Mistä tiesit että olet kohdannu oikean?

Mikä nyt sitten on määritelmä sille oikealle? Suuren rakkauteni tapasin jo teini-iässä ja hän oli todellakin elämäni rakkaus, kunnes kuolema erotti. Samoin sain tuntea, että olin myös hänelle se ainoa oikea. Elämä päätti yllättä ikävästi ja viikatemies vei hänet pois luotani. Kypsemmällä iällä arvostin elämänkumppanissa aivan eri asioita kuin keskenkasvuisena teininä, joten toiselle kierrokselle lähtiessä tein perusteellisempaa pohjatyötä tulevaa kumppania etsiessäni. Siinä vaiheessa tiesin, että hän on se oikea, kun minulla on hyvä olo hänen seurassaan. Saan olla oma itseni ja meillä on aina mukavaa yhdessä. Molemmille tämä on loppuelämän suhde.

En tiedä mikä on se oikea.  Olin seurustellut elämässäni muutaman kerran kun tapasin miehen, josta tuntui heti, että tämä on kaikin tavoin juuri sopiva minulle. Olin korviani myöten rakastunut ja niin oli hänkin aluksi. Ja sitten hän jätti minut kuin nallin kalliolle 6 kk seurustelun jälkeen. Kuulemma hänellä vaan fiilis lopahti, ei enää tehnyt mieli olla yhdessä. Olin musertunut ja epäuskoinen.

Menin uhmalla deittiin eron jälkeen kyyneleitä pyyhkien. Heti ensimmäinen mies kenelle kirjoitin, ihastui ja myöhemmin rakastui minuun tulenpalavasti ja hän oli monella tavalla ihan hyvä ja kunnollinen, joten ryhdyin vaan suhteeseen. Nyt olemme olleet monta vuotta yhdessä, hän kohtelee minua kuin kukkaa kämmenellä ja tahtoisi naimisiin. Varmaan jossain vaiheessa menemmekin. En ole kuitenkaan ollut missään vaiheessa häneen samalla tavalla rakastunut kuin tähän aiempaan mieheen.

Ehkä hyväksyn vaan sen, että vahva rakastumisen tunne ei ole tae mistään. Olen kuitenkin kiintynyt ja tottunut nykyiseen mieheeni ja arki sujuu enkä varmaan tule koskaan löytämään toista, joka suunnilleen palvoo maata jalkojeni alla, niin tulen menemään tämän miehen kanssa naimisiin.

Sama huumorintaju, turvan tunne, 100% luotto, puhutaan kaikki asiat. Riidoissa asiat tappelee, ei ihmiset. Ja päälle rajaton rakkaus ja lupaus yhteisestä tulevaisuudesta molemminpuolin.

Kun näin "sen oikean" ensimmäisen kerran, minulta meni "jalat alta", tunsin lievää käsien vapinaa, sekä sydän hakkasi kurkussa. Käsittämätön mielihyvän tunne valtasi koko kehon. En ole koskaan käyttänyt huumeita, mutta ajattelin, että tältäköhän  narkkareista tuntuu, kun heroiini virtaa suoneen. Tämä tapahtui ensimmäisten sekuntien aikana. En usko rakkauteen ensisilmäyksellä, vaan kyse on tietenkin ollut todella suuresta ihastuksesta. Valitettavasti tämä "se oikea" oli sitten kuitenkin minulle se väärä, koska nähdessään minut ensimmäisen kerran hän oli ajatellut minusta salaa, että "hyi h...vetti, mikä akka." Itkin kuin lapsonen hänen peräänsä, kunnes minun oli opittava, ettei aina voi saada kaikkea, mitä haluaa, ja elämä ei aina mene, niinkuin on suunnitellut. Solmin vuosia myöhemmin järkiavioliiton, koska halusin miehen ja lapsia, enkä ole katunut sitä koskaan. Rakkaus ei ollut minua varten. 

Kun selvis, että ollaan koulutukselta kumpikin feronomeja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikea tuoksu.

Kiveshiki?

PH eli pallihiki.

Teillä homoilla vaikuttaisi olevan aika helppoa.

Olisin jo hyvin nuorena halunnut naimisiin. Katselin miehiä joissa tuntui olevan aina jotain vialla. Liian lyhyt olemus, liian pitkä olemus, liian kapeat tai leveät hartiat. En millään tajunnut (enkä tajua vieläkään) mistä ajatukset tulivat. Näin mukavan miehen ja huomasin ajattelevani; liian lyhyt tms.

Sitten eräänä pimeänä syysiltana eteeni käveli täysin tuntematon mies. Vilkaisin, vilkaisin uudestaan. Tajusin että siinä se on. Oikean mittainen, sopivan harteikas. Tutun oloinen. Uskalsin katsoa silmiin. Ystävällinen, hieman hämmästynyt katse. Ilman että tiesin miehestä mitään tiesin löytäneeni sen oikean.

Siinä vaiheessa en tiennyt onko mies varattu, voisiko hän pitää minusta tai minä hänestä. Olo oli kuitenkin varma. Etsintä oli päättynyt.

