Lue keskustelun säännöt.
Onko miehesi ilmaissut suoraan että sinun tulisi laihduttaa?
16.11.2020 |
Onko miehesi kuinka suoraan todennut että sinun tulisi laihduttaa? Ostin perjantaina irtokarkkeja, mieheni totesi että eiköhän se 300 grammaa riitä. Meni viikonloppu piloille.
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on oikeassa. 300g on ihan riittävästi herkuttelua vaikka ei olisi tarvetta edes laihtua.
Huvittavaa kuinka miehen vihjailu lihavalle naiselle on ainoastaan psykopaattista alistamista.
Miksi toisen syömisistä pitäisi mitään vihjailla? Ei toisen vartalo ole sen puolison omaisuutta. Keskity sinä ihan omaan karkkipussiisi, minä keskityn omaani.
Terveysriski luulisi kiinnostavan toistakin.
Se ei kuulu toiselle. Ei edes puolisolle. Jokaisen paino on ihan äärimmäisen henkilökohtainen asia. Sitä paitsi, isompi terveysriski se laihdutus on.
Anteeks mitä? Laihduttaminen on isompi terveysriski?
Niin. Laihduttaminen tosiasiassa johtaa helposti syömishäiriöihin (ks. vaikkapa Minnesota study). Sen sijaan olisi tärkeää keskittyä siihen että saa oikeanlaista ravintoa ja tarpeeksi.
No tietysti, mutta pitääkö nyt tehdä iso ero "laihduttamisen" ja muuten vaan painon pudottamisen välillä? Jos ihminen on ylipainoinen, on syytä pudottaa painoa = laihtua. Onko kaikki nää jotka esim. on nähty pippalaukan tai suurin pudottaja- ohjelmissa sairastuneet syömishäiriöön kun on pitänytkin elää terveellisemmin ja pudottaa painoa eli laihtua? Onhan sekin hyvä tekosyy pysyä ylipainoisena, pelkää että sairastuu syömishäiriöön...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, kun vuosien kotiäitinä olon jälkeen painoin 80kg. Sanoi vielä kun painoin 88kg seuraavan synnytyksen jälkeen. Suutuin ja lihotin itseäni 15kg lisää. Nyt se on hiljaa.
N 34
Nätisti kyllä vihjaili, eka, mutta jokainen kantaa omat kilonsa.
No kyllä san koko ajan kuulla ja mies pettikin sitten ihan laihan fitnessämmän kanssa. No itsekin urheilen ja syön tervellisesti ja ihmettelen ylipainoani. En oikein enempää voi tehdä. Koitan nyt syödä vaan sen verran että jaksaa työt yms. hoitaa mut eipä juuri näytä paino putoavan. Karkkeja tai muuta herkkuja en syö eli sellaisesta ei tule sanomista. Mut muuten tasaisin väliajoin. Ja muokkailee kuvia miltä näyttäisin laihana yms. Laittaa mun naamaa silikoniämmien kroppien tilalle jne. En tiedä kuuluuko pahoittaa mieltä mut kyllä pahoitin. Pettäminen oli valtava kolaus 27 vuoden yhdessä olon jälkeen.
Ei ole koskaan sanonut, vaikka olen hiukan ylipainoinen. Huomauttelu ei ole terveen parisuhteen merkki mielestäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on oikeassa. 300g on ihan riittävästi herkuttelua vaikka ei olisi tarvetta edes laihtua.
Huvittavaa kuinka miehen vihjailu lihavalle naiselle on ainoastaan psykopaattista alistamista.
Miksi toisen syömisistä pitäisi mitään vihjailla? Ei toisen vartalo ole sen puolison omaisuutta. Keskity sinä ihan omaan karkkipussiisi, minä keskityn omaani.
Terveysriski luulisi kiinnostavan toistakin.
Se ei kuulu toiselle. Ei edes puolisolle. Jokaisen paino on ihan äärimmäisen henkilökohtainen asia. Sitä paitsi, isompi terveysriski se laihdutus on.
