Uusperhe on kestämistä

En tunnista tuossa käytöksessä mitään outoa, itsekään en 10-vuotiaana paijannut tai pitänyt sylissä omaa täyssiskoani? Leikkiäkin jaksoin vasta sitten, kun sisko oli sen ikäinen, että pystyi jonkinnäköisiin luoviin tarinaleikkeihin. Eikä meillä huono suhde ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.

Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.

Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta

Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???

Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.

Olen tuo, jolle vastaat.

Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.

Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.

Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.

Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.

Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.

(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )

Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.

Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.

Olet väärässä. Kyllä nimenomaan ne vaietut tunteet ja ajatukset vaikuttaa isosti ilmapiiriin ja ihmisten välisiin suhteisiin. Myös työpaikalla.Siltikin vaikket sinä sitä usko.

Toki viha näkyy, mutta en tunne vihaa. Toki katkeruus näkyy, mutta en sitäkään tunne. Jos tunne näkyy, niin Minusta näkyy se, että eksä on neutraali minulle. Eli evvk. Vähän kuin naapurin mummo. Voin mummostakin jutella, mutta ei hän herätä tunteota.

Itse olet väärässä ajatuksista. Ne eivät näy. Ei kotona eikä työpaikalla. Mutta tuo lause kyllä kertoo paljon parisuhteiden ongelmista, kun näin ajatellaan: on lopun alkua, kun aletaan lukea rivien välistä ja olettaa tietävänsä, mitä toinen ajattelee ja tuntee, sekä arvuuttelemaan motiiveja.

Ei tässä näkymisestä ole kukaan puhunut. Vaan siitä että ne vaikuttavat toisiin ihmisiin. Ihmiset aistivat hyvinkin herkästi asioita ilmapiiristä, vaikkeivät yietäisi mistä on kyse. Myös se, miten ongelmat periytyvät lapsille on usein juuri sitä hiljaista asennetta, arvomaailmaa, tiedostamattomia tunteita. Ja rivien välistä lukemisesta, minä luin että olet katkera tms ja kerroitkin itse olevasi vahingoniloinen. Eikös se osunutkin ihan kohdilleen? Puhuin muuten eilen omalle 17v näistä ajatuksista ja hän oli hieman järkyttynyt näistä evvk- asenteista, kun on tottunut siihen et kohtelu perheiden välillä on arvostavaa ja ystävällistä.

Höpö höpö. Nämä on vain näitä, jotka haluaa nähdä ex-vaimon syyllisenä kaikkeen. Jos eron jälkeen ei entisen miehen elämä enää kiinnosta, se on väärin. Jos kiinnostaa, se on väärin.Kaikki on aina sen ex-vaimon syy, tekee se mitä tahansa.

Minulla on ollut teinejä ja kyllä heilläkin on jo omat aivot ja eivät heittelehdi kaikessa ajattelussaan, minun tiedostamattomien ajatusten vallassa. Ihan oikeasti osaavat jo itse ajatella. Kuten minäkin siinä iässä, kun asuin jo omillani opiskelujen takia toisella paikkakunnalla, kuin vanhempani. Ei ole mitään tajua, mitä he tiedostamattomasti tunsivat asioita kohtaan. Ei niin kauheasti kiinnostanutkaan vanhukset siinä iässä, kun oma elämä oli edessä ja kaikki oli niin jännää. Ei mitään tietoa, mitä isä tai äiti siinä iässä ajatteli pomostaan tai kaveristaan tai ystävästään tai edes toisistaan.

Tämä on minuakin ottanut päähän. Eron jälkeen halusin keskittyä omaan ja lasteni elämään, mutta ex-mies heilutti jatkuvasti tuota olet katkera -leimasinta. Aina kun olin jostakin lapsiin liittyvästä huolissani, niin syytti katkeraksi. Aika pian en enää jaksanut jakaa huolia hänen kanssaan. Antakaa meidän exien olla rauhassa, kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.

Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.

Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta

Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???

Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.

Olen tuo, jolle vastaat.

Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.

Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.

Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.

Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.

Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.

(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )

Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.

Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.

Olet väärässä. Kyllä nimenomaan ne vaietut tunteet ja ajatukset vaikuttaa isosti ilmapiiriin ja ihmisten välisiin suhteisiin. Myös työpaikalla.Siltikin vaikket sinä sitä usko.

Toki viha näkyy, mutta en tunne vihaa. Toki katkeruus näkyy, mutta en sitäkään tunne. Jos tunne näkyy, niin Minusta näkyy se, että eksä on neutraali minulle. Eli evvk. Vähän kuin naapurin mummo. Voin mummostakin jutella, mutta ei hän herätä tunteota.

