Nettideitti sanoi ettei tästä taida tulla mitään kun on niin harvakseen tapailtu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma mies on erittäin vahvasti introvertti. Ensitreffien jälkeen hän piiritti tiiviisti ja päivittäin, ensimmäiset kaksi viikkoa nähtiin joka päivä. Jos hän olisi laittanut jotain kerta viikkoa, en olisi kiinnostunut lainkaan. 

"Vahvasti introvertti" my hairy ass.

Olet nyt ymmärtänyt jotain väärin. Vahvakaan introverttiys ei estä intohimoisia tunteita silloin kun kohde on oikea.  Ja seksuaalinen halukkuus mm. saattaa olla jopa voimakkaampaa, kun ei ole tapana sitä harrastaa niin usein ja monien kanssa siellä sun täällä. 

Seksuaalinen halukkuus on voimakkainta niillä jotka paljon seksiä harrastavat. Jos ei niin paljoa kiinnosta, ei tule harrastettua. Yksinkertaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aitoa kiinnostusta on, niin kerta viikossa on liian vähän. Ellei ole todella vahvasti introvertti. Eks mieheni on erityisherkkä introvertti, mutta todella kiinnostunut minusta. Nähtiin alussa todella usein ja kohta ei pystytty olemaan öitä erossa. Lapsetkin ovat huono tekosyy, ellei ole yh. Mikäli on yhteishuoltajuus, niin kyllä sitä aikaa pitäisi löytyä enemmän, jos on aidosti kiinnostunut toisesta. Nykyisellä miehelläni on lapsia, alkuun nähtiin vain joka toinen viikko, mutta sillonkin usein. On hyvä isä ja pitää huolta lapsistaan, ei ole siitä kyse.

Jos haluaa parisuhteen, niin siihen pitää panostaa. Toiseen ihmiseen pitää panostaa, pitää raivata tilaa ja pitää olla halua nähdä. Suhdetta ei voi repiä kasaan tyhjästä. Ihan huolimatta siitä onko lapsia tai ei. Lapset eivät estä tapailua tai seurustelua, jos OIKEASTI haluaa nähdä.

Nainen joka jäkättää panostamisesta ja tilojen raivaamisesta on aikamoinen turnoff. Ainakin minua kiinnostaa vain ihminen jonka kanssa on mukava olla ilman että tämä tuntuu tienrakennusprojektilta.

Kyllä mun romanttisia tunteita ruokkii se, jos huomaan, että toinen panostaa juttuun. Ei yhteistä aikaa aikuisilla välttämättä löydy itsestään, kun elämässä on muitakin asioita.

Ei se nyt ole kovin kummallista panostamista että katsotaan kalentereista yhteisesti sopiva aika näkemiselle. Aivan normaalia toimintaa.

Rakkaudessa ei kannata katsoa kalenteriin vaan toimia heti.

Hellyyttävän naiivia, taidat olla nuori vailla mitään elämän arkisia velvoitteita jotka on hoidettava oli miten rakastunut tai ei.

Kyllä täällä jo tällainen vanhempi täti on. Yksi aviomies jo haudassakin. Hänkin panosti täysillä tapaamisvaiheessa ja siitä tuli kunnes kuolema erotti -parisuhde. Toinen mies piiritti kanssa ihan yhtä lailla ja hyvin siinä kävi hänellekin. Ei ne arkiset velvoitteet niin tärkeitä ole. Töissä voi käydä rakastuneenakin, mutta sitä torstain jumppaa ei kannata priorisoida uuden ihmisen edelle. 

Olisin (n) itse ahdistunut, jos puolisoni olisi alkanut laiminlyödä omia harrastuksiaan ja ystäviään päästäkseen tapaamaan minua monena iltana viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aitoa kiinnostusta on, niin kerta viikossa on liian vähän. Ellei ole todella vahvasti introvertti. Eks mieheni on erityisherkkä introvertti, mutta todella kiinnostunut minusta. Nähtiin alussa todella usein ja kohta ei pystytty olemaan öitä erossa. Lapsetkin ovat huono tekosyy, ellei ole yh. Mikäli on yhteishuoltajuus, niin kyllä sitä aikaa pitäisi löytyä enemmän, jos on aidosti kiinnostunut toisesta. Nykyisellä miehelläni on lapsia, alkuun nähtiin vain joka toinen viikko, mutta sillonkin usein. On hyvä isä ja pitää huolta lapsistaan, ei ole siitä kyse.

