Ystäväperheet eronneet ja nauttivat vuoroviikkosysteemistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo ajatus ottaa ero sen vuoksi että haluaa olla välillä rauhassa. Jos suhteessa on tahtoa olla yhdessä, voidaan varmaankin neuvotella siitä, että molemmat vanhemmat voivat välillä käyttää aikaa ihan niinkuin itse haluavat. Eikä tehdä sitten sitä iltatähteä kun lasten pesästä lähteminen ja puolison kanssa kahden jääminen alkaa kauhistuttaa.

Se ero tuleekin monesti silloin, kun mies ei pysty järjestämään vaimolle sitä omaa aikaa koskaan. Mies kyllä ottaa aikaa itselleen, mutta ei suo sitä vaimolle.

Meillä tämä oli toisin päin.

Niinpä. Tiedän tapauksen, jossa nainen määräsi kaikesta ja alisti miehensä. Nainen kulki kuin maailman valtias siellä sun täällä. Mies oli orja ja lastenvahti. Ei kaikki ole sitä miltä näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen kuvitelma ihmisillä vuoroviikoista, että lapsivapaalla viikolla olisi niin ihanaa! Voin kokemuksella kertoa, että vaikka itsellä olisi aikaa, ei ystävillä ja muilla ole, heillä on edelleen ydinperheen kiireet. Lopputuloksena hyvin yksinäinen aikuinen joka toinen viikko.

Ei ollut mitä kuvittelin, kaduttaa.

Kai sitä nyt voi tavata muitakin kuin perheellisiä?

Itse ainakin tapailen lapsetonta miestä. Harrastan ja matkustelen. Lepään, katson rauhassa juuri niitä tv-ohjelmia, joita haluan. Hoidan pihaa ja teen vapaaehtoistyötä. Nautin rauhasta ja keskityn itseeni. Yksinäinen en todellakaan ole.

ei ole oletusarvoista, että joku tuosta vaan löytää jonkun jota tapailla? Haloo! Tai että olisi varaa harrastella sekä matkustella. Uskon, että näitä vuoroviikkoyksinäisiä on yllättävän paljon.

Tosin palstallahan kaikki ovat aktiivisia, onnellisia, rikkaita, kulturelleja ja ties mitä muuta super hienoja yli-ihmisiä.

Kyllä mulle matkustelu on halvempaa yksin kuin perheen kanssa. Kulut ehkä 1/4 aiemmasta. Samoin on varaa käydä hienommissa ravintoloissa, kun maksan vain omasta ruokailustani. Joten kyllä, enemmän matkustelua ja ravintoloita. Ja tasokkaammin.

Minä kyllä vuoroviikkoäitinä matkustelen myös lasteni kanssa. Onneksi en enää joudu maksamaan ex-miehenikin matkaa, joten minulle jää rahaa myös uuden kumppanini kanssa matkusteluun. Kovin hienoista ravintoloista en välitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikista parhainta olisi tehdä lapset sopimuksella hyvän kaverin kanssa. Vanhemmuudesta sovitaan yhdessä ja lapsi tottuu alusta asti vuoroasumiseen. Tunteet ja ero eivät sotke kuviota. Aikuiset voivat rauhassa ja täysin keskittyä vanhemmuuteen ja ei tarvitse riidellä lapsen asioista. Tapaamiset, elatus jne. ovat alusta asti selvillä.

Ydinperheajatuksena on ajanut tästä ajasta ohi. Moni haluaa olla vanhempi, mutta sitoutuminen sen takia huonoon parisuhteeseen on liian korkea hinta. Ja siksi erotilastot huutaa punaisella. 

Lisäksi erossa varsinkin miehille tulee uusia velvotteita, eli lapsia pitää hoitaa, heidän kulujaa pitää maksaa, omista menoistaan pitää luopua --> tästä aiheutaa lapselle haittaa. Mutta jos kuvio on selvillä alusta asti, niin mieskin voi kasvaa vanhemmuuteen alusta asti.

