Olenko paska äiti? Teiniä vaivaa selvästi jokin, mutta ei siitä joko halua tai uskalla minulle avautua. Surettaa!

Vierailija kirjoitti:

Sori tuplaviesti, vanha tablettini temppuilee.

Nyt siis Elisan joulukaupoille, osamaksulla saa. Hopi, hopi.

Eniten ihmetyttää, miksi teini ei uskalla itkeä teidän nähden vaan selvästi peittelee omia tunteitaan. Saako teillä näyttää huonotkin tunteet ilman hössötystä siitä, että mikä on pielessä. Tein nuorena tuota, että itkin vain yksin ollessani, koska kotona ei itkua katsottu hyvällä. Vasta tyttöystävän kanssa oon oppinut itkemään "julkisesti" ja "ilman syytä". Tarkoitan, että tyttöystäväni ei hössötä ja huolehdi heti jos näkee minut surullisena.

M27

Ei teinillä välttämättä mikään ole. Hormonit vain heittelee ja ne aiheuttaa erilaisia tunteita. Samoin kuin naisilla menkat ja vaihdevuodet. 

Jos pidempään vaivaa niin sitten otat puheeksi, mutta ei liian pian. Poika saattaa muuten vain ahdistua.

Kiitos edelleen kaikista viesteistä!

Vaikka suurin osa teistä on neuvonut antaa pojalle omaa tilaa, ehkä kuitenkin yritämme miehen kanssa saada pojan nyt jollekin avautumaan, jos ei meille niin sitten jollekin muulle. Nimittäin nyt mun äidinvaisto sanoo, ettei pojalla oo kaikki hyvin, sillä hänen koko olemus on muuttunut todella radikaalisti muutamassa päivässä. Ennenkin on huonompia päiviä ollut niin kuin kaikilla meillä, mutta poika ei koskaan ole ollut sellainen, että jäisi vellomaan pahaan oloonsa niin kuin nyt. 

Viime yönäkin heräsin vessaan vähän ennen kahta ja teinin huoneessa oli vielä valot päällä. Ikinä ei normaalisti niin myöhään valvo. Joskus kolmen aikaan kolisteli vielä keittiössä ja vessassa. Eilen illalla myös kun katsottiin miehen kanssa leffaa, poika tuli huoneestaan hakemaan syötävää. Ei sanonut mitään, mutta näytti todella surulliselta ja väsyneeltä. Itsekään en siinä tilanteessa viitsinyt sanoa mitään, ettei teinille tule tunne, että tungettelisin liikaa. 

En saanut itsekään yöllä kunnolla unta, kun mietin poikaa. Toivottavasti kyse on vain hormonien heittelemisestä tai sydänsuruista, mutta toisaalta en voi olla ajattelematta niitä pahempiakin skenaarioita, joita yöllä tuli mieleen. Ei todellakaan ole kiva nähdä omaa lastaan noin itkuisena ja surkeana koko ajan.

Tsemppiä kaikille muillekin, jotka kamppailette samanlaisten ongelmien kanssa. Lupaan kertoa, että miten tilanne täällä etenee, jos jotain selviää. Ehkä siitä on jollekin muullekin apua tai edes vertaistukea.

Ja sinulle vielä, joka kysyit, että saako meillä näyttää negatiivisia tunteita, niin kyllä saa! Itse olen todella herkkä enkä ole sitä ikinä mieheltäni tai lapsiltani peitellyt. Pojatkin ollaan kasvatettu siihen, että tunteet saa ja pitää näyttää.  Meillä saa myös itkeä ja olla vihainen, mutta anteeksi pitää pyytää jos toista loukkaa. En siis usko, että kyse olisi siitä, ettei poika uskaltaisi näyttää pahaa oloaan ja siksi sulkeutuisi. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, joten kiitos tästäkin näkökulmasta! :)

ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos edelleen kaikista viesteistä!

Vaikka suurin osa teistä on neuvonut antaa pojalle omaa tilaa, ehkä kuitenkin yritämme miehen kanssa saada pojan nyt jollekin avautumaan, jos ei meille niin sitten jollekin muulle. Nimittäin nyt mun äidinvaisto sanoo, ettei pojalla oo kaikki hyvin, sillä hänen koko olemus on muuttunut todella radikaalisti muutamassa päivässä. Ennenkin on huonompia päiviä ollut niin kuin kaikilla meillä, mutta poika ei koskaan ole ollut sellainen, että jäisi vellomaan pahaan oloonsa niin kuin nyt. 

