Lue keskustelun säännöt.
Uusperhe on kestämistä
21.11.2020 |
Välillä tuntuu, että elämäni on sietämistä. Elän uusperheessä ja meillä on kolme lasta. Yksi minun (10 v.), yksi miehen (17v.) ja yksi yksi yhteinen (1v.). Sietämistä aiheuttaa mieheni tytär, joka inhoaa yhteistä lastamme. Ei puhu ilkeästi hänelle, mutta jättää täysin huomioitta eli ei puhu, ei paijaa/leiki tms. Sivuuttaa siskopuolensa olemassaolon. Näin on ollut alusta asti. On pitänyt taaperoa sylissä koko vuoden aikana muutamia kertoja, kun joku on hänet syliin laittanut. Välit minun kanssa ovat suhteellisen ok, vaikka ei myöskään ole koskaan pitänyt minusta kovinkaan paljoa. Yritän olla välittämättä tästä ja järkeillä asioita, mutta vaikuttaa minuun silti. Joka päivä joudun elämään tässä oudossa tilanteessa omassa kodissa ja sietämään tätä passiivista/negatiivista käytöstä. Miehen mielestä ongelmaa ei ole ja asia ratkeaa itsestään, kun aikaa kuluu. Koitan kestää vielä muutaman vuoden tytärpuolta ja jospa sitten ammattikoulun päätyttyä miehen tytär muuttaisi pois. Olemme olleet yhdessä 7 vuotta ja lapset asuvat vakituisesti luonamme. Oma lapseni on luonut alusta saakka läheisen ja luonnollisen suhteen taaperoomme. Siinä ei tarvinut ohjata tai neuvoa, kun hellyys tuli luonnostaan. Miten muut kestätte uusperheiden ihmissuhdekiemuroita? Vinkkejä vailla!
Kommentit (284)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.Olet väärässä. Kyllä nimenomaan ne vaietut tunteet ja ajatukset vaikuttaa isosti ilmapiiriin ja ihmisten välisiin suhteisiin. Myös työpaikalla.Siltikin vaikket sinä sitä usko.
Toki viha näkyy, mutta en tunne vihaa. Toki katkeruus näkyy, mutta en sitäkään tunne. Jos tunne näkyy, niin Minusta näkyy se, että eksä on neutraali minulle. Eli evvk. Vähän kuin naapurin mummo. Voin mummostakin jutella, mutta ei hän herätä tunteota.
Itse olet väärässä ajatuksista. Ne eivät näy. Ei kotona eikä työpaikalla. Mutta tuo lause kyllä kertoo paljon parisuhteiden ongelmista, kun näin ajatellaan: on lopun alkua, kun aletaan lukea rivien välistä ja olettaa tietävänsä, mitä toinen ajattelee ja tuntee, sekä arvuuttelemaan motiiveja.
Ei tässä näkymisestä ole kukaan puhunut. Vaan siitä että ne vaikuttavat toisiin ihmisiin. Ihmiset aistivat hyvinkin herkästi asioita ilmapiiristä, vaikkeivät yietäisi mistä on kyse. Myös se, miten ongelmat periytyvät lapsille on usein juuri sitä hiljaista asennetta, arvomaailmaa, tiedostamattomia tunteita. Ja rivien välistä lukemisesta, minä luin että olet katkera tms ja kerroitkin itse olevasi vahingoniloinen. Eikös se osunutkin ihan kohdilleen? Puhuin muuten eilen omalle 17v näistä ajatuksista ja hän oli hieman järkyttynyt näistä evvk- asenteista, kun on tottunut siihen et kohtelu perheiden välillä on arvostavaa ja ystävällistä.
Et ole lukenut oikein. En ole katkera. Vahingoniloni liittyi kontekstiin - ei eksään. Konteksti on lyhyesti se, että uskon, ettei uusperheeseen kannata hankkiä tietoisesti lisäongelmia tekemällä lisää lapsia (huom. Olen itsekin uusperheellinen, ja en ikinä tekisi lisää lapsia).
Lapsilleni en ikinä nauranut tuota, vaan nauroin kavereilleni ja äidilleni. Minä kyllä osaan erottaa kontekstin tässäkin suhteessa: käyttäydyn eri ihmisille eri tavalla.
Sinä kyllä tulkitset ja luet rivien välistä harvinaisen paljon asioita. Ja sinulla on käsitteetkin vähän sekaisin. Katkeruus linkittyy vihaan. Vahingonilo oikeassaolemisen tunteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Antaisitko ihan käytännön esimerkkejä, miten vanhempi kannattelee omaa lastaan silloin, kun hän ei ole paikalla, vaan toisen vanhemman luona?
Mikä viesti ei tavoita minua eikä ylläolevaa?
Vanhempi kannattelee lastaan esim suhtautumalla arvostavasti ja ystävällisesti kaikkeen hänen elämäänsä kuuluvaan, myös siihen mitä hän kantaa mukanaan sieltä toisesta perheestään. Jos et pysty, sulla on itselläs selvittämättömiä ongelmia, jotka kannattais lapses takia käydä läpi.
Jos eron taustalla on henkistä vakivaltaa, niin on aika vaikea suhtautuu arvostavasti.
Ja on kohtuutonta syyllistää toista siitä, että on mennyt liitossaan rikki. Hyi sinua!
Lapsen kannalta on kohtuutonta vanhempi joka uhriutuu eikä hae itselleen apua. Jotta vois olla lapsensa tukena. Ja joo toki. En sinun liitostas mitään tiedä. Mut jos tilanne noin, varmaankin olet avun ja tuen piirissä ja lapsi myös?
En puhu itsestäni, vaan monesta muusta. Olen myös huomannut, että toipuminen vie vuosia. Ja pahinta, mitä näille ihmisille voi sanoa on patistaa heitä olemaan ystävällisiä eksälle. Koska silloin hyväksikäyttö mahdollistuu jälleen kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Antaisitko ihan käytännön esimerkkejä, miten vanhempi kannattelee omaa lastaan silloin, kun hän ei ole paikalla, vaan toisen vanhemman luona?
Mikä viesti ei tavoita minua eikä ylläolevaa?
No esim. soittelee lapselle isäviikolla usein ja kyselee, miten siellä menee ja mitä puuhataan ja miltä lapsesta tuntuu siellä olla. Osoittaa puhelimessa kiinnostusta isän uuteen perheeseen ja kyselee (jos heillä on yhteisiä lapsia ja naisella omia), mitä näille lapsille kuuluu ja mitä äitipuoli puuhaa päivät. Voi pyytää isää puhelimeen ja jutella hänen kanssaan lapsesta ja sopeutumisesta ja kannustaa puhelimessa isää yhteisiin sääntöihin ja siihen, miten äitiviikolla tehdään, tehtäisiin samoin isäviikollakin, jotta lapsella olisi samanlainen struktuuri kummassakin paikassa.
