Lue keskustelun säännöt.
Olenko paska äiti? Teiniä vaivaa selvästi jokin, mutta ei siitä joko halua tai uskalla minulle avautua. Surettaa!
20.11.2020 |
Taustatietoa: Kyseessä siis energinen kahdeksasluokkalainen poika. Meillä on (ollut) läheiset ja hyvät välit. Aina on poika pystynyt niin minulle kuin miehellekin puhua, jos joku on painanut. Toki myös kaikista mukavista jutuista. Poika on hyvin menevää sorttia ja hänellä on paljon ystäviä. Liikunnallinen on myös ja ennen on syöny kuin hevonen.
Viimesen viikon aikana poika on ollut kuitenkin tosi vetäytynyt ja hiljainen. Meillä on ollut tapana päiväruoalla puhua päivän kuulumiset, mutta nyt poika ei ole puhunut mitään. Huokailee kaikkeen vaan "joo joo". Koulusta tuli viestiä, että poika ei ollut useasta kehotuksesta huolimatta suostunut tekemään tehtäviä. Kun kysyin tuosta, poika sanoi ettei huvittanut. Jätin asian siihen. Eilen jätti menemättä futikseen, vaikka ennen on käyny siellä mielellään. Ei kuulema huvittanu.
Eilen sitten huolestuin kunnolla, kun illalla poika sulkeutui huoneeseensa muutamaksi tunniksi ja kun tuli hakemaan ruokaa näin, että silmät oli itkusta punaiset. Mies kävi juttelemassa pojan kanssa, mutta ei ollut saanut mitään irti. Ei kuulema vaivaa mikään.
Tänään oli lähtenyt kesken päivän kotia. Oli kuulema tullut pää kipeäksi. Kuitenkin kun tulin kotiin, poika voi ihan normaalisti ja sanoi ettei vaan huvittanu mennä musiikkiin. Ruokakaan ei pojalle oikein maistu. Kyselee kyllä, että eikö oo mitään hyvää. Tälläkin hetkellä on yksin huoneessaan. Harmittaa kovin kun selvästi toista joku vaivaa, mutta se ei sitä meille vanhemmille joko halua tai uskalla sanoa.
Meillä on kaksi vanhempaakin poikaa, eikä kumpikaan heistä ole koskaan muuttunut yhtä radikaalisti noin lyhyessä ajassa.
Kommentit (86)
Eihän kyse ole välttämättä edes sydänsuruista! Voihan se olla, että poika on ihastunut. Ei silloin välttämättä ruoka maistu tai koulu kiinnosta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sovi äidin silmille kirjoitti:
Aloittaja älköön lukeko, muille sopii :D
Jos ei ole kiusattu ns. muuten vaan, niin varmaan päässyt tytön sänkyyn mutta homma tullut valmiiksi ennen kuin ehti alkaakaan ja tätä tyttö ei malttanut pitää omana tietonaan.
Samaa itsekin mietin heti kun näin kuvauksen pojasta. Nuo ovat niitä luokan ja koulun coolimpia tyyppejä, joilla ihailijoita riittää. Onhan tilanne voinut eskaloitua seksiin saakka, mutta ei ole poika jännitykseltään voinut luonnolle mitään.
Toisaalta kyseessä voi olla myös joku paljon pienempikin asia, joka tuntuu pojasta nyt täysin maailmanlopulta..
Vierailija kirjoitti:
Oisko pojalla sydänsuruja? Muistan ensimmäiset omat sydänsuruni. Tuntui, että koko maailma loppuu siihen. Jos on kyse tästä niin ei auta kuin aika. Voithan käydä kaupassa ja ostaa jotain pojan lempiherkkua sieltä. Se voi vähän piristää!
Minulle tuli mieleen myös, että jos poika on ekan kerran rakastanut ja ehkä tyttö ei ole kiinnostunut.
Itselläni oli vastaavia oireita, kun kohtasin elämäni rakkauden 15v, luulin, että kuolen, kun hän ei ollut kiinnostunut.
MUiden tavoin pidän sinua hyvänä äitinä ja välität paljon lapsesi hyvinvoinnista, mutta jotkut asiat ovat niin herkkiä, ettei niistä haluta puhua edes vanhemmille, joiden kanssa on aikaisemmin juteltu kaikesta.
OLet läsnä hänelle, ei voi pakottaa puhumaan.
Vierailija kirjoitti:
Antaisin lapun, jossa on lasten/nuorten palvelevien puhelimien numerot. Tuntemattomalle voi olla helpompi kertoa. Esim. poikien puhelin ja mitä niitä onkaan.
Tässä on ap oikeasti järkevä neuvo, jota kannattaa kuunnella jos tilanne jatkuu pitkään. Tai sitten ohjaat kuraattorille juttelemaan. Ei tietysti vielä muutaman viikon perusteella, mutta jos pitkittyy ja teiniä näyttää selvästi joku painavan, mutta ei saa sitä teille sanottua.
