Olen rikkaan miehen vaimo, masentaa,,, - kysyttävää?

[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 01:00"]

Eihän tuota elämäntilannetta osaa oikeasti kuvitella, jos siinä ei ole itse elänyt. Elin nuorena elämääni edustusvaimona ja perhe tuntui kaikista arvokeskusteluista huolimatta olevan vain osa uran pönkitystä. Minua pidetiiin hulluna, kun otin lapset ja lähdin. Jälkeen päin vasta olen tajunnut, missä kultaisessa häkissä elin ja omille henkisille näkemisen ja kuulemisen tarpeilleni ei ollut kaikuakaan tuossa liitossa. Jotenkin elämä vain pyöri miehen uran ympärillä, vaikka minullakin alun alkaen oli lupaavat uranäkymät. 

Ymmärrän ap:ta siinä, että haluaa itse olla mahdollisimman paljon lasten kanssa, kun mies on niin paljon poissa. Näin itsekin tein aikanaan, mutta vasta myöhemmin tajusin, että vaadin itseltäni liikaa. En äitinä pystynyt/enkä pysty edelleenkään muuttumaan isäksi.

Siinä elämäntilanteessa en ehtinyt juurikaan miettiä näitä ongelmia, vaikka tunteet yrittivät kertoa, että jotakin on pahasti pielessä. En osannut edes puhua näistä tunteista ja epäilyistäni edes läheisimmille ystävillenikään, koska koin jotenkin outoa lojaaliutta miestäni kohtaan. Samoin minusta tuntui oudolta, kun mies tuntui kotonakin vetävän jotain roolia ja nimenomaan lastenkin kanssa. Vaikeehan sitä suhdetta on rakentaa omiin lapsiin, jos yhteistä aikaa on niin olemattoman vähän. Samoin lapsemme saivat ihan liian paljon kaikenlaisia leluja ja "härpättimiä", vähempikin materia olisi riittänyt. Eikä niitä oikein osattu arvostaakaan, kun kaikkea oli niin paljon. 

Iitse tajusin erota vasta liian myöhään, ehdin sairastua anoreksiaan, kun kaiken piti olla niin täydellistä täydellisessä maailmassamme.Kärsin myös voimakkaasta stressistä ja nukuin todella huonosti. Sain vasta paljon myöhemmin kuulla, että mieheni oli myös pettänyt. Nykyään joka paikassa viljelty termi narsistikin osuisi häneen tai ainakin voimakkaasti narsistiset piirteet... Kyvyttömyys asettua toisten asemaan ja tunnekylmyys. Periaatteessa ex mieheni oli aivan mahtava persoona (varsinkin isommassa seurassa), mutta kahden kesken aivan kuin eri ihminen ja manipuloiva puheissaan. Vaimona olisi saanut vaatia mitään, vaikka elämämme pyöri hänen pillinsä tahtiin..

Kukaan ei voi sanoa toiselle, että eroa, mutta sen voi sanoa kuuntele omia tunteitasi ja vaadi muutosta. Jos perheen arvostus on vain puheiden tasolla, eikä aikaa lapsille ja parisuhteen hoitamiselle jää, niin silloin se on vain pelkkää sanahelinää. Sanahelinä on kuin sumu, joka estää näkemästä asioita sellaisina, kuin ne oikeasti ovat. 

Minua pidettiin alkuun hulluna, kun erosin "täydellisestä" miehestä ja valitsin todella köyhän yksinhuoltajan elämän (sekä kuuntelin jatkuvia uhkailua oikeuteen vetämisestä ja, että mies vaatii itselleen lasten yksinhuoltajuuden, vaikkei perusteita siihen ole ollut). Ihmeellisesti olen saanut elämältä toisen tilaisuuden ja nyt olen elänyt jo tusinan vuotta ihanan miehen kanssa, joka arvostaa parisuhteessa tasa-arvoa ja jonka kanssa elämä ei ole vain suorittamista ja loisteliaita kuoria, vaan todellista elävää rakkautta. Suhde, jossa on tilaa olla oma itsensä ja lupa kasvaa. Lapseni ovat oppineet uudelta puolisoltani paljon etenkin tunnetaitoja ja saaneet hyvän parisuhteen mallin. 

"Hän oli niin nuori ja kaunis, veri suonissa sykki ja soi... ja niin kauan.." kesti tajuta, että elämän ulkoisille kuorilla ei ole mitään merkitystä. Joku sanoi, että Jaguaarissa on kivempi itkeä, kuin Ladassa... mutta sanoisin, että Ladaa ei edes huomaa, kun on oikeassa seurassa. 