Helppoa ja yksinkertaista, jos vain viitsii, eikä ajattele lapsistaan vain, että evvk
Arghhh, jos mieheni (meillä uusperhe) entinen vaimo alkaisi kyselemään lapsilta ja utelemaan perheestämme muka lapsen kannattelun tekosyyllä, saisi hän tulikivenkatkuisen puhelun. Tuo lapsen kannattelu ja isyyden tukeminen on pelkkä tekosyy sairaalloiselle uteliaisuudelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Antaisitko ihan käytännön esimerkkejä, miten vanhempi kannattelee omaa lastaan silloin, kun hän ei ole paikalla, vaan toisen vanhemman luona?
Mikä viesti ei tavoita minua eikä ylläolevaa?
No esim. soittelee lapselle isäviikolla usein ja kyselee, miten siellä menee ja mitä puuhataan ja miltä lapsesta tuntuu siellä olla. Osoittaa puhelimessa kiinnostusta isän uuteen perheeseen ja kyselee (jos heillä on yhteisiä lapsia ja naisella omia), mitä näille lapsille kuuluu ja mitä äitipuoli puuhaa päivät. Voi pyytää isää puhelimeen ja jutella hänen kanssaan lapsesta ja sopeutumisesta ja kannustaa puhelimessa isää yhteisiin sääntöihin ja siihen, miten äitiviikolla tehdään, tehtäisiin samoin isäviikollakin, jotta lapsella olisi samanlainen struktuuri kummassakin paikassa.
Helppoa ja yksinkertaista, jos vain viitsii, eikä ajattele lapsistaan vain, että evvk
HUH! Tuo on pahimman laatuista rajojen rikkomista!
Eksän EI KUULU MISSÄÄN TAPAUKSESSA tunkeutua uuteen elämään noin. Munaton mies, joka antaa eksänsä toimia noin tunkeutua ja määrätä elämäänsä.
Äiti ja äitipuoli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohis, mutta minusta tuntui sen verran pahalta lukea noita uusperheitä solvaavia kommentteja että pakko kommentoida.
Ihanko oikeasti ajattelette, että jos kerran perheen on perustanut niin siinä on sitten pakko pysyä, oli tilanne mikä hyvänsä. Ja kun lapsia pitää ajatella ennen omaa napaansa: ettekö näe että tilanne voi olla sellainenkin että lastenkin kannalta on parempi erota? Entä jos kotona on väkivaltaa, alkoholia, riitelyä, välinpitämättömyyttä? Ja jos se ero sitten tulee, niin koskaan missään tilanteessa ei uusperhettä saisi perustaa? Arvostan itsekin ydinperhettä, mutta joku raja tälläkin kapeakatseisuudella.
Uusperheitä on myös monenlaisia. Itse elän sikäli uusperheessä, että miehellä on lapsi aiemmasta suhteestaan. Suhde ei ollut vakaa, ja ero tuli raskausaikana (nainen halusi erota miehestäni). Mieheni on kuitenkin kantanut vastuunsa ja ollut poikansa elämässä mukana tämän syntymästä asti vaikkeivat olekaan asuneet yhdessä. Meillä on oikeasti mennyt kaikki hienosti. En näe, että miehen poika olisi mitenkään kärsinyt meidän ”hirveästä uusperhe-elämästä”. Päin vastoin, palvoo pikkusisaruksiaan. Nyt poika on jo teini-ikäinen ja käy meillä harvemmin enää, mutta hienosti menee silloin kun käy, ja sisarpuolten kanssa on syntynyt ihan oikea läheinen suhde. Meillä ei kertaakaan koskaan ole ollut mitään ongelmia. Onko meidän perheemme nyt oikeasti jotenkin tuomittava siksi että miehelläni oli lapsi? Että minun olisi pitänyt jättää tämä kaikki kokematta vain siksi että miehellä oli jo poika? Tulee ihan väkisinkin mieleen, että kirjoittelevatko noita uusperhe-kommentteja ne ihmiset jotka on itse onnettomassa ydinperheessä ja ehkä pelkäävät esimerkiksi miehensä lähtevän ja perustavan uuden perheen. Vai mikä tuossa on niin kammottavaa.
Jännä, että uusperheissä aina palvotaan uusia lapsia.
Meillä on 4 lasta ja ei sisaruksista kukaan ole palvonut toisiaan. Ovat eläneet yhdessä, tapelleet, tykänneet, välillä inhonneet toisiaan, mutta pitäneet toistensa puolta. Nyt aikuisina pitävät yhteyttä toisiinsa tiiviisti. Mutta kukaan ei edelleenkään palvo toisiaan. Ei edes meitä vanhempia.
Lapsillakin on selviytymisen vaisto. He ymmärtävät, että selvitäkseen kaaoksessa, heidän täytyy "palvoa" vanhempansa uusia lapsia, jotta he saavat olla siinä perheessä. Ydinperheessä lapset uskaltavat tapella keskenään, koska se on turvallista ja ei ole uhkaa siitä, että jos tänään huudankin pikkuveljelle, että oot rasittava, niin sinut poistetaan siitä perheestä kokonaan pois.
Kyllä nuo tappelevat keskenään, jos se nyt on se onnellisuuden mitta. Ikäeroa on vaan sen verran paljon että ihan tasaväkisiin tappeluihin ei ole aihetta.
Tämäkin kommentti taas osoittaa miten kiihkomielisesti joillain on tarve lytätä uusperheet. Tulin kertomaan, miten meillä kuvio on toiminut erinomaisesti, niin siihenkin on pakko keksiä jotain sanottavaa. Miksi pitää olla noin ehdoton? Mielipiteesi uusperheistä saa olla mikä on, mutta et voi väittää että joka ikinen uusperhe on epäonnistunut. Ihan älytöntä, kun juuri kerroin oman kokemukseni jossa kaikki meni hyvin. Ja minä en ole eroamassa, pidän eroa lasten kannalta haavoittuvana (enkä muutenkaan eroaisi). En kuitenkaan yhdy mielipiteeseesi että kaikki uusperheet ovat onnettomia. Jos et ole sellaisessa elänyt niin mistä voit tietää?
No, se on vain sinun mielipiteesi asiasta, ei koko uusperheen. Itse lyttäät täällä muita.