Viime yönäkin heräsin vessaan vähän ennen kahta ja teinin huoneessa oli vielä valot päällä. Ikinä ei normaalisti niin myöhään valvo. Joskus kolmen aikaan kolisteli vielä keittiössä ja vessassa. Eilen illalla myös kun katsottiin miehen kanssa leffaa, poika tuli huoneestaan hakemaan syötävää. Ei sanonut mitään, mutta näytti todella surulliselta ja väsyneeltä. Itsekään en siinä tilanteessa viitsinyt sanoa mitään, ettei teinille tule tunne, että tungettelisin liikaa. 

En saanut itsekään yöllä kunnolla unta, kun mietin poikaa. Toivottavasti kyse on vain hormonien heittelemisestä tai sydänsuruista, mutta toisaalta en voi olla ajattelematta niitä pahempiakin skenaarioita, joita yöllä tuli mieleen. Ei todellakaan ole kiva nähdä omaa lastaan noin itkuisena ja surkeana koko ajan.

Tsemppiä kaikille muillekin, jotka kamppailette samanlaisten ongelmien kanssa. Lupaan kertoa, että miten tilanne täällä etenee, jos jotain selviää. Ehkä siitä on jollekin muullekin apua tai edes vertaistukea.

Ja sinulle vielä, joka kysyit, että saako meillä näyttää negatiivisia tunteita, niin kyllä saa! Itse olen todella herkkä enkä ole sitä ikinä mieheltäni tai lapsiltani peitellyt. Pojatkin ollaan kasvatettu siihen, että tunteet saa ja pitää näyttää.  Meillä saa myös itkeä ja olla vihainen, mutta anteeksi pitää pyytää jos toista loukkaa. En siis usko, että kyse olisi siitä, ettei poika uskaltaisi näyttää pahaa oloaan ja siksi sulkeutuisi. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, joten kiitos tästäkin näkökulmasta! :)

ap

Jos otatte puheeksi teinin kanssa tämän asian, niin edelleen neuvoisin nostamaan sen esiin vain kerran ja sanoisin, että kaikesta saa tulla puhumaan milloin vain. Tai jos ei minulle halua sanoa, niin sitten jollekin muulle, koska näen, että hänellä on paha olla. Jäisin hetkeksi istuskelemaan teinin luokse, mutta jos ei sanoisi mitään, lähtisin pois ja osoittaisin hänelle, että hänellä on oikeus omaankin tilaan.

Ja jos teini avautuu, niin lupautuisin olla levittelemättä asiaa eteenpäin. Luottamus on näissä asioissa keskeistä.

En ehkä vetäisi heti noin synkkiä johtopäätöksiä siitä, jos teini kerran valvoo myöhempään. Mun teinit valvoo joka viikonloppu yli puolen yön eikä heillä oo mikään hätänä. Toisaalta itehän lapsesi tunnet ja jos käytös on hänelle epätyypillistä ja tiedät, että teillä on niin hyvä luottamus toisiinne, että voitte puhua, niin mikä ettei. 

Vaikutat kuitenkin huolehtivalta mutta ehkä liian tuppautuvalta, joten kannattaa varoa. Kaikesta ei halua kertoa äidille tai isälle. Ei välttämättä edes ystävälle. Teinillä saattaa olla jo joitain herkkiä suhdekuvioita, joista ei halua muille kertoa. 

Onpa tullut paljon viestejä, että teini pitäisi jättää rauhaan. Itse ajattelen aikalailla päinvastoin. Mulla kolme lasta, joista kaksi jo täysi-ikäisiä. Kokemukseni mukaan teinit ei usein saa kerrottua heti kysyttäessä mikä vaivaa.

Ainakin minä kyllä huomaan, koska tilanne oikeasti vaatii sinnikästä puuttumista. Kun huomaa, että nyt on erikoista käytöstä, pitää se tilanne saada auki. Mielestäni ei voi jättää nuorta selviytymään yksin. On vanhemman velvollisuus selvittää asia ja antaa tai hommata nuorelleen apua. Joskus se voi vaatia sinnikkyyttä.

