Lue keskustelun säännöt.
Olen rikkaan miehen vaimo, masentaa,,, - kysyttävää?
31.03.2014 |
Elän parisuhteessa, jossa en käytännössä tee mitään, mutta saan mitä haluan. Mieheni tienaa erittäin hyvin, meillä on naurettavan hyvin asiat taloudellisesti ja kaikki kulissit koossa. Mutta olen silti yksinäinen ja en edes tiedä mitä kaipaan, mutta jotain puuttuu. Kaikki on liian täydellistä ja "siloteltua", oma elämä tuntuu pelleilyltä. En jaksa enää yhtäkään kesää shampanjalasit käsissä veneellä naureskellen ihmisten kanssa, joista en edes pidä. Lapset eivät taida oikein edes tuntea isäänsä, miehelläni pysyy niin usein tietty "rooli" päällä kotonakin, tekee niin paljon töitä. Minä kyllä tunnen hänet ja rakastankin, ei ole itsekäs vaan ajattelee paljon perhettään, mutta tuntuu kurjalta katsoa miten kömpelösti hän on omien lastensa kanssa.
Välillä tuntuu, että tämä on loputon suo ja kuilu, jonne vaan yhdessä tipahdetaan ja esitetään jotain loppuun asti... En voi vaatia miestäni vähentämään töitään, se ei vaan onnistu, mutten osaa kohta enää olla tasapainoinen äiti lapsillenikaan, kun ahdistaa, miten vähän mies on mukana näissä luksuspuitteissa. Tuntuu kamalalta välillä omat ajatukset, että miksi en nuorempana miettinyt paremmin (Huom: RAKASTAN YLI KAIKEN lapsiani, en kadu heitä sekuntiakaan), ottanut jotain ikäistäni miestä (oma mieheni siis 17 vuotta itseäni vanhempi), joka samassa elämäntilanteessa kuin minä. Nyt tuntuu, että elän vain toisille, enkä osaa elää oikein edes heille joita rakastan, kuten lapsilleni...
Kommentit (105)
Lainaatko mulle 1000e menis hyvään tarkoitukseen. No ei. Koita pärjätä. Oikeesti mee juttelee jollekkin ei keskustelupalstoille. Paljon halauksia ja voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 23:51"]
Miksei niille lapsille voi hankkia hoitajaa, jos haluaa opiskella? Tai vaikka au pairin?
[/quote]
Olen tosi paljon miettinyt tätä! Mies on sanonut jo monta kertaa, että otetaan au pair (tai joku muu hoitaja, au pair kyllä olisi ehkä meille hyvä ratkaisu). Mutta mulla on aivan kamalan huono omatunto äitinä edes miettiä tuota. Musta tuntuu, että lapseni eivät saa sitä mitä ansaitsevat. Koitan olla tosi paljon heidän kanssaan, koen syyllisyyttä siitä, ettei isänsä vietä riittävästi aikaa heidän kanssaan. Saan toisinaan tosi lapsellisia temperamenttikohtauksia miehelleni, siis todella teinimäisiä, huudan kurkku suorana, että nyt vittu olet lastesi kanssa ja mua ei kiinnosta vittuakaan sun bisnekset, elämässä on muutakin, muutetaan vaikka sillan alle mutta tätä en enää katso!!! jne.
Mutta ei nuo mitään auta. Kai mun on vaikea myöntää itselleni, että ei me todellakaan tasa-arvosia olla. Mieheni katsoo mua kuin jotain ostettua orjaa (siis näin ajattelen pahimmissa ahdingoissa). Se on ristiriitaista kun joskus voidaan jutella kuin aikuinen aikuiselle, joskus taas tuntuu, että hän pitää minua kuin jonain rasittavana viallisena laitteena, joka täytyy vain korjata. Kamalaa kun joskus tulee olo, etten ole edes IHMINEN omalle miehelleni. Mutta toisaalta taas, kun yhtään enemmän mietin, ajattelen tuon ajatuksen olevan vain omassa päässäni... loppupeleissä mies on kuitenkin viimeiseen asti meidän puolella, valmis jättämään kaiken muun tiukan paikan tullen... tosi ristiriitaista... ap
Mielenkiintoinen tarina, joka herätti muutamia ajatuksia.
