Ystäväperheet eronneet ja nauttivat vuoroviikkosysteemistä

Hyi hvetti. Minä minä minä ja minun oma napa, entäs lapset?

Ongelma onkin siinä, miten lapsiperhe-elämä on nykyään niin härdelliä? Monissa perheissä lapsiin ei saada enää mitään kuria, niitä pitää koko ajan viihdyttää tai sitten kuunnella huutoa ja riehumista, joka ilta pitää kuskailla ees taas harrastuksiin jne. Yhteiskunta on muuttunut niin että molempien vanhempien on tehtävä pitkää työpäivää ja lapset on paljon hoidossa isoissa ryhmissä, kaikki ovat levottomia. Ei kukaan jaksa sellaista.

Minä myönnän, että olen ajoittain vuoroviikkojärjestelystä kateellinen. Lepo ja lisääntynyt vapaa-aika näkyy koko olemuksessa näiden eronneiden kohdalla.

Ap:n mielestä on helppoa joka toinen viikko yksin hoitaa päiväkoti- ja harrastusviemiset työn ohella sekä joka toinen viikko paikkailla töissä lapsiviikkoa tekemällä pitkää päivää sen sijaan, että kotona olisi puoliso, jonka kanssa arjen voisi sopia sujuvaksi joka päivä?

Vierailija kirjoitti:

Ongelma onkin siinä, miten lapsiperhe-elämä on nykyään niin härdelliä? Monissa perheissä lapsiin ei saada enää mitään kuria, niitä pitää koko ajan viihdyttää tai sitten kuunnella huutoa ja riehumista, joka ilta pitää kuskailla ees taas harrastuksiin jne. Yhteiskunta on muuttunut niin että molempien vanhempien on tehtävä pitkää työpäivää ja lapset on paljon hoidossa isoissa ryhmissä, kaikki ovat levottomia. Ei kukaan jaksa sellaista.

Vielä minun lapsuudessani 1980-1990-luvulla meitä lapsia kuritettiin fyysisesti. Tukistettiin, jopa sai risusta. Kyllähän siinä oppii hyvin nopeasti joo tottelemaan ja olemaan hiljaa. Elimme pienessä maalaispitäjässä, jossa oli paljon sukua. Vanhemmat saivat meistä lapsista paljon hengähdystaukoja, kun oli niin paljon halukkaita ilmaisia hoitajia lähellä. Kaupungistumisen myötä perheet saattavat olla yhä yksinäisempiä. Työ ja elämä on muuttunut erilaiseksi. Melkein aina pitäisi olla saatavilla. Jatkuvat keskeytykset ja tietynlainen lyhytjännitteisyys eivät tee hyvää aivoterveydelle. Syitä on monia. Uskon, että moni eroaa oikeastaan vain siksi, että saisi välillä hengähtää. Se on surullista.

Vierailija kirjoitti:

Minä myönnän, että olen ajoittain vuoroviikkojärjestelystä kateellinen. Lepo ja lisääntynyt vapaa-aika näkyy koko olemuksessa näiden eronneiden kohdalla.

Yleensä äidin olemus muuttuu levänneemmäksi ja isän stressaantuneemmaksi vuoroviikkojärjestelyssä. Ei tarvitse ihmetellä, mistä ero johtui.

Vierailija kirjoitti:

Hassua on se, että jos ydinperheessä vaikkapa äiti lähtee reissuun yksin viikoksi, niin sitä saatetaan paheksua. Vuoroviikkosysteemissä tulee hyväksytyksi se, että saa tehdä omia asioita joka toinen viikko.

Mieheni exä ei pysty laittamaan lapsia hoitoon muualle omien menojensa vuoksi, vaan kärttää miestäni aina hoitajaksi. Syynä on juuri tuo ettei hän kehtaa hoidattaa lapsia muualla, ettei vain ajateltaisi että hän jotenkin haluaa lapsista eroon hoidattamalla ne muualla(niin kuin haluaakin), vaan on kivempi ajatus että lapset ovat isällään, jolloin kenelläkään ei olisi nokan koputtamista hänen rimpsutteluistaan. Jotenkin erikoinen ajatus mielestäni. Mitä se haittaa jos rimpsuttelee  ympäriinsä, ja lapset on esim. mummolassa sen aikaa? Nämä tämmöiset taitaa olla teidän äitien päässä ennemminkin ;)

Ihmeellinen kuvitelma ihmisillä vuoroviikoista, että lapsivapaalla viikolla olisi niin ihanaa! Voin kokemuksella kertoa, että vaikka itsellä olisi aikaa, ei ystävillä ja muilla ole, heillä on edelleen ydinperheen kiireet. Lopputuloksena hyvin yksinäinen aikuinen joka toinen viikko.

