Myyjä Linda Väyrynen, 23, tuntee häpeää, kun tutut kyselevät aikooko hän hakea oikeita töitä.

Sitten leikkaussalihoitaja valittaa että reilu kolme donaa ei riitä laskuihin. Ei kai kun tuhlaa

Joku trollipahanen yrittää väntää keskustelua sivuraiteille, säälittävin tuloksin.

Kassatyö on todella arvostettu ammatti. Ei ole mikään pakko kouluttautua minnekään muualle, jos viihtyy työssään ja siitä saa palkkaa.

I feel you Linda. Oon itse 30 v., mutta lapsenkasvoinen duunari. Koko ajan kysellään:

”Mitä opiskelet/oletko opiskelija?”

”Onko tämä kesätyö?”

”Oletko harjoittelussa täällä?”

”Mitä aiot isona?”

Itselleni ei tule ikinä mieleenkään kysellä joltain kaupankassalta, miksi hän tekee työtään ja tähtääkö ”korkeammalle”. Asiahan ei kuulu mulle YHTÄÄN.

Olen ollut kaupoissa töissä 10 vuotta, joista neljä viimeistä esimiehenä. Edelleen kysellään, eikä todellakaan vaan tutut vaan ystäviä ja sukulaisia myöten ihmetellään, joko olen keksinyt mitä haluaisin oikeasti tehdä, olenko hakenut opiskelupaikkoja, eihän tuo mikään loppuelämän ammatti voi olla... Kaikki saamani ylennykset on kuitattu jollain "aijaa, no sepä kiva" kommentilla. Järki sanoo, että pitäisi olla ylpeä itsestään, mutta vaikeaa on, kun työtäni ei edelleenkään tunnuta pitävän kunnollisena. Siskoni, joka on valmistunut yliopistosta on tehnyt alansa töitä lyhyinä pätkinä osa-aikaisena, muuta ei ole tarjolla. Häneltä en ole kertaakaan kuullut kysyttävän, mitä oikeasti tulevaisuudessa aikoo. Olemme puhuneet avoimesti rahasta ja vaikka hän tekisi työtään täysipäiväisesti, minun palkkani olisi parempi. Minkä ihmeen takia minä olen meistä se jolta penätään tulevaisuuden suunnitelmia? Ainiin, koska olen kaupassa töissä.

Mua itseäni ärsyttää kans tämä suoritusyhteiskunta. Piti aikoinaan mennä lukioon, vaikken ollut mitään lukijatyyppiä. Sukulaiset käski tai antoi sellaisen kuvan että on noloa mennä amikseen. Piti mennä yliopistoonkin. Opinnot vähän venähti. En koskaan silti saanut oman alan töitä. Ajauduin vain sellaiseen työttömyyden kierteeseen. Olisinpa vain nuorena mennyt sinne amikseen. Olisin varmasti saanut töitä, koska olin reipas tekemään käytännön hommia. Lukeminen ei vaan nappaa ja on puuduttavaa, vaikka älyä pitäis ainakin Mensan virallisen testin mukaan olla. Terveyskin ois varmasti paljon paremmassa jamassa, jos ois ollut työterveys ja ois saanut kaikkiin vaivoihin hoidon heti alkuunsa ennen kuin ne paheni. Olisin takuulla monin tavoin onnellisempi, jos olisin vain mennyt amikseen.

Olen lähihoitaja, vanhuspuolella. Häpeän työtäni. En kehtaa sanoa, että hoidan dementikkoja. Tunnen olevani alinta kastia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monelaista sitä saa lukea, kun vanhaksi elää.

Ennen vanhaan, oli suuri saavutus jos pääsi kyläkauppaan töihin, ja jos pääsi kirkonkylän kauppaan niin se olit tosi arvostettavaa.

Missä vaiheessa tämä yhteiskunta on kääntynyt lähes kokonaan ympäri, kun jo rehellistä työtä pitää hävetä?

Ja kun suurin osa nuorista tytöistä ja pojista ovat vielä niin kohteliaita ja ystävällisiä niissä kauppahommissaan, kyllä autetaan tarvittaessa ja aina kassalloilla tervehditään.

Kyllä omat vanhempani jo viime vuosituhannella osasivat pelotella, että jos en saa hyviä arvosanoja, tulee minusta vain kaupankassa. Kaupankassa, lähihoitaja tai siivooja ovat kaikki tärkeitä/tarpeellisia ammatteja. Suurimmalla osalla väestöä on kapasiteettia myös haastavampiin tehtäviin ilman, että työnteko olisi raskasta, ainoastaan vähemmän turhauttavaa ja paremmin palkattua kuin kaupan-, sote- tai siivousalan hierarkian pohjalla. Siksi yleensä harva ihminen hakeutuu noihin töihin loppuelämäksi jos on itsetuntoa, ajatus että itseään kannattaa haastaa vähän enemmän. Osa downshiftaa ja se on ok. Työ kaupassa voi tuntua monipuoliselta muutaman vuoden. Kun sitä on tehnyt koko elämänsä niin täytyy todella tykätä oman kaupan kantiksista.