Kyllä se on koko perheen mielipide. Juurihan puhuin pojasta, että on tykännyt pikkusisaruksistaan ja lämpimät välit. Luuletko ettei ole keskusteltu aiheesta? Pojan äiti myös meille sanonut, kuinka tärkeä meidän perhe on pojalle, kun äidin puolelta ei sisaruksia enää saanut. Ja ihan oikeasti, poika ei ole ikinä asunut isänsä kanssa: isänkö olisi pitänyt raskaana olleen naisensa lähtiessä lätkimään odottaa 20 vuotta yksinään!? Mieheni halusi perheen ja se vietiin häneltä ennen lapsen syntymää pois. Ihan kohtuutonta ajatella ettei hän sitten olisi perhettä saanut perustaa! Äidillä tietysti lähivanhemmuus eikä isä ole nähnyt poikaansa kun viikonloppuisin. Tästä on aikaa ja silloin ei vuoroviikkovanhemmuus ollut mitenkään yleistä.
Ja kun en ole lapsen asemassa ja en ymmärrä, niin tiedoksenne: omat vanhempani ovat eronneet kun olen ollut lapsi. Isällä uusi perhe ja lapsia. Kuten ylempänäkin kirjoitin niin en todellakaan ole traumatisoitunut tästä, päin vastoin, kun sisarukset syntyivät ja olin itse teini-iässä, niin minä rakastin hoitaa heitä vauvoina. Toki tämä on yksilöllistä, kaikki ei tykkää vauvoista, mutta se nyt ei liity uusperheeseen mitenkään. Vanhempien ero sen sijaan oli traumatisoiva kokemus. Onneksi meidän perheessä ei kukaan ole sitä joutunut kokemaan (ei edes miehen poika kun vanhemmat oli eronneet ennen hänen syntymäänsä).
Jos teillä itsellänne on huonoja kokemuksia uusperheestä, niin miksi ajattelette että kaikilla on näin? Minulla on 2 hyvää kokemusta, enkä silti ajattele että uusperhe toimii aina ja kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Antaisitko ihan käytännön esimerkkejä, miten vanhempi kannattelee omaa lastaan silloin, kun hän ei ole paikalla, vaan toisen vanhemman luona?
Mikä viesti ei tavoita minua eikä ylläolevaa?
No esim. soittelee lapselle isäviikolla usein ja kyselee, miten siellä menee ja mitä puuhataan ja miltä lapsesta tuntuu siellä olla. Osoittaa puhelimessa kiinnostusta isän uuteen perheeseen ja kyselee (jos heillä on yhteisiä lapsia ja naisella omia), mitä näille lapsille kuuluu ja mitä äitipuoli puuhaa päivät. Voi pyytää isää puhelimeen ja jutella hänen kanssaan lapsesta ja sopeutumisesta ja kannustaa puhelimessa isää yhteisiin sääntöihin ja siihen, miten äitiviikolla tehdään, tehtäisiin samoin isäviikollakin, jotta lapsella olisi samanlainen struktuuri kummassakin paikassa.
Helppoa ja yksinkertaista, jos vain viitsii, eikä ajattele lapsistaan vain, että evvk
Sä oot kauhuexä. Meillä on uusperheessä minunkin lapsia. Jos tehdään sun mielen mukaan, meillä on tässä perheessä tämän perheen lapsilla keskenään eri struktuuri.
Ja anna herra ihme heidän elää elämäänsä, äläkä soittele!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä tässä nyt on taas ongelma? Että 17v ei ole innostunut 1v vauvasta? Ihan normaalia. Toiset tykkää toiset ei. Se on sinun ja miehesi vauva ja te voitte helliä vauvaa kuinka vaan haluatte, ei teinin tarvitse.
Vai projisoitko nyt tähän teiniin sen, ettet uskalla itsellesi myöntää, ettet itsekään ole onneksi huipulla joka ikinen kerta kun lapsi tarvitsee huomiota? On ihan ok jos joka kerta et ole superinnostunut leikkimään tai vaihtamaan vaippaa. Se ei tarkoita ettetkö olisi silti hyvä rakastava äiti. Se vaan tarkoittaa, että olet myös ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Antaisitko ihan käytännön esimerkkejä, miten vanhempi kannattelee omaa lastaan silloin, kun hän ei ole paikalla, vaan toisen vanhemman luona?
Mikä viesti ei tavoita minua eikä ylläolevaa?
No esim. soittelee lapselle isäviikolla usein ja kyselee, miten siellä menee ja mitä puuhataan ja miltä lapsesta tuntuu siellä olla. Osoittaa puhelimessa kiinnostusta isän uuteen perheeseen ja kyselee (jos heillä on yhteisiä lapsia ja naisella omia), mitä näille lapsille kuuluu ja mitä äitipuoli puuhaa päivät. Voi pyytää isää puhelimeen ja jutella hänen kanssaan lapsesta ja sopeutumisesta ja kannustaa puhelimessa isää yhteisiin sääntöihin ja siihen, miten äitiviikolla tehdään, tehtäisiin samoin isäviikollakin, jotta lapsella olisi samanlainen struktuuri kummassakin paikassa.
Helppoa ja yksinkertaista, jos vain viitsii, eikä ajattele lapsistaan vain, että evvk
Sä oot kauhuexä. Meillä on uusperheessä minunkin lapsia. Jos tehdään sun mielen mukaan, meillä on tässä perheessä tämän perheen lapsilla keskenään eri struktuuri.
Ja anna herra ihme heidän elää elämäänsä, äläkä soittele!
Aamen.
Tästä eksästä tulee mieleen seuraava sanonta: suurinta pahuutta on hyvyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohis, mutta minusta tuntui sen verran pahalta lukea noita uusperheitä solvaavia kommentteja että pakko kommentoida.
Ihanko oikeasti ajattelette, että jos kerran perheen on perustanut niin siinä on sitten pakko pysyä, oli tilanne mikä hyvänsä. Ja kun lapsia pitää ajatella ennen omaa napaansa: ettekö näe että tilanne voi olla sellainenkin että lastenkin kannalta on parempi erota? Entä jos kotona on väkivaltaa, alkoholia, riitelyä, välinpitämättömyyttä? Ja jos se ero sitten tulee, niin koskaan missään tilanteessa ei uusperhettä saisi perustaa? Arvostan itsekin ydinperhettä, mutta joku raja tälläkin kapeakatseisuudella.
