Lue keskustelun säännöt.
Uusperhe on kestämistä
21.11.2020 |
Välillä tuntuu, että elämäni on sietämistä. Elän uusperheessä ja meillä on kolme lasta. Yksi minun (10 v.), yksi miehen (17v.) ja yksi yksi yhteinen (1v.). Sietämistä aiheuttaa mieheni tytär, joka inhoaa yhteistä lastamme. Ei puhu ilkeästi hänelle, mutta jättää täysin huomioitta eli ei puhu, ei paijaa/leiki tms. Sivuuttaa siskopuolensa olemassaolon. Näin on ollut alusta asti. On pitänyt taaperoa sylissä koko vuoden aikana muutamia kertoja, kun joku on hänet syliin laittanut. Välit minun kanssa ovat suhteellisen ok, vaikka ei myöskään ole koskaan pitänyt minusta kovinkaan paljoa. Yritän olla välittämättä tästä ja järkeillä asioita, mutta vaikuttaa minuun silti. Joka päivä joudun elämään tässä oudossa tilanteessa omassa kodissa ja sietämään tätä passiivista/negatiivista käytöstä. Miehen mielestä ongelmaa ei ole ja asia ratkeaa itsestään, kun aikaa kuluu. Koitan kestää vielä muutaman vuoden tytärpuolta ja jospa sitten ammattikoulun päätyttyä miehen tytär muuttaisi pois. Olemme olleet yhdessä 7 vuotta ja lapset asuvat vakituisesti luonamme. Oma lapseni on luonut alusta saakka läheisen ja luonnollisen suhteen taaperoomme. Siinä ei tarvinut ohjata tai neuvoa, kun hellyys tuli luonnostaan. Miten muut kestätte uusperheiden ihmissuhdekiemuroita? Vinkkejä vailla!
Kommentit (284)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Ennen hyvä isä on luultavasti niin uuden tussun lumoissa että lapsetkin on vain ärsyttävä kiusa jotka ex-vaimo pakottaa ottamaan vaivoiksi ja pilaamaan ihanaa parisuhdeaikaa uuden ihanan naisen kanssa. Välillä ex-puolisot on niin veemäisiä että vaativat kumpaakin uudessa onnessaan kieriviä hoitamaan omia lapsiaan, pahimmillaan eri aikaan niin ettei tuoreella parilla ole kahdenkeskistä aikaa koko viikolla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.Olet väärässä. Kyllä nimenomaan ne vaietut tunteet ja ajatukset vaikuttaa isosti ilmapiiriin ja ihmisten välisiin suhteisiin. Myös työpaikalla.Siltikin vaikket sinä sitä usko.
Toki viha näkyy, mutta en tunne vihaa. Toki katkeruus näkyy, mutta en sitäkään tunne. Jos tunne näkyy, niin Minusta näkyy se, että eksä on neutraali minulle. Eli evvk. Vähän kuin naapurin mummo. Voin mummostakin jutella, mutta ei hän herätä tunteota.
Itse olet väärässä ajatuksista. Ne eivät näy. Ei kotona eikä työpaikalla. Mutta tuo lause kyllä kertoo paljon parisuhteiden ongelmista, kun näin ajatellaan: on lopun alkua, kun aletaan lukea rivien välistä ja olettaa tietävänsä, mitä toinen ajattelee ja tuntee, sekä arvuuttelemaan motiiveja.
Ei tässä näkymisestä ole kukaan puhunut. Vaan siitä että ne vaikuttavat toisiin ihmisiin. Ihmiset aistivat hyvinkin herkästi asioita ilmapiiristä, vaikkeivät yietäisi mistä on kyse. Myös se, miten ongelmat periytyvät lapsille on usein juuri sitä hiljaista asennetta, arvomaailmaa, tiedostamattomia tunteita. Ja rivien välistä lukemisesta, minä luin että olet katkera tms ja kerroitkin itse olevasi vahingoniloinen. Eikös se osunutkin ihan kohdilleen? Puhuin muuten eilen omalle 17v näistä ajatuksista ja hän oli hieman järkyttynyt näistä evvk- asenteista, kun on tottunut siihen et kohtelu perheiden välillä on arvostavaa ja ystävällistä.
