Hyväosaisten ihmisten "huolet ja ongelmat"

Minun hyväosainen isäni on hyväkuntoinen, nyt vanhanakin suhteellisen terve, älykäs, ollut varmaankin nuorena komea, ollut rakastettu äitinsä puolelta, päässyt yliopistoon, saanut hyvän koulutuksen, arvostetun ammatin, hyvät työpaikat, erinomaisen vaimon ja kaikin puolin kauniita lapsia. On ollut ystäviä ja mieleisiä harrastuksia.

Toisaalta hän on evakkolesken lapsi, joka jäi puoliorvoksi 1-vuotiaana. Koulussa haukuttiin ryssäksi ja huoranpenikaksi, koska hänellä ei ollut enää isää. Isän teki kipeää nähdä äitinsä kuolema, koska mummo sairasti pitkään ja elämä oli kipujen täyttämää. Isäni on myös menettänyt kuolemalle kaksi lastaan. Lasten menetysten tuoma suru on ymmärrettävästi läsnä joka päivä.

Hyvä ap, on pari menetystä joita mikään ei voi korvata. Toinen on oman vanhemman menetys, toinen on lapsen menetys.

Olet suhteellisen nuorena menettänyt oman isäsi. Saitko siihen tukea? Saitko suruun tukea?

Oletko käynyt terapiassa?

Oletko miettinyt, että miksi olet jäänyt väkivaltaisiin suhteisiin? Oletko etsinyt isän korviketta? älä loukkaanu, mutta millainen oma isäsi oli? Kuolleetkaan eivät ole täydellisiä, oliko hän väkivaltainen?

up.

Kannatan AP:n kirjoitusta, mutta hyväosaiset täällä eivät tykkää että heidän hyväosaisuuttaan arvostellaan.

Vierailija kirjoitti:

Fakta on se, että jokaisella ihmisellä on ongelmia ja vastoinkäymisiä. Se, miten niistä selviää, riippuu monesta asiasta. Osa pääsee eteenpäin, osa jää roikkumaan niihin ja omaan surkeaan kohtaloonsa. Sinun ap kannattaa oikeasti hakeutua esim terapiaan pohtimaan miksi toistat haitallisia käyttäytymismalleja ja miten oppisit muuttamaan ajattelutapaasi ja näkökulmaa.

Tämä on yleisin mantra, jota hoetaan. Mutta oikeasti, osalla niitä vastoinkäymisiä on enemmän ja sen verran, että ne on yhdelle ihmiselle melko kohtuuton taakka kantaa. Joillakin kuunnellessani mun elämänhistoriaa on suu auennut, ihan ammattilaisillakin, että miten yksi ihminen onkin jaksanut kantaa tuon kaiken p*skan. Ja kyllä, nykyään voin vähän paremmin, muttei tulisi mieleenkään päteä muille, että jokaisella on kuule omat ongelmansa ja älä valita. Vakavaa masennusta ei myöskään kukaan valitse. Ap tarvitsee hoitoa, ei syyllistämistä. Vakavasti masentunut ei osaa ajatella selkeästi. Olen kyllä toki sitä mieltä, että vertailu on turhaa ja pinnan alla voi olla vaikka mitä. Itsekin tein sitä aikoinaan paljon, kun koin syyllisyyttä siitä, että sairastuin kokemusteni takia.

Vierailija kirjoitti:

Kannatan AP:n kirjoitusta, mutta hyväosaiset täällä eivät tykkää että heidän hyväosaisuuttaan arvostellaan.

Tällä palstalla joku tulee aina antamaan esimerkin omasta tuttavapiiristään ja sanoo, että no, kyllä sekin ja sekin eikä huomioi yhtään tilastoja, tutkimuksia ja tiettyjen kokemusten altistamista sairauksille, köyhyydelle ja vähäosaisuudelle. On totta kai yksinkertaistavaa ja typerää yleistää, että hyväosaiset eivät ole kokeneet mitään "todellisia" vaikeuksia, koska heitäkin todistettavasti on. Mutta silti on muistettava, että esimerkiksi kiusaaminen, lapsuudessa koettu syvä turvattomuus ja tietyt menetykset altistavat syrjäyrymiselle ja vähäosaosuuselle. Se ei tarkoita, että kaikille niin käy, mutta silti tutkitusti monelle niin käy. Uskon enemmän tutkimuksia kuin tämän palstan huutelijoita.