Mun lapsi muuttui myös kiukkuiseksi ja vaisuksi. Muutaman kerran kysyin ohimennen mikä vaivaa. Vastauksen, että ei mikään. Tämähän ei selkeästi ollut totta. Lopulta menin huoneeseensa, kerroin että olen huolissani ja näen, että joku vaivaa. Sanoin, että olen täällä niin kauan kun asia selviää, koska hän on mulle niin rakas enkä halua hänen voivan huonosti. Sinnikkyys on joka kerta vastaavanlaisessa tilanteessa palkittu ja lopulta nuori on kertonut mikä vaivaa. Yhdessä olemme sitten miettineet mitä voisi tehdä ja nuori on ollut todella helpottunut saatuaan kerrottua asian.

Summasummarum, mielestäni vanhempia kiinnostaa liian vähän puuttua teinilastensa elämään. Pidetään normaalina sitä, että nuori lukkiutuu kokonaan. Ei se ole normaalia, vaan silloin nuori on vailla tukea. Tietenkin pitää antaa tilaa jossain määrin ja valita taistelunsa.

Jos teiniä nukuttaa niin annat nukkua pitkään. Etenkin kun on valvonutkin myöhään. Voi olla, että menee sillä tuo alakulokin ohi.  

Voihan se olla, että on viime aikoina nukkunut vähemmän ja ollut siksi hiljaisempi kuin yleensä, siihen viittaisi tuo välinpitämättömyys ja sulkeutuneisuus. Itse tulen ainakin helposti alakuloiseksi väsyneenä ja kaikki asiat tuntuu silloin niin raskailta. Onko teinillä ollut stressiä?

Mun yhdeksäsluokkalaisella meni keväällä poikki poikaystävänsä kanssa ja oli ihan samanlainen. Tiesin kyllä erosta heti, kun tyttö siitä melkein heti kertoi. Jos en olisi tiennyt olisin minäkin huolestunut. Äidinvaisto toimii aina, joten luota siihen!

Kuulostat hyvältä äidiltä! 

Vierailija kirjoitti:

Onpa tullut paljon viestejä, että teini pitäisi jättää rauhaan. Itse ajattelen aikalailla päinvastoin. Mulla kolme lasta, joista kaksi jo täysi-ikäisiä. Kokemukseni mukaan teinit ei usein saa kerrottua heti kysyttäessä mikä vaivaa.

Ainakin minä kyllä huomaan, koska tilanne oikeasti vaatii sinnikästä puuttumista. Kun huomaa, että nyt on erikoista käytöstä, pitää se tilanne saada auki. Mielestäni ei voi jättää nuorta selviytymään yksin. On vanhemman velvollisuus selvittää asia ja antaa tai hommata nuorelleen apua. Joskus se voi vaatia sinnikkyyttä.

Mun lapsi muuttui myös kiukkuiseksi ja vaisuksi. Muutaman kerran kysyin ohimennen mikä vaivaa. Vastauksen, että ei mikään. Tämähän ei selkeästi ollut totta. Lopulta menin huoneeseensa, kerroin että olen huolissani ja näen, että joku vaivaa. Sanoin, että olen täällä niin kauan kun asia selviää, koska hän on mulle niin rakas enkä halua hänen voivan huonosti. Sinnikkyys on joka kerta vastaavanlaisessa tilanteessa palkittu ja lopulta nuori on kertonut mikä vaivaa. Yhdessä olemme sitten miettineet mitä voisi tehdä ja nuori on ollut todella helpottunut saatuaan kerrottua asian.

Summasummarum, mielestäni vanhempia kiinnostaa liian vähän puuttua teinilastensa elämään. Pidetään normaalina sitä, että nuori lukkiutuu kokonaan. Ei se ole normaalia, vaan silloin nuori on vailla tukea. Tietenkin pitää antaa tilaa jossain määrin ja valita taistelunsa.