Jos haluaa parisuhteen, niin siihen pitää panostaa. Toiseen ihmiseen pitää panostaa, pitää raivata tilaa ja pitää olla halua nähdä. Suhdetta ei voi repiä kasaan tyhjästä. Ihan huolimatta siitä onko lapsia tai ei. Lapset eivät estä tapailua tai seurustelua, jos OIKEASTI haluaa nähdä.

Nainen joka jäkättää panostamisesta ja tilojen raivaamisesta on aikamoinen turnoff. Ainakin minua kiinnostaa vain ihminen jonka kanssa on mukava olla ilman että tämä tuntuu tienrakennusprojektilta.

Kyllä mun romanttisia tunteita ruokkii se, jos huomaan, että toinen panostaa juttuun. Ei yhteistä aikaa aikuisilla välttämättä löydy itsestään, kun elämässä on muitakin asioita.

Ei se nyt ole kovin kummallista panostamista että katsotaan kalentereista yhteisesti sopiva aika näkemiselle. Aivan normaalia toimintaa.

Rakkaudessa ei kannata katsoa kalenteriin vaan toimia heti.

Hellyyttävän naiivia, taidat olla nuori vailla mitään elämän arkisia velvoitteita jotka on hoidettava oli miten rakastunut tai ei.

Kyllä täällä jo tällainen vanhempi täti on. Yksi aviomies jo haudassakin. Hänkin panosti täysillä tapaamisvaiheessa ja siitä tuli kunnes kuolema erotti -parisuhde. Toinen mies piiritti kanssa ihan yhtä lailla ja hyvin siinä kävi hänellekin. Ei ne arkiset velvoitteet niin tärkeitä ole. Töissä voi käydä rakastuneenakin, mutta sitä torstain jumppaa ei kannata priorisoida uuden ihmisen edelle. 

Olisin (n) itse ahdistunut, jos puolisoni olisi alkanut laiminlyödä omia harrastuksiaan ja ystäviään päästäkseen tapaamaan minua monena iltana viikossa.

Onko sulla jotenkin erittäin huono itsetunto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aitoa kiinnostusta on, niin kerta viikossa on liian vähän. Ellei ole todella vahvasti introvertti. Eks mieheni on erityisherkkä introvertti, mutta todella kiinnostunut minusta. Nähtiin alussa todella usein ja kohta ei pystytty olemaan öitä erossa. Lapsetkin ovat huono tekosyy, ellei ole yh. Mikäli on yhteishuoltajuus, niin kyllä sitä aikaa pitäisi löytyä enemmän, jos on aidosti kiinnostunut toisesta. Nykyisellä miehelläni on lapsia, alkuun nähtiin vain joka toinen viikko, mutta sillonkin usein. On hyvä isä ja pitää huolta lapsistaan, ei ole siitä kyse.

Jos haluaa parisuhteen, niin siihen pitää panostaa. Toiseen ihmiseen pitää panostaa, pitää raivata tilaa ja pitää olla halua nähdä. Suhdetta ei voi repiä kasaan tyhjästä. Ihan huolimatta siitä onko lapsia tai ei. Lapset eivät estä tapailua tai seurustelua, jos OIKEASTI haluaa nähdä.

Nainen joka jäkättää panostamisesta ja tilojen raivaamisesta on aikamoinen turnoff. Ainakin minua kiinnostaa vain ihminen jonka kanssa on mukava olla ilman että tämä tuntuu tienrakennusprojektilta.

Kyllä mun romanttisia tunteita ruokkii se, jos huomaan, että toinen panostaa juttuun. Ei yhteistä aikaa aikuisilla välttämättä löydy itsestään, kun elämässä on muitakin asioita.

Ei se nyt ole kovin kummallista panostamista että katsotaan kalentereista yhteisesti sopiva aika näkemiselle. Aivan normaalia toimintaa.

Rakkaudessa ei kannata katsoa kalenteriin vaan toimia heti.