Äitini taas sanoi jo tuolloin, että kaikki työ on arvokasta. Mutta äitini onkin oikein viimeisen päälle vanhan kansan kasvatuksen saanut ja erittäin vanhoillinen. Tyytyy vähään ja kuuliaisesti hoitaa kotia. 

Kun ei ole hänellä tietoa paremmasta, niin ei sellaista osaa kaivata eikä ymmärrä. Meidän nuorempien koulutushaaveiluja ei ymmärtänyt eikä ymmärrä vieläkään. 

Itse oli koko elämänsä samassa asiakaspalvelutyössä 40  vuotta.

Itsekin pari ammattia opiskellut ja ikinä en työllistynyt vakituisesti mihinkään. Osa-aikaisia ja tuurauksia ja nollasopimuksia vuodesta toiseen. Lopputulos oli aina työtön. Oma talous ja elämä sekaisin ihan koko ajan. 

Lopulta kyllästyin ja lähdin/pääsin siisvoojaksi. Nyt sitten ollut koko ajan töissä 6 vuotta yhteen putkeen. Sukulaiset/tuttavat jatkuvasti utelevat, "ootsää nyt etsinyt töitä itsellesi" tai "millon sää meinaat lähteä opiskelemaan". ? 

Niin. Olen onnelisempi ja oma talous on hallinassa paremmin, kun koskaan aikaisemmin. Ihanaa olla töissää joka päivä, eikä pelkoakaan työttömäksi jäämisessä! En välitä sukulaisten tyhmistä kommenteista! :D 

Itse siivoojana. Ikää 37. Seuraavat kommentit tulleet tutuiksi vuosien varrella:

"Oletko nyt hakenut töitä"

"Ootsää täällä kesätöissä"

"Mitä sää opiskelet"

"Milloin lähdet opiskelemaan"

"Eiks susta oikeesti olis potentiaalia johonkin muuhunkin työhön"

"Eikö kannattaisi lähteä opiskelemaan"

Itse olen ihan tyytyväinen työhöni ja palkkaani. Ja talous on erittäin hyvin kunnossa. Kyllästynyt tähän maailmaan, missä et ole edes töissä, jos olet joku duunari huonolla palkalla. 

Kyllä noin tyhmään kysymykseen voi vastata, että minusta tulee seuraava pääministeri.

Vierailija kirjoitti:

Se on tämä suoritusyhteiskunta. Koko ajan pitäisi pyrkiä eteenpäin ja "parempaan", vaikka ei edes haluaisi. Itse kuulen bioanalyytikkonakin (laboratoriohoitaja) kommentteja, että mihin ammattiin tähtäät tulevaisuudessa, vaikka tässäkin ammatissa on vaikka mitä opittavaa ja tekijöistä hirveä pula. Ennen oli ihan itsestäänselvää, että osa jää tekemään myös sitä perustason suorittavaa työtä ja se on ihan ok.

Tämän takia toivoisin kaikkien vähättelijöiden kokeilevan noita hommia, mitä vähättelevät. Ei se palkka aina määriydy työn vaatimusten mukaan.

Jos saa täydet työtunnit, kivan työyhteisön ja kohtuullisen palkan niin on hävytöntä kyseenalaistaa kenenkään valintaa työskennellä kaupassa. Eikä aina ole mahdollista vaihtakkaan joten vähemmätkin työtunnit ja pienempikin palkka varmaan käy, kunhan työyhteisö vähintään on mukava. Kun töihin on pääasiassa kiva mennä, niin se on jo paljon.

Vierailija kirjoitti:

Olen lähihoitaja, vanhuspuolella. Häpeän työtäni. En kehtaa sanoa, että hoidan dementikkoja. Tunnen olevani alinta kastia.

Turhaan häpeät. Mä en edes pystyisi sun työhön. En ole mikään superempaattinen enkä kärsivällinen ihminen.

Mun eräs sukulainen opiskelija vaateompelijan tutkinnon peruskoulun jälkeen , mutta ei päivääkään tehnyt niitä töitä vaan hankkinhetimamiksen jälkeen kaksi lasta ja sen jälkeen meni töihin ruokakauppaan ja oli siellä töissä 20v, kunnes opiskeli lähihoitajan tutkinnon. Mutta hän kyllä tienasi ihan hyvin myyjänkin työssä ja sai kasvatettua yksin kolme lasta ja hankki omistusasunnon jne, kun pikkupaikkakunnilla on niin halvat asunnot, että pienilläkin tuloilla pärjää.

Kylyhä sitä kato kaupan kassalta voipi ylentyä vuakka pääministeriksi taikka residentiksi.