Höpö höpö. Nämä on vain näitä, jotka haluaa nähdä ex-vaimon syyllisenä kaikkeen. Jos eron jälkeen ei entisen miehen elämä enää kiinnosta, se on väärin. Jos kiinnostaa, se on väärin.Kaikki on aina sen ex-vaimon syy, tekee se mitä tahansa.
Minulla on ollut teinejä ja kyllä heilläkin on jo omat aivot ja eivät heittelehdi kaikessa ajattelussaan, minun tiedostamattomien ajatusten vallassa. Ihan oikeasti osaavat jo itse ajatella. Kuten minäkin siinä iässä, kun asuin jo omillani opiskelujen takia toisella paikkakunnalla, kuin vanhempani. Ei ole mitään tajua, mitä he tiedostamattomasti tunsivat asioita kohtaan. Ei niin kauheasti kiinnostanutkaan vanhukset siinä iässä, kun oma elämä oli edessä ja kaikki oli niin jännää. Ei mitään tietoa, mitä isä tai äiti siinä iässä ajatteli pomostaan tai kaveristaan tai ystävästään tai edes toisistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Huvitti, kun kuulin entisen avokin uuden haukkuvan minua joka paikassa. Mustasukkainenkin oli kuulemma minusta.
Kun tapasimme eräissä juhlissa, totesin hänelle, että jos vielä välittäisin tai rakastaisin, niin emme todellakaan olisi eronneet. Mutta koska mitään ei ole enää jäljellä, emme ole yhdessä. Joten turhaan sinä yrität minua kolmanneksi pyöräksi raahata suhteeseenne. Että evvk vain.
Jos uusperhe on niin vaikeaa, niin minkä helkutin takia te änkeätte siihen tahallanne. Elämässä voi ihan itse tehdä valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Ihan samalla tavalla se on miehen tehtävä tukea ja kannatella lapsiaan eron jälkeen ja olla huolehtimatta vain omasta tontistaan. Miksi se kuuluu vain äideille
Näille sinunkaltaisille tyypeille miehet taitaa olla vain tahdottomia mieslapsia, joilta ei voi vaatia mitään vastuuta, vaan naisten pitää hoitaa aina kaikki asiat ja tunteet ja lapset ja paapoa miehiä, kun eihän ne ressukat nyt sellaista osaa.
Täysjärkinen mies osaa hoitaa omat lapsensa ja oman perheensä niin, ettei siihen enää ex-vaimon tarvitse tulla paapomaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Antaisitko ihan käytännön esimerkkejä, miten vanhempi kannattelee omaa lastaan silloin, kun hän ei ole paikalla, vaan toisen vanhemman luona?
Mikä viesti ei tavoita minua eikä ylläolevaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Ihan samalla tavalla se on miehen tehtävä tukea ja kannatella lapsiaan eron jälkeen ja olla huolehtimatta vain omasta tontistaan. Miksi se kuuluu vain äideille
Näille sinunkaltaisille tyypeille miehet taitaa olla vain tahdottomia mieslapsia, joilta ei voi vaatia mitään vastuuta, vaan naisten pitää hoitaa aina kaikki asiat ja tunteet ja lapset ja paapoa miehiä, kun eihän ne ressukat nyt sellaista osaa.
Täysjärkinen mies osaa hoitaa omat lapsensa ja oman perheensä niin, ettei siihen enää ex-vaimon tarvitse tulla paapomaan
Toki. Mutta sinä voit huolehtia vain siitä mitä sinä teet. Se miehen osuus on hänen omansa. Keskittymällä siihen mitä miehen pitää uhriudut itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Vastasit tämän saman minulle muutama sivu sitten. Kerrotko käytännön esimerkkejä?
Minä kuuntelin lasta, aina kun hän tuli isältään. Kysyin myös, lähinnä kuuntelin. Ymmärsin ja lohdutin. Kannustin sanomaan epäkohdista isälle. Annoin empatiaa sanoen, että kyllä se nyt siltä tuntuu, mutta eiköhän se ajan myötä helpota. Sanoin, että isän luona on isän säännöt.
Eksä tuli minulle sanomaan, että minun pitäisi tukea häntä häntä uusperheessään. Ööö...miten?