Nyt ollaan oltu 10 vuotta naimisissa. Tilanne on edelleen sama. Tuntuu kuin olisin tuntenut miehen aina. Mies sanoo samaa. Meillä on hyvä olla yhdessä. Alusta asti olemme rakastaneet toisiamme kuin olisimme löytäneet toisemme uudestaan pitkän eron jälkeen.

Tätä en järjellä ymmärrä mutta ei se mitään.

Vierailija kirjoitti:

Olisin jo hyvin nuorena halunnut naimisiin. Katselin miehiä joissa tuntui olevan aina jotain vialla. Liian lyhyt olemus, liian pitkä olemus, liian kapeat tai leveät hartiat. En millään tajunnut (enkä tajua vieläkään) mistä ajatukset tulivat. Näin mukavan miehen ja huomasin ajattelevani; liian lyhyt tms.

Sitten eräänä pimeänä syysiltana eteeni käveli täysin tuntematon mies. Vilkaisin, vilkaisin uudestaan. Tajusin että siinä se on. Oikean mittainen, sopivan harteikas. Tutun oloinen. Uskalsin katsoa silmiin. Ystävällinen, hieman hämmästynyt katse. Ilman että tiesin miehestä mitään tiesin löytäneeni sen oikean.

Siinä vaiheessa en tiennyt onko mies varattu, voisiko hän pitää minusta tai minä hänestä. Olo oli kuitenkin varma. Etsintä oli päättynyt.

Nyt ollaan oltu 10 vuotta naimisissa. Tilanne on edelleen sama. Tuntuu kuin olisin tuntenut miehen aina. Mies sanoo samaa. Meillä on hyvä olla yhdessä. Alusta asti olemme rakastaneet toisiamme kuin olisimme löytäneet toisemme uudestaan pitkän eron jälkeen.

Tätä en järjellä ymmärrä mutta ei se mitään.

Nää on näitä urbaaneja romanssi legendoja mitä aina lukee netistä. jännä kun näit tapauksia ei ikinä tapaa tai pääse todistamaan oikeassa elämässä vaikka itellänikin on iso suku ja kaveripiiri, olen työn ja koulun takia asunut viidessä eri kaupungissa ja pari vuotta ulkomaillakin 

Olen toista kertaa naimisissa. Ekan kanssa vierähti kaikkineen 15 vuotta, toisen kanssa nyt 20 vuotta. Kumpaakaan en ole rakastanut. Tapasin ekan siis 14-vuotiaana, tuosta kun erosin, puolen vuoden päästä tuli tuo toinen. Nyt mulla ikää kohta 49, ja toivon vain omaa rauhaa. Tämän kanssa nyt olen niin kauan kunnes lapset asuvat omillaan. En jaksa kotia rikkoa. Mä vietän iltani kuulokkeet korvilla ja surffaan netissä. Kuvottaa koko mies. 

Löysin pulssin.

Ei todellakaan tuntunut siltä, että olisimme tunteneet aina! Edelleenkin hän on välillä jännittävä ja yllättävä, luova persoona jonka ajatuksenkulut ihmetyttävät. Hän on omaperäinen ja herkkä. Joskus tyly mutta enimmäkseen lempeä. Ihanan kannustava ja taas-arvoinen. Tekee kaikkia kotitöitä luontevasti. Ihastuin aluksi hänen komeaan poppari ulkonäköönsä. Nyt olemme olleet yhdessä 36 vuotta. Koettu monia vastoinkäymisiä ja suruja. Riittävästi ilojakin. Ulkonäkömme ovat mitä ovat lähes 60 vuotiailla mutta voin sanoa että rakkaudessa meillä on ollut onnea.

"Ensimmäistä rakkautta luulee aina viimeiseksi, ja viimeistä ensimmäiseksi."

Tämä piti paikkansa omalla kohdallani.

Hänen kanssaan oli helppo jutella ihan mistä tahansa, hän jaksoi kuunnella minua eikä pitänyt mitään ajatuksiani outoina tms. (Tässä vaiheessa siis juteltiin vasta netissä) Minusta tuntui siltä, että pystyn olemaan oma itseni ja juttelemaan avoimesti, ei tarvinnut miettiä koko ajan tai esittää mitään. Oli myös kohtelias, hauska ja suloinen jotenkin jo viesteissään.

Sitten kun tavattiin, niin hän halasi minua heti saman tien kun näki minut, mutta se ei tuntunut tungettelevalta vaan hyvältä. Sellaiselta että hän tuli rohkeasti lähelle ja kaikki kiusallinen "uskallanko koskea vai en"-arastelu jäi minultakin pois. Hän ei kuitenkaan ollut ollenkaan hyökkäävä, vaan herrasmiesmäinen ja kysyi esimerkiksi lupaa ensisuudelmaan, kun ei halunnut pussata noin vain jos minä en haluakaan. Hänen kanssaan tuntui turvalliselta olla heti ensi hetkestä lähtien ja mieleni teki koko ajan hänen lähelleen, olisin voinut olla 24/7 lusikassa tai kainalossa. 