Kyllä pieni vauva tarvitsee yhden ihmisen joka on yli muiden. Ei sen ikäisille läpsystä vaihto sovi. Ongelmana lienee, että naiset joutuvat kantamaan kaiken vastuun kodista, työstään ja lapsestaan. Miesten tulisi ottaa koppia kun lapsi alkaa itsenäistymäån yhä enemmän ja enemmän. Meilläkin mies on hoitanut vauvasta asti lasta hyvin paljon. Enemmän kuin keskiverto isä. Silti kaikki mitä pyydän häntä tekemään on minun "auttamista" eikä hänen vastuullaan. Kuin teini-ikäinen, jota pyytää tekemään osansa kodin töistä. Ja näin se on monissa muissakin perheissä. Ehkä tämä on ylisukupolvista, en tiedä.

Ei lapsen täydy sopeutua hänen kehitystasoon sopimattomaan hoitoon vain koska miehet eivät vieläkään ymmärrä mitä on olla isä. Se ei ole äidin auttamista ja äidin velvollisuuksien hoitoa tämän puolesta, vaan oman roolin ottamista. Tämän voi oivaltaa ilmankin mitään 50/50 jakoa kun vauva on vielä symbioosissa äidin kanssa.

Meilläkin tilanne oli hyvin samanlainen kuin teillä. Mies oli parhaimmillaankin vain "pikkuapulainen". Ja tämä johti riitoihin, eroon ja riidat jatkuvat edelleen. Eron jälkeen seurasi vainoamista, nykyään enää kiusaamista. Kaikki on vaikeaa. Avioliiton lopussa hän myös moitti minua jatkuvasti, kun väsyin kaikkeen vastuuseen. Haukkui väsyneeksi, vaikka olin valvonut lasten takia yli 5 vuotta yöt jne.

Tätä taustaa vasten olisi helpompi, kun eron riitely ja sopiminen silloin, kun lapset ovat olemassa, jäisi välistä. Lopputulos olisi paljon parempi. Lapsille riitely käräjäoikeuksissa ja lastenvalvojilla jne. on todella kuormittavaa. Toki se on sitä aikuisillekin.

Jos siis joku miettii, että haluaisi lapsen, että etsiikö sitä varten jopa epätyydyttävän parisuhteen, niin ei. Mieluummin kaverivanhemmuus valmiilla sopimuksilla. Pienen vauvan voi synnyttäjä hoitaa ja imettää toki; kyse on vain muutamasta vuodesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa olisi tosi tärkeää että olisi sallittua vanhemmille kaivata omaa aikaa. Elämä ydinperheessä tai parisuhteessa ei saisi olla niin tunkkaista ja intensiivistä, että ainoa tapa saada kunnolla omaa aikaa on ero. Nykyään on niin kovat vaatimukset olla intensiivisesti lasten kanssa ja elää heitä varten.

Aivan. Mutta miksi pariskunnat eivät keskustele jo ennen lasten tuloa, miten turvataan molemmille omaa aikaa lapsiperheessä?

Noin tärkeä asia pitää olla hyvin sovittu ennen kuin alkaa suunnitella lapsia.

Siksi, että asiaa, jota ei ole kokenut, ei voi sopia. Kyllä meilläkin oli puheita tasa-arvosta, vastuun tasaisesta jakamisesta jne. Kun lapsi ja sitten toinen aika pian perään syntyi, mies taantuikin omaan miesluolaansa pleikkarin kanssa ja se siitä sopimuksesta.

Totta kai voi sopia. Voi sopia monesta muustakin asiasta ja pitää sopia. Kuten miten jaetaan talouden kulut ja monta muuta. Pitää elää nykyaikaa ja olla ajantasalla eikä mennä sokeasti yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa olisi tosi tärkeää että olisi sallittua vanhemmille kaivata omaa aikaa. Elämä ydinperheessä tai parisuhteessa ei saisi olla niin tunkkaista ja intensiivistä, että ainoa tapa saada kunnolla omaa aikaa on ero. Nykyään on niin kovat vaatimukset olla intensiivisesti lasten kanssa ja elää heitä varten.