Olet 26-vuotias suomenruotsalainen (oletan, että kauniskin :)) ja mies päälle 40-vuotias. Teillä on upeat puitteet ja mies paahtaa töissä. Hänelle olet upea palkinto, kaunis nuori vaimo, jota hän yrittää vaalia eli pitää sinut tyytyväisenä ostamalla sitä tilperööhiä ja tarjoamalla luksuselämää. Tuo ikäero tuo pienen klikin tilanteeseen, mutta ei se maailmaa kaada. Miehen mielestä se mitä hän työllään saa perheeseenne, on parasta mitä hän voi antaa (taloudellinen turva) ja on onnelinen ja ylpeä siitä (monet miehet saavat kiksejä siitä kun kykenevät elättämään perheensä). Hän ei sen takia voi käsittää miksi olet onneton - sinullahan on kaikkea!
Tuli myös mieleen, että olet etsimässä itseäsi. Huomaat pikku hiljaa, että olet määritellyt itsesi hyvin nuoresta pitäen miehesi vaimona ja viime vuodet äitinä. Kuka Sinä olet? Oma parisuhteeni, joka alkoi 20-vuotiaana ei kestänyt kolmeenkymppiin asti, koska kasvoin siinä ajassa aikuiseksi ja omaksi itsekseni. Meillä ei onneksi ollut lapsia, joten ero oli siinä mielessä "helppo". Ehkä sen takia koet ahdistuneisuutta, koska et halua rikkoa lasten perhettä, mutta et ole myöskään onnellinen nykyisessä tilanteessa. Et toisaalta varmasti halua luopua miehestäkään, vaikka hän ei tajua olla tarpeeksi lasten kanssa. Sinulle on jo kovin moni vastannut, että keksi se oma juttusi! Sen ei tarvitse olla mitään ihmeellisen hienoa ja erikoista. Olkoon se sitten harrastus tai opiskelu tai mitä vaan.
Minulla on kaukaisesti samankaltainen tilanne kuin sinulla. Tosin olen muutaman vuoden vanhempi eikä meillä ole rahaa kuin roskaa vaikkei meidän tarvitse miettiä ruokakaupassa mitä ostetaan. Eletään huolettomasti, muttei seikkailla rapujuhliin omalla jahdilla :) Olen kotona lapsen kanssa ja alkoi tuntua siltä, että pää on jumissa. Sitten keksin ne ihan omat jutut. Ne eivät ole ihmeellisiä ja ilahduttavat käytännössä vain itseäni, mutta pääasia kai on että minulle tulee hyvä mieli. Mitkä asiat Sinua kiinnostavat? Perusta vaikka nettiputiikki tai blogi tai mitä vaan ja ilmennä asioita, joita Sinä rakastat ja jotka ovat Sinua. Sinulla tuntuisi vielä olevan ainakin taloudellisia resursseja kokeilla vaikka mitä, joten nyt vain rauhassa mietit mitä se voisi olla :)
Ja anteeksi jos kirjoitan huonosti. Olen vain lasteni kanssa yleensä ja puhun heille ruotsia kun olen suomenruotsalainen. Harvoin saan edes aikuisille jutellakaan.
Kiitos teille kivoista viesteistä! Ne oikeasti merkitsevät paljon! Tullut jo nyt parempi olo, tylsemmistäkin viesteistä huolimatta! ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi kiva vaihtaa numeroita. Saisit jutella ihan mitä haluisit. Tai vaikka vain huutaa.
Haloo, yhtälailla sä tarvitset omaa aikaa kuin kuka tahansa! Ja mielestäni lapsenikin tarvitsevat ikätovereidensa seuraa ja ylipäätään vähäN muutakin sosiaalista ympäristöä, kuin kodin (olkoon miten hieno tahansa), jossa stressaantunut, masentunut ja pingottunut nuori nainen yrittää vetää jotain superäidin roolia päivästä toiseen ja pikkuhiljaa katkeroituu. Sekö sitten on hyvä kasvuympäristö lapsille?