Tämä jaksaa yhä edelleenkin vain ihmetyttää minua, hän oli/on ensimmäinen poikaystäväni ja edelleen ollaan yhdessä (yli 6 vuotta nyt jo seurusteltu ja kihloissa), ennen hänen tapaamistaan pelkäsin miehiä ja fyysistä kosketusta lapsena tapahtuneiden traumojen vuoksi, mutta hänen kanssaan kaikki olikin niin luonnollista ja ihanaa. Oli kuin kaikki pelkoni olisi pois pyyhitty. No ehkä sekin vaikutti, että olimme molemmat samalla viivalla, miehelläkään ei ollut mitään suhteita ollut ennen minua. Kaikki tapahtui siis kummallekin ekaa kertaa.

Kaiken lisäksi arvomaailmamme ja koulutustasomme ym. ovat samankaltaiset, samoja kiinnostuksenkohteita ja harrastuksia myös. Tiedän kyllä, että mulla kävi vaan ihan tosi hyvä tuuri, että löysin "sen oikean" jo nuorena ja heti ekalla yritykellä. Mulla on parikin kaveria, jotka ovat seurustelleet lukemattomia kertoja ja etsineet sitä sopivaa miestä, mutta ei vaan ole löytynyt, sekä yksi ikisinkku kaveri joka ei ole koskaan seurustellut mutta kovasti kyllä haluaisi. Ei vaan ole hänellekkään löytynyt ketään. Toivoisin, että kaikki parisuhdetta kaipaavat pääsisivät vielä kokemaan sen tunteen kun löytää itselleen todella yhteensopivan ihmisen. 

Siitä että mies tuoksui herättyään kissanpennulta. ❤ toki muustakin, mm hänen kanssa osaan rauhoittua, vaikka olen levoton sielu. Mutta en voi varmaan ikinä käsittää miten kukaan ihminen voi tuoksua niin hyvältä.

Tiesin että nyt se oikea tuli kohdalle kun hän haki minua tanssimaan yökerhossa.

Patek Philip ranteessa, italialainen puku ja englantilaiset käsintehdyt kengät.

Lähdimme yhdessä viettämään jatkoja hänen luokseen,Königsegg odotti parkkipaikalla, joten rakkauden tunteeni häntä kohtaan vahvistui edelleen.

Päästessämme län sisatamaan, hänen huvijahtinsa portaille, olin jo hyvin rakastunut ja valmis avaamaan salaisen puutarhani hänen laatuvii neissä kouliintuneen kielensä käsittelyyn, mutta sitten hän kysyi mitä maksa p ilu koko yö ja haaveeni romahtivat saman tien.

Satasen rikkaampana kävelin aamulla laskusiltaa alas, kohti kaupunkia ja etsimään uutta suurta rakkautta.

Sen vaan tiesi ja tunsi..vaikka suhteen alku olikin yhtä vuoristorataa. Yhdessä ollaan oltu nyt 8 vuotta niistä 5 vuotta naimisissa ja kaksi lasta.

Vierailija kirjoitti:

Ne sanoo aina että ollaanko vaan kavereita.

Sama juttu mulla, ne mallin hoikat ja kauniit löytävät aina "sen oikean"

Jännää et miehet sanoo et sä oot herttainen, kiltti, mukava yms, kyl sä sen oikean löydät, samoin kaverit sanonut samaa, he tietenkin seurustelevat, mut silti jaksavat toitottaa vuodesta toiseen saman virren

Tokien treffien päätteeksi superujo mies kutsui minut kotiinsa syömään ex tempore. Ajattelin että panemaanhan sitä ollaan menossa, mutta kun astuttiin kynnyksen yli, tuntui kuin olisimme tulleet yhteiseen kotiin. Kaikki meni niin luonnostaan, lähes hiljaisuudessa hän keitti pastaa, minä pilkoin vihanneksia. Meillä ei ollut kiire minnekään ja kaikki tuntui aivan käsittämättömän luonnolliselta. Aamulla kun herättiin kapealta patjalta, todettiin yhdessä, että tästä ei ole paluuta entiseen. Nyt yhdessä 16v. + 3 lasta.

Miehen on helppo tietää, koska on kohdannut sen oikean, sillä nainen kertoo sen kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Olen toista kertaa naimisissa. Ekan kanssa vierähti kaikkineen 15 vuotta, toisen kanssa nyt 20 vuotta. Kumpaakaan en ole rakastanut. Tapasin ekan siis 14-vuotiaana, tuosta kun erosin, puolen vuoden päästä tuli tuo toinen. Nyt mulla ikää kohta 49, ja toivon vain omaa rauhaa. Tämän kanssa nyt olen niin kauan kunnes lapset asuvat omillaan. En jaksa kotia rikkoa. Mä vietän iltani kuulokkeet korvilla ja surffaan netissä. Kuvottaa koko mies. 

Joskus mulla tulee sellainen fiilis että pitäisköhän sitä vielä yrittää hakea kumppania. Tällaiset viestit palauttaa kyllä aika hyvin takaisin maan pinnalle :)

M37