Aivan. Mutta miksi pariskunnat eivät keskustele jo ennen lasten tuloa, miten turvataan molemmille omaa aikaa lapsiperheessä?

Noin tärkeä asia pitää olla hyvin sovittu ennen kuin alkaa suunnitella lapsia.

Siksi, että asiaa, jota ei ole kokenut, ei voi sopia. Kyllä meilläkin oli puheita tasa-arvosta, vastuun tasaisesta jakamisesta jne. Kun lapsi ja sitten toinen aika pian perään syntyi, mies taantuikin omaan miesluolaansa pleikkarin kanssa ja se siitä sopimuksesta.

Totta kai voi sopia. Voi sopia monesta muustakin asiasta ja pitää sopia. Kuten miten jaetaan talouden kulut ja monta muuta. Pitää elää nykyaikaa ja olla ajantasalla eikä mennä sokeasti yhteen.

Kaikesta voi ja kannattaa sopia. Tämä on aivan selvää. Silti voi löytää itsensä tilanteesta, jossa puoliso pyyhkii takapuolensa näillä sopimuksilla. Silloin ero jää usein ainoaksi vaihtoehdoksi, jos haluaa toisen jakavan vastuun lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen kuvitelma ihmisillä vuoroviikoista, että lapsivapaalla viikolla olisi niin ihanaa! Voin kokemuksella kertoa, että vaikka itsellä olisi aikaa, ei ystävillä ja muilla ole, heillä on edelleen ydinperheen kiireet. Lopputuloksena hyvin yksinäinen aikuinen joka toinen viikko.

Ei ollut mitä kuvittelin, kaduttaa.

Kai sitä nyt voi tavata muitakin kuin perheellisiä?

Itse ainakin tapailen lapsetonta miestä. Harrastan ja matkustelen. Lepään, katson rauhassa juuri niitä tv-ohjelmia, joita haluan. Hoidan pihaa ja teen vapaaehtoistyötä. Nautin rauhasta ja keskityn itseeni. Yksinäinen en todellakaan ole.

ei ole oletusarvoista, että joku tuosta vaan löytää jonkun jota tapailla? Haloo! Tai että olisi varaa harrastella sekä matkustella. Uskon, että näitä vuoroviikkoyksinäisiä on yllättävän paljon.

Tosin palstallahan kaikki ovat aktiivisia, onnellisia, rikkaita, kulturelleja ja ties mitä muuta super hienoja yli-ihmisiä.

Ehkä olet sössinyt jotain muutakin sitten?

Itselläni avioliitto esti juuri oman elämäni, vaikka muuten olisi ollut mahdollista matkustaa, harrastaa jne. 

Jos et löydä ketään tapailtavaksi, niin pitääkö tämä sinut huonossa suhteessa? "parempi huonossa suhteessa kuin yksin". Ala vaikka opiskella yliopistossa ja ota sieltä itsellesi joku nuori rakastaja... vaihtoehtoja on paljon.

Tottakai olen sössinyt elämäni. Minähän se löysin toisen ja halusin erota. No en. Ja en ole suhteessa, sillä olen jo 47 vuotias eikä tämän ikäiset kelpaa kenellekään. Yritetty on. Työssä olen pienipalkkainen, pärjään juuri ja juuri tukirajan yläpuolella. Ei siinä matkustella. Opiskella voisin, mutta ei sekään automaattisesti tarkoita ihmissuhteita ja sosiaalista kanssakäymistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassua on se, että jos ydinperheessä vaikkapa äiti lähtee reissuun yksin viikoksi, niin sitä saatetaan paheksua. Vuoroviikkosysteemissä tulee hyväksytyksi se, että saa tehdä omia asioita joka toinen viikko.