Itse olet väärässä ajatuksista. Ne eivät näy. Ei kotona eikä työpaikalla. Mutta tuo lause kyllä kertoo paljon parisuhteiden ongelmista, kun näin ajatellaan: on lopun alkua, kun aletaan lukea rivien välistä ja olettaa tietävänsä, mitä toinen ajattelee ja tuntee, sekä arvuuttelemaan motiiveja.

Ei tässä näkymisestä ole kukaan puhunut. Vaan siitä että ne vaikuttavat toisiin ihmisiin. Ihmiset aistivat hyvinkin herkästi asioita ilmapiiristä, vaikkeivät yietäisi mistä on kyse. Myös se, miten ongelmat periytyvät lapsille on usein juuri sitä hiljaista asennetta, arvomaailmaa, tiedostamattomia tunteita. Ja rivien välistä lukemisesta, minä luin että olet katkera tms ja kerroitkin itse olevasi vahingoniloinen. Eikös se osunutkin ihan kohdilleen? Puhuin muuten eilen omalle 17v näistä ajatuksista ja hän oli hieman järkyttynyt näistä evvk- asenteista, kun on tottunut siihen et kohtelu perheiden välillä on arvostavaa ja ystävällistä.

Höpö höpö. Nämä on vain näitä, jotka haluaa nähdä ex-vaimon syyllisenä kaikkeen. Jos eron jälkeen ei entisen miehen elämä enää kiinnosta, se on väärin. Jos kiinnostaa, se on väärin.Kaikki on aina sen ex-vaimon syy, tekee se mitä tahansa.

Minulla on ollut teinejä ja kyllä heilläkin on jo omat aivot ja eivät heittelehdi kaikessa ajattelussaan, minun tiedostamattomien ajatusten vallassa. Ihan oikeasti osaavat jo itse ajatella. Kuten minäkin siinä iässä, kun asuin jo omillani opiskelujen takia toisella paikkakunnalla, kuin vanhempani. Ei ole mitään tajua, mitä he tiedostamattomasti tunsivat asioita kohtaan. Ei niin kauheasti kiinnostanutkaan vanhukset siinä iässä, kun oma elämä oli edessä ja kaikki oli niin jännää. Ei mitään tietoa, mitä isä tai äiti siinä iässä ajatteli pomostaan tai kaveristaan tai ystävästään tai edes toisistaan.

Tämä on minuakin ottanut päähän. Eron jälkeen halusin keskittyä omaan ja lasteni elämään, mutta ex-mies heilutti jatkuvasti tuota olet katkera -leimasinta. Aina kun olin jostakin lapsiin liittyvästä huolissani, niin syytti katkeraksi. Aika pian en enää jaksanut jakaa huolia hänen kanssaan. Antakaa meidän exien olla rauhassa, kiitos!

Meitä on siis enemmänkin! Todellakin, näitä syytöksiä varmaan opetetaan jossain....

Olen uusperheen lapsi ja minulla on uusperhe, joten pystyn ajattelemaan tilannetta sekä lapsen, että aikuisen näkökulmasta. En ole syypää eroon, mieheni ja hänen eksänsä erosivat jo ennen kuin tunnettiin. Kyllähän perheiden välillä seilaaminen rasittaa lapsia, mutta sille asialle ei oikein voi mitään. He seilaisivat siitäkin huolimatta olenko kuvioissa vai en. Tämä on takuulla kuormittava asia lasten elämässä, mutta sen ei tarvitse olla rikkova. Annan myötätuntoa, hellyyttä ja empatiaa mieheni lapsille, kun he ikävöivät äitiään. Ymmärrän sen varsin hyvin ja pyrin auttamaan tunteiden käsittelyssä ja siinä, etteivät kokisi olevansa yksin. Tosin mieheni tekee tätä itsekin, ehtii yleensä ennen minua, eli lapset saavat lohdutusta ja tulea kahdelta aikuiselta. Ei mielestäni huono tilanne ollenkaan. Kunnioitan ja välitän mieheni lapsista, lasten oikeudet ovat äärimmäisen tärkeitä minulle.

Olen bonuksena mieheni lasten elämässä ja tuonut lisää ulottuvuuksia heidän arkeensa. Vien heitä harrastuksiin ja tapahtumiin, he saavat uusia kokemuksia ja elämyksiä. Mieheni on hyvä ja rakastava isä, omistautunut lapsilleen, turvallinen aikuinen. Miehen eksän kanssa on ainakin toistaiseksi etäiset, mutta hyvät välit. Tuntuu ja vaikuttaa siltä, että lasten hyvinvointi on kaikille tärkeää, joten kunnioitamme toinen toisiamme siitäkin lähtökohdasta.