äläkä suutu ap, liiottelun ihan tahallani. Varmasti olet enimmän aikaa ihan hyvä äiti, mutta halusin vain vähän herätellä ja ravistella sua huomaamaan, mitä ehkä seuraa, jos et yhtään välitä itsestäsi. Et ole huono äiti, jos lapsesi ovat esim. 2-3 päivää viikosta hoidossa, eivätkä lapset siitä rikki mene. Voi olla jopa päin vastoin!
nyt vähän asennetta peliin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinun onnellisuutesi tuntuu olevan kovin kiinni miehestäsi. tämä on hyvin yleistä rakkaus-suhteissa, älä huoli, en halua tuomita sinua. ystäväsi tuntuvat pinnallisilta. et tunne kuuluvasi joukkoon, etkä kuulukaan koska kirjoituksesi perusteella et ole mikään stupid rich bitch, jos olisit et tuntisi nyt eksistentiaalista tuskaa. suosittelen henkisen kehityksen kirjoja luettavaksi. materia ei ole tehnyt sinua onnelliseksi, ehkäpä uusi katsantokanta elämään tekee. suosittelen esimerkiksi neale donald walschin kirjoja ja oshon kirjoja. minulle ne tekivät hyvää.
onnea ja iloa elämääsi. löydät kyllä kaikki vastaukset kysymyksiisi. lisäisin vielä, että palkkaa ihmeessä välillä lastenhoitaja elämääsi helpottamaan. äidit tarvitsevat omaa aikaa. mene vaikka kävelemään yksiksesi metsään. siitä saa mielettömästi energiaa.
Sanoisin että ap on provo. Tää on taas näitä "voi kun on kurjaa kun on liian rikas, kaunis, laiha...." ja oikeasti kalastellaan kateutta kun ensin kerrotaan että on kaikki täydellisestii niin kuin useimmat ihmiset haluaisi olla mutta itse ei olla tyytyväisiä kuitenkaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ai että on rankkaa, huhhuhh.............
Miksi pitää olla niin vihainen teksti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ymmärrän sinua täysin, lähes samassa veneessä olen.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 23:17"]
Mielenkiintoinen tarina, joka herätti muutamia ajatuksia.
Olet 26-vuotias suomenruotsalainen (oletan, että kauniskin :)) ja mies päälle 40-vuotias. Teillä on upeat puitteet ja mies paahtaa töissä. Hänelle olet upea palkinto, kaunis nuori vaimo, jota hän yrittää vaalia eli pitää sinut tyytyväisenä ostamalla sitä tilperööhiä ja tarjoamalla luksuselämää. Tuo ikäero tuo pienen klikin tilanteeseen, mutta ei se maailmaa kaada. Miehen mielestä se mitä hän työllään saa perheeseenne, on parasta mitä hän voi antaa (taloudellinen turva) ja on onnelinen ja ylpeä siitä (monet miehet saavat kiksejä siitä kun kykenevät elättämään perheensä). Hän ei sen takia voi käsittää miksi olet onneton - sinullahan on kaikkea!
Tuli myös mieleen, että olet etsimässä itseäsi. Huomaat pikku hiljaa, että olet määritellyt itsesi hyvin nuoresta pitäen miehesi vaimona ja viime vuodet äitinä. Kuka Sinä olet? Oma parisuhteeni, joka alkoi 20-vuotiaana ei kestänyt kolmeenkymppiin asti, koska kasvoin siinä ajassa aikuiseksi ja omaksi itsekseni. Meillä ei onneksi ollut lapsia, joten ero oli siinä mielessä "helppo". Ehkä sen takia koet ahdistuneisuutta, koska et halua rikkoa lasten perhettä, mutta et ole myöskään onnellinen nykyisessä tilanteessa. Et toisaalta varmasti halua luopua miehestäkään, vaikka hän ei tajua olla tarpeeksi lasten kanssa. Sinulle on jo kovin moni vastannut, että keksi se oma juttusi! Sen ei tarvitse olla mitään ihmeellisen hienoa ja erikoista. Olkoon se sitten harrastus tai opiskelu tai mitä vaan.