Hellyyttävän naiivia, taidat olla nuori vailla mitään elämän arkisia velvoitteita jotka on hoidettava oli miten rakastunut tai ei.

Kyllä täällä jo tällainen vanhempi täti on. Yksi aviomies jo haudassakin. Hänkin panosti täysillä tapaamisvaiheessa ja siitä tuli kunnes kuolema erotti -parisuhde. Toinen mies piiritti kanssa ihan yhtä lailla ja hyvin siinä kävi hänellekin. Ei ne arkiset velvoitteet niin tärkeitä ole. Töissä voi käydä rakastuneenakin, mutta sitä torstain jumppaa ei kannata priorisoida uuden ihmisen edelle. 

Olisin (n) itse ahdistunut, jos puolisoni olisi alkanut laiminlyödä omia harrastuksiaan ja ystäviään päästäkseen tapaamaan minua monena iltana viikossa.

Onko sulla jotenkin erittäin huono itsetunto?

Päinvastoin. Olen pärjännyt niin pitkään  yksin, että takertuminen olisi ollut minulle hälytysmerkki.

Veikkaisin, että selitys oli vain tekosyy. Mä deittailin miestä, jonka näin n. 2-3 kertaa viikossa. Muutaman viikon jälkeen mies sai jonkinlaisen raivarin, kun oli kuulemma niin ahdistunut siitä, että hänellä ei ole omaa aikaa.

Jos kumppani ei ole oikea, niin mikään ei ole ikinä hyvin. Ja netistä on vaikeaa tai jopa mahdotonta löytää ihmistä, jonka kanssa kemiat ja elämäntavat oikeassa elämässä kohtaisivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aitoa kiinnostusta on, niin kerta viikossa on liian vähän. Ellei ole todella vahvasti introvertti. Eks mieheni on erityisherkkä introvertti, mutta todella kiinnostunut minusta. Nähtiin alussa todella usein ja kohta ei pystytty olemaan öitä erossa. Lapsetkin ovat huono tekosyy, ellei ole yh. Mikäli on yhteishuoltajuus, niin kyllä sitä aikaa pitäisi löytyä enemmän, jos on aidosti kiinnostunut toisesta. Nykyisellä miehelläni on lapsia, alkuun nähtiin vain joka toinen viikko, mutta sillonkin usein. On hyvä isä ja pitää huolta lapsistaan, ei ole siitä kyse.

Jos haluaa parisuhteen, niin siihen pitää panostaa. Toiseen ihmiseen pitää panostaa, pitää raivata tilaa ja pitää olla halua nähdä. Suhdetta ei voi repiä kasaan tyhjästä. Ihan huolimatta siitä onko lapsia tai ei. Lapset eivät estä tapailua tai seurustelua, jos OIKEASTI haluaa nähdä.

Nainen joka jäkättää panostamisesta ja tilojen raivaamisesta on aikamoinen turnoff. Ainakin minua kiinnostaa vain ihminen jonka kanssa on mukava olla ilman että tämä tuntuu tienrakennusprojektilta.

Kyllä mun romanttisia tunteita ruokkii se, jos huomaan, että toinen panostaa juttuun. Ei yhteistä aikaa aikuisilla välttämättä löydy itsestään, kun elämässä on muitakin asioita.

Ei se nyt ole kovin kummallista panostamista että katsotaan kalentereista yhteisesti sopiva aika näkemiselle. Aivan normaalia toimintaa.

Rakkaudessa ei kannata katsoa kalenteriin vaan toimia heti.

Hellyyttävän naiivia, taidat olla nuori vailla mitään elämän arkisia velvoitteita jotka on hoidettava oli miten rakastunut tai ei.

Kyllä täällä jo tällainen vanhempi täti on. Yksi aviomies jo haudassakin. Hänkin panosti täysillä tapaamisvaiheessa ja siitä tuli kunnes kuolema erotti -parisuhde. Toinen mies piiritti kanssa ihan yhtä lailla ja hyvin siinä kävi hänellekin. Ei ne arkiset velvoitteet niin tärkeitä ole. Töissä voi käydä rakastuneenakin, mutta sitä torstain jumppaa ei kannata priorisoida uuden ihmisen edelle. 