Mieheni exä ei pysty laittamaan lapsia hoitoon muualle omien menojensa vuoksi, vaan kärttää miestäni aina hoitajaksi. Syynä on juuri tuo ettei hän kehtaa hoidattaa lapsia muualla, ettei vain ajateltaisi että hän jotenkin haluaa lapsista eroon hoidattamalla ne muualla(niin kuin haluaakin), vaan on kivempi ajatus että lapset ovat isällään, jolloin kenelläkään ei olisi nokan koputtamista hänen rimpsutteluistaan. Jotenkin erikoinen ajatus mielestäni. Mitä se haittaa jos rimpsuttelee  ympäriinsä, ja lapset on esim. mummolassa sen aikaa? Nämä tämmöiset taitaa olla teidän äitien päässä ennemminkin ;)

Meillä samanlaista. Jos menojalka kuitenkin vipajaa, niin mitä väliä kuka lapsille rakas heitä hoitaa? Ei muuta väliä kuin se että äiti haluaa näyttää ulospäin siltä että hän menee ulos koska lapset ovat isällään, eikä niin päin että hän koittaa saada lapsille hoitajan koska haluaa lähteä itse ulos. Itselleen ja muille valehtelua.

Alapeukku ilman selittelyä tarkoittaa sitä että olet itse jjuuri tällainen "äiti", jäädääs katsomaan montako palstalta löytyy ;)

Vierailija kirjoitti:

Olisi kyllä ihanaa.

Onko lapsistakin ihanaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kyllä ihanaa.

Onko lapsistakin ihanaa?

Hei mitä välii? Me tehdään nää ero ja uuseprhe jutut LASTEN EDUN mukaisesti hei!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kyllä ihanaa.

Onko lapsistakin ihanaa?

Ei me olla erottu.

Erot johtuvat toisen tai molempien vanhempien itsekkyydestä ja niin meilläkin. Ex nauroi ja pilkkasi, kun vuosia yritin selittää mikä on pielessä enkä ole tyytyväinen.

Tuli sitten päivä, kun ilmoitin, että haluan eron ja lähden. Lapset jäi isälleen, mutta yksitellen muuttivat vuoden sisällä luokseni. Lapset oli lähes heitteillä isällään. Omakotitalo sisältä ja ulkoa täysin epäsiisti, kun muutaman kuukauden kuluttua erosta siellä kävin. Sitten hävisi isä lasten elämästä. Ei ole vuosiin ottanut lapsia luokseen, ei maksa elatusta eikä kysy mitä tarvivat.

Jos suhteessa on kovin itsekäs niin on sitä eron jälkeenkin. Etällä kun ei ole mitään velvollisuutta lapsia ottaa luokseen.

Vierailija kirjoitti:

Erot johtuvat toisen tai molempien vanhempien itsekkyydestä ja niin meilläkin. Ex nauroi ja pilkkasi, kun vuosia yritin selittää mikä on pielessä enkä ole tyytyväinen.

Tuli sitten päivä, kun ilmoitin, että haluan eron ja lähden. Lapset jäi isälleen, mutta yksitellen muuttivat vuoden sisällä luokseni. Lapset oli lähes heitteillä isällään. Omakotitalo sisältä ja ulkoa täysin epäsiisti, kun muutaman kuukauden kuluttua erosta siellä kävin. Sitten hävisi isä lasten elämästä. Ei ole vuosiin ottanut lapsia luokseen, ei maksa elatusta eikä kysy mitä tarvivat.

Jos suhteessa on kovin itsekäs niin on sitä eron jälkeenkin. Etällä kun ei ole mitään velvollisuutta lapsia ottaa luokseen.

Aina ei mene näin. Ex-mieheni rakastaa lapsiamme, vaikka kaiken epämukavan ja rasittavan yrittää delegoida muille. Vuoroviikkojako oli hänen toiveensa eron jälkeen ja sen hän pystyy pitkäaikaistyöttömänä hoitamaan, koska lapset ovat omatoimisia yläkouluikäisiä.