Minulla on kaukaisesti samankaltainen tilanne kuin sinulla. Tosin olen muutaman vuoden vanhempi eikä meillä ole rahaa kuin roskaa vaikkei meidän tarvitse miettiä ruokakaupassa mitä ostetaan. Eletään huolettomasti, muttei seikkailla rapujuhliin omalla jahdilla :) Olen kotona lapsen kanssa ja alkoi tuntua siltä, että pää on jumissa. Sitten keksin ne ihan omat jutut. Ne eivät ole ihmeellisiä ja ilahduttavat käytännössä vain itseäni, mutta pääasia kai on että minulle tulee hyvä mieli. Mitkä asiat Sinua kiinnostavat? Perusta vaikka nettiputiikki tai blogi tai mitä vaan ja ilmennä asioita, joita Sinä rakastat ja jotka ovat Sinua. Sinulla tuntuisi vielä olevan ainakin taloudellisia resursseja kokeilla vaikka mitä, joten nyt vain rauhassa mietit mitä se voisi olla :)
[/quote]
Voi että kun pillitän täällä yksinäni väsyneenä... Kiitos tästä viestistä myös. Ihanasti sanottua. Tiedän, että mahdollisuudet olevat kaikkeen, mutta lasten takia en oikein tee muuta kuin heidän kanssa olen.
Olisipa rohkeutta ja aikuisuutta "vetää" itsensä tästä ulos jonnekin. Ei pelota se että rahaa ei olea, mutta joku yksin oleilla kyllä. En oikein tiedä siis edes mikä se pahin pelko. :( ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 00:06"]
Haloo, yhtälailla sä tarvitset omaa aikaa kuin kuka tahansa! Ja mielestäni lapsenikin tarvitsevat ikätovereidensa seuraa ja ylipäätään vähäN muutakin sosiaalista ympäristöä, kuin kodin (olkoon miten hieno tahansa), jossa stressaantunut, masentunut ja pingottunut nuori nainen yrittää vetää jotain superäidin roolia päivästä toiseen ja pikkuhiljaa katkeroituu. Sekö sitten on hyvä kasvuympäristö lapsille?
äläkä suutu ap, liiottelun ihan tahallani. Varmasti olet enimmän aikaa ihan hyvä äiti, mutta halusin vain vähän herätellä ja ravistella sua huomaamaan, mitä ehkä seuraa, jos et yhtään välitä itsestäsi. Et ole huono äiti, jos lapsesi ovat esim. 2-3 päivää viikosta hoidossa, eivätkä lapset siitä rikki mene. Voi olla jopa päin vastoin!
nyt vähän asennetta peliin!
[/quote]
Kiitos, olet ihan oikeassa kyllä! Lapset ovat vaikka missä harrasteissa, nauran joillekin niistä itsekin, ei mielestäni heidän ikäisilleen edes sopivia... En vaan hokasnnut mihin "snobi"-meininkiin lähdin silloin kuusi vuotta sitten kun tutustuin mieheeni. 2-v. ei sentään harrasta vielä oikein mitään, käymme musiikkileikkikoulussa ja ystävieni kanssa leikkipuistoissa ja muuta tavallista, sen sijaan 4-vuotiaallemme mies on jo opettanut jotain golf-juttuja... En tiedä oikein mitä ajatella. Itse juoksin metsissä ja pelasin naapurilasten kanssa pesäpalloa alakouluikäisenä, ei mitään tällaista... mies osti minimönkijänkin tälle esikoiselle, kamalan kallis ja mielestäni turha. En halua lapsistani mitään inhottavia lellilapsia, en voi opettaa heitä arvostamaan asioita yksin kun meillä niin eri käsitykset.
Mutta nyt ehkä päästän irti lapsista (mies vastustaa, siksi eivät ole päiväkodissa) ja laitan heidät päivähoitoon. He tarvitsevat minunkin mielestä kavereita ja ihmiskontakteja, sanoi mies mitä sanoi. En osaa vaan pitää puoliani hyvin. En itseni kanssa, mutta näissä lapsiin liittyvissä asioissa en halua tehdä kompromisseja. Ehkä sitten jatkan opintojakin, ei ole montaa kurssia käytynä kun niin nuorena sain esikoiseni. ap
Minä olen köyhän miehen vaimo. Just laskettiin rahoja ja koti menee myyntiin. Yt neuvottelut vei elämän. Nauti sinäkun voit. Koti on rakas paikka, varsinkin kun sen menettää, sen arvon tuntee parhaiten. Meilläkin lapsia.