Anteeks mitä? Laihduttaminen on isompi terveysriski?
Niin. Laihduttaminen tosiasiassa johtaa helposti syömishäiriöihin (ks. vaikkapa Minnesota study). Sen sijaan olisi tärkeää keskittyä siihen että saa oikeanlaista ravintoa ja tarpeeksi.
No tietysti, mutta pitääkö nyt tehdä iso ero "laihduttamisen" ja muuten vaan painon pudottamisen välillä? Jos ihminen on ylipainoinen, on syytä pudottaa painoa = laihtua. Onko kaikki nää jotka esim. on nähty pippalaukan tai suurin pudottaja- ohjelmissa sairastuneet syömishäiriöön kun on pitänytkin elää terveellisemmin ja pudottaa painoa eli laihtua? Onhan sekin hyvä tekosyy pysyä ylipainoisena, pelkää että sairastuu syömishäiriöön...
Laihduttamisessa on kyse pitkälti kontrollista. Siitä, että hallitset tarkasti syömisiäsi saadaksesi aikaan tuloksia. Itselläni se menee helposti syömishäiriön puolelle eli en enää ajattele muuta, vaan laihduttaminen täyttää pään. Saan tyydytystä enemmän itseni kontrolloimisesta kuin varsinaisesta laihtumisesta. Varsinkin puntarilla käyminen on vaikeaa, enkä sitä enää koskaan teekään. Se laukaisee kierteen, jossa ei ole koskaan tyytyväinen. Vielä vähän, ja jos vielä vähän tai no puoli kiloa vielä ja sitten lopetan. Vastapainona kovalle kontrollille, myös repsahtaminen on kovaa ja menen ihan toiseen ääripäähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kyllä san koko ajan kuulla ja mies pettikin sitten ihan laihan fitnessämmän kanssa. No itsekin urheilen ja syön tervellisesti ja ihmettelen ylipainoani. En oikein enempää voi tehdä. Koitan nyt syödä vaan sen verran että jaksaa työt yms. hoitaa mut eipä juuri näytä paino putoavan. Karkkeja tai muuta herkkuja en syö eli sellaisesta ei tule sanomista. Mut muuten tasaisin väliajoin. Ja muokkailee kuvia miltä näyttäisin laihana yms. Laittaa mun naamaa silikoniämmien kroppien tilalle jne. En tiedä kuuluuko pahoittaa mieltä mut kyllä pahoitin. Pettäminen oli valtava kolaus 27 vuoden yhdessä olon jälkeen.
Tuntuu ihan epäuskottavalta tuollainen. Olen pahoillani, jos olet oikeasti tuollaisessa parisuhteessa. Sinuna harkitsisin vakavasti eroa.
Mun mies huomauttelee mun suolan käytöstä. Kaikki pitäisi olla vähäsuolaista ja mautonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä san koko ajan kuulla ja mies pettikin sitten ihan laihan fitnessämmän kanssa. No itsekin urheilen ja syön tervellisesti ja ihmettelen ylipainoani. En oikein enempää voi tehdä. Koitan nyt syödä vaan sen verran että jaksaa työt yms. hoitaa mut eipä juuri näytä paino putoavan. Karkkeja tai muuta herkkuja en syö eli sellaisesta ei tule sanomista. Mut muuten tasaisin väliajoin. Ja muokkailee kuvia miltä näyttäisin laihana yms. Laittaa mun naamaa silikoniämmien kroppien tilalle jne. En tiedä kuuluuko pahoittaa mieltä mut kyllä pahoitin. Pettäminen oli valtava kolaus 27 vuoden yhdessä olon jälkeen.
