Te jotka luokittelette mt-syistä työkyvyttömät laiskoiksi tai asennevammasiksi..

Ahkera olet 24/7 netissä.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/12127838#comment-66790617

[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 03:26"]

Mutta täytyyhän teidän ap ja kakkonen tajuta, että jonkinlainen asennevamma kuuluu useimpien mielisairauksien oireistoon. Eihön se tietenkään ole näiden sairastuneiden ihmisten syy - sairaus tulee mistä tulee - mutta sairaus johtaa siihen asennenvammaan. Mielenterveysongelmaisen ajattelu kutistuu ja itsekeskeistyy (kai sen on pakko, jotta ihminen jotenkin selviäisi sairautensa keskellä) ja katkeroituu. Ihmiset alkavat kuvitella, että elämä ja maailma ja yhteiskunta ovat heille jotain velkaa. Ja ettei kannata yritää eikä nähdä vaivaa, koska ei sitä ennenkään ole oikeudenmukaisesti palkittu, eikä maailma aio maksaa velkojaan. Mielenterveysongelmaisen itsensä mielestä tämä ei tietenkään ole asenneongelma, vaan ihan kylmä elämän totuus, eikä se heidän mielestään estä heitä paranemasta tai saamasta elämäänsä paremmin haltuunsa, vaan kylmä maailma tekee sen. Tosiasia kuitenkin on, että tämä asennevamma on kuin kuojakapseli, jonka sairas rakentaa psyykensä suojaksi pahaa maailmaaa vastaan ja se saattaa tosiaan hänen tunteitaan ja estää häntä satuttamasta itseään lisää. Samalla se kuitenkin suojaa hänltä kaikelta hyvältäkin, miltä ulkopuolelta voidi tulla ja estää häntä tarttumasta mihinkään, yrittämästä mitään, ottamasta vastaan mitään, luottamasta mihinkään ja sitä kautta parantumastakaan. Tämä kapseli on se, minkä takia terapia tai adhd-coaching ja vastaavat ei tehoa kuin äärimmäisen motivoituneisiin potilaisiin, koska siinäkin pitäisi ensin uskaltaa ottaa se riksi, että terapia ja vastuunotto satuttaa lisää. Moni tarvii jotain lääkettä juuri siihen, että uskaltaa avata kapseliaan.

[/quote]

Huhhuh, olipa aika osuva kuvaus ainakin minun ajattelumaailmaani... Oisko tuo sitten tosiaan sellainen yleinen puolustusmekanismi masentuneilla. Ei uskalleta ottaa riskejä ettei tulisi enää vastoinkäymisiä ja sitten jää ne hyvätkin kokematta... Minuun osui ja upposi, hyvin kiteytit asian. Nyt vain pitäisi uskaltaa lähtemään penkomaan asioita, kohtaamaan ne pelot ja uskaltaa ottaa myös riskejä:)

Ja en minä ainakaan myöskään ketään mitenkään tuomitse, sairaus kuin sairaus, ei siitä voi ihmisiä syyllistää. Maailma on myös ehkä raskaampi paikka ei niin positiiviselle perusluonteeltaan, herkälle ja oikeudenmukaiselle, ajattelevaiselle ihmiselle....

[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 01:56"]

Ette taida olla kovin teräviä? Miettikää et sellasiakin sairauksia on jotka ei näy päällepäin. Olkaa vaan kateellisia raiskauksen uhreille, vaikean lapsuuden kokeneille joilla PSTD, ADHD:ille joille normi jutut on oikeasti vaikeita tai mahdottomia, masentuneille jotka haluavat tappaa itsensä.. Bipoille, joita oli mm. Einstein ja Kurt Kobain jotka eivät olisi koskaan osanneet elää normaalisti mutta onneksi saivat tehdä mitä halusivat.

Olkaa vaan niin saatanan kateellisia ja myrkyttäkää mielenne. Pääasia että käytte duunissa ja osaatte sen pikku puuhanne josta maksatte ah niin kammottavat verot noiden ilkeiden elättien tukemiseen. Nauraisin teille muuten, mutta ootte surullisia tapauksia.

[/quote]

Mee sinäkin oikeisiin töihin äläkä roiku palstoilla!

Ei vaan voi mitään sille että ihmetyttää, kun joku ahistuu aivan simppelissä leipätyössä niin että tulee ylikäymätön stressi eikä jaksa, kun pelkää muita ihan tavallisia ihmisiä ja kuvittelee kaikkien kyttäävän ja odottavan jotain ihme suoriutumista.

[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 06:12"]Ei vaan voi mitään sille että ihmetyttää, kun joku ahistuu aivan simppelissä leipätyössä niin että tulee ylikäymätön stressi eikä jaksa, kun pelkää muita ihan tavallisia ihmisiä ja kuvittelee kaikkien kyttäävän ja odottavan jotain ihme suoriutumista.

[/quote]

Niin minäkin ihmettelen mutta en voi sille mitään. Sen voi yrittää tunkea mielestä pois mutta ongelma on palautumsaika, se ei nykytöissä vaan riitä. Sitten sitä vaan uupuu koska traumatisoitunut ihminen ei kykyne "oppimaan", trauma on psyykessä erillään siitä osasta jolle pystyy puhumaan järkeä. Toisin sanoen kun normaali ihminen tekee jotain jännittävää, se oppii siitä ja seuraavalla kerralla jännittää vähemmän ja lopulta rutinoituu. Traumatisoituneen arki on kuin Elämäni murmelina -elokuva, heräät joka päivä siihen saman jumalan pelkoon asioissa jotka olet tehnyt sata kertaa ja tiedät osaavasi. Jokainen päivä on spelsiaaliponnistus ja siihen vaan uupuu vaikka miten olisi oikea asenne.