Mä näen suurimpana ongelmananne liian ison ikäeron.
On niin paljon helpompaa kasvaa yhdessä tasa-arvoisina kun ikäeroa ei juuri ole. Siis sun mieheshän on ollut lähes aikuinen kun sinä vasta synnyit!
Ja haukkukaa vaan ikärasistiksi...
Oma isäni oli äitiäni juurikin 17 vuotta vanhempi ja koin sen juuri tuollaiseksi, mutta lapsen näkökulmasta. Muistan joskus kiukuspäissäni huutaneeni (ja usein ajatelleeni), että äitini oli tyhmä kun otti itselleen niin vanhan miehen.
Äitini vaikutti kiukuttelevalta kakaralta (meidän lasten kanssa :D ) ja isäni ei jaksanut olla henkisesti läsnä.
Hassua, että siskoni teki saman "virheen" ja samat ongelmat olivat erittäin näkyvissä kunnes erosivat.
Älkää aliarvioiko elämänkokemusta!
Itse en ainakaan jaksaisi ikinä seurustella itseäni melkein parikymmentä vuotta nuoremman kanssa!!! Ajattele ap: sun tuleva miehesi olisi nyt alle 10 v...
Vie ihmeessä päivä kotiin muutamaksikin tunnissa. Esikouluun meno helpottuu kun osaa irtautua äidistä. Minä pidin lapset kotona, nyt lapseni pelkää muita eikä osaa ottaa kontaktia muihin. Ajattele lapsen parasta. Kantapään kautta kokenut. Enkä tee sitä virhettä enään koskaan.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 00:16"]
Minä olen köyhän miehen vaimo. Just laskettiin rahoja ja koti menee myyntiin. Yt neuvottelut vei elämän. Nauti sinäkun voit. Koti on rakas paikka, varsinkin kun sen menettää, sen arvon tuntee parhaiten. Meilläkin lapsia.
[/quote]
Mulla on todella paha mieli teidän ja muidenkin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevan puolesta. Siksi kai anonyymina valitankin, kun ei mulla kai oikeasti olisi oikeutta. Olen kovin kiitollinen monista asioista, tajuan itsekin olevani "turhasta valittaja". Voi kumpa voisin heittää näitä rahoja ympäriinsä, tuntuu että kun tietty taso on niin sitten rahasta alkaa olla vaan enemmän haittaa kuin hyötyä.
Onneksi sain synttärilahjaksi, että 100e menee joka kuukausi hyväntekeväisyyteen, suomalaisille ihmisille kaikki...
Kunpa teillä tilanne tasaantuisi, tunnen tyhmää oloa omasta valittamisesta, vaikka kai kaikilla onkin omat ongelmat... siksi kai olenkin ollut hiljaa aina, en minä kai saisi valittaa... anteeksi.. ap
Ap ei olisi missään tyytyväinen. Jos sen mies tekis jotain traktorihommia ja tienais vain murto-osan mitä nykyinen, niin uskokaa tai älkää, ap marisis täällä kun mies on aina hommissa, varsinkin kun on satanut vähänkin lunta ja sitten kun se tulee kotiin, niin se on ihan puhki eikä leiki lasten kanssa ja rahat on aina loppu ja narinamarina.. Ap se vaan istuis vuokrakaksiossa lasten kanssa eikä keksisi mitään tekemistä.. mitä vähän kävis lasten kassa muskarissa ja perhekerhossa ja kesäisin kilkuttelisi kaljapulloja miehen ja sen exän vanhojen kavereiden kanssa ja pitäis väkihymyä päällä...
Olisiko se niin kamalaa laittaa lapset vaikka osaksi viikkoa päiväkotiin (yksityisee, hienoon ja kalliiseen, jos niin haluatte), että voisit opiskella sillä aikaa ja saada elämääsi muutakin sisältöä kuin lapset? Tai otatte vaikka au pairin, hitto soikoon, jos kerran rahaa on!! Eihän mies voi päättää kaikkea puolestasi!!!!