Minä komppaan kyllä tätä. Jos omassa lapsessa tapahtuisi noin huomattava muutos niin puristaisin asian ulos jollain konstilla. Jotainhan on selvästi vialla, eikä kyllä kuulosta miltään sydänsuruilta. Kiusaaminen, jollain asialla kiristäminen tulee mieleen. Huumeet muuttavat käytöstä mutta ehkä olisi muitakin merkkejä. Siihen kyllä liittyy lintsaaminen ja vetäytyminen.

Jotain on pahasti vialla. Itse en himmailisi vaan sanoisin että näen että jotain on tapahtunut ja nyt selvitetään asia vaikka mikä olisi.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos edelleen kaikista viesteistä!

Vaikka suurin osa teistä on neuvonut antaa pojalle omaa tilaa, ehkä kuitenkin yritämme miehen kanssa saada pojan nyt jollekin avautumaan, jos ei meille niin sitten jollekin muulle. Nimittäin nyt mun äidinvaisto sanoo, ettei pojalla oo kaikki hyvin, sillä hänen koko olemus on muuttunut todella radikaalisti muutamassa päivässä. Ennenkin on huonompia päiviä ollut niin kuin kaikilla meillä, mutta poika ei koskaan ole ollut sellainen, että jäisi vellomaan pahaan oloonsa niin kuin nyt. 

Viime yönäkin heräsin vessaan vähän ennen kahta ja teinin huoneessa oli vielä valot päällä. Ikinä ei normaalisti niin myöhään valvo. Joskus kolmen aikaan kolisteli vielä keittiössä ja vessassa. Eilen illalla myös kun katsottiin miehen kanssa leffaa, poika tuli huoneestaan hakemaan syötävää. Ei sanonut mitään, mutta näytti todella surulliselta ja väsyneeltä. Itsekään en siinä tilanteessa viitsinyt sanoa mitään, ettei teinille tule tunne, että tungettelisin liikaa. 

En saanut itsekään yöllä kunnolla unta, kun mietin poikaa. Toivottavasti kyse on vain hormonien heittelemisestä tai sydänsuruista, mutta toisaalta en voi olla ajattelematta niitä pahempiakin skenaarioita, joita yöllä tuli mieleen. Ei todellakaan ole kiva nähdä omaa lastaan noin itkuisena ja surkeana koko ajan.

Tsemppiä kaikille muillekin, jotka kamppailette samanlaisten ongelmien kanssa. Lupaan kertoa, että miten tilanne täällä etenee, jos jotain selviää. Ehkä siitä on jollekin muullekin apua tai edes vertaistukea.

Ja sinulle vielä, joka kysyit, että saako meillä näyttää negatiivisia tunteita, niin kyllä saa! Itse olen todella herkkä enkä ole sitä ikinä mieheltäni tai lapsiltani peitellyt. Pojatkin ollaan kasvatettu siihen, että tunteet saa ja pitää näyttää.  Meillä saa myös itkeä ja olla vihainen, mutta anteeksi pitää pyytää jos toista loukkaa. En siis usko, että kyse olisi siitä, ettei poika uskaltaisi näyttää pahaa oloaan ja siksi sulkeutuisi. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, joten kiitos tästäkin näkökulmasta! :)

ap

Meillä 7. luokkalainen tytär kävi kehoituksestani juttelemassa terveydenhoitajan kanssa ja sai sieltä edelleen ajan perheneuvolaan. Tytär kävi noin 6 kk ajan juttelemassa oman työntekijän kanssa ja me vanhemnat kävimme juttelemassa noin 3 kertaa oman työntekijän kanssa. Saatiin apua. Teinin alkavaa masennusta on hankala erottaa murkkuiän normaaleista myrskyistä.

Teinin ystäväpiirissä oli isoja muutoksia paras kaveri hylkäsi ja monet ystäväpiirin kaverit viiltelivät ja kippasivat surujaan tyttäten kannettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa tullut paljon viestejä, että teini pitäisi jättää rauhaan. Itse ajattelen aikalailla päinvastoin. Mulla kolme lasta, joista kaksi jo täysi-ikäisiä. Kokemukseni mukaan teinit ei usein saa kerrottua heti kysyttäessä mikä vaivaa.

Ainakin minä kyllä huomaan, koska tilanne oikeasti vaatii sinnikästä puuttumista. Kun huomaa, että nyt on erikoista käytöstä, pitää se tilanne saada auki. Mielestäni ei voi jättää nuorta selviytymään yksin. On vanhemman velvollisuus selvittää asia ja antaa tai hommata nuorelleen apua. Joskus se voi vaatia sinnikkyyttä.

