkkaaa enää kun maisterin jälkeen on vaan niitä muita hommia tehty. Mutta eivät ne palkkaisi jos olisi ihan tyhjääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä tipuin 40v iässä johtoryhmästä työttömäksi, kun firma ei halunnutkaan mua enää äitiysloman jälkeen takaisin. Sain 4kk palkan irtisanomisrahaa ja luulin että kyllä heti saan töitä kun 10v kokemus johtoryhmätasolta. Luulin väärin. Yli vuosi mennyt jo ja olen erittäin pahasti ahdistunut ja uneton tän stressin takia.
Jostain luin että työttömistä yli 20% on erityisasiantuntijoita, päälliköitä, johtajia. Silti työttömistä puhutaan yhdellä tavalla, että he ovat syrjäytynyttä rupusakkia. Tän takia häpeän tilannettani syvästi.
Symppaan tilannettasi.
Ei kannata hävetä, koska vaikka teoreettisesti kaikki ihmiset rakastaisivat kaikkia työpaikkoja, tässä maassa (ja muissakin) tulee aina olemaan paljon työttömyyttä, koska työpaikkoja ei vain ole tarpeeksi. On todellakin ok nauttia elämästään työttömänä, jos elämäntilanne muuten sen sallii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä se valitettavan usein on heti se mielikuva, että työtön on laiska, mielenterveysongelmainen tai alkoholisti.
Ei se mielikuva kuitenkaan ole ihan tyhjästä syntynyt, vaan valitettavan paljon on niitä, joita ei kiinnosta itsensä elättäminen ja he tuovat sen äänekkäästi esille. Olen paiskinut leipäni eteen huonosti palkattuja paskaduuneiksi sanottuja töitä ja samaan aikaan iso kuoro huutaa vieressä, että ei mene paskalla palkalla paskaduuniin, kun sossusta saa enemmän. Omalla kohdalla nuo paskaduunit ovat aiheuttaneet sen, että olen vähitellen kivunnut työurallani eteenpäin ja nyt palkka on muuta kuin paska. Olisinko tässä asemassa ilman paskaduunia? Tuskin.
Olin muuten työtön, kun menin paskasti palkattuun paskaduuniin, että työttömyydestä on kyllä omakohtainen kokemus. En nauttinut pätkääkään.
Olen kyllä eri mieltä. Itse en tunne ketään, joka työttömänä olisi halunnut varta vasten olla tai ei olisi yrittänyt työllistyä. Itse asiassa en ole ikinä jutellut ihmisen kanssa, joka olisi sanonut, että mielummin elää tuilla tms.
Kyllä sellaisia ihmisiä, jotka käyttävät systeemiä hyväkseen, on paljon. Kierros esimerkiksi itäiseen Helsinkiin avartaa maailmankatsomusta. Siellä et niseen taustaan katsomatta on hyvin paljon ihmisiä, jotka mieluummin nostavat tukia, kuin menevät töihin. Mielestäni tämä on täysin ymmärrettävää ja kuvaa ihmisluontoa hyvin. Jos ei ole käynyt koulua, saa usein huonosti palkattua työtä, jolla saa juuri ja juuri maksettua pakolliset kulunsa. Aina ei saa edes niin paljoa palkkaa, vaan joutuu turvautumaan mm asumistukeen. Työn tekeminen itsessään tällöin ei ole houkuttelevaa.
Jäin itse työttömäksi muutaman vuoden työrupeaman jälkeen 90-luvun lamassa. Ansiosidonnainen oli siihen aikaan lähes yhtä suuri, kuin palkka oli ollut. Muistan ihmetelleeni miten oli mahdollista, että tekemättä mitään, saan lähes yhtä paljon rahaa, kuin sillon, kun tein raskasta huonosti palkattua työtä. Se tuntui lottovoitolta, eikä mikään olisi saanut minua vapaaehtoisesti työhön. Ainoastaan uhka tämän tuen päättymisestä olisi voinut olla sellainen asia, tai se olisi ollut eikä vain "voinut olla." Ansiosidonnaista jatkettiin aina uudestaan kahdella vuodella, jos siinä välissä teki tai oli tekevinään töitä puoli vuotta. Näinhän monet tekivät ja yhä tekevät.