Oma asemani uusperheessä oli huono ja lapsuuteni oli turvaton sekä traumaattinen. Teen kaikkeni, että mieheni lapsilla tilanne olisi toinen. Pidän sitä äärimmäisen tärkeänä, että pystyn omilla toimillani vaikuttamaan siihen, että nämä lapset saavat mahdollisimman hyvän ja rakastavan lapsuuden.

En koe, että olemme epäonnistuneet uusperheenä enkä koe, että tämä tilanne on lapsia pahasti traumatisoiva. Ymmärrän että ero on varmasti ollut lapsille kova paikka ja heistä olisi ihanaa, että molemmat rakkaat ihmiset olisivat saman katon alla, mutta heidän parisuhteensa oli todella huono ja lapset olisivat kärsineet siitä ajan myötä enemmän. On ikävää, että ihmiset eroavat, mutta lapset voivat selvitä siitä. Kunhan aikuiset pysyvät aikuisina ja pitävät lasten hyvinvointia tärkeimpänä, vaikka ero tulisikin.

Edelliseen lisäten: minulla on puolisisaruksia. En lapsena kokenut, että sisarpuolet olisivat pilanneet elämääni. Sen teki alkoholistinen ja väkivaltainen isäni, sekä sadistinen ja narsistinen äitipuoleni. Sisarpuoliani pidän siskoinani ja etenkin toisen kanssa olen läheinen.

Olen lapseton ja haluan koea äitiyden alusta loppuun saakka. Mitä kehityspsykologiasta tiedä, niin lapsi ei myöskään traumatisoidu uusista sisaruksista, oli ne täyssisaruksia tai puolisisaruksia. Lapsi traumatisoituu, jos aikuiset ovat ympärillä epävakaita ja kylenemättömiä vanhemmuuteen. Ihan huolimatta siitä, mikä perhemuoto on. Huono isä on huono isä ydinperheessä tai uusperheessä, huono äiti on huono äiti ydinperheessä tai uusperheessä. Huono äitipuoli tai isäpuoli on monesti vahingollinen myös omille lapsilleen, koska kyse ei ole isä- tai äitipuolen roolista ja siitä, että se tekisi ihmisestä kylenemätöntä. Kylenemättömyys ja ongelmat ovat ihmisessä itsessään huolimatta roolista. Lapselle on yhdentekevää, ovatko aikuiset huonoja ydinperheessä vai uusperheessä. Vanhempien kykenemättömyys on se traumatisoiva tekijä, ei perhemuoto.

Vierailija kirjoitti:

Edelliseen lisäten: minulla on puolisisaruksia. En lapsena kokenut, että sisarpuolet olisivat pilanneet elämääni. Sen teki alkoholistinen ja väkivaltainen isäni, sekä sadistinen ja narsistinen äitipuoleni. Sisarpuoliani pidän siskoinani ja etenkin toisen kanssa olen läheinen.

Olen lapseton ja haluan koea äitiyden alusta loppuun saakka. Mitä kehityspsykologiasta tiedä, niin lapsi ei myöskään traumatisoidu uusista sisaruksista, oli ne täyssisaruksia tai puolisisaruksia. Lapsi traumatisoituu, jos aikuiset ovat ympärillä epävakaita ja kylenemättömiä vanhemmuuteen. Ihan huolimatta siitä, mikä perhemuoto on. Huono isä on huono isä ydinperheessä tai uusperheessä, huono äiti on huono äiti ydinperheessä tai uusperheessä. Huono äitipuoli tai isäpuoli on monesti vahingollinen myös omille lapsilleen, koska kyse ei ole isä- tai äitipuolen roolista ja siitä, että se tekisi ihmisestä kylenemätöntä. Kylenemättömyys ja ongelmat ovat ihmisessä itsessään huolimatta roolista. Lapselle on yhdentekevää, ovatko aikuiset huonoja ydinperheessä vai uusperheessä. Vanhempien kykenemättömyys on se traumatisoiva tekijä, ei perhemuoto.

Juuri näin.

Hyvin moni av:n uusperhettä haukkuvalla ketjulla ei loppupeleissä ole mitään tekemistä uusperheilyn kanssa, vaan jonkun osapuolen epävakaan käyttäytymisen tai mt-ongelman kanssa.