Mun lapsi muuttui myös kiukkuiseksi ja vaisuksi. Muutaman kerran kysyin ohimennen mikä vaivaa. Vastauksen, että ei mikään. Tämähän ei selkeästi ollut totta. Lopulta menin huoneeseensa, kerroin että olen huolissani ja näen, että joku vaivaa. Sanoin, että olen täällä niin kauan kun asia selviää, koska hän on mulle niin rakas enkä halua hänen voivan huonosti. Sinnikkyys on joka kerta vastaavanlaisessa tilanteessa palkittu ja lopulta nuori on kertonut mikä vaivaa. Yhdessä olemme sitten miettineet mitä voisi tehdä ja nuori on ollut todella helpottunut saatuaan kerrottua asian.

Summasummarum, mielestäni vanhempia kiinnostaa liian vähän puuttua teinilastensa elämään. Pidetään normaalina sitä, että nuori lukkiutuu kokonaan. Ei se ole normaalia, vaan silloin nuori on vailla tukea. Tietenkin pitää antaa tilaa jossain määrin ja valita taistelunsa.

Minä komppaan kyllä tätä. Jos omassa lapsessa tapahtuisi noin huomattava muutos niin puristaisin asian ulos jollain konstilla. Jotainhan on selvästi vialla, eikä kyllä kuulosta miltään sydänsuruilta. Kiusaaminen, jollain asialla kiristäminen tulee mieleen. Huumeet muuttavat käytöstä mutta ehkä olisi muitakin merkkejä. Siihen kyllä liittyy lintsaaminen ja vetäytyminen.

Jotain on pahasti vialla. Itse en himmailisi vaan sanoisin että näen että jotain on tapahtunut ja nyt selvitetään asia vaikka mikä olisi.

Olen joskus sanonut omalle lapselle, että juuri silloin kuin on töpännyt ja tehnyt jotain typerää ja on peloissaan seurauksista... kannattaa kertoa vanhemmille, jotka voivat tarvittaessa auttaa.

Tämä keskustelu käytiin, kun uutisoitiin teinien lähettämistä kuvista, joilla sitten kiristettiin teinkä.

Kuulostaa kyllä huolestuttavalta tuollainen käyttäytymisen muutos. Selvästi mennyt sukset ristiin kavereiden kanssa, mokannut somessa pahasti, eronnut tai joutunut kiusatuksi. Voi olla myös piilevää masennusta. Nyt ei missään nimessä saa jättää lasta yksin. Tsemppiä keskusteluun!

Jos veljeksillä on hyvät välit, niin saisiko jompikumpi veli (tai vaikka molemmat) jututettua nuorimmaista?

Meillä paha mieli on jaksottaista. Välillä saattaa mennä angstissa viikkoja, joskus on iloisempi. Kun on alakuloinen on vain omissa oloissaan. Ei se kyllä itke, mutta äksyillen ajaa pois. Parempina aikoina saattaa näkyä jopa ruokapöydässä.

En huolestuisi. Kyseessä on varmasti vain vaihe.

Vierailija kirjoitti:

Jos veljeksillä on hyvät välit, niin saisiko jompikumpi veli (tai vaikka molemmat) jututettua nuorimmaista?

Tätä itsekin kokeilisin. Voi olla helpompi kertoa veljelle kuin vanhemmille, etenkin jos on jotain tullut töpättyä. 

Ikävä kyllä tulee mieleen vielä yksi vaihtoehto: onko poika voinut joutua seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, joko netissä tai muualla? Tuollainen todella syvä ahdistus, joka pojasta ilmeisesti huokuu, saattaisi viitata siihen. Toivottavasti on kuitenkin kysymys jostakin lievemmästä!

Noniin, kyllä se niin on, että äidinvaistoon kannattaa luottaa, jos tuntuu että kaikki ei oo kunnossa, niin ei todellakaan oo..