Tiedostan täysin sen, että yhteiskunta on mahdollistanut kevyemmän otteeni elämään ja vieraat ihmiset maksavat, jotta minä pysyn elossa. En ole kuitenkaan ikinä tästä itseäni syyllistänyt. Systeemiä olen kyllä pitänyt täysin epäonnistuneena.
Meitä on todella paljon tässä yhteiskunnassa.
Toivon, että te, jotka tässä ketjussa kirjoititte haluavanne työllistyä - työllistyisitte, ja jos ette työllisty toivon, että löydätte muualta elämäänne sisältöä, eikä työ teidän ajatusmaailmassanne määrittelisi sitä millaisia olette ihmisinä. Sinä, joka kirjoitit ajattelevasi it se mur haa. Unohda moinen ajatus. Ei työ ole sen arvoista, ei mikään ole. Sinä ole tärkeä ihminen juuri sellaisena, kuin olet.
Minä olen se kirjoittaja (Nro 43), joka harkitsee it se mur haa. Ilman työtä oleminen ei sinänsä olisi ongelma, mutta se, että olen työtön, rahaton, asunnoton, perheetön, yksinäinen ja viime aikoina liikuntakyvytönkin, alkaa käydä ylivoimaiseksi. Sain äskettäin aikaan pitkän ja mielenkiintoisen ketjun aiheesta "tyhjät lohdutukset, etunenässä se, että jokainen on arvokas ihminen", ja päivä päivältä tiedän paremmin sen, että en ole tärkeä enkä arvokas millään mittapuulla. Edes teoriassa.
Yritin löytää mainitsemasi ketjun, siinä onnistumatta.
Olen itse joutunut olemaan tämän aiheen kanssa tekemisissä koko elämäni. Olen tuntenut heitä, joita ei enää tässä elämässä ja maailmassa ole ja heitä, jotka yrittivät samaa koko elämänsä ajan. Olen myös itse paininut saman asian kanssa. Sen, että olen tässä nyt, ei pitäisi olla mahdollista. Kukaan ei ikinä minulle sanonut, että olisin ollut arvokas, tätä lohdutuksen tai myötä elämisen sanaa en kuullut. En tosin usko, että sillä olisi ollut minulle merkitystä, vaikka olisin sen kuullutkin. En tuonut omia asioitani esille, koska muilla ihmisillä oli omat ongelmansa ja toisaalta siksi, koska aihe oli henkilökohtainen. Esille tuomasi asiat ovat myös minulle omassa henkilökohtaisessa elämässäni tuttuja. Jokainen niistä.
Jonkun tunnetun filosofin näkemyksen mukaan tietoisuus siitä, että täältä pääse pois omaehtoisesti, on vähentänyt jo itsessään tämän asian toteuttamista. Se tuo rauhan omalla tavallaan.
Asuntoasioissa auttavat kuntien aikuis-sosiaalityöntekijät. Kun tulot ovat pienet, siinä ei voi muuta tehdä, kuin sopeuttaa menonsa niihin. Siinä ei ole vaihtoehtoja. Puhut perheettömyydestä ja yksinäisyydestä. Nämä ovat myös tuttuja asioita. Se ei sinua lohduta - tiedän sen. Mietin sitä, että haluatko muutosta näihin asioihin. Haluaisitko esimerkiksi ystäviä. Tiedän, että aikuisena ja myöhemmällä iällä niiden hankkiminen ei ole samanlaista, kuin lapsena. Puhuit liikuntakyvyttömyydestä. Tämä kuulostaa sellaiselta asialta, että lääkärissä saattaisi joitain avaimia löytyä. Ehkä työkyvyttömyyseläke. Tulosi saattaisivat silloin nousta. Jotta eläkkeelle voisi päästä, tulisi siihen pyrkiä.
Viestini tarkoitus oli kertoa sinulle, että et ole ajatuksinesi yksin. Sen oli tarkoitus olla myös kädenojennus lähimmäiseltä toiselle. Sitä en tiedä, miten olisin voinut tai voisin konkreettisesti auttaa.