Kuten ehkä tämäkin ketju. Minä luulen, että kyse on vain teinistä, jota ei vauvat voisi vähempää kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

En tunnista tuossa käytöksessä mitään outoa, itsekään en 10-vuotiaana paijannut tai pitänyt sylissä omaa täyssiskoani? Leikkiäkin jaksoin vasta sitten, kun sisko oli sen ikäinen, että pystyi jonkinnäköisiin luoviin tarinaleikkeihin. Eikä meillä huono suhde ole.

Kyse on vieläpä teinistä, jonka kehitysvaiheeseen kuuluu omat jutut, tietty itsekkyys (johtuu ihan biologisesti hormoneista) ja muutenkin "hajuraon" ottaminen perheeseen. Apn asenteellisuus ja haluttomuus ymmärtää on räikeää ja ilmiselvää, olisiko yhtä "huolestunut" ja tuomitseva asenne omaa teiniä kohtaan, vai löytyisikö ehkä ymmärrystä. Kannattaisi ainakin pikakurssi ottaa lasten ja nuorten kehitysvaiheista kun pitää omatkin kasvattaa. Uusperheet on saastaa ja vahingollisia kaikille osapuolille, ei siitä mihinkään pääse.

Mksi naiset perustaa uusperheem sellaisten munattomien miesten kanssa, joiden isyyttä exän pitää kannatella ja tukea

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelliseen lisäten: minulla on puolisisaruksia. En lapsena kokenut, että sisarpuolet olisivat pilanneet elämääni. Sen teki alkoholistinen ja väkivaltainen isäni, sekä sadistinen ja narsistinen äitipuoleni. Sisarpuoliani pidän siskoinani ja etenkin toisen kanssa olen läheinen.

Olen lapseton ja haluan koea äitiyden alusta loppuun saakka. Mitä kehityspsykologiasta tiedä, niin lapsi ei myöskään traumatisoidu uusista sisaruksista, oli ne täyssisaruksia tai puolisisaruksia. Lapsi traumatisoituu, jos aikuiset ovat ympärillä epävakaita ja kylenemättömiä vanhemmuuteen. Ihan huolimatta siitä, mikä perhemuoto on. Huono isä on huono isä ydinperheessä tai uusperheessä, huono äiti on huono äiti ydinperheessä tai uusperheessä. Huono äitipuoli tai isäpuoli on monesti vahingollinen myös omille lapsilleen, koska kyse ei ole isä- tai äitipuolen roolista ja siitä, että se tekisi ihmisestä kylenemätöntä. Kylenemättömyys ja ongelmat ovat ihmisessä itsessään huolimatta roolista. Lapselle on yhdentekevää, ovatko aikuiset huonoja ydinperheessä vai uusperheessä. Vanhempien kykenemättömyys on se traumatisoiva tekijä, ei perhemuoto.

Juuri näin.

Hyvin moni av:n uusperhettä haukkuvalla ketjulla ei loppupeleissä ole mitään tekemistä uusperheilyn kanssa, vaan jonkun osapuolen epävakaan käyttäytymisen tai mt-ongelman kanssa.

Kuten ehkä tämäkin ketju. Minä luulen, että kyse on vain teinistä, jota ei vauvat voisi vähempää kiinnostaa.

Aamen! Uusperheinen kertoo ongelmistaan: vika on automaattisesti siinä, että kyse on uusperheestä eikä ydinperheestä. Ihan oikeasti nyt eletään 2020-lukua, ei voi olla niin kapeakatseista porukkaa, että ajatellaan uusperheen olevan automaattisesti paha ja ydinperheen hyvä. Tai jos näin ajattelee niin taitaa olla oma lehmä ojassa. Eletään onnetonta arkea ydinperheessä, ja puolustellaan tätä valintaa sillä että uusperhe olisi kaiken pahan alku ja juuri.

Ja itsekin pidän ydinperhettä ihanteena, mutta eipä tuo meillä silloin tällöin käyvä bonuslapsi ole mitään pilannut, ja tuskin mekään häneltä. On siis jo käytännössä aikuinen. Olen sikäli onnellinen omien lasteni puolesta, että heidän ei ole tarvinnut käydä vanhempiensa eroa läpi. Vanhempien ero on aina jossain määrin raskasta lapsille. Mutta en koe että uusperhe on se traumatisoiva tekijä tässä, ennemminkin se vanhempien (mahdollisesti huonosti hoidettu) eroaminen. Uudet sisarukset yleensä antaa enemmän kuin ottaa, enkä usko että lapselle sillä puolikkuudella on niin isoa merkitystä. Ei ainakaan itselleni ole ollut. Miksi yleisesti toitotetaan että lapsella pitää olla sisaruksia, mutta ne puolikkaat olisi automaattisesti jotenkin huono asia.