Olisin (n) itse ahdistunut, jos puolisoni olisi alkanut laiminlyödä omia harrastuksiaan ja ystäviään päästäkseen tapaamaan minua monena iltana viikossa.

Onko sulla jotenkin erittäin huono itsetunto?

Päinvastoin. Olen pärjännyt niin pitkään  yksin, että takertuminen olisi ollut minulle hälytysmerkki.

Sitoutumiskammo siis. 

Sitä ei vaan kiinnostanut... tai sitten teit asiasta liian vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aitoa kiinnostusta on, niin kerta viikossa on liian vähän. Ellei ole todella vahvasti introvertti. Eks mieheni on erityisherkkä introvertti, mutta todella kiinnostunut minusta. Nähtiin alussa todella usein ja kohta ei pystytty olemaan öitä erossa. Lapsetkin ovat huono tekosyy, ellei ole yh. Mikäli on yhteishuoltajuus, niin kyllä sitä aikaa pitäisi löytyä enemmän, jos on aidosti kiinnostunut toisesta. Nykyisellä miehelläni on lapsia, alkuun nähtiin vain joka toinen viikko, mutta sillonkin usein. On hyvä isä ja pitää huolta lapsistaan, ei ole siitä kyse.

Jos haluaa parisuhteen, niin siihen pitää panostaa. Toiseen ihmiseen pitää panostaa, pitää raivata tilaa ja pitää olla halua nähdä. Suhdetta ei voi repiä kasaan tyhjästä. Ihan huolimatta siitä onko lapsia tai ei. Lapset eivät estä tapailua tai seurustelua, jos OIKEASTI haluaa nähdä.

Nainen joka jäkättää panostamisesta ja tilojen raivaamisesta on aikamoinen turnoff. Ainakin minua kiinnostaa vain ihminen jonka kanssa on mukava olla ilman että tämä tuntuu tienrakennusprojektilta.

Kyllä mun romanttisia tunteita ruokkii se, jos huomaan, että toinen panostaa juttuun. Ei yhteistä aikaa aikuisilla välttämättä löydy itsestään, kun elämässä on muitakin asioita.

Ei se nyt ole kovin kummallista panostamista että katsotaan kalentereista yhteisesti sopiva aika näkemiselle. Aivan normaalia toimintaa.

Rakkaudessa ei kannata katsoa kalenteriin vaan toimia heti.

Hellyyttävän naiivia, taidat olla nuori vailla mitään elämän arkisia velvoitteita jotka on hoidettava oli miten rakastunut tai ei.

Kyllä täällä jo tällainen vanhempi täti on. Yksi aviomies jo haudassakin. Hänkin panosti täysillä tapaamisvaiheessa ja siitä tuli kunnes kuolema erotti -parisuhde. Toinen mies piiritti kanssa ihan yhtä lailla ja hyvin siinä kävi hänellekin. Ei ne arkiset velvoitteet niin tärkeitä ole. Töissä voi käydä rakastuneenakin, mutta sitä torstain jumppaa ei kannata priorisoida uuden ihmisen edelle. 

Olisin (n) itse ahdistunut, jos puolisoni olisi alkanut laiminlyödä omia harrastuksiaan ja ystäviään päästäkseen tapaamaan minua monena iltana viikossa.

Onko sulla jotenkin erittäin huono itsetunto?

Päinvastoin. Olen pärjännyt niin pitkään  yksin, että takertuminen olisi ollut minulle hälytysmerkki.

Sitoutumiskammo siis. 

Mikä sinua vaivaa? Sitouduin puolisooni hyvin nopeasti, me molemmat tiesimme ja sanoimme sen ääneen, että haluamme sitoutua ja toivomme tämän olevan loppuelämän suhde kummallekin. Ei siihen tarvittu omien harrastusten, opintojen, ystävien ja muiden unohtamista pois elämästä. Seurustelimme niin, että vietimme yhdessä viikonloput ja lomat, mies saattoi käydä myös arkisin asuinkaupungissani jos hänellä oli sinne muutakin asiaa. Muutaman vuoden seurustelun jälkeen muutimme yhteen ja olemme edelleen yhdessä sillä mielellä, että tämä on meidän loppuelämämme suhde ja loppuelämämme koti.