- jäin leskeksi 24-vuotiaana 2 viikkoa ennen lapsen syntymää

- lapseni syntyi vammaisena

- veljeni kuoli syöpään vuotta myöhemmin

-  hyvä ystäväni, joka oli tukenani veljeni sairauden ja kuoleman aikaan, kuoli syöpään 6 kk myöhemmin

- exä, jonka kanssa luulin eläväni elämäni loppuun asti, hakkasi mut sairaalakuntoon

- sairastuin 32-vuotiaana nivelreumaan

- 49- vuotiaana sain sydäninfarktin

Kaikesta tästä huolimatta kuulun hyväosaisiin. Varakkaasta perheestä, itsekin hyvätuloinen. Kukaan, joka ei tunne mua ihan oikeasti, ei tiedä elämästäni yhtään mitään. Vain sen ruusuisen kuvan elämästäi , kauniin kotini  ja nimen joka vuosi iltapäivälehtien yli 100 000 € tienanneiden listalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jokaisella ihmisellä on ne omat taistelunsa, vaikka eivät niistä puhuisikaan.

Taisteluja ehkä, mutta kun menetät esim lapsesi koko paletti hajoaa lopulta. On loukkaavaa, kun muut eivät ymmärrä, laskevat vain vuosia kuinka monta on kulunut.

Käskevät päästämään irti. Päästäkööt itse, jos omalle kohdalle sattuu, katotaan kuinka se onnistuu ja kuinka se elämä lutviutuu "uomiinsa".

Se joka ei ole omaa lastaan menettänyt ei voi ikinä ymmärtää tuskaasi, tukea voit saada toiselta saman kohtalon ihmiseltä. Tuskin kukaan suruasi vähättelee mutta heillä on myös omat huolensa ja omaa elämää elettävänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannatan AP:n kirjoitusta, mutta hyväosaiset täällä eivät tykkää että heidän hyväosaisuuttaan arvostellaan.

Tällä palstalla joku tulee aina antamaan esimerkin omasta tuttavapiiristään ja sanoo, että no, kyllä sekin ja sekin eikä huomioi yhtään tilastoja, tutkimuksia ja tiettyjen kokemusten altistamista sairauksille, köyhyydelle ja vähäosaisuudelle. On totta kai yksinkertaistavaa ja typerää yleistää, että hyväosaiset eivät ole kokeneet mitään "todellisia" vaikeuksia, koska heitäkin todistettavasti on. Mutta silti on muistettava, että esimerkiksi kiusaaminen, lapsuudessa koettu syvä turvattomuus ja tietyt menetykset altistavat syrjäyrymiselle ja vähäosaosuuselle. Se ei tarkoita, että kaikille niin käy, mutta silti tutkitusti monelle niin käy. Uskon enemmän tutkimuksia kuin tämän palstan huutelijoita.

Ei täällä kukaan huudellut.

Minulla on huono äitisuhde, olen jättänyt kouluja kesken ja tehnyt pätkätöitä. Sain lopulta kahlattua lukion läpi, ja yliopistossa maisterin tutkinnon. Sen jälkeen olen ollut työtön ja vanhempainvapaalla vuorotellen. Lapsilla on ollut jos minkälaista terveysongelmaa. Pahimmillaan nukuin 5 tuntia yössä, tunnin pätkissä, kun vauva ei nukkunut sen enempää. Puolisoni on sairastellut, mutta onneksi hänellä on nyt töitä. Minulla itselläni on mielenterveysongelmia ollut koko aikuisikäni. Niihin sain apua vasta kuopuksen ollessa 3 vuotias.

Tästä kaikesta huolimatta minua harmittaa, jos pöytäliinassa on tahra. Joululahjojen ostaminen olisi ihan kivaa, jos olisi rahaa, millä ostella, ja asunto, minne mahtuisi jotain muutakin kuin se, mitä ilman ei tulla toimeen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jokaisella ihmisellä on ne omat taistelunsa, vaikka eivät niistä puhuisikaan.

No eikä ole. Kermaperseillä ei ole.

Monella heikompiosaisella on ollut ihan samoja pahoja asioita, on ollut kuolemaa, sairautta, epäonnea ja lisäksi on sitten se, että elämä on kaiken aikaa selviytymistä rahallisesti.

Jos laitetaan kaksi ihmistä, molemmilla suunnilleen yhtä paljon vaikeita asioita. Toinen asuu yksiössä, ei ole autoa, ei muuta kuin perusasiat. Koko ajan täytyy siirrellä laskujen eräpäiviä ja anella maksuaikaa. Jne. On ehkä yksin. Menee energiat jokapäiväiseen elämään.