Ettei ois tulossa kipeäksi? Vetämättömyys ja ruokahaluttomuus voi johtua siitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse antaisin lapselle omaa tilaa. Antaisin sen olla omassa huoneessa ilman että menisin sinne koko ajan juttelemaan. Teini ei nyt halua yhtään äidin ja isän hössötystä, jos on joku kriisi menossa. Sanoisin kuitenkin, että näen että sua painaa joku ja että aina voi tulla puhumaan mistä vain. Olisin syyllistämättä muutamista lintsaustunneista ja väliin jääneistä treeneistä, mutta jos ne tulee tavaksi ni sitten siihen puuttuisin. Rajat on rakkautta. Olen muiden kanssa samaa mieltä siitä, että oot hyvä äiti! :)
Juttele nyt vaan uudelleen ja uudelleen pojan kanssa.
Oletko sanonut hänelle suoraan, että olet huolestunut ja kysynyt, hArmittaako häntä joku asia? Lähtekää, vaikka kävelylle kahdestaan tai katsokaa, vaikka joku leffa, jos siinä yhteydessä avautuisi sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisenä tulee mieleen, että koulussa on sattunut jotain. Eihän poikaa oo kiusattu? Vaikutat hyvältä ja huolehtivalta äidiltä! :)
Kiitos sanoistasi! :) Kieltämättä käy mielessä, että koulussa olisi jotain sattunut. Kiusaamiseen en (haluaisi) usko, mutta ei sitä voi ikinä tietää.
Itse mietin, että olisiko kavereiden kanssa mennyt suhteet solmuun, mutta sekään ei vaikuta todennäköseltä, kun tällä hetkellä taitaa niiden kanssa pelata.
Toivotaan, että on jokin vaihe vain, eikä mitään vakavampaa!
ap
Netin peliporukat voi olla aivan eri tyyppejä kuin koulukaverit. Onko pojalla kavereita?
Onko mahdollista näyttää tätä ketjua, ja kertoa että olet huolissasi, ja kuuntelet kun, tai jos haluaa puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli tytön kanssa tuota samaa. Eli selvästi jokin asia häntä vaivasi, mutta ei pystynyt siitä meille vanhemmille puhumaan. Sanoin hänelle, että on tarkeää, että hän saa puhuttua huolensa jollekin aikuiselle. Ei sen tarvitse olla äiti eikä isä. Sovittiin, että varataan aika koulupsykologille tai kuraattorille. Terkkarin kautta asia sitten laitettiin hoitumaan. Tyttö sai keskusteluapua, ja elämä helpottui.
Tyttö on nyt 18v, enkä vieläkään tiedä, mistä oli kysymys, mutta koska lupasin tytölle, ettei tarvitse minulle kertoa, en ole sitä edes yrittänyt udella mistään. Minulle on tarkeintä, että lapseni sai apua ongelmaansa, mikä se sitten ikinä olikaan.
Anna pojan olla omassa huoneessaan, kun kerta haluaa. Kyllä se sieltä viikonlopun aikana poistuu, jos kerta sosiaalinen niin vähintään kavereiden luokse. Jos vielä sunnuntaina on sulla olo, ettei pojan mieliala ole parantunut, käy juttelemassa pojalle. Sano, että olet vain huolissasi ja että haluat vain helpottaa hänen oloa. Monesti isoimmat (ja teinien mielestä noloimmat) asiat on sellaisia, joita ei kerrota ja sitten tulee ongelmia, kun niitä ei osata käsitellä.
Mun tyttö oli muutaman päivän tosi kummallinen ja kun viimein puhuttiin asiasta sanoi, että oli tullut ohivuoto ja luokkalaiset oli sen huomanneet. Teini oli päässään suurentanut asian tosi isoksi, mutta heti kun oltiin juteltu yhdessä tytön olo parani tosi paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juttele nyt vaan uudelleen ja uudelleen pojan kanssa.
Tämä lisäsi vain ahdistusta. Ongelmaa korostetaan ja ajatuksiin painetaan, että sinussa on oltava vikaa ja kynnys puhua nousee. Jos olet valehdellut, niin kynnys puhua totta nousee joka kerta kun valehtelet uudestaan. Teinitkin ovat ihmisiä, samanlaisia kuin lapset ja aikuiset. Eikö meistä jokainen ensin yritä ensin ratkaista ongelman itse, ennen kuin hakee apua? Kun on omat keinot käytetty, niin pyydetään apua niiltä, joilta uskotaa. Tärkeintä olisi pysyä luotettavana tukena. Semmoinen, jolle voi aina puhua oli tilanne mikä vain ilman että syyllistää. Teinit vastaavat helposti "tä" tai "hä", mutta kyllä hekin kuulevat, kun kerrotaan, että voi puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei uskalla kertoa teille, kun pelkää että puututte asiaan ja sitten se jokin menee vaan pahemmaksi. Yritä saada hänet luottamaan, että mitään ei tehdä ainakaan niin, että suoraan voidaan kohdistaa poikaan, että on kertonut.