Uusperheitä on myös monenlaisia. Itse elän sikäli uusperheessä, että miehellä on lapsi aiemmasta suhteestaan. Suhde ei ollut vakaa, ja ero tuli raskausaikana (nainen halusi erota miehestäni). Mieheni on kuitenkin kantanut vastuunsa ja ollut poikansa elämässä mukana tämän syntymästä asti vaikkeivat olekaan asuneet yhdessä. Meillä on oikeasti mennyt kaikki hienosti. En näe, että miehen poika olisi mitenkään kärsinyt meidän ”hirveästä uusperhe-elämästä”. Päin vastoin, palvoo pikkusisaruksiaan. Nyt poika on jo teini-ikäinen ja käy meillä harvemmin enää, mutta hienosti menee silloin kun käy, ja sisarpuolten kanssa on syntynyt ihan oikea läheinen suhde. Meillä ei kertaakaan koskaan ole ollut mitään ongelmia. Onko meidän perheemme nyt oikeasti jotenkin tuomittava siksi että miehelläni oli lapsi? Että minun olisi pitänyt jättää tämä kaikki kokematta vain siksi että miehellä oli jo poika? Tulee ihan väkisinkin mieleen, että kirjoittelevatko noita uusperhe-kommentteja ne ihmiset jotka on itse onnettomassa ydinperheessä ja ehkä pelkäävät esimerkiksi miehensä lähtevän ja perustavan uuden perheen. Vai mikä tuossa on niin kammottavaa.
Jännä, että uusperheissä aina palvotaan uusia lapsia.
Meillä on 4 lasta ja ei sisaruksista kukaan ole palvonut toisiaan. Ovat eläneet yhdessä, tapelleet, tykänneet, välillä inhonneet toisiaan, mutta pitäneet toistensa puolta. Nyt aikuisina pitävät yhteyttä toisiinsa tiiviisti. Mutta kukaan ei edelleenkään palvo toisiaan. Ei edes meitä vanhempia.
Lapsillakin on selviytymisen vaisto. He ymmärtävät, että selvitäkseen kaaoksessa, heidän täytyy "palvoa" vanhempansa uusia lapsia, jotta he saavat olla siinä perheessä. Ydinperheessä lapset uskaltavat tapella keskenään, koska se on turvallista ja ei ole uhkaa siitä, että jos tänään huudankin pikkuveljelle, että oot rasittava, niin sinut poistetaan siitä perheestä kokonaan pois.
Kyllä nuo tappelevat keskenään, jos se nyt on se onnellisuuden mitta. Ikäeroa on vaan sen verran paljon että ihan tasaväkisiin tappeluihin ei ole aihetta.
Tämäkin kommentti taas osoittaa miten kiihkomielisesti joillain on tarve lytätä uusperheet. Tulin kertomaan, miten meillä kuvio on toiminut erinomaisesti, niin siihenkin on pakko keksiä jotain sanottavaa. Miksi pitää olla noin ehdoton? Mielipiteesi uusperheistä saa olla mikä on, mutta et voi väittää että joka ikinen uusperhe on epäonnistunut. Ihan älytöntä, kun juuri kerroin oman kokemukseni jossa kaikki meni hyvin. Ja minä en ole eroamassa, pidän eroa lasten kannalta haavoittuvana (enkä muutenkaan eroaisi). En kuitenkaan yhdy mielipiteeseesi että kaikki uusperheet ovat onnettomia. Jos et ole sellaisessa elänyt niin mistä voit tietää?
No, se on vain sinun mielipiteesi asiasta, ei koko uusperheen. Itse lyttäät täällä muita.
Kyllä se on koko perheen mielipide. Juurihan puhuin pojasta, että on tykännyt pikkusisaruksistaan ja lämpimät välit. Luuletko ettei ole keskusteltu aiheesta? Pojan äiti myös meille sanonut, kuinka tärkeä meidän perhe on pojalle, kun äidin puolelta ei sisaruksia enää saanut. Ja ihan oikeasti, poika ei ole ikinä asunut isänsä kanssa: isänkö olisi pitänyt raskaana olleen naisensa lähtiessä lätkimään odottaa 20 vuotta yksinään!? Mieheni halusi perheen ja se vietiin häneltä ennen lapsen syntymää pois. Ihan kohtuutonta ajatella ettei hän sitten olisi perhettä saanut perustaa! Äidillä tietysti lähivanhemmuus eikä isä ole nähnyt poikaansa kun viikonloppuisin. Tästä on aikaa ja silloin ei vuoroviikkovanhemmuus ollut mitenkään yleistä.
Ja kun en ole lapsen asemassa ja en ymmärrä, niin tiedoksenne: omat vanhempani ovat eronneet kun olen ollut lapsi. Isällä uusi perhe ja lapsia. Kuten ylempänäkin kirjoitin niin en todellakaan ole traumatisoitunut tästä, päin vastoin, kun sisarukset syntyivät ja olin itse teini-iässä, niin minä rakastin hoitaa heitä vauvoina. Toki tämä on yksilöllistä, kaikki ei tykkää vauvoista, mutta se nyt ei liity uusperheeseen mitenkään. Vanhempien ero sen sijaan oli traumatisoiva kokemus. Onneksi meidän perheessä ei kukaan ole sitä joutunut kokemaan (ei edes miehen poika kun vanhemmat oli eronneet ennen hänen syntymäänsä).
Jos teillä itsellänne on huonoja kokemuksia uusperheestä, niin miksi ajattelette että kaikilla on näin? Minulla on 2 hyvää kokemusta, enkä silti ajattele että uusperhe toimii aina ja kaikilla.
Lainaan tässä lauseesi "Tulee ihan väkisinkin mieleen, että kirjoittelevatko noita uusperhe-kommentteja ne ihmiset jotka on itse onnettomassa ydinperheessä ja ehkä pelkäävät esimerkiksi miehensä lähtevän ja perustavan uuden perheen. Vai mikä tuossa on niin kammottavaa"
Minusta tämä lauseesi ei ole kunnioittavaa kirjoittajia kohtaan. Joten siksi en voi oikein arvostaa palvovaa perhettäsi.
Tänne on kirjoitellut uusperheen lapsia, uusperheellisiä, ydinperheellisiä yms.
Sinä ikään kuin kuvittelet, että ydinperheessä oltaisiin katkeria uusperheille, kun pelätään, että oma ukko lähtee. Se kuvastaa sinua enemmän,kuin uskotkaan.
Itse olen ydinperheellinen ja en ole koskaan pelännyt, että mies jättää. Olemme olleet naimisissa päälle 30 vuotta ja aina on ollut selvää, että ovi on auki kummallekkin, jos haluaa lähteä. Olen hyvässä työpaikassa ja tein lapsia sen verran, että olisin voinut heidät yksinkin elättää. Lisäksi talouteni on muutenkin kunnossa. Olen myös ihminen, joka ei ripustaudu kehenkään, joten jos mies olisi lähtenyt tai lähtee nyt vanhempana perustamaan uutta perhettä, niin siinä menee. Minä uskon kyllä pärjääväni yksinkin.