Tuntuu ihan epäuskottavalta tuollainen. Olen pahoillani, jos olet oikeasti tuollaisessa parisuhteessa. Sinuna harkitsisin vakavasti eroa.
mietin myös onko normaalia mut hänen mielestä hauskaa ja laittaa itseäänkin esim. eokuvahahmojen kroppiin. Mut jotenkin silti loukkaa. Painonhuomauttelusta en pahastu koska tottahan se on, olen ylipainoinen ja lihonnut. Ja lihonnut paljonkin siitä kun tavattaankin kun silloin olin vielä lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, melkein kaikki miehet, joiden kanssa olen seurustellut tai joita olen tapaillut.
Tuntuu pahalta, kun sanotaan suoraan. Ei ole auttanut. En pysty laihtumaan, jos olen onneton. Syön pitääkseni itseni tyytyväisenä. En ole vuosikausiin kokenut valtavaa onnen kipinää, kaikki on tasaista.Mulla on sama, että sinkkuna (ja yksinäisenä) sitä haen lohtua syömisestä kun taas ihan vaan jo ihastuneena alan syödä paremmin ja kaikki herkuttelu jää pois. Mulla siis menee niin päin että laihdun ihastuneena/rakastuneena/suhteessa ja lihon yksinollessa.
Mutta niin vaan viimeisinkin ihastus kysyi "viattomasti ohimennen" parin kolmen kuukauden tapailun jälkeen että enkö mä harrasta ollenkaan mitään ryhmäliikuntaa tai salilla käyntiä..? Kyllä siitä tuli harvinaisen selväksi taas kerran että kroppani ei ollut hänellekään mieleen vaikka olin sen tapailun aikana laihtunut reilun viisi kiloa käytännössä ihan itsestään ja olin alkanut taas hölkkäämään osan lenkeistäni..
Enkä siis ole mikään jätti-iso vaan 161/86 ja tässä painoni tuntuu jumittavan ikisinkkuna vuodesta toiseen.
Tuntuu ettei niille mikään kelpaa. Olen 162/62 ja ollut tapailukumppanien mielestä liian lihava. Tietenkin olen lopettanut jutut siihen paikkaan, mutta sanat on jo sanottu. Juu en ole superhoikka ja vatsani muoto on luonnostaan kumpu, ei litteä vaikka painoa ei ole tuon enempää... No nyt olen aloittanut treenaamisen painoilla ja pistän itseni viimeinkin kuosiin. Miestä tosin en edes yritä löytää. Ikisinkkuna mennään kun en kuitenkaan kelpaa. N36
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On sanonut monestikin, että voisit laihduttaa, kun olit aiemmin niin hoikka, mutta olenkin lihonut kymmenvuotisen parisuhteen aikana yli 10 kiloa. Puolustauduin sillä, että ei voi olettaa minun olevan kolmekymppisenä enää yhtä laiha kuin 20-vuotiaana (jolloin olin siis oikeasti laiha). Kun kävimme seurustelemaan, painoin alimmillani 62kg, mutta valtaosan ajasta paino pyöri siinä 65 kilon tienoilla. Olen 172cm pitkä. Sittemmin lihoin niin, että painoin ennen raskautta 76kg.
Siis sitä painoa tulee jotenkin automaattisesti kilo/vuosi?
20 ja 30 vuotiaalla ei ole mitään eroa. Minä olen yli 40v ja painan saman verran kuin 20 vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, melkein kaikki miehet, joiden kanssa olen seurustellut tai joita olen tapaillut.
Tuntuu pahalta, kun sanotaan suoraan. Ei ole auttanut. En pysty laihtumaan, jos olen onneton. Syön pitääkseni itseni tyytyväisenä. En ole vuosikausiin kokenut valtavaa onnen kipinää, kaikki on tasaista.Mulla on sama, että sinkkuna (ja yksinäisenä) sitä haen lohtua syömisestä kun taas ihan vaan jo ihastuneena alan syödä paremmin ja kaikki herkuttelu jää pois. Mulla siis menee niin päin että laihdun ihastuneena/rakastuneena/suhteessa ja lihon yksinollessa.
