Onko ”tavallista” että nelikymppisen molemmat vanhemmat on kuolleet?

Inttäjille ei tarvitse vastata mitään.

Ilmeetön katse riittää vastaukseksi.

Itsellesi teet vahinkoa jos alat valehdella.

Vastauksena ap:n varsinaiseen kysymykseen sanoisin, että riippuu täysin siitä minkä ikäisenä vanhemmat ovat vanhemmiksi tulleet. Nykyisten 30-40 -vuotiaiden vanhemmat ovat vielä pääosin elossa, mutta tulevaisuudessa tämä tulee muuttumaan. Ennen lapset tehtiin paljon nuorempina, yleensä noin 18 - 25 vuotiaina (pl. iltatähdet). Nykyisin lasten teko vasta aloitetaan kolmenkympin jälkeen ja moni tekee ainokaisensa tai iltatähtensä neljänkympin molemmin puolin. Tulevaisuudessa tulee siis olemaan ihan tavallista, että nelikymppisen molemmat vanhemmat ovat kuolleet.

Älä valehtele. Tilanne voi muuttua. Ja väistämättä tulee se päivä, jolloin joudut hoitamaan kuolinpesän asioita työajalla. Miten silloin selität asian?

Itse olen sanonut vain, että emme ole tekemisissä. Kukaan ei ole koskaan udellut tai kehdannut kysyä lisää.

Sano, että vanhempasi ovat väkivaltaisia etkä voi olla tekemisissä. Epäkohteliasta, jos alkaa sen jälkeen jankata.

Olen jäänyt täysorvoksi 17-vuotiaana, joten kuulostaa tutulta. Nyt olen melkein 40-vuotias. Aina pelottaa esim. työyhteisössä, milloin joku kysyy jotain omista vanhemmistani tai ihmettelee, kun puheissani vilahtelevat aina vain appivanhemmat.

Jos joku kysyisi jotain, sanoisin rehellisesti, että vanhemmat ovat kuolleet. Jos kysyjät ovat niin tonttuja, että utelevat yhä lisää, sanon, että se on yksityisasia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt korona aikaan vältellään muutenkin kontakteja niin ei ole outoa kuitata ettei mene käymään heillä.

Korona-aika ei nyt ole ongelma vaan viimeiset 10v ollut jo ongelmaa ja seuraavat 20v ovat sitä myös.

Ihmiset on uteliaita ja tivaavat kaikkea. Ne pari kertaa kun olen kertonut miksen mene sinne (lapsuiden julma väkivalta, pahoinpitelyt ollessani aikuinen, pelon ilmapiiri) niin tämä tieto olikin liian järkyttävää ja ihminen sitten sulki minut ulos elämästään. En enää kerro ikinä kellekään totuutta. Kun sitä ei kestetä. Valehtelu olisi siksi helppo että kukaan ei sen jälkeen tivaa tai kysele kun sanoo että vanhemmat on kuolleet. Ap

No mikset voi sanoa, että elävät, mutta et ole tekemisissä? Ei kai sitä tarkemmin tarvitse selitellä. Toivottavasti lapset voivat tavata toisia isovanhempia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt korona aikaan vältellään muutenkin kontakteja niin ei ole outoa kuitata ettei mene käymään heillä.

Korona-aika ei nyt ole ongelma vaan viimeiset 10v ollut jo ongelmaa ja seuraavat 20v ovat sitä myös.

Ihmiset on uteliaita ja tivaavat kaikkea. Ne pari kertaa kun olen kertonut miksen mene sinne (lapsuiden julma väkivalta, pahoinpitelyt ollessani aikuinen, pelon ilmapiiri) niin tämä tieto olikin liian järkyttävää ja ihminen sitten sulki minut ulos elämästään. En enää kerro ikinä kellekään totuutta. Kun sitä ei kestetä. Valehtelu olisi siksi helppo että kukaan ei sen jälkeen tivaa tai kysele kun sanoo että vanhemmat on kuolleet. Ap

No mikset voi sanoa, että elävät, mutta et ole tekemisissä? Ei kai sitä tarkemmin tarvitse selitellä. Toivottavasti lapset voivat tavata toisia isovanhempia?

Luitko ketjua ollenkaan? Ei se riitä inttäjien kanssa että sanoo noin.