Toki keskiluokkaisessa elämässäni on tarvinnut opetella laskemaan mihin rahat riittää, eikä spontaania rahankäyttöä isompien summien yhteydessä harrasteta, mutta se ei oikeasti merkkaa mitään! Kun vierellä on sellainen ihminen jollaista ei voinut edes kuvitella olevan olemassa ja joka jostain ihmeen syystä vielä vuosienkin päästä sanoo ja näyttää rakastavansa.

p.s. pahoittelen kirjoitusvirheitä, ei ole lukulaseja nyt käsillä tätä kirjoittaessani :)

Myöhemmin 

[/quote]

Tämä voisi olla kuin minun kirjoittama, siis joskus vuosien päästä. Olen tosi iloinen puolestasi. Mutta en usko, että minusta riittää rohkeutta tuohon, muuta kuin ajatuksentasolla. Pelkään mielenterveyteni puolesta. Joskus saatan mennä jonnekin rantaan kun voin hetken olla yksin ja vaan huutaa aivan täysiä.

En usko, että minun perheeni ymmärtäisi myös jos lähtisin tästä suhteesta. Ja lapset, lapset, lapset..... heidän takiaan tässä olen. ap

Joku on tainnu kattoo Solsidania Yleltä?

"Elän parisuhteessa, jossa en käytännössä tee mitään, mutta saan mitä haluan. Mieheni tienaa erittäin hyvin, meillä on naurettavan hyvin asiat taloudellisesti ja kaikki kulissit koossa. Mutta olen silti yksinäinen ja en edes tiedä mitä kaipaan, mutta jotain puuttuu."

Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki - Jeesus Kristus.

http://www.omasaalem.fi/yhteys/miten-voin-tulla-uskoon/

Ymmärrän .En olisi onnellinen tuossa tilanteessa. Tuntisin uhraavani itseni. 

Vapaus on tärkeää. Jos joutuu sosialisoida ihmisten kanssa, jotka ovat itsekkäitä tai röyhkeitä vain jotta mies on tyytyväinen ja miehen bisnekset sujuvat, ei olisi ollenkaan mukavaa, ei sekään että olisi yksin käytännön vastuussa lapsista, eikä sekään että ei saa valita, vaan miehesi haluaa sinun olevan kotona. Itsekin olen kotona, mutta missä vaiheessa vain olisin saanut tehdä mitä vain. Samoin mies. 

"Olen kyllä suoraan sanonut, että mielestäni voisin jatkaa opintojani (olen opiskellut kauppatieteitä, mutta lasten myötä opinnot jäivät), haluaisin hankkia omaakin henkistä pääomaa ja meidän pitäisi jakaa vastuuta lapsista.--"

Opiskele avoimessa yliopistossa tai amk:ssa, kunnes voit ryhtyä päätoimiseksi opiskelijaksi.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 19:35"]

Joku on tainnu kattoo Solsidania Yleltä?

[/quote]

Minäkin "nauran" noille jutuille Solsidanissa, mutta samalla vähän itkettääkin. On niissä totuutta myös. Olet vähän niin kuin kaverini, he heittävät vitsiä tästä "huonosta tilanteestani". Joskus joku kommentoi tyylillä "tuliko väärät mädit skagenien päälle venereissulla ja siksi olet noin nyrpeä". Kai mulla on hieman huonot ystävätkin. :( Itse koitan olla kyllä kovasti tukena, eihän minulla muuta ole kuin aikaa lasten lisäksi. ap

Minulla oli samanlainen tilanne, mutta sitten kulissit romahtivat! Oli elämäni kovin paikka, kun yhtäkkiä pitikin ottaa sekä henkinen, fyysinen että taloudellinen vastuu pärjäämisestä, ja nyt, muutaman vuoden jälkeen, en voisi olla onnellisempi! Oma elämänlaatu paranee huomattavasti, kun saa itseluottamuksensa, riippumattomuutensa ja elämänhallinnan kuntoon. Tsemppiä!

ETSI JOTAIN OIKEASTI MIELEKÄSTÄ TEKEMISTÄ JOSSA OLET HYVÄ JA JOSSA KOET SAAVASI ARVOSTUSTA. Se voi kummasti tuoda mielekkyyttä elämään.