Vierailija kirjoitti:

Erot johtuvat toisen tai molempien vanhempien itsekkyydestä ja niin meilläkin. Ex nauroi ja pilkkasi, kun vuosia yritin selittää mikä on pielessä enkä ole tyytyväinen.

Tuli sitten päivä, kun ilmoitin, että haluan eron ja lähden. Lapset jäi isälleen, mutta yksitellen muuttivat vuoden sisällä luokseni. Lapset oli lähes heitteillä isällään. Omakotitalo sisältä ja ulkoa täysin epäsiisti, kun muutaman kuukauden kuluttua erosta siellä kävin. Sitten hävisi isä lasten elämästä. Ei ole vuosiin ottanut lapsia luokseen, ei maksa elatusta eikä kysy mitä tarvivat.

Jos suhteessa on kovin itsekäs niin on sitä eron jälkeenkin. Etällä kun ei ole mitään velvollisuutta lapsia ottaa luokseen.

En usko että menee aina näin. Mun mieheni kyllä rakastaa lapsiaan ja haluaa olla isä, mutta on todella laiska ja kokee että kaikki on aina muiden syytä ja vastuulla. Usein mietin eroa. Uskon että mieheni ei edes suostuisi joka toinen viikonloppu vanhemmuuteen, vaan haluaa enemmän olla lasten kanssa. Vuoroviikoin ei sopisi meidän lapsillemme monestakin syystä. Jonkinlainen 1-2 yötä viikossa isällä systeemi tulisi meille varmaankin ja sitouduttaisiin asumaan suhteellisen lähekkäin toisiimme nähden.

Eli mieheni kyllä kovasti haluaa olla hyvä isä ja onkin, mutta parisuhteessa on kitisevä pikkulapsi, joka ei ymmärrä että aina kun pyydän häntä tekemään jotain mikä muutenkin kuuluu hänen vastuulleen isänä, ei tarkoita sitä että olen tämän nyt "velkaa" hänelle. Vaikeaa selittää mitä tarkoitan. Tavallaan meillä on ilmassa jatkuvasti sellainen ilmapiiri, että oikeasti kaikki lapsiin kuuluva olisi minun vastuuta ja hän avuliaasti ja aina minua auttaa niin paljon ja kitisee ja marttyroi sitten paljon kaikkea. Ei ota itse oikein vastuuta mistään omassa elämässään, kaikki on muiden syytä. Siltikin en usko että hän ikinä suostuisi ja haluaisi olla etäinen lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Kaikista parhainta olisi tehdä lapset sopimuksella hyvän kaverin kanssa. Vanhemmuudesta sovitaan yhdessä ja lapsi tottuu alusta asti vuoroasumiseen. Tunteet ja ero eivät sotke kuviota. Aikuiset voivat rauhassa ja täysin keskittyä vanhemmuuteen ja ei tarvitse riidellä lapsen asioista. Tapaamiset, elatus jne. ovat alusta asti selvillä.

Ydinperheajatuksena on ajanut tästä ajasta ohi. Moni haluaa olla vanhempi, mutta sitoutuminen sen takia huonoon parisuhteeseen on liian korkea hinta. Ja siksi erotilastot huutaa punaisella. 

Lisäksi erossa varsinkin miehille tulee uusia velvotteita, eli lapsia pitää hoitaa, heidän kulujaa pitää maksaa, omista menoistaan pitää luopua --> tästä aiheutaa lapselle haittaa. Mutta jos kuvio on selvillä alusta asti, niin mieskin voi kasvaa vanhemmuuteen alusta asti.

Tuntuu, että suurimalla osalla lapsen saaminen pilaa parisuhteen ja päätyvät eroon jokatapauksessa jossain vaiheessa.

Eikö olisi järkevämpää tehdä se lapsi ilman turhia romanttisia odotuksia kumppanuusvanhempina?