Suomessa on aivan liian vahvat tabut ja yhtenöiskulttuurinen paine. Siis juuri tuo mistä ketjussa puhuttiin, eli ollakseen normaali pitää olla läheinen vanhempien kanssa, lapsia pitää viedä mummolaan, isovanhempien kuuluu olla joka henkäyksessä mukana.

Oikeastlhan se ei mene noin. Kolmasosalla lapsiperheistä on ongelmia ja ”rajanvetoriitoja” isovanhempiin. Viidesosalla välit poikki. Puolella ainakin ajoittaista kinaa ja kränää.

Se on sellainen idylli. Hyvä vertaus on joululehti. Aina jouluna on upea kattaus, hieno 400 neliöinen kartano, perheonnea ja kalliita koristeita ja italiasta lennätetty joululeikkele-pöytä. Oikeasti sitten ollaan joulu korsossa kaksiossa, saarioisten lanttulaatikko pöydässä.

Sama isovanhempien kanssa. Se idylli, yhdessäolo, rakkaus ja ihanuus on sitä mitä joululehdessä näet ja luet.

Tasan ei käy tässäkään onnen lahjat. Äitini kuoli kun olin 40v. Minulla on 5kymppisiä ystäviä joilla on vielä mummotkin elossa. Omat mummoni kuolivat kun olin lapsi/teini.

Vierailija kirjoitti:

Jossain oli taannoin tutkimus että lähes 20% isovanhemmista ei ole ollenkaan tekemisissä lastenlasten ja omien lasten perheiden kanssa. Hitsi kun en muista missä tää oli, muistaako kukaan?

Haluan tällä osoittaa että asia ei ole ollenkaan niin harvinainen kuin luullaan, mutta koska asia on täysin tabu, niin sitä peitellään ja valehdellaan ja siksi se ei tule ilmi juuri kenenkään kohdalla. Muuta kuin sitten kyselyissä.

Ainakin lehdissä on ollut juttua aiheesta isovanhempien näkökulmasta Suomessa on iso joukko isovanhempia, jotka eivät tapaa lapsenlapsiaan – ”Se on todella mittava ongelma” https://www.is.fi/perhe/art-2000006171455.html AP:n tapauksessa ymmärrän kyllä täysin miksei halua tavata vanhempiaan. Artikkeli itsessään on vähän syyllistävästi kirjoitettu.

https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/201710112200454304

Inttäjän kanssa juurikin riittää lyhyt ja ytimekäs kommentti. Antaa toisen yksin jankuttaa ja inttää. Jos on vähänkin terve päästään niin ymmärtää kyllä jossain vaiheessa lopettaa. Jos ei ymmärrä niin voi itse poistua tilanteesta tyynesti.

Välimatka kelpaa hyvin syyksi. Vaikka asuu kaukana, esim. joku voi asua vaikka Joensuussa tai Kemissä hoivakodissa ja lapsiperhe Vantaalla. Ei tarvitse sanoa matkan pituutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt korona aikaan vältellään muutenkin kontakteja niin ei ole outoa kuitata ettei mene käymään heillä.

Korona-aika ei nyt ole ongelma vaan viimeiset 10v ollut jo ongelmaa ja seuraavat 20v ovat sitä myös.

Ihmiset on uteliaita ja tivaavat kaikkea. Ne pari kertaa kun olen kertonut miksen mene sinne (lapsuiden julma väkivalta, pahoinpitelyt ollessani aikuinen, pelon ilmapiiri) niin tämä tieto olikin liian järkyttävää ja ihminen sitten sulki minut ulos elämästään. En enää kerro ikinä kellekään totuutta. Kun sitä ei kestetä. Valehtelu olisi siksi helppo että kukaan ei sen jälkeen tivaa tai kysele kun sanoo että vanhemmat on kuolleet. Ap

No mikset voi sanoa, että elävät, mutta et ole tekemisissä? Ei kai sitä tarkemmin tarvitse selitellä. Toivottavasti lapset voivat tavata toisia isovanhempia?

Luitko ketjua ollenkaan? Ei se riitä inttäjien kanssa että sanoo noin.