Mutta tuttavapiirissä ja sukulaisissa näkee uusperheitä. Samoin lasten kavereiden perheissä oli aika paljon uusperheitä. Se oli aika valaisevaa välillä. Se kähinä miehen lapsista ja miehen exästä ja uusista yhteisistä lapsista ja kaikesta mahdollisesta sotkusta, mitä välillä oli, teki selväksi, että en ikinä itse olisi uusperhettä perustanut.
Joten tänne ei kirjoittele uusperheistä ne naiset, jotka pelkää, että joku nainen vamppaisi heidän miehensä ja mies perustaisi uusperheen. Vaan erilaisia ihmisiä, joilla on erilaisia kokemuksia uusperheistä. Vai eikö uusperheiden lasten mielipiteet ole sinusta oikeita, vaan he valehtelevat, koska sinun perheessäsi menee hyvin.
Oletko ajatellut, että ehkä joku päivä sinunkin miehesi saattaa lähteä ja perustaa uuden perheen. Et kai vain pelkää sitä *sarkasmia*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä luona. Ikäeroa heillä on kymmenisen vuotta. Minun lapseni siis ovat jo Täysi-ikäisiä.
Heitä kumpaakaan ei voisi vähempää kiinnostaa tuo pyolisisarus, vaikka vuoroviikkoisin hänen kanssaan elivät. Isänsä on siitä asiasta suuttunut.
Oliskohan heillä äidin perintönä vähän katkera ja kaunainen mielenlaatu, joka selittää tilanteen? Kyseessähän on heidän sisarus ja normaalisti se herättää lämpöä ja rakkautta
Mistä ihmeestä päättelet, että minä olisin katkera..???
Minusta se näkyy tuossa tekstissä rivien välistä. Voin toki olla väärässäkin. Mut kerro toki miten itse olet suhtautunut siihen et lastesi toiseen perheeseen ja exällesi syntyi vauva. Ilahduitko? Pahastuitko? Väistitkö evvk- tyylin uuden ihmisen ja sukulaisen dyntymän lastes elämään? Suhtauduitko lämpimästi, annoit lapdille esimerkkiä siitä miten luodaan lämmin suhde tulokkaaseen? Vai miten? Ja mitä lapset oppivat isänsä uuden vauvan merkityksestä sinulta? Uusi vauva on iso asia. Joten jotenkin siihen suhtauduit.
Olen tuo, jolle vastaat.
Kun kuulin, että vauva on tulossa, niin nauroin sydämeni kyllyydestä, koska en uskonut korviani. Koska henk koht olen sitä mieltä, että uusperheeseen ei kannata tehdä lusää lapsia, jos molemmilla on jo omia. Ja heillä molemmilla olijo kaksi.
Nauroin asiaa kaikille kavereillenI. Myönnän, että olin vahingoniloinen. Mutta: olen hyvin, hyvin tarkka siitä, etten näytä tunteitani lapsilleni. Heille en tainnut osoittaa mitään erityisiä tunteita, osoitin käytökselläni ja puheillani neutraaliutta. Ihmisille syntyy vauvoja, ja nyt syntyy heille.
Lapseni siis olivat vuoroviikkolapsia. Pyrin muutenkin osoittamaan lapsilleni, että heillä on kaksi kotia, eikä kumpikaan ole huonompi tai parempi, ne ovat vain erilaisia. Missään nimessä en mennyt kaivelemaan isän perheen asioita. En vauva-asiassa enkä missään muaallakaan. Jätin heidät rahaan elämään omaa elämäänsä.
Ja ajattelet ettei vahingonilosi mitenkään kantautunut lapsillesi? Oikeesti. Sinä voit esittää mitä haluat, lapsesi kuitenkin elävät sen tunne-elämän kanssa mitä oikeasti tunnet. Et voi lapsilles valehdella sitä kuka oikeasti olet. Vaikka lapset eivät ymmärtäisi mikä mättää, mättää silti. Eli olin oikeassa. Sinä olet myrkyttänyt lastes mielen.
Höpö höpö. Vahingonilo ei kantaudu kenellekään , jolle asiasta et puhu. Lapseni eivät tiedä mitään tunteistani isäänikääj kohtaan, koska en siitä puhu. Eivät lapsetKAAN ole mitään ajatuksenlukijoita.
(Vähän sama kuin,e kaksi tuntisimme toisemme. Olisimme vaikka samassa työpaikassa, ja minä vihaisin esimiestämme. Lyön vetoa, ettei sinulla olisi siitä mitään tietoa. )
Jos jotain haluaa kaivaa, niin tämä: Lapsiini pikemminkin on vaikuttanut se, että eksäni on minulle aivan evvk. Hän ei herätä minussa mitään tunteita, ei hybää, eikä pahaa. Tuo vahingonilo ei liittynyt eksäöni, vaan yleensä siihen, että toiset haluavat tehdä asiat vaikeimman kautta. Mutta itse eksä on evvk. Eksän uusi on evvk. Ja tietty heidän lasensa on minulle evvk.
Miten tuo lapsi voisikaan minulle muuta olla, kun en ole häntä eläessäni nähnyt?? En ole nähnyt eksäni uutta anopiiakaan, joten hänkin on minulle evvk.On kyllä surullista, että asenteesi lapsen toiseen vanhempaan on tuo evvk. Silloinhan suhtaudut osaan lapsestakin evvk, mitätöit hänen lähtökohtansa ja juurensa ( ex-suku). Kuka lapsi haluaa tuntea ja kuulla lähtökohtansa olevan osittain EVVK? Ja tässä et näe mitään kummallista?
Mitä se pitäisi olla? Erostamme on jo reilu 10 vuotta. Olisi omituisempaa, jos kantaisin jotain tunteitani viel’ näiden vuosien jälkeen.
Katsos, kun erosta on päässyt yli, niin siitä suhteesta tulee evvk. Kun eksän näkee, niin sitä vain ihmettelee ”ihanko oikeesti olen joskus ollut tuon kanssa naimisissa?”.Sitä kun rakentaa oman elämänsä uudelleen eron jälkeen. Isä hoitaa lapsen sen puoleisen suvun, minä hoidan tämän puoleisen. Näin molemmat puolet ovat tasa-arvoisesti hoidettu.
Niin, sinä puhut sinusta ja sinun tunteista, minä puhun lapsista. Itsekin olen eronnut, en silti koskaan ole suhtautunut lapsen toiseen vanhempaan ja sukuunsa evvk asenteelle, he nimittäin ovat lapselle tärkeitä vaikkeivat minulle mitään merkitsikään henkilökohtaisesti.