Vanhempani elivät tuollaisessa kulissisuhteessa. Äitini on isää 16 vuotta nuorempi. Isäni on varakkaammasta suvusta ja menestynyt hyvin työelämässä. Äitini on ollut aina kotirouvana. Kyllä lapsetkin ymmärtää aika nuorina, millaisten asioiden vuoksi vanhemmat ovat yhdessä... Minulle ja siskolleni olisi ollut tarjolla seurapiirielämä kultatarjottimella, mutta minua ei kiinnostaneet merkkivaatteet, hienot harrastukset tai nimekkäät ystävät. Päädyin naimisiin "tavallisen" miehen kanssa, jota aidosti rakastan ja tekemään työtä, josta aidosti pidän. Elämme tuikitavallista, onnellista elämää:) päivääkään en ole katunut.

Pakko myös sanoa, että epäilen AP:n aitoutta. En usko, että kukaan oikeasti varakas puhuisi tuohon sävyyn omaisuudestaan tai "glamourelämästään"... Paitsi ehkä juuri ap:n kaltainen, jolle varakkuus on uusi asia? 

[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 21:41"]

ETSI JOTAIN OIKEASTI MIELEKÄSTÄ TEKEMISTÄ JOSSA OLET HYVÄ JA JOSSA KOET SAAVASI ARVOSTUSTA. Se voi kummasti tuoda mielekkyyttä elämään.

[/quote]

Olisiko ideoita tähän, että mitä voisi tehdä lasten kanssa? Mies haluaisi lisää lapsia jo nyt.. itsestä tuntuu, että jos hetki hengähdettäisiin näiden kahden kanssa, eihän hänellä ole heihinkään aikaa joten aika outoa toivoa tässä tilanteessa uutta lasta. ap

Vaikutat tosi hienolta tyypiltä ap, voimia!

[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 21:46"]

Vanhempani elivät tuollaisessa kulissisuhteessa. Äitini on isää 16 vuotta nuorempi. Isäni on varakkaammasta suvusta ja menestynyt hyvin työelämässä. Äitini on ollut aina kotirouvana. Kyllä lapsetkin ymmärtää aika nuorina, millaisten asioiden vuoksi vanhemmat ovat yhdessä... Minulle ja siskolleni olisi ollut tarjolla seurapiirielämä kultatarjottimella, mutta minua ei kiinnostaneet merkkivaatteet, hienot harrastukset tai nimekkäät ystävät. Päädyin naimisiin "tavallisen" miehen kanssa, jota aidosti rakastan ja tekemään työtä, josta aidosti pidän. Elämme tuikitavallista, onnellista elämää:) päivääkään en ole katunut.

Pakko myös sanoa, että epäilen AP:n aitoutta. En usko, että kukaan oikeasti varakas puhuisi tuohon sävyyn omaisuudestaan tai "glamourelämästään"... Paitsi ehkä juuri ap:n kaltainen, jolle varakkuus on uusi asia? 

[/quote]

Tämä viestin alku sai minut kyllä herkistymään. Siis suoraan sanoen itkemään. Nytkin istun kotona yksin kun mies on Portugalissa työmatkalla, olen kauheen yksinäinen. Musta välillä tuntuu, että olen aika lapsellinen ikäisekseni jos ihan rehellinen olen.

Kun epäilet aitouttani niin voin sanoa, että en ihmettele. Mutta kerron asioita niin kuin itse näin "tätä elämää" silloin ennen kuin hyppäsin tähän. Tuntuu että olen elämässäni vaan menettänyt. Minä en ole rikkaasta perheestä lainkaan, aivan tavallinen. Tai siis keskiluokkainen. Tuntuu kuin minun naiiviuttani olisi hyväksikäytetty silloin 20-vuotiaana kun tutustuin mieheeni. En osannut oikein käsittää koko tilannetta vaan rikkauksien ja hänen karisman huumassa lähdin vain tähän mukaan.

Anteeksi jos on kirjotusvirheitä, osaan kyllä paremminkin suomea kirjoittaa jos keskityn mutta nyt en jokseen jaksa. ap

[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 21:36"]

Minulla oli samanlainen tilanne, mutta sitten kulissit romahtivat! Oli elämäni kovin paikka, kun yhtäkkiä pitikin ottaa sekä henkinen, fyysinen että taloudellinen vastuu pärjäämisestä, ja nyt, muutaman vuoden jälkeen, en voisi olla onnellisempi! Oma elämänlaatu paranee huomattavasti, kun saa itseluottamuksensa, riippumattomuutensa ja elämänhallinnan kuntoon. Tsemppiä!