Se varsinkin on tosi ikävää, jos äiti, jolla on lapsia ex-miehen kanssa, ottaa kotiinsa asumaan juopon alkoholistimiehen ja lapset joutuvat sitä juopottelua katsomaan omassa kodissaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelliseen lisäten: minulla on puolisisaruksia. En lapsena kokenut, että sisarpuolet olisivat pilanneet elämääni. Sen teki alkoholistinen ja väkivaltainen isäni, sekä sadistinen ja narsistinen äitipuoleni. Sisarpuoliani pidän siskoinani ja etenkin toisen kanssa olen läheinen.

Olen lapseton ja haluan koea äitiyden alusta loppuun saakka. Mitä kehityspsykologiasta tiedä, niin lapsi ei myöskään traumatisoidu uusista sisaruksista, oli ne täyssisaruksia tai puolisisaruksia. Lapsi traumatisoituu, jos aikuiset ovat ympärillä epävakaita ja kylenemättömiä vanhemmuuteen. Ihan huolimatta siitä, mikä perhemuoto on. Huono isä on huono isä ydinperheessä tai uusperheessä, huono äiti on huono äiti ydinperheessä tai uusperheessä. Huono äitipuoli tai isäpuoli on monesti vahingollinen myös omille lapsilleen, koska kyse ei ole isä- tai äitipuolen roolista ja siitä, että se tekisi ihmisestä kylenemätöntä. Kylenemättömyys ja ongelmat ovat ihmisessä itsessään huolimatta roolista. Lapselle on yhdentekevää, ovatko aikuiset huonoja ydinperheessä vai uusperheessä. Vanhempien kykenemättömyys on se traumatisoiva tekijä, ei perhemuoto.

Juuri näin.

Hyvin moni av:n uusperhettä haukkuvalla ketjulla ei loppupeleissä ole mitään tekemistä uusperheilyn kanssa, vaan jonkun osapuolen epävakaan käyttäytymisen tai mt-ongelman kanssa.

Kuten ehkä tämäkin ketju. Minä luulen, että kyse on vain teinistä, jota ei vauvat voisi vähempää kiinnostaa.

Nimenomaan. Kyse ei ole varsinaisesti uusperheen ongelmista, vaan aikuisten mahdollisista mielenterveys- ja tunne-elämän häiriöistä sekä vuorovaikutustaitojen vajavuudesta. Ja toki lapsetkin voivat olla erityisen haastavia: lapsella voi olla vaikea-asteista neuropsyk.oireilua, kehitysvammaa tai viivästymää, mt-häiriötä, impulsiivista ja haastavaa käytöstä. Mutta perheen tilanne olisi haastava ihan huolimatta perhemallista.

Samaa mieltä ap:n tilanteesta. Kuulostaa normaalilta teiniltä. Teinit ovat ärsyttäviä, välinpitämättömiä, eivät jaksa esittää kiinnostuneita, ovat jopa epäkohteliaita (tosin huonoon käytökseen pitää aikuisen aina puuttua lempeästi mutta määrätietoisesti). Teinissä ei ole mitään vikaa, jos teini käyttäytyy kuten teinit käyttäytyy. Se menee ohitse. Kaikista tärkeintä on olla ottamatta teinin käytöstä henkilökohtaisesti, harva teini on kiinnostunut pikkulapsista. Tuo vaihe menee ajan kanssa ohi ja luultavasti teini muuttaa kohta omilleen. Ihan ihmisiä suurimmasta osasta kaikesta huolimatta tulee, angsteilusta huolimatta. Teini-ikä on raskasta aikaa vanhemmille sekä teinille, teini on ärsyttävä ja saakin ärsyttää, mutta tärkeää on myös yrittää ymmärtää ja asettua teinin asemaan. Mikäili välit ovat olleet hyvät ennen teini-ikää, niin kyllä se ihminen sieltä palautuu takaisin ihmisten maailmaan parin vuoden sisällä :D. Vastuu kasvattaa, siksi itsenäistyminen on tärkeää, että oppii ajattelemaan asioita monilta kantilta ja ottamaan muita huomioon.

T. Se lainaamasi

Kristiina xx kirjoitti:

Se varsinkin on tosi ikävää, jos äiti, jolla on lapsia ex-miehen kanssa, ottaa kotiinsa asumaan juopon alkoholistimiehen ja lapset joutuvat sitä juopottelua katsomaan omassa kodissaan

Aikuisen alkoholismi on aina lapsille ikävää, huolimatta sukupuolesta tai roolista.