Asuntoasioissa minua onkin autettu, ja nyt olen kriisimajoituksessa asuntolassa. Tämä ei ole ihmisen elämää, vaikka onkin katto pään päällä. Liikuntakyvyttömyyteni johtuu onnettomuudesta ja lienee onneksi vain väliaikaista. Työkyvyttömyyseläkkeelle en missään tapauksessa pääsisi enkä haluaisi. Eläkkeeni tulee joka tapauksessa olemaan köyhyysrajan alapuolella. Ei ole leppoisia eläkepäiviä odotettavissa.
Tuttavat ovat häipyneet sitä mukaa, kun asiat ovat huonontuneet. Lopetin yhteydenpidon viimeiseen sen vuoksi, että hän vaikutti puhelu puhelulta alentuvammalta, tuntui suorastaan nauttivan minun "rohkaisemisestani" ja piti jälkiviisauksiaan rakentavina mielipiteinä. Kavereita en enää halua, koska en halua kuunnella ihmisten työjuttuja, lomajuttuja, perhejuttuja, lemmikkijuttuja, juhannusjuttuja, muuttojuttuja, remonttijuttuja ja grillaamisjuttuja ja koska minulla itselläni ei ole mitään kerrottavaa. Yksinäisyyteen kuitenkin tottuu paljon paremmin kuin siihen, ettei ole kotia eikä tuloja. Yksinäisyyttä on helppo itkeskellä kotisohvalta käsin höyryävänmaukasta kotiruokaa nyyhkytysten välissä maistellen. Tämän tajuaa vasta sitten, kun lukot on vaihdettu.
Tässä mainitsemani ketju ihmisen arvosta: https://www.vauva.fi/keskustelu/3943319/jokainen-ihminen-arvokas-kuinka…
Minusta tuntuu siltä, että tämän hetkinen tilanteesi, lähinnä asunnottomuus vie nyt kaiken voimasi. Et jaksa miettiä asioita, jotka joillekin toisille merkitsevät jotain tai ovat tavanomaisia asioita. Turvallisuuden tunteesi on järkkynyt. Uskon tietäväni tismalleen mitä nyt koet tai tunnet. Hyvä, että sosiaalityö on nyt kuvioissa mukana. Toivon, että he saavat järjestetyksi sinulle pian oman asunnon. Pääsisit kokoamaan itseäsi.
Miten kauan olet nyt asunut kriisimajoituksessa? Kirjoititko sinä eilen erääseen ketjuun kylmän hernekeiton syömisestä? Minulle tulee tunne, että se olit sinä.
Kyllä, minä olen se kylmän hernekeiton kaivertelija. Olin tuolloin käyttänyt kaikki rahani vanhoihin sähkölaskuihin ja vastaavaan kummallisessa yrityksessä olla kunnollinen. Toimitin kyllä kuitit Kelalle, mutta turhaan. Viranomaisten kanssa vääntäminen kävi vuosien mittaan aivan ylivoimaiseksi, kun mistään ei annettu muuta apua kuin sormenosoitus seuraavalle luukulle. Voimani loppuivat, ja kun asiaan hieman paremmin perehtynyt TE-virkailija alkoi selvitellä asiaa, oli jo liian myöhäistä. Nyt minulle on oikeastaan ihan sama, mitä tapahtuu. Työ ja koti olivat minulle tärkeintä, mutta niitä en enää saa ilman suurta ihmettä eli hyväpalkkaista työtä.
Sisu ei riitä hengen viemiseen, vaikka ajatus on koko ajan mielessä. Kaikki menetetty syö mieltä niin paljon, että jollain tämä olo on turrutettava. Nyt en pysty kulkemaan ulko-ovea pitemmälle, mutta lyhyen taksimatkan päässä on peräti kolme Alkoa, joten ehkä tulevaisuuden ratkaisu on tissuttelu. Mikään tervehenkinen reipastelu ei houkuttele, vaikka monelle muulle se näkyy olevan suorastaan ihanteellinen tapa elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tipuin 40v iässä johtoryhmästä työttömäksi, kun firma ei halunnutkaan mua enää äitiysloman jälkeen takaisin. Sain 4kk palkan irtisanomisrahaa ja luulin että kyllä heti saan töitä kun 10v kokemus johtoryhmätasolta. Luulin väärin. Yli vuosi mennyt jo ja olen erittäin pahasti ahdistunut ja uneton tän stressin takia.