[/quote]

Tavallaan kovin iloinen olen teidän puolesta! Mutta itselle tuntuu mahdottomalta. Heti tulee ainakin tuhat "mutta" mieleen kun edes ajattelen tästä lähteväni. Minulla on vielä opiskelupaikka kauppatieteellisessä, mutta en tiedä miten aika ja kaikki riittäisi jos vaan lähtee. Tiedän että vastuu lapsissa olisi kuitenkin minun. :/ ap

Aika ristiriitainen juttu. Et tee mitään, mutta olet vastuussa lapsista.

Tuon ikäisissä lapsissa on paljon työtä jos ne yksin hoitaa.

Tulee lähinnä mieleen satusetä tästä jutusta mitä pidemmälle lukee.

Täällä yksi, joka elää hyvin samankaltaista elämää ja tiedän kyllä miltä susta ap tuntuu!!!! Meillä kävi niin, että mun mielenterveys notkahti sen verran tähän kulissipaskaan, että lähdin hakemaan itselleni ammattiapua. Nyt terapiassa käytyäni huomaan hyvin selvästi miksi minua ahdistaa ja olen päässyt itseni kanssa pitkälle. Ongelma on se, että miestä ei voisi vähempää miettiä "syntyjä syviä", vain materia merkitsee, joten luulen, että ero tulee jossain vaiheessa, kun olen itse kasvanut henkisesti Ja saanut tarpeekseni tästä näytelmästä.

Onneksi minulla on omia vanhoja ystäviä, jotka tuntevat minut ajalta ennen avioliittoa ja voin heidän kanssaan jutella. Mutta minäkään en jaksa enää yhtään näitä miehen työn puolesta olevia merkityksettömiä kokkareita, joilla pitäisi keksiä jotain säihkyvää juteltavaa ihmisten kanssa, jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa. Olenkin alkanut jättää noita menoja väliin, tai en edes yritä esittää siellä mitään, olen vaan, sen verran kypsynyt olen.

ja niille, jotka luulevat ap:ta provoksi... Kyllä tällaista elämää on Suomessakin.

Et ole vastuussa miehellesi mitään.

Ei kai mies teillä nyt lapsilukua yksin päätä? Kai sinulla on jossain sanasi sanottavana?

Teidän tilanteessa lapset eivät kyllä ole syy olla yhdessä. Eihän ne lapset edes erossa mitään menettäisi, jos kerran mies ei ole edes ikinä kotona. Luulen, että mitä nuorempia lapset ovat erotessa, sitä helpommin siihen sopeutuvat.

Vaikka tämän ap:n on kyllä pakko olla provo.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 22:05"]

Aika ristiriitainen juttu. Et tee mitään, mutta olet vastuussa lapsista.

Tuon ikäisissä lapsissa on paljon työtä jos ne yksin hoitaa.

Tulee lähinnä mieleen satusetä tästä jutusta mitä pidemmälle lukee.

[/quote]

Minulla on tosi helpot lapset. Melkein ahdistunkin siitä kuin he ovat aika jotenkin "apaattisia" ja mielestäni tosi rauhalliset. En itse tykkää liiasta kiltteydestä ja tuo temperamentti ei tule minusta ainakaan. Kyllä he myös touhuaa, mutta kovin kilttejä silti olevat. ap

Tsemppiä ap sinulle, vaikutat mukavalta ihmiseltä.

sun on pakko olla joku nätti ja hoikka ja perus "suomenruotsalainen" näistä puheista päätellen. mä katon teitä kyl koko ajan ylöspäin oon ite ihan tavallinen duunari. mutta tää puhe kyllä sit toisaalta sai kans toiset ajatukset. en osaa samastua mutta voin kai sit kuvitella ettei se raha tuo kaikkee. silti ärsyttää. meille pieniki raha ois paljon ja teille jotku tonnitkaa ole mitään! miks tää näin menee=? silti kiva kun laitatte rahaa suomalaisille kun teillä kerran on. toivon sulle hyvää, hyvää jatkoa!

Ryhdy dokaamaan oikein huolella. Eiköhän mies (joka elää roolissaan) kyllästy sinuun ja heitä pihalle. Pääset vihdoin kokeilemaan katuojassa sitä peräänkuuluttamaasi ihanaa köyhää elämää.