Vierailija kirjoitti:

1-vuotias äänekäs mukula, käy varmasti 17-vuotiaan  hermoille. Vielä kun uusperheen vanhemmat onnensa kukkuloilla paapovat tätä uutta tulokasta, menisi kenen tahansa samassa taloudessa asuvan teinin hermot.

Tämä on varmasti ongelman ydin, jonka itsekin tiedostan. Teini potee mustasukkaisuutta pienen saamasta huomiosta ja muutenkin elämä tökkii. Lisäksi pieni varasti isän huomion häneltä, kun ennen oli ”Se ainoa”. Täytyy huomioida 17v jatkossa vielä enemmän (huomioidaan kyllä paljon vanhempia lapsia!) jottei joudu kisaamaan taaperon kanssa huomiosta, kuten itse varmaankin nyt kokee. Teinithän itse ovat niin usein vanhempien huomiota vastaan, mutta oikeasti haluavat ja tottakai tarvitsevat sitä. Ehkä minun ennestään lisääntynyt huomio häneen lisää myös teinin huomiota ”minun” vauvaan ja teini alkaa käyttäytymään normaalisti mykkäkoulun ja tuijottamisen sijaan pienelle. Mikäli ei, täytyy se hyväksyä ja sietää. Onneksi 9v ja 17v tulevat toimeen mainiosti. Toivon vain tilanteen normalisoitumista, jottei tämä käytös rasita elämää seuraavia paria vuotta. Toki samantyyppistä käytöstä nuorilla myös ydinperheissä, mutta rakkaus omiin lapsiin (ja omaan vanhempaan) on kuitenkin aina erilaista, se kantaa helpommin yli vaikeuksien. Joka tämän tosiasian tuomitsee, saa tuomita. Itse koen näin ja olen hyväksynyt sen etten rakasta miehen lasta samoin kuin omia. Äitipuolen oletetaan rakastavan kaikkia yhtä syvästi, miksi isäpuolelta ei oleteta samaa niin kärkkäästi? Mielenkiintoista miten kovaa täällä tuomittu, kun vuoden sietämisen jälkeen koen negatiivisia tunteita miehen lasta kohtaan hänen huonosta käytöksestä. Itse olette täydellisiä? Hoidan myös teinin asioita ja tuen häntä, mutta tunteet eri tasoa, kuin omiin lapsiin. Hän tulee aina olemaan mieheni lapsi, ei minun. Tämän kanssa taistelin pitkään, mutta ”armahdin” itseni. Myös omat lapset ärsyttävät toki joskus, mutta rakkaus heihin on luonnostaan ehdotonta. Isäpuoli ei paini näiden asioiden kanssa. Omat lapset hänelle omia (yhteinen 1v. ja miehen 17v.), joihin isällä syvät tunteet. Minun 9v. minun ja hänen kanssa miehelläni hyvät välit, aikuisen huolenpito. Ei syvää rakkautta, jonka tiedän ja joka ok. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1-vuotias äänekäs mukula, käy varmasti 17-vuotiaan  hermoille. Vielä kun uusperheen vanhemmat onnensa kukkuloilla paapovat tätä uutta tulokasta, menisi kenen tahansa samassa taloudessa asuvan teinin hermot.

Tämä on varmasti ongelman ydin, jonka itsekin tiedostan. Teini potee mustasukkaisuutta pienen saamasta huomiosta ja muutenkin elämä tökkii. Lisäksi pieni varasti isän huomion häneltä, kun ennen oli ”Se ainoa”. Täytyy huomioida 17v jatkossa vielä enemmän (huomioidaan kyllä paljon vanhempia lapsia!) jottei joudu kisaamaan taaperon kanssa huomiosta, kuten itse varmaankin nyt kokee. Teinithän itse ovat niin usein vanhempien huomiota vastaan, mutta oikeasti haluavat ja tottakai tarvitsevat sitä. Ehkä minun ennestään lisääntynyt huomio häneen lisää myös teinin huomiota ”minun” vauvaan ja teini alkaa käyttäytymään normaalisti mykkäkoulun ja tuijottamisen sijaan pienelle. Mikäli ei, täytyy se hyväksyä ja sietää. Onneksi 9v ja 17v tulevat toimeen mainiosti. Toivon vain tilanteen normalisoitumista, jottei tämä käytös rasita elämää seuraavia paria vuotta. Toki samantyyppistä käytöstä nuorilla myös ydinperheissä, mutta rakkaus omiin lapsiin (ja omaan vanhempaan) on kuitenkin aina erilaista, se kantaa helpommin yli vaikeuksien. Joka tämän tosiasian tuomitsee, saa tuomita. Itse koen näin ja olen hyväksynyt sen etten rakasta miehen lasta samoin kuin omia. Äitipuolen oletetaan rakastavan kaikkia yhtä syvästi, miksi isäpuolelta ei oleteta samaa niin kärkkäästi? Mielenkiintoista miten kovaa täällä tuomittu, kun vuoden sietämisen jälkeen koen negatiivisia tunteita miehen lasta kohtaan hänen huonosta käytöksestä. Itse olette täydellisiä? Hoidan myös teinin asioita ja tuen häntä, mutta tunteet eri tasoa, kuin omiin lapsiin. Hän tulee aina olemaan mieheni lapsi, ei minun. Tämän kanssa taistelin pitkään, mutta ”armahdin” itseni. Myös omat lapset ärsyttävät toki joskus, mutta rakkaus heihin on luonnostaan ehdotonta. Isäpuoli ei paini näiden asioiden kanssa. Omat lapset hänelle omia (yhteinen 1v. ja miehen 17v.), joihin isällä syvät tunteet. Minun 9v. minun ja hänen kanssa miehelläni hyvät välit, aikuisen huolenpito. Ei syvää rakkautta, jonka tiedän ja joka ok. Ap