Mutta niin vaan viimeisinkin ihastus kysyi "viattomasti ohimennen" parin kolmen kuukauden tapailun jälkeen että enkö mä harrasta ollenkaan mitään ryhmäliikuntaa tai salilla käyntiä..? Kyllä siitä tuli harvinaisen selväksi taas kerran että kroppani ei ollut hänellekään mieleen vaikka olin sen tapailun aikana laihtunut reilun viisi kiloa käytännössä ihan itsestään ja olin alkanut taas hölkkäämään osan lenkeistäni..
Enkä siis ole mikään jätti-iso vaan 161/86 ja tässä painoni tuntuu jumittavan ikisinkkuna vuodesta toiseen.
Tuntuu ettei niille mikään kelpaa. Olen 162/62 ja ollut tapailukumppanien mielestä liian lihava. Tietenkin olen lopettanut jutut siihen paikkaan, mutta sanat on jo sanottu. Juu en ole superhoikka ja vatsani muoto on luonnostaan kumpu, ei litteä vaikka painoa ei ole tuon enempää... No nyt olen aloittanut treenaamisen painoilla ja pistän itseni viimeinkin kuosiin. Miestä tosin en edes yritä löytää. Ikisinkkuna mennään kun en kuitenkaan kelpaa. N36
Muakin aina sanottiin liian lihavaksi suhteeseen, kun olin 62kg. Olen myös 162cm.
Nyt en edes saisi uutta miestä mitenkään.
T vastaaja nro 63
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On sanonut monestikin, että voisit laihduttaa, kun olit aiemmin niin hoikka, mutta olenkin lihonut kymmenvuotisen parisuhteen aikana yli 10 kiloa. Puolustauduin sillä, että ei voi olettaa minun olevan kolmekymppisenä enää yhtä laiha kuin 20-vuotiaana (jolloin olin siis oikeasti laiha). Kun kävimme seurustelemaan, painoin alimmillani 62kg, mutta valtaosan ajasta paino pyöri siinä 65 kilon tienoilla. Olen 172cm pitkä. Sittemmin lihoin niin, että painoin ennen raskautta 76kg.
Siis sitä painoa tulee jotenkin automaattisesti kilo/vuosi?
20 ja 30 vuotiaalla ei ole mitään eroa. Minä olen yli 40v ja painan saman verran kuin 20 vuotiaana.
Kaikki ei ole niinkuin sinä. Minä painoin 14v 84 kiloa ja 15v 58 kiloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä san koko ajan kuulla ja mies pettikin sitten ihan laihan fitnessämmän kanssa. No itsekin urheilen ja syön tervellisesti ja ihmettelen ylipainoani. En oikein enempää voi tehdä. Koitan nyt syödä vaan sen verran että jaksaa työt yms. hoitaa mut eipä juuri näytä paino putoavan. Karkkeja tai muuta herkkuja en syö eli sellaisesta ei tule sanomista. Mut muuten tasaisin väliajoin. Ja muokkailee kuvia miltä näyttäisin laihana yms. Laittaa mun naamaa silikoniämmien kroppien tilalle jne. En tiedä kuuluuko pahoittaa mieltä mut kyllä pahoitin. Pettäminen oli valtava kolaus 27 vuoden yhdessä olon jälkeen.
Tuntuu ihan epäuskottavalta tuollainen. Olen pahoillani, jos olet oikeasti tuollaisessa parisuhteessa. Sinuna harkitsisin vakavasti eroa.
mietin myös onko normaalia mut hänen mielestä hauskaa ja laittaa itseäänkin esim. eokuvahahmojen kroppiin. Mut jotenkin silti loukkaa. Painonhuomauttelusta en pahastu koska tottahan se on, olen ylipainoinen ja lihonnut. Ja lihonnut paljonkin siitä kun tavattaankin kun silloin olin vielä lapsi.
