Mistä tiesit että olet kohdannu oikean?

En ole kohdannut ja toivottavasti en kohtaakaan.

-tuntui kun oltais tunnettu aina

-tuo mies ei ole vain joku jonka kanssa synkkaa hyvin. Hän on mun toinen puoliskoni, ennen olin tyhjä palapelin pala.

-kotiintulemisen tunne

Ne sanoo aina että ollaanko vaan kavereita.

.

Joku tuttuuden tunne ja turvallisuuden. Helppo olla toisen kanssa ja huumori kohtasi. Tiesin ekan viikon jälkeen, että hän on se oikea.

Se ei ole totta kuin hetken.

Pidän siitä miten hän ajattelee ja ilmaisee asioita. Mulla oli kummallinen yhteenkuuluvuuden tunne jo ennen kuin edes tapasimme oikeassa elämässä, kirjoittamisen perusteella.

Kyllä, kuulostaa oudolta.

Tunne, sen vain tiesi, että nyt on jotain spesiaalia. Kaikki vaan solju helposti ja palaset loksahteli paikalleen. Oli helppo olla yhdessä.

Kirjoittelin silloin satunnaisesti päiväkirjaa, ja muistan kirjoittaneeni, että oon ihan hämmentynyt tästä uudesta tuttavuudesta, kun kaikki tuntuu niin erilaiselta hänen kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Aivan absurdi ajatus sellainen, että kohtaisin jonkun jonka kanssa olisi molemminpuoliset tunteet.

En ole kokenut molemminpuolista rakastumista.

Sama täällä. Kerran luulin kokeneeni sellaisen ja olin aivan varma, mutta sitten selvisi että toinen ei ollut kokenut samaa ja koko juttu oli ollut hänelle yhdentekevä. Kunnon pudotus maan pinnalle. Tuon kokemuksen jälkeen en enää luota omiin tunteisiini.

Se osaa itsenäisesti nostaa jalat olkapäille.

Oli paljon rahaa

Jotenkin hän tuntui ihan erilaiselta kuin kukaan aiemmin. Fyysisesti siis. Paras tunne oli kun hän joskus pakkasella otti bussipysäkillä kainaloonsa ja painoi suukon hiuksiini, voin milloin vaan palauttaa muiston hänen kosketuksestaan! On yhtä aikaa tosi rauhallista ja turvallista lähellä, sit toisaalta molempiin voi yhdestä pikkusuudelmasta iskeä humalluttava äkkikiima.

On kaikin puolin sellainen olo, ettei toisen puolelta tarvitse pelätä mitään vaan molemmilla on pelkkää hyvää tahtoa, rehellisyyttä ja arvostusta toiselle. Ei välttämättä kovin paljon "puhuta suhteesta", lähinnä kun ei tarvitse, ymmärrys on luonnollista ja helppoa.

Tai no puhutaan, siitä että rakastetaan ja ollaan onnellisia.

Ensikohtaamisella huomasin kyllä hänen ihanuuden, mutta pakenin. Tuntui liian hyvältä minulle. Jotenkin pelästyin. En uskaltanut toivoakaan mitään. Kielsin tunteeni. Myöhemmin kun tutustuttiin paremmin, oli tosi varma tunne, että hän ei tule särkemään sydäntäni. Suhde eteni hitaasti ja varmasti. Ei ollut kiire mihinkään. Tapaillessa oli rauhallinen ja luottavainen olo. Muutuin itse paremmaksi ihmiseksi. Seksi on alusta asti ollut käsittämättömän ihanaa. Tunnen häntä kohtaan vahvaa kunnioitusta ja rakkautta.

vaikka ollaan oltu 15v yhessä niin silti mua ahdistaa tollaset "hän on toinen puoliskoni" lässytykset. kuulostaa jotenki romantisoidulta ja valheelliselta soopalta jota syötetään pikkulapsille esim satujen muodossa (ja sen takia ainakin tytöillä tuntuu olevan ihan älyttömät odotukset jostain disney kohtaamisista) eli en usko että on olemassakaan mitään sitä oikeaa, on vaan ihmisiä joilla synkkaa paremmin kuin toisilla. meidän ehkä isoimmat yhdistävät tekijät on samat mielenkiinnon kohteet, samanlainen huumori, samanlaiset arvot ja se ettei kumpikaan ole romantikko vaan rakkauttakin osotetaan mielummin arkisilla teoilla. 

Ulkomuoto veti puoleensa , samoin voimat ja yleinen miellyttävyys ja kohteliaisuus. Muutti luokseni noin parin viikon kuluttua. Nyt jo vuosia naimisissa ja edelleen tunne, että hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen.

Kaikki parisuhteet itselläni on aina ollut suurta rakkauden tunnustamista alussa kunnes huomaan että olen pelkkä lompakko ja viihdemestari ja se alkaa masentamaan ja sitten minun pitäisikin jo kuullema mennä terapiaan.   Helkutti kun löytäisi naisen joka maksaisi omat laskunsa.  Perkule jos laittaa yhdenkin viestin vähän väsyneenä ilman sydämmiä niin sitten siitä tulee jo ero.  Löytäisipä naisen joka ei joka illallisella ota 10 somekuvaa ja mieti missä pitää istua illallisravintolossa että mahdollisimman moni näkisi.  

Kaikki täällä jo mainitut kliseet:

- mutkatonta yhdessäoloa, ei pelailua

- selvä yhteisymmärrys monissa asioissa, tiimihenkisyys

- kotoisa olo

- tunne siitä, että kelpaa sellaisena kuin on.

Viimeisen kohdan toteutumisen vaikeus valkeni minulle vasta aikuisiällä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki täällä jo mainitut kliseet:

- mutkatonta yhdessäoloa, ei pelailua

- selvä yhteisymmärrys monissa asioissa, tiimihenkisyys

- kotoisa olo

- tunne siitä, että kelpaa sellaisena kuin on.

Viimeisen kohdan toteutumisen vaikeus valkeni minulle vasta aikuisiällä.

Haluan vielä lisätä, että sen oikean kanssa oleminen on kaikkea sitä mistä olen unelmoinutkin. Eli sitä, että sattui elämässä mitä tahansa, se toinen rinnalla elämä on siedettävää ja auvoista.

En oo kohdannu, mut mie vähä luulen, et jos pystyy pissimään samalla ku toinen o vieres suihkussa, nii sit puhutaan oikeesta rakkaudesta. :D M25

Oli heti tunne, että olemme tunteneet aina. Tasan kuukauden kuluttua olimme kihloissa (oikeasti ehdimme seurustella tuossa välissä ehkä reilun viikon, koska olosuhteet veivät meidän maan eri laidoille). Siitä puolen vuoden kuluttua menimme naimisiin (taas seurustelua ehkä 3kk em. olosuhteiden pakosta). Oltuamme 3kk naimisissa pääsimme vihdoin muuttamaan yhteen. Sitten jatkettiin seurustelua ja lapsia alkoi tulla vasta 12v myöhemmin. Niitä tuli kolme lyhyellä aikavälillä. Yhteiselämään ehti jatkua lähes 35v kunnes kaksi vuotta sitten haimasyöpä vei puolison.