Vai voisiko kyse olla tytöstä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttele nyt vaan uudelleen ja uudelleen pojan kanssa.
Tämä lisäsi vain ahdistusta. Ongelmaa korostetaan ja ajatuksiin painetaan, että sinussa on oltava vikaa ja kynnys puhua nousee. Jos olet valehdellut, niin kynnys puhua totta nousee joka kerta kun valehtelet uudestaan. Teinitkin ovat ihmisiä, samanlaisia kuin lapset ja aikuiset. Eikö meistä jokainen ensin yritä ensin ratkaista ongelman itse, ennen kuin hakee apua? Kun on omat keinot käytetty, niin pyydetään apua niiltä, joilta uskotaa. Tärkeintä olisi pysyä luotettavana tukena. Semmoinen, jolle voi aina puhua oli tilanne mikä vain ilman että syyllistää. Teinit vastaavat helposti "tä" tai "hä", mutta kyllä hekin kuulevat, kun kerrotaan, että voi puhua.
Samaa mieltä! En todellakaan tekisi noin jos kyseessä olisi oma teini. Omakaan ei paljoa puhu, mutta sen minkä örisee saa öristä vapaaehtoisesti. Tuskin tuokaan kirjoittaja joka tuota ehdotti puhuisi pakotetusti vaikka esimiehelleen omista terveysvaivoista. Sama tilanne teinillä. Vielä enemmän ne sulkeutuu, jos niiden asioista liikaa utelee
Älä ainakaan liikaa painosta. Voit kysyä kertaalleen, onko häntä ehkä kiusattu tai onko tapahtunut jotakin ikävää, kun hän vaikuttaa alakuloiselta. Että on se ihan mitä tahansa, noloa tai kiellettyä, hän voi sinulle tai isälleen kerttä, ettekä te tuomitse, mutta aikuisina olette aika hyviä neuvomaan ja ratkomaan asioita. Että hän kertoo, kun on siihen valmis, saa tulla juttelemaan koska haluaa, vaikka keskellä yötä.
Ja sitten jätät asian, etkä jankuta.
Tehkää yhdessä jotakin kivaa perheenä viikonloppuna.
Sinuna unohtaisin myös heti tuollaiset "olen varmaan huono äiti" -jutut. Jos teillä on luottamukselliset välit ja lapsi saa olla heikko ja vihainen ja surullinen eli ilmaista negatiivisia tunteita ilman moitteita, sinä et voi kauheasti enempää. Teini-ikäisellä jo kaverit on tosi tärkeitä ja hänellä on oikeus vähän jo pitää asioita ominaan, ilman että äiti kuvittelee kaiken koskevan itseään.
Älä ainakaan liikaa painosta. Voit kysyä kertaalleen, onko häntä ehkä kiusattu tai onko tapahtunut jotakin ikävää, kun hän vaikuttaa alakuloiselta. Että on se ihan mitä tahansa, noloa tai kiellettyä, hän voi sinulle tai isälleen kerttä, ettekä te tuomitse, mutta aikuisina olette aika hyviä neuvomaan ja ratkomaan asioita. Että hän kertoo, kun on siihen valmis, saa tulla juttelemaan koska haluaa, vaikka keskellä yötä.
Ja sitten jätät asian, etkä jankuta.
Tehkää yhdessä jotakin kivaa perheenä viikonloppuna.
Sinuna unohtaisin myös heti tuollaiset "olen varmaan huono äiti" -jutut. Jos teillä on luottamukselliset välit ja lapsi saa olla heikko ja vihainen ja surullinen eli ilmaista negatiivisia tunteita ilman moitteita, sinä et voi kauheasti enempää. Teini-ikäisellä jo kaverit on tosi tärkeitä ja hänellä on oikeus vähän jo pitää asioita ominaan, ilman että äiti kuvittelee kaiken koskevan itseään.
Itse teinien äitinä vetäisin niistä punaisista itkuisista silmistä sen johtopäätöksen, että kyse on sydänsuruista. Pojan mielestä niin nolo asia, että ei halua vanhemmilleen kertoa. Antakaa pojan olla rauhassa allapäin niin, että hän kuitenkin huomaa ja tuntee, että te välitätte ja rakastatte häntä ehdoitta. Jos pojan alakulo ei mene ohi kohtuullisessa ajassa, niin sitten on syytä puuttua asiaan tarkemmin.
Sori tuplaviesti, vanha tablettini temppuilee.
Aloittaja älköön lukeko, muille sopii :D
Jos ei ole kiusattu ns. muuten vaan, niin varmaan päässyt tytön sänkyyn mutta homma tullut valmiiksi ennen kuin ehti alkaakaan ja tätä tyttö ei malttanut pitää omana tietonaan.