Minusta reaktiosi on terve, kun loukkaannut silloin kun sinua loukataan. Niin kuuluukin tapahtua. Se ei ole normaalia ja hyväksyttävää, että puolisoa voi loukata ulkonäköön liittyvissä asioissa. Kenellekään muullekaan ei saa huomautella painosta ja ulkonäöstä, miksi sitten pitäisi saada pahoittaa sen kaikkein rakkaimman mieli?
En ymmärrä sitä, että läheisessä suhteessa ollaan loukkaavampia kuin kaukaisemmassa tai onhan niitä tietysti sellaisiakin, jotka huutelevat kadulla muille törkeyksiä, mutta kuitenkin yleensä huonoa käytöstä hillitään vieraiden läsnäolessa. Vielä tarkempi pitäisi mielestäni olla läheisten loukkaamisen varomisessa, jos aikoo elää hyvässä suhteessa jatkossakin. Tahallaan loukkaaminen kertoo, että jotenkin haluaa painaa alas toista henkisesti. Ehkä asiasta pitäisi sanoa, että miksi haluat loukata minua. Törkeään käytökseen ei kannata turtua ja tottua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, olin 167 cm ja 65 kg ja mies haukkui maanrakoon, että olen niin hirveä läski, ettei kanssani voi harrastaa seksiä. Eipä minuakaan sen jälkeen enää haluttanut hänen kanssaan. Laihdutin ja menin kuntosalille, jossa ihastuin uuteen mieheen.
Exän olisi pitänyt tykätä punkerosta, mikset voinut exää varten laihduttaa?
Olen eri, mutta kyllä vaimonsa ulkonäön haukkujalla on paljon suurempi vika kuin ylipaino, josta pääsee eroon laihduttamalla.
On sanonut. Sanoin, että laihdutan heti kun noi sun kilot on karistettu. Ei ole kommentoinu sittemmin.
Ei, se on valinnut fiksumman tien ja enemmänkin kannustaa liikkumaan. Itse, kun manailen painoani, niin antaa ihan esim. hyviä neuvoja ja teki mulle jopa juoksuohjelman, kun pyysin sekä lähtee yhdessä lenkille. Mulle riittäs 5 kg pudotus, mutta ne on kilot on tiukassa. Ihan oon toki normaalipainoinen, mutta kaukana timmistä.
On sanonut ja rumasti onkin. Silti haluaa seksiä ihan koko ajan, ja pyytää, että otan paidan pois päältä. Jos otan, saattaa parin viikon päästä taas haukkua, mutta suuttuu, kun kieltäydyn sen johdosta ottamasta paitaa pois. Mies on ihan sekopää. Huutaa, ettei itsekään tiedä mitä haluaa. Katselee pakkomielteisesti netistä muokkattuja kuvia *ornomalleista valtavine silikonirintoineen. Sanoo, että tietää niiden olevan muokattuja ja epärealistisia, mutta sitten taas parin päivän päästä on saattanut unohtaa koko asian ja vaatiikin multa samaa. Huoh.
Muistelee myös sitä kun painoin yhdessä vaiheessa liki 100 kiloa. Joo, niin painoin, masennuksen seurauksena, mutta kun en enää paina, niin en ymmärrä miksi sitä pitää muistella ja siitä mulle suuttua nyt vielä kun olen laihtunut.
Mulla on hyvä kunto, harrastan paljon liikuntaa, ylipainoa on vielä jonkun verran, mutta olen terve. Mies on ihan rapakunnossa, eikä jaksa edes kävelylle mun kanssa lähteä, ei pysy mun tahdissa yhtään.
Nyt meillä on seksi loppunut jo kokonaan. En enää jaksa stressata sitä, milloin mies taas muuttuu kuin toiseksi persoonaksi ja alkaakin rähjätä siitä miten taas sängyssä ällötti, vaikka siinä välissä on vuolaasti kehunut. Kuten sanoin, ihan seinähullu äijä. Sivupersoona?
Itse muistan jostain syystä tosi hyvin että oon 22-vuotiaana kun olen ollut tuhdimmillani painanut about 7-8kg enemmän kuin nyt 56-vuotiaana.