Ei tarvitsisi erota ja vuoroviikkovanhemmuus on jo lähtökohta. Pelkkää voittoa.

Miksi tuollaisten ihmisten pitää lisääntyä? Kun jättää lapset tekemättä niin saa ihan rauhassa nautiskella ja treffailla.

Kahden kodin lapsena voin sanoa että homma oli ihan perseestä. Ja ne vähän väliä vaihtuvat kumppanit lähinnä hävetti ja ahdisti. Nyt olen jo aikuinen ja yhtään lasta en hanki. Äitini kärkkyy lapsenlapsia, mutta siinähän kärkkyy.

Kannattaa miettiä, mitä lapsiperhe-elämä vaatii ennen kuin hankkii lapsia. Lapsettomana voi nauttia koska vaan omasta rauhasta ja treffailla muita.

Erotaan siksi, ettei jakseta lapsia. Asia ok, saa joka toinen viikko levätä. Mutta ei tajuta, että samalla erottiin miehestä. Ja kun mies löytää uuden, alkaa katkera mustasukkaisuusralli. Näitä on nähty, kun luullaan, että eron jälkeen vielä omistetaan mies

Toi on tapa jolla pystyy jakamaan uraansa. Joka toinen viikko saa paiskia töitä, vaikka kello ympäri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikista parhainta olisi tehdä lapset sopimuksella hyvän kaverin kanssa. Vanhemmuudesta sovitaan yhdessä ja lapsi tottuu alusta asti vuoroasumiseen. Tunteet ja ero eivät sotke kuviota. Aikuiset voivat rauhassa ja täysin keskittyä vanhemmuuteen ja ei tarvitse riidellä lapsen asioista. Tapaamiset, elatus jne. ovat alusta asti selvillä.

Ydinperheajatuksena on ajanut tästä ajasta ohi. Moni haluaa olla vanhempi, mutta sitoutuminen sen takia huonoon parisuhteeseen on liian korkea hinta. Ja siksi erotilastot huutaa punaisella. 

Lisäksi erossa varsinkin miehille tulee uusia velvotteita, eli lapsia pitää hoitaa, heidän kulujaa pitää maksaa, omista menoistaan pitää luopua --> tästä aiheutaa lapselle haittaa. Mutta jos kuvio on selvillä alusta asti, niin mieskin voi kasvaa vanhemmuuteen alusta asti.

Tuntuu, että suurimalla osalla lapsen saaminen pilaa parisuhteen ja päätyvät eroon jokatapauksessa jossain vaiheessa.

Eikö olisi järkevämpää tehdä se lapsi ilman turhia romanttisia odotuksia kumppanuusvanhempina?

Ei tarvitsisi erota ja vuoroviikkovanhemmuus on jo lähtökohta. Pelkkää voittoa.

Olen samaa mieltä. Olen suhteessa mukavan miehen kanssa, mutta tuskin ollaan toisillemme mitään loppuelämän puolisoita. Silti haluaisin lapsia tässä elämässä ja sen suhteen mulla jo kiire, mutta on todella mahdollista että en pysty heille tarjoamaan onnellista ydinperhettä alusta ikuisuuteen. Jos nykyään olisi joku kumppanuusvanhemmuus-tinder, menisin sinne heti. Totuus kuitenkin on että sopivaa kumppanuusvanhempaa on todella hankala löytää vielä kun asia on aika marginaalinen ja perhekäsitys Suomessa yhä todella konservatiivinen.

Vierailija kirjoitti:

Juu olen huomannut että ydinperheissä ollaan kateellisia. He ei vaan näe sitä toistapuolta ollenkaan.

T. Vuoroviikkoäiti

Miksi olisin kateellinen. Vaikka olin välillä tosi väsynyt, kuten mieskin, rakastamme ja rakastimme niinä väsyneinäkin aikoina toisiamme niin, ettei olisi tullut mieleenkään erota.