Mitä sinun mielestäsi minun olisi pitänyt tehdä??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Antaisitko ihan käytännön esimerkkejä, miten vanhempi kannattelee omaa lastaan silloin, kun hän ei ole paikalla, vaan toisen vanhemman luona?
Mikä viesti ei tavoita minua eikä ylläolevaa?
Vanhempi kannattelee lastaan esim suhtautumalla arvostavasti ja ystävällisesti kaikkeen hänen elämäänsä kuuluvaan, myös siihen mitä hän kantaa mukanaan sieltä toisesta perheestään. Jos et pysty, sulla on itselläs selvittämättömiä ongelmia, jotka kannattais lapses takia käydä läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemman tulisi olla kiinnostunut kaikista lapselle tärkeistä ihmisistä. Oli se sitten toinen vanhempi, ystävä, puoliso tai isovanhempi. Ei voi suhtautua lapselle tärkeisiin henkilöihin evvk-asenteella tai tavallaan mitätöi osan lapsen tunne-elämästä kodin seinien ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Antaisitko ihan käytännön esimerkkejä, miten vanhempi kannattelee omaa lastaan silloin, kun hän ei ole paikalla, vaan toisen vanhemman luona?
Mikä viesti ei tavoita minua eikä ylläolevaa?
Vanhempi kannattelee lastaan esim suhtautumalla arvostavasti ja ystävällisesti kaikkeen hänen elämäänsä kuuluvaan, myös siihen mitä hän kantaa mukanaan sieltä toisesta perheestään. Jos et pysty, sulla on itselläs selvittämättömiä ongelmia, jotka kannattais lapses takia käydä läpi.
Niinhän minä tein. Esimerkit yllä.
Mitä isä siis tarkoittaa, että minun olisi pitänyt tulea häntä?
232
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Ihan samalla tavalla se on miehen tehtävä tukea ja kannatella lapsiaan eron jälkeen ja olla huolehtimatta vain omasta tontistaan. Miksi se kuuluu vain äideille
Näille sinunkaltaisille tyypeille miehet taitaa olla vain tahdottomia mieslapsia, joilta ei voi vaatia mitään vastuuta, vaan naisten pitää hoitaa aina kaikki asiat ja tunteet ja lapset ja paapoa miehiä, kun eihän ne ressukat nyt sellaista osaa.
Täysjärkinen mies osaa hoitaa omat lapsensa ja oman perheensä niin, ettei siihen enää ex-vaimon tarvitse tulla paapomaan
Toki. Mutta sinä voit huolehtia vain siitä mitä sinä teet. Se miehen osuus on hänen omansa. Keskittymällä siihen mitä miehen pitää uhriudut itse.
Olen kyllä eri. Mutta vanhempani ovat eronneet ja siksi jankkaan tätä. Isäni perusti uuden perheen, samoin äitini. Kumpikin hoisi oman tonttinsa. Minkä ihmeen takia äitini olisi tämän lisäksi vielä pitänyt kannatelka erikseen suhdetta isääni. Minun isäni osasi sen kyllä aikuisena miehenä hoitaa itse
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Antaisitko ihan käytännön esimerkkejä, miten vanhempi kannattelee omaa lastaan silloin, kun hän ei ole paikalla, vaan toisen vanhemman luona?
Mikä viesti ei tavoita minua eikä ylläolevaa?
Vanhempi kannattelee lastaan esim suhtautumalla arvostavasti ja ystävällisesti kaikkeen hänen elämäänsä kuuluvaan, myös siihen mitä hän kantaa mukanaan sieltä toisesta perheestään. Jos et pysty, sulla on itselläs selvittämättömiä ongelmia, jotka kannattais lapses takia käydä läpi.
Jos eron taustalla on henkistä vakivaltaa, niin on aika vaikea suhtautuu arvostavasti.
Ja on kohtuutonta syyllistää toista siitä, että on mennyt liitossaan rikki. Hyi sinua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman tulisi olla kiinnostunut kaikista lapselle tärkeistä ihmisistä. Oli se sitten toinen vanhempi, ystävä, puoliso tai isovanhempi. Ei voi suhtautua lapselle tärkeisiin henkilöihin evvk-asenteella tai tavallaan mitätöi osan lapsen tunne-elämästä kodin seinien ulkopuolelle.