Toinen asuu kauniissa talossa, hieno puutarha, on uudet autot ja mökki, rahaa on riittävästi ja säästöjä niin ettei tarvitse murehtia miten maksaa laskut.

On kiva mies ja perhe. On energiaa nauttia elämästä.

Onhan tässä tapauksessa se hyväosainen kuitenkin parempiosainen.

Kuten on sanottu, mieluummin itken mersussa kuin ratikassa.

Up.

Minä olen monella mittapuulla hyväosainen ja ihan tavallisia ongelmia minullakin on. Suruja ja murheita, vaikka pääosin olen iloinen ja onnellinen. Nauran paljon

Ei kannata vajota tuollaiseen ”kun elämä minua vaan kolhii” -kuplaan vaan ota itse ohjakset käsiisi. Vain sinä itse määrittelet ja päätät millaisissa parisuhteissa olet, millaisilla ihmisillä ympäröit elämäsi (se suurin vaikutus elämässä on sillä, millaisia ihmisiä on ympärillä). Sairauksille ei tietysti itse mitään voi, mutta melkein kaikkeen muuhun voi itse vaikuttaa.

Onhan se kamalaa kun pitää huolehtia miten sijoitukset ovat yöllä menneet, ja miettiä nauravatko minua rikkaammat minulle, jos en vaurastu samaan tahtiin kuin parhaat, ja sitten ne vuokralle pannut asunnot - kuinka käy hintakehityksen????? -  ja keskiluokan pyrkyreiden tunkeutuminen omalle hyvälle asuinalueelle ottaa päähän kahvipapuja aamulla jauhaessa. Sekin pännii, ettei pääse lomaosakkeelle Italiaan nyt.

Kaikkien vastoinkäymisiä ei toki voi tietää, mutta onhan se nyt fakta että joillain on vähemmän vastoinkäymisiä kuin toisilla. En minäkään halua näille muille lisää vastoinkäymisiä, vaan itselleni vähemmän. Ja tietty olen välillä kade ja katkera toisten helpommasta elämästä, eli siitä että omani ei ole yhtä helppoa.

Minäkin kuulun hyväosaisiin. Tasapainoinen, onnellinen parisuhde ja kolme tervettä, kaunista lasta. Mielekäs työ, jossa olen menestynyt taloudellisesti erinomaisesti. Kaunis koti ja asuntovelka maksettu alle 40-vuotiaana, nyt lähes viisikymppisenä omistan myös velattoman merenrantamökin. Ystäväpiiri ei ole kovin laaja, mutta ystävät ihania ja läheisiä. Pari mieluisaa harrastusta.

Taustalla on: yli 10 vuotta jatkunut henkinen ja fyysinen pahoinpitely lapsuudenkodissa. Isän alkoholismi, äidin mielenterveysongelmat. Oma autoimmuunisairaus, pitkäaikainen terapia lapsuuden kokemusten purkamiseksi, sekundäärinen lapsettomuus ja 7 keskenmenoa. Osa läheisimmistä ystävistäni tietää osan näistä, kokonaisuuden tuntee vain puolisoni.

Oletko miettinyt, että tämä kadehtimasi "ystävä" tuskin haluaa kertoa sinulle murheitaan, koska on huomannut kateutesi. 

Vierailija kirjoitti:

Asiahan on niin, että toiset ihmiset eivät ymmärrä toisten menetyksiä ja suruja. Ihmiset haluavat puhua vain itsestään, ajatella vain itseään ja omaa lähiperhettään.

Hyvänä esimerkkinä ap:n kaltaiset ihmiset. Tunsin kerran tämänkaltaisen naisen, jonka elämä oli pelkkää draamaa. Tosiasiassa moni asia johtui hänen omista ongelmistaan, joista hän syytti muita ihmisiä ja lapsuuttaan. En usko, että hänelle tuli edes mieleen, että muutkin ovat voineet kokea jopa pahempia asioita ja selvitä niistä eikä olisi tullut mieleenkään kertoa, koska hän ei suhtautunut empaattisesti kehenkään. Lähinnä pahaa sanottavaa kaikista selän takana.

Osuva näkökulma, ettei kaikki kerro niitä isoimpia huolia. Sairaudestani en edes kaikille ole kertonut, mutta kotini ötököistä varmaan olen ihan liikaa höpissyt :D