Ei ole mitään huonoa käytöstä. Ei kenenkään ole pakko vauvoja pallotella.

Itselläni on pikkusisko joka on 14 vuotta nuorempi.

En häntä vihaa, mutta ei hän kovin läheinenkään ole. Minut laitettiin häntä vahtimaan teininä. 

Katsoin sivusta kun hän sai kaiki ne asiat joista olin itse lapsena haaveillut. harrastuksia jne. seurasin sivusta miten häntä rakastettiin ja itse olin hylkiö.

Valitettavsti et ap voi tilanteelle mitään, jos tyttö ei pidä siskostaan. älä tuputa.

Meilläkin meni tuollatavalla isän uuden puolison kanssa, nyt hän sitten ilmoitti olevansa raskaana ja molemmat odottavat että olisin innoissani tai jotain. Veljeni hyväksyi asian ja oli jopa iloinen , mutta uskon sen johtuvan hänen iästään

(10 ). mutta itse vain katkaisin isään välit ja olen asunut viimeiset 3-4 kk äidilläni (olen 14).

Nyt isä sitten haluaa minut "takaisin" ja hänen puolisonsakkin yrittää selittää kuinkapaljon hän muka rakastaa minua yms. Ei siinä muuta mutta kun isällä tuli jo aiemmin luvattua ettei uusia lapsia tulisi ja nyt yhtäkkiä vauva ei kuullemma vaikuta minuun mitenkään ja yrittää esittää suurta onnellista perhettä.

Käyttäjä42332 kirjoitti:

Meilläkin meni tuollatavalla isän uuden puolison kanssa, nyt hän sitten ilmoitti olevansa raskaana ja molemmat odottavat että olisin innoissani tai jotain. Veljeni hyväksyi asian ja oli jopa iloinen , mutta uskon sen johtuvan hänen iästään

(10 ). mutta itse vain katkaisin isään välit ja olen asunut viimeiset 3-4 kk äidilläni (olen 14).

Nyt isä sitten haluaa minut "takaisin" ja hänen puolisonsakkin yrittää selittää kuinkapaljon hän muka rakastaa minua yms. Ei siinä muuta mutta kun isällä tuli jo aiemmin luvattua ettei uusia lapsia tulisi ja nyt yhtäkkiä vauva ei kuullemma vaikuta minuun mitenkään ja yrittää esittää suurta onnellista perhettä.

Joudut vielä hoitamaan ipanaa palkatta ja jakamaan isän perinnön sen kanssa.

Käyttäjä42332 kirjoitti:

Meilläkin meni tuollatavalla isän uuden puolison kanssa, nyt hän sitten ilmoitti olevansa raskaana ja molemmat odottavat että olisin innoissani tai jotain. Veljeni hyväksyi asian ja oli jopa iloinen , mutta uskon sen johtuvan hänen iästään

(10 ). mutta itse vain katkaisin isään välit ja olen asunut viimeiset 3-4 kk äidilläni (olen 14).

Nyt isä sitten haluaa minut "takaisin" ja hänen puolisonsakkin yrittää selittää kuinkapaljon hän muka rakastaa minua yms. Ei siinä muuta mutta kun isällä tuli jo aiemmin luvattua ettei uusia lapsia tulisi ja nyt yhtäkkiä vauva ei kuullemma vaikuta minuun mitenkään ja yrittää esittää suurta onnellista perhettä.