Kyllä luin, mutta ei kai sitä nyt tarvitse tarkemmin alkaa selitellä omia henkilökohtaisia asioita random-leikkipuistotuttavuuksille. Henk kohtaisiin uteluihin voi aina sanoa, että ovat monimutkaisia ja aikaa vieviä selittää tässä Reinoa ja Ainoa vahtiessa. Olen paljon viettänyt aikaani leikkipuistossa, ja itsestähän se riippuu, mitä siellä kertoo. Itse ne rajat on asetettava, pätee myös tässä. Valheella saattaa olla lyhyet jäljet, se sinun vanhempien kuolema voi tulla takaisin vaikka sinun omien lastesi kautta. Se tuttava on voinut kertoa lapsilleen, että Reinon ja Ainon mummi ja ukki ovat kuolleet ja ko lapset kertovat asian taas lapsillesi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain oli taannoin tutkimus että lähes 20% isovanhemmista ei ole ollenkaan tekemisissä lastenlasten ja omien lasten perheiden kanssa. Hitsi kun en muista missä tää oli, muistaako kukaan?

Haluan tällä osoittaa että asia ei ole ollenkaan niin harvinainen kuin luullaan, mutta koska asia on täysin tabu, niin sitä peitellään ja valehdellaan ja siksi se ei tule ilmi juuri kenenkään kohdalla. Muuta kuin sitten kyselyissä.

Ainakin lehdissä on ollut juttua aiheesta isovanhempien näkökulmasta Suomessa on iso joukko isovanhempia, jotka eivät tapaa lapsenlapsiaan – ”Se on todella mittava ongelma” https://www.is.fi/perhe/art-2000006171455.html AP:n tapauksessa ymmärrän kyllä täysin miksei halua tavata vanhempiaan. Artikkeli itsessään on vähän syyllistävästi kirjoitettu.

https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/201710112200454304

Olipa törkeä artikkeli! Kirjoitettu suuria ikäluokkia puolustellen ja annetaan ymmärtää että vika on lapsissa. Siitä ei puhuta ollenkaan että ne isovanhemmat itse kaltoinkohteli ja hakkasi lapsiaan. Lukekaapa ketju 70-luvun äitien lapset, siinä vähän osviittaa miten yleistä kaltoinkohtelu oli.

Suuria ikäluokkia paapotaan ja silitellään myötäkarvaan (koska ovat varakkain ihmisryhmä ja suurin lehtien tilaajajoukko). Kaikki lukemani artikkelit juuri tällisia joissa vain surkutellaan kun niin ihanat mummo ja pappa ei nyt voikaan tavata lapsenlapsia! Vaikka samat ihana mummo ja pappa omia lapsiaan olisivat hakanneet, nöyryyttäneet, pitäneet nälässä, häpäisseet ja kiusanneet pitkälle aikuisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt korona aikaan vältellään muutenkin kontakteja niin ei ole outoa kuitata ettei mene käymään heillä.

Korona-aika ei nyt ole ongelma vaan viimeiset 10v ollut jo ongelmaa ja seuraavat 20v ovat sitä myös.

Ihmiset on uteliaita ja tivaavat kaikkea. Ne pari kertaa kun olen kertonut miksen mene sinne (lapsuiden julma väkivalta, pahoinpitelyt ollessani aikuinen, pelon ilmapiiri) niin tämä tieto olikin liian järkyttävää ja ihminen sitten sulki minut ulos elämästään. En enää kerro ikinä kellekään totuutta. Kun sitä ei kestetä. Valehtelu olisi siksi helppo että kukaan ei sen jälkeen tivaa tai kysele kun sanoo että vanhemmat on kuolleet. Ap

Mun toinen vanhempi on ollut kuollut viimeiset 30 vuotta, itsemurha. Kokemukseni mukaan moni oikeasti lähtee tivaamaan. "Otan osaa, miten se kuoli?" "Milloin se kuoli?" "Mihin se kuoli?" "Miten se tappoi itsensä?" Myös lapsena kyseltiin. Ei sillä että se haittaisi, mutta jotkut kyselevät asiasta kuin asiasta, ovat jotenkin rajattomia. Voi sanoa, että ei halua puhua asiasta. Se että kyse on kuolemasta, ei valitettavasti todellakaan ole mikään "vapaudu kyselyistä" -kortti. Antaa kysellä, vastaan jos siltä tuntuu. Jos ei huvita, sanon että "eiköhän puhuta jostain muusta".