Ei ollut mitä kuvittelin, kaduttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma onkin siinä, miten lapsiperhe-elämä on nykyään niin härdelliä? Monissa perheissä lapsiin ei saada enää mitään kuria, niitä pitää koko ajan viihdyttää tai sitten kuunnella huutoa ja riehumista, joka ilta pitää kuskailla ees taas harrastuksiin jne. Yhteiskunta on muuttunut niin että molempien vanhempien on tehtävä pitkää työpäivää ja lapset on paljon hoidossa isoissa ryhmissä, kaikki ovat levottomia. Ei kukaan jaksa sellaista.

Vielä minun lapsuudessani 1980-1990-luvulla meitä lapsia kuritettiin fyysisesti. Tukistettiin, jopa sai risusta. Kyllähän siinä oppii hyvin nopeasti joo tottelemaan ja olemaan hiljaa. Elimme pienessä maalaispitäjässä, jossa oli paljon sukua. Vanhemmat saivat meistä lapsista paljon hengähdystaukoja, kun oli niin paljon halukkaita ilmaisia hoitajia lähellä. Kaupungistumisen myötä perheet saattavat olla yhä yksinäisempiä. Työ ja elämä on muuttunut erilaiseksi. Melkein aina pitäisi olla saatavilla. Jatkuvat keskeytykset ja tietynlainen lyhytjännitteisyys eivät tee hyvää aivoterveydelle. Syitä on monia. Uskon, että moni eroaa oikeastaan vain siksi, että saisi välillä hengähtää. Se on surullista.

Niinkö kuritettiin? Olen itse syntynyt 60-luvulla ja vanhempani 40-luvulla eikä meitä lapsia kuritettu. Käytöstavat ja rajat pystyttiin muutenkin opettamaan.

Muuten kiva, mutta lapset elää isä-viikkonsa kuin pellossa. Syömiset mitä sattuu, läksyjen, hampaiden harjauksen, nukkumaan menemisen perään ei katsota, pyykkipussit tulee mukana mulle.

Paikataan sitten rästiläksyt ja unirytmit mun viikolla. Ja otetaan kiukut vastaan, kun isän luona on rennonpaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joskus haluaisin lapsia niin tuo olisi hyvä systeemi. En mitenkään jaksaisi lapsiperheen arkea kokoaikaa.

Kun tietää, ettei jaksa lapsiperheen arkea, ei pidä missään nimessä hankkia lapsia.

Se on ainoa oikea resepti.

Miksi kukaan hankkis lapsia ja samalla tähyilee eroa, jotta pääsee lapsista eroon pari viikonloppua kuukaudessa? Sairasta.

Lasten hankkimiseen tarvitaan kaksi, ihan erillistä ihmistä. Vaikka kuinka itse jaksaisi ja haluaisi, ei toisen puolesta voi päättää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma onkin siinä, miten lapsiperhe-elämä on nykyään niin härdelliä? Monissa perheissä lapsiin ei saada enää mitään kuria, niitä pitää koko ajan viihdyttää tai sitten kuunnella huutoa ja riehumista, joka ilta pitää kuskailla ees taas harrastuksiin jne. Yhteiskunta on muuttunut niin että molempien vanhempien on tehtävä pitkää työpäivää ja lapset on paljon hoidossa isoissa ryhmissä, kaikki ovat levottomia. Ei kukaan jaksa sellaista.

Vielä minun lapsuudessani 1980-1990-luvulla meitä lapsia kuritettiin fyysisesti. Tukistettiin, jopa sai risusta. Kyllähän siinä oppii hyvin nopeasti joo tottelemaan ja olemaan hiljaa. Elimme pienessä maalaispitäjässä, jossa oli paljon sukua. Vanhemmat saivat meistä lapsista paljon hengähdystaukoja, kun oli niin paljon halukkaita ilmaisia hoitajia lähellä. Kaupungistumisen myötä perheet saattavat olla yhä yksinäisempiä. Työ ja elämä on muuttunut erilaiseksi. Melkein aina pitäisi olla saatavilla. Jatkuvat keskeytykset ja tietynlainen lyhytjännitteisyys eivät tee hyvää aivoterveydelle. Syitä on monia. Uskon, että moni eroaa oikeastaan vain siksi, että saisi välillä hengähtää. Se on surullista.

Niinkö kuritettiin? Olen itse syntynyt 60-luvulla ja vanhempani 40-luvulla eikä meitä lapsia kuritettu. Käytöstavat ja rajat pystyttiin muutenkin opettamaan.

Kyllä monia on kuritettu. Tukistaminenkin on kriminalisoitu tietääkseni vasta 80-luvulla. Korjatkaa jos olen väärässä.

Vanhemmat nautti, ja heillehän tämänhän on ideaalitilanne. Lapsille varmaan eri juttu. Mutta eipä ole sekään hyvä, että näkisi toista vanhempaa vain kerran kuussa.