Omat varhaisteini-ikäiset lapset meinasivat joutua samaan tilanteeseen ja vieläpä niin, ettei tunteneet isänsä uutta puolisoa vaan oli kuin vieras pyörisi heillä aina silloin tällöin. Niin piti väen vängällä parin kuukauden tuntemisen jälkeen uuden naisen hankkiutua raskaaksi. Omat lapset vihasivat niitä päiviä, kun piti katsella vierasta ihmistä lapsineen omassa kodissaan. Keskenmenot ovat ikäviä, mutta kyllä nyt tuntuu että kiitän korkeampia voimia tässä tapauksessa, että raskaus ei jatkunut. Kaiken lisäksi tuo uusi pelkäsi koko ajan, että mies palaa kanssani yhteen eli tarkoitus oli vain sitoa mies.

En voi käsittää miten tyhmiä aikuiset ihmiset voivat olla, oma etu edellä mennään, lapsista välittämättä.

Ankeeta näyttää välillä olevan tutulla uusperheellä. Toisen lapset vuoroviikoin exällä. Exä ei ikinä jousta vaan menee prikulleen sen mukaan mitä on aikoinaan sovittu. Sopimus on sopimus ja siitä ei voi poiketa eikä muuttaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me erosimme, kun mies vaihtoi minut lennosta uuteen. Lapset jäivät vuoroviikoiksi. Heillä oli tosi vaikeaa isänsä kanssa niinä viikkoina. Huonoa ilmapiirtä, riitoja.

Mies tuli valittamaan minulle, kun ”en tue häntä hänen isyydessään”. En tiedä, mitä hän tällä tarkoitti. Enhän minä ollut paikalla silloin, kun lapset näkivät isäänsä. Enkä puhunut pahaa hänestä lapsille. En edes tiedä, mitä hänen luonaan oikein tapahtui, kun lapset eivät kertoneet.

Äitini, joka on ammatiltaan parisuhdeterapeutti sanoi ”eiköhän hänellä ole ihan uusi nainen, jonka pitää häntä tukea”.

Summa summarum: minä näen tämän ketjun vain joko isien tai nyksien yrityksenä siirtää oma syyllisyytensä äidin harteille. Kun eivät itse osaa, niin täytyy päästä syyttämään muita.

Täälläkin on paljon ketjuja, joissa uusperheen äiti valittaa, kun mies ei ole sitä ja tätä lapsilleen ja hänen lapsille ja yhteisille lapsille. Ja muistetaan mainita, että ex-vaimo on hu llu ja katkera ja siitä se johtuu, kun mies ei osaa panna rajoja lapsilleen jne...

Eli uusperheessä ei osata keskenään näitä asioita ja tunteita käsitellä, vaan syytetään ex-vaimoa kaikesta. Ex-vaimon kai pitäisi tulla vuoroviikkoina pitämään entistä miestään kädestä ja kannustamaan isyyteen ja rajojen pitämiseen.

Ei tule näille nyxille mieleen, että ehkä sen eron syy oli juuri se, että mies ei siinä liitossakaan välittänyt lapsistaan, vaan kaikki metatyö ja vastuu kaatui lasten äidin niskaan. Ja nytkö pitäisi ex-vaimon tulla tukemaan uutta liittoa ja isyyttä.

Hohhoijaa...ei ihme, että uusperheet hajoavat niin useasti

Hah, juuri näin. Ystäväni mies lähti kalppimaan jo raskausaikana, lapsen kasvatus on ollut ystäväni kontolla alusta saakka. Ex-mies sai vähän myöhemmin uuden naisen kanssa lapsen.

Ystäväni lapsi käy harvakseltaan isän perheen luona. Nyt isän avopuoliso oli tehnyt ystäväni lapsesta ls-ilmon, koska lapsi oli käyttäytynyt huonosti toista lasta kohtaan ollessaan isällään ja aikuiset eivät saaneet tilannetta haltuun.

Siis oikeasti ystäväni olisi kai tämän nyksän mielestä pitänyt tulla sinne heille olemaan vanhempana ja laittamaan lapsille rajoja, kun isältä tai nykyiseltä puolisolta se ei ole onnistunut. Ystäväni käy läpi lapsen kanssa todella paljon läpi kotona vaikeita tunteita mitä isän luona (enemmän tai vähemmän ulkopuolisena) vieraileminen aiheuttaa. Tiedän että hän ei varmasti lapselleen puhu ikävästi isän perheestä, koska ei puhu meille ystävillekään. Silti ystäväni on nyt se "ilkeä exä" siellä isän ja nykyisen puolison puheissa. Syy täytyy löytää ulkopuolelta, kun omat aikuisuustaidot uusperhekiemuroissa eivät riitä.