Vaikka lapset ovat jo aikuisia, enkä ole tavannut heidän isänsä sukua vuosiin, kysyn kyllä lapsilta heidänkin kuulumisia ja kehoitan olemaan yhteydessä. Ja mikäli suurempaa lapsiin liittyvää juhlaa olisin järjestämässä, ehdottomasti kutsuisin isänsäkin suvun, sillä he ovat lapsille tärkeitä ihmisiä.
Ja samoin toimin miehen lasten kanssa. Olen järjestänyt useamman juhlan heidän lasten tapahtumista, kutsuen myös äitinsä suvun. Minun pöytään mahtuu kyllä.
Kiva että täällä on joku toinenkin joka ajattelee näin! Vaikea käsittää millainen putkinäkö äideillä on, ei mitään ymmärrystä siitä miten lapset kaipaavat sitä äidin kannattelua. Minäkin kysyn lapsilta usein mitä kuului isän sukulaisille tai jos jotain kertovat vaikka isän vaimosta, suhtaudun lämpimästi ja kiinnostuneesti. Eihän mua isän elämä kiinnosta, mutta se on mun lasten elämänpiiriä. Ja haluan arvostaa lasteni elämää ja elinpiiriä ihan 100%
Kuinka paljon lastenne isä kannattelee teidän elämää ja suhdettanne lapsiinne. Kyseleekö ex-miehenne lapsiltanne, mitä kuuluu uudelle miehellesi ja uuden miehen suvulle ja mitä kuuluu sinun uudelle lapselle ja isovanhemmille ja muille sukulaisille.
Mikä putkinäkö iseillä on, kun eivät tajua, kuinka suuri tehtävä heillä on kannatella lapsia äitinsä uusperheessä, että kaikki toimii.
Onko lukutaidossa vikaa? Vai luetun ymmärtämisessä?
No mutta miksi se on aina ex-vaimon tehtävä ensin kannatella omia lapsiaan, kun ero tulee. Sitten kannatella ex-miehensä isyyttä ja lisäksi ex-miehen perhettä ja hoitaa kaikki, että ex-miehen perheessä kaikki menee hyvin.
Koska isät ovat kannatelleet lastensa suhdetta äitiinsä, kun ovat eronneet. He saavat haukkua ex-vaimoaan niin paljon, kuin kerkiävät uudelle vaimolle lasten kuullen ja uusi vaimo saa haukkua lapsia ja ex-vaimoa ihan miten haluaa. Ja kaikki tämä on vain sen äidin syytä.
Jospa annettaisiin miehillekkin jotain vastuuta teoistaan ja tunteistaan. Ihan täyspäisiä ihmisiä luulisi miestenkin olevan, jotta niitä ei tarvitsisi ex-vaimon kannatella isyydessä ja ex-vaimon hoitaa vielä isän uuden perheen dynamiikkaa, jotta siellä kaikki toimii ja hoitaa vielä lasten suhteita isän uuteen vauvaan.
Kai sitä nyt mieskin johonkin muuhunkin kykenee, kuin vain siittämään lapsia.
Asia oli= kannatella omaa LASTA. Ettei hän joudu yksin katamaan sitä kahden kodin dynamiikkaa. Jossa katkera, uhriutuva vanhempi " huolehtii vaan omaata tontistaan". Ymmärrän ettei viesti tavoita sinua, se on ihan ok. Kyseessä oli kuitenkin vain se, miten vanhempana tuet omaa lastasi. Etkä jätä häntä yksin.
Antaisitko ihan käytännön esimerkkejä, miten vanhempi kannattelee omaa lastaan silloin, kun hän ei ole paikalla, vaan toisen vanhemman luona?
Mikä viesti ei tavoita minua eikä ylläolevaa?
No esim. soittelee lapselle isäviikolla usein ja kyselee, miten siellä menee ja mitä puuhataan ja miltä lapsesta tuntuu siellä olla. Osoittaa puhelimessa kiinnostusta isän uuteen perheeseen ja kyselee (jos heillä on yhteisiä lapsia ja naisella omia), mitä näille lapsille kuuluu ja mitä äitipuoli puuhaa päivät. Voi pyytää isää puhelimeen ja jutella hänen kanssaan lapsesta ja sopeutumisesta ja kannustaa puhelimessa isää yhteisiin sääntöihin ja siihen, miten äitiviikolla tehdään, tehtäisiin samoin isäviikollakin, jotta lapsella olisi samanlainen struktuuri kummassakin paikassa.
Helppoa ja yksinkertaista, jos vain viitsii, eikä ajattele lapsistaan vain, että evvk
HUH! Tuo on pahimman laatuista rajojen rikkomista!
Eksän EI KUULU MISSÄÄN TAPAUKSESSA tunkeutua uuteen elämään noin. Munaton mies, joka antaa eksänsä toimia noin tunkeutua ja määrätä elämäänsä.
Äiti ja äitipuoli
Tämä! Itsekin exänä, en koe tarvetta tuollaiselle utelulle. Tuen lapsiani niin, etten hankaloita tapaamisia, en puhu heille exästä tai uudesta vaimostaan pahaa, kuuntelen, jos jotain haluavat kertoa, mutten utele. Exän uusi ja hänen lapsensa ovat minulle evvk, mutta lapsilleni tärkeitä. Autan esim. joululahjojen ostossa heille, mutten itse osallistu lahjoihin/anna heille lahjoja. En puutu exän kodin sääntöihin.
En voi käsittää ihmisiä, jotka haluavat udella ja puuttua exänsä elämään. Tiedän kokemuksesta, ettei se ole tarpeellista. Erostamme on jo kuusi vuotta ja vielä ei ole tullut tarvetta rikkoa rajoja noin. Ehkä juuri siksi meillä on asiallisen ystävälliset välit. Asiat saadaan hoidettua ja sovittua hyvin, mutta mitään kavereita emme ole emmekä kyläile toistemme luona tms. Teinit kuitenkin tietävät, ettei esim. vedätys onnistu, koska tarvittaessa tarkastamme tarinat toiselta vanhemmalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohis, mutta minusta tuntui sen verran pahalta lukea noita uusperheitä solvaavia kommentteja että pakko kommentoida.
Ihanko oikeasti ajattelette, että jos kerran perheen on perustanut niin siinä on sitten pakko pysyä, oli tilanne mikä hyvänsä. Ja kun lapsia pitää ajatella ennen omaa napaansa: ettekö näe että tilanne voi olla sellainenkin että lastenkin kannalta on parempi erota? Entä jos kotona on väkivaltaa, alkoholia, riitelyä, välinpitämättömyyttä? Ja jos se ero sitten tulee, niin koskaan missään tilanteessa ei uusperhettä saisi perustaa? Arvostan itsekin ydinperhettä, mutta joku raja tälläkin kapeakatseisuudella.