Minä en valehtelisi. Sanoisin että ovat huonokuntoisia ja myös mielenterveyden kanssa ongelmia, siksi nähdään "hyvin harvoin". Minusta se riittää. Ei ketään kiinnosta sen tarkemmin.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on aivan liian vahvat tabut ja yhtenöiskulttuurinen paine. Siis juuri tuo mistä ketjussa puhuttiin, eli ollakseen normaali pitää olla läheinen vanhempien kanssa, lapsia pitää viedä mummolaan, isovanhempien kuuluu olla joka henkäyksessä mukana.

Oikeastlhan se ei mene noin. Kolmasosalla lapsiperheistä on ongelmia ja ”rajanvetoriitoja” isovanhempiin. Viidesosalla välit poikki. Puolella ainakin ajoittaista kinaa ja kränää.

Se on sellainen idylli. Hyvä vertaus on joululehti. Aina jouluna on upea kattaus, hieno 400 neliöinen kartano, perheonnea ja kalliita koristeita ja italiasta lennätetty joululeikkele-pöytä. Oikeasti sitten ollaan joulu korsossa kaksiossa, saarioisten lanttulaatikko pöydässä.

Sama isovanhempien kanssa. Se idylli, yhdessäolo, rakkaus ja ihanuus on sitä mitä joululehdessä näet ja luet.

Eikö suomalaisia ole juuri moitittu siitä, että yhteydet katkeavat, kun muutetaan kauaksi vanhemmista? Nuoret perheet muuttavat kaupunkeihin ilman tukiverkkoja.

 Se ideaalihan löytyy Espanjasta, Italiasta ja Ranskasta, missä kolme sukupolvea asuu sulassa sovussa saman katon alla.

Olin 28 kunvanhempani kuolivat.Minulla oli ihanat vanhemmat,kaipaan heitä vieläkin,vaikka olen kuuskymppinen.

Vanhempani olivat ikääntyneempiä jo minut saadessaan,42 ja 4,mutta olisivat voineet silti elää toki paljon kauemmin.Olivat kuollessaan 70 . ja 73.Sairauksiin menivät aika peräkkäin.

Tarkoitin siis 42 ja 44.

Olen siis 61 ja tunnen ihmisiä,nuorekkaita sellaisia,jotka voisivat olla vanhempiani.

Lähistöllä asuu mies,joka täyttää ensi vuonna 80.

Käy kuntosalilla,hiuksissa ei näy harmaan harmaata,voi tietysti peittääkin ne.Mutta ennenkaikkea liikkuminen ja koko olemus vastaa jotain mun ikäistäni.Meikäläinen tuntee itsensä välillä ihan vanhaksi eukoksi.

Minulla kuoli äiti kun olin 33. Hänen kanssaan olin läheinen mutta isäni on ilkeä alkkis. Vanhemmat erosivat ja isä on etäinen

Kuullessaan että äiti on kuollut ihmiset, lähinnä siis miehen sukulaiset, ryhtyvät kyselemään isästä. Miten isävoi, miten usein pääsen katsomaan. Kysymyksiä riittää!

Kerran sanoin miehen ulkomailla asuvalle vanhalle sukulaiselle että vanhempani ovat kuolleet. Ajattelin että en häntä näe koskaan enää. Mutta jäin kiinni valheesta ja se oli tosi noloa ja hän alkoi inttää asiasta. Parempi valehdella että joo olen isän kanssa tekemisissä. Asiahan ei kuulu kenellekään ja on kipeä itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Minulla kuoli äiti kun olin 33. Hänen kanssaan olin läheinen mutta isäni on ilkeä alkkis. Vanhemmat erosivat ja isä on etäinen

Kuullessaan että äiti on kuollut ihmiset, lähinnä siis miehen sukulaiset, ryhtyvät kyselemään isästä. Miten isävoi, miten usein pääsen katsomaan. Kysymyksiä riittää!

Kerran sanoin miehen ulkomailla asuvalle vanhalle sukulaiselle että vanhempani ovat kuolleet. Ajattelin että en häntä näe koskaan enää. Mutta jäin kiinni valheesta ja se oli tosi noloa ja hän alkoi inttää asiasta. Parempi valehdella että joo olen isän kanssa tekemisissä. Asiahan ei kuulu kenellekään ja on kipeä itselleni.

Raivostuttavia nuo inttäjät!