Tämä varmaakin riippuu täysin elämäntilanteesta ja omasta luonteesta.

Mulle toi kerran viikossa olis ihan passeli.

Mutta mullahan onkin aikuiset lapset ja ikääkin 50 v. Jos jotain etsisin niin hyvää seksisuhdetta, en sen vakavampaa.

Minulla pitkä suhde ja tapailtiin kerta kuukauteen. Surkea tahti.

Sattui surua lähipiirissä eikä mies edes viestillä lohduttanut, sattui iloa eikä sitäkään huomioinut. Koin olevani ihan mitätön elämässään ja lopetin vain vastaamisen harvoihin viesteihin.

Ei kannata jumia introvertteihin. Hukkasin elämääni. Parempaakin löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet aivan ulkona tapailun merkityksestä.

Tapailu tarkoittaa, että otat selvää, haluatko viettää toisen kanssa enemmän aikaa. Sen yleensä tietää viimeistään kolmannella tapaamisella.

Jos toteat että seura tuntuu hyvältä, tapailu päättyy ja jokin suhde voi alkaa.

Jos ei kiinnosta, tapailu yksinkertaisesti päättyy , onhan tarkoitus selvinnyt.

Treffikumppanisi etaisi ilmaista, ettet vaikuta riittävän kiinnostuneelta ottamaan selvää, haluatko suhdetta vai et. Sekoitit tapailun suhteeseen ja vaikutit siksi ehkä veltolta.

Mutta eihän kukaan nykyään tapaile / seurustele näin? Nykyään pitää tapailla kuukausia, ja ehdottoman hissukseen eikä saa ilmaista mitään vahvaa, että toinen (yleensä mies) vaan mitenkään säikähdä ja ajattele että tässä nyt on jotain tunteitakin. Pitää olla vapaa ja yleensä nähdä muitakin kunnes ehkä joskus 6-12 kuukauden jälkeen ei ole muutakaan tekemistä, niin ollaan sitten vaikka yhdessä. Ehkä joku tunnekin on syttynyt, mutta se toivo on 1/1000.

En ole koskaan tavannut miestä joka olisi kolmannen tapaamisen jälkeen tiennyt että seura kiinnostaa ja olisimme siirtyneet tapailusta seurusteluun / jonkinlaiseen suhteeseen. 

Kuulostaa, että nämä miehet eivät ole olleet sinusta kiinnostuneita. Jos kiinnostusta ja ihastusta on, niin iästä ja sukupuolesta riippumatta halutaan nähdä mahdollisimman paljon.

Joillekin sopii intohimottomampi suhde, mutta ap:n tapauksessa ymmärrän hyvin, että naisella meni mielenkiinto, kun näkivät niin harvoin. Itselläni tunteet yleensä heräävät ajan kanssa ja jos ei nähdä niin usein, että tunteita ehtisi syntymään, niin onhan se ajanhukkaa.

Olen huomannut, että monilla perheellisillä (miehillä) on tiukkoja näkemyksiä siitä, että pidetään deittailut ja lapset erillään. Oikeasti ei olla halukkaita uuteen parisuhteeseen. Olisi vain kiva saada vakituisesti naista. Saatetaan vielä olla kiinni eksässä ja juostaan hänen asioillaan. Eli jos lapsellinen mies himmaa näkemisissä, niin pistän vaihtoon samantien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos aitoa kiinnostusta on, niin kerta viikossa on liian vähän. Ellei ole todella vahvasti introvertti. Eks mieheni on erityisherkkä introvertti, mutta todella kiinnostunut minusta. Nähtiin alussa todella usein ja kohta ei pystytty olemaan öitä erossa. Lapsetkin ovat huono tekosyy, ellei ole yh. Mikäli on yhteishuoltajuus, niin kyllä sitä aikaa pitäisi löytyä enemmän, jos on aidosti kiinnostunut toisesta. Nykyisellä miehelläni on lapsia, alkuun nähtiin vain joka toinen viikko, mutta sillonkin usein. On hyvä isä ja pitää huolta lapsistaan, ei ole siitä kyse.