Jostain luin että työttömistä yli 20% on erityisasiantuntijoita, päälliköitä, johtajia. Silti työttömistä puhutaan yhdellä tavalla, että he ovat syrjäytynyttä rupusakkia. Tän takia häpeän tilannettani syvästi.
Miksi niin moni ajattelee yhtä oudosti kuin sinä? Jos kerran tiedät, että työttömissä on paljon koulutettuja, eikö sen tiedon pitäisi juuri estää sinua tuntemasta häpeää?
Sinä itse omalla asenteellasi ja häpeilylläsi ja noiden kuluneiden mantrojen hokemisella pidät yllä sitä vääristynyttä asennetta, että työttömän pitää kieriskellä tervassa ja höyhenissä. Kasvata mieluummin selkäranka. Jos sinulla on hyvä koulutus ja olet pitkän uran tehnyt, niin miksi et ole kasvanut yhtään henkisesti? Sori, että tylytän, mutta ärsyttää, kun sinun kaltaiset ihmiset valittavat asenteesta, joka heillä itselläänkin on.
Niin samaa mieltä!
Ja kun se työttömyys ei ole juuri koskaan oma vika. Lähes kaikki työttömät ovat tehneet kaiken voitavansa niillä resursseilla mitä on käytettävissä, niin ei silloin ole mitään syytä häpeään. ,
Vierailija kirjoitti:
Ei haittaisi yhtään olla työtön! Puuhailisin kotona, tekisin ruokaa, lepäisin ja ottaisin lapset vastaan koulusta. Olisi aina aikaa tehdä kaikkea ja reissata!
Millä rahalla muka reissaisit? Meidän rahat riittää juuri ja juuri lasten ruokaan ja muihin välttämättömyksiin. Ei tässä mitään reissata.Kuinka pihalla voi olla ihminen työttömän arjesta. T: Työmarkkinatuella kolmea lasta elättävä pitkäaikaistyötön
Vierailija kirjoitti:
Kumpi saa helpommin oman alan työpaikan. Maisteri jolla on valmistumisen jälkeen CV:ssä kolme vuotta tyhjää vai maisteri joka on valmistumisen jälkeisinä vuosina tehnyt muutaman vuoden vaikka muutamia tiskaus- ja myyjähommia kun ei ole muualle päässyt. Itse palkkaisin ilman muuta jälkimmäisen, ihmisen joka ei työtä pelkää.
Tämä.
Työpaikkoja ei ole tarpeeksi kaikille töihin haluaville.
Vuokrapätkät ei ole oikeita töitä, vuokratyö on ihmisten hyväksikäyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei haittaisi yhtään olla työtön! Puuhailisin kotona, tekisin ruokaa, lepäisin ja ottaisin lapset vastaan koulusta. Olisi aina aikaa tehdä kaikkea ja reissata!
Millä rahalla muka reissaisit? Meidän rahat riittää juuri ja juuri lasten ruokaan ja muihin välttämättömyksiin. Ei tässä mitään reissata.Kuinka pihalla voi olla ihminen työttömän arjesta. T: Työmarkkinatuella kolmea lasta elättävä pitkäaikaistyötön
Niin sinä oletkin köyhä, minä en ole.
Vierailija kirjoitti:
Hakemiini paikkoihin on ollut 200-250 hakijaa. Vaikka olen hyvä ja on loisto cv niin niillä kahdellasadalla muullakin on...
Ja silti valitaan toimarin sukulainen...
Paljonko maksat veroja vuodessa? Montako lasta sinulla on? kerropa ensin vastaus näihin kysymyksiin ja katsotaan sitten kuka on kenenkin elätti :D