Minä olen itse lapseni tehnyt, nimenomaan siksi koska halusin lapsiperhearjen. Jos haluaisin joka toinen viikko elää kuin lapsia ei olisikaan, miksi olisin niitä ollenkaan tehnyt. Olen kiitollinen joka hetkestä lasteni kanssa, myös niistä vaikeista. Valitettavasti myös omassa lähipiirissäni liian yleistä tuo vuoroviikkoasuminen, vanhemmat lähinnä tappelee kuka joutuu ottamaan lapset. Jos itse joskus eroaisin mieheni kanssa, haluaisin viettää jokaisen vapaan hetkeni lasteni kanssa, myös niillä ns lapsivapailla, vaikka sitten isän töissä ollessa.

Outo ajatus ottaa ero sen vuoksi että haluaa olla välillä rauhassa. Jos suhteessa on tahtoa olla yhdessä, voidaan varmaankin neuvotella siitä, että molemmat vanhemmat voivat välillä käyttää aikaa ihan niinkuin itse haluavat. Eikä tehdä sitten sitä iltatähteä kun lasten pesästä lähteminen ja puolison kanssa kahden jääminen alkaa kauhistuttaa.

Meillä on isäviikonloppu pari kertaa vuodessa, minä hoidan 24/7. Tykkään olla lasten kanssa ja nykyisin on uusi mieskin meidän perheessä. Lasten isä muutti vaan pois ilmoitusasiana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites lapset? Nauttivatko he? Tuskinpa vaan, vain minä minä aikuiset nauttii.

Jos kotona on ollut jatkuvasti kireä tunnelma, kun vanhemmat asuivat yhdessä, niin eipä ne lapset siitäkään nauti.

Te nykyvanhemmat olette ilmeisesti tahdottomia olentoja jotka ei osaa lainkaan vaikuttaa itseensä ja joilla ei ole minkäänlaisia taitoja hillitä itseään. Surkeaa porkkaa, suomalaiset joutaakin kuolla sukupuuttoon.

Muistan kyllä, miten joskus kaipasin omaa aikaa, mutta en kyllä niin paljon, että olisin vuoroviikkosysteemiä halunnut. Lapset oli ihania ja rakkaita (ovat vieläkin, vaikka ovat aikuisia) ja vaikka ärsytti kun "paremmin tietävät" sanoivat että "aikansa kutakin", nyt on lapsihärdelliaika ja kohta se muuttuu, niin oikeassahan ne oli. 

Pätee tietysti vain siinä tapauksessa, jos lapsia ei ole monta ja ne on pienellä ikäerolla. Perhe, jossa on 8 lasta, tai kolme jotka on tehty ripotellen 12 vuoden aikana, joutuu tietysti elämään siinä härdellissä sitten kauemmin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen kuvitelma ihmisillä vuoroviikoista, että lapsivapaalla viikolla olisi niin ihanaa! Voin kokemuksella kertoa, että vaikka itsellä olisi aikaa, ei ystävillä ja muilla ole, heillä on edelleen ydinperheen kiireet. Lopputuloksena hyvin yksinäinen aikuinen joka toinen viikko.

Ei ollut mitä kuvittelin, kaduttaa.

Kai sitä nyt voi tavata muitakin kuin perheellisiä?

Itse ainakin tapailen lapsetonta miestä. Harrastan ja matkustelen. Lepään, katson rauhassa juuri niitä tv-ohjelmia, joita haluan. Hoidan pihaa ja teen vapaaehtoistyötä. Nautin rauhasta ja keskityn itseeni. Yksinäinen en todellakaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n mielestä on helppoa joka toinen viikko yksin hoitaa päiväkoti- ja harrastusviemiset työn ohella sekä joka toinen viikko paikkailla töissä lapsiviikkoa tekemällä pitkää päivää sen sijaan, että kotona olisi puoliso, jonka kanssa arjen voisi sopia sujuvaksi joka päivä?

Itselläni oli se tilanne, että avioliiton aikana tein tuon kaiken yksin - koko ajan. Lisäksi paikkailin öisin ja viikonloppuisin työjuttuja. 

Nyt eron myötä ex-miehen on pakko ollut ottaa vastuuta. Minulla ei ole koskaan ollut näin paljon vapaa-aikaa, olen saanut nukkua kokonaisia öitä jne. Kyllä, voin paremmin. Parasta on kuitenkin se, ettei kotona asu jatkuvasti pahalla tuulella olevaa ihmistä ja minä en joudu maksamaan toisten kuluja. Olen aina ollut se parempituloinen.

Avioliitto ei todellakaan sovi enää nykyaikaan, kun äiditkin ovat töissä. Kotihommat jäävät täysin äideille kaiken muun lisäksi.

Ja kyllä, valitsin väärän ihmisen, mutta kyllä tälläkin ihmisellä tulisi olla itsellään vastuuta edes jotenkin. Toista ei voi pakottaa ottamaan vastuuta.