Uusperheitä on myös monenlaisia. Itse elän sikäli uusperheessä, että miehellä on lapsi aiemmasta suhteestaan. Suhde ei ollut vakaa, ja ero tuli raskausaikana (nainen halusi erota miehestäni). Mieheni on kuitenkin kantanut vastuunsa ja ollut poikansa elämässä mukana tämän syntymästä asti vaikkeivat olekaan asuneet yhdessä. Meillä on oikeasti mennyt kaikki hienosti. En näe, että miehen poika olisi mitenkään kärsinyt meidän ”hirveästä uusperhe-elämästä”. Päin vastoin, palvoo pikkusisaruksiaan. Nyt poika on jo teini-ikäinen ja käy meillä harvemmin enää, mutta hienosti menee silloin kun käy, ja sisarpuolten kanssa on syntynyt ihan oikea läheinen suhde. Meillä ei kertaakaan koskaan ole ollut mitään ongelmia. Onko meidän perheemme nyt oikeasti jotenkin tuomittava siksi että miehelläni oli lapsi? Että minun olisi pitänyt jättää tämä kaikki kokematta vain siksi että miehellä oli jo poika? Tulee ihan väkisinkin mieleen, että kirjoittelevatko noita uusperhe-kommentteja ne ihmiset jotka on itse onnettomassa ydinperheessä ja ehkä pelkäävät esimerkiksi miehensä lähtevän ja perustavan uuden perheen. Vai mikä tuossa on niin kammottavaa.
Jännä, että uusperheissä aina palvotaan uusia lapsia.
Meillä on 4 lasta ja ei sisaruksista kukaan ole palvonut toisiaan. Ovat eläneet yhdessä, tapelleet, tykänneet, välillä inhonneet toisiaan, mutta pitäneet toistensa puolta. Nyt aikuisina pitävät yhteyttä toisiinsa tiiviisti. Mutta kukaan ei edelleenkään palvo toisiaan. Ei edes meitä vanhempia.
Lapsillakin on selviytymisen vaisto. He ymmärtävät, että selvitäkseen kaaoksessa, heidän täytyy "palvoa" vanhempansa uusia lapsia, jotta he saavat olla siinä perheessä. Ydinperheessä lapset uskaltavat tapella keskenään, koska se on turvallista ja ei ole uhkaa siitä, että jos tänään huudankin pikkuveljelle, että oot rasittava, niin sinut poistetaan siitä perheestä kokonaan pois.
Kyllä nuo tappelevat keskenään, jos se nyt on se onnellisuuden mitta. Ikäeroa on vaan sen verran paljon että ihan tasaväkisiin tappeluihin ei ole aihetta.
Tämäkin kommentti taas osoittaa miten kiihkomielisesti joillain on tarve lytätä uusperheet. Tulin kertomaan, miten meillä kuvio on toiminut erinomaisesti, niin siihenkin on pakko keksiä jotain sanottavaa. Miksi pitää olla noin ehdoton? Mielipiteesi uusperheistä saa olla mikä on, mutta et voi väittää että joka ikinen uusperhe on epäonnistunut. Ihan älytöntä, kun juuri kerroin oman kokemukseni jossa kaikki meni hyvin. Ja minä en ole eroamassa, pidän eroa lasten kannalta haavoittuvana (enkä muutenkaan eroaisi). En kuitenkaan yhdy mielipiteeseesi että kaikki uusperheet ovat onnettomia. Jos et ole sellaisessa elänyt niin mistä voit tietää?
No, se on vain sinun mielipiteesi asiasta, ei koko uusperheen. Itse lyttäät täällä muita.
Kyllä se on koko perheen mielipide. Juurihan puhuin pojasta, että on tykännyt pikkusisaruksistaan ja lämpimät välit. Luuletko ettei ole keskusteltu aiheesta? Pojan äiti myös meille sanonut, kuinka tärkeä meidän perhe on pojalle, kun äidin puolelta ei sisaruksia enää saanut. Ja ihan oikeasti, poika ei ole ikinä asunut isänsä kanssa: isänkö olisi pitänyt raskaana olleen naisensa lähtiessä lätkimään odottaa 20 vuotta yksinään!? Mieheni halusi perheen ja se vietiin häneltä ennen lapsen syntymää pois. Ihan kohtuutonta ajatella ettei hän sitten olisi perhettä saanut perustaa! Äidillä tietysti lähivanhemmuus eikä isä ole nähnyt poikaansa kun viikonloppuisin. Tästä on aikaa ja silloin ei vuoroviikkovanhemmuus ollut mitenkään yleistä.
Ja kun en ole lapsen asemassa ja en ymmärrä, niin tiedoksenne: omat vanhempani ovat eronneet kun olen ollut lapsi. Isällä uusi perhe ja lapsia. Kuten ylempänäkin kirjoitin niin en todellakaan ole traumatisoitunut tästä, päin vastoin, kun sisarukset syntyivät ja olin itse teini-iässä, niin minä rakastin hoitaa heitä vauvoina. Toki tämä on yksilöllistä, kaikki ei tykkää vauvoista, mutta se nyt ei liity uusperheeseen mitenkään. Vanhempien ero sen sijaan oli traumatisoiva kokemus. Onneksi meidän perheessä ei kukaan ole sitä joutunut kokemaan (ei edes miehen poika kun vanhemmat oli eronneet ennen hänen syntymäänsä).
Jos teillä itsellänne on huonoja kokemuksia uusperheestä, niin miksi ajattelette että kaikilla on näin? Minulla on 2 hyvää kokemusta, enkä silti ajattele että uusperhe toimii aina ja kaikilla.
Lainaan tässä lauseesi "Tulee ihan väkisinkin mieleen, että kirjoittelevatko noita uusperhe-kommentteja ne ihmiset jotka on itse onnettomassa ydinperheessä ja ehkä pelkäävät esimerkiksi miehensä lähtevän ja perustavan uuden perheen. Vai mikä tuossa on niin kammottavaa"
Minusta tämä lauseesi ei ole kunnioittavaa kirjoittajia kohtaan. Joten siksi en voi oikein arvostaa palvovaa perhettäsi.
Tänne on kirjoitellut uusperheen lapsia, uusperheellisiä, ydinperheellisiä yms.
Sinä ikään kuin kuvittelet, että ydinperheessä oltaisiin katkeria uusperheille, kun pelätään, että oma ukko lähtee. Se kuvastaa sinua enemmän,kuin uskotkaan.