Poika äsken heräsi ja suuntasi suoraan vessaan ja vessasta takaisin omaan huoneeseen. Huikkasin syömään aamupalaa, mutta ei kuulema ollut nälkä. Ooteltiin hetki miehen kanssa ja kyseltiin vanhemmilta pojilta, että onko heillä tietoa, että mistä tää johtuu, mutta kummallakaan ei ollut. 

Mies sitten päätti mennä juttelemaan teinin kanssa. Vähän aikaa ne siellä istuskeli ja mies huikkas mut sinne. Teini sanoi, ettei tiedä haluaako kertoa. Sanottiin, ettei meille oo pakko kertoa, mutta nähdään, että joku vaivaa ja halutaan auttaa, koska rakastetaan. Sanoin, että voidaan ottaa yhteyttä vaikka terkkariin, jos tuntuu, että se olisi pojalle mukavampi. Oltiin hetki hiljaa ja poika purskahti itkuun. Sanoi, ettei saada suuttua.

Näillä lapsilla on ollu kuulema tapana ottaa snäppiin salakuvia toisistaan ja lähetellä niitä kavereille. Oli itsekin tähän syyllistynyt. Sanoi itse aloittaneensa koko jutun. Liikkatunnilla sitten joku kaveri oli saanut loistavan idean ottaa salakuvia pojasta, kun tämä riisui vaatteita suihkua varten (olivat siis menossa uimaan). Tämä kuvan ottaja ei varmaan ollut ajatellut pidemmälle ja lähetti pojastamme alastonkuvan johonkin snäppiryhmään. Alkuun teini oli kuulema itsekin pitäny sitä hauskana juttuna, kunnes oli ymmärtänyt että kuinka monelle se kuva oli mennyt ja ettei siinä ryhmässä ollut vain kavereita. Koulussa kuulema jotkut puolitututkin ovat alkaneet naureskelemaan aina kun näkevät pojan ja se tuntuu teinistä tosi pahalta. On silti kuulema vain esittänyt ettei häntä haittaa ja nauranut mukana, mutta kotona on tullut sitten paha olo. Kukaan ei kuitenkaan kuulemma naura pahantahtoisesti. Silti sanoo, että haluaa vain, että koko asia unohtuis. Tietää, että siitä kuvasta on otettu kuvankaappauksia. Sekin ymmärrettävästi harmittaa ja ahdistaa. 

Selvästi poikaa helpotti kertoa, vaikka ei se helppoa ollut. Pelkäsi, että oltaisiin vihaisia. No ei todellakaan oltu. Nyt pitäisi vielä miettiä, että miten tämä asia saadaan selvitettyä, sillä ei tää näinkään voi jatkua. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Noniin, kyllä se niin on, että äidinvaistoon kannattaa luottaa, jos tuntuu että kaikki ei oo kunnossa, niin ei todellakaan oo..

Poika äsken heräsi ja suuntasi suoraan vessaan ja vessasta takaisin omaan huoneeseen. Huikkasin syömään aamupalaa, mutta ei kuulema ollut nälkä. Ooteltiin hetki miehen kanssa ja kyseltiin vanhemmilta pojilta, että onko heillä tietoa, että mistä tää johtuu, mutta kummallakaan ei ollut. 

Mies sitten päätti mennä juttelemaan teinin kanssa. Vähän aikaa ne siellä istuskeli ja mies huikkas mut sinne. Teini sanoi, ettei tiedä haluaako kertoa. Sanottiin, ettei meille oo pakko kertoa, mutta nähdään, että joku vaivaa ja halutaan auttaa, koska rakastetaan. Sanoin, että voidaan ottaa yhteyttä vaikka terkkariin, jos tuntuu, että se olisi pojalle mukavampi. Oltiin hetki hiljaa ja poika purskahti itkuun. Sanoi, ettei saada suuttua.