Näin. Ja kun vanhempi mitätöi, kuka on se turvallinen ja luotettava aikuinen, joka on lapsen tuki ja turva kun hän etsii paikkaansa maailmassa? Sossu? Lastenvalvoja? Ope? Exä? Jokumuu? Vanhemman keskeisimpiä tehtäviä on kannatella ja tukea lasta. Ne lapset joiden vanhempi uhriutuu ja katkeroituu, jäävät elämässään ihan yksin. Ja sillä on kauaskantoiset seuraukset. Ja nimenomaan ex hoitaa itse tonttinsa, ei se sulle kuulu. Sulle kuuluu SUN tontti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Ihan samalla tavalla se on miehen tehtävä tukea ja kannatella lapsiaan eron jälkeen ja olla huolehtimatta vain omasta tontistaan. Miksi se kuuluu vain äideille
Näille sinunkaltaisille tyypeille miehet taitaa olla vain tahdottomia mieslapsia, joilta ei voi vaatia mitään vastuuta, vaan naisten pitää hoitaa aina kaikki asiat ja tunteet ja lapset ja paapoa miehiä, kun eihän ne ressukat nyt sellaista osaa.
Täysjärkinen mies osaa hoitaa omat lapsensa ja oman perheensä niin, ettei siihen enää ex-vaimon tarvitse tulla paapomaan
Toki. Mutta sinä voit huolehtia vain siitä mitä sinä teet. Se miehen osuus on hänen omansa. Keskittymällä siihen mitä miehen pitää uhriudut itse.
Olen kyllä eri. Mutta vanhempani ovat eronneet ja siksi jankkaan tätä. Isäni perusti uuden perheen, samoin äitini. Kumpikin hoisi oman tonttinsa. Minkä ihmeen takia äitini olisi tämän lisäksi vielä pitänyt kannatelka erikseen suhdetta isääni. Minun isäni osasi sen kyllä aikuisena miehenä hoitaa itse
Ihminen, jonka vastuunkaNto on kunnossa, osaa kyllä toimia noin.
Jos on ns. Alivastuullinen, ei hoida omaa tonttiaan. Ylivastuullinen ihminen - joka on tottunut hoitamaan muidenkin tontit - tulee silloin paikalle hoitamaan. Ja alivastuullinen saa pysyä alivastuullisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Antaisitko ihan käytännön esimerkkejä, miten vanhempi kannattelee omaa lastaan silloin, kun hän ei ole paikalla, vaan toisen vanhemman luona?
Mikä viesti ei tavoita minua eikä ylläolevaa?
Vanhempi kannattelee lastaan esim suhtautumalla arvostavasti ja ystävällisesti kaikkeen hänen elämäänsä kuuluvaan, myös siihen mitä hän kantaa mukanaan sieltä toisesta perheestään. Jos et pysty, sulla on itselläs selvittämättömiä ongelmia, jotka kannattais lapses takia käydä läpi.
Niinhän minä tein. Esimerkit yllä.
Mitä isä siis tarkoittaa, että minun olisi pitänyt tulea häntä?
232
Ymmärrätkö ollenkaan lukemaasi?? Kukaan ei ole sanonut et sun pitää tukea exääs. Vaan lastasi. Jospa päästät irti tuosta ex- mantrasta? Ja keskityt ihan vaan siihen lapses hyvinvointiin?
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman tulisi olla kiinnostunut kaikista lapselle tärkeistä ihmisistä. Oli se sitten toinen vanhempi, ystävä, puoliso tai isovanhempi. Ei voi suhtautua lapselle tärkeisiin henkilöihin evvk-asenteella tai tavallaan mitätöi osan lapsen tunne-elämästä kodin seinien ulkopuolelle.
Tuota... Kolmen teinin vanhempana sanoisin, että kyllä joo, tietyyn pisteeseen. Joka teinillä on opettajia, luokkakavereita, ystäviä, kavereiden vanhempia ja sisaruksia, harrastuskavereita, valmentajia, omaa sukuani, exän sukua, exän uuden vaimon sukua, mun miehen sukua ympärillään. Ihan jokaisesta ihmisestä ei edes ehdi olla kiinnostunut kovin tarkkaan.