Vierailija kirjoitti:

Sitten leikkaussalihoitaja valittaa että reilu kolme donaa ei riitä laskuihin. Ei kai kun tuhlaa

Ne on tyytymättömiä, kun ne vertaa itseänsä siihen kirurgiin.

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa että tuollaisia vähän helpompia suorittavia töitä väheksytään. Vaihtaisin itse johonkin duuniin joka ei seuraa vapaa-ajalle ja uniin omasta ihan hemmetin stressaavasta työstäni jos vaan uskaltaisin. Kesät opiskeluaikana siivoojana ja kassalla on olleet ainoat ajankohdat elämässäni kun olen ollut aidosti stressivapaa.

Mä vaihdoin. Mutta mä näen edelleen painajaisia vanhan työni stressaavista aikatauluista ja ilkeistä työkavereista, jotka joskus jopa piilotti työvälineitä meiltä muilta tai pölli sumeilematta toisten duunit. Näen myös edelleen painajaisia edellisistä paskoista psykopomoistani. Työ oli erittäin kivaa ja just mun unelmaduunia, olin ihan hyväkin ja oikealla alalla, mutta työolosuhteet oli ihan hirvittävät.

Kauniisti sanottuna en ollut tarpeeksi kova alalle.

Kyllä on masentavaksi mennyt tämä muiden elämän kyttääminen ja kyseenalaistaminen. Ensinnäkään sukulaisille tuollaiset aikuisen ihmisen asiat eivät kuulu pätkän vertaa ja toisekseen kuka on mikään sanomaan onko toisen työ arvokasta vai ei?

Kiipijäyhteiskunnan kasvattamat lampaat määkivät kuorossa mantraa, jossa kehotetaan lisäkouluttautumaan enemmän ja enemmän ja kärsimään pahimmassa tapauksessa helvetillisestä kiireestä, paineesta tai myrkyllisestä työyhteisöstä, kunhan titteli kuulostaa hienolta ja lopussa kuolemaan burn outiin. Viis siitä viihtyykö työssä hyvin ja tienaako sillä riittävästi.

Kyseenalaistakaa ihmiset, kyseenalaistakaa. Ennen kaikkea omia valintojanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siivoojana koin olevani vielä alemmin arvostettu kuin myyjänä, olen kokeillut molempia. Siivoojana en ollut edes tervehdyksen arvoinen. Kuitenkin pidin todella paljon työstäni. Moni tuntuu ajattelevan, että "Voi tuota reppanaa, kun ei muuta työtä saa." Syy siivoamiseen ei ollut siinä, ettenkö kykenisi kouluttautumaan "parempaan" ammattiin, työn luonne sopi minulle ja siisteys on aina ollut minulle tärkeää. Siivousfirmat kuitenkin itse savustivat minut ulos alalta mitoittamalla vuosien saatossa siivouskohteiden ajat aivan alakanttiin. Eihän siitä mitään tule, kun pitäisi kaikki tehdä hutiloiden, tai jos teet kaiken kunnolla, saat huudot aikarajan ylittämisestä.

Olen myöhemmin kouluttaunut kahteenkin eri ammattiin, toinen tutkinnoista on korkeakoulutasoinen. Siivoojana voisin kuitenkin olla edelleen, jos työ ei olisi jatkuvaa niska limassa juoksemista. Siivoustyöni aina ollut myös puolisolleni ok, vaikka hän on itse korkeasti koulutettu, opiskellut luonnontieteitä yliopistossa ja valmistunut lääkäriksi. Hän totesi aikoinaan, ettei minun tarvitse hankkia mitään tutkintotodistuksia näyttääkseni älykkyyttäni paperilla, koska hän tietää sen asian muutenkin. Mutta mitenpä saisit yleisellä tasolla menemään tuon ihmisten jakeluun, että matalasti palkatut ja lyhyen koulutuksen vaativat työt ovat myös ihan oikeita töitä, ja ne työt saattavat olla jonkun unelma. Eivätkä nuo työt ole merkki heikkolahjaisuudesta tai siitä, ettei olisi kykyä mihinkään muuhun.

Tää on harmillista, kun sitten sinne alalle jäävät vain ne, jotka esittävät tekevänsä töitä. Vaikka jättikokoiset villakoirat juoksevat vapaina ja valtoimenaan. Kaikki normijärkiset kyllä tajuaa, missä mennään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän ruokakaupan kassan työ ole usein osa-aikaista ihmisille. Peruskoulun jälkeen voit siirtyä kassalle ja siinäkö painaisut eläkeikään? 

Se on monelle osa-aikaista vastentahtoisesti kun ei anneta enempää tunteja!

Mulla on ollut parissakin paikkaa paperilla tosi vähän tunteja, mutta käytännössä melkein koko ajan 5 päivää viikossa töitä.