Näillä lapsilla on ollu kuulema tapana ottaa snäppiin salakuvia toisistaan ja lähetellä niitä kavereille. Oli itsekin tähän syyllistynyt. Sanoi itse aloittaneensa koko jutun. Liikkatunnilla sitten joku kaveri oli saanut loistavan idean ottaa salakuvia pojasta, kun tämä riisui vaatteita suihkua varten (olivat siis menossa uimaan). Tämä kuvan ottaja ei varmaan ollut ajatellut pidemmälle ja lähetti pojastamme alastonkuvan johonkin snäppiryhmään. Alkuun teini oli kuulema itsekin pitäny sitä hauskana juttuna, kunnes oli ymmärtänyt että kuinka monelle se kuva oli mennyt ja ettei siinä ryhmässä ollut vain kavereita. Koulussa kuulema jotkut puolitututkin ovat alkaneet naureskelemaan aina kun näkevät pojan ja se tuntuu teinistä tosi pahalta. On silti kuulema vain esittänyt ettei häntä haittaa ja nauranut mukana, mutta kotona on tullut sitten paha olo. Kukaan ei kuitenkaan kuulemma naura pahantahtoisesti. Silti sanoo, että haluaa vain, että koko asia unohtuis. Tietää, että siitä kuvasta on otettu kuvankaappauksia. Sekin ymmärrettävästi harmittaa ja ahdistaa. 

Selvästi poikaa helpotti kertoa, vaikka ei se helppoa ollut. Pelkäsi, että oltaisiin vihaisia. No ei todellakaan oltu. Nyt pitäisi vielä miettiä, että miten tämä asia saadaan selvitettyä, sillä ei tää näinkään voi jatkua. 

ap

Tekisin rikosilmoituksen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noniin, kyllä se niin on, että äidinvaistoon kannattaa luottaa, jos tuntuu että kaikki ei oo kunnossa, niin ei todellakaan oo..

Poika äsken heräsi ja suuntasi suoraan vessaan ja vessasta takaisin omaan huoneeseen. Huikkasin syömään aamupalaa, mutta ei kuulema ollut nälkä. Ooteltiin hetki miehen kanssa ja kyseltiin vanhemmilta pojilta, että onko heillä tietoa, että mistä tää johtuu, mutta kummallakaan ei ollut. 

Mies sitten päätti mennä juttelemaan teinin kanssa. Vähän aikaa ne siellä istuskeli ja mies huikkas mut sinne. Teini sanoi, ettei tiedä haluaako kertoa. Sanottiin, ettei meille oo pakko kertoa, mutta nähdään, että joku vaivaa ja halutaan auttaa, koska rakastetaan. Sanoin, että voidaan ottaa yhteyttä vaikka terkkariin, jos tuntuu, että se olisi pojalle mukavampi. Oltiin hetki hiljaa ja poika purskahti itkuun. Sanoi, ettei saada suuttua.

Näillä lapsilla on ollu kuulema tapana ottaa snäppiin salakuvia toisistaan ja lähetellä niitä kavereille. Oli itsekin tähän syyllistynyt. Sanoi itse aloittaneensa koko jutun. Liikkatunnilla sitten joku kaveri oli saanut loistavan idean ottaa salakuvia pojasta, kun tämä riisui vaatteita suihkua varten (olivat siis menossa uimaan). Tämä kuvan ottaja ei varmaan ollut ajatellut pidemmälle ja lähetti pojastamme alastonkuvan johonkin snäppiryhmään. Alkuun teini oli kuulema itsekin pitäny sitä hauskana juttuna, kunnes oli ymmärtänyt että kuinka monelle se kuva oli mennyt ja ettei siinä ryhmässä ollut vain kavereita. Koulussa kuulema jotkut puolitututkin ovat alkaneet naureskelemaan aina kun näkevät pojan ja se tuntuu teinistä tosi pahalta. On silti kuulema vain esittänyt ettei häntä haittaa ja nauranut mukana, mutta kotona on tullut sitten paha olo. Kukaan ei kuitenkaan kuulemma naura pahantahtoisesti. Silti sanoo, että haluaa vain, että koko asia unohtuis. Tietää, että siitä kuvasta on otettu kuvankaappauksia. Sekin ymmärrettävästi harmittaa ja ahdistaa. 

Selvästi poikaa helpotti kertoa, vaikka ei se helppoa ollut. Pelkäsi, että oltaisiin vihaisia. No ei todellakaan oltu. Nyt pitäisi vielä miettiä, että miten tämä asia saadaan selvitettyä, sillä ei tää näinkään voi jatkua. 

ap

Tekisin rikosilmoituksen

Samoin! Teinit ei ihan ajattele toimintansa seurauksia. Tuskin tuokaan kuvan ottanut poika ajatteli syyllistyvänsä rikokseen