Mieheni lapsen mummo (siis ex-vaimon äiti) kai luuli tukevansa mieheni lasta kyselemällä lapselta kaikkea mahdollista minusta, lapsistani ja kodistamme. Ajatteli, että olemme kaikki yhtä suurta porukkaa. En jaksa kertoa koko tarinaa, mutta kyllä tästä tuppautumisesta ja hänelle kuulumattomiin asioihin puuttumisesta oli paljon enemmän haittaa kuin neutraalin ystävällisestä suhtautumisesta olisi ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Antaisitko ihan käytännön esimerkkejä, miten vanhempi kannattelee omaa lastaan silloin, kun hän ei ole paikalla, vaan toisen vanhemman luona?
Mikä viesti ei tavoita minua eikä ylläolevaa?
Vanhempi kannattelee lastaan esim suhtautumalla arvostavasti ja ystävällisesti kaikkeen hänen elämäänsä kuuluvaan, myös siihen mitä hän kantaa mukanaan sieltä toisesta perheestään. Jos et pysty, sulla on itselläs selvittämättömiä ongelmia, jotka kannattais lapses takia käydä läpi.
Jos eron taustalla on henkistä vakivaltaa, niin on aika vaikea suhtautuu arvostavasti.
Ja on kohtuutonta syyllistää toista siitä, että on mennyt liitossaan rikki. Hyi sinua!
Lapsen kannalta on kohtuutonta vanhempi joka uhriutuu eikä hae itselleen apua. Jotta vois olla lapsensa tukena. Ja joo toki. En sinun liitostas mitään tiedä. Mut jos tilanne noin, varmaankin olet avun ja tuen piirissä ja lapsi myös?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä oikein kuvittelit?
Kuvittelin, että perheenjäsenet kommunikoivat keskenään pelkän tuijottamisen sijaan. Tyttö 17v. siis vain tuijottaa, katsoo mykkänä tätä meidän 1-vuotiasta. Ja aina sama tuijotus ja mulkoilu kun ruokaillaan, ollaan lähdössä yhdessä jonnekin, ollaan autossa, kun 9v. hellii vauvaa ym. Ei hymyjä, ei puhumista taaperolle. Valinnut siis mykkäkoulu pienelle. En oleta, että hoitaisi tai heille kehittyisi läheisiä välejä. Odotan normaalia käytöstä, jossa pienen ja teinienkin olisi hyvä kasvaa. Onko tämä osoitus suomalaisesta kulttuurista, että tätä tilannetta (totaalinen ignooraaminen) moni pitää tavallisena ja normaalina? Mielestäni tämä 17v. käytös epätavallista ja kertoo ongelmista, joihin olisi hyvä puuttua myös hänen itsensä vuoksi. Minulla ei ole riittävästi häneltä ansaittua kunnioitusta, jotta haluaisi keskustella asiasta kanssani. Sen tajuan itse. Isänsä mielestä kaikki kunnossa. Ap
Täytyisi muuttaa Espanjaan tai Italiaan, jotta voisi odottaa perhekeskeisempää kulttuuria. Suomessa ei puhuta, täällä tuijotetaan kun halveksutaan. Paras hyväksyä, että 17v. opettaa vauvan tähän tapaan jo pienestä pitäen.
Espanjassa tai Italiassa ei ole myöskään uusperhekulttuuria. Vielä 15 vuotta sitten espanjan kielessä ei ollut edes sanaa uusperheelle. Tämän huomion tein asuessani siellä.
Uusperheitä kuitenkin on Espanjassa kuten Suomessakin. Espanjalaisten perhekäsitys on joustavampi ja venyvämpi kuin suomalaisten: itselle tärkeät ihmiset ovat perhettä. Mieheni on espanjalainen ja hänen läheiset ystävänsä Espanjassa puhuvat meistä lapsilleen "Suomen serkkuina" vaikka ei olla mitään sukua. Perhettä kuitenkin.
Odotappa ap 8v kun nykyinen 9-vuotiaasi on 17, nykyinen 1v 9v ja pykäät seuraavalle miehelle uutta kakaraa.. saattaa historia toistaa itseään