Jos haluaa parisuhteen, niin siihen pitää panostaa. Toiseen ihmiseen pitää panostaa, pitää raivata tilaa ja pitää olla halua nähdä. Suhdetta ei voi repiä kasaan tyhjästä. Ihan huolimatta siitä onko lapsia tai ei. Lapset eivät estä tapailua tai seurustelua, jos OIKEASTI haluaa nähdä.

Nainen joka jäkättää panostamisesta ja tilojen raivaamisesta on aikamoinen turnoff. Ainakin minua kiinnostaa vain ihminen jonka kanssa on mukava olla ilman että tämä tuntuu tienrakennusprojektilta.

Kyllä mun romanttisia tunteita ruokkii se, jos huomaan, että toinen panostaa juttuun. Ei yhteistä aikaa aikuisilla välttämättä löydy itsestään, kun elämässä on muitakin asioita.

Ei se nyt ole kovin kummallista panostamista että katsotaan kalentereista yhteisesti sopiva aika näkemiselle. Aivan normaalia toimintaa.

Näinpä. Jos ei löydy aikaa tai halua nähdä noin kerran viikossa (keskimäärin, viikot toki erilaisia), niin kyllä minä tulkitsen sen kiinnostuksen puutteeksi toisen osalta, vaikka itsekin olen introvertti.

Mitä "ajan raivaamiseen" tulee, niin usein sinkuilla on suunniteltuna muuta ohjelmaa ja harrastuksia eikä sitä vapasta aikaa automaattisesti ole. Silloin sitä on raivattava. Jos tällaiseen ei ole halua, niin ehkä kiinnostusta ei vain ole riittävästi yrittää parisuhdetta, tai henkilö ei ole oikea.

Yritin tapailla miestä, jolle oli kovin vaikeaa tavata minua edes tuota kertaa viikossa. Hän oli ihan sinkku kyllä, mutta ei halunnut joustaa lainkaan harrastuksistaan tai muustakaan vapaa-ajantoiminnastaan. Yritin vihjata, että eihän meidän välille edes ole mahdollista syntyä ihmissuhteeseen tarvittavaa luottamusta ja kiintymystä, jos emme vietä aikaa yhdessä, mutta hän ei kai halunnut edes ymmärtää. Yllättäen tuo juttu loppui mahdottomuuteensa.

Perheellisillä, työssäkäyvillä ihmisillä nyt vaan on muutakin tekemistä ja muitakin velvollisuuksia kuin viritellä hirvittävällä kiireellä ja intensiteetillä parisuhdetta. Jo lastenikin takia otan nämä asiat todella hitaasti - yhteinen ajanvietto iltaisin tarkoittaisi sitä, että uusi kumppani pitäisi esitellä lapsille melko nopeasti. Siihen en kyllä rupea. Asenteita tähän on monia ja jokainen tavallaan. Itse arvostan miestä, joka pistää lapset etusijalle elämässään, arvostaa myös muita ihmissuhteitaan ja harrastuksiaan ja mielenkiinnon kohteitaan. Todellakin epäilykset heräävät, jos miehellä ei ole mitään muuta elämää kuin piirittää naisia. Näitä on nähty.

Olitkohan sä mun deitti? Just yhdelle isukille sanoin noin. Itsellä oli ihan aito syy, että tapaamisia oli liian harvoin ja tämän lisäksi toki se, että ei ollut tarpeeksi löytynyt yhteistä, miehellä oli [liian] kiireinen työ, eikä mies ollut kovin perhekeskeinen, vaikka lapsia olikin.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että monilla perheellisillä (miehillä) on tiukkoja näkemyksiä siitä, että pidetään deittailut ja lapset erillään. Oikeasti ei olla halukkaita uuteen parisuhteeseen. Olisi vain kiva saada vakituisesti naista. Saatetaan vielä olla kiinni eksässä ja juostaan hänen asioillaan. Eli jos lapsellinen mies himmaa näkemisissä, niin pistän vaihtoon samantien.