Itse olen ydinperheellinen ja en ole koskaan pelännyt, että mies jättää. Olemme olleet naimisissa päälle 30 vuotta ja aina on ollut selvää, että ovi on auki kummallekkin, jos haluaa lähteä. Olen hyvässä työpaikassa ja tein lapsia sen verran, että olisin voinut heidät yksinkin elättää. Lisäksi talouteni on muutenkin kunnossa. Olen myös ihminen, joka ei ripustaudu kehenkään, joten jos mies olisi lähtenyt tai lähtee nyt vanhempana perustamaan uutta perhettä, niin siinä menee. Minä uskon kyllä pärjääväni yksinkin.
Mutta tuttavapiirissä ja sukulaisissa näkee uusperheitä. Samoin lasten kavereiden perheissä oli aika paljon uusperheitä. Se oli aika valaisevaa välillä. Se kähinä miehen lapsista ja miehen exästä ja uusista yhteisistä lapsista ja kaikesta mahdollisesta sotkusta, mitä välillä oli, teki selväksi, että en ikinä itse olisi uusperhettä perustanut.
Joten tänne ei kirjoittele uusperheistä ne naiset, jotka pelkää, että joku nainen vamppaisi heidän miehensä ja mies perustaisi uusperheen. Vaan erilaisia ihmisiä, joilla on erilaisia kokemuksia uusperheistä. Vai eikö uusperheiden lasten mielipiteet ole sinusta oikeita, vaan he valehtelevat, koska sinun perheessäsi menee hyvin.
Oletko ajatellut, että ehkä joku päivä sinunkin miehesi saattaa lähteä ja perustaa uuden perheen. Et kai vain pelkää sitä *sarkasmia*
Miksi onnettomissa ydinperheissä elävät naiset pelkäisivät, että mies lähtee :D
Sehän olisi onni ja autuus, kun pska mies löytäisi uuden ja lähtisi ja jättäisi rauhaan. Suomessa taitaa naiset tehdä erohakemuksia jopa enemmän, kuin miehet. Hyvä, jos jollekkin kelpaa sellainen mies, kenen kanssa elämä oli onnetonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1-vuotias äänekäs mukula, käy varmasti 17-vuotiaan hermoille. Vielä kun uusperheen vanhemmat onnensa kukkuloilla paapovat tätä uutta tulokasta, menisi kenen tahansa samassa taloudessa asuvan teinin hermot.
Näille kannattelun huutelijoille, kuinkas kannatellaan tilanteessa jossa lasten isä sanoo olemassa oleville lapsille, että jos uusi tulokas ei miellytä niin ei tarvitse käydä, äidin suku on täynnä noloja lyhyitä ihmisiä, äiti on kusipää yms?
Vierailija kirjoitti:
Näille kannattelun huutelijoille, kuinkas kannatellaan tilanteessa jossa lasten isä sanoo olemassa oleville lapsille, että jos uusi tulokas ei miellytä niin ei tarvitse käydä, äidin suku on täynnä noloja lyhyitä ihmisiä, äiti on kusipää yms?
Vähän sama meillä. Minä yritän olla niin aikuinen ja asiallinen. Mutta isä haukkuu lapsille minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näille kannattelun huutelijoille, kuinkas kannatellaan tilanteessa jossa lasten isä sanoo olemassa oleville lapsille, että jos uusi tulokas ei miellytä niin ei tarvitse käydä, äidin suku on täynnä noloja lyhyitä ihmisiä, äiti on kusipää yms?
Vähän sama meillä. Minä yritän olla niin aikuinen ja asiallinen. Mutta isä haukkuu lapsille minua.
Meidän lapset ei oikein jaksa käydä enää, tapaamiset vähenee ja sitten lasten isä uhkailee minua oikeudella, kun muka vieroitan lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näille kannattelun huutelijoille, kuinkas kannatellaan tilanteessa jossa lasten isä sanoo olemassa oleville lapsille, että jos uusi tulokas ei miellytä niin ei tarvitse käydä, äidin suku on täynnä noloja lyhyitä ihmisiä, äiti on kusipää yms?
Vähän sama meillä. Minä yritän olla niin aikuinen ja asiallinen. Mutta isä haukkuu lapsille minua.
Meidän lapset ei oikein jaksa käydä enää, tapaamiset vähenee ja sitten lasten isä uhkailee minua oikeudella, kun muka vieroitan lapsia.
Heh. Minun lapseni ovat jo täysi-ikäisiä. Toinen on katkaissut kokonaan välit isäänsä. Juu, arvaat varmaan, ketä syytetään vieraannuttamisesta.
Opetetaanko näitä asioita miehille jossain?
Toinen on yhteydessä, mutta sanoo ilmapiirin isän luona olevan kireä. Hän myös taannoin totesi huomanneensa, että isä on todella katkera ihminen.
Todettakoon, että meille tuli ero toisen naisenn vuoksi. Mistä lie mies on sittem katkera.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näille kannattelun huutelijoille, kuinkas kannatellaan tilanteessa jossa lasten isä sanoo olemassa oleville lapsille, että jos uusi tulokas ei miellytä niin ei tarvitse käydä, äidin suku on täynnä noloja lyhyitä ihmisiä, äiti on kusipää yms?
Vähän sama meillä. Minä yritän olla niin aikuinen ja asiallinen. Mutta isä haukkuu lapsille minua.
Meidän lapset ei oikein jaksa käydä enää, tapaamiset vähenee ja sitten lasten isä uhkailee minua oikeudella, kun muka vieroitan lapsia.
Heh. Minun lapseni ovat jo täysi-ikäisiä. Toinen on katkaissut kokonaan välit isäänsä. Juu, arvaat varmaan, ketä syytetään vieraannuttamisesta.
Opetetaanko näitä asioita miehille jossain?
Toinen on yhteydessä, mutta sanoo ilmapiirin isän luona olevan kireä. Hän myös taannoin totesi huomanneensa, että isä on todella katkera ihminen.
Todettakoon, että meille tuli ero toisen naisenn vuoksi. Mistä lie mies on sittem katkera.
Niin se tuntuu asiat olevan äidin syytä teki miten vain.
Tämä. Meneppä lapselta kyselemään isiviikosta, että mites siellä ja mites niiden uusi vauva ja mitä vaimolle kuuluu ja mitä siellä puuhasitte ja millaista oli, niin kohta tulee nyxä silmille, että mitä vitt kyttäät meidän elämää, etkö katkera luuuska ole päässyt vieläkään irti entisestä miehestäs.
Eli parempi neutraali suhtautuminen ja antaa lapsen kertoa ihan itse, mitä haluaa. Tenttaamaan ei kannata ruveta.