Minulla ei ole mitään aikomusta esitellä naista  lapsilleni, kunnes olen vakuuttunut kyseessä olevan aidon suhteen jonka jatkumista ei tarvitse arpoa. Siksi ekat puoli vuotta ainekin lapsiviikoillani tapaamisia ei joko tapahdu ollenkaan tai ne ovat lyhyitä näkemisiä jossain kaupungilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että monilla perheellisillä (miehillä) on tiukkoja näkemyksiä siitä, että pidetään deittailut ja lapset erillään. Oikeasti ei olla halukkaita uuteen parisuhteeseen. Olisi vain kiva saada vakituisesti naista. Saatetaan vielä olla kiinni eksässä ja juostaan hänen asioillaan. Eli jos lapsellinen mies himmaa näkemisissä, niin pistän vaihtoon samantien.

Minulla ei ole mitään aikomusta esitellä naista  lapsilleni, kunnes olen vakuuttunut kyseessä olevan aidon suhteen jonka jatkumista ei tarvitse arpoa. Siksi ekat puoli vuotta ainekin lapsiviikoillani tapaamisia ei joko tapahdu ollenkaan tai ne ovat lyhyitä näkemisiä jossain kaupungilla. 

Arvostan! Minun on vaikea ymmärtää, miten joku voi nähdä tuon huonona asiana. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla pitkä suhde ja tapailtiin kerta kuukauteen. Surkea tahti.

Sattui surua lähipiirissä eikä mies edes viestillä lohduttanut, sattui iloa eikä sitäkään huomioinut. Koin olevani ihan mitätön elämässään ja lopetin vain vastaamisen harvoihin viesteihin.

Ei kannata jumia introvertteihin. Hukkasin elämääni. Parempaakin löytyy.

Tuo mies on ollut oikeasti moukka. Ei sillä ole mitään tekemistä introverttiyden kanssa. Eivät kaikki introvertit ole epäempaattisia ja välinpitämättömiä kuspäitä. Ihan hyvin ekstroverttikin voi olla sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että monilla perheellisillä (miehillä) on tiukkoja näkemyksiä siitä, että pidetään deittailut ja lapset erillään. Oikeasti ei olla halukkaita uuteen parisuhteeseen. Olisi vain kiva saada vakituisesti naista. Saatetaan vielä olla kiinni eksässä ja juostaan hänen asioillaan. Eli jos lapsellinen mies himmaa näkemisissä, niin pistän vaihtoon samantien.

Minulla ei ole mitään aikomusta esitellä naista  lapsilleni, kunnes olen vakuuttunut kyseessä olevan aidon suhteen jonka jatkumista ei tarvitse arpoa. Siksi ekat puoli vuotta ainekin lapsiviikoillani tapaamisia ei joko tapahdu ollenkaan tai ne ovat lyhyitä näkemisiä jossain kaupungilla. 

Arvostan! Minun on vaikea ymmärtää, miten joku voi nähdä tuon huonona asiana. 

Sinun on vaikea ymmärtää, koska et ole joutunut suhteeseen, jossa olet joutunut piiaksi with benefits. Koska sellaisen tuollainen mies sitten yllättävän usein haluaa. Integriteettiä on vain lasten suuntaan, parisuhdetaidot ovat my way or the highway.

Onneksi olkoon jos olet tavannut miehen, jolta luonnistuu lojaalius ja uskollisuus sekä lasten että uuden parisuhteen suuntaan, ja vieläpä niin etteivät nämä joudu tarpeettomasti kilpailuasetelmaan. Kysymys kuuluu, miksi niin taitava mies edes olisi joutunut rikkomaan perheensä.

Kolme tai neljä kertaa viikossa, lopulta sellainen torstaista sunnuntaihin -tahti.

Minulle ei kävisi kerran viikkoon -tapailu jo ihan sen vuoksi, että haluan seksiä huomattavasti useammin.

En kyllä tapailekaan naisia, joilla on lapsia.

Itse olen solminut elämäni parisuhteen nopeasti. Ekoilla treffeillä petiin, siitä päivittäin tapaamisia ja kuukauden sisällä muutto yhteen. Häät vuoden sisällä. Toki ei ollut lapsia kuvioissa, mutta jos mies olisi ruvennut länkyttämään harrastusajoistaan tai oman tilan tärkeydestään silloin kun  romanssi on kiihkeimmillään, niin siihenhän se olisi loppunut. Luoja paratkoon tyypeistä, jotka kaivavat kalenteria esiin, että josko kahden viikon päästä tiistaina olisi tunti aikaa treffata.